Thamesjoen murhat - Robert Thorogood

Kirjan nimi: Thamesjoen murhat (The Marlow Murder Club)

Sarja: Thamesjoen murhat #1

Kirjoittaja: Robert Thorogood, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2022

Sivumäärä: 333

Mistä: Kirjastosta

 

' "Entä huomasitteko niihin aikoihin mitään epäilyttävää? Satuitteko näkemään jonkun hiiviskelevän talon liepeillä? Tai oliko talon eteen pysäköity erilainen auto?"

"Valitettavasti en huomannut mitään. Vahinko. Käsitin, että jotain oli vialla vasta, kun kuulin kuinka hänet murhattiin eilisiltana."

"Jaa-a, siinä asiassa minun täytyy väittää rouva Pottsille vastaan. Emme nimittäin tiedä varmasti, että joku ampui Stefan Dunwoodyn."

"Anteeksi kuinka?"

"Emme tiedä, murhattiinko Stefan Dunwoody."

"Väitättekö, että luodinreikä ilmestyi hänen otsaansa kuin taikaiskusta?"  '

s. 17

 

77-vuotias Judith Potts asuu Thamesjoen varrella pienessä perienglantilaisessa pikkukylässä, jossa poliisin tehtävät rajoittuvat liikenteen pysäyttäneisiin joutsenpareihin. Kunnon pikkuidylli siis. Judithin päivät kuluvatkin sanaristikoita lehtiin laatien, joessa uiden ja iltaisin viskiä naukkaillen. Eräänä kesäisenä iltana kaikki kuitenkin muuttuu. Tavanomaisella alastomalla iltauinnillaan hän nimittäin kuulee vastarannan naapurinsa pihalta miehen huudon ja sen perään laukauksen. Hän yrittää päästä kapuamaan rantaan, mutta turhaan. Ei auta muu kuin uida takaisin kotiin ja soittaa poliisit paikalle. Judith on nimittäin varma, että hän on juuri todistanut naapurinsa Stefanin murhan.

 

Poliisi ei kuitenkaan ota kovin vakavasti tilannetta. Judithin on itse mentävä etsimään ruumista naapurinsa pihalta ja tämänkin jälkeen poliisi on skeptinen murhateorian suhteen, vaikka kaikki olosuhteissa viittaakin siihen Judithin mielestä. Tämä tomera lähes kahdeksankymppinen päättää siis ottaa ohjat omiin käsiinsä. Pitäähän hänen naapurinsa saada oikeutta! Tutkimuksia tehdessään tulee hän tutustuneeksi kirkkoherran omalaatuiseen vaimoon Becksiin, joka oli ensitapaamisella piiloutunut kaappiin sekä räväkämpään koiranulkoiluttaja Suzieen. Haparoivan alun jälkeen tämä tiimi ryhtyy toimiin kääntäen jokaisen kiven. Poliisi koitta toppuutella, mutta mikään ei estä tomeraa rouva Pottsia. Varsinkaan kun ruumiita rupeaa tulemaan lisää... Voisiko heidän pienessä kylässään olla liikkeellä aivan sarjamurhaaja?

 

' Jos joku olisi sillä nimenomaisella hetkellä ollut ulkona joella ja sattunut vilkaisemaan Judithin taloa kohti, hän olisi nähnyt hyvin lyhyen ja mukavanpullean kahdeksaakymmentä lähentelevän naisen seisomassa ilkialasti erkkeri-ikkunassa harmaa tukka pörrössä sojottaen ja viitta harteilla kuin supersankarilla ainakin. Ja supersankari hän monella tapaa olikin.

Hän ei vain tiennyt sitä vielä. '

s. 5 

 

Thamesjoen murhat on jälleen mukavan kevyttä cozy crimea. Ei liian julmia tai verisiä tapahtumia ja asiaa lähestytään enemmänkin humoristisella sanailulla ja omalaatuisen sympaattisilla henkilöillä. Jostain syystä nämä monet dekkarit, mitä olen tästä genrestä tullut lukeneeksi, ovat pitäneet sisällään iäkkäämmät päähenkilöt nuuskimassa tapauksia ja jututtamassa ihmisiä siinä missä poliisi on kädetön. Esimerkkeinä näistä vaikkapa Osmanin Torstain murhakerho ja Mies joka kuoli kahdesti, joissa eläkeläisporukka laittaa tuulemaan tai vaikkapa Bennettin Windsorin solmu, jossa itse Elisabeth II ryhtyy salapoliisiksi. Kyllähän jo heti takakannessa tätä Thorogoodin teosta mainostettiin olevan 'cozy crimea brittiläisessä pikkukylässä Miss Marplen hengessä'. 

 

Thorogood on ollut käsikirjoittamassa Murha paratiisissa tv-sarjaa, jota vanhempani ovatkin seuranneet innolla. Oikeastaan minusta tuntuikin, että tässä teoksessa oli tiettyä televisiosarjamaisuutta. Se nojasi vahvoihin henkilöpersooniin sekä dialogin nasevuuteen ja huumoriin. Takakansi mainonnastaan huolimatta en nähnytkään tässä paljoa yhtäläisyyttä neiti Marpleen, sillä Christien lähestyminen on hyvin erilainen keskittyen miljööseen, henkilöihin ja rauhaisaan etenemiseen. Thamesjoen murhissa tapahtumat kuitenkin sattuvat jouhevasti ja juoni rullaa yllättävänkin rivakasti eteenpäin. Judithilla on tosiaan kova tohina päällä tutkimuksissaan eikä tätä päättäväistä vanhusta pidättele mikään. Toisaalta tuo sarjamaisuus toi myös sen, että henkilöihin ei ehditty kauheasti syventymään tai pysähtymään, jolloin tarina jäi vähän pintapuoliseksi. Samaa olen kuitenkin huomannut näissä muissakin lukemissani moderneissa cozy crimeissa: teksti on kevyttä, mutta toisaalta sen ansiosta myös sivuja kääntelee vinhaa tahtia hyväntuulisen kerronnan matkassa. Sanoisin, että aika harmiton, mutta ei välttämättä jätä kovin pitkällistä muistijälkeä.

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka ja Tuulevin lukublogi