Pihka - Ane Riel

Kirjan nimi: Pihka (Harpiks)

Kirjoittaja: Ane Riel, suomentanut Katriina Huttunen

Lukija: Anni Kajos
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2015, äänikirja 2017

Kesto: 7h 35min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

' Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isä tappoi isoäidin. Olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut. '

 

Liv on nuori tyttö, joka asuu saaressa isänsä, äitinsä ja kaksoisveljensä Carlin kanssa. Heitä oli myös vanhempi täti, ilmeisesti Livin isoäiti, mutta hänestä isä hankkiutui eroon. Oli kuitenkin pimeää, joten eihän isoäitiin voinut sattua. Päästetäänhän eläimiäkin päiviltä ja se on vain luonnollista. Samoin kuin, että talo ja piha ovat täynnä tavaraa. Ja täydellä tarkoitan sitä, että joka ikinen paikka on vuorattu tavaralla lattiasta kattoon. Eihän sitä koskaan tiedä mitä sitä sattuisi tarvitsemaan. Ja sitten on äiti, joka on niin valtava ettei hän lopulta edes pääse ulos huoneestaan. Tämä kaikki on kuitenkin Liville aivan normaalia. 

 

Livin perhe elää eristyksissä omissa oloissaan saaressa. Yön pimetessä Liv lähtee isän kanssa läheiseen kylään leikkimään leikkiä, jossa pimeistä varastoista ja taloista pitää ottaa mahdollisimman huomaamatta tavaroita ja ruokaa. Liv on tässä erityisen taitava. Muuten Liv ei ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa. He pelottavat häntä. Heillä on hyvä olla keskenään saaressa. Mitä muuta elämällä voisi olla tarjottavanaan?

 

Huh aikamoisen teoksen Riel on jälleen punonut. Alkuvuodesta luin häneltä todella hienon kuvauksen haurastuvasta mielestä Tiimassa, ja nyt tämä. Kuinka uskomattoman taitavasti Riel osaakin pukea henkilöidensä nahkat päälle. Vaikka Livin elinolon ovat karmivat, ei se paista hänen kerronnastaan. Eihän tyttö tiedä mistään muusta! Kuinka uskottavasti Riel onkaan onnistunut kuvaamaan Livin viatonta mieltä, joka ihmettele ympäröivän maailmansa tapahtumia ja selittää ne oman, isältään opitun, maailmankuvansa mukaisesti. Valtaisat romukasat, äiti jumissa huoneessaan, isoäidin kuolema... Aivan ymmärrettävää.

 

Näillä Livin elämän asioilla ei siis tekstissä mässäillä eikä itse kerrontakaan ole monin paikoin painostavaa. Se on lukijan oma mieli joka järkyttyy näistä asioista ja Livin ristiriitaisesta suhtautumisesta siihen, ja se luo nuo kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Mihin kaikkeen tämä tuleekaan vielä eskaloitumaan? Tarina oli myös hienosti rakennettu epäkronologisesti niin, että pala palalta paljastuu lukijalle aina uusia ulottuvuuksia. Henkilöt syvenivät ja kierrokset kasvoivat. Mitä tuollainen tekeekään lapselle. Toisaalta myös Livin isän maailman nyrjähtämistä rupeaa hiljalleen ymmärtämään tragedia tragedialta. Jäin vain pohtimaan, tuleekohan Liv koskaan sopeutumaan normaaliin yhteiskuntaan... Sydäntä särkevä teos.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettua: Marjatan kirjat ja mietteet, Kirsin kirjanurkka, Helmi Kekkonen, Rakkaudesta kirjoihin, Opus eka, Kirjanmerkkinä lentolippu, Mitä luimme kerran, Kirjan jos toisenkin, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjasähkökäyrä, Usva, Kirjoihin kadonnut ja Kirjavinkit

 

Iso härkä - Mikko Kamula

Kirjan nimi: Iso härkä

Sarja: Metsän kansa #2
Kirjailija: Mikko Kamula
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2018

Sivumäärä: 602

Mistä: Kirjastosta

 

' Vavisten Tenho kääntyi ympäri. Vain muutaman askeleen päässä seisoi valtava verinen härkä, jonka nahka oli nyljetty. Härkä painoi päänsä ja astui uhkaavasti lähemmäksi. Tenho kopeloi tuluskukkaroaan ja yritti avata sitä, muttei saanut pelon kangistamilla sormillaan otetta nyöristä. Karhun kulmahammas oli auttanut häntä oikeassa elämässä härkää vastaan. Kenties se olisi auttanut täälläkin. Hädissään Tenho repi tuluspussiaan molemmin käsin, mutta se pysyi tiukasti kiinni. Sitten Härkä painoi sarvensa hänen rintansa vasten. Tenhon tuskanhuuto muuttui epätoivoiseksi kurlutukseksi sarven lävistäessä hänen keuhkonsa. Voimattomin käsin hän haroi ilmaa, kun härkä heilautti päätään ja lennätti hänet verenpunaisena virtaavaan veteen. Kammottava olento mulkoili häntä vielä silloinkin, kun virta veti hänet syvyyksiinsä. '

s. 6

 

Ikimetsien sydänmailla teoksen mukana matkustimme 1400-luvun Savoon, jossa Rautaparran syrjäisessä savupirtissä tapasimme Jukon sekä hänen kolme lastaan Heiskan, Varvun ja Tenhon. Ilkeämielinen neljännesmies on nyt löytänyt heidän tupansa ja määrännyt kohtuuttomat verot. Sitkeästi he kuitenkin purevat hammasta ja koittavat saada kaskimaastaan ja metsästämällä tarpeeksi maksuihin. Seuraava kohtaaminen sujuu kuitenkin edellistäkin kammottavammin eikä kuolonuhreiltakaan voida välttyä. Tästä saa alkunsa tapahtumasarja, jonka johdosta Heiska päätyy aina Olavinlinnan rakennustyömaalle. Idästä on nimittäin nousemassa uhka, kun venäläisten kanssa solmittu rauha on raukeamassa.

 

Toisaalta on toinenkin vieläkin vaarallisempi vihollinen, joka uhkaa Savolaisten eloa. Tenho saa tästä esimakua, kun hän alkaa nähdä hyvinkin eläväisen tuntuisia unia suuresta härästä. Härästä, joka kasvaa ja voimistuu ja pian on peittävä koko taivaankannen. Pian nimittäin käy selväksi, että kyseessä ei suinkaan ole pelkkä uni vaan totisinta totta. Kuinka jokin noin kammottava otus voitaisiin pysäyttää? Tenho tekee parhaansa tietäjä Yörnin äijän opissa, mutta myös muuta apua tarvitaan. Olisiko savolaisten viimein aika laskea sotakirveet pelättyjen lappalaisten kanssa? Vai voisiko Varvun yhteydestä maahisiin olla hyötyä? Yksi asia on kuitenkin varma. Yhteenotto härän kanssa on väistämätön. Jotenkin se on pysäytettävä. 

 

' Synny para, synny para

Keräpää ja keppisääri

Synny para syitä myöten

Voita maitoo kantamahan '

s. 207 

 

Rakastuin muutama vuosi sitten lukemaani Ikimetsien sydänmailla teokseen. Sen idea oli todella herkullinen. Autenttista historiankuvausta 1400-luvun Suomesta, mutta sillä twistillä, että kaikki tuon ajan uskomuksen haltioineen ja maahisineen on totisinta totta. Kun Kamula tuli naapurikunnan kirjastolle esitelmöimään näistä historiallisista uskomuksista ja riiteistä, olin siis ehdottomasti yleisössä mukana kuuntelemassa lisää. Perinteet ja vanhat uskomukset ovat mielestäni todella kiinnostavia, ja oli mukava kuulla häneltä taas lisää aiheesta. Ja luonnollisesti tämän jälkeen sain uutta intoa palata myös hänen kirjasarjansa pariin. Enkä taaskaan pettynyt!

 

Siinä missä ensimmäinen osa pysyi vahvemmin tuossa arjen kuvauksessa ja sen uskomuksissa, lähti tämä toinen osa tuomaan noita uskomuksia vielä isommin estradille. Ei sitä nyt ihan joka päivä oteta yhteen vuoren korkuisen härän kanssa tai lähdetä shamanistiselle matkalle. Hauskasti luinkin muutama kuukausi takaperin Kirsti Runavikin tietokirjan Pohjoinen shamanismi, joten pystyin näkemään edessäni nuo lappalaisten noitarummut kolmiosaisine maailmankuvineen. Olikin mukavaa huomata, että Kamula otti myös lappalaisia ja heidän uskomuksiaan mukaan tarinaansa laajentaen näin entisestään kiehtovaa ajankuvaansa.

 

Ei hätää, härän lisäksi tähän tarinaan mahtui jälleen myös roppakaupalla sitä 1400-luvun arjen kuvausta. Kuinka ruumis valmisteltiin hiiteen, uusia peltoja kaskettiin ja satoa kerättiin. Hyvin on Kamula onnistunut luomaan monipuolisen katsauksen tuohon aikaan Rautaparran eri lasten kautta. Heiskan matkassa päästiin isoille kylille ja saatiin vilkaisua valtakunnan politiikkaan. Varvun kanssa tuli niitä arjen riittejä ja uskomuksia. Muun muassa viljaa ja maitoa naapureilta ryöväävä para luotiin Matelin ja Varvun kanssa. Ja jatkossa yrttilääkintä ehkä pääsee vielä suurempaan rooliin, mikäli parantajan tie on oleva Varvun tie. Sitten on vielä Tenho. Nuorin lapsikatraasta, mutta silti heistä väkevin. Hänen kauttaan päästään tutkimaan tietäjien oppeja. Nyt keskityttiin vielä oman väen nostatukseen, mutta shamanistinen alinen maailma loi tähänkin jo hyvin kiinnostavia juonilankoja joita lähteä seuraamaan. Romanttisten suhteiden kuvaus ei oikein sytyttänyt, mutta ehkä kestän pienen myötähäpeän muuten tasokkaassa teoksessa. Sen verran jännittävään kohtaan tämä kuitenkin jäi, että pitääkin nyt ahkeroida tätä massiivista sarjaa eteenpäin. Kamula myös vähän lupaili, että viides osa olisi ilmestymässä piakkoin.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Ikimetsien sydänmailla

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Siniset helmet, Lukuaikaa etsimässä, Mitä luimme kerran, Kirjojen keskellä, Pauline von Dahl, Amman lukuhetki, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Evarian kirjahylly, Paljon melua kirjoista ja Kirjavinkit   

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja - Jenny Colgan

Kirjan nimi: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja (The Little Shop of Happy Ever After) 

Sarja: Kirjakauppa Skotlannissa #1

Kirjoittaja: Jenny Colgan, suomentanut Paula Takio

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2016, äänikirja 2020

Kesto: 10h 21min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kirjastoja modernisoidaan isoiksi mediakeskuksiksi, joissa kirjojen sijaan erilaiset rajapinnat ja pöhinä ovat keskiössä. Näin myös Ninan työpaikka pieni Birminghamilainen kirjasto saa laittaa lapun luukulle. Kuka nyt enää kirjoja lukisi? Paitsi Nina, joka vain rakastaa yli kaiken kirjoja. Hänen ystävänsä ja vuokraemäntänsä Surinder on hätää kärsimässä, kun heidän talonsa pursuaa kirjopinoja jo yliäyräiden. Missä vain on taso, sen päältä löytää uuden opuksen tai kaksi tai kolme tai... Nyt Nina on kuitenkin muutoksen edessä. Mitä tehdä kun työ menee alta? Toisaalta olisiko nyt aika toteuttaa viimein pitkäaikainen haave omasta pienestä kirjakaupasta?

 

Nina päättää siis lähteä toteuttamaan ideaansa. Iso pakettiauto toimisi mainiona liikkuvana kirjakauppana, mutta haastena on mistä löytäisi sopivan kulkupelin. Lopulta hänen ei auta muu kuin suunnata Skotlannin nummille hakemaan vanhaa leipoman jättimäistä pakettiautoa. Ja sille tielle Nina jääkin erilaisten kommellusten seurauksena. Missä muualla liikkuvalle kirjakaupalle olisikaan niin huutava pula kuin Skotlannin harvaan asutuilla maaseuduilla, joissa kirjastot ovat sulkeneet ovensa jo aikapäiviä sitten. Nina siis ottaa hypyn tuntemattomaan ja muuttaa Skotlantiin. Siellä kiltit heiluvat ja latotanssit raikavat. Kyläläiset ovat oma tiivis yhteisönsä. Mutta voisiko Ninakin löytää oman paikkansa täältä? Äreä vuokraisäntä maajussi ei ainakaan toivota häntä lämpimästi tervetulleeksi... Mutta onneksi on eräs junassa työskentelevä komistus, joka vieläpä rakastaa Ninan tavoin kirjoja ja romantiikkaa koko sydämestään!

 

Olin nyt kipeästi, jonkin lämminhenkisen ja kevyen lukemisen tarpeessa. Sellaisen, jota lukiessa voi vain käpertyä hyvän olon tunteeseen ja nauttia. Äänikirjavalikoimaa selatessa Colganin teokset tulivatkin nopeasti vastaan. Olen aiemmin lukenut häneltä Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, mutta en kokenut tarvetta jatkaa Beach Streetin pienen leipomon tarinaa. Sydämeni sykkii Skotlannin nummille, ja luonnollisesti myös kirjoille, joten päätin seuraavaksi testata tätä Kirjakauppa Skotlannissa sarjaa. Ja ai että kuinka loistavasti tämä teos osuikaan tarpeisiini.

Tässä teoksessa tosiaan oli monia elementtejä, jotka tuntuivat kuin juuri minulle tehdyiltä. Oli pieni maalaiskylä, jonka lumoava miljöö sai minut välittömästi naulittua paikalleen. Vielä kun lisättiin vähän skotlantilaista eksotiikkaan tähän päälle niin avot. Sitten tällaiselle lukutoukalle on kyllä niin mannaa myös lukea kirjoista. Ja Nina todella eli ja hengitti niitä! Oli ihana nähdä kuinka hän loi uudestaan nahkansa ja ujosta kirjastohiirestä kuoriutui itsevarma nuori nainen. Ajatella, että jonkun työ on löytää asiakkailleen juuri ne oikeat kirjasuositukset. Olihan se vähän epäuskottavaa kuinka hyvin hänen liiketoimensa lähtee heti pyörimään ja ostavia asiakkaita sen kuin riitti, mutta se ei haitannut lainkaan. Tällaiset hyvän mielen teokset ovat niitä mielen pakopaikkoja ja siihen tarpeeseen tämä teos osui ja upposi loistavasti. Pakko myös kehua lukijaa Anniina Piiparista. Hän onnistui välittämään tuon tunnelman täydellisesti ja usein lämpimän hymyn pystyi jopa kuulemaan. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualle luettu: Amman lukuhetki, Luetut.net, Kasoittain kirjoja, Villasukka kirjahyllyssä, Tuijata, Lumiomena, Kirja hyllyssä, Kirjakapin avain, Sivutiellä ja Yksi luku vielä...  

 

Helvettiin ja takaisin - Leigh Bardugo

Kirjan nimi: Helvettiin ja takaisin (Hell Bent) 

Sarja: Alex Stern #2

Kirjoittaja: Leigh Bardugo, suomentanut Meri Kapari

Lukija: Outi Vuoriranta
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2023, äänikirja 2024

Kesto: 18h 13min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Salatun tiedon seurassa nuori Alex Stern sai elämänsä tilaisuuden. Hän jätti taakseen huumeluolien kuoleman ja nousi tuhkistaan kuin fenix-lintu Yalen huippuyliopistoon. Alexilla on nimittäin kyky jota tarvittiin - hän pystyyn näkemään harmaat eli kuolleet. Yalen salaseuroja valvoo nimittäin vielä yksi salaseura, Lethe, ja sen oppipojaksi hän päätyi. Nyt pakon sanelemana hän on kuitenkin noussut oppipoika Dantesta jo uudeksi Vergiliukseksi. Hänen mentorinsa Daniel Arlington on nimittäin kirjaimellisesti päätynyt helvettiin ja muuttunut herrasmiesdemoniksi. Ja Alex on vakaasti päättänyt, että hänen on tehtävä matka helvettiin ja takaisin, jotta hän voisi pelastaa ystävänsä sielun.

Alex ei kuitenkaan ole yksin tehtävänsä kanssa. Lethen kolmas jäsen Daws on valmis kahlaamaan loputtoman määrän kirjoja saadakseen selville, kuinka helvetin portit aukaistaan. Vastahakoisasti myös heidän poliisin yhteyshenkilönsä komisario Turner ei näe muuta vaihtoehtoa kuin auttaa tätä kaksikkoa missiossaan. New Havensista on nimittäin taas löytynyt kaksi ruumista, jotka näyttävät aivan siltä kuin elämä olisi imetty heistä. Onko jokin helvetin demoni päässyt vapauteen heidän yrittäessään avata yhteyttä? 

 

Suorastaan rakastuin viime vuonna sarjan avausosaan Salatun tiedon seura ja se nousikin vuoden top 5 listaukselleni. Odotukseni olivat siis todella kovat myös tämän jatko-osan suhteen. Minkälaisia riittejä nyt päästäisiinkään seuraamaan Yalen salaseurojen pariin? Entä miten helvetin portit aukeavat? Ja onko New Havenissa kiinnostavaa salaista symboliikkaa tämänkin ympärillä? Ikävä kyllä odotuksiani ei kuitenkaan lunastettu. Siinä missä ensimmäinen osa pyöri kiinnostavasti Yalen ja sen salaseurojen mystiikan ympärillä, lähti tämä osa aivan omille urilleen. Yliopisto jäi sivurooliin, kun Bardugo keskitti kaikki paukkunsa henkilöidensä ja helvetin teemojen ympärille. Ja jostain syystä tämä lukija ei yllättäen lämmennytkään.

 

Mikä sitten jätti tämän lukukokemuksen niin vahvasti keskinkertaisen tasolle. Tuntui, että nuo minua kiinnostavimmat elementit oli riisuttu pois. Henkilöistä kukaan ei oikein sulattanut sydäntäni. Kerronnassakin paikoin junnattiin paikallaan ja toisaalta taas keskityttiin aivan liikaa shokeeraukseen ja dramaattisiin hetkiin. Olihan se matka helvettiin ihan kiinnostava, mutta kuinka monta kertaa sinne on pakko ravata edestakaisin? Vähän jännitettä söi kun ajattelin vain, että jaaha taas sitä mennään. Synkkyyttä, ronskia kieltä ja yhä enenevissä määrin taikavoimia. Ja jostain syystä sinne oli pitänyt tunkea vampyyrejakin... Tämä sarja lähti vain sellaiselle tielle, joka ei jaksanut kiinnostaa minua niin paljoa. Ei tämäkään huono ole, mutta edellisen osan huiman matkan jälkeen petyin vain niin karvaasti.  

Tähdet: 3 / 5

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Salatun tiedon seura

 

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja

Mikä meidät erottaa - Brit Bennett

Kirjan nimi: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half)
Kirjailija: Brit Bennett, suomentanut Maria Lyytinen
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 401

Mistä: Kirjastosta

 

' Vuoden kuluttua kaksoset sen sijaan erkanivat eri teille, jakautuivat kahtia kuin yhteinen munasolu aikoinaan. Stellasta tuli valkoinen ja Desiree nai tummimman miehen, jonka löysi. '

s. 11

 

Desiree ja Stella ovat identtiset kaksoset, joilla on silti hyvin erilaiset kiinnostuksenkohteet. Desiree nauttii näyttelemisestä koulun lavalla, kun taas Stella loistaa matemaattisten yhtälöiden parissa. He asuvat suojattua eloaan Mallardin pienessä kaupungissa. Kaupungissa, joka on kokonaan vaaleaihoisten värillisten. Myös tytöt ovat vaaleita, mutta koska he ovat sukujuuriltaan värillisiä, koskevat heitä samat rotuerottelulait. Vuonna 1954 he kuitenkin saavat tarpeekseen pienestä paikkakunnastaan ja karkaavat isoon kaupunkiin. Siellä heille aukenee aivan uusia mahdollisuuksia. Lopulta heidän tiensä kuitenkin eroavat. Stella lähtee elämään uutta vapautunutta elämäänsä valkoisena, kun taas Desiree löytää tummista tummimman miehen itselleen puolisoksi. Kaksosten yhteinen elämä repeytyy lopullisesti kahtia.

Vuonna 1968 Desiree kuitenkin palaa Mallardiin pienen tyttärensä kanssa. Tyttö Jude muistuttaa hyvin paljon isäänsä, ja vaalea Mallardin väestö on kauhuissaan. Kuka nyt tarkoituksella haluaisi tumman lapsen, vaikka värillisiä ollaankin? Judesta tulee silmätikku, mutta hän sinnittelee. Juoksiessa hän voi tuntea olevansa vapaa. Kun ovet viimein aukenevat yliopistoon, alkaa hänelläkin uusi elämä. Toisaalla myös Stellalla on tytär. Nuori ja rikas platinablondi orvokinvärisillä silmillä. Tyttö, josta kukaan ei voisi arvata olevan pisaraakaan värillistä verta. Ja tätä salaisuutta Stella on valmis puolustamaan henkeen ja vereen. Mutta kohtaavatko kaksosten tiet jälleen, vai ovatko päinvastaiset elämäntiet vieneet heidät lopullisesti etäälle toisistaan?

 

' Kun St. Catherinen kirkko vuonna 1938 rakennettiin, hiippakunta lähetti sinne Dublinista nuoren pastorin, joka saavuttuaan oli varma, että oli eksynyt. Eikö piispa ollut nimenomaan sanonut hänelle, että Mallard on värillisten kaupunki? Mutta keitä nuo kylällä käyskentelevät ihmiset sitten olivat? Nuo vaaleaihoiset ja vaaleatukkaiset ja punapäät, tummimmatkin korkeintaan kreikkalaista muistuttavat? Tällaiset ihmisetkö laskettiin Amerikassa mustiksi, heidätkö valkoiset halusivat pitää kaukana? Mutta miten he edes erottivat nämä ihmiset omistaan? '

s. 12-13 

 

Huh aina sitä onnistuu järkyttymään, kun lukee Yhdysvaltojen rotusorron historiasta. Kuinka siellä on voinut olla niin pitkään vielä tuollainen ihmisten jaottelu! Bennett vielä tuo mielenkiintoisesti uuden näkökulman tähän. Loppujen lopuksi sillä ihonvärilläkään ei nimittäin ollut väliä. Mallardin väestöstähän kuka tahansa olisi iloisesti mennyt valkoisesta. Mutta vain sillä oli merkitystä mitä papereissa luki. Jos siellä sanottiin värillinen, niin tervemenoa omille asuinalueille, sisäänkäynneille ja uimarannoille. Aivan uskomatonta. Miten ihminen voikin olla niin julma ja ennakkoluuloinen. Bennettin teoksessa nämä ennakkoluulot ja sortotoimet kulkevat kuitenkin hienovaraisesti taustalla. Niillä ei mässäillä eikä niitä alleviivata. Elämä oli epäreilua, mutta sellaista elämä oli. Paitsi jos otti Stellan tavoin kohtalonsa omiin käsiin ja joutui elämään loppuelämänsä jatkuvan paljastumisen pelon vallassa...

 

Tämä teos oli siis aiheensa puolesta hyvin kiinnostava, mutta silti en alussa täysin rakastanut. Jotenkin kerronta tuntui junnaavan paikallaan ja kauheasti kauhisteltiin Desireen tummaa lasta. Oikeastaan tarina syttyi eloon minulle vasta kun kertojaksi vaihtui enempi Jude. Hän oli tarinan sydämellisen henkilö yhdessä Reesen kanssa. Reesen kautta kirjan teemoja laajennettiinkin koskemaan myös sukupuolivähemmistöjä. Oman identiteetin rakentamisen lisäksi kaksosuus oli myös kirjan tärkeä teema. Ihmettelin kuitenkin pitkään, miten Stellan oli näennäisesti niin helppo riuhtaisi itsensä irti vanhasta elämästään ja siskostaan. Eikö kaksosilla olekaan vahvaakin vahvempi yhdysside? Lukupiirissä yksi kaksosten äiti kuitenkin osasi kertoa, että tämä halu irtautua ja kulkea omaa polkua on ihan tavallinen kaksosten kehityksenvaihe kohti aikuisuutta ja omaa itseään. Eihän kukaan halua jäädä vain kaksosten toiseksi puolikkaaksi. Hauska miten lukupiirissä näistä teoksista voikin aueta uusia ymmärryksiä. Kokonaisuutena teoksessa jäin ehkä kuitenkin kaipaamaan niitä suuria tunteita ja todella koskettavia hetkiä. Kerronta jäi makuuni hiukan liian pintapuoliseksi. Kiinnosta teos kuitenkin ja avarsi jälleen pienen palan maailmaa.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Keltainen kirjasto, Mustelmiinan mietteitä, Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kirjareppu, Tuulevin lukublogi, Ankin kirjablogi, Kirjabrunssi, Kirja vieköön! ja Kirjavinkit  

 

Kalvot - Chi Ta-wei

Kirjan nimi: Kalvot (膜)

Kirjoittaja: Chi Ta-wei, suomentanut Rauno Sainio

Lukija: Katja Aakkula
Julkaisija: Hertta

Julkaisuvuosi: 1996, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 4h 23min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Eletään 2100-lukua ja ihmiskunta on hylännyt maat. Otsonikato on tehnyt elämästä maanpinnalla mahdotonta, mutta neuvokas ihmiskunta on tehnyt siirtokunnat merenpohjiin, jonne auringon polttava säteily ei yllä. Täällä merenalaisessa maailmassa elää myös Momo. Hän on palkittu ihonhoitospesialisti, jonka erikoisuus on iholle levitettävä suojakalvo, joka pitää asiakkaiden ihot nuorina ja kimmokkaina. 

 

Menestyksestään huolimatta Momo on syrjäänvetäytyvä luonne. Hän asuu ja työskentelee omassa talossaan. Hän on aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi, kuin kalvon takana olevaksi. Nyt Momo on täyttämässä 30 ja yllättäen hänen äitinsä ottaa yhteyttä. Äiti, joka uppoutui töihin, ja jonka kanssa Momo ei ole ollut tekemisissä melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Miksi äiti nyt ottaa yhteyttä? Tämä yhteydenotto aloittaa muistojen keriytymisen, eikä mikään lopulta ole sitä mitä oletti. Mitä tapahtui tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten? Mikä on totuus tästä pienestä persikkapojasta - nuoresta naisesta nimeltä Momo.

Tämä pieni teos tuntuu nousseen kirjapiireissä varsin suureen suosioon. Päätin siis katsastaa mistä on kyse. Onhan se mielenkiintoista, että teos on suomennettu kolmekymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen. Toisaalta nyt lukemisen jälkeen ymmärrän tämän hyvin. Kalvot oli teemojensa puolesta niin paljon tätä päivää, että ei olisi uskonut että ei pidäkään kädessään uutuusteosta. Ilmastokysymykset, sukupuolten- ja seksuaalistensuuntautumisten moninaisuutta, oikeudet datansa yksityisyyteen... Ta-wei on selkeästi ollut pioneeri teemojensa kanssa.

 

Tämä kuulosti teokselta, joka sopisi minulle todella hyvin. Minua kiinnostaa hyvin paljon nämä erilaiset tulevaisuuskuvaukset. Tässäkin oli eräänlaisia puoli-ihmisandroideja ja dataa, jota luetaan ihokalvoista. Ja ihmiset muuttaneet merenpohjaan! Kiinnostavaa ja samalla hiukan kylmää hikeä aiheuttavaa. Jostain syystä en kuitenkaan rakastunut. Kiusaannuin teoksen vahvasta seksuaalisesta vireestä, jota en ollut osannut odottaa. Ja paikoin teos oli vähän turhankin outo ja toisteinen. Lopun paljastukset kuitenkin saivat tämänkin lukijan haukkomaan henkeä. Nerokasta! Harmi, että tuo matka tähän pisteeseen ei kuitenkaan iskenyt. Paljon potentiaali tässä kuitenkin oli teemojensa puolesta.

Tähdet: 2.5 / 5

Muualla luettu: Kulttuuri kukoistaa, Yöpöydän kirjat, Kirjakaapin avain, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjaimia ja Kirjavinkit