Orkideatarha - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Orkideatarha (Hothouse Flower)

Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Tuukka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2022

Sivumäärä: 651

Mistä: Siskolta lainassa

' Sen lisäksi lämpö voimistaa ilmassa leijuvaa kukkien tuoksua.

"Tämä on Dendrobium victoria regina, jota joskus näkee sanottavan siniseksi Dendrobiumiksi, mutta niin kuin näet, se on sinipunainen." Isoisä naurahtaa. "Aitoa sinistä orkideaa ei ole vielä löydetty. Tämä kasvaa puissa Kaakkois-Aasiassa. Voitko kuvitella kokonaisia puutarhoja leijumassa ilmassa?"

Silloin isoisän silmiin ilmestyy aivan tietynlainen katse, ja vaikka pyydän häntä kertomaan lisää, hän ei koskaan kerro. '

s. 79

 

Englannin maaseudulla Norfolkissa sijaitsee vanha ja näyttävä Wharton Parkin kartano. Crawfordien suku on hallinnut kartanoa läpi sukupolvien. Wharton Park on myös ollut kuuluisa komeasta orkideatarhastaan, jonka puutarhurina Julian isoisä Billy on toiminut koko ikänsä. Lapsuutensa lämpimimmät muistot Julialla on noista kesäisistä lomapäivistä isoisän kanssa kasvihuoneessa orkideoiden ympäröimänä klassista musiikkia kuunnellen. Koskaan isoisä ei ole kuitenkaan ollut halukas puhumaan siitä, miten hän oppi niin paljon näistä Kaukoidän eksoottisista kasveista. 

Nyt aikaa on kulunut. Aika on jo jättänyt Billystä ja Juliakin on jo aikuinen nainen ja maailmankuulu pianisti. Julia palaa nyt kuitenkin lapsuusmaisemiinsa Norfolkiin, sillä hän on juuri menettänyt perheensä kammottavassa tragediassa. Siellä hän kohtaa Wharton Parkin rapistuneen olotilan. Kartanon viimeinen perijä Kit Crawfordilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin myydä valtavan saneerauksen vaativa ja hyvin velkainen perintötilansa. Julia ja Kit kuitenkin kohtaavat ja kun puutarhurin entisen asunnon remonttitöissä löytyy vielä muuan piilotettu päiväkirja, ovat nämä kaksi sidottuja toisiinsa. Vain Julian vielä elossa oleva isoäiti Elsie voisi valaista päiväkirjan mystistä menneisyyttä. Ehkä löytämällä uudestaan kiinnostuksenkohteita voisi Juliakin viimein ponnistaa ylös synkästä surustaan.

Elsien tarina alkaa vuodesta 1939 kun hän sai ensimmäisen kerran toimia kartanon vieraan henkilökohtaisena sisäkkönä. Tuo vieras oli kahdeksantoistavuotias Olivia, joka oli juuri palannut perheensä mukana Intian komennukselta takaisin kylmään ja sateiseen englantiin. Olivian oli myös aika astua seurapiireihin. Elsie pääsi lähietäisyydeltä seuraamaan rakkaustarinaa, jolla ei välttämättä ollut kaikista onnellisin loppu. Toinen maailmansota nimittäin puhkeaa, pika-avioliittoja solmitaan ja kartanon perijä Harry sekä puutarhuri Billy joutuvat komppaniansa mukana aina Kaukoitään asti sotimaan. Siellä he kohtasivat paitsi kauheuksia niin myös kauneutta. Näiden tapahtumien seuraukset ovat kauaskatsoiset.

' Elsie hymyili Julian sanoille ja kurkotti sitten silittämään hänen poskeaan. "Tiedän sen, kulta, ja tiedän, ettet paljastaisi salaisuutta. Ongelma on siinä, että asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Tämä on nimittäin sellainen sukusalaisuus, että se järkyttäisi paljastuessaan useita ihmisiä."

Nyt Julia oli entistäkin kiinnostuneempi. "Eihän enää ole jäljellä juuri ketään, joka voisi järkyttyä", hän sanoi. "Ei muita kuin isä, minä ja Alicia."

"No", Elsie mietti. "Joskus tällaiset salaisuudet koskevat useampaa kuin yhtä sukua, eikö vain? Joka tapauksessa", hän jatkoi. "Parasta olisi kai aloittaa tarina alusta ja katsoa, mihin se johtaa. Oletko samaa mieltä?" '

s. 93

Seitsemän sisarta-sarjastaan viimeistään maailmanmenestykseen ponnahtanutta Rileytä julkaistaan tällä hetkellä aikamoista tahtia. Viime vuonna ilmestyivät paitsi sarjan seitsemäs osa Kadonnut sisar niin myös erilliset teokset Vaarallinen kirje ja Oliivipuu. Tänä vuonna taas tämän Orkideatarhan lisäksi valoa ovat nähneet Italialainen tyttö sekä vastikään julkaistu Auroran salaisuus. Riley-faneja siis hemmotellaan oikein kunnolla eikä lukeminen kyllä hevillä lopu kesken. Meillä siskoni on superfani, joka ottaa kirjat lukuun hetimmiten niiden ilmestyessä, jonka jälkeen äitini malttamattomat sormet pääsevät niihin käsiksi ja sieltä ne sitten kierrättyvät kätevästi minun lukupinooni. Minulla nämä teokset ottavat sitten oman aikansa odottamassa sopivaa kevyemmän lukemisen hetkeä. Jostain syystä minulla ei siis ole kehittynyt näihin Rileyn teoksiin sellaista malttamatonta himoa tarttua niihin, mutta aina kun aloitan uuden teoksen niin liimaudun sen matkaan täysin ja päädyn ihmettelemään miten ihmeessä en tullut lukeneeksi tätä aiemmin! Tämä kirja ei ollut tästä poikkeus, joten ehkä jossain vaiheessa opin tämän myös muistamaan etukäteen :D

 

Mitä itse Orkideatarhaan tulee, niin aihepiiriltään tämä teos kuulosti oikein minulle sopivalta. Englantilainen kartanomiljöö check, orkideoita jotka ovat lempikukkiani check, menneisyyden sukusalaisuuksia check ja tietty höystettynä vielä romantiikalla check. Jälleen kyllä päädyin kummastelemaan sitä, kuinka Rileyn teoksissa tuntuu aina olevan joku maailmankuulu taiteilija päähenkilönä, mutta annettakaan se anteeksi. Julian pianoura ei nimittäin ole kovin suuressa roolissa lopulta, sillä menetyksestään järkyttyneenä hän ei ole enää pystynyt soittamaan. Käännös Julian niin musertavasta olotilassa tuli myös aika yllättäen huomioiden sen alun syvyyden, mutta pitkällinen suruprosessihan tuossa oli jo ollut taustalla ja hienoa että sieltä jaksettiin nousta taas elämään.

Kuten usein näiden kahden aikatason tarinoissa niin myössä tässä toinen herätti enempi kiinnostusta. Tällä kertaa se oli kyllä tuo Elsien ja päiväkirjan kertoma tarina. Ensin debytanttitanssijaishumua ja kartanoa, sitten viittauksia vankileireihin Singaporessa ja lopuksi vielä tuota Thaimaan värikylläisen kuuman maan kuvausta. Oikeastaan näistä osioista tuli hiukan mieleen Sendkerin ihana Burma-trilogia. Ainut että Riley ei aivan kylläkään yllä Sendkerin tasolle tuossa miljöökuvauksessaan. Kaiken kaikkiaan Riley oli kuitenkin jälleen onnistunut rakentamaan toimivan viihdeteoksen, joka tarjoaa lukijoilleen myös niitä synkempiä sävyjä eli mitään sokerihuttua ei tarvitse pelästyä vaikka rakkaustarinoita onkin sivuilla. Sivut kääntyivät vinhaa tahtia ja parissa päivässä nämä tiiliskivet tulee aina vaivatta ahmittua. Ehkä loppu kallistui jo vähän liiankin happily ever after tyyliin mutta makunsa kullakin. Ei hänen parhaimmistoaan, mutta mukava irtiotto arjesta joka tapauksessa.

Tähdet: 3.5. / 5

 

Muualla luettu: Elämä on ihanaa