sunnuntai 18. tammikuuta 2026

Yllättävä rakkaus - Julia Quinn


Kirjan nimi
: Yllättävä rakkaus (The Viscount who Loved Me)
Sarja: Bridgerton #2
Kirjailija: Julia Quinn, suomentanut Pia Salo
Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000, suomennos ja äänikirja 2021
Kesto: 12h 50min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Bridgertonien kahdeksanlapsisen perheen esikoinen Anthony on aina tuntenut suurta vastuuta perheestään. Heidän isänsä kuoli hänen ollessa nuorukainen ja jätti täten Anthonyn perheen pääksi ja varakreivin tittelin haltijaksi. 1800-luvun englannin seurapiireissä nyttemmin kolmikymppisellä Anthonylla on aikamoinen elostelijan maine. Perhe on kuitenkin hänelle kaikki kaikessa. Itseään hän ei kuitenkaan ole nähnyt aviotumassa, sillä hän uskoo vakaasti kuolevansa nuorena kuten isänsäkin. Vastuu aatelissuvun jatkamisesta kuitenkin painaa vaakakupissa. Hän päättääkin nyt viimein löytää itselleen vaimon. Vaimon joka täyttäisi kaikki ulkoiset vaatimukset, mutta johon hän ei vahingossakaan voisi rakastua.
 
Tämän vuoden seurapiirien helmeksi onkin tituleerattu kaunista Edwina Sheffieltiä. Hän on herttainen ja lumoava ilmestys eli juuri sitä mitä Anthony etsii. Hän päättääkin aloittaa Edwinan kosiskelun. Tämä ei kuitenkaan sovi Edwinan suojelevalle isosiskopuolella Katelle. Hän on nimittäin lukeneet ahkerasti Lady Whistledownin Seurapiirisanomia ja on siten liiankin tietoinen Anthonyn elostelijan maineesta. Kate tekeekin kaikkensa pitääksen Anthonyn erossa siskostaan, mutta samalla hän itse joutuu väistämättä tiukkoihin sanasotiin tuon mahdottoman elostelijan kanssa. Ja eikä aikaakaan kun yllättävät tunteet rupeavat heräämään itse kussakin.
 
Olen katsonut Bridgertoneihin perustavasta Netflix -sarjasta ensimmäisen kauden sen ilmestyessä ja hullaannuin tuosta värikylläisestä pukudraamasta. Nyt kesällä kun kaipasin loppuraskauteeni jotakin kevyttä luettavaa päätinkin aloittaa tämän alkuperäisen kirjasarjan parissa. Daphnen tarina olikin yllättävän koukuttava myös kirjana, ja arvasin jo heti lukiessa, että tämän sarjan pariin tulen vielä palaamaan. Ja tässä sitä nyt ollaan. Yksi Bridgerton tarina jälleen kuunneltu ja varmasti vielä lukuisia edessä.
 
Historiallinen romantiikka on genre, johon minulla on heikko kohta. Jotenkin nuo seurapiirien etiketit mahdollistavat niin herkullisia kohtaamisia ja väärinymmärryksiä. Quinnillä onkin erityinene kyky herättä tuo aika ihanasti henkiin niin, että lukijana sitä koukuttuu ja pahasti. Koko ajan halusin vain palata Anthonyn ja Katen vuorottelevien kertojanäkökulmien matkaan. Ei tätä olisi millään malttanut lopettaa kesken! Anthonyn ja Katen välillä oli aivan mahtavaa sanallista kanssakäymistä, jossa piikit sihahtelevat, mutta silti sitä pyrittiin naamioimaan etiketinmukaiseksi kohteliaaksi keskusteluksi. Kemiaa todellakin löytyi ja minä lukijana kihertelin aivan ääneen noita yhteenottoja kuunnellessa. Unohtamatta Bridgertonien ratkiriemukasta krokettipeliä :D
 
Tällä kertaa myös nautin paljon siitä, että en etukäteen tiennyt mitä minulla oli edessä. Olenkin iloinen, että en ole enää seurannut tuota sarjaa, sillä näin pystyin nauttimaan Quinnin tarjoilemista yllättävistä käänteistä ilman ennakko-odotuksia. Tuntui, että herkulliset miljööt ja kohtaamiset seurasivat toisiaan. Tanssiaisia, vaunu-ajeluja, kartanoa... Ovathan nämä Quinnin teokset varsin kevyttä viihdettä, vaikka vähän lapsuuden traumoja käsiteltiinkin molemmilla päähenkilöillä. Sen lisäksi juonen asetelmissa oli hyvin paljon samaa tuon ensimmäisen osan kanssa. Silti nämä teokset onnistuvat ahmaisemaan tämän lukijan maailmaansa. Mahtavaa, että tämän sarjan osia on niin paljon, sillä ainakin tämä lukija aikoo palata seuraamaan Bridgertonien sisarkatraan avioitumiskiemuroita jälleen seuraavan kevyen romantiikan lukunälän yllättäessä. Anniina Piiparinen on myös loistava lukija, jonka matkassa aika kulkee kuin siivillä. Näillä tarinoilla on omat paikkansa, ja Quinn kyllä osaa genrensä taitaen.
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti