Torstain murhakerho - Richard Osman

Kirjan nimi: Torstain murhakerho (The Thursday Murder Club)
Kirjoittaja: Richard Osman, suomentanut Arto Schroderus
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 397

Mistä: Kirjastosta

 

' Elizabeth oli perustanut Torstain murhakerhon Pennyn kanssa. Penny oli ollut komisariona Kentin poliisissa monta monituista vuotta, ja hän toi mukanaan kansiokaupalla ratkaisemattomia murhia. Hänellä ei oikeastaan olisi saanut olla niitä kansioita, mutta kukapa niistä olisi tiennyt. Kun on tarpeeksi ikää, voi oikeastaan tehdä mitä lystää. Kukaan ei nuhtele, paitsi lääkärit ja omat lapset. '

s. 27

 

Englannin maaseudulla sijaitsee herttainen Coopers Chasen kylä, jonne ovat tervetulleita asumaan vain yli 65-vuotiaat seniorit. Kylässä asukkaat elävät aktiivista elämää erilaisine kerhoineen ja toimikuntineen. Palapelihuone on varattu torstaina kahdeksi tunniksi Taidehistorian ja Ranskan kielen keskustelutaitojen välissä Torstain murhakerholle. Tähän ryhmään kuuluvat Elizabeth, jonka menneisyys on luokiteltu top secretiksi, Ibrahim, joka on tarkkasilmäinen entinen psykiatri sekä ammattiliittojyrä Ron Ritchie. Uutena tulokkaana jengin on myös liittynyt ennen sairaanhoitajana toiminut Joyce, joka otti vanhainkotiin joutuneen entisen komisario Pennyn paikan.

Torstain murhakerhon porukka on tiivis. Huonevarauksen nimi, Japanilainen ooppera - vapaata keskustelua, varmistaa, että kukaan ei ilmesty uteliaisuuttaan paikalle kun murhajuttujen kansiot täyttävät pöytiä. Joyce liittyykin kerhoon Elizabethin kutsusta juuri sopivasti, sillä paikallinen rakennusurakoitsija löydetään kotoaan murhattuna. On aika heittää vanhat pölyttyneet kansiot syrjään ja keskittyä tähän tuoreeseen tapaukseen. Onneksi harmaahapsisella joukkiolla on omat suhteensa poliisiin, joilta saada ongittua ajantasaista tietoa. Sitten ei muuta kuin ratkaisemaan tapausta á la Torstain murhakerho.

 

' "Teillä näyttää olevan hiukan ahtaat oltavat siinä sohvalla, rikosylikomisario."

"Tapaamme näet normaalisti palapelihuoneessa", Joyce sanoo. "Mutta tänään ei ole torstai, ja Virkkaus & keskustelu on vallannut tilan."

" Virkkaus & keskustelu on melko uusi ryhmä, rikosylikomisario", Ibrahim sanoo. "Perustajajäsenet pettyivät Kudontaa & jutusteluun. Ilmeisesti liikaa jutustelua ja liian vähän kudontaa."

"Eikä pääaulaan ole nyt menemistä", Ron sanoo. "Nurmikeilailuklubilla on siellä kurinpitomenettely."

"Colin Clemence on nimittäin puolustanut marihuanan lääkekäyttöä", Joyce sanoo.

"Mitä jos antaisimme teidän istua tuolle vapaalle paikalle", Elizabeth sanoo, "niin pääsette käymään läpi koko jutun?"

"Oi kyllä", Joyce sanoo. "Se olisi ihanaa, mutta puhukaa sitten hitaasti, koska se ei ole meidän alaamme. Eivätkä herkut lopu tuohon sitruunakakkuun, tarjolla on vielä kahvi-saksanpähkinäkakkua." '

s. 120

Ahh Torstain murhakerho oli ihanan lempeää cozy crimea, joka piti otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Jo heti aluksi tykästyin Osmanin kerrontaa, jossa oli lempeää huumoria ja lämmintä kerrontaa. Tunnelmaltaan mieleeni nousi kanadalainen Pennyn luoma Three Pines sarjan ystävällinen kyläyhteisö, jossa on kuitenkin omat salaisuutensa, kun pinnan alle kurkistaa. Toisaalta kuten Christien  neiti Marpleissa on nähty niin joskus ihmisten on helpompi avautua herttaisille vanhuksille, jotka jaksavat kuunnella poliisien sijasta. Tässä olikin sitten vainukoiria peräti neljin kappalein, joten eläkeläiset laittoivat todella tuulemaan!

 

Kaikista uskottavin tai syvällisin kertomus Torstain murhakerho ei suinkaan ole. Aika paljon mutkia vedettiin suoriksi niin että kerhon jäsenet saivat tarvitsemansa tiedon hyödyntäen Elizabethin vanhoja kontakteja. Jokaisella myös tuntui olevan jotakin tunnollaan ja varsinkin loppua kohden selvitettäviä suurempia ja pienempiä mysteereitä rupesi jo olemaan roppakaupalla. Ei pidä kuitenkaan liiaksi takertua näihin seikkoihin, sillä Osmanin teos on lämmintä hyvän mielen cozy crimea, jossa erityisesti herttainen Joyce ja muut seniorit toivat hymyn huulille. Varsin mieluusti kietoutuisin vilttiin sohvannurkkaan ja palaisin tuonne seniorikylän pyörteisiin uudemankin kerran.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Kahvikissan kirjahylly, Kirjoihin kadonnut, Amman lukuhetki, Ja kaikkea muuta, Kirjasähkökäyrä, Jos vaikka lukisi... ja Annelin lukuvinkit

Mies joka kuoli kahdesti - Richard Osman

Kirjan nimi: Mies joka kuoli kahdesti (The Man Who Died Twice)

Sarja: Torstain murhakerho #2
Kirjoittaja: Richard Osman, suomentanut Antti Saarilahti
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2022

Sivumäärä: 409

Mistä: Kirjastosta

' Kello on kolme iltapäivällä, ja Elizabeth on viemässä kukkia Marcus Carmichaelille. Sille kuolleelle miehelle. Hukkuneelle miehelle, joka on yhtäkkiä herännyt henkiin ja muuttanut osoitteeseen Ruskin Court 14. Ruumiille, jonka Elizabeth näki laskettavan hautaan hampshirelaisella kirkkomaalla ja joka purkaa nyt laatikoita ja taistelee uuden langattoman verkon kanssa. '

s. 28

 

Torstain murhakerho on täällä taas! Ensimmäisessä osassa tutustuimme Coopers Chasen seniorikylän murhia tutkivaan kerhoon, johon kuuluivat entinen salainen agentti Elizabeth, herttainen sairaanhoitajan tointa ennen hoitanut Joyce, eläköitynyt psykiatri Ibraham sekä entinen liittojyrä Ron. Tähän nelikkoon saadaan jälleen vipinää kinttuihin, kun Elizabeth saa kirjeen henkilöltä jonka pitäisi olla kuollut. Selviää, että Elizabethin menneisyys MI5 ajoilta on tullut lunastamaan edellisen kerran palveluksia. 

Torstain murhakerho tuleekin siis sotkeutuneeksi aikamoiseen vyyhtiin. Satumaisen rikas Lomax toimii rikollisten rahojen ja vakuuksien kanssa, mutta MI5 ratsian jäljiltä timantteja on kadonnut 20 miljoonan edestä. Niin mafia kuin kartelli ovat näiden perässä eikä Lomaxkaan pelkää käyttää voimakeinoja saadakseen omansa takaisin. MI5 on pulassa, mutta onneksi on rauhallinen seniorikylä nerokkaine nelikkoineen valmiina apuun. Timantit pitäisi jotenkin löytää eikä ruumiiltakaan vältytä. Onneksi paikallisesta poliisista heillä on apuna jo edellisestä osasta tutut Chris ja Donna, jotka omalla tahollaan koittavat saada nujerrettua uutta paikallista huumelorditarta.

 

' Luulenpa, että meidän täytyy kutsua koolle Torstain murhakerhon hätäistunto", Elizabeth sanoo.

"Loistavaa", Joyce sanoo. "Anteeksi, että suutuin aiemmin."

"Älä huoli", Elizabeth sanoo. "Olenhan minä raivostuttava."

Joyce hymyilee. "Totta turiset. Haluaisitko kaurakeksin?"

"Vihdoinkin", Elizabeth sanoo. '

s. 335  

Ahh kuinka ihastuttavaa oli palata taas näiden herttaisten eläkeläisten matkaan nauttimaan kunnon cozy crimesta, josta ei silti uskomattomia tapahtumia puutu. Tapaus onkin varsin vaarallinen ja kovapanoksinen kaiken maailman gangstereineen - ja voiko MI5:kään luottaa täysin? Onneksi tämän vastapainoksi tuntui kuitenkin jäävän enemmän tilaa myös syventää näitä ihastuttavia hahmoja ja moninaisia aiheita ehdittiinkin käsittelemään jutun ratkaisun ohessa. Elizabethin miehen dementia on heikkenemässä, vaikka hänellä on vielä teräviäkin hetkiä joukossa. Ibraham vastaavasti kokee traumaattisen tilanteen, joka saa hänet sulkeutumaan. Ronin lapsenlapsen vierailu tuo kuitenkin tarvittavaa piristystä ja ihana Joyce pitää tunnelmaa yllä. Tällä kertaa Joyce on harjoittelemassa uusia juttuja kuten Instagramia ja netflixiä (josta ei tosin ole vielä saanut selville milloin ohjelmien esitysajat ovat) sekä pohtii peräti koiran hankintaa! Poliisiemmekin elämässä on uusia tuulia, kun Chris pyrkii vaihtamaan twix-patukat terveellisiin välipaloihin uuden naisystävän innoittamana ja Donna puolestaan kärvistelee epätyydyttävillä treffeillä, sillä pikkupaikkakunnalla, joka koostuu pitkälti eläkeläisistä, ei ole kauheasti tarjottavana potentiaalisia sulhasehdokkaita. Kaikkia myös yhdistää ajatus ystävyydestä ja kuinka hienoa onkaan, että he ovat löytäneet toisensa.

Tämä sarja on lämminhenkinen ja hauska, missä Osmanin ura koomikkona kyllä näkyy. Ensimmäisessä osassa yllätyin tuosta Elizabethin menneisyydestä ja kuinka mutkia vedettiin suoriksi hänen yhteyksillään. Olin nimittäin odottanut tavallista eläkeläispoppoota ratkaisemaan rikoksia rauhalliseen maalaistyyliin. Hiukan monta rautaa Osmanilla siis on näissä teoksissaan tulessa, mutta se ei vähennä ihastusta hänen henkilöihinsä, jotka uppoavat persoonillaan sydämeen. Tällä kertaa Osman ei siis enää pyri naamioimaan tarinaansa muuksi vaan nyt otettiin kyllä kaikki ilo irti Elizabethin menneisyydestä nostamalla MI5 ja mafiat pääjuoneksi. Ratkiriemukkailta kohtauksilta ei siis voida välttyä, kun viattoman näköiset mummelit ja papat tarjoavat herttaisesti kakkua, mutta samalla laittavat kovan kovaa vastaan kuulusteluissa.  Joycen välihuomautukset ovat kyllä timanttisia! Lukijana pystyi siis vain ottaman mukavan asennon ja antaa tämän uskomattoman tarinan viedä mennessään. En kylläkään suosittele tiukkapipoille :D

' "Tervetuloa Torstain murhakerhoon!" '

s. 206

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Torstain murhakerho

 

Muualla luettu: Kirja vieköön!

Viimeinen pirulainen - Richard Osman

Kirjan nimi: Viimeinen pirulainen (The Last Devil to Die)

Sarja: Torstain murhakerho #4

Kirjailija: Richard Osman, suomentanut Antti Saarilahti
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2023

Sivumäärä: 391

Mistä: Kirjastosta

 

' Coopers Chasen ravintolassa on viime vuosina nähty kaikenlaista. [- -] 

Mutta koskaan siellä ei ole ollut sellaisen ryhmän kokoontumista, joka istuu nyt viherhuoneen yksityispöydän ympärillä. Kaksi Britannian tuotteliainta huumeiden salakuljettajaa, antiikkikauppias-monimiljonääri ja hänen kookas kanadalainen miehensä, Kentin yliopiston historiallisen arkeologian professori, päästä varpaisiin tatuoitu puolalainen rakennusurakoitsija sekä pöydän päässä tilaisuuden ylpeät isännät ja emännät: entinen sairaanhoitaja, entinen vakooja, entinen ay-jyrä ja työtään silloin tällöin yhä harjoittava psykiatri.

Keskustelun aiheena on se, mistä he kaikki saattaisivat löytää erän heroiinia. '

s. 235

 

Torstain murhakerho on täällä taas! Tällä kertaa eläkeläisjoukkiomme eteen tulee tutun henkilön murha. Hutiluodista tuttu Elizabethin miehen Stephenin ystävä ja antiikkikauppias Kuldesh nimittäin löydetään kuolleena. Hän on autossaan keskellä ei mitään. Vain yksi luoti on tarvittu. Selkeästi ammattilaisen tekosia. Mihin ihmeeseen Kuldesh on sekaantunut?

 

Pian selviää, että joulun jälkeisinä välipäivinä vain harva liike on ollut auki ja siten huumediilerit ovat päätyneet valitsemaan Kuldeshin antiikkiliikkeen välityspaikakseen. Ilmeisesti Kuldesh on kuitenkin ottanut heroiinin itselleen tehdäkseen omat kaupat - kuolettavin seurauksin. Nyt ei siis auta muu kuin laittaa Torstain murhakerhon poppoon terävät mielet koville selvittääkseen kuka murhasi Kuldeshin. Varsinkin kun heidän poliisiystävänsä Chris ja Donna heitetään tutkinnasta sivuun eikä poliisilla tunnu olevan kiinnostusta löytää murhaajaa. Kaikki nimittäin juoksevat vain tuon heroiinin perässä. 

 

Kun poliiseista ei ole apua tulee eläkeläisten turvautua tällä kertaa huumediilereidenkin apuun. Löytämällä tuon kaikkien metsästämän heroiinin, he ehkä voivat saada selville kuka surmasi heidän ystävänsä. Murhekerho ei kuitenkaan ole huippuvedossaan, sillä sen mestarivakooja Elizabethiä painavat henkilökohtaiset murheet. Hänen miehensä dementia pahenee eikä toivoa paremmasta enää ole. Murhatutkinta saa siis jäädä enempi innokkaan Joycen ja muun köörin harteille.   

 

' Stephen nauraa niin että hartiat hytkyvät viitan alla. Näitä hetkiä varten Elizabeth elää. Kuinka monta niitä vielä tulee? On mukava istua tässä Stephenin kanssa. Olla ajattelematta tapausta, antaa kerrankin muiden puuhata sen parissa. Missä heroiini sitten onkin, se saa odottaa vielä hetken. Joyce varmaankin tietää, että jotain on tapahtunut. Joyce tietää aina, kun jotain on tapahtunut. '

s. 175-176 

 

Jotenkin Osman on onnistunut luomaan niin herkullisen ja odottamattoman ryhmän ihmisiä, että näistä cozy crime dekkareista ei voi muuta kuin pitää. Poliisi Donna ja kauttaaltaan tatuoitu ja lain molemmillakin puolilla puuhaileva lämminsydäminen Bogdan ovat ihastuttava parivaljakko. Ja tuo Bogdanin suhde dementoituvaan Stepheniin kosketti. Sitten on tämä eläkeläisköörimme, joka sai tällä kertaa apuja myös yhdeltä lisäeläkeläiseltä. Onkohan nelikon kerhoon tulossa pian lisääkin osallisia? Osmanin teoksissa myös niin sanotut pahikset saavat yleensä roolia ja voivat osoittautua varsin sympaattisiksi. Tällä kertaa kanadalainen karhu Garth oli niin herkullinen tuttavuus omine logiikkoineen oikeasta ja väärästä, että toivottavasti hänet tapaisi myös jatkossa. Ja vankilassa Ibrahamin terapisoitavana temmeltävä huumeparoni Connie sekoittelee myös edelleen pakkaa.

Tätä ennen olen kokenut, että nämä sarjan teokset vain paranevat osa osalta. Edellinen Hutiluoti veti kuitenkin pidemmän korren näistä kahdesta. Tällä kertaa huumori ei aivan niin paljon päässyt kukkimaan, kun Stephenin heikkenevä kunto toi myös surullisia pohjavireitä tarinalle. Myös jotkin sivuhuomautukset tuntuivat nyt ensimäistä kertaa jopa vähän päälle liimatuilta. Ihan kuin yksittäisiin lauseisiin olisi aivan väen väkisin pitänyt saada mainittua ilmastonmuutos, kauramaito ja korona. Ihan vain jotta osoitettaisiin, että ollaan ajan harjalla. Loppusanoissa Osman kertoo, että vaikka tämä sarja tulee jatkumaan, niin seuraavaksi on luvassa jotakin uutta. Ehkä se onkin ihan hyvä. Näin tämäkin tarina saa hetken aikaa tuulettua ja palata sitten takaisin entistäkin elinvoimaisempana. Ehkä silloin myös olisi luvassa se keltainen kansi, jota olen jo pitkään odotellut :D

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Torstain murhakerho

2. Mies joka kuoli kahdesti

3. Hutiluoti    

Muuala luettu: Luetut.net ja Kirjasähkökäyrä 

 

Hutiluoti - Richard Osman

Kirjan nimi: Hutiluoti (The Bullet That Missed)

Sarja: Torstain murhakerho #3

Kirjoittaja: Richard Osman, suomentanut Antti Saarilahti
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023

Sivumäärä: 390

Mistä: Kirjastosta

 

' Minulla on sinulle töitä

 

Elizabeth tuntee sykkeensä kiihtyvän. Viime aikoina on ollut liian hiljaista. Eläkkeellä oleva optikko törmäsi mopolla puuhun ja maitopulloista on ollut riitaa, mutta siinä olikin kaikki viime aikojen jännitys. Yksinkertaisessa elämässä on toki puolensa, mutta juuri nyt, kun on murha tutkittavana ja uhkaavia tekstiviestejä tulee päivittäin, Elizabeth tajuaa kaivanneensa ongelmia. '

s. 41

 

Torstain murhakerhosta tutut Cooper Chasin eläkeläiskylän asukit Elizabeth, Joyce, Ibrahim ja Ron ovat täällä taas ratkaisemassa kiperiä murhia, joita poliisikaan ei ole saaneet selvitettyä. He tapaavat joka torstai palapelihuoneessa ja tällä kertaa tutkinnan alle on otettu kymmenen vuotta sitten kadonnut Bethany Waites. Hän oli nuori toimittaja, joka tutki suurta alv-petostapausta ja oli juuri tekemäisillään läpimurtoa. Sitten eräänä päivänä hänen autonsa löydetään suistuneen tieltä suoraan alas kalliolta. Ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetty, sillä rannikon virtaukset ovat tehneet tehtävänsä. Valvontakamerakuvasta on kuitenkin nähty, että autossa oli ollut aiemmin kaksi henkilöä...

 

Päästäkseen kylmenneen tapauksen jäljille, nelikko päätyy kaveeraamaan television reportteri Mike Waghornin kanssa, joka toimi tuolloin Bethanyn työtoverina. Voisiko häneltä löytyä jutusta uutta tietoa, johon poliisi ei ole osannut kiinnittää huomiota? Saadakseen murhaaja kiinni on tiimin lähdettävä kerimään auki myös koko alv-petosvyyhteä, eikä apu yllättäviltäkään tahoilta ole poissuljettu. 

 

Samaan aikaan Elizabethin menneisyys on tulossa aiheuttamaan hänelle ongelmia. Entisenä brittien salaisenpalvelun agenttina hän on jos jonkinlaisissa liemissä keitetty, mutta iän karttuessa hän ei ole enää osannut ollut yhtä varovainen. Uusi rikollinen, Viikinki, on tullut kiristämään häneltä haluamaansa. Joko Elizabeth hoitelee hänen puolestaan erään Elizabethinkin menneisyydestä tutun miehen tai kuolettavan luodin itseensä saa tuta Elizabeth, tai vielä pahempaa joku hänelle rakas henkilö. Mitä siis tehdä, kun kello tikittää vääjäämättä kohti annettua aikarajaa?

 

' He nauravat ja myyntikärry saapuu. Joyce laukoo myyjänaiselle kysymyspatterin. Onko tee ilmaista? Onko keksejä? Ovatko ne ilmaisia? Ovatko nuo tuossa banaaneja? Menevätkö banaanit junassa hyvin kaupaksi vai ovatko keksit isoin vetonaula? Kuinka paljon kuumempaa kahvi on junan toisessa päässä verrattuna toiseen? Sitten on muutama lisäkysymys, joiden myötä Joyce saa tietää, että nainen on juuri palannut töihin äitiyslomalta, että hänen miehensä, joka on töissä lentokentän rakennustyömaalla, ei auta kotona tarpeeksi ja että anoppi on mahdoton tapaus, joka puolustaa poikaansa joka käänteessä. Kysymysten jälkeen Joyce päättää, ettei itseasiassa tarvitsekaan mitään, kiitos vain. '

s. 155 

 

Ahh Osman ei kyllä petä tälläkään kertaa! Kuinka nautittavaa oli sukeltaa näiden eloisien eläkeläisten matkaan. Jokainen heistä on vahvasti oma persoonansa. Elizabeth jännittävine menneisyyksineen, entinen psykiatri Ibrahim analyyttisine mielineen, työläisjyrä Ron omine miesten juttuineen ja sitten ihka ihana herttainen Joyce, joka lämminsydämisyydellään sulattaa paatuneimmankin rikollisen sydämen. Eikä pidä unohtaa Elizabethin shakkia pelaavaa alzheimerista kärsivää miestä Stepheniä, poliiseja Donnaa ja Chrisiä sekä asian kuin asian hoitavaa puolalaista Bogdania. Aivan mahtavan kavalkadin erilaisia persoonia Osman on onnistunut luomaan ja jokaisella näistä värikkäistä henkilöistä on aina oma tärkeä roolinsa kyseessä olevan mysteerin ratkaisussa.

 

Osmanin teokset ovat varmaan yksiä suosikkejani cozy crimen saralla. Niissä on mielikuvituksellisia tapauksia, jotka pitävät kiinnostuksen yllä läpi koko teoksen, vaikka uskottavuuden rajojen annetaankin paikoin paukkua. Näiden teosten sykkivä sydän on kuitenkin niiden ihastuttavissa henkilöissä ja tilannekomiikassa. Sen kyllä huomaa, että Osmanilla on huumori hyppysissään, sillä lukiessa päädyin vain kihertämään aina uusille hauskoille sattumuksille ja kommenteille. Suosittelen todella lämpimästi tähän hyvänmielen dekkarisarjaan tutustumista, mikäli tämä on ehtinyt vilahtamaan tutkasi ohi. Tämä sarja sen kuin vain paranee. Varoituksena sanana kuitenkin: ei tosikoille!

Tähdet: 4.5 / 5

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Torstain murhakerho

2. Mies joka kuoli kahdesti

 

Muualla luettu: Luetut.net, Kirjasähkökäyrä, Kirjaluotsi ja Jos vaikka lukisi...

 

Kuolema kylässä - Robert Thorogood

Kirjan nimi: Kuolema kylässä (Death comes to Marlow)

Sarja: Thamesjoen murhat #2

Kirjoittaja: Robert Thorogood, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2023

Sivumäärä: 380

Mistä: Kirjastosta

 

' Judith ei antanut talven estää lähes jokapäiväisiä kastautumisia Thamesissa. Siihen vuodenaikaan uintiretket olivat väistämättä lyhyitä, mutta hän ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta olla kosketuksissa luontoon, ja ihoa kihelmöi uinnin jälkeen miellyttävästi koko lopun päivää. Erityisen mielellään hän kävi uimassa silloin, kun ratkaistavana oli jokin ongelma, ja juuri siksi hän oli Thamesin sylissä tänä nimenomaisena tammikuun aamuna.

Hän yritti ratkaista arvoitusta. '

s. 7-8

 

Thamesjoen murhissa tapasimme kahdeksaakymmentä lähestyvän Judith Pottsin, joka laatii sanaristikoita, nauttii alastonuinneista Thamessa sekä ratkaisi murhan, jonka kanssa poliisit olivat aivan neuvottomia. Apunaan tällä määrätietoisella naisella oli hänen uudet tuttavuutensa papin hienostorouva Becks sekä koiria ulkoiluttava suorapuheinen Suzie. Nyt on kesä vaihtunut jo talveen, kun Marlown pikkukylässä rupeaa tapahtumaan jälleen kummia.

Eräänä aamuna Judith saa puhelun kaupungin raharikkaalta aateliselta sir Peter Bileyltä. Hän haluaa kutsua Judithin häitään edeltäville cocktailkutsuille. Omissa oloissaan viihtyvä Judith ei aluksi ajattele mennä, mutta jokin sir Peterin sanoissa saa hänet epäilemään, että tämä mies pelkää murhaa tapahtuvaksi. Ei siis muuta kuin noutamaan kolmikon muita jäseniä ja menoksi.

Sir Peter on menossa naimisiin entisen sairaanhoitajansa Jennyn kanssa. Tästä eivät pidä sir Peterin aikuiset lapset - varsinkaan hänen poikansa ja perijänsä Tristram. Tristram saapuukin kutsuille eikä yhteenotolta voida välttyä. Tilanteen jo rauhoituttua talosta kuuluu kuitenkin kaamea kumahdus. Sir Peter löydetään painavan kaapin alle lyyhistyneenä. Hän on kuollut. Judith alkaa epäilemään, että kaikki ei nyt ole kohdallaan, mutta poliisi ei taaskaan ota tapausta vakavasti. Olihan sir Peter yksin lukitussa työhuoneessaan ja ainut avain oli hänen omassa taskussaan. Judithin on siis Suzien ja Becksin kanssa kaivettava itse todistusaineistot esiin. On aika kääriä hihat.

 

' "Ei", Tanika sanoi, "siinä asiassa minun täytyy kyllä tehdä loppu..."

"Ja minun täytyy tehdä loppu noista puheista", Judith sanoi. "Me kolme olemme jo löytäneet sinulle oliiviöljykannun, josta on pyyhitty sormenjäljet, avanneet kassakaapin, josta puuttuu testamentti, ja nyt vielä löytäneet kumisaappaiden jäljet murhahuoneen ikkunan alla olevasta kukkapenkistä."

"Sitä minä juuri tarkoitan. En voi vieläkään väittää sitä varmasti murhaksi..."

"Ymmärrän että sinun täytyy sanoa niin, ihan totta. Joudut noudattamaan sääntöjä."

"En sääntöjä, Judith, vaan lakia. Sellaista lakia jonka rikkomisesta joutuu vankilaan. Siksi minun täytyy seurata todisteketjua, noudattaa asianmukaista menettelytapaa ja varmistaa, että kaikki tapahtuu lain mukaan."

"No, sinä teet asiat omalla tavallasi ja me omallamme. Heti kun olet valmis myöntämään, että sir Peter murhattiin ja että tarvitset apuamme, olemme valmiit tulemaan hätiin. Ihan niin kuin viime kerrallakin. Mennään naiset", Judith sanoi, kääntyi ja lähti. '

s. 78-79

 

Tartuin alkuvuodesta Thorogoodin Thamesjoen murhat-sarjan aloitusosaan, sillä onhan hän suositun Murha paratiisissa tv-sarjan tekijöitä, jota vanhempani katsovat ilolla. Tuolloin Thamesjoen murhat ei vielä saanut minua täysin menettämään sydäntäni sarjalle, mutta sen verran kutkuttavan mysteerin Thorogood oli siinäkin punonut, että päätin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Olihan sen sivuilla ollut varsin hauskaa brittiläistä komiikkaakin, mikä on aina plussaa näissä letkeissä cozy crime sarjoissa.

 

Ikävä kyllä nyt on kuitenkin todettava, että kaikesta potentiaalistaan huolimatta jäin pettyneeksi. Jos valittelin jo ensimmäisen osan kanssa, että henkilöt jäivät aika ohuiksi, niin nyt ne olivat jo surkuhupaisen yksioikoisia. Jokainen kolmikosta oli löytänyt oman paikkansa: Judith pulmien ratkaisijana ja tutkintaa ajavana voimana, Suzie kömpelönä ja hiukan hitaana suorasanaisena Judithin aisaparina ja hiukan vastusteleva Becks, joka tunnistaa maalisävyt ja kumisaappaiden pohjakuviot kymmenenkin vuoden takaa ollen niin ylemmän keskiluokan täydellinen edustaja. Olisiko henkilöihin voinut saada edes vähän enempi lihaa luiden päälle? 

 

Vaikka itse murhajuoni oli ihan mukiinmenevä, niin tämä dekkari ei kokonaisuutena silti vakuuttanut. Tätä sarjaahan on verrattu neiti Marpleen, mutta en kyllä paljon samaa näissä näe. Judith poppoineen enemmänkin vain tohelsi menemään kauhealla vauhdilla. Hauskana yksityiskohtana oli kuitenkin avattu kuinka Judith ratkaisee sanaristikoita. Kiehtova maailma tosiaan miten salapoliisintyötä sekin touhu on. Taidan kuitenkin sanoa tämän osan jälkeen heipat tälle sarjalle. Kiinnostavia kirjoja kun on maailma täynnä. Brittiläisen cozy crimen perään haikailevia suosittelenkin kokeilemaan Osmanin Torstain murhakerho-sarjaa.

 

Tähdet: 2 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Thamesjoen murhat

 

Muualla luettu: Sirjan tarinat, Satunnainen ohilukija ja Tuulevin lukublogi

Windsorin solmu - S.J. Bennett

Kirjan nimi: Windsorin solmu (The Windsor Knot)

Sarja: Hänen majesteettinsa tutkimuksia #1

Kirjoittaja: S.J. Bennett, suomentanut Kaisa Haatanen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 347

Mistä: Kirjastosta

 

' Mutta Windsori olisi paras paikka. Täällä kuningatar kestäisi mitä tahansa.

Tältä etäisyydeltä linna näytti rauhalliselta, joutilaalta ja uneliaalta. Sitä se ei suinkaan ollut. Sisällä viisisataa ihmistä oli jo työnsä ääressä. Linna oli kuin kylä, ja tehokas kylä olikin. Hän ajatteli mielellään heitä kaikkia, aina tilejä tarkistavasta päähovimestarista kamarineitoihin, jotka sijasivat vuoteita eilisen illanvieton jäljiltä. Mutta tänään kaiken yllä oli varjo.

Yksi juhlien esiintyjistä oli löydetty aamulla kuolleena vuoteestaan. '

s. 10

 

Kuningatar Elisabeth II on järjestänyt pienimuotoiset kutsut, joiden vieraslistalla koimeili David Attenboroughin ja Canterburyn arkkipiispan tuttujen kasvojen lisäksi venäläinen bisnesmoguli vaimoineen sekä luonnollisesti muitakin jotenkin venäjään liittyviä vieraita, kuten tunnettu arkkitehti, jotta saataisiin tasapainoinen vieraslista kasaan. Kyseinen bisnesmoguli oli tuonut mukanaan esiintyjiä viihdyttämään iltaa kuten kaksi ballerinaa sekä taitavan nuoren pianistin. Kaikki meni oikein mukavasti ja jopa kuningatar piipahti pikaisesti tanssilattialla. Seuraavana aamuna kuitenkin selviää, että venäläinen pianisti on löytynyt huoneestaan kuolleena.

Linnan henkilökunta koittaa suojella jo lähes yhdeksänkymppistä kuningatarta kuoleman likaisilta yksityiskohdilta, mutta tomerana tätinä kuningatar saa lypsettyä tiedot esiin. Tekoon on selkeästi liittynyt seksuaalissävytteistä toimintaa ja olisi hoville skandaali, mikäli tieto nuorukaisen kuoleman yksityiskohdista pääsisi julki. Windsor on järeiden turvatoimien valtaama, mutta silti vaikuttaa siltä, että herra Brodsky on kohdannut loppunsa ei vahingossa kuten tilanne on koitettu lavastaa vaan murhattuna. Poliisia ja salaista palvelua myöten asiaa ruvetaan tutkimaan ja katseet suuntautuvat kuningattaren omaan henkilökuntaan ja mahdollisen vieraan ulkomaanvallan myyrän metsästykseen. Kuningatar ei ole kuitenkaan vakuuttunut. Ei siis auta muu kuin ottaa asioiden selvittely omiin käsiin. Onneksi apunaan hänellä on uusi apulaisyksityissihteeri Rozie, jota lähettää hienovaraisille tiedustelumatkoilleen. Kuninkaallisen klassiseen tyyliinsä kuningatar ei tee itsestään numeroa, vaan hienotunteisesti rupeaa ohjailemaan poliiseja oikeille poluille näiden edes tajuamatta. Eikä tämä taida olla edes ensimmäinen kerta, kun hänen majesteettinsa tulee tehneeksi omia tutkimuksiaan.

 

' Vasta perjantaina, kolme päivää ruumiin löytymisen jälkeen, Pyöreän tornin tiimi lopulta tuli ulos ummehtuneesta huoneestaan. He tapasivat pomojensa pomot, jotka puolestaan raportoivat hänen majesteetilleen. Tuntia ennen lounasta kuningatar oli lähdössä kävelyttämään koiria kun hänen adjutanttinsa kertoi hänelle, että delegaatio halusi vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanan.

"Käskekää heidän panna kumisaappaat jalkaan", kuningatar sanoi. "On kuraista."

Surkeannäköinen seurue saapui itäiselle terassille kymmenen minuuttia myöhemmin lainasadetakeissa ja saappaissa. '

s. 55 

 

Taru sormusten herrasta luku-urakkani jälkeen tämä Bennettin teos oli juuri sitä mitä kaipasin. Se oli kuin ihanan kevyt tuulahdus, joka imaisi ainakin tämän lukijan maailmaansa. Sivut vain kääntyivät kuin itsestään ja illalla huomasinkin, että koko teoshan tuli luettua yhden ja saman päivän aikana. Vaikka kyseessä onkin dekkari, niin lukuvauhtini syynä ei suinkaan ollut jännitys. Windsorin solmu on nimittäin cozy crimea kodikkaimmillaan. Mitään liian rankkoja tai verisiä kuvauksia ei tarvitse pelätä näillä sivuilla vaan enemmänkin teos tarjoilee hyvää mieltä ja sympaattisia tilanteita. Minulle tuli tästä vahvasti mieleen Osmanin Torstain murhakerho, jossa myös iäkkäämmät tutkijat laittavat tuulemaan tarinassa, joka venyttelee paikoin jo vähän uskottavuutta. Tässäkin monia mutkia saatiin nimittäin kätevästi suoriksi, kun asialla oli kuningatar, jonka edustajalle kaikki avautuvat niin helposti. Monet eivät myöskään osaa katsoa kuningattaren isoäitiä muistuttavan ulkomuodon läpi hänen terävääkin terävimpiin aivoihinsa. Hän ei nimittäin suinkaan ole mikään herkkä vanhus, jota pitäisi suojella turhilta järkytyksiltä.

 

Yksi teoksen viihdyttävämpiä puolia on juuri sen miljöökuvaus. Bennetiä onkin kiitelty hänen autenttisesta hovikuvauksestaan eikä ihme sillä teosta kirjoittaessaan hän on keskustellut Elisabetia pisimpään palvelleen henkilökohtaisen avustajan kanssa. Näin lukijakin pääsee vähän kuin kurkistamaan kuninkaallisen palatsin kulisseihin, vaikka teos onkin vahvasti fiktiota. Hauskasti Bennett on silti upottanut teokseensa esimerkiksi Obamien vierailun ja kuningattaren 90-synttärijuhlat. Ovatpahan kuningattaren pienet hauvatkin päässeet seikkailemaan teoksen sivuille. 

 

Murhajuonensa puolesta Windsorin solmu ei siis välttämättä ole mitään dekkarien aatelia, mutta sillä on monia puolia, jotka tekivät lukukokemuksesta oikein viihtyisän. Tätä teosta ei siis kannata ruveta lukemaan liian tiukoilla silmälaseilla, mutta mikäli letkeä dekkari ja brittimonarkia kiinnostaa niin tämä on varsin toimiva kombo. Toivottavasti seuraavassa osassa Bennettkin on kehittynyt niin että sivuhenkilöitä ruvetaan hyödyntämään vielä enemmän. Ainakin nimen perusteella hänen majesteettinsa koirat saavat jälleen sivutilaa! Toivottavasti saamme nauttia kuningattaren tutkimuksista vielä senkin jälkeen, vaikka Elisabetista aika onkin nyt jo surullisesti jättänyt.

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi, Kirja vieköön!, Kirjakaapin kummitus, Amman lukuhetki, Kasottain kirjoja, Hemulin kirjahylly ja Ankin kirjablogi 

 

Kuolema Ehtoolehdossa - Minna Lindgren

Kirjan nimi: Kuolema Ehtoolehdossa

Sarja: Ehtoolehto #1

Kirjailija: Minna Lindgren

Lukija: Elina Latva
Julkaisija: Teos

Julkaisuvuosi: 2013, äänikirja 2017

Kesto: 10h 31min

Mistä: Kirjastosta

 

Yli yhdeksänkymppinen Siiri asuu palvelutalo Ehtoolehdossa. Päivät kuluvat mukavasti hänen ystävänsä ja myös palvelutaloasukki Irman kanssa, jolta tulee jatkuvasti juttua ja lentäviä sutkautuksia. Yhteisissä tiloissa pelaillaan myös korttia Suurlähettilään sekä entisen äidinkielenopettajan Anna-Liisan kanssa Mitä nyt Anna-Liisa ei ole päästä entisen ammattinsa viitasta ja korjaa jatkuvasti ihmisten kielioppivirheitä. Siirillä on myös ikioma harrastus. Hän ajelee pitkin Helsingin katuja raitiovaunuilla. Elämä on mallillaan, mitä nyt palvelutalon hinnoittelu on jo kallistumassa surkuhupaisan puolelle.

 

Sitten rupeaa tapahtumaan kummia. Ehtoolehdon mukava kokkipoika löydetään kuolleena. Ovathan hautajaiset Ehtoolehdon asukeille hyvinkin tuttuja, mutta miten se kuoleman viikate nyt osui kolmekymppiseen nuorukaiseen heidän kaltaisten yhdeksänkymppisten mummojen sijasta? Muitakin epäilyttäviä tapahtumia tapahtuu. Sotaveteraani kokee inhottavan suihkukohtauksen, aiemmin hyvinvoivia vanhuksia rupeaa katoamaan dementikkojen puolelle vihanneksiksi muuttuneina ja uusia lääkkeitä määrätään palvelutalon asukkaille ilman lääkärinkäyntejä. Siirin ei auta muu kuin ruveta selvittelemään asiaa ystäviensä kanssa, sillä muuten hukka heidät kaikki perii! Avukseen he saavat myös aivan oman Enkelinsä, joka kuuluu moottoripyöräkerhoon...

 

Muistan, että tämä Lindgrenin Ehtoolehto-sarja oli hyvinkin suosittu, kun teininä olin kesätöissä paikallisessa kirjastossamme. Nyt kun kaipasin jotakin mukavaa cozy crimea tämä sarja muistui mieleeni. Pitäisikös kokeilla? Osmanin Torstain murhakerho-sarja on ainakin koukuttanut minut täysin eläkeläisetsivineen. Jokin tuossa asetelmassa tuntuu nimittäin toimivan.

 

Aluksi kuitenkin yllätyin. Lindgrenin sarjaa on kuvailtu hauskaksi, mutta itse näin vain sen kuvaaman raadollisen vanhustenhoitomaailman. Kuinka housujen laskeminen maksaa 14e ja nostaminen 16e. On siinä hintaa yhdellä vessakäynnillä... Asiat myydään omaisille hienoina turvapalveluina ja todellisuus on, että kaikesta lisälaskutetaan eikä apua edes saa kun sitä tarvitsisi. Osuvasti Irmakin toteaa kuinka kaiken maailman eläimillä on puolestapuhujansa ja lait lajinomaisesta elosta ulkoiluineen ja virikkeineen kun taas vanhukset vain sullotaan laitoksiin ja unohdetaan sinne lääkkeitä täyteen pumpattuina. Lindgrenin teos sivalsi jo niin tarkasti tätä absurdia todellista maailmaa, että se ei enää olutkaan hauskaa. Miten olemme voineet päätyä tällaiseen tilanteeseen?

 

Onneksi vähän aikaa luettuani pääsin kuitenkin yli alkujärkytyksestäni. Ehtoolehdon ihanat henkilöt vetivät puoleensa ja olihan siinä pakko sulaa heidän laillaan katsomaan asioita tietty huvittunut pilke silmäkulmassa. Asioita ei pidä ottaa liian vakavasti. Ei tätä eloa muuten kestäisi. Irma oli siitä loistava esimerkki. Näin tämän vetävän teoksen siivellä Lindgren onkin päässyt kätevästi kuvaamaan tuota hoiva-alan alamäkeä. Aikamoisen vyyhden Ehtoolehdon ympärille ollaankin punottu, vaikka tuntui ettei kaikki langanpäät kuitenkaan aivan selvinneet. Oli myös aivan mahtavaa, kuinka yhdeksänkymppiset mummelit saivat avukseen helvetin enkelin, todella symppiksen herrasmiehen. Mikä parivaljakko Siiri ja Mika olivatkaan! Oikeastaan lopulta koukutuin tähän sarjaan aika lailla. Onneksi seuraavatkin osat löytyvät kirjaston äänikirjapalvelusta. Tiedänpähän mitä tulen piakkoin kuuntelemaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5  

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Illuusioita, Kirjan pauloissa, Amman lukuhetki, Annelin kirjoissa, Hurjan Hassu Lukija, Tarukirja, Sivutiellä, Nenä kirjassa, Rakkaudesta kirjoihin, Notko, se lukeva peikko, Tuijata, Lukukokemuksia ja vähän muutakin, Kirjojen keskellä, Eilispäivän kirjat ja Kirjallisia

Vintagea ja veritekoja - Hanni Maula

Kirjan nimi: Vintagea ja veritekoja

Sarja: Helvi Helve tutkii #1 

Kirjailija: Hanni Maula

Lukija: Annu Valonen

Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2025

Kesto: 12h 30min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Hauhon kylän voimakas persoonainen eläkeläinen Helvi Helve on ulkoiluttamassa pikku mussukkaansa, kun hän rupeaa ihmettelemään, miksi naapurin Paaterosta ei ole kuulunut pitkään aikaan. Hän menee kurkistamaan sisälle, ollaanhan tässä pitkäaikaisia naapureita, ja löytää Paateron ruumiin. Poliisi pitää juttua jälleen yhden ikäihmisen luonnollisena kuolemana, mutta Helviä tilanne epäilyttää. Vaikka Helvi onkin eräänlaisen ihmisvihaajan maineessa ärhäköinen puudeleineen, ei hän näe muuta vaihtoehtoa kuin yhdistää voimansa perinnerakentamisen perässä kylään muuttaneen Riitan sekä kyläkauppaa pitävän Hannun kanssa. Pian kolmikko juokseekin läpi monen monituiset vintage-tapahtumat, sillä Paateron jäämistö on hämmästyttävän täynnä merkkivalaisimia. Poliisinkin on aika ottaa tapaus vakavammin, kun ruumiita rupeaa tulemaan lisää. Mihin ihmeeseen Paatero olikaan sekaantunut?

 

Maula onnistui tarjoilemaan juuri sellaista letkeän riemukasta cosy crimea, joka iskee minuun. Hahmot olivat täynnä omanlaisiaan vahvoja persoonia ja oi apua tuota Helvin pientä mussukkaa. Siinä oli puudelilla omaa tahtoa ja näkemystä. Aivan mahtavaa, että tällainen herkullinen cozy crime -sarja löytyi nyt kotimaisen tekijän käsistä! Olen nimittäin aiemmin rakastunut Richard Osmanin Torstain murhakerho sarjaan ja jotain samaa tunnelmaa tässäkin oli. Vahvapersoonaiset ikäihmiset ratkovat mysteereitä ja toheltavat menemään unohtamatta huumoria.

 

Tämä teos oli kyllä täydellinen valinta mökille. Mieheni suvun mökki on nimittäin Hämeessä ja tämä dekkari sijoittui Hauholle. Kävimmekin Hauholaisessa tapahtumassa Herkkujen yössä ja yksi kohteistamme oli juurikin tuo Hauhon Alvettulan kyläkauppa, jossa Hannunkin tulkitsen olleen töissä. Tai ainakin itse bongasin heti kirjan sivuilta tutut kaksi siltaa ja tuon omintakeisen kyläkaupan. Kuvassa näkyykin kaupan edustalla oleva karhu taustana. Kuinka mahtavaa olikaan päästä tuttuihin maisemiin! Tietysti minulle kävi jälleen klassisesti kuitenkin niin, että mökkilukemiseni osui mihinkäs muuhun kuin talviseen tarinaan jälleen :D

 

Tämä teos kuitenkin hurmasi minut. Se vaihteli kertojanäkökulmia sopivasti niin, että henkilöt tulivat tutuiksi. Ärhäkkä Helvi puudeleineen ja autoineen, vielä omaa paikkaansa eläkeläisenä etsivä Riitta sekä synkemmän menneisyyden omaava Hannu. Poliisi Annalla taas ex-mies ja tökerö työpari aiheuttivat harmaita hiuksia. Eikä pidä unohtaa suomi vintagea! Vaikken mikään harrastaja olekaan niin Tynellin valaisimet ja Arabian papukaijakannut vilahtelevat herkullisesti osana tekstiä. Aion ehdottomasti palata tulevaisuudessakin seuraamaan, mitä Hauholaiset pääsevätkään ratkaisemaan jatkossa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta, Tuijata, Kirjoja hyllystäni, Kirjasähkökäyrä, Luetut.net, Kauniimpaa kuin koskaan ja Kirjavinkit