Huoneen 622 arvoitus - Joël Dicker

Kirjan nimi: Huoneen 622 arvoitus (L'enigme de la chambre 622) 

Kirjoittaja: Joël Dicker, suomentanut Kira Poutanen

Lukija: Jukka Pitkänen
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos ja äänikirja 2021

Kesto: 20h 25min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Joël on kirjailija, jonka romanssi on juuri päättynyt kurjaan eroon. Hän pyrkii kirjoittamaan kirjaa vastikään kuolleesta kustannustoimittajastaan Bernardista, ja kirjoittaessaan hän uppoutuu täysin luomaansa maailmaan unohtaen kaiken muun ympäriltään. Naiset pitävät kirjailijoista, kunnes huomaavat tämän puolen heistä. Nyt mennäkseen nuolemaan haavojaan Joël lähtee Alpeille luksushotelli Palace de Verbieriin. Hän tarvitsee tilaa ajatella ja saada etäisyyttä. Joël majoittuu huoneessa 623 ja hänen naapurinaan on hemaiseva Scarlett, jonka huonenumero on mystisesti 622 sijasta 621B. Scarlett innostuu ajatuksesta selvittää huoneen 622 arvoitus ja päättää vetää kirjailijan tähän mukaan. Kuinka mahtavan romaanin aiheesta saisikaan! Varsinkin kun selviää, että huoneessa on joitakin vuosia sitten tapahtunut murha...

 

Joël ja Scarlett lähtevät siis ratkomaan mitä tuona joulukuisena viikonloppuna oikein tapahtui. Silloin suurella sveitsiläisellä Ebezner pankilla oli siellä yksityistilaisuus, jossa oli tarkoitus julkistaa pankin uusi pääjohtaja. Kaikki ei kuitenkaan ollut suinkaan niin selkeää kuin olisi voinut luulla. Edellinen pääjohtaja on nimittäin poistanut säännön, jonka mukaan pankki siirtyisi aina suvussa pojalle. Näin Macaire Ebezner ei välttämättä saakaan himoitsemaansa johtajan paikkaa. On nimittäin myös kaikkien pitämä ja menestyvä Lev, Macairin mielestä täysi pyrkyri, jonka nimi on ruvennut nousemaan esiin. Kun on enää viikko aikaa nimitykseen, panokset kovenevat. Kaikilla on salaisuutensa. Ja osa niistä on saanut alkunsa jo kauan sitten, viisitoista vuotta aiemmin. Kaikki tulee kuitenkin kulminoitumaan tuohon yhteen viikonloppuun Palace de Verbierin luksushotellissa, jolloin aivan kaikki menee pieleen.

 

Luin kuusi vuotta sitten Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, ja rakastuin tuohon monisyiseen romaaniin, joka pyöritti minua lukijana menemään monimutkaisen murhamysteerinsä matkassa. Vaikka häneltä on vuosien saatossa suomennettukin jo useampi teos, niin jostain syystä en ollut tullut tarttuneeksi näistä mihinkään. Nyt kaipasin jotakin sopivan talvista lukemista ja tämä kansi hämyisine Alppikylämaisemineen veti minua heti puoleensa. Kiinnostavaa oli myös nähdä pitäisikö Dickerin kerronnan imu myös hänen muussa tuotannossaan.

 

Huoneen 622 arvoitus lähti varsin rauhallisesti liikkeelle. Ensin piti saada kirjailija Palace de Verbieriin ja sitten vielä esitellä koko pankin tilanne ja taustoitukset... Minähän olin tehnyt tämän valinnan täysin sen perusteella, että kyseessä on Alppien luksushotelliin sijoittuva murhamysteeriromaani, ja sitten suurin osa ajasta vetelehdittiinkin Geneven pankin käytävillä. Suoraan sanottuna juuri tätä ennen kuuntelemani Gogolin Tshitshikowin jälkeen ei olisi huvittanut kuunnella lisää lipevistä rahan ja vallan tavoittelijoista. Omapa on syyni kun en lukenut esittelytekstiä kunnolla, mutta minulla tosiaan meni hetki päästä eroon tuosta nuivuudestani kylmää pankkimaailmaa kohtaan. Macaire myös ärsytti minua. Avaamaton postipino vain kasvoi hänen pöydällään, työpaikalle vetelehdittiin kun sattui huvittamaan ja tulokset olivat heikot, mutta silti hän piti itseoikeutenaan saada nousta pankin johtoon. Pakkomielteisesti hän myös koitti pitää kiinni vaimostaan, joka ei edes rakastanut häntä. Ja se syy miksi hän oli aikoinaan luopunut pankin osakekirjoista, aarg! Seuraavaan teokseen tarvitsen selkeästi jonkun helpommin pidettävän päähenkilön :D

 

Kun kuitenkin pääsin yli alkuasetelmista, niin Dickerin romaani imaisi minut jälleen mankeliinsa. Kuinka paljon yhteen romaaniin voikaan mahtua maton jalkojen alta vetämisiä ja kaiken keikautusta päälaelleen. Tahti sen kuin vain kiihtyi koko ajan loppua kohden, kunnes mihinkään ei enää voinut luottaa tai pitää kiinni. Piti vain heittäytyä kirjailijan armoille ja antaa hänen johdattaa tämä paatti turvallisesti maaliinsa. Dicker on kyllä nero, näiden monimutkaisten murhamysteereiden saralla! Ne ovat kuin suuria romaaneja, jotka kuitenkin sisältävät niin monikerroksellisia mysteerejä, että lukijan on parasta pysyä tarkkana. Oman lisäkerroksensa toi myös kirjailija Joël kirjan sivuilla. Lukiessa sitä pohtii ja puntaroi, mikä kaikki onkaan totta... Loppujen lopuksi tämä kirja, paikoittaisesta epäuskottavuudestaan huolimatta, pyöritti tätä lukijaa aivan ihastuksiin juonensa koukeroissa. Noista alun negaatioista on kuitenkin pakko hiukan pudottaa lukukokemuksen tähtiä. Varmasti tulen kuitenkin tästä innostuneena lukemaan lisää Dickeriä.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Luetut.net, Sivumerkkejä, Kirjarouvan elämää ja Hemulin kirjahylly        

 

Pöytään ja vuoteeseen - Laura Esquivel

Kirjan nimi: Pöytään ja vuoteeseen (Como agua para chocolate)

Kirjoittaja: Laura Esquivel, suomentanut Sanna Pernu

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1989, suomennos 1993

Sivumäärä: 215

Mistä: Kirjastosta

 

' Tita oli kuulemma niin herkkä, että jo isoäidin äidin vatsassa hän itki itkemistään aina kun tämä silppusi sipulia; hänen itkunsa oli niin äänekästä että talon keittäjätär, puolikuuro Nachakin, kuuli sen selvästi. Eräänä päivänä itku oli niin voimallista että se käynnisti synnytyksen ennen aikojaan. Eikä isoäidin äiti ehtinyt päästää ääntäkään, kun Tita oli jo ilmestynyt maailmaan, keittiönpöydälle, keskelle hellalla kiehuvaan makaronikeiton, timjamin, laakerin, korianterin, kiehuvan maidon, valkosipuleiden - ja tietenkin sipuleiden - tuoksua. Kuten saatatte arvata, Titaa ei tarvinnut läimäyttää niin kuin tapoihin kuului sillä hän itki jo tullessaan, ehkä siksi että hän tiesi kohtalostaan, joka määräsi että avioliitto olisi häneltä tässä elämässä kielletty. Nachan kertoman mukaan rajusti virtavat kyyneleet kirjaimellisesti työnsivät Titan maailmaan, ja lainehtivat sitten keittiön pöydälle ja lattialle. '

s. 9-10 

 

1900-luvun alun Meksikossa aivan Texasin rajan tuntumassa sijaitsee De la Garzan perheen karjatila. Sinne syntyy pieni Tita keskelle keittiön patoja ja pannuja. Vaikka hän onkin talon rautaisen emännän Mamá Elenan nuorin kolmesta tyttärestä, kasvaa pieni Tita käytännössä keittiössä keittäjä Nunchakin hoivissa. Ruuanlaitosta tulee hänelle kuin toinen luonto ja Nuncha jakaa hänelle vanhoja ruuanvalmistuksen salaisuuksiaan. 

 

Nuoreksi naiseksi kasvaessaan Tita rakastuu Pedroon. Ikuisen onnen ja rakkauden tiellä on kuitenkin suvun vanha traditio siitä, että perheen nuorimman tyttären on avioitumisen sijaan jäätävä taloon huolehtimaan äidistään tämän kuolemaan saakka. Ja Mamá Elena on päättänyt lujasti noudattaa tätä perinnettä. Epätoivoissaan Pedro päätyykin naimaan Titan isosisko Rosauran, jotta hän voisi päästä elämään lähelle rakastamaansa Titaa. Mamán valvovan silmän alla he eivät voi kohdata, mutta ruoka on Titan rakkauden kieli ja sen avulla hän kertoo Pedrolle tunteistaan. Toisaalta Titan kokkailuissa rupeaa myös ilmenemään muitakin sivuvaikutuksia. Aivan kuin hän välittäisi tunteen kuin tunteen kokkaamansa ruuan kautta syöjilleen.

 

' VALMISTUSOHJE

Paloitellut häränhännät pannaan kiehumaan sipulinlohkojen ja valkosipulin kynnen kanssa, ja maustetaan suolalla ja pippurilla maun mukaan. Vettä kannattaa lisätä enemmän kuin normaaliin keittoon, koska nyt valmistetaan lihalientä, ja kunnon lihaliemen on oltava riittoisaa mutta ei kuitenkaan vetistä.

Lihaliemi parantaa kaikenlaiset henkiset tai ruumiilliset vaivat; siihen Chencha ja Tita ainakin olivat uskoneet, vaikka Tita ei ollut sitä pitkään aikaan oikein todesta ottanutkaan. Nyt hänen oli pakko myöntää, että se piti paikkansa. '

s. 109 

 

En ole juurikaan lukenut Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta. Näistä usein maagisella realismilla höystetyistä teoksista tuli kuitenkin kerran puhetta kirjallisuusiltamissa, ja sain suosituksen aloittaa tutustumismatkan tästä Esquivelin teoksesta. Parempi olisi kuulema aloittaa näin kevyemmästä päästä eikä hypätä pää edellä heti syvänteisiin. Sen verran omintakeista tuon alueen tyypillinen kirjallisuus kuulema on. Olenkin todella iloinen tästä suosituksesta, sillä varmaan ilman sitä en olisi koskaan törmännyt Pöytään ja vuoteeseen. Lähikirjastossammekin se oli jo haudattu varastoon, josta se piti erikseen kysellä lainaan. 

 

Pöytään ja vuoteeseen on tosiaan eräänlainen keittokirjan ja rakkaustarinan sekoitus. Se koostuu kahdestatoista luvusta, jotka kaikki alkavat reseptillä joka jatkaa matkaansa luontevasti osaksi tarinan jatkumoa. Tita eli ja hengitti kokkaamista ja ruoka myös rytmitti erilaisia juhlia ja tapahtumia henkilöiden arjessa. Hienosti Esquivel onkin siis tuonut tämän kokkaamisen aivan konkreettisesti kirjan sivuille näillä resepteillään. Itselleni myös kokkaaminen on lähellä sydäntä, ja teemmekin itse luuliemet, leivät ja oikeastaan kaikki ruuat mahdollisimman vähän prosessoiduista raaka-aineista. Olinkin aivan tohkeissani näistä Esquivelin resepteistä. Mitä inspiraatioita näistä saikaan!

 

Teoksen miljöö on myös kiehtova. Se sijoittuu Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle, kun tilanne oli vielä varsin erilainen kuin nykyään. Hienovaraisesti myös tuotiin esiin taustalla kuohuvaa Meksikon vallankumousta, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Piti oikein lähteä netistä lukemaan lisää aiheesta, että teoksen pystyi sijoittamaan oikeaan kontekstiinsa 1910-luvun kuohuavaan Meksikoon. Ei siis ihme, että resepteissäkin oli ihanaa vanhanajan havinaa, kun kaikki tehtiin kanan kynimisestä ja tulitikuista lähtien itse. 

 

Kaiken keskiössä oli kuitenkin tuo Titan ja Pedron elämää suurempi kielletty rakkaus. Siitä tarina alkaa ja lopulta päättyy. Lukijana sydäntä kivisti, kun he eivät voineet saada toisiaan tyhmän vanhan tradition vuoksi! Ja voi mikä kohtalo Pedron esikoiselle kävikään. Jyrä Mamá Elena kyllä nostatti epäreiluuden kyyneleet moniin silmiin. Kaiken tuon draaman keskelle oikeastaan sopi varsin kivasti nuo pienet maagisen realismin nyanssit. Titan kokkailuissa todellakin oli pientä taikaa. Kiinnostavan erilainen teos, vaikka en uskokaan sen jättämän muistijäljen kantavan läpi vuosien. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa tutustumista lattarikirjallisuuteen.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Tarukirjat, Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Jotakin syötäväksi kelvotonta, Kirjojen lumo ja Kirja vieköön!