Kirjan nimi: Kohti nollapistettä (Towards Zero)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1944, suomennos 2014
Sivumäärä: 251
Mistä: Omasta hyllystä
' - Me... me olemme joutuneet aika vaikeaan tilanteeseen. Audrey on täällä, kuten sinä ehkä tiedät.
Hän vaikeni kysyvästi, ja Thomas Royde nyökkäsi.
- Ja Nevile ja hänen vaimonsa myös.
Thomas Royde kohotti kulmakarvojaan. Hän sanoi tuokion kuluttua:
- Vähän kiusallista - mitä? '
s.61
Nevile Strange on mies jolla on kaikkea. Hän on loistava urheilija, varakas, hyväkäytöksinen ja hänen käsipuolessaan kulkee upea punatukkainen vaimo Kay. Mikä voisi vaivata hänen mieltään? Hän kuitenkin kohtaa Audreyn. Tuon kalvakat ja hiljaisen naisen, joka oli hänen vaimonsa ennen kuin hän lähti Kayn matkaan. Ja nyt Nevile on saanut päähänsä, että syksyinen vierailu iäkkään Lady Camillan luo Gull´s Pointiin tulisi ajoittaa samaan syyskuiseen aikaan. Audrey ja Kay voisivat vaikka ystävystyä. Se on Nevilen ajatus - vai onko sittenkään?
Gull´s Pointissa on jännittynyt tunnelma. Kaksi vaimoa, mustasukkaisuutta ja vahvoja piilossa pysyneitä tunteita. Joukkoon liittyy myös vuosia ulkomailla oleskellut Audreyn lapsuudenystävä totinen Thomas sekä lahden toiselle puolelle Kayn gigolomainen ystävä Ted Latimer. Kaikki aistivat jännitteet. He eivät kuitenkaan tiedä, että ollaan menossa kohti hyvin suunniteltua murhaa - nollapistettä.
' - Minä pidän hyvästä salapoliisijutustä, hän sanoi. - Mutta ne alkavat väärästä paikasta. Ne alkavat murhasta. Mutta murha on loppu. Tarina alkaa paljon sitä ennen - joskus vuosia ennen - kaikista niistä syistä ja tapahtumista jotka saattavat tietyt ihmiset tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan tiettynä päivänä. [- -]
Hän nyökäytti hiljaa päätään.
- Kaikki suuntautuu yhteen tiettyyn pisteeseen... Ja sitten kun hetki koittaa - ratkaiseva askel! Nollapiste. Niin, kaikki he suuntaavat kohti nollapistettä...
Hän toisti: - Kohti nollapistettä.
Sitten häntä äkkiä värisytti. '
s. 10
Olipa mainio pieni salapoliisikertomus jälleen yhdeltä lempidekkaristiltani. Christie ei usein petä, mutta tämä oli varsin herkullinen jopa hänen tuotannostaan. Kuten iäkäs ja kokenut lakimies herra Treves alussa mainitsee, murha on oikeastaan vasta loppu ja ne tapahtumat jotka johtavat tuohon nollapisteeseen ovat ne mitkä merkitsevät. Tästä ajatuksesta lähteekin koko tämänkertainen dekkari liikkeelle. Henkilöt toimivat ja kerääntyvät yhteen. Ja vasta aivan lopussa koittaa tuo nollapiste. Hetki jota kohti ollaan koko ajan edetty.
Minulla on heikko kohta perienglantilaiseen kartanokuvaukseen. Ja koska varsinainen murha tapahtuu tosiaan vasta loppupuolella, oli tämän teoksen matkassa paljon aikaa seurata ihmisten toimintaa ja heidän keskenäisiä ristiriitoja ja tunteita. Kuinka herkullinen tuo kahden rouva Strangen kohtaaminen Gull´s Pointissa olikaan. Tässä olikin kaikki kartanodraaman ainekset miljöötä myöten jyrkkien kallioiden laella.
Itse murhajuonikin oli nerokas. Vaikka olen tämänkin Christien lukenut ja nähnyt tv-elokuvanakin niin silti Christie onnistui viemään minua. Vasta aivan loppupuolella rupesin muistamaan, mitä tässä olikaan todella tapahtunut. Ja silti epäilin itseäni edelleen :D Hauskasti tällä kertaa Scatland Yardin tarkastaja Battle on tässä pääosassa tukimassa tapausta, mutta kyllä hänkin jossain kohtaa mainitsee Hercule Poirotin. Mihin tuo teräväpäinen belgialainen olisikaan kiinnittänyt huomiota... Oikein mainio teos vanhan ajan tyyliin.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Tuulin viemää ja Agatha Christien kirjat
