Imperium - Robert Harris

Kirjan nimi: Imperium
Kirjailija: Robert Harris, suomentanut Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2007
Sivumäärä: 397
Mistä: Kirjamessuilta ostettu

Marcus Tullius Ciceron sisällä palaa kunnianhimo. Hän haluaa päästä politisoimaan ja sitä kautta hallita antiikin Roomaa. Innostaan huolimatta Ciceron lähtökohdat eivät ole kummoiset. Ruipelolla, änkyttämiseen taipuvaisella Cicerolla ei ole oikeaa sukutaustaa tai edes painavaa kukkaroa. Voimakkaan tahtonsa seurauksena hän päättää kuitenkin tulla jonakin päivänä Rooman parhaaksi puhujaksi, ja sitä varten hän lähtee Kreikkaan oppimaan mestareiden puhetaitojen saloja. Matkalle mukaan hän saa isältään orja Tiron, joka saa älyllään voitettua Ciceron puolelleen. Heistä tulee erottomaton parivaljakko, joka yhdessä rupeaa tavoittelemaan Cicerolle valtaa.

Kreikan opit, ja erityisesti Molonin puhekoulun tekniikat, saavat aikaan muutoksen Ciceron luonteessa. Roomaan palatessaan hänestä on kehkeytynyt mestaripuhuja, jolle sanat ovat aseista mahtavimmat. Lainoppinut Cicero ryhtyykin Tiron avustuksella töihin. Ensimmäinen askel on päästä senaattiin, ja siitä taistella teinsä harvoihin ja arvostettuihin ediilien, preetorien ja ennen kaikkea Roomaa hallitsevan konsiilin virkoihin. Kansan suosio on kaikki kaikessa, koska vääränlaisen taustan omaavana Cicerolla ei ole muita mahdollisuuksia menestyä, kuin luottaa kansaan ja puhelahjoihinsa.

Vastoin kaikkien odotuksia Cicero ottaa hoitaakseen syytteen Sisilian maaherra Gaius Verresta vastaan. Tämä koronkiskuri oli ryöstellyt Sisiliaa, ja koska hän hallitsi myös paikallisia tuomioistuimia, ei häntä voitu saada vastuuseen toistaan. Nyt kuitenkin nousukas Cicero on päättänyt haastaa hänet Rooman tuomioistuimeesa. Tällä oikeudenkäynnillä hän voi joko tuhota uransa tai saada lopullisesti varmistettua kansan suosiollisuus. Verresin puolella ovat Rooman aristokraatit ja monen sadan vuoden perinn, mutta Cicerolla on puolestaan älynsä ja puhelahjansa. Ja kaiken aikaa orja Tiro on Ciceron rinnalla kirjaamassa kaiken muistiin. Imperium on hänen tarinansa.

'' Tästä vallasta ja tästä miehestä aion lauluni laulaa. Vallalla tarkoitan virallista, poliittista valtaa - jota me kutsumme latinaksi imperiumiksi - elämän ja kuoleman valtaa, jonka valtio yksilölle luovuttaa. Sadat ovat tätä valtaa havitelleet, mutta tasavallan historiassa Cicero oli ainoa, joka tavoitteli sitä vain oman lahjakkuutensa turvin. Toisin kuin Metellus tai Hortensus, hän ei kuulunut mihinkään mahtavaan ylhäisysukuun, joka vaalien koittaessa saattoi hyötyä sukupolvien mittaan kertyneistä poliittisista palveluksista. Hänellä ei ollut ehdokkuutensa tukena mahtavaa armeijaa, kuten Pompeiuksella tai Ceasarilla. Hänellä ei ollit Crassuksen valtavaa omaisuutta siloittamassa polkua. Hänellä oli vain äänensä ja silkalla tahdonvoimallaan hän teki siitä maailman kuuluisimman äänen. ''
s. 14

Valtataistelua, lupauksia, petoksia, lahjontaa, kieroilua, katkeruutta ja vallanhimoa. Siitä on Harrisin historiallinen Rooma rakennettu. Tähän poliittiseenpeliin verrattuna, Suomen poliitikot vaikuttavat kaikki kehrääviltä kissanpennuilta. Rooma oli korruptoitunut. Ääniä myytiin eniten tarjoavalle, mistä teki hyvän bisneksen useammat vaalit vuodessa. Raha oli muutenkin tärkeässä osassa, sillä jo pelkkä senaattiin ehdolla olon edellytys oli miljoonan omaisuus. Sitten on tietysti tämä poliittinen näyttämö, jota hallitsi asemaansa tottuneet aristokraatit, jotka eivät voineet sietää ylimielistä ja heitä haastavaa Ciceroa, jonka ainut avu oli hänen sanojensa sivallus. Mutta voi pojat kuinka niillä sanoilla horjutettiin monen asemaa, mikä aikaansa sai sen ,että pian kaikki nimekkäät Roomalaiset olivat Ciceron vihamiehiä. Rooman ajan politiikka on kiehtovaa. Keikessa mitä tehtiin piti kieroilla ja koittaa epätoivoisesti arvailla vastustajan juonia. Edes omat toverit eivät välttämättä pysyneet rinnalla. Kiitollisuudenvelka oli jotakin, mikä unohtui äärimmäisen nopeasti Rooman valtapelin tuohkinnassa.

Imperium on ennen kaikkea juuri tuota vallantavoittelua keinoja kaihtamatta. Se on haasteita ja valtataistoja tulvillaan. Ciceron orja Tiro pysyi uskollisesti Ciceron luottosihteerinä läpi tämän uran, ja Harrisin teos on kirjoitettu kuin Tiron kynästä. Kuitenkin tämän kerrontaratkaisun vuoksi niin Tiro, Cicero kuin muutkin oleelliset henkilöt, jäivät hiukan pinnallisiksi. Palstatilaa sai, henkilöiden tuntojen kuvailun sijasta, juonittelu. henkilöitä oli myös niin monia, että en meinannut pysyä kärryillä, miten Cicero olikaan onnistunut suututtamaan aina kyseisen henkilön. Erityisesti C tuntui olevan hyvin yleinen nimikirjain.

Imperium perustuu tosiaisioihin, ja Tiron tiedetään oikeastikin kirjoittaneen Ciceron elämänkerran. Tämä on triologian aloitusosa, eli loppussa Tiron ja Ciceron elämät ei suinkaan pakattu nättiin pakettiin. Uskon, että jatkossa on luvassa lisää juonittelua, sinnittelyä ja valtataistoa. Itse tykäistyin paljon Imperiumiin, mutta neljäsataasivuinen poliittisen pelin kiemuroissa pysyminen oli aika ajatustyötä vaativaa, joten taidan tässä välissä pitää jonkinlaisen tauon ennen seuraaviin osiin tarttumista. Cicerossa on vain jotakin niin kiehtovaa. On mukava päästä tutustumaan tähän lainoppineeseen valtiomieheen, joka pelkillä puhelahjoillaan ja nopealla älyllään onnistui luomaan menestyksekkään uran Rooman korruptoituneessa valtakoneistossa. Täytyy myös myöntää, että odotan mielenkiinnolla, miten tässä vielä nuoren Julius Ceasarin tulevaisuus tulee kietoutuneeksi Ciceron elämään. Puhtaasti älyllään menestynyt Cicero on ispiroiva menneisyyden mahtimies.

Tähdet: * * * +

Kurpitsajuhla - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kurpitsajuhla (Hallowe´en party)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1969, suomennos 2009
Sivumäärä: 227
Mistä: Kirpputorilta

Kuuluisa salapoliisikirjailija Ariadne Oliver on uuden tuttavansa Judith Butkrin luona vierailulla Englannin idyllisellä maaseudulla. Pyhäinpäivä lähestyy, ja pikkutarkka rouva Drake on järjestämässä Woodleigh Commonin kylässä lasten Halloweenkutsut.Ariadne on mukana auttelemassa - tarkemmin sanottuna syömässä omenoita - juhlien järjestelyissä, kun 12-vuotias Joyce yrittää tehdä häneen vaikutuksen kerskuilemalla todistaneensa joskus murhan. Joycen kommentti ohitetaan naureskellen valheena, joita hänellä on tapana viljellä. Itse kutsujen lopussa Joyce löydetään kuitenkin hukutettuna ämpäriin. Hätääntynyt Ariadne päättää hälyyttää hyvä ystävänsä, maailmankuulun salapoliisin, Hercule Poirotin apuun. Poirot laittaakin pienet harmaat aivosolunsa töihin, mutta jotta voisi ymmärtää nykyisyyttä on ensin löydettävä totuus menneisyydestä.

'' Elspeth McKay oli joka suhteessa täysin erilainen kuin veljensä, poliisipäällikkö Spence. Kun Spence oli leppoisa ja tasainen, sisar oli jäykkä ja särmikäs. Rouva McKayn teräväpiirteiset laihat kasvot katselivat maailmaa purevan arvostelevasti. hän oli laiha kuin heinäseiväs, mutta sisaruksissa oli silti tiettyä yhtäläisyyttä. Varsinkin silmissä ja voimakaspiirteisessä leuassa. Poirot ajatteli, että molemmilla oli arvostelukykyä ja tervettä järkeä. Tosin he ilmaisivat ajatuksensa eri tavalla. Poliisipäällikkö Spence puhui hitaasti ja harkinnan jälkeen. Rouva Mckay iskeytyi asiaan nopeasti ja terävästi kuin kissa hiiren kimppuun. ''
s. 62

Luin Kurpitsajuhlan ensimmäisen kerran jo jokunen vuosi sitten, ja se oli ensimmäinen Christieni. Rakastuin silloin päätä pahkaa sen historiaa henkivään tunnolmaan ja kirjoitusasuun sekä omalaatuiseen ihmiskuvaukseen. En ole koskaan välittänyt raaoista, sydämentykytystä aiheittavista dekkareista. Poirotin älynystyröihin perustuvaa työtä on puolestaan oikein nautinnollista seurata. Jos vielä siitä Christien tavasta kuvailla henkilöitä. Se on vain niin ihastuttavaa. Eihän todellisuudessakaan tiedetä muiden ajatuksia ja syvempiä tuntoja, vaan käsitys toisista luodaan ulkonäön ja puheiden avulla. Christie pureutuukin juuri tällaiseen kuvaukseen mestarillisesti. Hän näyttää teräväkatseisesti ihmisiä määrättävät pääpiirteet, jotta lukija osaa mielessään kuvitella oikeanlaisen henkilön. Ikävä kyllä Kurpitsajuhlissa oli paljon vähemmässä määrin tätä kuvailun taituruutta kuin yleensä, eikä kaikkia henkilöhahmoja kuvailtukaan samalla purevuudella. Toisaalta silloin kun henkilöitä kuvattiin, oli se yhtä hykerryttävää kuin aina ennenkin.

'' Tässä jutussa ei näyttänyt pääsevän eroon omenista, Poirot ajatteli. Mikään ei voinut olla miellyttävämpää kuin mehukas englantilainen omena... Ja kuitenkin omenat liittyivät nyt luudanvarsiin ja noitiin ja vanhanaikaisiin kansantapoihin ja murhattuun lapseen. ''
s. 44

Jotakin kiireistäni voi kertoa, että luin Kurpitsajuhlat jo ennen Halloweenian päästäkseni oikean tunnelmaan, mutta pääsin postaamaan siitä vasta nyt. Hupsis! Joka tapauksessa tragedia ei sinäänsä ole kovin suuri, sillä Kurpitsajuhlat ei kannesta ja nimestään huolimatta sisällä liemilti Halloweenin kuvausta. Eipä se menoa kuitenkaan haitannut. Kurpitsatkin olivat saaneet väistää omenoiden tilalta, mutta kun kirjan sivuilla seikkailee omalaatuinen rouva Oliver, jolla on suuri mieltymys omenoihin, ei tämä seikka tullut suurenakaan yllätyksenä. Kurpitsajuhla on oikeastaan aika keskinkertainen Christie. Loppuratkaisun monimutkaisuudesta huolimatta, pystyi sitä jo osittain arvaamaan lukiessa, mitä ei yleensä ole Christien kanssa tapahtunut. Noh, mitä enemmän näitä Christien teoksia lukee niin ehkä siinä samalla kehittyy näkemään hiukan juoniverhon taakse. Onneksi hänen tuotantonsa on kuitenkin niin laaja, että yksittäisen dekkarin sisältö kiemuroineen sotkeutuu jo nopeasti muihin. Uudestaan lukeminen ei siis haittaa laisinkaan. Nyt oli kuitenkin juuri sopiva hetki lukea Poirotin toljailuja epämukavine kiiltonahkakenkineen. Ajatustyö kunniaan!

Tähdet: * * *

Lue oman hyllyn kirjat - haaste tilanteessa 22/65

Muualla luettu: Kirjahylly, Kirjavaras ja Le Masque Rouge

Kaikki oikein - Anna-Leena Härkönen

Kirjan nimi: Kaikki oikein
Kirjailija: Anna-Leena Härkönen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 317
Mistä: Kirjastosta

Eevi Puttonen on elänyt koko elämänsä kitsastellen. Lapsena hän oli luokan naurunaihe aina liian suurissa tai pienissä vaatteissaan, eikä hän koskaan saanut mitä halusi. Eevin isä oli se, joka piti kukkaron nyörit kireällä. Eihän sitä koskaan voinut tietää minkälainen onnettomuus voisi kävellä vastaan. Vielä aikuisenakin Eevi joutuu venettymään penniä, sillä vaikka hänellä on vakituinen työ kosmetologina, ei sillä hankita säihkyviä koruja. Viidenkympin hamekin tekee kipeää, mutta kun se on niiiin ihana! Aviomies Karille asiasta on turha mainita, koska jo nyt alkoholiin menevää miestä on parempi totella kuin vikistä vastaan.

'' Lopuksi lottotyttö toisti numerot niin hitaasti ja selkeästi artikuloiden, että ne olisi voinut lukea huulilta.
Eevi katsoi rivin uudelleen läpi. Hän katsoi vielä kerran. Kaikki oikein. Joka ikinen numero oli oikein. ''
s. 55

Kaikki kuitenkin muuttuu kertarysäyksellä, kun Eevi, joka ei edes yleensä lottoa, tulee saaneeksi voittorivin. 7 miljoonaa euroa! Tai oikeammin 3.5 miljoonaa sen jälkeen, kun Kari on saanut puhuttua itselleen puolet aviomiehen velvollisuudella. Joka tapauksessa nyt on Eevillä rahaa tilillä, ja voi kuinka mukavaa onkaan vihdoin päästä törsäämään. Onhan kuluttaminen hyväksi valtiontaloudellekin. Ei siinä sitten muuta kuin turkiksia ja timanttikoruja ostelemaan, ja uusi asunto sekä siivooja tekisivät myös terää. Kun Eeville tulee vielä mahdollisuus päästä kostamaan entiselle koulukiusaajalleen, on houkutus vastustamaton.

Voitettuaan lotossa tuntuu kaikkien oletus olevan, että raha tuo Eeville onnen. Toisaalta rahan lisäksi myös ongelmat kasaantuvat. Kenelle voi kertoa voitosta, ettei tule siipeilijöitä ja pitäisikö rahat sijoittaa jonnekin pankin uumeniin vai mitä? Karin alkoholin kulutus kasvaa ja ystävät rupeavat pitämään itseisarvona, että tuore lottovoittaja tarjoaa aina kaiken ja lainaa vielä päälle. Yhtäkkiä sen, minkä piti mullistaa Eevin elämä parempaan, onkin uhkaamassa löymässä sen pirstaleiksi.

'' - Rahat takas siihen pöydälle heti, Kari komensi.
- En pane.
Eevi killitti Karia silmät raollaan.
- Pane se siihen pöydälle.
- En varmasti pane.
- Sitten mä lähen yksin johonki baariin täältä.
- Sen kun lähdet. ''
 s. 126

Hmm... Sanottakoon heti, että en pitänyt tästä teoksesta ollenkaan. En löytänyt romaanista yhtä ainutta mukavaa tai samaistuttavaa hahmoa. Oletin, että tässä olisi enempi itse lottovoiton seurauksia, mutta enimmäkseen tarinan keskiössä oli hyvin ongelmallinen ja riitainen avioliitto höystettynä alkoholiongelmalla. Itse en juo, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa myöskään lukea ihmisten kännisekoiluja. Tässä sitten olikin sitä sivukaupalla, enkä vain pysty tajuamaan, miksi Eevi paapo Karia. Toinen asia, mikä ärsytti, oli Eevin hillitön tuhlaus. Siis oikeasti kuinka tyhmä ihminen voi olla vain syytämällä rahaa joka tuutista ulos. Ei se 3.5 miljoonaa tuolla törsäilytahdilla kovin kauaa kestä...

Fiilikset, niin lukiessa kuin sen jälkeen, oli enimmäkseen ärsytys. Huomasin tulevani suorastaan huonolle tuulelle lukiessa. En selvästikään ollut teoksen kohderyhmää, mutta jäi kyllä sen verran kitkerä jälkimaku, että en taida enää Härkösen tuotantoon koskea. Aiemmin olen lukenut Härköseltä vain Häräntappoaseen ja jälkimaku oli sama. Myönnettäköön, että Kaikki oikein on varsin nopealukuinen teos, mutta minuun iskee kyllä paremmin kerronnalliset ja syvällisemmät kirjat kuin tämän kaltainen nopea dialogi. Sitten en päässyt oli sellaisesta tunteesta, että Eevin toljailujen olisi pitänyt olla jollakin tavalla huvittavia, mutta että itse kyllä missasin pointin jatkuvasti. Olihan tässä tarkkanäköistä kuvausta ihmisluonnosta sekä suomalaisuudesta, ja välillä hymähdin jopa hyväksyvästi, mutta... En osaa paremmin tuntojani kuvata kuin kutusmalla Härköstä minun makuuni ehkä hiukan liian suomalaiseksi kirjailijaksi. Kyllä joskus sen valonsäteen pitäisi myös perunasäkkiin paistaa.

Tähdet: * *

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, Mari A:n kirjablogi, Kirjakaapin kummitus, Luettua, Kirjojen keskellä, Yöpöydällä, Kaiken voi lukea!, Kulttuuri kukoistaa, Kirjakaapin avain ja Annelin lukuvinkit