Sarja: Muistoja planeetta maasta #1
Kirjoittaja: Liu Cixin, suomentanut Rauno Sainio
Kustantaja: Aula & co
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2018
Sivumäärä: 444
Mistä: Kirjastosta
' Eikö siten olisi mahdollista, että kaikki ihmisten toimet olivat luonteeltaan julmia - että julmuus oli ihmisellä veressä ja erilaiset julmuuden ilmenemismuodot vain sattuivat pistämään eri ihmisten silmään? Että ihmiset eivät kyenneet moraaliseen tietoisuuteen, aivan kuten he eivät pystyneet itseään tukasta vetämällä irrottautumaan maanpinnalta ja kohoamaan taivaalle. Moraalisen tietoisuuden saavuttaakseen ihminen vaatisi avukseen voimia, jotka olivat peräisin ihmiskunnan ulkopuolelta.
Tämä ajatus määritti Ye Wenjien koko loppuelämän suunnan. '
s. 31
Kulttuurivallankumous on valtoimenaan 1967 vuoden Kiinassa. Punakaartilaiset vetävät väkivaltaisesti entisten porvarillisten instituutioiden jäseniä alas pohjamutiin. Eräs tällainen henkilö on Ye Wenjien fysiikan professori isä, joka ei ole suostunut kiistämään länsimaisiin eli pakosti porvarillisiin oppeihin perustuvia fysikaalisia todistuksia. Eletään hulluuden ja väkivallan aikaa. Ye Wenjien ei voi kuin katsoa vierestä tätä teurastusta pyrkien samalla itse välttämään kaartilaisten tuomitsevat katseet. Onhan hänkin astrofyysikko. Hän on nuori nainen, joka on menettänyt uskonsa ihmisyyteen. Näistä ajoista lähtee liikkeelle tapahtumasarja, joka tulee nyrjäyttäneeksi koko maapallon tulevaisuuden pois turvallisilta uriltaan.
Nykyajassa nanomateriaalin tutkija Wang Miao saa kutsun saapua salaiseen tapaamiseen. Täällä Sotakomentokeskuksessa eri maiden turvallisuuspoliisit puivat viimeaikaisia tutkijoiden itsemurha-aaltoja. Lähes kaikkia näitä henkilöitä on yhdistänyt Tieteen rajaseudun järjestö, jonne myös Wang Miao on saanut kutsun liittyä. Ärsyttävän mutta erityisen tarkkanäköisen poliisin Shi Qiangin yllytyksestä Wang Miao suostuukin liittyä järjestön jäseneksi, vaikka hän ei uskokaan sillä olevan mitään tekemistä tutkijoiden itsemurhien kanssa. Sitten rupeaa kuitenkin tapahtua kummia. Wang Miaon verkkokalvoille piirtyy lähtölaskenta. Miten tämä on mahdollista, ja mitä kohti nuo vääjäämättömästi pienenevät numerot ovat menossa? Toisaalta hän myös koukuttuu uuteen v-peliin, jossa tulee ratkaista kolmen kappaleen probleema, jotta planeetan sivilisaatio voisi selvitä. Voisiko tässä olla kyse paljon suuremmista asioista?
' "Itse asiassa teoriani on hyvin yksinkertainen: auringon rata on epäsäännöllinen siksi, että tässä maailmassa aurinkoja on yhden sijaan kolme. Niiden keskeiset voimat saavat ne vetämään toisiaan puoleensa ja liikehtimään tavoilla, joita ei voida ennustaa. Kun planeettamme kiertää yhtä näistä auringoista vakaata kiertorataa pitkin, meillä on Tasapainon aika. Mutta kun toinen tai kaksi muuta aurinkoa siirtyvät riittävän lähelle, painovoima ryöstää planeetan sen kiertämältä auringolta ja pakottaa sen ajelehtimaan useamman eri auringon painovoimien armoilla - tällöin on Kaaoksen ajan vuoro. Ennalta määräämättömän ajan kuluttua yksi auringoista rohmuaa jälleen planeettamme itselleen, jolloin kiertorata jälleen muuttuu vakaaksi ja uusi Tasapainon aika koittaa. Tämä on kuin avaruudessa käytävä rugbyottelu, jossa kolme aurinkoa ovat pelaajia ja meidän planeettamme on pallo!" '
s. 203
En ole ennen oikeastaan lukenut niin sanottua kovaa scifiä, sillä tuntuu että erilaiset dystopiakuvaukset ovat olleet helpommin lähestyttäviä ja enemmän esillä viime vuosina. Hesarin arvio tämän trilogian viimeisestä osasta herätti kuitenkin kiinnostukseni enkä todellakaan pettynyt tähän avausosaankaan. Heti alusta lähtien viehätyin tästä uudesta aluevaltauksesta. Kuinka virkistävää olikaan lukea teos, jonka henkilökaarti koostuu enemmän tai vähemmän ansioituneista tieteen tekijöistä! Oikeastaan meno oli jopa niin hengästyttävää, että tuntui kuin olisin lukenut jotakin Dan Brown maista jännitysnäytelmää, mutta vain vähemmällä toiminnalla ja isommilla aivoilla. Tässä tiedettä oli saumattomasti ujutettu mukaan juonen kuvioihin, mutta toisaalta onneksi ei myöskään tarvinnut olla mikään fysiikan opiskelija pysyäkseen mukana. Vaikka itse lähdinkin tekniikan sijasta opiskelemaan kauppakorkeaan, niin silti sisälläni on aina asunut pieni fysiikasta kiinnostunut lapsonen, joka pääsikin nyt vapaaksi Kolmen kappaleen probleemaa pähkäillessään.
Vaikka kyseessä on scifiä niin herätti teoksen synkkä maailmankuva silti paljon ajatuksia. Kuinka pienestä asiat voivatkaan olla toisinaan kiinni, mutta kuinka isoja seuraamuksia noilla historian pienillä sattumuksilla voikaan olla. Myös katkeruudella ja pahoilla teoilla voi olla kauaskatseiset seuraukset. Tärkeänä lankana kulki myös ajatus, kuinka ihmisten tulisi arvostaa planeettaamme riiston sijaan. Onko meillä siis enää toivoa? Erityisen kiehtovana osa-alueena koin myös Three Body pelin kuvaukset. Kuinka jännittävää olikaan odottaa, millainen sivilisaatio tällä kertaa on tarjolla, mitkä sen epätoivoiset ratkaisuyritykset olivat ja vastaavasti mitä heille lopulta kävi. Mielenkiintoinen aivosoluja kutitteleva peli, jota olisi kyllä kiehtovaa päästä joskus itsekin testaamaan. Vetävä teos, ei voi muuta sanoa.
Tähdet: 4 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti