Kirjoittaja: Mary Shelley, suomentanut Paavo Lehtonen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1818, suomennos 1973
Sivumäärä: 245
Mistä: Kirjastosta
' Oi, ei yksikään kuolevainen voisi kestää noiden kasvojen herättämää kauhua. Uudelleen henkiin herätetty muumio ei voisi olla yhtä kammottava, kuin tuo kurjimus. Olin katsellut häntä keskeneräisenä; silloin hän oli ruma; mutta kun nuo lihakset ja nivelet saivat liikkumiskyvyn, tuloksena oli olento jollaista ei edes Dante olisi pystynyt keksimään. '
s. 58-59
Robert Walton on lähtenyt tutkimusmatkalle kohti pohjoisen hyisiä jäälauttoja. Tältä matkaltaan hän kirjoittaa sisarelleen kertoen uskomattoman tarinan, joka osui hänen kohdalleen. Heidän jäihin juuttunut aluksensa nimittäin nostaa kyytiin jäällä kurjassa kunnossa vaeltaneen tohtori Frankensteinin, joka kuoleman kielissä tulee kertoneeksi kapteeni Waltonille uskomattoman elämäntarinansan.
Kaikki sai alkunsa, kun nuorena poikana Frankenstein kiinnostui vanhoista luonnontieteellisistä kirjoista, joissa tutkittiin muun muassa alkemiaa ja ikuista elämää. Tämä ohjasi tämän elämään luottavaisen nuoren miehen aina yliopistoon asti, jossa hänen tietämystään kartoitettiin (1700-luvun) moderneilla opeilla. Kunnianhimossaan Frankenstein tuleekin keksineeksi kuinka luoda elämää elottomasta. Kuin paholaisen riivaamana hän ryhtyy työhön: luomaan uuden ajan ihmisen.
Herätettyään valtavan ihmisen irvikuvan henkiin Frankenstein ei kestä edes katsoa luomustaan ja pakenee paikalta. Aamun sarastaessa tuo hirviö on kuitenkin poissa. Ehkä elämä voisi jälleen palata uomiinsa? Kahden vuoden kuluttua Frankensteinin ja hänen luomansa hirviön tiet kuitenkin kohtaavat jälleen. Kohtaloonsa pettynyt hirviö on sitoutunut tuhoamaan kaiken Frankensteinille rakkaan, kun taas Frankenstein kokee elämäntehtäväkseen vapauttaa ihmiskunta luomastaan vitsauksesta. Pitkällinen takaa-ajo ja kissa-hiiri-leikki voi alkaa.
' - [- -] Oi Frankenstein, sinä olet lempeä kaikkia muita kohtaan: älä siis polje maahan minua, jota kohtaan sinun pitäisi eniten osoittaa oikeudenmukaisuutta ja jopa lempeyttä ja rakkautta. Muista että sinä olet minut luonut; minun pitäisi olla sinun Aadamisi, mutta pikemminkin minä olen langennut enkeli, jolta sinä syyttä riistät kaiken ilon. Minä näen kaikkialla onnea, joka on minulta täysin kiellettyä. Minä olin lempeä ja hyvä; kurjuus teki minusta paholaisen. '
s. 105
Oi Frankenstein mitä tosiaan menitkään tekemään! Kammottavan ulkonäkönsä vuoksi syrjitty ja kivitetty hirviö parka, joka luotiin kuin paljas taulu maailmaan. Se oli kuin synnitön vastasyntynyt valmiina oppimaan hyväksi, mutta olosuhteet katkeroittavat puhtaimmankin sydämen lopuksi. Kuka olisi uskonut, että tuo Shelleyn luoma ja kaikille tuttu hirvitys olikin itseasiassa se johon lukijana kiinnyin ja tunsin sympatiaa. Hirviöstä kasvoi varsin kaunopuheinen ja hänen elämäntarinansa olisi sulattanut jäätyneimmänkin sydämen - paitsi hänen luojansa Frankensteinin. Kuinka epäreilu olikaan tuon hirviön kohtalo joutua vain kammottavan ulkomuotonsa vuoksi kaikkien pelkojen ja vihan sylkykupiksi ajaen hänet eristyksiin täysin yksin tuohon kylmään ja julmaan maailmaan. Ihmisten omat ennakkoluulot olivat ne jotka muuttivat tämän lempeän jätin katkeroituneeksi paholaiseksi.
Frankenstein on teoksena todellinen kauhuklassikko, mutta samoin kuin Jykell ja Hyden kanssa, niin mitään edes kaukaisesti pelottavia hetkiä muistuttavia kohtauksia ei tämän kirjan kansien välistä löydy. Nykyihmisten toleranssi asioille on tainnut kasvaa siis aika roimasti sitten 1800-luvun. Kauhun sijasta sainkin siis koskettavan tarinan teoista ja niiden kauaskatseisista seurauksista sekä ihmisyydestä. Ellei hirviö pystynyt herättämään ihmisissä sen niin paljon kaipaamaa rakkautta, ystävällisyyttä tai edes hyväksyntää teki se mitä tahansa, niin ymmärrettävästi hän lopulta muuttui siksi hirviöksi minä kaikki häntä pitivät. Hirviö oli selkeästi se tämän tarinan inhimillisin ja vahvin hahmo. Itse luoja Frankenstein taas upposi jatkuvasti marttyrisoimaan elämäänsä. Hän korosti heti alusta lähtien, kuinka kammottava tuo hirviö on, ja hänen omien ennakkoluulojensa vuoksi hän ajoi hirviön tuollaiseen epätoivoon. Frankenstein oli täysin kykenemätön kantamaan vastuuta jumala leikeistään. Hirviö tosiaan oli hänen luomuksensa, mutta hyvin eri tavalla kuin hän sen itse käsitti.
Yllättäen tämä kauhuklassikko siis kutittelikin niitä aivosolujen perukoita saaden minut lukija kyseenalaistamaan omiakin ennakkoluulojani tuota klassikko hirviötä kohtaan. Yllättävän syvällinen paketti siis paljastuikin näiden elämää nähneinen sivujen takaa, vaikka itse tohtori Frankensteinin hermoromahduksia ei näistä voikaan kiittää. Oikeastaan yllätyinkin hyvin paljon koko Frankensteinin sisällöstä. Olin jostain syystä siinä luulossa, että teoksen pääpaino olisi tohtorin kokeissa ja hirviön luomisprosessissa ja että pako ja takaa-ajo olisivat vain viimeisen luvun kerronta mitä sitten kävikään. Ihmetykseni oli siis suuri, kun itse hirviön rakentelu hoidettiin parissa aukeamassa ja suurin osa kirjasta sijoittuikin tuonne parin vuoden päähän kuvaten jäliseurauksia. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin hyvin positiivisesti yllättynyt tästä lukukokemuksesta, tohtorin melodramaattisuudesta huolimatta (joista tuli mieleen nämä Jane Austenin satiirit). Onneksi Louise Pennyn dekkari Kylmän kosketus sisälsikin siis viittauksen tähän klassikkoon, niin sain viimein tarvitsemani inspiraation lainata teos kirjastosta.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Kirjavarkaan tunnustuksia, Kirjojen keskellä, Kirjahilla, Hurjan Hassu Lukija, Kirjahullun päiväkirja, Maailman ääreen, Nuoren opettajattaren kirjablogi ja Jos vaikka lukisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti