Sydämenlyönneissä ikuisuus - Jan-Philipp Sendker

Kirjan nimi: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Das Herzenhören)

Sarja: Burma #1
Kirjoittaja: Jan-Philipp Sendker, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2021

Sivumäärä: 328

Mistä: Omasta hyllystä

' "Julia Win, syntynyt 28. elokuuta 1968 New York Cityssä. Amerikkalainen äiti. Burmalainen isä. Teidän sukunimenne on osa kertomustani ja se on ollut sitä syntymästäni saakka. Viimeisten neljän vuoden kuluessa ei ole kulunut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut teitä. Selitän tietenkin kaiken aikanaan, mutta sallikaa minun esittää teille kysymys: uskotteko te rakkauteen?" '

s. 13

 

Amerikkalainen uraohjus Julia Win on laittanut uransa jäähylle ja lähtenyt isänsä kotimaahan Burmaan. Neljä vuotta sitten hänen vaatimaton mutta äärimmäisen menestynyt lakimies isänsä Tin Win otti ja katosi jättämättä mitään jälkeä itsestään. Nyt Julia on saapunut pieneen burmalaiseen maalaiskylään, josta hänen isänsä on kotoisin. Ehkä täältä hän viimein saisi vastauksia: Miksi rakastava isä yhtäkkiä lähtee hyläten perheensä? Vastauksen on liityttävä Tin Winin menneisyyteen, sillä jostain syystä hän ei ole ikinä ollut halukas kertomaan ensimmäisistä kahdestakymmenestä elinvuodestaan - ajasta ennen Yhdysvaltoja. Viimeinen töytäys Julian matkalle on hänen isänsä vuosikymmeniä sitten kirjoittama rakkauskirje Mi Mi nimiselle burmalaisnaiselle. 

Isänsä synnyinkylässä kaikki on alkeellisempaa ja huomattavasti köyhempää kuin mihin New Yorkin vilskeessä koko ikänsä elänyt Julia on tottunut. Pienessä puisessa hökkelissä - tai hienommin ilmaistuna teehuoneessa - Julia saa osakseen paikallisten tuijotusta. Eräs vanhemmanpuoleinen mies on erityisen julkea ja saapuu jopa puhuttelemaan häntä. Tämä pahoitteleva ja ystävällisesti hymyilevä mies on U Ba, ja hän väittää tuntevansa Julian isän. U Ba alkaakin kertoa tarinaa nuoresta kylän pojasta, joka syntyi huonojen tähtimerkkien alla, joutui vanhempiensa hyljeksimäksi ja lopulta menetti jopa näkönsä. Kunnes eräänä päivänä hän tapasi Mi Min...

 

' "Ääni taitaa olla peräisin sinusta." Hän siirtyi lähemmäksi ja piteli päätään aivan tytön rinnan edessä.

Siinä se oli. Mi Min sydämenlyönti. [- -]

"Sinun sydämesi. Minä kuulen sinun sydämesi sykkeen." '

s. 138 

 

Kun viihdenälkä on iskenyt, olen pitkälti luottanut Rileyn tuotantoon. Pohdinkin jo Kadonneen sisaren kohdalla, että mitä seuraavaksi, kun tämä sarja on pian tulossa päätökseen. Mihin siis kääntää katseensa. Siskollani oli kuitenkin homma hanskassa ja syntymäpäiväpaketistani löytyikin tämä Sendkerin koko Burma-trilogia, josta hän on kovasti tykännyt. Näin siis sopivan tilaisuuden tullen tartuinkin tähän sarjan ensimmäiseen osaan yhteisnide pokkaristani. 

Tekstin rytmi tuntui kuitenkin alussa vieraalta. Vuoroin U Ba vyörytti rönsyilevää puheenvuoroaan, johon väliin kukaan ei ehtinyt virkata mitään ja vuoroin taas seurattiin Julian tikkaavaa ajattelua. Jo heti ensisivuille oli upotettu tärkeitä sanomia rakkaudesta. Kirjailijan pyrkimys kauniiseen kieleen ja syvällisyyteen aikaansai kuitenkin tilanteen, josta oli vaikeata saada otetta. Olin niin valmistautunut kevyeen viihteeseen, jossa aivosoluni voivat vain sulaa, joten mieleni oli auttamatta väärällä taajuudella. Tarina myös alkoi ehkä hiukan yllättäen, aivan kuin kesken kaiken. Julia oli jo Burmassa ja törmää heti tuohon burmalaiseen mieheen. Pohjustus tulee vasta hiukan myöhemmin. 

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Vaikka Julia jäikin henkilönä aika etäiseksi, ja myös hiukan rasittavaksi jos totta puhutaan, niin ai että nautinkin sitten vastaavasti täysin rinnoin hänen isänsä tarinasta. Teoksen pääpaino olikin tuossa U Ban kertomassa tarinasta Julian isästä, joka todella herätti Burman ja sen maalaisen pikkukylän henkiin. Taikausko astrologiaan oli kova eikä poikkeavuutta katsottu hyvällä. Silti elämän koettelemukset eivät lannista uskollista Tin Winiä tai kaunissydämistä Mi Miä. Nämä nuoret jaksoivat lempeydellään läpi kaiken sen mitä elämä heittikään heidän eteensä. Oli myös upeata päästä seuraamaan Tin Winin oppimista näkemään kuulollaan. Kuinka paljon äänten rikkautta tuleekaan ohitettua, kun luottaa vain silmiinsä! Munkkien opeissa oli myös sellaisia elämänviisauksia pelon voittamisesta ja rakkauden sanomasta, jonka äärelle itse kunkin olisi hyvä paikoin hiljentyä. Tästä tulikin mieleen Gregory David Robertsin Vuoren varjo, vaikkakin tunnelma onkin näissä teoksissa hyvin eri. Molemmissa on kuitenkin eksoottinen ympäristö ja tarinan lomaan on upotettu filosofista pohdintaa.

 

Kaiken kaikkiaan tämä oli tarinallisesti kaunis teos. Hiukan kuitenkin pisteissä joudun rokottamaan tuosta alun lukukokemukseni ja tekstin tahmeudesta. Burma osuudet kuitenkin toimivat hienosti, ja niiltä osin olin myyty. Edes muutamalta kyyneleeltä ei voinut välttyä lukiessa. Sendker on siis koskettanut tällä aikuisten sadulla. Tässä on rakkaustarina, jonka osapuolet todella täydentävät toisiaan. 

' "Ei. Minä puhun rakkaudesta, joka palauttaa sokeille näön. Rakkaudesta, joka on pelkoa väkevämpi. Puhun rakkaudesta, joka tuo tarkoituksen elämään, joka uhmaa rapistumisen luonnonlakia, joka saa meidät kukoistamaan, joka ei tunne rajoja. Puhun siitä, kuinka ihmisen henki voitta itsekkyyden ja kuoleman." '

s. 14

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä, Mari A:n kirjablogi, Kirjan pauloissa, Hemulin kirjahylly, Kirjarikas elämäni ja Tässä kaupungissa tuulee aina

 

Sydäntemme kaihoisa syke - Jan-Philipp Sendker

Kirjan nimi: Sydäntemme kaihoisa syke (Das Gedächtnis des Herzens)

Sarja: Burma #3

Kirjoittaja: Jan-Philipp Sendker, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2022

Sivumäärä: 379

Mistä: Omasta hyllystä

' Ei Thar Thar ollut mielellään kirjoittanut noita rivejä. Mutta ei hänellä ollut muutakaan vaihtoehtoa. Pelko oli sanellut kirjeen sana sanalta, rivi riviltä. Hän oli sen saman pelon vankina, josta jokainen hylätty kärsii.

Eikö se piinaa jokaista rakkaudessa pettynyttä?

Julia voisi auttaa häntä voittamaan tuon pelon - siitä Julialla ei ollut epäilystäkään. Se pelko vähenisi ja heikkenisi päivä päivältä ja yö yöltä, kunhan he vain olisivat yhdessä; se hälvenisi kuin sumu aamulla, kunnes siitä olisi jäljellä enää hämärä muisto.

Sitä ennen hänen olisi kuitenkin voitettava oma pelkonsa. '

s. 107

 

Burma-trilogian ensimmäisessä osassa kohtasimme yhdysvaltalaisen yritysjuristi Julian, joka lähti elämää mullistavalle matkalle Burmaan etsimään juuriaan. Toisessa osassa Julian oli aika palata Burmaan ja selvittää mitä hän oikeasti kaipasi elämäänsä, kun yksin uran puurtaminen ei enää tyydyttänytkään syvää sisäistä ääntä. Tässä sarjan viimeisessä osassa kohtaamme vuorostamme kaksitoistavuotiaan Bo Bon, joka asuu vanhan enonsa U Ban kanssa pienessä burmalaiskylässä. Kehitys ja turismi on viimein löytämässä myös tänne syrjäiselle Burman maaseudulle, mutta Bo Bo ja U Ban elävät edelleen perinteisesti omassa pienessä majassaan kanojensa kanssa. Bo Bo auttelee jo raihnaiseksi käynyttä U Bata arjen pyörittämisessä ja kerran vuodessa U Ba lähtee katsomaan siskoaan ja vastaavasti Bo Bon isä tulee parin viikon vierailulle tapaamaan lastaan. Äitiään Bo Bo ei edes muista.

Menneisyydellä on kuitenkin tapana paljastua. Lopulta U Balla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kertoa Bo Bolle hänen perheensä tarina. Kuinka hän on päätynyt U Ban hoiteisiin ja miksi äiti on kadonnut hänen elämästään täysin. Kuinka rakkauden voima piti hänen vanhempiaan yhdessä, vaikka he tulivatkin täysin erilaisista maailmoista. Miten sovittaa raskausajan huolet lapsen hyvinvoinnista, kun Burmassa pelkkä pieni tulehdus voi viedä hengen, kun taas Yhdysvalloissa olisi tarjolla kaikki nykyajan hoidot. Turvattomuus syö mielenrauhaa eikä Burman kiristyvä poliittinen tilanne helpota asiaa. Lopulta tapahtuukin jotakin peruuttamatonta, joka rikkoi perheen lopullisesti. Voisiko Bo Bo silti löytää tavan saattaa pieni perheensä takaisin yhteen ja korjata menneisyyden kipeät muistot?

' Olipa tarina syntynyt satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten jossain tuntemattomassa, kaukaisessa maassa tai edellisiltana pikkuruisessa majassa joen vastarannalla, kaikkien tärkeiden kertomusten aihe on sama: ihminen tarvitsee rakkautta. '

s. 9

Tästä Sendkerin trilogiasta ehti jo muotoutua minulle eräänlainen turvasatama. Näitä lukiessa nimittäin tietää mitä saa: vaikuttavan jopa hiukan sadunomaisen rakkaustarinan, joka koskettaa syvältä ja jossa on mukana burmalaista maanläheistä elämänfilosofiaa. Tuo toinen osa räjäytti minun tapauksessani pankin ollen aivan täydellinen teos juuri siihen hetkeen. Olisinkin halunnut pantata tätä viimeistä osiota, sillä mitä ihmettä sitten lukisin kun tämä on ohi. Emotionaalisesti raskaan päivän jälkeen tuntui kuitenkin, että nyt on pakko saada rakkauden kaiken parantavan voiman nimeen vannovaa Sendkeriä lukulistalle. Nämä teokset paitsi herättävät ajatuksia ja koskettava niin samalla ne kuitenkin onnistuvat valamaan toivoa.

 

Sydäntemme kaihoisa syke ei aivan yllä edeltäjänsä tasolle kokonaisuutena - toisaalta ne saappaat olivatkin aika isot täytettäväksi. Alussa tuntui menevän aika pitkän aikaa kun vain seurailtiin Bo Bon ja U Ban eloa, eikä tarina oikein päässyt käyntiin. Mutta ai että kun viimein tuon hitaan alun jälkeen päästiin siihen missä Sendker on parhaimmillaan eli U Ban kertomana tuohon traagiseen rakkaustarinaan. Loppuosa olikin sitten menoa tuon voimallisen kertomuksen vietävänä. Kyllä kyyneleet olivat jälleen kihoamassa silmiin. Niin vaikuttavaa kuvausta tuskasta ja häpeästä, mutta myös arasta rakkauden tuomasta voimasta, joka pikkuhiljaa rupeaa tilkitsemään niitä aiempia haavoja. En halua paljastaa liikoja, joten teoksen teemoja on vaikea käsitellä sen enempää. Ehkä se riittää että totean Sendkerin käsittelevän Julian äidintuskaa todella puhuttelevasti.

 

Sendkerillä on taito herättää Burma ja sen lähihistoria henkiin. Voi tuota pientä maalaiskylääkin, joka on yhä enempi muuntumassa nykyaikaiseksi. Silti maanläheiset asenteet eivät olleet muuntuneet vielä kapitalismin syövereihin. Olikin hellyttävää kuunnella Julian liikeideoita ja vastaavasti kuinka Thar Thar ei voinut niitä ymmärtää. Mitä sitä rahalla sen enempää kuin tarvitsee simppeliin elämään ja koreja punotan muiden tarpeeseen ei maksimaalisen voiton tavoitteluun. Ah jokin tuossa Sendkerin kuvaamassa burmalaisessa mielenmaisemassa vain vetoaa, vaikka omat synkät sotilashallinnon terrorit myös ovat osa tuota ristiriitaista maata. Kokonaisuutena joudun arviossa vähän rokottamaan tuosta alun hitaudesta, vaikka tarina itsessään tekikin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Voin lämpimästi suositella tätä trilogiaa muidenkin lukulistoille.

Tähdet: 4 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Sydämenlyönneissä ikuisuus

2. Sydänmen ääntä ei voi unohtaa

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä ja Kirjarouvan elämää

Sydämen ääntä ei voi unohtaa - Jan-Philipp Sendker

Kirjan nimi: Sydämen ääntä ei voi unohtaa (Herzenstimmen)

Sarja: Burma #2

Kirjoittaja: Jan-Philipp Sendker, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2021

Sivumäärä: 386

Mistä: Omasta hyllystä

' Mulliganin paasatessa "immateriaalioikeuksien arvosta" velipuoleni ensimmäiset lauseet palasivat mieleeni. Sanatarkasti. "Minä olen vakavissani. Minä puhun rakkaudesta, joka palauttaa sokeille näön. Rakkaudesta, joka on pelkoa väkevämpi. Puhun rakkaudesta, joka tuo tarkoituksen elämään..."

Lopulta olin vastannut kieltävästi. Ei, en usko mihinkään senkaltaiseen.

Seuraavien päivien kuluessa U Ba oli osoittanut minulle, kuinka vääriä uskomukseni olivat olleet. Entäpä nyt? Melkein kymmenen vuotta myöhemmin? Uskoinko voimaan, joka palautti sokeille näön? Pystyisinkö saamaan tässä seurueessa ainuttakaan vakuuttuneeksi siitä, että itsekkyys oli nujerrettavissa? He kuolisivat nauruun. '

s. 340-341

 

Burma-sarjan ensimmäisessä osassa yhdysvaltalainen Julia lähti Burmaan etsimään isäänsä ja kuulemaan tämän uskomattoman tarinan. Tämä kokemus oli Julialle silmät avaava. Nyt on kuitenkin kulunut jo melkein kymmenen vuotta tuosta visiitistä ja kirjeenvaihtokin velipuoli U Banin kanssa on lähes hyytynyt. Julia on solahtanut takaisin menestyneen juristin rooliinsa, jolle ura on kaikki kaikessa.  Kuitenkin elämä tuntuu jotenkin tyhjältä. Parisuhde on kariutunut eikä päivissä ole juuri muuta kuin työt. Sitten eräänä päivänä kesken kokouksen Julia rupeaa kuulemaan sisältään äänen, joka kysyy Kuka sinä olet? Miksi sinä olet yksin? Eikä Julia enää pysty palaamaan takaisin normaaliin arkeensa.

Ystävänsä Amyn kannustamana Julia päättääkin, että on viimein aika palata Burmaan. Ehkä siellä hän voisi löytää vastaukset sekavaan mieleensä. Mitä hän oikeastaan haluaa elämältä ja mikä on tuo ääni hänen päänsä sisällä. On aika palata ja tehdä matka itseensä. Tässä Julian apuna on jälleen vanhan miehen viisaudellaan U Ba. Burmassa Julia tuleekin kuulleeksi surullisen tarinan äidistä, jolla ei ollut riittää rakkautta molemmille lapsilleen, ja leskestä, joka joutui mahdottoman valinnan eteen. Burman sisällissodan synkät puolet tulevat yhdysvaltalaiselle Juliallekin tutuiksi. Voisiko tästä kaikesta kuitenkin löytyä vastaus elämään?

' Kaikki, mikä on totta, ei ole selitettävissä.

Eikä kaikki ole totta, mikä on selitettävissä. '

s. 402

Oi olen rakastunut! En tiedä oliko syynä nuhan aiheuttama aivopöhnä vai mikä, mutta joka tapauksessa tämä teos tuntui olevan tuolla hetkellä juuri sitä mitä kaipasin. Sendkerin kerronnassa on tiettyä Coelhomaista lämmintä pohdintaa elämästä ja rakkaudesta. Se pitää sisällään matkan itsensä etsimiseen, mutta myös traagisen toisen tarinan. Sydämen ääntä ei voi unohtaa on selkeästi viihdekirjallisuutta kevyehköllä asetelmallaan, mutta samalla Nu Nu:n tarina pakahdutti sydäntäni. Tämä oli kuin aikuisten satu, johon pystyi vain upota. Tuolla Burman maaseudulla oli tiettyä viisautta mitä nykyajan hektisessä elämässä helposti unohtuu. Mikä onkaan oikeasti tärkeätä? Ja kaikkihan lähtee rakkaudesta. Onneksi U Ba oli tälläkin kertaa Julian oppaana.

 

Pidin jo ensimmäisessä osassa Sendkerin tavasta upottaa viisauksia tekstiinsä samoin kuin Burman vanhan kansan uskomuksia enteistä ja muista nykylänsimaalaisille uskomattomista asioista. Silloin koin kuitenkin Sendkerin aloittaneen tarinansa aivan liian kesken kaiken ja koittaneen hiukan liikaa kielellistä kikkailua kauniin kielen ja filosofisen pohdinnan yhdistelyssä. Nyt Sendkerin oli kuitenkin löytänyt tasapainoin kerrontaansa, joten pystyin vain ottamaan mukavan asennon ja antaa tarinoiden viedä. Juliakaan ei tällä kertaa ärsyttänyt vaan hänkin sai selkeästi pehmeämpiä sävyjä, vaikka alkuun oltiinkin taas aika skeptisiä. Onneksi hänellä oli kuitenkin ihana ystävä Amy, jolla oli enemmän uskoa näihin asioihin. Kaikkeahan ei voi vain rationaalisella mielellä selittää.

Kaiken kaikkiaan ahmaisin tämän teoksen kahdessa päivässä. En edes osaa tarkalleen sanoa mikä oli se tekijä joka teki vaikutuksen. Pohdinkin pitkään, mitä antaisin teokselle tähdiksi. Toisaalta se ei ollut maailmaa mullistava teos, joka ansaitsee huikeat suitsutukset. Toisaalta myös viihdeteokset oikeassa saumassa voivat olla juuri se lukukokemus joka siinä hetkessä tuntuu täydelliseltä. Päätinkin siis kuunnella intuitiotani eli tunnetta järjen yli (varsinkin kun arvosteluni ovat muutenkin hyvin subjektiivisia lukukokemuksen suhteen eivätkä suinkaan kirjallisuuskriitikoiden silmälasien läpi luettuja) ja antaa tälle täydet pisteet. Jotenkin teos vain tuntui niin omalta. Samalla turvalliselta, mutta myös kosketti syvästi. Mitäpä muuta tässä voisikaan vaatia.

Tähdet: 5 / 5

 

Sarjasta aiemmin lukemani osat:

1. Sydämenlyönneissä ikuisuus

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Kirjaimia ja Tässä kaupungissa tuulee aina

 

Kirjavuosi 2022

Nyt on taas vuosi vierähtänyt kohti vääjäämätöntä loppuaan ja on aika käydä läpi mihin kaikkeen se tulikaan taas käytettyä. Kesällä oli häät ja blogikin täytti jo kunniakkaat 10 vuotta - niin se aika vain sujahtaa. Lukuharrastus on kuitenkin pysynyt läpi kaikkien näiden vuosien ja tämä vuosi näyttikin olleen varsin mallikelpoinen sillä saralla. Kiitos myös kaikille lukijoille, jotka jaksatte seurailla vaatimattomia raapustuksiani! Sen pidemmittä puheitta kuitenkin vuoden 2022 tilastojen pariin, sillä pitäähän sitä dataa päästä edes kerran vuodessa vähän pyörittelemään :D

 

Luetut kirjat: 78 kpl

 

Fyysinen kirja: 77

Äänikirja: 1

 

Kotimaisten osuus: 31 %

Sarjan osien osuus: 49 % 

Uutuudet: 13 %

 

Luetut sivut: 30 486

Kuuneltu aika: 21h 39min

Keskimääräinen teoksen pituus: 396 sivua

Yli 500 sivuisten osuus: 24 %

Pisin teos: 1046 sivua Täällä Pohjantähden alla (osat 1-3), Väinö Linna

Lyhyin teos: 81 sivua Koiramäen Suomen historia, Mauri Kunnas

 

 

Mistä luettavaksi:

Kirjasto: 44

Omasta hyllystä: 22

Lainassa: 12

  

Kieli: 

Suomi: 73

Englanti: 5

Kirjailijoiden sukupuolijakauma:

Mies: 40

Nainen: 37

Tuntematon: 1 

Sellaista dataa tällä kertaa. Tänäkään vuonna minulla ei ollut sen suurempaa lukutavoitetta, mutta olen positiivisesti yllättänyt, että melkein ylsin 80 kirjaan. Eikö keskimääräisten sivujen määräkään per opus laskenut tuolta neljästäsadasta, joten kirjojen määrän kasvu on ihan lukulihaksilla toteutettu eikä kirjoja lyhentämällä saavutettu. Poimintana voisi mainita myös tuon kotimaisten kirjojen osuuden, joka on nyt ensi kertaa lähes kolmanneksessa! Uskoni kotimaiseen kirjallisuuteen on siis hyvin palautettu ja kyllähän sitä kiipesi ihan tuonne top listaukseenkin asti. Nuortenkirjojen osuus on myös mukavasti noussut, mistä voi kiittää Ankin kirjablogin #luelanua tempauksen aikaansaamaa inspiraatiota. Tämän vaikutuksia voi myös havaita kasvaneena sarjojen osien osuuksena (lähes 50% ohhoh!). Myös vähän kevyempää kirjallisuutta tuli tänä vuonna kulutettua hiukan enempi, mutta muutin myös tilastointiperustetta, joten monet historialliset ym kirjat myös humpsahtivat tähän kategoriaan. Omasta hyllystä tuli myös luettua peräti 22 teosta ja Kirjäsähkökäyrän Kirjahyllyn aarteet 3 -haasteella oli varmasti oma osuutensa tämän innoittajana. Lähdinpä myös ensimmäistä kertaa mukaan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, johon Shakespeare 1600-luvun vaihteesta istui mukavasti. Olipahan myös Kirjasähkökäyrän järjestämä Kaari Utrio 80v tempaus, johon tuli osallistuttua. 

 

Kaikenlaiseen tuli siis lähdettyä nyt tänä vuonna mukaan, vaikka yleensä olenkin ollut hiukan arka näihin osallistumisien suhteen. Haluaisin sanoa, että ensi vuonna jatketaan samaa rataa, sillä osallistuminenhan oli hauskaa eikä liian vaativaa. Vuosi 2023 tuo tullessaan kuitenkin aika isoja mullistuksia omaan elämääni, kun alkuvuodesta on tulossa perheenlisäystä. Katsotaan siis miten uusi arki lähtee rullaamaan. Varmastikin kirjoja tulee luettua, on se kuitenkin sellainen henkireikä minulle, mutta tahti voi olla hyvin rauhallinen. Blogin ei siis ole tarkoitus jäädä uuden lapsiarjen jalkoihin, mutta realistina tiedostan, että samalla lailla tähän harrastukseen en enää tule ehtimään panostamaan. En kuitenkaan ota asiasta sen enempää paineita. Luen kirjoja sitä mukaa kun niitä ehtii ja postailen niitä sitten kun aikaa ja jaksamista löytyy. Ensivuoden tilastot tulevat siis joka tapauksessa näyttämään hyvin erilaisilta. Jännityksellä kuitenkin odotan mitä kaikkea ihmeellistä vuodella 2023 onkaan tarjottavanaan!

Vuoden 2022 Top 5:

Tolstoin tarinoita, Leo Tolstoi 

Täällä Pohjantähden alla (osat 1-3), Väinö Linna 

Sydämen ääntä ei voi unohtaa, Jan-Philipp Sendker 

Ennen lintuja, Merja Mäki 

Taikurin sisarenpoika, C.S. Lewis 

 

Oikein hyvää vuotta 2023 kaikille!