maanantai 2. helmikuuta 2026

Kullervon tarina - Jussi Moila


Kirjan nimi
: Kullervon tarina
Kirjailija: Jussi Moila
Lukija: Eero Aho & Elias Salonen
Julkaisija: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2026, äänikirja 2025
Kesto: 6h 36min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Untamo elää 1000-luvun Itä-Suomessa Karjalan kuninkaana. Hän on kuitenkin menettänyt vaimonsa ja poikansa. Sitten hänen veljensä Kalevi saapuu. Maat on jaettu poikien kesken, mutta silti Kalevi saapuu Untamon maille, kalastaa tämän vesissä ja kaskeaa yli tarpeensa. Lopulta Untamo saa tarpeekseen ja lähtee sotureineen hävittämään Kalevin tiluksia. Tuli loimuaa ja veri virtaa, kun veljessurma koittaa. Muiden painostuksesta huolimatta hän ei kykene surmaamaan Kalevin poikaa Kullervoa. Hän päättääkin kasvattaa tästä oman poikansa. 
 
Myöhemmin aikuinen Kullervo istuu venäläisten orjakaapparien tekemässä vankimontussa. Hän rupeaa kertomaan koskelle tarinaansa. Kuinka hyvä hänen isänsä Untamo hänelle aina oli, mutta kuinka muut kyläläiset orjaksi haukkuivat. Kuinka kiivasluontoinen Kullervo koitti aina parhaansa, mutta silti aina vain enempi vihoja sai niskaansa. Lopulta hän ei tunne enää muuta tietä kuin miekan tien. Vihan ja katkeruuden. Ja siltikin kaiken sen alla on nuori mies, joka yrittää vimmatusti taistella traagista kohtaloaan vastaan - Ukko Perkele.
 
Huhhuh minkälaisen tunteidenmyrskyn Moila tarjosikaan tämän Kalevalaisen tarinan matkassa. Kullervon tarina todella meni ihon alle ja kosketti. Kuinka pieni poika ei ymmärrä miksi hän näkee niin väkivaltaisia unia - luuleehan hän olevansa Untamon poika. Kaikkensa yrittää, mutta silti aina onnistuu pettämään isänsä toiveet, joka koittaa vakuuttaa kyläläisiä siitä, että kyllä Kullervo hyvä poika on. Orjaksi he haukkuvat ja kaikesta kylää kohdanneesta epäonnesta syyttävät. Jatkuvasti käskevät Untamoakin pojan tappamaan. Pitihän Untamokin Kullervoa öisin jalkakahleessa. Silti häntä rakasti. Koskettavaa olikin seurata kuinka hän koitti tukea kiivasluontoista Kullervoa tämän kasvuntiellä. Mutta eihän noista lähtökohdista muuta voinut kasvaa. Viha ruokki vihaa ja lopulta Kullervo tunsikin suurinta yhteyttä miekkansa kanssa.
 
Olinkin suuresti yllättynyt, kun minulle selvisi, että tämä Moilan teos perustuu Antti J. Jokisen ja Jorma Tommilan käsikirjoitukseen tuosta Kullervon tarina suurelokuvasta, joka ilmestyi tammikuussa. Ei siis niin päin, että elokuva perustuisi tähän kirjaan vaan että tämä kirja perustuu elokuvaan. Tämä oli kuitenkin saanut äänikirjapalvelussa peräti 4.3/5 arvion ja kommenteissa ylistettiin Moilan taiturimaista kieltä, joka herätti Kalevalaisen mielenmaiseman henkiin. Päätin siis antaa tälle mahdollisuuden, vaikka hiukan jännitinkin asiaa. Yleensä elokuvasta sovitetut teokset nimittäin jäävät varsin pinnallisiksi selostuksiksi. Niin ei kuitenkaan käynyt Moilan teoksessa. Upeasti hän on tavoittanut vuorottelevien kertojien Untamon ja Kullervon sisäisen maiseman. Kaikki ne tunteet ja hienovaraiset ajatukset. Kieli myös soljui todella taitavasti eteenpäin maalaten taitaen tuon Kalevalaisen maailman. 
 
En ole Jokisen elokuvaa nähnyt, mutta ainakin tämä Moilan tulkinta siitä on yksinkertaisesti upea. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet olivat nousta silmiin useampaan otteeseen. Tämä tarina todella pääsi koskettamaan. Taitaen on tämä Kalevalan traaginen Kullervon tarina uudelleen herätetty henkiin. Tämä on kuin miehinen vastine Emmi Itärannan Louhen uudelleentulkintaan Lumenlaulajaan. Monia se on hurmannut, mutta minä en päässyt äänikirjan matkassa kiintymään Lauhan/Louhen traagiseen kohtaloon. Sen sijaan Moilan Kullervo sukelsi syvälle. Hienoa kieltä ja upeaa tulkintaa. Tällaista lisää!
 
Tähdet: 5 / 5