keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kirjavuosi 2019


Vuosi 2019 tuntuu menneen aivan hujauksessa. Enhän minä ehtinyt lukemaan melkein mitään! Nyt on kuitenkin taas aika tehdä perinteinen katsaus kuluneeseen vuoteen ja katsoa mistä kaikesta kirjavuoteni onkaan koostunut.

Tilastoja vuodelta 2019:

Luetut teokset: 33 kirjaa
Ensimmäinen fiilikseni siitä, että tänä vuonna ei tullut luettua niin paljon piti paikkansa siis myös tilastojen valossa. Harmillista, sillä olen hamsteroinut vaikka kuinka paljon kirjoja lainaan ja omat hyllytkin notkuvat teoksia, mutta aikaa ja jaksamista niiden lukemiseen ei vain aina löydy. Osittain tähän on varmaan vaikuttanut viimeinen opiskeluvuoteni. Nyt kun tulee gradua varten jo luettua vaikka kuinka paljon tieteellisiä artikkeleita niin kas kummaa illalla ei välttämättä teekään mieli enää lukea vähän lisää. Tämä näkyy myös vahvasti kirjallisuuden lajeista joita tuli luettua, sillä näihin 33 kirjaan kuului 30 romaania, 1 tietokirja ja 2 nuortenkirjaa. Ehkä ensi vuonna energiavaroja riittää taas tiedon puolellekin.

Luetut sivut: 15 081 sivua
Vaikka sivujen kokonaismäärä onkin luonnolisesti laskenut teosten määrän pienennyttyä, keskimäärinen kirjan pituus on puolestaan kasvanut. 457 sivua / kirja ei ole ollenkaan hullummin. Huomaan usein valitsevani pitempiä teoksia, sillä niissä tarinalla on aikaa kasvaa, mutta vastaavasti välipalateoksina lukemani lyhyemmät Christiet tasapainottavat tätä. Hajontaa löytyi tänäkin vuonna varsin hyvin, vaikka yli tuhat sivusta opusta ei tullutkaan vastaan:
Pisin teos: 943 sivua Blondi, Joyce Carol Oates
Lyhyin teos: 85 sivua A Christmas Carol, Charles Dickens 

Sarjan osat: 39% luetuista
Mielenkiintoisena uutuutena huomasin, että tulin tänä vuonna lukeneeksi lähes 40% kirjasarjoihin kuuluvia teoksia. Suurin osa näistä oli vielä sarjojensa aloitusosia, joten lukemista kyllä riittää tuleviinkin vuosiin.

Formaatti: 32 kirjaa ja 1 e-kirja
Luin myös tänä vuonna ihka ensimmäisen e-kirjani! Näin ollen teosten formaatti tulee nyt ensimmäistä kertaa tilastoihin mukaan. Äänikirjoihin en ole vielä koskenut, mutta ehkä senkin aika koittaa pian. On mielenkiintoista testata näitä uusia formaatteja, mutta samalla en usko niiden korvaavan fyysisten kirjojen tuomaa lukuelämystä elämässäni.

Luetet kielet: 30 suomeksi ja 3 englanniksi
Englanninkielisiä teoksia on viime vuoden tapaan ollut 3 kappaletta lukemistossa. Samalla lailla kuin viimeeksi jumitin Little Dorritin kanssa puolisen vuotta niin tänä vuonna ainokainen tietokirjani The Red Queen vei myös useamman kuukauden lukuaikaa. Toisaalta suhteellisesti englanninkielisten osuus on siis jo kivunnut 9.1%:iin, mikä on jo varsin kelpo määrä.

Alkuperämaa: 3 kotimaista ja 30 muuta
Mielenkiintoista kyllä, kun kysymykseen tulee kirjojen alkuperämaa niin tilanne kääntyykin juuri päinvastoin. Luulin tänä vuonna tsempanneeni suomalaisten teosten kanssa, mutta tilastot puhuvat omaa karua kieltään. Noh, ensi vuonna uusi yritys päästä kotimaisen kirjallisuuden kammostani.

Sukupuolijaukauma: 17 nais-, 15 mieskirjailijaa ja 1 tuntematon
En oikeastaan kiinnita kirjoja valitessani mitään huomiota kirjailijan sukupuoleen, joten yllätyin viime vuonna lukemistoni naispainoitteisuutta. Tänä vuonna tilanne on puolestaan hyvin lähellä odotettua 50-50 jakoa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tilastossa on Elena Ferrante, jonka todellinen henkilöllisyys ei ole vieläkään selvinnyt, vaikka hänen Napoli-sarjansa onkin nauttinut maailmalla suurta menestystä.

Mistä saatu: 15 omasta hyllystä, 11 kirjastosta ja 7 lainassa perheeltä
Näyttäisi siltä, että pienempi lukutahtini on iskenyt täysin oman hyllyn kirjoihini. Vastaavasti kirjasto on vahvistanut huomattavasti osuuttaan kirjojeni lähteenä. Omassa hyllyssäni odottelee edelleen 29 lukematonta teosta, joten ehkä suurempi painotus näihin voisi tehdä terää ensi vuonna, vaikka kirjastossa onkin niin ihanaa kulkea hyllyjen väliköissä metsästämässä seuraavaa lukunautintoa.

Vuoden 2019 Top 6:

Vuosi 2019 on siis näin purkissa ja on aika siirtää katseet tulevan vuosikymmenen puolelle. Tavoitteenani olisi saada gradu valmiiksi kevään aikana, joten eiköhän se lukutahtikin sitten rupea pikku hiljaa elpymään. Odotankin innolla mitä kaikkea vuosi 2020 tuokaan tullessaan. Olkoon tuleva vuosikymmen kirjojen täyteinen!



2 kommenttia:

  1. Ah, toinen gradun tekijä! Minulla alkaa suuri gradupuristus vasta nyt keväällä. Syksy meni töissä ja gradun aloituksen fiilistelyssä. Nyt pitäisi oikeasti kirjoittaa jotain!

    Vaikuttaa, että olet lukenut paljon mielenkiintoisia kirjoja, vaikka lukumäärä jäi hiukan toivomaasi matalammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah ihanaa että en ole yksin tämän gradu ponnistuksen kanssa! Hitaasti hyvää tulee vai miten se menikään... :D Tsemppiä kevääseen!

      Vaikka vuoden uutuuksia en juurikaan tule lukeneeksi, niin kyllä muuten aika kiitettävän monipuolisesti tullut viime vuonna luettua kaikkea nuorten fantasiasta venäläisiin klassikoihin eli yleisarvosanona kumminkin suht tyytyväinen vuoteen. Ei se määrä vaan se laatu :D

      Poista