As you like it - William Shakespeare (Klassikkohaaste 15)

Kirjan nimi: As you like it

Kirjoittaja: William Shakespeare
Kustantaja: Penguin

Julkaisuvuosi: 1599-1600/2005

Sivumäärä: 96

Mistä: Kirjastosta

' Rosalind: Why whither shall we go?

Celia: To seek my uncle in the forest of Arden.

Rosalind: Alas, what danger will it be to us, 

Maids as we are, to travel  forth so far? 

Beauty provoketh thieves sooner than gold.

Celia: I'll put myself in poor and mean attire

And with a kind of umber smirch my face.

The like do you; so shall we pass along

And never stir assailants.

Rosalind: Were it not better,

Because that I am more than common tall,

That I did suit me all points like a man? '

s. 23

 

As you like it:ssa (suom. Miten haluatte/Kuten haluatte) vanhan hallitsijan aikakausi on tullut päätökseensä. Hänen nuorempi veljensä on ajanut hänet maanpakoon Ardenin metsiin läheisimpien hovimiestensä kanssa. Siellä he elävät vapaasti luonnon keskellä nauttien elämästään ilman hovin juonikasta ilmapiiriä. Hovissa puolestaan Sir Rowland de Boysin nuorin poika Orlando kärvistelee, kun perheen päänä toimiva isoveli Oliver on kieltänyt häneltä hänen asemansa mukaisen koulutuksen. Tilanne kärjistyykin erääseen painiotteluun, joka tulee muuttamaan monen hovin asukin kohtalon.

Hovissa asustaa myös syrjäytetyn hallitsijan tytär Rosalind, joka on uuden hallitsijan tyttären Celian tuki ja turva. Uuden hallitsijan mieli kuitenkin muuttuu ja Rosalind saa lähtöpassit. Serkukset päättävätkin lähteä yhdessä karkumatkalle ja ottavat mukaansa hovinarri Touchstonenen. He ottavat suunnakseen Ardenin metsät Rosalind naamioituneena mieheksi Ganymedeksi ja Celia tämän maalaistyttö sisareksi Alienaksi. Paljon kommelluksia on luvassa, sillä tytöt kohtaavat metsässä myös Orlandon, jonka rakkautta Rosalind päättää koetella jatkamalla esiintymistään miehenä. Tämä ei ole kuitenkaan ainut romanttinen käänne tarinassa. Ketkä siis pääsevätkään lopussa juhlistamaan häitään?

' Duke: Thou seest we are not all alone unhappy.

This wide and universal theatre 

Presents more woeful pageants than the scene

Where we play in.

Jaques: All the world's a stage,

And all the men and women merely players;

They have their exits and their entrances,

And one man in his time plays many parts, [- -] '

s. 41

Olen jo pitkään halunnut kokeilla Shakespearen teoksiin tutustumista, mutta olen jännittänyt mitä siitä tulisi. Englanninkielisiä värssyjä ja vielä 1500-luvulla kirjoitettuna? Jäiks! Nyt kuitenkin kun tuli Ankin emännöimä kirjabloggaajien klassikkohaasteen vuoro päätin kerrankin osallistua. Nyt jos koskaan olisi tilaisuus kastaa se pikkuvarvas syvään veteen ja katsoa uinko. Valitsin tämän Shakespearen näytelmän, sillä sitä oli tituleerattu helposti lähestyttäväksi komediaksi ja totisesti halusin aloittaa jostakin lukijaystävällisestä teoksesta. Eipä se myöskään haitannut, että kyseistä näytelmää ei ollut sen suuremmalla sivumäärällä pilattu: kyllähän nyt alle satasivua kitkuttelee vaikka minkälaista tekstiä. 

 

Minulla ei kuitenkaan ollut mitään hajua mistä tässä näytelmässä on kyse, sillä se ei kuitenkaan ole niitä Shakespearen kaikista tunnetuimpia, vaikka ylläkin lainattu 'All the World's a Stage' onkin varsin tunnettu lainaus tästä teoksesta. Takakannen perusteella odotin siis mukavaa komediaa metsäisessä miljöössä. Vasta alun johdannossa minulle kuitenkin selvisi, että Shakespeare on kirjoittanut tämän näytelmä pitkälti aikalaisensa Thomas Lodgen Rosalynde tarinan pohjalta. Olisihan se ollut mukava lukea Shakespearea, jossa hän olisi itse kehittänyt pitkälti juonirangankin, mutta nyt mentiin sitten tällä. Ylipäätänsä tuo alun johdanto, vaikka olikin ehdottomasti informatiivinen ja syventävä, niin oli aivan liian pitkä. Jos itse näytelmä on 96 sivuinen, niin miten johdanto voi olla yli 60 sivua? Joku on tainnut kustantamossa hiukan innostua tarinoimaan liiaksi tai haluttu saada teos näyttämään lihavammalta kuin onkaan.

 

Mutta siihen mielenkiintoisen osuuteen eli miten selvisin tämän klassikon selättämisestä. Oikeastaan olen suorastaan yllättynyt kuinka jouhevasti Shakespeare upposi sen suuremmin nikottelematta. Pakko se on myöntää, että olosuhteista johtuen keskittymiseni ei ollut parhaalla mahdollisella tolalla, mutta silti pysyin yllättävän hyvin tarinan matkassa. Itse kertomus oli sen verran ilmava ja nopeatempoinen (olihan sivujakin sen verran rajallisesti), että värssymäisestä lauserakenteesta huolimatta koin tämän jopa huomattavasti kevyemmäksi luettavaksi kuin parisataa vuotta tuoreempi Dickensin tuotannot pitkine, koukeroisine ja kuvailevine lauseineen. Ylipäätänsä niin Shakespearen kerronta kuin tarina oli ilmavaa kuin keväthenkäys. Siinä oli suuria tunteita metsäisessä miljöössä sekä jonkin verran aikalaissatiiria. Hovinarrin suusta tulikin paljon viisauksia, kunhan vain osasi kuunnella. Oma huumorinsa tuli myös jo noista pitkistä ja palavista puheenvuoroista, joita viljeltiin kuin sieniä sateella. Ainakin Rosalind uskalsi tomerasti sanoa mielipiteensä jos sun toiseenkin asiaan mieheksi pukeutuneena ja Orlandolle jäikin enemmän rakkauden kaipuun toitotuksessaan se tunteellinen osa. Hauska pikku tarina, josta jäi hyvä mieli. Tämän jälkeen en enää pelkää niin paljoa Shakespeareen tarttumista.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Myrsky - William Shakespeare

Kirjan nimi: Myrsky (The Tempest)

Kirjailija: William Shakespeare, suomentanut Matti Rossi

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1611, suomennos 2010

Sivumäärä: 153

Mistä: Kirjastosta

 

' Miranda

Jos te, rakas isä, mahdillanne panitte nuo

villit vedet myrskyämään, rauhoittakaa ne

On kuin taivas haluaisi sataa liekehtivää tervaa,

mutta meri, pilven poskiin saakka nousten,

sammuttaa sen tulet. Mitkä tuskat minä kärsin

niiden kanssa, joiden kärsimykset näin:

uljas laiva, jossa varmaan oli joku jalo ylhäinen,

noin vain meni kappeleiksi! Sydämeni

vavahteli heidän huudoistaan - he menehtyivät,

ihmisraukat. Jokin jumala jos olisin,

niin mahdillani olisin maan sisään upottanut

meren, ennen kuin se ehti niellä kelpo laivan

ja sen matkustajat. '

s. 30

 

Miranda asuu isänsä Prosperon kanssa lähes autiolla saarella. Eräänä iltana Prospero nostattaa hirmuisen myrskyn. Ohi on nimittäin lipumassa Napolin kuningas ja Milanon herttua väkineen. Samainen Milanon herttua, joka on Prosperon veli ja ryöstänyt häneltä hänen valtakuntansa karkottaen Prosepron ja Mirandan merille. Nyt saarella ilmanhenki Ariel on Prosperon käskyläisenä ja siten kosto on viimein mahdollinen.

 

Prosperon suuri suunnitelma on saattaa oma tyttärensä Miranda yhteen Napolin kuninkaan pojan kanssa. Ariel järjestää haaksirikkoiset eripuolille saarta ja näin suunnitelma lähtee täytäntöön. Sillä välin kun nuoret rakastuvat, Napolin kuninkaan veli ja Milanon herttua suunnittelevat omaa vallankaappaustaan. Onpahan myös noidan poika epämuodostunut Prosperon orja Caliban, joka on halukas vaihtamaan isäntää viiniä maistettuaan viinikellarin hoitajan ja narrin matkaan.

 

Olen aiemmin lukenut Shakespearea vain alkuperäiskielellä (As you like it ja Romea & Juliet), mutta tällä kertaa lähikirjastostamme ei löytynytkään tätä The Tempestia englanniksi. Näin ollen tartuin Myrskyyn nyt suomeksi ja yllätyinkin positiivisesti. Olin jotenkin ajatellut teoksen kielen olevan haastavaa ja runomitallista. Sen sijaan tämä olikin oikein helppolukuista tekstiä. Näytelmämuoto myös takasi juonen jatkuvan liikkeen dialogin matkassa. Koko ajan siis pysyi hyvin kärryillä. Ehkä jatkossakin pitäisi tutustua Shakespearen tuotantoon suomeksi, kun se on tehty näin helpoksi!

 

Mitä itse tarinaan tulee niin viihdyin sen matkassa varsin mukavasti. Tarina on varsin lyhyt ja siten kaikkiin juonilankoihin ja henkilöihin ei voinut syventyä kovin syvälle. Tartuin silti aina ilolla tähän Shakespearen näytelmään ja odotin innolla mitä se seuraavaksi tarjoaisikaan. 

 

Tässäkin teoksessa olisi varmasti paljon tasoja analysoitavaksi. Esimerkiksi Prosperosta, joka luovutti valtakuntansa hoitamiseen veljelleen keskittyen itse vain omaan mieliharrastukseensa lukemiseen. Oliko ihmekään, että hän laiminlyötyään velvollisuutensa menettekin kaiken? Nykyään eletään indivudualismin aikaa, mutta Shakespearen aikana moinen laiminlyönti oli kiistatta suuri rikos. Siirtomaavalta myös näkyi teoksessa. Prospero kun muuttaa saarelle tyttärensä kanssa, niin samalla hän tulee orjuuttaneeksi alkuperäisasukkaan Caliban ja ilmanhenki Arielin orjikseen itse halliten siellä. Samoin haaksirikkoisissakin itse kukin pohtii omaa asemaansa. Varsinainen nuorten lempi oli aika yhtäkkistä eikä herättänyt ainakaan tässä lukijassa kovin suuria tunteita. Omat univajeiset aivoni eivät jaksa kuitenkaan tämän enempää lähteä analysoimaan kaikkia Shakespearen teoksen tasoja. Ihan mukava pieni välipalateos, vaikka en uskokaan, että pidemmän päälle tästä jää kovin suurta muistijälkeä.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Unelmien aika, Miina <3 William, Jokken runonurkka, Lukijatar ja Cillan kirjablogi   

Sukelluslaivalla maapallon ympäri - Jules Verne (Klassikkohaaste 19)

Kirjan nimi: Sukelluslaivalla maapallon ympäri (Vingt mille lieues sous les mers)

Kirjoittaja: Jules Verne, suomentanut O. A. Joutsen

Lukija: Ritva-Liisa Elivuo
Julkaisija: Saga Egmont

Julkaisuvuosi: 1870, suomennos 1916 ja äänikirja 2019

Kesto: 14h 20min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Merillä kuohuu, kun valtaisa merihirviö on ruvennut tekemään tuhojaan valtamerialuksille. Jokaisella on mielipide, mikä ihme tuo hirviö voisi olla, mutta eniten kannatusta saa sen olevan harvinaislaatuisen suuri sarvivalas. Näin tutkija professori Aronnax otetaan mukaan Yhdysvaltalaiselle sota-alukselle Abraham Lincolnille, jonka tehtävänä on saada kiinni tuo merien hirviö. Tyynenvaltameren pohjoisosissa he viimein kohtaavat tämän valtaisan pedon. Yhteenoton seurauksena professori Aronnax uskollisine Conseil palvelijoineen sekä harppuunamestari valaanpyytäjä Ned Landin kanssa joutuvat veden varaan. Ja tästä vasta heidän uskomaton matkansa alkaa.

 

Tälle kolmikolle nimittäin selviää, että heidän metsästämänsä merihirviö onkin rautainen sukellusvene! Nautiluksen kapteeni Nemo pelastaa nämä kolme hukkumiselta, mutta koskaan he eivät enää saa poistua alukselta, jottei ihmisiin ja maaelämään pettyneen kapteenin Nemon salaisuus pääsisi julki. Näin aluksen kunniavieraina, tai vankeina kuten Ned Land korjaisi, he pääsevät kapteeni Nemon ja Nautiluksen matkassa vaikka minkälaisiin seikkailuihin. Meri on kapteeni Nemon valtakuntaa ja se tarjoaa hänelle kaiken tarvitseman. Yhdessä he kiertävät Tyyneltämereltä Intian valtamerelle, sieltä salaista alikulkureittiä Välimerelle ja aina Etelänavalle saakka. Mitä merien ihmeitä he pääsevätkään todistamaan! Mutta samalla takaraivossa jyskyttää, milloin vastaan viimein sattuisi otollinen pakomahdollisuus...

Vau minkälaiselle merelliselle matkalle pääsinkään! Verne kuvasi upeasti tuota merenalaista maailmaa jonne kapteeni Nemon aluksella pääsimmekään. Hän maalasi silmieni eteen niin eläväisesti nuo huojuvat merenalaiset metsät ja koralliriutat, että tuntui melkein kuin itsekin olisi ollut henkilöidemme kanssa kävelemässä sukelluspuvussa syvällä valtameren pohjassa. Tai jännittänyt riittääkö happi, kun Nautilus sukeltaa Etelämantereella suurten jäämassojen alle, jotka valkoisena massana peittivät koko aavan meren. Voin hyvin nähdä, että tämä on teos, joka on sytyttänyt monien nuorten kiinnostuksen meriin ja niiden ihmeisiin. Kapteeni Nemo sai kaiken tarvitsemansa merestä. Hän eli ja hengitti sitä varten. Sen ihmeet jaksoivat lumota ja siinä sivussa historiaa tuli kerrattua.

 

Kun pohdin sopivaa teosta kirjabloggaajien perinteiseen klassikkohaasteeseen, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja samalla lukea teoksen Kirjoja ulapalta haasteeseen. Tämä 1800-luvun klassikko olikin mainio edustaja kumpaiseenkin. Verne on tunnettu seikkailugenren kirjoittaja, joka on luonut oman aikansa sci-fiä. Tätä lukiessa sitä ei edes tajunnut kuinka alkeelliset sukellusveneet tuolloin 1800-luvulla vielä olivat, sillä niin moderninkuuloinen laite Nautilus oli. Ja etelänapakin vasta valloitettiin viisikymmentä vuotta myöhemmin! Alussa tampattiinkin (jo vähän liiaksikin) noita aluksen teknisiä ratkaisuja, mutta voin kuvitella, että teekkareille nämä faktat olisivat varsinaista herkkua. Ja tuntuu uskomattomalta, kuinka Verne on osannut nähdä silmiensä edessä kuinka kaikki voisi toimia, ja se tuntuu näin 150 vuotta myöhemmin vielä täysin loogiselta! Ja mitä merellisyyteen tulee, niin tämä oli sellainen oodi merelle, että ei kovin paljon parempaa teosta olisi voinut keksiä Kirjoja ulapallakaan haasteeseen.

 

Yllätyin hyvin paljon, kuinka vetävä tämä merellinen seikkailu oli. Olen nimittäin aiemmin lukenut Verneltä Maailman ympäri 80 päivässä, joka oli mielestäni jopa aika huono. Kauhealla kiireellä vain tohellettiin eteenpäin eikä lopulta noita läpikuljettuja maita kauheasti kuvailtu, paitsi muutamaa hyvin kliseistä seikkailua lukuun ottamatta. Intoni lukea Verneetä lisää siis lopahti rajusti, mutta päätin silti antaa nyt hänelle uuden mahdollisuuden. Luin syksyllä A.W. Yrjänän Joonanmäen valaat, joka oli kiinnostava teos joka kumarsi vahvasti Nautiluksen ja kapteeni Nemon seikkailuille. Pakkohan se oli kokeilla olisiko tässä merellisessä Vernessä kuitenkin sitä jotakin ja kyllä, nyt viimein pääsin sille uskomattomalle matkalle mitä odotin. Vernellä on taito kuvata vetävästi uppo-outoja paikkoja. Myös äänikirjaformaatti sopi tähän teokseen yllättävän hyvin, sillä siitä pystyi kuuntelemaan aina vaikka luvun kerrallaan, jossa kussakin oli omat seikkailunsa. Pakko nostaa hattua miten Verne onkin osannut luoda näin eläväisen merenalaisen maailman omana aikanaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka

 

 

Tänä vuonna klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat, kiitos!

 

Aiemmat klassikkohaasteeni:

Klassikkohaaste 15: As You Like It - William Shakespeare  

Klassikkohaaste 16: Romeo & Juliet - William Shakespeare

Klassikkohaaste 18: Rautatie - Juhani Aho

 

Osallistun myös Kirjakimaran Kirjoja ulapalta haasteeseen tällä merellisellä teoksella.

 

Nalle Puh - A.A. Milne (Klassikkohaaste 22)

Kirjan nimi: Nalle Puh  (Winnie The-Pooh)

Sarja: Nalle Puh #1

Kirjailija: A.A. Milne , suomentanut Kersti Juva

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1926, suomennos 1997

Sivumäärä: 155 

Mistä: Kirjastosta

 

' "Ole kiltti ja kerro Nalle Puhille kertomus."

"Voin kertoakin", minä sanoin. "Millaisista kertomuksista hän pitää?"

"Sellaisista joissa kerrotaan hänestä. Hän on sellainen karhu."

"Vai on."

"Ole kiltti ja kerro."

"Minä yritän."

Ja minä yritin. '

s. 10

 

Risto Reipas laskeutuu portaat alakertaan ja Nalle Puh tömpsähtelee hänen vanavedessään. Risto Reipas pyytää kuulla sadun ystävästään Nalle Puhista ja hänen tovereistaan. Ja niin kertomus alkaa. 

 

Puolen hehtaarin puistossa tapaamme pöhkön karhun Nalle Puhin ja hänen aran ystävänsä Nasun. Yhdessä he päätyvät seikkailuihin kuten pyydystävät Tärppää ja Möhköfanttia. Pelastautuvat tulvan kourista ja koittavat ilahduttaa Ihaata tämän syntymäpäivänä. Jääpä Puh jumiin Kanin koloon ja Nasu joutuu Kengun kourissa peräti kylpyyn. Eikä pidä unohtaa koko joukkion suurta Raparetkeä Pohjoisvavalle.  

 

' "Puh, kun aamulla heräät, mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?" kysyi Nasu viimein.

" 'Mitä tänään on aamiaiseksi?' " sanoi Puh. "Mitä sina sanot?"

"Minä sanon: 'Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?' " sanoi Nasu.

Puh nyökkäsi miettiväisesti.

"Se on sama asia", hän sanoi. '

s. 153

 

Esikoiseni täyttää pian kolme ja hänelle on tullut luettua paljon kuvakirjoja kirjastosta. Nalle Puh oli siis tullut tutuksi, mutta samoin kuin Muumi-kirjojen kanssa halusin nähdä millainen se alkuperäinen A.A. Milnen kirjoittama Nalle Puh tarina olikaan. Sopivasti Nalle Puh vieläpä viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan, joten ajattelin tämän olevan mainio valinta tähän alkuvuoden kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jota Kulttuuri kukoistaa-blogi emännöi tällä kertaa.

 

Nalle Puh olikin mitä mainioin klassikko. Kaikki nimittäin tuntevat sen hahmot, mutta silti kovin moni ei ole lukenut tätä Milnen alkuperäistä tekstiä. Tässähän Puolen hehtaarin metsäkin oli puisto nimellä. E.H. Shepardin kuvituksistakin puuttui vielä tuo Nalle Puhin ominainen punainen paita. Eikä Tiikeriä ollut tässä teoksessa vielä lainkaan. Ja enpä ollut tiennyt kuinka innokas Puh olikaan kehittelemään lauluja - kuinka hurmaavaa!

 

Lopulta kun esikoiseni näki tämän kirjalainani hänkin halusi päästä lukemaan äidin Nalle Puh kirjaa. Näin päädyinkin lukemaan tämän kirjan hänelle kokonaisuutena ääneen. Tämä oli ensimmäinen tällainen enemmän tekstiä sisältävä satukirja, jota hänelle luimme ja hänhän rakastui tähän ikihyvin. Hän olisi halunnut meidän lukevan vain tätä kirjaa eli teos oli hitti myös nuoremman sukupolven edustajasta :D

 

Nalle Puh oli siitä myös mukava kirja, että näin aikuislukijanakin sen lukemisesta nautti. Ehkäpä siihen vaikutti se, että kyseessä on jo klassikkoikään päässyt teos, mutta sen teksti oli myös itsessään taidokasta ja palkitsevaa. Yllättävän usein lastenkirjoissa itse teksti on nimittäin myös yksinkertaistettu roimasti, mutta tuota yksinkertaisuutta ei tarvinnut pelätä Milnen matkassa. Toki tässäkin on paljon hersyvää dialogia jolla tarinaa kuljetettiin eteenpäin, mutta sekin tuntui jotenkin hyvin aidolta. 

 

Nuo Risto Reippaan eläinystävät veivät sydämeni. He tuntuivat kuvastavan niin hyvin tuollaista pienen lapsen mielenmaailmaa. Jokaisella oli myös vahvat omat luonteenpiirteensä. Hyvää he silti aina tarkoittivat, vaikka välillä pienent pöhköt päät eivät taivukaan kaikkeen. Olenkin oikein iloinen, että tutustuin tähän lastenkirjallisuuden klassikkoon. Ja kyllähän se esikoinen onnistui jo kirjastosta löytämään Milnen toisen Nallu Puh teoksen Nalle Puh rakentaa talon. Eli matka Nalle Puhin matkassa tulee jatkumaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija, Kirjahullun päiväkirja, Oksan hyllyltä, 100 kirjaa, Ankin kirjablogi ja Fiktiivinen maailma

 

 

 

Aiemmat klassikkohaasteeni:

Klassikkohaaste 15: As you like it, William Shakespeare 

Klassikkohaaste 16: Romeo & Juliet, William Shakespeare

Klassikkohaaste 18: Rautatie, Juhani Aho 

Klassikkohaaste 19: Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Jules Verne 

Klassikkohaaste 20: Kasvattitytön tarina, Jane Austen  

Romeo and Juliet - William Shakespeare (Klassikkohaaste 16)

Kirjan nimi: Romeo and Juliet

Kirjoittaja: William Shakespeare
Kustantaja: Longman

Julkaisuvuosi: 1595-1596/1977

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

 

' Nurse: [Returning] His name is Romeo, and a Montague, 

The only son of your great enemy.

Juliet: [To herself] My only love sprung from my only hate! 

Too early seen unknown, and known too late!

Prodigious birth of my love it is to me,

That I must love a loathéd enemy. '

s. 54-55

 

Veronan keskiaikaisilla kaduilla kaksi perhettä ovat verisessä sodassa keskenään. Montaguen ja Capulettien suvut ja palvelijat ottavat yhteen kaduilla ja Veronan prinssi Escalus on ruvennut saamaan tarpeekseen tästä vihanpidosta, joka aiheuttaa epäjärjestystä hänen kaupungissaan. Montaguen perheenpään ainut poika Romeo on kuitenkin levoton. Hän haaveilee salaa kauniista Rosalinesta, joka on kuitenkin sukua Capulettien perheelle ja siten hänen ulottumattomissaan. Edes hänen toveriensa piristysyritykset eivät auta tähän nuoren hullaantuneen miehen melankoliaan. Lopulta nämä Montaguen miehet saavat tiedon Capulettien järjestämistä juhlista, joihin he päättävät lähteä kuokkimaan naamioituneina. Siellähän Romeolla on oiva tilaisuus nähdä rakas Rosalinensa ja huomata, että on kauniita kukkasia muitakin.

Capuletien perheenpäällä on puolestaan yksi tytär Juliet. Hänen isänsä on jo hieromassa naimakauppoja kreivi Parisin kanssa, joka on itse prinssin miehiä. Juliet on kuitenkin vielä nuori, vasta neljätoistakesäinen, joten häillä ei ole vielä kiire. Juhlissa kaikki kuitenkin muuttuu, kun tottelevainen Juliet kokee hetken naamioituneen muukalaisen kanssa. Hän menettää sydämensä, samoin kuin muukalainen omansa. Tämän hurmioituneen rakkauden tiellä on vain yksi ongelma. Romeon ja Julietin perheet eivät ikinä tulisi hyväksymään vihamiehensä lasta puolisoksi omalleen. Nämä nuoret ovat kuitenkin päättäneet saada toisensa. Vain parissa päivässä on salahäitä, kaksinkamppailuja, pakomatkoja... Ikävä kyllä tämä nuori romanssi on kuitenkin vääjäämättä etenemässä kohti tunnettua traagista loppuaan.

 

' Juliet: O Romeo, Romeo! Wherefore art thou Romeo?

Deny thy father and refuse thy name:

Or if thou wilt not, be but sworn my love

And I'll no longer be a Capulet. '

s. 62 

 

Osallistuin viime kesänä ensimmäistä kertaa kirjablogien klassikkohaasteeseen ja silloin päätin selättää jotakin todella vanhaa, sillä 1800-luvun klassikoita luen muutenkin (kuten viikko sitten Dostojevskin Idiootin). Lukuun pääsikin ihka ensimmäinen Shakespeareni As you like it, joka yllätti minut positiivisesti. Kyllähän näitä pystyikin lukemaan alkuperäiskielellä, vaikkei ihan kaikkea välttämättä ymmärtänytkään. Tästä inspiroituneena päätinkin siis tarttua nyt seuraavaa klassikkohaastetta varten jälleen Shakespeareen, sillä mikäs sen parempi motivaattori olisi tarttua näihin klassikoihin. Tällä kertaa päätin ottaa lukuun kuitenkin jo ennestään hyvinkin tutun juonilangan sisältämän teoksen eli Romeon ja Julian. Olen tainnut jonkun teatteriversionkin tästä nähdä. Kuten vaikkapa Stevensonin Tohtori Jekyll ja herra Hyden kohdalla, niin se ei kuitenkaan oikeastaan haitannut, että tarinan jujun jo tiesi. Kyllä se varsinainen lukukokemus kuitenkin aina syventää sitä kertomusta aivan eri tavalla. 

 

Romeossa ja Juliassa minua yllättikin suuresti muutamakin asia. Ensinnäkin kuinka nopeasti kaikki kävi. Vasta edellisenä iltana Romeo vannoi rakkautta Rosalinen nimeen ja nyt yhtäkkiä hänen tunteidensa palo siirtyikin Julietiin, jonka kanssa oli päästävä naimisiin hetimmiten riskeistä viis. Tästä puhutaan vuosisadan traagisena rakkaustarinana, mutta tämä alku saa kyllä vähän kyseenalaistamaan Romeon kypsyyttä. Julietkin on vasta neljätoista! Koko kirja sisältää vain muutaman päivän ja silti tämä rakkaus ehtii roihahtaa ja jo saada traagisen päätöksensä. Toisaalta mitä suurempi roihu sitä nopeammin se myös palaa. Olisiko se kuitenkaan kestänyt ilman päätöstään? Jotain poikkeuksellista näissä päähenkilöissä piti olla, jotta heistä olisi tullut nykyisen kaltainen legenda vielä satojen vuosienkin päästä. Ja onhan tämä rakastavaisten tarina vielä Shakespeareakin vanhempaa perua, joten kaikkea ei voi laskea hänen ansiokseen tai syykseen - riippuen näkökannasta.

 

Toinen huomio, jonka haluan nostaa esiin, on se, että Shakespearen kieltä ei todellakaan tarvitse pelätä. Varsinkin tällä kertaa, kun juoni oli entuudestaan tuttu, niin menossa pysyi todella hyvin mukana. Tämä kyseinen opus oli myös aivan sattumalta nappivalinta, sillä se oli tarkoitettukin englantia toisena kielenä opiskeleville. Näin ollen tekstiin oli indeksoitu paljon näitä vaikeampia sanoja tai sanontoja, joiden aukeaminen voisi olla haastavaa lukijalle. Kuitenkin nerokkaasti takaosan plaraamisen sijaan (jota ei yleensä jaksa harrastaa kovin pitkään), niin näiden indeksien selitykset olivat aina kulloisellakin aukeamalla vasemman sivun alareunassa. Näin pystyi tarkistamaan todella näppärästi esimerkiksi Shakespearen värikkäitä kielikuvia. Ja millainen maailma sieltä avautuikaan! Luonnollisesti tarinaa voi lukea vain itse juonen kannalta, mutta sanoisin että nyt vasta sain välähdyksiä Shakespearen sanasepän kyvyistä. Niin nokkelaa kieltä ja kielikuvia, jotka kannattelivat läpi keskusteluiden. Olenkin hyvin iloinen, että tämä opus sattui tulemaan mukaani kirjastosta aivan vahingossa, sillä nautin tästä kielellisestä rikkaudesta aivan uusin silmin. Mukavaa, että jälleen tuli selätettyä yksi pelätty klassikko, joka kääntyikin oikein positiiviseksi kokemukseksi.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjanurkkaus, Villasukka kirjahyllyssä, Yöpöydän kirjat, Sivutiellä, Kaisa Reetta T, Kasoittain kauniita sanoja, Kirjakammari ja Tuulin viemää

Kasvattitytön tarina - Jane Austen (Klassikkohaaste 20)

Kirjan nimi: Kasvattitytön tarina (Mansfield Park)
Kirjailija: Jane Austen, suomentanut A.R. Koskimies
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1814, suomennos 1987

Sivumäärä: 480

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Kaikki muut Fannyn ympärillä olivat iloisia ja touhukkaita, onnellisia ja tärkeän näköisiä - kullakin oli osansa, pukunsa, mielikohtauksensa, omat ystävänsä ja liittolaisensa, kaikki neuvottelivat milloin mistäkin ja tekivät vertailuja, joita säestettiin lystikkäillä pilapuheilla. Fanny yksin oli mitätön ja surkea, osaton siitä kaikesta. Häntä ei huomattu eikä kaivattu, lähtipä hän pois tai jäi heidän joukkoonsa, olipa keskellä hälinää tai vetäytyi oman itähuoneensa yksinäisyyteen. Mikä tahansa oli ollut parempi kuin syrjästäkatsojan asema. '

s. 168

Olipa kerran kolme kaunista sisarusta, joista vanhin nai oikein varakkaan miehen, joka omisti Mansfield Park kartanon. Seuraava sisarista nai tuon kartanonherran ystävän ja kylän papin ja kolmas karkasi merimiehen matkaan ja katkaisi välinsä muihin. Nyt vuosia on vierähtänyt ja Mansfield Parkin lady Bertram ja papin rouva Norris päättävät tarjota auttavaa kättään köyhälle siskopololleen, jolle on jo pian syntymässä kymmenes lapsi. He siis päättävät ottaa Mansfield Parkiin kasvattityttäreksi tämän vanhimman tyttären, kymmenvuotiaan Fannyn.

Ujo Fanny siis vetäistään rakkaan veljensä luota suureen kartanoon vieraiden ihmisten joukkoon. Luonnollisesti hän ei osaa käyttäytyä oikein tai tiedä asioita samoin kuin hyvän koulutuksen saaneet serkkunsa, joten häntä pidetään hiukan yksinkertaisena. Vaikka vuodet vierivät ero kartanon lasten ja Fannyn välillä pysyy. Fanny auttelee tunnollisesti lady Betramia ja rouva Norrista ja muuten pysyttelee syrjässä. Ainostaan kartanon nuorempi poika Edmund koittaa kannustaa ujoa Fannya ulos kuorestaan ja tukea hänen kasvuaan nuoreksi ja ajattelevaiseksi naiseksi.

Jo nuoriksi aikuisiksi kasvaneet lapset saavatkin säpinää elämäänsä, kun uuden papinrouvan naimattomat veli ja sisko Crawfordit tulevat vierailulle. Sisko on mitä elegantein ja suoraan Lontoon seurapiireistä. Hän varastaa välittömästi perheen tyttöjen Marian ja Julian ystävyyden sekä nuoren Edmundin sydämen. Vastaavasti varakas ja sukkelasanainen herra Crawford sulattaa molempien serkkutyttöjen sydämet, vaikka Maria onkin jo kihloissa toisaalle ja herra Crowfordilla on maine varsinaisena sydäntenmurskaajana. Vain Fanny ei tunnu lämpenemän näille uusille naapureille, sillä hän näkee heidän pintansa alle sen mille muut ovat sokeat. Aikamoiseen suhdepyöritystä on kuitenkin luvassa ennen kuin lopussa viimein sanotaan tahdon.

 

' Veli vain hymyili syytökselle ja sanoi hetken kuluttua: - En oikein tiedä mitä ajatella neiti Fannysta. En ymmärrä häntä. En päässyt hänestä eilen oikein perille. Millainen hän on luonteeltaan? Onko hän hyvin vakava? - Onko hän hiukan erikoinen? - Onko hän kovin kainosteleva? Miksi hän oli niin sulkeutunut ja katseli minua niin vakavasti? Tuskin sain hänet avaamaan suutaan. Koetin huvittaa häntä, mutta en ole koskaan ollut kenenkään tytön seurassa niin kauan siinä tarkoituksessa niin huonolla tuloksella. Eikä kukaan tyttö ole katsellut minua niin ankarasti. Minun on voitettava hänet. Hänen ilmeensä sanoo: "En tahdo pitää teistä, en suostu pitämään teistä." Mutta minäpä tahdon, että hän pitää minusta. '

s. 236-237

 

Nyt on jälleen koittanut kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika, jota Tuulevin lukublogi emännöin tällä kertaa. Kun tajusin tuossa tammikuun puolessavälissä, että ikuisuusprojektikseni jo muodostunut Oscar Wilden kokoelmateos ei kyllä millään ehdi valmistua tähän päivämäärään mennessä, piti hiukan tutkia omien kaappien sisältöä, että mitäs klassikkoja siellä on odottamassa lukemista. Austen on onneksi varsin takuuvarmaa klassikkotavaraa, joten päätin tehdä lennosta vaihdon ja ottaa tämän lukuun. Onneksi teksti tosiaan oli vetävää ja kartanoitten romantiikkakiemurat Austenin tuttua laatua, joten sivut kääntyivät tehokkaasti ja ehdin tämän lähes viisisataa sivuisen teoksen lukea tähän haasteeseen. 

 

Viime vuosina olen tullut lukeneeksi erityisesti venäläisiä klassikoita, joten oli oikein mukava ottaa pitkästä aikaa hyppy perienglantilaiseen kartanomiljööseen. Jokin noissa pidättyväisissä käytösnormeissa ja seurustelusäännöissä vain jaksaa viehättää. Kasvattitytön tarina ei kuitenkaan ole aivan niin selkeä avioliittoromaani kuin monet muut Austenin teokset. Paljon pyörittiin syrjässä pysyttelevän Fannyn matkassa ja hän jos kuka oli tyytynyt rooliinsa haaveilemaan serkustaan kaukaa samalla kun muu kartanon nuoriso oli se joka tavoitteli Crawfordien sisaruksista. Oikeastaan Fanny oli Austenin romaanisankariksi varsin hajuton ja mauton. Harmaa hiirulainen seinustalla, jonne hänet helposti unohdettiin, jos oli jotain muuta kiinnostavaa edessä. Sähäkkää dialogia ja suuria tunteita ei siis kannata tämän teoksen sivuilta etsiä, vaikka Austen onkin kyseessä.

 

Oikeastaan suurimman osan kirjaa minun kävi vain sääliksi Fannya. Hänet riuhtaistiin kysymättä oman perheensä suojista. Tosin kieltämättä perhe oli varsin kaoottinen, köyhä ja vanhemmat välinpitämättömiä, mutta sentään siellä oli veli William. Sitten hän on uudessa paikassa, jossa kukaan ei oikein edelleenkään välitä hänestä, mutta rouva Norris kyllä jaksoi muistuttaa, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa hän on perheelle. Kun kouluhuone jää tyhjilleen nuorison kasvettua, saa Fanny huoneen käyttöönsä, mutta takkavalkeaa sinne ei sytytetä edes talvella. Pitäähän hänen oppia nöyryyttä eikä luulla olevansa yläluokkaisten serkkujensa kaltainen. Mutta vaikka Fanny ei ollutkaan kaikista valovoimaisin päähenkilö, on Austenin kerronta silti sen verran vetävää, että se piti otteessaan mainiosti läpi koko teoksen. Ei siis ihme, että hänen kynänjälkiään luetaan näin vielä 200 vuoden jälkeenkin.

 

Tähdet: 3.5 / 5   

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Tarukirja, Sheferijm, Kasottain kirjoja, Illuusioita ja Ullan luetut kirjat

 

Muut lukemani Jane Austenit:

Ylpeys ja ennakkoluulo

Viisasteleva sydän 

Uskollinen ystävänne

Emma 

 

 

Aiemmat klassikkohaasteeni:

Klassikkohaaste 15: As you like it, William Shakespeare

Klassikkohaaste 16: Romeo & Juliet, William Shakespeare

Klassikkohaaste 18: Rautatie, Juhani Aho

Klassikkohaaste 19: Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Jules Verne

Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket - Paavo Castrén (Klassikkohaaste 23)

Kirjan nimi: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket (Ilias & Odysseia)

Kirjailija: Homeros, suomentanut Paavo Castrén

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: n. 700 eaa, suomennos 2016

Sivumäärä: 545

Mistä: Omasta hyllystä

 

 ' Thetis puhkesi kyyneliin ja ihmetteli, mahtoiko jumalista kukaan muu joutua kärsimään sellaista surua kuin hän, joka Zeuksen tahdosta joutui menemään naimisiin kuolevaisen miehen kanssa. Tämä mies vietti nyt jo vanhuudenpäiviä kotona. Mutta Zeus oli antanut hänen synnyttää uljaan pojan, jota hän kaitsi ja kasvatti, kunnes joutui lähettämään hänet sotaan Troijaan vastaan tietäen, ettei saisi häntä enää elävänä takaisin. '

s. 104-105

 

Oli ennustettu, että Thetis synnyttäisi pojan, joka olisi mahtavampi kuin isänsä. Näin ollen tämä kuolematon nymfi naitettiin kuolevaiselle eikä kukaan Olympoksen jumalista häntä uskaltanut kosiskella. Hänen häistään saakin alkunsa tapahtumat, jotka myöhemmin johtivat jumalatarten kauneuskilpailuun, Pariksen tuomioon ja kauniin Helenan ryöstöön - olihan itse Afrodite tullut luvanneeksi hänet Parikselle puolisoksi. Ja näin Troijan sodan askelmerkit tultiin laskeneeksi ja lliaan tarina Troijan sodasta ja sen toinen toistaan rohkeammista urhoista voi alkaa. Myös Thetis joutuu lähettämään oman poikansa tuonne rajulle sotatantereelle, ja Akhilleuksen rooli sodassa osoittautuukin tärkeäksi.

 

Voitokkaan Troijan sodan jälkeen miehet lähtevät laivoillaan kohti kotiaan. Ithakan saarella urhean Odysseuksen poika Telemakhos odottaa isäänsä takaisin kotiin häätääkseen röyhkeät ja mässäilevät kosijat. Häntä ei kuitenkaan kuulu. Naamioituneen jumalatar Athenen kehotuksesta hän lähteekin matkalle selvittämään isänsä kohtaloa. Kaikkien odotusten vastaisesti Odysseus on nimittäin elossa. Hänen kohtalonaan oli kymmenen sotavuoden jälkeen päätyä vielä kymmeneksi vuodeksi harharetkille suututettuaan itse merten jumalan Poseidonin. Hän selviää niin lihansyöjä kykloopeista, noita Kirken juonista, seireenien kutsuhuuduista ja monista muista koitoksista ennen pääsyään viimein kotiin. Ja vannoo kostoa kaikille niille jotka ovat häntä vastaan rikkoneet Ithakalla hänen poissaollessaan.  

 

' 'Kuule minua, tummahiuksinen Maanjärisyttäjä, jos todellakin olen poikasi, ja sinä sanot olevasi isäni, älä anna tuhoisan Odysseuksen, Laerteen pojan, jonka koti on Ithakassa, koskaan palata kotiinsa. Mutta jos hänen kohtalonaan on vielä nähdä omaisensa ja päästä isänmaahansa ja komeaan kotiinsa, pääsköön perille vasta aikojen päästä, kaikki kumppaninsa menettäneenä, vieraalla laivalla ja löytäköön kotinsa surkeassa tilassa.' Näin hän lausui rukoillen, ja tummahiuksinen Poseidon kuuli häntä. '

s. 281-282

 

Homeroksen Illias ja Odysseia kuuluvat jälleen siihen klassikoiden kastiin, jonka tarinan lähes kaikki tuntevat edes jollain tasolla, mutta jonka varsin harva on silti itse varsinaisesti lukenut. Kun tämä Castrénin suomennos ilmestyi kymmenn vuotta sitten, toivoin sen heti joululahjaksi. Mutta niin vain se jäi hyllyyn odottamaan oikeaa lukuhetkeä. Minua nimittäin jännitti kuinka vaikea teos lopulta olisikaan kyseessä. Nyt kuitenkin koitti kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika, ja mikä olisikaan paremmin sopinut sen antamiin raameihin. Varsinkin kun lisäponttia tähän koitokseen antoi juuri ilmestynyt Odysseus elokuva.

 

Castrénin suomennos koostuu kolmesta osasta. Ensin käsitellään Illiasta. Yllätyinkin kun Castrén kertoi esipuheessaan, että varsinainen Illias ei suinkaan valota noita sotaan johtaneita syitä eikä myöskään kerro sen päätöstä. Sen sijaan se kuvaa vain tiettyä osiota sodan melskeessä. Castrén päättikin sisällyttää tähän teokseen koko tuon Troijan sodan mytologian, jotta Illiaan konteksti kävisi paremmin selväksi. Koin tämän varsin lukijaystävälliseksi valinnaksi, sillä itse ainakin olisin kovin jäänyt ihmettelemään muuten. Illiaksen osuudet Castrén on suomentanut käännösten avulla, koska tuo työtaakka alkuperäiskielisestä kääntämisestä Odysseian lisäksi olisi ollut liian suuri.

 

Oli tosiaan upeata kuulla, että Castrén on Odysseian tosiaan kääntänyt ihan alkuperäiskielestä. Aikamoinen urakka siinä on ollut. Toki runomitta on muutettu proosaksi. Ehkä jotain on lukukokemuksessa näin menetetty, mutta toisaalta näin tarinasta tuli huomattavasti lukijaystävällisempi. En olisi varmaan itsekään uskaltautunut runomitassa tähän tarttumaan. Koen, että käännös olikin varsin laadukas näinkin.

 

Ja sitten tärkeimpään eli mitä tämän klassikon lukeminen lopulta tuntui. Alun jännitys onneksi hellitti nopeasti, sillä niin hyvin Castrén onnistui johdattamaan lukijansa näiden tarustojen äärelle. Kyllä sen huomasin, että Illiaan sotatannerkuvaukset rupesivat kuitenkin jossain kohtaa hiukan puuduttamaan. Niin monen monta kymmentä urhoa siellä on kuvattu ja heidän yhteenottojaan. Omalla tavallaan tämäkin osuus kuitenkin palkitsi, sillä nyt viimein sain selkeäksi mieleeni miten siellä olleet irralliset tarinat kuten jumalattarien kauneuskilpailu, Helenan ryöstö, Akhilleuksen legenda ja Troijan hevonen, liittyivätkään kaikki toisiinsa selkeänä jatkumona. Ja että moni näistä ei edes sisältynyt alkuperäiseen Illiakseen! Myös se yllätti kuinka paljon eri jumalat ottivatkaan osaa sotaan auttaen omia suosikkejaan. Tai kuinka kiehtovaa oli kuulla hautajaisturnajaisista.

 

Odysseuksen lukeminen taas palkitsi jo ihan itsessään. Tarina oli kieltämättä vetävä. Tätäkin lukiessa koki kuitenkin yllätyksiä kerrakseen, sillä usein tosiaan viitataan juuri noihin Odysseuksen harharetkiin. Teoksessa oli kuitenkin suuressa roolissa myös hänen poikansa, joka tuskaili kosijoiden kanssa kotisaarella ja lähti etsimään tietoa isästään. Athene myös kuiski niin isän kuin pojan korviin milloin kenenkin hahmossa auttaen suosikkejaan. Yllättävän sukkelaan Odysseus selättikin koitoksensa. Melkein puolet Odysseuksesta olikin sitä kun hän palaa kerjäläiseksi naamioituneena Ithakaan ja rupeaa suunnittelemaan kostoaan röyhkeille kosijoille. 

 

Tämä Castrénin suomentama kokonaisuus tarjosikin minulle enemmän kuin osasin odottaakaan. Tarinat pitivät otteessaan ja kieli soljui vaivatta eteenpäin. Turhaan olin siis pelännyt etukäteen teoksen raskautta (vaikka jotkut Illiaksen hetket olivat kallistua hiukan jo tälle saralle). Loppuun Castrén oli vielä lisännyt tietokirjamaisen osion, jossa hän avaa enempi tuon ajan tapoja ja maailmaa. Sekä tietenkin esittää missä tuo kiistelty Odysseuksen reitti oikein kulkikaan. Aikamoisen kulttuuriteon Castrén on tehnyt jaksaessaan paneutua alkuperäistekstin syövereihin käännöstyössään. Ehkä joku toinenkin innostuu näiden antiikin tarujen maailmaan tarttumaan uuden Odysseia elokuvankin innostamana.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Löytöretkellä Turkissa ja muita matkakertomuksia  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregoriuksen haasteen järjestämisestä! Tässä linkki koosteeseen, josta voi poimia muita klassikoiden lukuvinkkejä. 

 

Aiemmat klassikkohaasteeni:

Klassikkohaaste 15: As you like it - William Shakespeare

Klassikkohaaste 16: Romeo & Juliet - William Shakespeare

Klassikkohaaste 18: Rautatie - Juhani Aho

Klassikkohaaste 19: Sukelluslaivalla maapallon ympäri - Jules Verne

Klassikkohaaste 20: Kasvattitytön tarina - Jane Austen

Klassikkohaaste 22: Nalle Puh - A.A. Milne