Pinokkion seikkailut - Carlo Collodi

Kirjan nimi: Pinokkion seikkailut - Erään puunuken tarina (La avventure di Pinocchio - Strotia di un burattino)

Kirjoittaja: Carlo Collodi, suomentanut Pauliina de Anna
Kustantaja: Savukeidas

Julkaisuvuosi: 1883, suomennos 2016

Sivumäärä: 219

Mistä: Kirjastosta

 

' Kun Geppetto oli keksinyt nimen puunukelleen, hän alkoi tehdä työtä olan takaa. Hän teki nukelle heti hiukset, sitten otsan ja sen jälkeen silmät.

Voitte vain kuvitella hänen hämmästyksensä, kun hän silmät tehtyään huomasi, että ne liikkuivat ja tuijottivat häntä!

Nähdessään noiden puisten silmien tuijottavan Geppetto suorastaan kiukustui ja sanoi närkästyneeseen sävyyn:

- Senkin puusilmät, mitä te minua toljotatte?

Kukaan ei vastannut.

Sitten hän teki nukelle nenän, mutta heti kun se oli valmis, se alkoi kasvaa. Se kasvoi kasvamasta päästyään ja piteni muutamassa minuutissa niin pitkäksi, ettei loppua ollut tulla. '

s. 14-16

 

Olipa kerran... puukalikka. Aivan tavallinen kalikka, jossa ei ollut päällisin puolin mitään ihmeellistä. Vastaavilla kalikoilla lämmitetään jatkuvasti uunia. Tämä kyseinen kalikka päätyi kuitenkin puuseppä Antonion verstaaseen. Kalikasta oli tarkoitus tulla pöydänjalka, mutta pieni aneleva ääni pyytää viime hetkellä Antoniota olemaan lyömättä kovaa kirveellään. Kuin tilauksesta köyhä Geppetto saapuu juuri parahiksi verstaaseen kysymään, liikenisikö puusepältä hänelle puukalikkaa, jotta hän voisi tehdä puunuken ja ansaita sillä muutaman roposen tulevaisuudessa. Näin Antonio pääsee eroon merkillisestä kalikastaan ja Geppeto ryhtyy veistämään puunukkeaan - Pinokkiota joka herääkin henkiin.

Kiltin puunukkepojan sijasta Pinokkio on kuitenkin aivan kuriton. Heti ensihetkistään lähtien hän alkaa kiusata isäänsä aivan mahdottomasti. Pinokkiota ei nimittäin kiinnosta olla kunnollinen, työteliäs tai avulias. Hän haluaa vain lusmuta pitkin maanteitä ja elellä vapaata elämää. Kaikesta tottelemattomuudesta huolimatta Geppeto rakastaa tätä pientä puupoikaansa, joka joutuu jos jonkinmoisiin selkkauksiin. Onnettomuudet tuntuvat oikein seuraavan tätä impulssiensa perässä juoksevaa poikasta. Ehkä sillä on syynsä miksi aikuiset aina koittavat ohjeistaa ja auttaa häntä oikealle polulle. Jos Pinokkio vain malttaisi pysähtyä kuuntelemaan. Monta kertaa pitää tulla huijatuksi ennen kuin viimein oppi menisi perille. Vasta kunnon poikana hän voisi muuttua puunukesta oikeaksi pojaksi.

 

' Totta vie - puunukke haasteli mielessään tien päälle lähtiessään - meitä lapsiraukkoja on kohdannut kova kohtalo. Kaikki toruvat meitä, kaikki ojentavat meitä, kaikki jakelevat meille neuvojaan. Jos heitä on kuuleminen, he kaikki tahtoisivat ryhtyä isiksemme ja opettajiksemme. Kaikki, puhuvia sirkkoja myöten! '

s. 64 

 

Oi voi Pinokkiota mitä teit! Niin monta kertaa hän sai nenilleen ja silti hän aina uudestaan päätti rikkoa hänestä huolehtivien hyväsydämisten ihmisten neuvoja ja lähteä omille teilleen tekemään oman päänsä mukaan. Luulisi, että kerrasta tai kahdesta oppisi, mutta ei. Rahoja huijattiin, oltiin joutua kalaksi pannulle ja aasiksi sirkukseen. Istuttiinpa tyhmyydestä jo linnassakin, mutta aina vain uudestaan ja uudestaan tämä puunukke haksahti. Näen kyllä, että Collodin tarkoitus on olla kertoa opettavainen tarina virheiden tekemisestä ja lapsen kasvamisesta, mutta en vain päässyt yli turhautumisestani Pinokkion niin suureen välinpitämättömyyteen ja typeryyteen. Sirkka parka kokee surkean kohtalon heti alkuun ja Geppetokin päätyy valaan vatsaan sydän särkyneenä, vain koska Pinokkio ei voi vastustaa kiusauksia tai sietää toisten antamia ohjeita.

 

Muistikuvani Disneyn animaatiosta ovat hyvinkin hatarat, joten en ollut aivan varma mitä kaikkea nämä klassikkosadun sivut pitäisivätkään sisällään. Nyt kun viime vuoden lopussa tuli peräti kaksi Pinokkion uudelleenfilmatisointia, niin päätin vetreyttää muistikuviani. Olen kuitenkin melko varma, että tämä kirja oli huomattavasti julmempi kuin tuo Disneyn animaatio. Tai ainakin minun on vaikea nähdä, että miten kaikki nämä hirttämiset ja muut tapahtumat oikein istuisivat lastenelokuvaan. Toisaalta ennen sadut kyllä olivatkin karumpia, sillä niiden tehtävä ei ollut niinkään viihdyttää vaan opettaa. 

 

Tässä teoksessa joka luvussa on oma seikkailunsa, johon Pinokkio päätyy. Tämä ehkä toimii pienemmille lukijoille (jotka tosin voivat saada painajaisia tarinoiden sisällöistä), mutta minun makuuni se teki teoksesta aika hajanaisen. Ei oikein ehditty keskittymään ja syventymään. Sen sijaan touhotettiin eteenpäin ja ai että mitä kaikkea siellä sitten tulikin vastaan. Kyllähän Pinokkio lopulta oppii virheistään ja tarinassa on paljon opetuksia elämästä - oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Rakastavat vanhemmat antavat Pinokkiolle anteeksi uudestaan ja uudestaan ja he ovat myös niitä jotka ovat aina valmiita auttamaan muita. Laiskat ja huijarit kokevat puolestaan katkerat kohtalot. Silti en aivan lämmennyt tälle klassikolle.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirja ja keittiö, Kirjasähkökäyrä ja Orfeuksen kääntöpiiri