Alkemisti - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Alkemisti (O Alquimista)

Kirjailija: Paulo Coelho, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2008

Sivumäärä: 221 

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Itätuuli oli alkanut puhaltaa rajummin ja hän tunsi sen voiman kasvoillaan. Se oli toki tuonut maurit, mutta se toi myös tuoksun aavikolta ja huntuihin verhoutuneista naisista. Siinä tuntuivat hiki ja unelmat, jotka olivat lähettäneet kerran miehet kohti tuntematonta etsimään kultaa, seikkailuja - ja pyramideja. Poika alkoi kadehtia tuulen vapautta ja tajusi, että hän voisi olla yhtä vapaa. Häntä ei estänyt kukaan muu kuin hän itse. Lampaat, kauppiaan tytär ja Andalusia laitumet olivat vain askelia hänen elämäntiellään. '

s. 52

 

Pojan nimi on Santiago. Hän kiertää Andalusia laitumia lammaslaumansa kanssa. Hän hylkäsi pappiskoulutuksen, koska halusi nähdä maailmaa ja mikä siihen sen parempi toimi kuin paimenen kutsumus. Elämä kulkee omia tuttuja ja turvallisia uriaan ja poika on onnellinen. Sitten hän rupeaa näkemään samaa unta. Siinä hän matkustaa kauas läpi aavikon kohti pyramideja, joiden luota hän on löytävä aarteen.

 

Pojan on valittava jatkaako tuttua tapaansa elää vai seuratako unelmaansa nähdä maailmaa. Lopulta poika päättää lähteä salmen yli Afrikkaan ja lähteä tavoittelemaan pyramideja. Se kun tuntuu olevan Maailman sielun häntä varten kirjoittama elämänpolku. Matkallaan hän kohtaa paljon viisaita ihmisiä. Elämä opettaa hänelle monia asioita ennen kuin pyramidien huiput viimein nousevat hänen edessään. Ja tällä matkalla hän kokee suuren valaistumisen. Hänestä kasvaa todellinen Alkemisti. 

 

' "[- -] Ne valmistavat henkeäsi ja tahtoasi, sillä tätä maapalloa hallitsee yksi perustotuus: on ihminen kuka on tai tekee mitä tekee, toive joka pursuaa syvältä sydämestä on lähtöisin Maailmankaikkeuden Sielusta. Unelmansa toteuttaminen on ihmisen tehtävä maan päällä."

"Vaikkei haluaisi kuin kiertää paikasta toiseen tai mennä naimisiin kangaskauppiaan tyttären kanssa?"

"Tai etsiä aarretta. Maailman Sielua ruokkii ihmisten onni. Tai onnettomuus, kateus, mustasukkaisuus. Ihmisen ainoa velvollisuus on seurata omaa elämäntietään. Yksi on kaikki.

Ja kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen." '

s. 44-45  

 

Kun tämän kirjan kannet sulkeutuivat, päällimmäisin ajatukseni oli, että tätä varten minä luen. Olen joskus vuosia ja vuosia sitten lukenut tämän Coelhon teoksen ja muistin pitäneeni siitä jo tuolloin teinivuosinani. Nyt jo aikuiseksi kehittyneen mieleni kanssa tämä teos kuitenkin resonoi vielä aivan uudella tasolla. Pysähdyin lähes joka sivulle makustelemaan Coelhon elämänoppeja. Tuntui, kuinka sieluni kietoutui yhteen tämän teoksen sanoman kanssa ja muodosti tuon ykseyden. 

 

Kuten on jo tainnut käydä selväksi, niin tämä lukukokemus oli minulle hyvin vaikuttava. Coelhon teksti oli upea yhdistelmä satua ja elämänviisauksia. Kuinka taitavasti hän olikaan onnistunut punomaan nuo ajatuksensa siitä kuinka elää osaksi Pojan sadunomaista matka- ja kasvukertomusta. Jokainen sivu oli kuin helmi. Seurasin pojan vaiheita suurella mielenkiinnolla ja samalla omaksuin joka sivuisia elämän viisauksia. Oman elämänpolun seuraaminen, Maailmansielun ykseys, hetkessä elämisen taito... 

 

Tämä tarina on täynnä elämänfilosofiaa, vertauskuvia ja symboliikkaa. Kerronnassa oli hiukan samaa kuin Coelhon Jousen tiessä, mutta Alkemisti oli paljon hioutuneempi kokonaisuus, jossa opit olivat kietoutuneet saumattomaksi osaksi Pojan kasvutarinaa löytää oma tiensä. Kyllä sen itsekin tietää, että ei se ole helppoa heittää ulkoisten meriittien tavoittelua ja yhteiskunnan odotuksia romukoppaan. Kuitenkin kuten Poika myös minä olen lähtenyt tavoittelemaan omaa elämänpolkuani. Tulen varmasti palaamaan vielä lukuisia kertoja tämän kokoaan suuremman tarinan pariin.

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakko, Lukijatar, Hurjan Hassu Lukija, Aamuvirkku yksisarvinen, Kirjahullun päiväkirja, Kirjahyllyn kätköistä ja 100 kirjaa   

 

Kaupungin varjoissa - Jennifer Worth

Kirjan nimi: Kaupungin varjoissa (Shadows of the Workhouse)

Sarja: Hakekaa kätilö! #2
Kirjailija: Jennifer Worth, suomentanut Eija Tervonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2014

Sivumäärä: 350 

Mistä: Kirjastosta

 

' Minun sukupolveni kasvoi köyhäintalojen varjossa. Vanhempani ja isovanhempani elivät jatkuvassa pelossa, että jotakin odottamatonta tapahtuisi, minkä seurauksena he joutuisivat noihin hirvittäviin rakennuksiin. Onnettomuus tai sairaus tai työttömyys tarkoittaisi palkan menetystä, ja siitä seuraisi karkotus kodista. Avioton lapsi, vanhempien kuolema tai vanhuus voisi myös olla syy joutua laitokseen. Monille kammoksutusta köyhäintalosta tuli todellisuutta. '

s. 28

 

Hakekaa kätilö! teos aloitti Jennifer Worthin muistelmateosten sarjan hänen elämästään 50-luvun Lontoon köyhälistön keskuudessa kätilönä. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi hänen omaan kätilöntyöhönsä ja Nonnatus Housen nunnien keskuudessa sattuneisiin sattumiin, niin tämä toinen osa keskittyy kolmeen erilliseen tarinaan jotka tulivat, Jenniferiä vastaan hänen uransa aikana ja jotka hän nyt jakaa.

 

Ensimmäinen osio keskittyy kuvaamaan 1900-luvun alun Englannin köyhäintalojen kammottavia oloja. Sinne päätyvät nimittäin vielä aivan lapsina Jane, Frank ja Peggy. Sisaruksen erotetaan toisistaan ja kuri on niin ankara, että aurinkoisimmankin lapsukaisen mieli onnistutaan murtamaan viimeistään vitsalla. Toinen osio kertoo puolestaan nunnien iäkkäästä Sisar Monica Joanista, joka joutuu keskelle oikeudenkäyntiä syytettynä näpistelystä. Mutta onko tämä nunna enää mieleltään tässä maailmassa vai oikeasti terävämpi kuin kukaan uskoisikaan? Kolmas tarina kertoo vanhasta sotilaasta, jonka jalan haavoja Jennifer ryhtyy hoitamaan kierroksillaan. He ystävystyvät ja mies jakaa elämäntarinansa: sotilasurasta vaimonsa ja lapsiensa menetykseen. Ja lopulta hänenkin tie vie entisten köyhäintalojen varjon alle... 

 

' Perheet olivat suuria, joskus valtavia, ja elinolot olivat ahtaat. Nykypäivän standardien mukaan tuollaiset elinolot ovat kuin suoraan Charles Dickensin romaaneista. Useimmissa talouksissa oli juokseva kylmä vesi, mutta ei lämmintä. Noin puolessa talouksissa oli oma sisävessa, ja lopuissa vesikäymälä ulkona, sekin usein monen perheen yhteiskäytössä. Hyvin harvoissa kodeissa oli kylpyhuone. Kylvyssä käytiin tinasta valmistetussa kylpyammeessa, joka laitettiin keittiön tai olohuoneen lattialle ja täytettiin vedellä. Yleisiä kylpylöitä käytettiin myös paljon. Useimmissa talouksissa oli sähköt, mutta kaasuvalo oli silti yleinen, ja olenkin saattanut maailmaan monta pientä vauvaa kaasuvalon väreilevässä valossa samoin kuin taskulampun ja myrskylyhdyn alla. '

s. 14  

 

Yllä oleva kuvaus kertoi, millaiset elinolot olivat niissä kortteleissa, joiden lomassa Jennifer työskenteli. Tuo ei vielä kuulosta niin kammottavalta, mutta kun otetaan mukaan kuinka tyypillistä oli esimerkiksi torakkoiden ja muiden ötököiden invaasiot talojen rakenteissa, ja kuinka ne yöaikaan tulivat esiin ryömimään takkaseinustalle... Ymmärrän hyvin Jenniferinkin kuhistusta, kun hän ensikertaa käynnillään ymmärsi mikä se seinällä huojuva musta iso kuvio oikeasti oli.

 

Puhumattakaan noiden köyhäintalojen oloista. Olihan se niin, että eihän siellä olot ainakaan voineet olla yhtään paremmat kuin muulla köyhälistöllä, jottei vain laiskat ja saamattomat tulisi valtion hoidettaviksi. Lopulta noiden talojen karuus, kylmyys, valtavat makuusalit, pienet ruoka-annokset ja kova fyysinen kuri oli niin kammottavalla tasolla, että monet olisivat mieluummin kuolleet kuin joutuneet tuonne laitokseen, joka oli kuin vankila. Sieltä ei saanut poistua ja miehet, naiset ja jopa pienet lapset oli eritelty niin, että omaa perheettäänkään ei saanut koskaan nähdä. Kyllähän siellä hengissä pysyi, mutta mihin hintaan... Onneksi tästä on tultu eteenpäin, mutta kuten vanhan sotilaan tapauksessa nähtiin, niin vaikka nimi muuttuu vanhainkodiksi niin eipä se hoiva kovin kummoiseksi tai ihmisarvoiseksi muuttunut siltikään.

 

Pidän näistä Worthin teoksista, sillä nämä muistelmat todella herättelevät. Tuollaisissa oloissa on vielä ei niin kauan aikaa sitten asuttu Lontoossakin. Kyllä meillä vain on hyvin asiat. Toisaalta Worthin kerronta on hyvin hyväsydämistä ja lämmintä, ja se toimikin loistavana vastapainona. Pakko kuitenkin myöntää, että yllätyin aika paljon, kun kirjan selkämyksessä esimerkiksi lukee isolla pelkkä Hakekaa kätilö! 2, ja sitten koko kirjassa ei edes ole kuvattu kätilöntyötä tai synnytyksiä. Ymmärrän, että tuon tv-sarjan myötä myös nämä kirjat on vahvasti brändätty tuolla Hakekaa kätilö! nimellä, mutta aika harhaanjohtavaa se silti on. Odotin siis lukemiseltani jotakin aivan muuta. Mutta toisaalta Worthin kerronta imaisi minut välittömästi mukaansa noille Lontoon kaduille, joten eipä tämä haitannut lopulta paljonkaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Hakekaa kätilö!   

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Cillan kirjablogi, Lukijan kirjahylly ja Kirjojen keskellä  

 

Apinatalo - Sara Gruen

Kirjan nimi: Apinatalo (Ape House)

Kirjailija: Sara Gruen, suomentanut Laura Jänisniemi
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011

Sivumäärä: 330

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli käynyt apinoiden kanssa kaksisuuntaista keskustelua. Hän oli puhunut niille englantia, ja ne olivat vastanneet viittomakielellä, mikä vain korosti asian ihmeellisyyttä, koska se todisti että apinat osasivat kahta ihmisten käyttämää kieltä. Yksi niistä, Bonzi nimeltään, saattoi osata jopa kolmea: se pystyi kommunikoimaan myös tietokoneen avulla käyttämällä erityisesti apinoille suunniteltua leksigrammeja. John ei ollut ennen tajunnut myöskään bonobojen oman kielen monimuotoisuutta: vierailun aikana ne olivat selvästi osoittaneet kykynsä informaation vokalisointiin eli pystyneet kommentoimaan jogurtin makua ja antamaan toisilleen ohjeita piilotettujen esineiden paikoista silloinkin, kun eivät olleet näköyhteydessä. John oli katsonut niitä silmiin ja todennut vailla epäilyksen häivääkään, että katseeseen vastasi älykäs, tunteva olento. Se oli ollut ihan erilaista kuin apinoiden katseleminen eläintarhassa ja muuttanut hänen maailmankuvaansa niin perinpohjaisesti, ettei hän vielä pystynyt pukemaan sitä sanoiksi. '

s. 8-9 

 

John on toimittaja, joka on juuri palaamassa juttukeikalta, joka on mullistanut hänen ajatusmaailmaansa. Hän on vieraillut tutkija Isabel Duncanin luona Suurten ihmisapinoiden kielilaboratoriossa, jossa hän on päässyt keskustelemaan bonobojen kanssa. Mikä persoonallinen joukkio nuo bonobot olivatkaan! Isabelille nuo bonobot ovat kuin perheenjäseniä ja hän huolehtii niistä kuin omista pienokaisistaan.

 

Sitten tapahtuu suuri tragedia. Kielilaboratorio räjäytetään ja bonobot lasketaan vapaiksi. Isabel loukkaantuu vakavasti tässä räjähdyksessä eikä voi ymmärtää eläinoikeusaktivistien meuhkaavia videoita. He eivät olleet mikään kammottava eläinkoelaboratorio, vaan kaikki oli pyritty järjestämään bonobojen hyvinvointi mielessä ja perustui vapaaehtoiseen kommunikointiin. Miksi ihmeessä bonobot on vapautettu kylmään kaupunkiin, jossa ne paleltuvat tai nälkiintyvät muutamassa päivässä?

 

Tilanne kuitenkin vielä pahenee. Tutkimus keskeytetään ja bonobot myydään eteenpäin. Isabel on hädissään, mutta tekee kaikkensa löytääkseen bonoboperheensä. Sitten alkaa tulemaan mainoksia uudesta Apinatalo nimisestä televisiosarjasta. Bonobot on suljettu kuin Big Brotheriin, taloon jossa niiden toimia voi seurata vuorokauden ympäri. Ohjelmasta tulee hitti, sillä bonobot ovat kuuluisia yltiöpäisestä seksin harrastamisesta vähän joka välissä. Myös John seuraa tilannetta ja hänet lähetetään tekemään skandaalinkäryisiä juttuja Apinatalosta. Ohjelman tekijöitä, kuuluisaa pornokeisaria, tuntuu kiinnostavan vain raha eikä bonobojen hyvinvointi. Pystyykö Isabel lopulta pelastamaan bonobot takaisin?  

 

' "Tervetuloa Apinataloon. Täällä määräävät apinat eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu!" yli-innokas baritoniääni jylisi. "Viisikymmentäyhdeksän kameraa! Kuusi apinaa! Yksi tietokone, rajaton luotto! Ja rajattomasti... kai tiedät mitä bonoboista sanotaan?" Ääni vaikeni siksi aikaa että vanhanaikainen polkupyöräntorvi ehti törähtää kahdesti. "Vai tiedätkö? Ota selvää mitä ´Suukottelevat serkut´ seuraavaksi aikovat, juuri täällä, Apinatalossa!" '

s. 160-161 

 

Olen vuosia sitten lukenut Gruenin läpimurtoteoksen Vettä elefanteille ja siitä lähtien pohtinut, että pitäisi ehdottomasti lukea myös tämä hänen toinen suomennettu teoksensa Apinatalo. Kyllähän siinä yli kymmenen vuotta kuitenkin pääsi vierähtämään, sillä aina löytyi jotain muuta uutta ja ihmeellistä luettavaa kirjastoreissuilla. Viimein kävin kuitenkin noutamassa tämän teoksen tuolta kirjaston hyllystä pölyttymästä ja olen oikein tyytyväinen tähän päätökseen. Pidin nimittäin oikein paljon Apinatalosta.

 

Apinatalossa on käsitelty osittain samoja teemoja kuin Jussi Valtosen upeassa runsaudensarvessa He eivät tiedä mitä tekevät. Tarinassa valotetaan eläinoikeusaktivistien pahoja ylilyöntejä, jotka usein pilaavat vainottujen elämän ja samalla voivat johtaa eläimille entistä huonompaan lopputulokseen. Toisaalta Isabelin etsiessä bonobojaan valotetaan myös eläinkoelaboratorioiden kammottavia oloja ja julmia kokeita. Miten kukaan pystyy tuottamaan toiselle elävälle oliolle tuollaista kärsimystä! Yllättävän hyvin siis näin pieneenkin ja viihteelliseen kirjaan oli saatu upotettua kohtauksia, jotka saivat pohtimaan tieteen nimiin käytettyjen eläinten asemaa niin puolin kuin toisin.

 

Viihdeteollisuuden karuus nousi myös vahvana teemana esiin. Kuinka millä vain ollaan valmiita tahkomaan rahaa. Ja ihmiset liimautuvat ruudun ääreen seuraamaan tätä apinoiden Big Brotheria, koska viihde vain on niin koukuttavaa. Samoin Johnin toimittajanura on alamäessä ja kontrasti on suuri siirroksessa laatumediasta paikalliseen skandaalilehteen, jossa juttujen todenperäisyydellä ei nyt juurikaan ole väliä kunhan saadaan mehukkaita skuuppeja, julkkiksia ja seksiä juttuihin - sille ne myyvät. Entäpä sitten Johnin Kaliforniaan muuttanut kirjailija vaimo, joka joutuu kokemaan viihdeteollisuuden pinnallisuuden. Oijoi onkohan meillä lopulta toivoa?

 

Yllätyin siis positiivisesti tästä lukukokemuksesta. Gruen on ehtinyt käsitellä monia teemoja. Paasaukseen ei sorruta vaan tämä juonivetoinen romaani rullasi nätisti eteenpäin näyttäen sanottavansa osana tarinaa. Ehkä muutaman Johnin parisuhdedraaman olisi voinut jättää vähemmälle, mutta kokonaisuutena oikein mehukas romaani, jota luki mielellään. Ylitti odotukseni.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Järjellä ja tunteella, Narseskan kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä, Luettua, Vinttikamarissa, Lurun luvut ja Kirjavinkit  

 

Rautaliekki - Rebecca Yarros

Kirjan nimi: Rautaliekki (Iron Flame)

Sarja: Empyreum #2
Kirjailija: Rebecca Yarros, suomentanut Laura Haavisto
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2024

Sivumäärä: 800 

Mistä: Kirjastosta

 

' "Olen nähnyt kuolemaa ennenkin", vastaan. "Kuolema oli käytännössä läsnä kaikkialla koko viime vuoden."

"Se ei ole sama asia. On ihan oma lukunsa nähdä ystäviemme - vertaistemme - kuolevan Rautanyrkissä, erottelussa, haastetehtävissä tai vaikka taistelussa. Jokainen täällä kamppailee henkensä edestä, ja se valmistelee meitä siihen, mitä muurien ulkopuolella tapahtuu. Mutta nuoremmat kokelaat..." Hän pudistelee päätään ja nojaa lähemmäs.

Puristan harjaani, jotta en ojentaisi kättäni ja koskettaisi häntä.

"Ensimmäisenä vuonna osa meistä menettää henkensä", hän sano pehmeästi ja työntää kostean hiuskiehkuran korvani taakse. "Toisena vuonna loput meistä menettävät ihmisyytensä. Se kaikki on osa prosessia, jossa meistä tehdään tehokkaita aseita, äläkä hetkeksikään unohda, että se on tämän paikan tehtävä." '

s. 129

 

Siiveniskussa tapasimme Violetin, fyysisesti heikon nuoren naisen, jonka kukaan ei uskonut selviävän Basgiathin sotakorkeakoulun armottomasta lentäjien koulutuksesta. Nyt ensimmäinen vuosi on kuitenkin tullut päätökseensä ja kaikkien odotusten vastaisesti sitkeä Violet on kuin onkin hengissä. Ja paljon vaarallisempi kuin kukaan osaisi kuvitellakaan.

 

Viimeisimmästä kuolonloukusta selvinneenä Violet on nimittäin saanut selville asioita, joiden eri tahot haluaisivat kovasti pysyvän salassa. Tarujen olennot myrkät ovatkin totta, vaikka Navarren valtakunnassa ne on tarkasti pyyhitty pois historiasta ja ihmisten tietoisuuksista. Käytävä sota on paljon monimutkaisempi kuin kukaan voisi kuvitellakaan. Varsinkin kun Violet vielä tietää Xadenista ja merkityistä asioita, jotka voisivat vaarantaa kaikkien näiden rakkaiden tovereiden hengen. 

 

Sotakorkeakoulun uusi varakomendantti on kuitenkin päättänyt ottaa Violetin silmätikukseen. Ja kuolettavassa koulutuksessa se ei todellakaan tarkoita hyvää. Varsinkaan kun heidän tulee osallistua uuteen oppiaineeseen, jonka aikana heitä tullaan kiduttamaan tietojen saamiseksi... Kaiken lisäksi rakkaus salailevaan Xadeniin takkuaa ja sota on vääjäämättömästi aivan pian ovella. Ketkä lopulta selviävät tästä toisesta vuodesta?

 

' Hän on ainoa ihminen maailmassa, josta en saa tarpeekseni. Ainoa, jota kaipaan jatkuvasti. Rakkaus. Kemia. Vetovoima. Halu. Kaikki välillämme saa minut palamaan sammumatta kuin hehkuva hiillos. Kun hän irrottautuu suudelmasta, hän on hengästynyt ja käskee minun nostaa lanteitani, enkä minä välitä, missä olemme, kunhan hän vain koskee minuun. Koko neuvosto voisi kävellä noista ovista sisään, enkä minä huomaisi heitä Xadenin katseelta. Polte hänen silmissään voisi sulattaa vaikka rautaa. '

s. 593 

 

Yarrosin Empyreum-sarjasta on muotoutunut varsinainen romantasian kulmakivi. Se yhdistelee jännittävää fantasiaa, lohikäärmeitä ja kuumaa romantiikkaa. Rakastuin ikihyviksi sarjan avausosaan ja samalla reseptillä Yarros tyydyttää lukijoidensa nälän myös tässä seuraavassa osassa. Suorastaan ahmin tämän 800-sivuisen järkäleen ja olisin vain halunnut lukea heti perään lisää. Kannessa pitäisi ehdottomasti olla varoitus sarjan vaarallisesta koukuttavuudesta :D

 

Yarrosin luoma maailma on herkullinen. Sotakorkeakoulun koulutuksen julmuus saa lukijankin sydämen pamppailemaan. Se on kovaa ja kierroksia vain lisätään vuosi vuodelta. Koskaan ei tosiaan voi tietää mitä seuraavaksi on tulossa. Kiinnostavasti päästiin myös kurkistamaan niihin tuntemuksiin, mitä ykkösten suuri karsiutuminen näyttäytyy toisen vuosikurssin silmin. Ja ne lohikäärmeet! Niiden ihmeelliseen maailmaan saatiin taas vähän lisää valotusta, kun Andarnalle koittaa murkkuikä :D Kiinnostavaa oli myös päästä kurkistamaan aarnikotkaratsastajien maailmaan. Puhumattakaan kammottavista myrkistä ja kaikesta siitä valtapoliittisesta pelistä ja ...

 

Sitten tuohon romantiikka puoleen, joka muotoutuikin minulla siksi ainoaksi pieneksi mutaksi. Aloin olemaan jo hieman turhautunut Violetin ja Xadenin kissa-hiiri-leikkiin tässä osassa. Joo Xadenilla on salaisuuksia, voisitko Violet nyt vain hyväksyä sen, että ei kenestäkään voi ikinä tietää kaikkea... Ja siis apua noita intohimokohtauksia. Olisiko tuota hiukan vähempikin riittänyt? Välillä en tiennyt itkeä vai nauraako kun tuota hekumaa ja himoa kuvattiin niin yksityiskohtaisella innolla. Pidän kyllä hyvin paljon siitä, että fantasiaan on uskomattomien tarunhohtoisten tapahtumien lisäksi noussut keskiöön romantiikkaa ja jännitteitä päähenkilöiden välille, mutta ei sen aivan kioskipokkari tasolle tarvitse eskaloitua.

 

Onneksi Yarrosin luoma fantasiatarina ja -maailma on niin vetävä, että pienestä intohimoyliannostuksesta huolimatta rakastin tätä teosta. Oi pääsisipä taas pian sen jännittävään syleilyyn. En malta odottaa nähdä minkälaisia koukkuja ja hurjia hetkiä seuraava osa tuokaan tullessaan!

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Siivenisku    

Muualla luettu: Lukutoukan luetut sivut

 

Ehtoolehdon pakolaiset - Minna Lindgren

Kirjan nimi: Ehtoolehdon pakolaiset

Sarja: Ehtoolehto #2 

Kirjailija: Minna Lindgren

Lukija: Elina Latva
Julkaisija: Teos

Julkaisuvuosi: 2014, äänikirja 2018

Kesto: 11h 48min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kuolema Ehtoolehdossa teoksessa tapasimme Ehtoolehdon palvelutalon yli yhdeksänkymppiset asukkaat Siirin, Irman ja Anna-Liisan. Nyt johto on vaihtunut ja arjen pitäisi rullata mukavasti palvelutalossa, mutta sitten alkaa jyske ja ryminä. Koko palvelutalo menee täysremonttiin putkiremontteineen ja julkisivusaneerauksineen. Palvelumaksut sen kuin pyörivät tähtitieteellisinä, kun johto selittää nuorien projektipäällikkö juippien kanssa, kuinka tämä proggis nyt hoidetaan silleen että kaikki asiat skulaa ja asukkaat voivat jäädä (ainakin teoriassa) asumaan huoneisiinsa. Mitä nyt vettä ei saa hanasta, ruokahuolto lopetetaan, vessan seinän läpi voi tömistellä ulkomaalainen työmies ja kaikki tavarat tulee paketoida siisteihin laatikoihin. Pölyhaitat? Voi eihän se astma ehdi vanhusten keuhkoja pilata ja innovatiiviset kuivakäymälät pelastavat kyllä tilanteen kuin tilanteen.

 

Lopulta ystävyksiemmekin on todettava, että ei tänne palvelutaloon voi enää jäädä. Onneksi Anna-Liisan tuoreella Suurlähettiläs aviomiehellä on bisneksiä sinne sun tänne, joten tyhjä asunto löytyy heidän käyttöönsä. Ainut vain, että se sijaitsee eksoottisessa Hakaniemessä. Olohuoneen keskellä törröttää tanko, keittiö ja kaapista löytyneet esiliinat ovat hävyttömän pienet ja päämakuuhuoneesta löytyy pyöreä sänky. Yli yhdeksänkymppisten kimppakämppä asuminen saa kuitenkin alkaa!

 

Pakko kyllä ihailla Lindgrenin kykyä ottaa niinkin vaikea aihe kuin vanhustenhoidon epäkohdat, ja silti hän onnistuu kirjoittamaan ennen kaikkea hauskaa ja humoristista tekstiä, jota lukee oikein mielellään. Tähän näennäisesti kevyeen pakettiin on kuitenkin kiedottu vaikka kuinka paljon vakavia aiheita. Lukijaa herätellään huomaamaan vanhustenhoidon kaamea tila, mutta samalla tavoitetaan suuri lukijakunta lempeän huumorin avulla. Nerokasta!

 

Tällä kertaa palvelutalon asiakkaidensa nylkeminen jatkui eräänä teemana, mutta paljon uusia osa-alueita tuli myös tarinaan mukaan. Anna-Liisa joutuu kotihoidon piiriin ja sieltä häntä 'hoitamaan' lähetetään joka kerta eri stressaantunut ihmisraunio täkemään jotakin 8 minuutin käynnin ajaksi. Toisaalta myös Margit joutuu pohtimaan kysymyksiä eutanasiasta, sillä hänen miehensä viruu dementiaosaston syövereissä vain odottamassa, milloin kuolema viimein antaisi helpotuksen. Eikä taida palvelutaloa remontoivalla yritykselläkään olla aivan puhtaat jauhot pussissa.

 

Yksi tämän sarjan keskeisistä henkilöistä ja suolasta on kyllä Siiri. Tällä kertaa hän koittaa pyörittää koko kimppakämpän taloutta, vaikka itsekin yli yhdeksänkymppisenä voisi välillä tarvita lepotaukoja. Onneksi läheiseltä kauppahallilta löytyy Siirille jälleen uudet yllättävät tuttavuudet. Jos viimeksi oli moottoripyörä enkeleitä, niin tällä kertaa hän ystävystyy kahden kokkaavan maahanmuuttajanuorukaisen kanssa. Olikin ihana seurata heidän reseptinvaihtojaan :D Huumoria siis piisasi jälleen kaikkien näiden vaikeiden aiheiden keskellä. Toisella kädellä piiska sivaltaa niin raadollisesti ja tarkasti, ja toisella kädellä taas tarjotaan ystävyyden lämpöä ja hauskoja hetkiä. Hienoa työtä on Lindgren tehnyt.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kuolema Ehtoolehdossa 

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Amman lukuhetki, Tuijata, Kirjojen keskellä, Anun ihmeelliset matkat, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjavinkit   

Muumipappa ja meri - Tove Jansson

Kirjan nimi: Muumipappa ja meri (Pappan och Havet)

Sarja: Muumit #8
Kirjailija: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 2016

Sivumäärä: 186

Mistä: Kirjastosta

 

' Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa.

Isä tassutteli umpimähkään ympäri puutarhaa, ja perässä laahasi hänen häntänsä alakuloisena yli kuivan maan. '

s. 6

 

Muumipappaa vaivaa kriisi. Hän ei löydä tarkoitusta elämälleen. Kaikki on aivan liian mukavaa Muumilaaksossa eikä mitään tehtävää enää ole. Kukaan ei tarvitse häntä. Mistä saada taas mielekkyyttä ja seikkailua elämään? Ratkaisuksi muumiperhe pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee seilaamaan kohti pienen pientä kärpäsenlian kokoista majakkasaarta kartan reunalla. Siellä keskellä hurjaa merta Muumipappa uskoo löytävänsä taas itsensä. 

Elämä majakkasaarella ei kuitenkaan ala kovin auvoisesti. He löytävät majakan hylättynä ja lampun sammuneena, mutta yrityksistään huolimatta Muumipappa ei millään saa majakanvaloa takaisin palamaan. Muumipappa ottaa kunniatehtäväkseen huolehtia kaikesta, mikä puolestaan sysää Muumimamman aivan uuteen ja outoon tilanteeseen. Varsinkin kun Pappa juoksentelee ympäriinsä omien projektiensa perässä unohtaen monet käytännön kannalta välttämättömämmät asiat. Samaan aikaan Muumipeikko koittaa myös sopeutua uuteen karuun asuinsaareensa. Hän löytää merihevosen kengän ja ihastuu ikihyviksi. Myy tuntuu olevan ainoa joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saarella asuu myös eristäytynyt ja omituinen kalastaja. Ja onpahan myös mörkö, joka on salaa seurannut muumeja majakkasaarelle.

 

' Tässä majakanvartija oli varmaan istunut. Hän oli istunut tässä usein. Isä sulki silmänsä, kaikki hänen ympärillään oli pyörryttävän suurta ja herneet rapisivat hänen päässään pahemmin kuin konsanaan. Välistä majakanvartija oli tullut tänne, kun aallokko oli kova. Hän oli nähnyt lokkien purjehtivan tuuleen myrskytaivaalla ja tyrskyjen roiskeet olivat ryöpynneet hänen alapuolellaan ja edessään kuin lumipilvi. Pyöreät vesihelmet olivat lennähtäneet hänen eteensä ja levänneet hetken ilmassa ennen kuin olivat vajonneet tuonne alas mustaan ja jymisevään...

Isä aukaisi silmänsä ja värähti. '

s. 42 

 

Muumipappa ja meri kirjassa tuntui olevan keskiössä Muumipapan keski-iän identiteettikriisi. Hän kokee pakottavaa tarvetta tuntea itsensä hyödylliseksi. Hän ei kuitenkaan halua nikkaroida ja korjailla mitään pientä. Hän kaipaa jotakin suurta ja konkreettista. Miehekästä puuhaa, jolla huolehtia perheestään. Ei ole helppoa olla isä hän ajattelee. Ja tämän tohinan keskellä myös Mamma kokee oman kriisinsä, kun tältä huolehtijalta viedään myös hänen oma roolinsa Papan kriisin myötä. Hän koittaa keksiä jotakin puuhattavaa, mutta aika alakuloiselta hänenkin toimensa kuulostavat. En ollut osannut lainkaan odottaa tällaista melankolista tarinaa. Mutta toisaalta mitä pidemmälle luin teosta, sitä vahvemmin vaikutuin Janssonin kyvystä kuvata identiteettikriisejä ja niiden vaikutuksia koko perheeseen.

 

Toinen keskeinen teema teoksessa on luonnollisesti jo nimessäkin mainittu meri. Majakkasaari kun on eristyksissä tyrskyävän meren keskellä. Meri hallitsee vahvasti saaren arkea ja on kuin oma pahansisuinen henkilö. Eikä se todellakaan halua päästää muumeja liian helpolla. Muumipappakin päättää yhtenä projektinaan selvittää meren salaisuudet ja muistikirja kädessä hän kovasti koittaa tätä pähkinää ratkaista. Mutta jälleen taisi sekin olla hiukan liian suuri pala vain yhden muumin purtavaksi. Hienosti Jansson on kuitenkin tavoittanut meren kurittomuuden ja luonnon mahtavan voiman kuvauksessaan. 

 

Muumipappa ja meri yllätti minut monin tavoin. Mielikuvani perustuivat pitkälti tuohon vanhaan muumianimaatioon ja niin tunnelmassa kuin tapahtumissa oli kyllä paljon eroavaisuuksia. Tuo Muumipapan kriisin syvyys tuli minulle täysin puskista. Kuinka tämä periksiantamaton mieli yhtäkkiä laahasikin häntää maassa eikä tuntunut löytävän paikkaansa millään. Yllätyin myös Mörön suuresta roolista teoksessa. Muut varoittelevat, että Mörölle ei saa missään nimessä puhua tai edes puhua hänestä, mutta Muumipeikon empatia ei kestä moista. Eräänlainen mielenkiintoinen toveruus kehkeytyykin tämän parivaljakon välille. Alussa myös hämmennyin, kun teoksessa ei puhuttukaan Papasta ja Mammasta vaan pelkästään Isästä ja Äidistä. Ymmärrän tämän suomennosratkaisun, mutta samalla Papan ja Mamman nimitykset ovat jo niin vakiintuneet suomen kielessäkin, että olisin toivonut niiden jäävän. Alussa olikin siis hiukan totuttelemista teoksen kanssa, mutta loppujen lopuksi varsin palkitseva lukukokemus.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

2. Muumipeikko ja pyrstötähti   

4. Muumipapan urotyöt

5. Vaarallinen Juhannus 

6. Taikatalvi

 

Muualla luettu: Kirjakimara, Kirjan pauloissa, Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka, Luettua, Cillan kirjablogi, Bibliofiilin päivänunia, Merenneidon kammarissa, Lukijatar, Paljon melua kirjoista, Ja kaikkea muuta ja Ei vain mustaa valkoisella  

 

Psalmien kuiskaajat - Tapani Heinonen

Kirjan nimi: Psalmien kuiskaajat
Kirjailija: Tapani Heinonen
Kustantaja: Bookcover

Julkaisuvuosi: 2024

Sivumäärä: 314

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli lukenut psalmeja syksyn aikana moneen kertaan, toistanut sanoja hiljaa huulillaan kuin maistaisi niiden puhtauden. Hän tunsi itsensä likaiseksi. Kuin näkymättömät kahleet olisivat sitoneet hänet kirkkoherraan. Kuinka hän voisi ikinä näyttäytyä ihmisten ilmoilla? Valkoinen mahla tarttui kehoon ja sieluun eikä lähtisi pois, vaikka hyppäisi Kalmujokeen, hän ajatteli. '

s. 121

 

Hiukan kömpelö nuori neito Annikki Vaara on päässyt juuri ripille 50-luvun pienessä Etelä-Pohjanmaalaisessa kylässä. Hän kantaa nuoressa povessaan salaisuutta, jonka vuoksi hän ei halua palata enää entiseen. Pelastusköydeksi löytyykin kotipitäjän uusi pappi, joka palkkaa hänet kirjoittamaan nimiä kirkonkirjoihin. Eipä nuori Annikki osannut odottaa, että papin puhtaisiin kaapuihin oli verhoutunut varsinainen naistenmies, joka oli enemmän kuin halukas vaihtamaan uppiniskaisen piikansa jo seuraavaan valloitukseen. Jumalan asiallahan tässä ollaan. Ei miehen himossa ole mitään väärää, hän koettaa vakuuttaa itselleen. Vaimo seuraa vierestä miehensä salakähmäisyyttä. Tietää jo toistuvan kaavan. Ja punoo omia suunnitelmiaan kuinka olla menettämättä kasvojaan koko pitäjän edessä.

 

Pitäjän asukkaiden pinnan alla kuohuu muutenkin. Yksi jos toinenkin yksinäinen mies katselee himokkaasti ohi ajelevien nuorien neitojen pyöreitä pakaroita. Lopulta kaikki nuo patoumat kuitenkin ryöppyävät esiin, kun suuri tragedia koittaa. Sunnuntaina 17.5.1953 Annikki pyöräilee seuroista kotiin ja katoaa. Alkaa tutkinta. Kuulusteluja toteutetaan. Erilaiset teoriat villitsivät koko Suomen kansan. Lopulta ruumiskin löydetään suohaudastaan. Mutta kuka on syyllinen? Ratkeaako mysteeri koskaan?

 

' Tyttö polkee pyörällä seuroista kotiin ja vaikuttaa kiireiseltä. Se mitä hänellä on yllään tai minkälaisella pyörällä hän ajaa, on yhdentekevää muille paitsi tytölle itselleen. Mutta myöhemmin, kun ihmiset lukisivat ruutukuvioisesta mekosta, berberitakista, käsilaukusta ja kaulaliinasta, se olisi tärkeää. He janoaisivat lisää tietoa tytöstä ja hänen elämästään, ja lehdet kirjoittaisivat. Sillä eihän nuoren tytön elämä voinut päättyä noin vain matkalla seuroista kotiin, ilman minkäänlaista selitystä. '

s. 183

 

Heti kättelyssä on varmaankin hyvä mainita, että tämä Heinosen tarkkanäköinen romaani pohjautuu väljästi Kyllikki Saaren kuuluisaan ja ratkaisemattomaan murhatapaukseen 50-luvulta. Itse olen sen verran nuori, että tietoni kyseisestä tapauksesta olivat hyvin pintapuoliset ja ennen romaanin aloittamista kävinkin lukemassa wikipediasta hiukan lisää. Ainakin tämän pintapuolisen tutustumisen pohjalta sanoisinkin, että Heinosen romaanissa on yllättävänkin tarkkaan seurailtu Kyllikki Saaren ja hänen tutkintansa vaiheita. Pidin kuitenkin kirjailijan valinnasta vetää pesäeroa varsinaiseen tapaukseen esimerkiksi nimeämällä henkilönsä uudestaan. Näin hän on voinut uppoutua henkilöhahmojensa mielenmaisemiin syvälle ja luoda oman näkemyksensä siitä mitä olisi voinut tapahtua. 

 

Lukijana pystyikin keskittymään täysin Heinosen luomaan maailmaan. Minun oli ihailtava hänen psykologisesti tarkkaa ihmiskuvaustaan. Ihmiset ja heidän tekonsa eivät todellakaan ole selkeitä ja mustavalkoisia. Kertojanäkökulmien vaihto avasi ovia avartamaan lukijan käsitystä. Saaliin ja saalistajan roolit, himo, uskonto, pienen maalaispitäjän rajallisuus, sukupuoliroolit, sodan traumat... Kaikki kietoutuu yhteen taidokkaaksi kokonaisuudeksi.

 

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus lukiessa vain tietää, että nyt lukee hyvää teosta. Sitä on väillä vaikea eritellä pala palalta mistä tuo kaikki koostuu, mutta lopputulos on joka tapauksessa lukunautinto. Teksti kulki vaivattomasti eteenpäin ja päästi lukijan uppoutumaan syvälle teoksen tunnelmaan. Heinonen todella pääsi yllättämään minut. Hiottu kokonaisuus, jossa oli kiinnostavana lisänyanssina nuo yhtymäkohdat Kyllikki Saaren tapaukseen. 

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka