Ruttoyöt - Orhan Pamuk

Kirjan nimi: Ruttoyöt (Veba Geceleri)

Kirjoittaja: Orhan Pamuk, suomentanut Tuula Kojo
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2023

Sivumäärä: 818

Mistä: Kirjastosta

 

' "Koska osaamme ottaa oppia menneistä, olemme ansainneet hänen majesteettinsa kunnioituksen ja saaneet uusia luottamustehtäviä. Kutsukaa välittömästi koko lehdistö paikalle ja kertokaa, että kaupungissa riehuu rutto ja että huomenna julistetaan karanteeni. Lähettäkää kaduille julkisia kuuluttajia. Vapauttakaa Kreikka-mieliset toimittajat, jotka olette heidän erheidensä takia vanginneet, niin hekin voivat kirjoittaa rutosta lehtiinsä ja myös saaren kreikkalaisväestö saadaan sopeutumaan karanteeniin.

"Karanteenivaltuuston koolle kutsumisessa menne aikansa!" maaherra Sami pašša sanoi.

"Älkää jääkö odottamaan tuloksia Smyrnan laboratoriosta vaan julistakaa karanteeni", sanoi Bonkowski pašša. '

s. 71

 

On vuosi 1901. Osmanivaltakuntaa johtaa sulttaani Abdülhamit II, mutta valtakunta on hiljalleen rapistumaan päin. Euroopan valtiot painavat päälle, eikä mikään ole enää niin kuin ennen. Nyt Osmanivaltakuntaan on vielä pesiytynyt rutto. Muu Eurooppa painostaa Abdülhamitia koviin toimiin, jotta tuo vitsaus ei leviäisin muualle. Sulttaani lähettääkin kuvitteelliselle Mingerin saarelle kemistin ja terveysasiain ylitarkastajan Bonkowski paššan laittamaan karanteenin pystyyn ja kukistamaan ruttoepidemian. Kaikki ei kuitenkaan suju ongelmitta ja pian Bonkwski pašša löydetäänkin kuolleena.

 

Nuori karanteeniasintuntija vävytohtori Nuri pašša saa siis seuravaksi käskyn suunnata Mingren saarelle yhdessä tuoreen puolisonsa prinsessa Pakizen kanssa. Ehkäpä muslimitohtori onnistuisi tehtävässään paremmin, sillä Mingren kansa on hyvin jakaantunut. Vauraat kreikkalaisperäiset kristityt ja köyhempi muslimiväestö eivät löydä sopua ja sulttaani epäilee edellisen karanteenitohtorin saaneen surmansa muslimiradikaalien käsissä. Ruton kukistamisen lisäksi vävytohtorilla on nimittäin tehtävänään selvittää myös Bonkowski paššan murha Sherlock Holmesin jalanjäljissä, perinteisen poliittisen syntipukin ja kidutusmetodin sijasta. Tehtävä ei ole helppo. Karanteenia ei suostuta noudattamaan, poliittinen peli käy kiivaana ja kuolevien määrät vain nousevat. Onko tämä koko Mingren kansan tuho? 

 

' Kun kartalle aamulla kahden päivän kuluttua merkittiin uusia kuolemantapauksia, kokoustajat joutuivat ikäväkseen huomaamaan, että nopeasti etenevä epidemia oli toki vaikea taltuttaa mutta että se oli kaiken lisäksi levinnyt myös syrjäisiin, harvaan asuttuihin kristittyjen kortteleihin, ja vasta silloin he pystyivät ajattelemaan totuutta, jota oli vaikea myöntää: karanteenitoimien teho ja nopeus, joihin oli panostettu urheasti uhrautuen, jäivät heikoiksi ja vähäisiksi kun niitä verrattiin ruton tehoon ja leviämisnopeuteen sekä tartunnan saaneiden määrään. '

s. 377 

 

Olen lukenut Pamukilta aiemmin Nimeni on punainen, joka lumosi minut täysin. Siinä yhdistyi murhajuonen selvittely, historiallinen miniatyyrimaalauksen ja 1500-luvun Turkin poliittinen historia sekä taiturimaiset kerrontaratkaisut, joissa jopa väri punainen pystyi saamaan puheenvuoron. Ymmärsin hyvin, miksi tämä kirjailija on Nobelinsa voittanut, sillä harvoin tulee vastaan noin taitavaa mutta samalla omanlaista kerrontaratkaisua. Olinkin pistänyt korvan taakse, että Pamukia pitää ehdottomasti lukea lisää. Odotinkin siis jotakin samankaltaista kerronnan riemuvoittoa, jossa historia kietoutuu murhajuonen ympärille. Jouduin kuitenkin pettymään karvaasti. Ruttoyöt oli vain sivutolkulla Mingeren valtion historiaa ja politiikkaa sellaisella yksityiskohtaisella tarkkuudella, että melkein kuin olisi tietokirjaa lukenut. Paitsi että kyseessähän oli vain Pamukin itse keksimä valtio! Kerronta ja itse tarina ei oikein lähtenyt millään liikkeelle ja tuntui että samoja asioita vain pyöritettiin uudestaan ja uudestaan. Tässä teoksessa on varmaan uusi ennätys, kuinka monta kertaa sana karanteeni on mainittu sen sivuilla... Ainiin eikä sitä salapoliisityötä käytännössä edes kuvattu, vaikka sivuja on se reilu kahdeksansataa. Poliittinen karanteenisuhmurointi vei kaiken tilan.

 

Jaarittelevan kerronnan lisäksi minun on myös pakko myöntää, etten selkeästi ollut vielä valmis lukemaan epidemiakirjaa. Korona-ajan karvaat muistot kaivelivat vielä alitajunnassa ja laittoivat minut lukijana jo valmiiksi varuilleen. Karanteenin suunnittelukokouksissa (joita siis riitti kirjan sivuilla) oli kuitenkin taitaen kuvattu se näkemättömän poliittisen suhmuroinnin määrä. Vaikka jokin ei toimisi, kehotetaan ihmisiä silti toimimaan niin jotta pelon ilmapiiri pysyy ja siten tottelevaisuus uusia toimia kohtaan. Jokainen päättäjä myös pohtii omia asemiaan ja intressiryhmiään. Tämä olisi siis voinut olla hyvinkin kiehtova ja yksityiskohtainen historiallinen romaani, mutta nyt tuntui että nämäkin tarkat kuvaukset menivät aikalailla hukkaan kun kyseessä olikin vain keksitty maakunta. Luonnollisesti poliittinen peli on universaalia, mutta silti. Tästä olisi kannattanut karsia ainakin puolet pois, jotta lukijakin jaksaisi seurata mukana. Kyllä teoksella oli myös omat osuvat hetkensä ja Pamuk selkeästi osaa kirjoittaa edelleen, mutta liika on silti liikaa. Nyt taputan kyllä itseäni selkään, kun sain pinnisteltyä tämän tiiliskiven loppuun asti.

 

Tähdet: 2 / 5

 

Muualla luettu: Kulttuuri kukoistaa ja Kirjavinkit  

 

Suntio - Antti Hurskainen

Kirjan nimi: Suntio

Kirjoittaja: Antti Hurskainen
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2023

Sivumäärä: 282

Mistä: Kirjastosta

 

' He ovat ottaneet tavakseen keskustella. Kirkkoherra ei itse keitä kahviaan, suntio tuo pullat. ' 

s. 13

 

Pienessä maalaisseurakunnassa Suntio hoitaa kirkkoa ja sen tiluksia ja ohessa päätyy aina myös keskustelemaan kirkkoherran kanssa syvällisiä. Oli aiheena sitten raamatun tulkinta, lehtiartikkelin sankaritarina, poliitikkojen anteeksipyyntöjen näytännöt, Ingman Bergmanin elokuvat tai teologi Bonhoefferin aivoituksen, ottavat nämä kaksi erilaiset näkemykset ja juttua piisaa. 

 

Omassa arjessaan Suntio Turtola kasvattaa myös viisivuotiasta tytärtään yksin. Ikävä kyllä hiljalleen heidän arkeensa luikertelee myös kutsumaton vieras - sairaus. Toisaalla kirkkoherra kipuilee Jumalan hiljaisuuden ja oman juopottelunsa kanssa. Siinä missä toinen tuo tuskansa esiin, pysyy toinen vaiti. Kirkkomaalla joku vandalisoi. Lopulta tapahtuu rikos, joka muuttaa kaiken.

 

' - [- -] Mieluummin kuitenkin tyhjyyttä kuin Jeesuksen täsmällisiä kasvonpiirteitä. Mieluummin arvoituksellinen loppu kuin shakkipeli viikatemiehen kanssa.

- Teet syntiä, Sirén. Opinkappaleiden hämärtäminen on syntiä.

- Sinulla on omalaatuinen tarve rationalisoida Jumalaa. Selkeät linjat, oikea oppi, pulinat pois. Parempi "järkivaihtoehto" sekin kuin uskonkysymysten lakaisu nurkkaan sillä perusteella, että ihminen on kehittänyt loogisen päättelyn ja tutustunut geeneihinsä. Tätäkin tapahtui Dawkinsin johdolla parikymmentä vuotta sitten. Lapsen uskosta piti varttua ulos ja alkaa laskea todennäköisyyksiä. Kunnia teologiallesi, Turtola, mutta on se liian johdonmukaista. Et resonoi kaaoksen todellisuuden kanssa.

- Ei ihme, että kiinnyt kadulla näkemääsi laulusitaattiin. Onko tämä Callahan pitkätukkainen? Kavahdat suoraa esitystä, enkä muuten tiedä, löytyykö alkoholiongelmastasi tälle syy vai seuraus. Bergmanin maailmankatsomus on terveempi kuin sinun. Proosallisempi. Hän tekee viikatemiehestä rengin. 

- Jumalan sana tekee Jeesuksesta sairaiden herran. Terveetkin kääntyvät hänen puoleensa kantaen mukanaan aavistusta menetyksen mahdollisuudesta. Pelkään, että en tänään osaa vastata syytöksiisi riittävän ponnekkaasti. Näet että onnun ja painat päälle. '

s. 117 

 

Tämä Hurskaisen romaani oli kyllä hyvin erilainen lukukokemus. Hiukan kevyempien kirjojen jälkeen kaipasin jotakin enemmän ajattelua stimuloivaa, ja päätin tarttua tähän teokseen. Odotin että tarjolla olisi syvällistä pohdintaa, ja pakko se on myöntää, että aikamoista moraalifilosofista settiä tässä olikin tarjolla. Teoksessa mentiin jopa sellaisilla sfääreillä ajatuksenvaihdossa, että omat väsyneet aivoni eivät olleet pysyä mukana sitten millään. Todella skarppina olisi pitänyt olla, että pysyisi kärryillä, kun kaksi päähenkilöä suorastaan vyöryttää keskusteluissaan syvällisiä argumentteja ja sivuavat uskonkappaleita. Keskustelu kävi kiivaana. Dialogissa oli jopa haastavaa pysyä perässä kumpi oli milloinkin äänessä. Yritin vain mutuilla mukana, vaikka en saanut useinkaan edes otetta, mistä milloinkin pohjimmiltaan keskusteltiin.

 

Vaikka oma vireystilani hankaloitti teoksen lukemista, jaksoin silti lukea teosta sinnikkäästi eteenpäin ja kyllä kannatti. Ensimmäisen osan lopussa sain nimittäin sellaisen tumauksen palleaan, että oksat pois. Heräsin horroksesta, olin järkyttynyt. Lopun kirjeet tulikin sitten luettua aivan eri tarkkuudella ja uusin silmin. Aivan hirveätä, mutta toisaalta teos myös haastaa pohtimaan tekoa myös ensijärkytyksen takaa.  Tämä nosti lukukokemukseni aivan uudelle tasolle. Vaikka alun moraalifilosofiset keskustelut eivät siis tehneet vaikutusta, niin lopun tapahtumat todellakin herättelivät pohtimaan ja syvältä. Oltaisiinpa tähän tarinankerrontaan keskitytty vaikeaselkoisen dialogin sijasta myös alussa.

 

Tähdet: 3 / 5 

 

Muualla luettu: Kirjabrunssi

 

Kirahvin kyyneleet - Alexander McCall Smith

Kirjan nimi: Kirahvin kyyneleet (Tears of the Giraffe)

Sarja: Mma Ramotswe tutkii #2

Kirjoittaja: Alexander McCall Smith, suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2000, suomennos 2009

Sivumäärä: 300

Mistä: Kirjastosta

 

' Istuessaan pöytänsä ääressä Naisten etsivätoimisto nro 1:ssä Mma Ramotswe mietti, kuinka helposti ihminen saattaa huomata sitoutuneensa johonkin vain koska hänellä ei ole rohkeutta kieltäytyä. Hän ei oikeastaan olisi halunnut ryhtyä selvittämään, mitä rouva Curtinin pojalle oli tapahtunut; ammattiaan harjoittaessaan hän turvasi Clovis Andersenin opaskirjaan Yksityisetsivän toiminnan perusteet, ja Clovis Andersen olisi kutsunut juttua kylmäksi. '

s. 84

 

Botswanan paahtavan auringon alla Mma Ramotswen vastikään perustama Naisten etsivätoimisto nro 1 odottelee asiakkaita. Apuna hänellä on tehtäväänsä liiankin pätevä sihteeri Mma Makutsi, mutta pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla toimistolla olla oma sihteeri vaikkei tehtäviä varsinaisesti vielä olisikaan. Ainakin he voivat keskenään juoda rauhakseltaan rooibos-teetä ja juoruilla kylän asioista. Saavatpa he lopulta myös uuden tehtävänannon. Amerikkalainen rouva Curtis on tullut Botswanaan etsimään kymmenen vuotta sitten maaseudun kommuunissa asunutta ja sittemmin kadonnutta poikaansa. Jäljet ovat jo täysin kylmenneet, mutta Mma Ramotswen ei auta muu kuin luottaa vaistoonsa ja lähteä kerimään tapahtumakulkua auki.

Yksityiselämän saralla tapahtuu myös paljon. Mma Ramotswe on suostunut maailman kunnollisimman miehen eli autonkorjaaja J. L. B. Matekonin vaimoksi. Tämä on Matekonin unelmien täyttymys. Tämä hyväsydäminen mies menee vain lupautumaan ottamaan häiden alla hoiteisiinsa kaksi orpolasta Mma Ramotswen tietämättä. Kuinka etsivämme suhtautuu tähän? Edessä on myös iso päätös, kun pitäisi valita kumman asuntoon he muuttavat. Myös sihteeri Mma Makutsi saa uusia vastuita ja peräti oman toimeksiannon selvittää onko muodikkaalla aviovaimolla salasuhde.

 

' "Sinun pitää vain tehdä rohkea päätös", Mma Potokwane jatkoi. "Voisit antaa lapset Mma Ramotswelle häälahjaksi. Naiset rakastavat lapsia. Hän olisi siitä oikein mielissään. Hän saisi miehen ja vielä lapset samana päivänä! Sellainen jos mikä on naisten mieleen."

"Mutta..."

Mma Potokwane keskeytti hänet. "Sattumalta meillä on kaksi lasta, jotka tulisivat oikein mielellään teille asumaan", hän sanoi. '

s. 111 

 

Tämä Mma Ramotswe sarja on varsinainen kulttuurimatka Botswaanan erilaiseen elämänmenoon. J. L. B. Matekonikin ottaa orpokodista lapset hoiteisiinsa ilman sen suurempia virallisia paperihommia. Hän vain meni sinne korjaamaan pumppua ja lähti pois kahden lapsen kanssa. Ylipäätänsä Mma Ramotswe tuntui pohtivan pitkin kirjaa perinteisten tapojen ja uusien länsimaalaisten tapojen eroja. Päätyvätpä he Mma Makutsin kanssa tuumimaan myös moraalifilosofisia kysymyksiä rooibos-kupposen ääressä. 

 

Siinä missä sarjan ensimmäinen osa keskittyi valaisemaan Mma Ramotswen ja Botswanan synkkääkin historiaa pienten toimeksiantojen ohessa, pyörii tämä teos enempi leppoisassa nykyajassa ja arjen pienissä ajatuksissa. Oli myös mukavaa, että niin automekaanikko Matekoni kuin sihteeri Makutsi saivat molemmat omat juonilankansa ja äänensä kuuluviin kerronnassa. En kuitenkaan voi kuin edelleen ihmetellä, mitä ihmettä nämä teokset tekevät jännityshyllyssä. Olen lukenut romaanejakin joissa ratkaistaan enempi arvoituksia ja rikoksia kuin tässä. Jos siis tarttuu tähän dekkaria odottaen niin tulee kyllä hämmentymään, kun sivuilla se onkin vain pienen pieni lisämauste silloin tällöin. Pääfokus pysyy botswanalaisessa arjessa ja päähenkilöiden elämissä. Kovin mieleenpainuva teos ei siis ole, mutta lukemisen ajaksi se tarjoaa oman viihdyttävän hyvän mielen nojatuolimatkan eksoottiseen Afrikkaan.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Naisten etsivätoimisto nro 1

 

Muualla luettu: Kirjahilla, Kirjahullun päiväkirja, Villasukka kirjahyllyssä, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjojen elämänmullistava taika ja Luettua

 

Timanttisilmä - Kate Quinn

Kirjan nimi: Timanttisilmä (The Diamond Eye)

Kirjoittaja: Kate Quinn, suomentanut Pirjo Lintuniemi
Kustantaja: HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2022

Sivumäärä: 475

Mistä: Kirjastosta

 

' Kesällä 1942,

kun maailma keskittyi sotimaan Hitleriä vastaan,

eräs nainen ylitti meren matkallaan Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin.

 

Hän oli yksinhuoltaja, väitöskirjantekijä, historiantutkija.

Hän oli sotilas, sotasankari,

tarkka-ampuja, jolla oli tilillään 309 tappoa.

 

Hän oli Neuvostoliiton erikoislähettiläs, Amerikan kullanmuru ja Eleanor Rooseveltin rakas ystävä.

 

Hänen tarinansa on uskomaton. Hänen tarinansa on tosi.

Saanko esitellä: Rouva Kuolema. '

s. 7

 

Mila Pavlitsenko on väitöskirjaansa viimeistelevä historianopiskelija. Hän elää ja hengittää kirjoille. Hän on myös viisivuotiaan poikansa yksinhuoltaja. Komea ja kunnianhimoinen kirurgi Aleksei Pavlitsenko osoittautui kelvottomaksi aviomieheksi, mutta silti ei suostu eroon. Milan ei siis auta muu kuin toimia pojalleen niin äitinä kuin isänä. Hän ilmoittautuu tarkka-ampujakouluun jatkokurssille, jotta voi myöhemmin opettaa poikansa ampumaan. Siellä hän oppii kuinka kivääristä tehdä käden ja mielen jatke, kunnes taidot ovat sillä tasolla että pullonpohjan voi ampua niin että luoti ei edes hipaisi sen kaulaa. Mila oppii tärkeän opin elämäänsä: älä epäonnistu.

 

Pian rauhanaika on kuitenkin ohi. Saksan hyökkää Neuvostoliittoon. Odessassa kirjastoharjoitteluaan tekevä Mila päättää tehdä radikaalin päätöksen. Hän värväytyy, sillä jonkun pitää suojella hänen poikansa tulevaisuutta. Aluksi hän saa käteensä vain lapion - eihän naisia ole nähty sotavoimissa juurikaan muualla kuin lääkintäjoukoissa. Lopulta joku ylempi kiinnostuu hänen tarkka-ampuja koulutuksestaan. Osaavista tekijöistä on pulaa ja joukot joutuvat jatkuvasti perääntymään epätoivoissaan. On tullut aika vaihtaa vallihautojen kaivaminen tarkkuuskivääriin. Tarkka-ampujana tämä kylmäpäinen nainen voisi kontribuoida parhaiten yhteisiin sotaponnisteluihin.

Vuonna 1942 Neuvostoliitosta lähtee hyväntahdon kiertueelle Yhdysvaltoihin pieni delegaatio. Vaikka Mila haluaisi takaisin rintamalle puolustamaan kotimaataan, on hänet valittu osaksi tätä poliittista peliä. Yhdysvalloissa itse Eleanor Roosevelt kestitsee heitä ja kiinnostuu tästä poikkeuksellisesta naisesta. Kuinka tämä pieni ja nätti nuori nainen voi olla puna-armeijan pelätty ja legendaarinen tarkka-ampuja Rouva Kuolema?

 

' He ovat vihollisia, viha sisälläni muistutti kasvaen sitä mukaan, kun valmistautumiseni eteni. Hyökkääjiä. En ollut pyytänyt heitä tänne. En ollut pyytänyt heitä liittoutumaan Saksan kanssa ja tekemään mahtailevia suunnitelmia nimetä Odessa uudestaan Antonescuksi, kun se olisi vallattu. Suunnitelmia puhdistaa kaikki valloitetut alueet juutalaisista ja romaneista, ukrainalaisista ja venäläisistä, koska olimme rodullisesti ala-arvoisia. En ollut pyytänyt mitään tällaista. Olin halunnut pysyä kotona, halailla poikaani ja tehdä väitöskirjani loppuun, hemmetti sentään. En halunnut välttämättä tappaa vastapuolta, halusin vain heidät pois täältä. He eivät kuitenkaan olleet lähdössä, ja siksi minun ei auttanut muu kuin tyytyä tappamiseen.

En seisahtunut hetkeksikään, en epäröinyt. Mitä emmittävää minulla olisi, mehän olimme perääntyneet epätoivoisesti kolme viikkoa vihollisen tulittaessa? Puhalsin vain raivoni ulos ja annoin vallan oppimalleni. '

s. 79

 

Huhhuh mitä tulikaan luettua! Olen aiemmin kuunnellut Quinniltä Ruusukoodin, jossa pureuduttiin 1941 vuoden Englannin koodinmurtaja naisiin. Tuo teos herätti kiinnostukseni Quinnin muuhunkin tuotantoon - Quinn kun hakee inspiraatiota vahvasti todellisista historian naisista, joiden ympärille kirjoittaa fiktionsa. Timanttisilmässä pidin etukäteen kuitenkin jo liian paksuna, että kirjailija on keksinyt juonteen yhdistää Neuvostoliittolainen tarkka-ampuja Yhdysvaltojen ensimmäiseen naiseen. Mutta ähäkutti minulle, sillä tämähän olikin oikeasti tapahtunut! Tähän toiseen aikaan Quinn oli kylläkin luonut lisäjännitystä tuomalla näyttämölle keksityn nimettömän presidenttiä uhkaavan sala-ampujan, mutta muuten Milan elämä on noudatellut aika lailla näitä askelia. Aivan uskomattoman elämän tämä nuori kirjatoukka onkin kokenut.

 

Timanttisilmä on varsin laadukas myös romaanillisilta ansioiltaan omassa historiallinen lukuromaani genressään. Quinn on onnistunut hienosti rakentamaan kuvan nuoruuden hairahduksestaan kantapään kautta oppia ottavasta nuoresta naisesta. Mila kasvaa itsenäiseksi naiseksi, joka uskaltaa lopulta jopa rakastaa uudestaan. Rintaman kuvauksia oli pakko ahmia. Tuntui aivan kuin olisi ollut Milan mukana puskassa kytiksellä odottamassa, että kohde ilmaantuu esiin. Tai kokemassa hänen mukanaan sitä alun epäuskoa miehiseltä johtoportaalta, että nainenkin osaisi ampua. Eikä edes siinä missä mieskin vaan vielä paremmin. Hiljalleen Mila kuitenkin voittaa joukkonsa miesten kunnioituksen ja ystävyyksiäkin syntyy. Quinn on seurannut aika pitkälti Milan omaa elämänkertaa tapahtumien kulussa, mutta hienosti hän on onnistunut elävöittämään sen. Kiehtova tarina omalaatuisesta naisesta, joka teki sen mitä täytyi sodan runtelemassa maassaan. Tätä teosta ei olisi malttanut laskea käsistään.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Luetut.net ja Anun ihmeelliset matkat 

Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua - Jenny Colgan

Kirjan nimi: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (The Little Beach Street Bakery)

Sarja: Beach Streetin pieni leipomo #1

Kirjoittaja: Jenny Colgan, suomentanut Paula Takio
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2020

Sivumäärä: 394

Mistä: Kirjastosta

 

'Lance seisahtui viimein ränsistyneen rivistön viimeisen talon eteen. Hänen tekohymynsä muuttui vieläkin teennäisemmäksi kun hän vetäytyi taaksepäin. Naiset katsoivat rakennusta. Polly hillitsi ensimmäistä reaktiotaan, joka käski häntä kääntymään ympäri ja juoksemaan karkuun.

"Kai tässä on jokin virhe", Kerensa henkäisi.

"Ei", Lance vastasi ja näytti yhtäkkiä kolttosista kiinni saadulta koulupojalta. "Tässä se on."

"Tämähän kuuluisi määrätä purettavaksi eikä suinkaan vuokrata asunnoksi."

Yhtäkkiä kävi selväksi, miksi asunto oli kokoonsa nähden halpa. Rakennus oli pieni ja kapea, likaisenharmaasta kivestä kyhätty. Pohjakerroksessa oli yksi suuri kaari-ikkuna, joka oli halkeilut ja käsittämättömän saastainen. Sen läpi erotti juuri ja juuri suuria koneita, joihin ei ollut koskettu vuosiin.

"Mitä tälle on tapahtunut?" Kerensa tiedusteli. "Onko tämä palanut?"

"Ei toki!" Lance huudahti. "Tätä ei vain ole..." Hänen äänensä hiipui, kun hän yritti olla sanomatta "pidetty kunnossa". '

s. 31-32

Kolmekymppiset Polly ja Chris elelevät Plymouthssa menestyvää elämää graafisen suunnittelun toimistonsa kanssa. Vuonna 2014 kaikki on kuitenkin ohi. Heidän niin rakas yrityksensä on ajautunut konkurssiin talouskurimuksen mukana eikä parisuhteessakaan ole enää kehumista. Pollyn on siis aika aloittaa alusta. Hän saa konkurssipesältä niin naurettavan pienen summan käyttöönsä elinkustannuksiin, että Plymouthissa sillä asuisi vain törkyisissä soluhuoneissa lähes vielä teinien kanssa. On pakko laajentaa hakua. Cornwallin rannikolta löytyykin pienen pienestä kalastajakylästä yllättävänkin tilava huoneisto. Voisiko sinne vetäytyä nuolemaan haavojaan rauhassa?

Pollyn uusi elämä lähtee siis käyntiin tuolla pienessä kylässä, joka on vuorovesien mukaan aina aika ajoin erillään mantereesta saarena. Hänen uusi asuntonsa on kammottava läävä, josta näkyy lokit kattotiilien lomasta. Toisaalta missä muualla hän voisi istua ikkunan ääressä ja nähdä aavan meren majakkoineen? Täydellinen piilopaikka siis. Täällä Polly aloittaa jälleen entisen harrastuksensa eli leivän leipomisen. Tämä herättääkin kylässä kuhinaa. Kylän matriarkka ja Pollyn vuokraemäntä Gillian Manse pitää nimittäin kylän ainutta leipomoa, josta saa vain aivan syömäkelvotonta leipää. Hiljalleen ihmiset ajautuvatkin Pollyn luokse kyselemään leipää satamassa leijailevan herkullisen tuoksun saattelemana. Voisiko tästä harrastuksesta kehkeytyä jotakin suurempaakin? Onhan hänen vuokra-asuntonsa alakerrassa osuvasti vanha ja ränsistynyt leipomo. Saaressa Polly myös kohtaa parikin komeaa ja kiinnostavaa nuorta miestä. Mutta viekö hänen sydämensä sataman komea kalastuskapteeni Tarnie vaiko erakoitunut yhdysvaltalainen mehiläiskasvattaja Huckle? Eikä pidä unohtaa Niiloa - Pollyn lunniystävää!

 

' Polly sekoitti taikinan asiantuntevasti. Hän lisäsi seokseen kikherneitä ja vettä ja sekoitti sitä, kunnes se oli niin laihaa kuin saattoi. Sitten hän öljysi uunivadin ja kaatoi seoksen siihen, ja kiepautti taikinan taidokkaasti ympäri muutaman minuutin päästä. Taikinan pohjaan oli ilmestynyt hyvän näköisiä mustia puhki menneitä kuplia. Kun se oli paistunut minuutin verran toiselta puolelta, hän veti vadin ulos uunin vieressä odottavalla pitkällä kepillä, joka oli tehty tarkoitusta varten. Hän kaatoi leivän lautaselle, jossa oli runsaasti suolaa ja pippuria. Hän leikkasi leivän neljään osaan ja antoi siivun Reubenille maistiaisiksi. Mies otti sen niin ahnaasti ettei yhtään jäähdytellyt vaan poltti suunsa.

"Au, helvetti", mies parahti. "Perkeleen superkuuma uuni."

"Ihan mahtava uuni", Polly huokaisi. "Olen kateellinen."

Hetken päästä mies kokeili uudestaan. Sitten hän ahmi koko palasen.

"Voi luoja", hän henkäisi suu täynnä. "Mahtavaa." '

s. 163 

 

Blogeissa tulee aina tasaisena virtana vastaan Colganin teoksia, onhan hänellä useampikin ihanan kesäinen hömppäsarja kirjoitettuna. Nyt kun aurinko paahtaa ja vauvan kanssa oli vähän tiuhempaan herätyksiä, kaipasin jotakin hyvänmielen kesäkirjaa. Ja siinä Colgan kyllä lunastaa odotukset. Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua on siis varsin mallikelpoinen genrensä edustaja. Kyllähän se vähän tuntuu, että näissä usein perustetaan joko kirjakauppaa, kirjastoa, kahvilaa tai juurikin sitä leipomoa, mikä tälläkin kertaa oli Pollyn haaveena. Toisaalta se ei haittaa. Selkeästi myös muilla kolkuttaa siellä takaraivossa haave hylätä kylmä bisnesmaailma ja muuttaa maalle toteuttamaan itseään, kun tällaiset teokset myyvät vuodesta toiseen. Sisältö ei ehkä ole maailman syvällisintä tai ajatuksia herättävintä, mutta kyllä se toimii mainiona lomalukemisena.

Pollyn matkassa oli oikein mukavaa vaihtaa vapaalle. Henkilöt olivat sympaattisia ja heidän välistä dialogia oli hauska seurata. Jokin tuossa pienessä ja syrjäisessä majakkasaaressa myös kiehtoi. Paikka joka joutuu eristyksiin kaikesta aina vuoroveden mukaan, ja jonne majakan kiertävä valo valaisee yötä. Ei ihme, että Polly päätti vetäytyä tuonne! Ja ai että tuota söpöä pientä siipirikkoista lunni Niiloa. En kyllä tiedä kuinka hygieenistä on leipoa leipää lunni keittiössään, mutta ehkä kaiken ei tarvitse mennä niin justiinsa. Se tunnelma, sattumukset ja leppoisa elo pienessä kyläyhteisössä on se pääosa. Näin siitä bisnes Pollysta kuoriutuu hiivantuoksuinen maalainen. Lukiessa myös huomaa, että Colgan rakastaa leipää, sillä nämä Pollyn leivontakuvaukset kyllä herauttivat veden kunnolla kielelle. Onneksi kirjan lopusta löytyikin reseptejä pahimpaan leivontatarpeeseen. Meilläkin tuli focacciat ja ruisleivät pyöräytettyä :D

Tähdet: 3.5 / 5

Muuala luettu: Kirjahullun päiväkirja, Paljon melua kirjoista, Kirjan jos toisenkin, Yksi luku vielä... ja Kirjoihin kadonnut  

 

Uskollinen naapuri - Keigo Higashino

Kirjan nimi: Uskollinen naapuri (Yogisha X no Kenshin)

Sarja: Galileo-sensei #1

Kirjoittaja: Keigo Higashino, suomentanut Raisa Porrasmaa
Kustantaja: Punainen silakka

Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2020

Sivumäärä: 288

Mistä: Kirjastosta

 

' "Hanaoka puhelimessa."

"Tässä naapurin Ishigami."

"Ai..." Taas se opettaja. Mitä asiaa hänellä nyt oli?

"Mitä nyt?"

"Jäin vain miettimään, mitä aiotte."

Mistä mies puhui? "Miten niin?"

"Tarkoitan..." Ishigami aloitti ja piti pienen tauon. "Jos aiotte ilmoittautua poliisille, en puutu asiaan. Mutta jos ette, niin voisin kenties auttaa teitä."

"Mitä?" Yasuko hämmentyi.

"Joka tapauksessa", Ishigami totesi matalalla äänellä. "Voinko tulla sinne nyt?"

"Ei, tuota... Eihän se nyt sovi." Yasuko oli äkkiä kauttaaltaan kylmän hien peitossa.

"Rouva Hanaoka. Naisen on mahdotonta hävittää ruumista yksinään."

Yasuko meni sanattomaksi. Mistä opettaja tiesi? '

s. 30-31

 

Yasukon on teinitytön yksinhuoltaja, joka on vaihtanut baariemännän tehtävät eväspuodin myyjäksi. Uusi elämä on mukavan rauhaisaa, kunnes eräänä päivänä hänen väkivaltainen ja rahankipeä ex-miehensä tömistelee Bentente eväspuodin ovesta sisään. Hän on jälleen onnistunut etsimään Yasukon käsiinsä eikä aio jättää heitä rauhan ennen kuin saa haluamansa. Mies ilmestyy lopulta myös heidän kotinsa ovelle. Vierailu ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti. Tilanne kiihtyy ja tappelu päättyy miehen kuolemaan.

 

Mikäli kyseessä olisi vain hän, Yasuko soittaisi poliisin, mutta kuinka suojella tappelussa osallisena ollutta tytärtään? Sitten Yasukon hiljainen matematiikan opettaja naapuri ottaa yhteyttä. Jotenkin Ishigami on onnistunut päättelemään tilanteen. Tämä matematiikan entinen ihmelapsi tarjoutuukin yllättäen auttamaan naapuriaan pinteessä. Lopulta vaikka poliisi ryhtyy tutkimaan tapausta, niin kaikki johtolangat tuntuvat johtavan vesiperään. Yasuko olisi ilmeinen syyllinen, mutta kuinka ihmeessä saada hänet kiikkiin? Rikosetsivä Kusanagi valittelee tilannetta ystävälleen fysiikan apulaisprofessori Yukawalle alias Galileo-senseille. Alkaa kahden matemaattisen päättelyn mestarin voimainmittelö. Pystyykö Yukawa avaamaan tämän umpisolmun, jonka uskollinen naapuri on onnistunut punomaan salaa rakastamansa naisen pelastamiseksi?  

 

' "Ryypätään ja puhutaan matematiikasta."

"Vaiko matematiikasta ja murhista?"

Yukawa kohautti harteitaan ja hänen nenänsä päälle ilmestyi ryppy.

"Saattaa olla. Mieleeni tuli muuten yksi uusi matemaattinen ongelma. Miettisitkö sitä kun ehdit?"

"Millainen?"

"Kumpi on vaikeampaa: laatia ongelma, jota muut eivät pysty ratkaisemaan, vai ratkaista se. Vastaus on varmasti olemassa. Mitä sanot? Mielenkiintoinen, vai mitä?" '

s. 126 

 

Viime vuoden lopulla tein Higashinon tuotannon kanssa ensituttavuuteni hänen maagisen realistisen Namiyan puodin ihmeiden kanssa. Jo silloin Higashinon kerronnan koskettavat mutta samalla odottamattomat käänteet tekivät minuun vaikutuksen. Higashino on kuitenkin tunnettu Japanissa ennen kaikkea dekkaristina, joten innostuin tutustumaan hänen tuotantonsa tähänkin puoleen. Ja onhan se pakko myöntää, että Higashinon kyky kirjoittaa yllättäviä käänteitä sopi mainiosti murhamysteereihin. Yllättävää on kuitenkin jo heti lähtöasetelma. Tapon suorittaja nimittäin tiedetään. Lukija siis osaa vastata heti kysymykseen miten ex-mies kuolee, mutta sen jälkeen hypätäänkin jo tutkintaan. Mitä tässä välissä on tapahtunut? Mitä uskollinen naapuri onkaan kehitellyt poliisien pään menoksi? Teos todellakin lunastaa takakansitekstinsä lupauksen. Tätä loppuratkaisua en olisi arvannut.

 

Higashinon teosta oli herkullista lukea. Olen itse käynyt matematiikkaluokat, joten sydämeni sykki ilosta, kun nämä kaksi suurta loogisenpäättelykyvyn mieltä laitettiin töihin: toinen kehittelemään pulma jota olisi mahdoton ratkaista ja toinen ratkaisemaan se. Hiukan sellaista Sherlock Holmes maista päättelyä oli siis luvassa, mutta muuten tuota matematiikka puolta ei tarvitse pelästyä. Tämä dekkari oli itse asiassa ennen kaikkea kurkistus Japaniin. Se voi tuntua hitaalta ja arkiselta, mutta odota vain sitä mielellistä ilotulitusta, kun tapahtumia ruvetaan kerimään auki. Sen lisäksi että loppuratkaisu yllätti minut täysin, niin samalla se myös nostatti jopa hiukan kyyneleitä silmäkulmiini. Kuinka monen dekkarin voi sanoa koskettaneen? Tämä Higashinon punos teki vaikutuksen ja mieluusti palaan Galileo-sensein tutkimusten pariin tulevaisuudessakin.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirsin Book Club, Kirjamies, Kirja vieköön!, Donna mobilen kirjat, Ankin kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi, Kirjakaapin avain, Kirjarouvan elämää, Mummo matkalla ja Kartanon kruunaamaton lukija