Kadonneen lapsen tarina - Elena Ferrante

Kirjan nimi: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta)

Sarja: Napoli #4

Kirjoittaja: Elena Ferrante, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2018

Sivumäärä: 512

Mistä: Kirjastosta

 

' Nyt ajattelen, että jos olisin loukkaantunut vain hänen solvauksestaan - olet täysi typerys, hän oli huutanut puhelimessa kun olin kertonut Ninosta, eikä hän koskaan ennen, koskaan, puhunut minulle siihen sävyyn - olisin päässyt asiasta yli. Todellisuudessa hänen vihjauksensa Dedeen ja Elsaan satutti minua paljon enemmän. Ajattele mitä vahinkoa teet tyttärillesi, hän oli soimannut, mutta sillä hetkellä en ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Ajan oloon nuo sanat kuitenkin alkoivat painaa mielessäni ja ajattelin niitä usein. '

s. 13 

 

Napoli-sarjan päätösosa jatka siitä mihin kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät jäi. Eletään 70-luvun loppupuolta ja niin Elena kuin Lila ovat jo reilu kolmekymppisiä perheellisiä naisia. Elena on hullaantunut lapsuuden ihastuksestaan Ninosta ja on päätynyt jättämään perheensä intohimon sokaisemana. Älykäs ja valovoimainen Nino, jolla on aina näkemys asiaan kuin asiaan on hänen uusi johtotähtensä. Jopa siinä mittakaavassa, että hän pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, ottaa tyttärensä mukaansa ja muuttaa takaisin Napoliin, josta hän on niin vaivalla onnistunut ponnistamaan pois. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, sillä mihinkäs Sarratoret pääsisivät karvoistaan.

 

Napolissa Elena joutuu myös kohtaamaan Lilan. Heidän välinsä ovat viilenneet, mutta Lila haluaa innokkaasti saada vedettyä Elenan takaisin korttelin elinpiiriin. Tietokoneiden avulla Lila ja Enzo ovat onnistuneet ponnistamaan uuteen menestykseen. Toisaalta kotikulmien gangsterit Marcello ja Michelle eivät katso tätä hyvällä. Lilan itsenäisyys on heille uhka ja myös Elena onnistuu romaaneillaan astumaan liian lähelle totuutta. Vaikka maailma on muutoksen kourissa, vanhat valta-asemat korttelissa eivät tahdo sortua. Kaiken elämän kaaoksen keskellä Elena ja Lila kuitenkin löytävät taas toisensa yhteisten raskauksien ja äitiyden saattelemana. Onko mikään kuitenkaan heidän monimutkaisessa suhteessaan loppujen lopuksi kestävää? 

' Kaikesta huolimatta rakkaus poltteli väkevänä sisälläni ja jo pelkkä ajatus Ninon satuttamisesta tuntui vastenmieliseltä. Vaikka kuinka kirjoitin ja puhuin naisen itsenäisyydestä, en pystynyt olemaan ilman Ninon ruumista, ääntä, älyä. Oli kauheaa myöntää se, mutta halusin häntä yhä, rakastin häntä enemmän kuin omia tyttäriäni. Ajatus siitä, että vahingoittaisin häntä emmekä enää näkisi toisiamme, raastoi ja riudutti minua, vapaa ja sivistynyt nainen pudotti terälehtensä ja irrottautui äiti-naisesta, äiti-nainen otti etäisyyttä rakastajatar-naisesta, rakastajatar-nainen raivostuneesta lutkasta, ja kaikki nuo hahmot pyrkivät lehahtamaan eri suuntiin. Mitä lähemmäs Milanoa tulin, sitä selvemmin tajusin, että nyt kun olin sysännyt syrjään Lilan, en pysynyt koossa, ellen muovannut itseäni Ninon mukaan. Minusta ei ollut esikuvaksi itselleni. Ilman Ninoa minulta puuttui ydin, josta suuntautua korttelin ulkopuolelle ja maailmaan, olin pelkkä rauniokasa. '

s. 98

Olen siis viimein päässyt Ferranten kehutun Napoli-sarjan päätökseen. Lukuvauhtini on ollut noin kirja vuoteen, mutta onneksi teoksen alussa on mainio luettelo henkilöistä. Näin lukijana pääsi nopeasti kärryille mukaan, vaikka henkilöitä riittääkin ja aikaa olikin jo kulunut edellisestä osasta. Tässä teoksessa katetaankin aikamoinen ajanjakso, kun lopussa Elenan ja Lilan teoksen aikana syntyneet lapsetkin ovat jo kolmekymppisiä. Aika ei ole kuitenkaan tasaisesti jakaantunut. Paljon sivutilaa saa ystävysten kamppailut oman elämänsä tiellä ja äitiyden haasteet. Kuinka yhdistää omat ja lapsen tarpeet, kun ne ovat niin erilaiset? Erityisesti kirjailijanurallaan menestystä kerryttävä ja romanssin kuohuissa elävä Elena kärvistelee pitkälti näiden ristipaineiden kanssa. Myös Elenan oma äitisuhde saa uusi ulottuvuuksia: äiti odotti tuolta kouluja käyneeltä tyttäreltään niin paljon, joten mitä hän tekee takaisin Napolissa? Mutta kun äidin aika on lähestyvä, monia tunnesolmuja rupeaa avautumaan, ja tätä omalla tavallaan uudelleenlähentymistä oli kaunista seurata, vaikka muuten heidän suhteensa olikin ollut rujo.

 

Napolin kotikorttelin köyhyys ja sisäinen mädäntyneisyys lävähtää vasten kasvoja. Poliitikot saavat kovalla kädellä ruoskaa, sillä ovathan aatteet vain ratsastusalusta valtaan, jossa korruptio rehottaa oli kuka tahansa vallassa. Elenankin poliittinen palo rupeaa laskemaan, kun realiteetit iskevät vasten kasvoja. Muutaman vuosikymmenen päästä sitä jo häpeää mitä tuli aiemmin kirjoitettua oman aikansa tuotoksina. Ferrante todella luo eläväisen kuvan tuosta tarinansa keskiöstä Napolista, joka laajenee yleisemminkin Italian poliittisen tilanteen kuvaksi. Välillä Elenan pohdintoihin ja kuvauksiin oli vain pakko pysähtyä, sillä niin vaikuttavaa ja hienoa tekstiä oli sivuilla.

 

Ferranten sarja on sellainen jonka mieluusti luin, mutta joka ei silti yllä lemppareideni tasolle. Tuo kolmas osa iski minuun selkeästi eniten, sillä siinä etsittiin sitä omaa ääntä ja kasvua. Tässä päätösosassa Elena vaipuu taas vahvemmin alkupäänteosten maailmaansa eli Ninon perään haikailuun ja Lilan jälkiä seuraamaan. Tuntuu että Elena ei kykene pärjäämään yksin vaan hän aina tarvitsee vierelleen vahvemman, jonka kautta hän muovaa itsensä. Siinä missä Lilan ja Elenan suhde on ylipäätänsä kuitenkin monimutkaisuudessaan ja tietyssä kieroudessaan symbioottinen, niin Ninoa en ole koko sarjan aikana voinut sietää. Mitä ihmettä Elena on kaikki nämä vuodet nähnyt tuossa muka kaikkitietävässä elostelijassa? Napoli-sarjassaan Ferrante ei ole luonut kiiltokuva ihmisiä ja se on selkeää. Jokainen meistä on vaillinainen, tekee virheensä ja haparoi pimeässä eteenpäin. On kuitenkin mukavaa vaihtelua lukea tällaista rehellistä kuvausta ihmiselosta.

Tähdet: 3.5 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Loistava ystäväni

2. Uuden nimen tarina

3. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Tuijata, Leena Lumi, Lights & Music, Sivumerkkejä, Mitä luimme kerran, Illuusioita, Donna Mobilen kirjat, Sanoissa ja sivuilla, Luetut, lukemattomat, Luettua elämää, Kulttuuri kukoistaa, Annelin lukuvinkit, Kirjarouvan elämää, Paljon melua kirjoista (Hanna), Paljon melua kirjoista (Elina), Kirjakontti ja Kirjahavahduksia