Leipää ja maitoa - Karolina Ramqvist

Kirjan nimi: Leipää ja maitoa (Bröd och mjölk) 

Kirjailija: Karolina Ramqvist, suomentanut Laura Kulmala

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 7h 18min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Tässä muistelmateoksessa pureudutaan syvälle Karolinan lapsuuteen ja ennen kaikkia hänen ruokamuistoihinsa. Kuinka ensimmäisen mandariinin herkullisen mehun purskahdus tuntuikaan suussa niin, että oli syötävä koko pussillinen heti perään. Kuinka hän pienenä tyttönä vietti kesiä isovanhempiensa siirtolapuutarhan mökissä ja kokkasi ihan itse palapaistia vaarille kun mummo oli poissa. Entäs isoäidin riisivanukas. Sen makumaailma on eräänlainen kiinnekohta Karolinan lapsuuteen.

 

Toisaalta ruokamuistojen ohessa kulkee myös toisenlainen tarina. Karolina oli yksinäinen lapsi, jonka äidillä ei juurikaan tuntunut olevan aikaa ja kiinnostusta häntä, tai ruokaa kohtaa. Sen vuoksi isovanhempien tekemien ruokien muistot ovat erityisen kirkkaat hänen mielessään. Sieltähän hän sai ruuan lisäksi lämpöä ja hoivaa. Karolinan kasvaessa myös käy yhä selvemmäksi, että hänen suhteensa ruokaan ei ole aivan normaali. Hänellä on koko ajan nälkä ja ruuasta muotoutuu eräänlainen pakkomielle ja välittämisen osoituksen muoto. Kun hän luo uudestaan lapsuutensa rakkaan riisivanukasmuiston omalle tyttärelleen, tajuaa hän viimein uivansa liian syvissä vesissä. Eihän se taida olla normaalia romahtaa jos lapsi kieltäytyy hyväksymästä hänen rakasta riisivanukastaan...

 

Voi pientä Karolina parkaa. Hänen kyltymätön himonsa ruokaan yhdistettynä perhesuhteiden haasteisiin, jotka ruokkiva ruuasta kuvaa välittämisen muotona... Eipä siitä kovin tasapainoista ruokasuhdetta tullut. Oli kuitenkin kiinnostavaa päästä seuraamaan hänen matkaansa tämän muistelmateoksen myötä, joka on varmasti ollut osin terapeuttinen kokemus hänelle. Harvoin nimittäin pääsee lukemaan näin valovoimaisia kuvauksia syömisestä ja ruuan mauista. Kaikkea sitä mikä pyörii ruuan ympärillä. Kieli soljui kauniisti ja aina lukijanakin halusi upota seuraavan ruokamuiston matkaan. Toisaalta tasapainottava tekijänä näiden vierellä kulki tuo lapsuuden tarina yksinäisestä pienestä tytöstä, joka kosketti. 

 

Minulle tämä teos päätyi lukuun lukupiirin myötä, mutta jos vain olisin tiennyt sen olemassaolosta, olisin saattanut muutenkin tarttua siihen. Itse nimittäin harrastan ruuanlaittoa. Teemme mieheni kanssa paljon ruokaa aivan alusta lähtien. Jatkuvasti tuntuu jokin hapanjuurileipä olevan nousemassa tai piimä tai jugurtti tekeillä maidosta. Uusin innovaatio on tehdä itse suklaata ja jäätelöä ilman valkoista sokeria. Ja sitten vielä ne lukuisat päivittäiset pääruokien kokkailut, joihin aina jaksan hakea uusia inspiraationlähteitä ja reseptejä kokeiluun. Ruoka ei kuitenkaan ole minulle Karolinan kaltainen pakkomielle ja syömishäiriönkohde (onneksi), mutta kyllä itsekin sitä tuli lapsuudessa syötyä oma osansa mikroeineksiä, jotka ovat voineet vaikuttaa oman ruokaharrastukseni kehittymiseen. Tämä ruokamuistelmateos kuulostikin siis hyvin kiinnostavalta ja minulle sopivalta teokselta. Yllätyin myös positiivisesti, kuinka kaunis kaunokirjallinen teos itsessään tämä oli kokonaisuutena. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Helmi Kekkonen, Kirjareppu, Sivumerkkejä, Kirjakimara, Annelin lukuvinkit, Tainan ja Tommin aarrearkku ja Kirjavinkit  

 

Emännöitsijä - Enni Mustonen

Kirjan nimi: Emännöitsijä

Sarja: Syrjästäkatsojan tarinoita #3
Kirjailija: Enni Mustonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2015

Sivumäärä: 445

Mistä: Kirjastosta

 

' - Huomentapäivää, hän tokaisi minut huomatessaan. - Sitä vuoriompelijan paikkaako soot tullu kysymähän?

- Eikä kun pitäis puhua pestistä herra Edelfeltin kanssa, vastasin hämmentyneenä. Pitkään aikaan en ollut kuullut kenenkään puhuvan samalla nuotilla kuin äitivainaa. - Missähän täällä on F -rappu?

- Tualla soon nurkas tuan hevoosen takana, nainen sanoi ja tarttui tyhjään ämpäriinsä. Vanhan virtsan ja paskan hajusta ei voinut erehtyä. Sen täytyi olla jonkinmoinen makkiämpäri, mutta eikö piika aikonut pestä sitä ollenkaan?

- Vai on se Alpertti-herra ottamas uuren piijan, nainen jatkoi naurahtaen mutta lähti jo kohti omaa porrastaan. - No jo oli aikaki! Se entinen oli aivan olematoon, ei muuta ku alasti vaan kekkalehti taulun mallina. '

s. 15

 

Edellisessä osassa nuori Ida toimi lapsenpiikana Sibeliuksilla. Nyt vuoden 1900 syyskuussa hänen on kuitenkin löydettävä uusi toimi Sibeliuksien muuttaessa väliaikaisesti ulkomaille. Hänelle järjestyykin paikka samasta taiteilijapiiristä taidemaalari Albert Edelfeltin taloudesta. Hän nimittäin tarvitsisi emännöitsijän huolehtimaan ateljeestaan. Idan on siis aika kerätä vähäiset tavaransa ja muuttaa maalta jälleen takaisin Helsingin sykkeeseen.

 

Emännöitsijän toimi on varsin erilainen kuin mihin Ida on aiemmin tottunut. Sibeliuksilla hän huolehti lapsien lisäksi myös taloudesta saaden muutaman vapaapäivän vuodessa ja palkanmaksukin oli niin ja näin. Edelfelt taas oli hyvin antelias talousrahoineen ja tekemistäkin oli vain nimeksi. Kestitä Albertia ja hänen mahdollisia vieraitaan näiden ollessa ateljeessa ja pitää huushollia lämpimänä ja siistinä. Toimintaan tottuneelle Idalle on ihan tulla tylsää, mutta onneksi tämä innokas lukija kuuleekin kansankirjastosta, josta voi lainata luettavaa. 

 

Seuraavan viiden vuoden aikana Ida näkee vierestä kuin Albert koittaa saada työnsä valmiiksi, vaikka uusia tilauksia pinoutuu jo nopeampaa kuin edellisiä valmistuu, unohtamatta muita luottamustoimija. Taiteilija polttaa kynttilää molemmista päistä ja Ida hoivaa kun vatsanpurut vetävät hänet vuoteen omaksi. Jossain tuona aikana myös tunteet rupeavat heräämään. Albert-herra kun on tunnettu hurmaavuudestaan eikä hänen avioliittonsa tila ole hääppöinen...  

 

' Hullu! Typerys! Houkka!

Vaikka kuinka yritin takoa järkeä päähäni, tiesin, ettei se onnistunut. Pakko oli tunnustaa. Olin ihastunut Albert-herraan kuin mikäkin hupakko, vaikka hänen mielestään olin varmaan vain säälittävä, vähän kömpelö palvelustyttö. Mitään järkeä ei tämmöisessä tunteessa ollut, tiesin sen kyllä. Albert-herra oli minua ainakin kolmekymmentä vuotta vanhempi. Hänellä oli perhe, vaimo ja lapsi ja kreivittärensä lisäksi varmaan muitakin rakastajattaria. Olihan ateljeerin seinälläkin olevista tauluista joka toisen mallina ollut joku kaunis nainen.

Ja siltikin koskaan en ollut tavannut yhtä ystävällistä ja suurpiirteistä herrasmiestä. Koskaan ei kukaan herra ollut puhutellut minua yhtä suoraan ja tuttavallisesti. Albert-herra ei käskenyt vaan pyysi tekemään. Hän kiitti pienimmästäkin palveluksesta ja piti huolta niin polttopuista kuin talousrahoista. Kun Albert-herra katsoi minua tummilla silmillään ja hymyili... '

s. 89-90 

 

Olipas taas mukavaa sukeltaa Mustosen historiallisen romaanin maailmaan. Jokin tässä hänen kerronnassaan vain vetää mukaansa ja kieli tuntuu herkullisen autenttiselta. Oli kiinnostavaa päästä seuraamaan tuota 1900-luvun aivan alun arkea. Millaista oli elää Helsingissä tuolloin? Kerrostalossa oli oikein pottatuoli joka kerroksessa, jonka piiat sitten kävivät tyhjentämässä ja pesemässä pihalla. Huoneistot lämmitettiin puulla pitämällä tuli yllä takoissa. Piiat juoruilivat pyykkituvalla ja vaatteita omistettiin vain muutama kerta. Ja jos käsky kävi, niin palkollisen piti laittaa kaikki omat suunnitelmansa jäihin ja lähteä minne isäntäväki sitten sattuikaan käskemään matkustamaan. 1900-luvun alussa oli myös poliittista liikehdintää, kun Bobrikovista herrat pauhasivat salongeissa. 

 

Tämä Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja todella hurmaa. Toki on mielenkiintoista päästä seuraamaan Idan matkassa Suomen taidepiirien merkkihenkilöiden elämää. Tälläkin kertaa kuitenkin Edelfeltin elämän sijasta nautin kaikista eniten juuri Idan elämän kuvauksesta. Toisaalta nämä sarjan osat tuovat myös kiehtovasti esiin noita eri taiteilijapersoonia. Eipä sitä myöskään ole tullut mieleen kuinka paljon hommaa Edelfeltilläkin oli maalaamisen lisäksi. Aktiivista elämää kyllä on vietetty. Kiehtova sarja ja en malta odottaa minne Idan tie seuraavaksi vie.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Paimentyttö

2. Lapsenpiika 

 

Muualla luettu: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjasähkökäyrä, Kirjan pauloissa, Elämä on ihanaa, Annelin kirjoissa, Amman lukuhetki, Kirjahilla, Luettua, Pihin naisen elämää ja Kirjojen maa

 

Talven portti - Niilo Sevänen

Kirjan nimi: Talven portti

Sarja: Ikitalvi #0 

Kirjailija: Niilo Sevänen

Lukija: Raiko Häyrinen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2023

Kesto: 1h 45min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

800-luvun alussa viikinkijoukkio seilaa pitkin Irlannin rannikkoa etsien saalista. Talvi on pian koittava, mutta vielä ei ole kehuttavaa kotiin vietävää. Pohtiessaan seuraavaa ryöstökohdetta ja suuntaa johon lähteä, he törmäävät erääseen pieneen paikalliseen mieheen. Päällikön kätensä menettänyt poika, joka on taitava kielissä, osaa puhua tämän ukon kanssa. Viikingeille tyypillisen uhkailun jälkeen mies suostuu paljastamaan heille erään kohteen jonne kannattaisi tehdä ryöstöretki. Vähän matkan päässä on nimittäin sumun keskellä eräs hyvin haastavasti löydettävä saari, joka on täynnä kultaa. Viikinkijoukkio päättää lähteä seuraamaan tätä polkua ahne kiilto silmissään. Pian he kuitenkin tulevat huomaamaan, kuinka todella pahan virheen he tulivatkaan tehneeksi.

 

Tämä Talven portti on eräänlainen intro Seväsen Ikitalvi-fantasiasarjalle. Se sijoittuu aikaan ennen sarjan tapahtumia ja on julkaistu vain e- ja äänikirjana. En ole vielä tuota Seväsen kehuttua sarjaa lukenut, joten en osaa sen enempi sanoa, miten tämän tarinan palaset tulevat istumaan osaksi tuota päätarinaa. Näinkin sain kuitenkin tämän pienen teoksen matkassa kokea aikamoisen reissun!

 

Fantasiaelementtejä ja viikinkien mytologiaa kiedottuna historialliseen kehykseen. En yhtään ihmettele, että olin näillä elementeillä täysin naulittuna seuraamaan tarinaa. Elin tuon viikinkijoukkion matkassa. Taitavasti kolmen vuorottelevan kertojan kautta Sevänen rakentaa pituuttaan suuremman eeppisen tarinan, jota olisi halunnut vain ahmia lisää. Maailmanrakennus oli onnistunutta ja jännitysmomentti piti lukijan hengästyneenä matkassa mukana. Tämä vain loppui aivan liian nopeasti! Odotankin nyt yhä suuremmalla innolla mitä kaikkea tuossa varsinaisessa sarjassa onkaan luvassa, sillä niin ahmittava ja koukuttava tämä intro oli!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Ankin kirjablogi ja Kirsin kirjanurkka  

Lasten juna - Viola Ardone

Kirjan nimi: Lasten juna (Il treno dei bambini) 

Kirjailija: Viola Ardone, suomentanut Laura Lahdensuu

Lukija: Rosanna Kemppi
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 6h 50min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Seitsemänvuotias nuori poika Amerigo elää sodan jälkeisessä Italiassa. Hän asuu äitinsä kanssa Napolin rutiköyhissä kortteleissa. Rahasta ja ruuasta on pulaa. Opettajaneidin läimäykset muistaen Amerigo on lopettanut koulun kesken ja nyt hän juoksentelee kaduilla päivät välillä keräten äidilleen lumppuja, jotka voisi pestynä ehkä vielä saada myytyä pikkurahasta. Kengät ovat kuitenkin se mikä Amerigoa kiinnostaa. Hän katsoo ohikulkijoiden kenkiä ja antaa itselleen pisteitä sen mukaan ovatko kengät puhki kuluneet, käytetyt, uudet (10 pistettä!) tai onko kenkiä lainkaan. 

 

Sitten äiti vie Amerigon mukanaan tapaamaan erästä kommunistinaista. He ovat nimittäin puolueena järjestämässä lapsille junaa. Junaa joka veisi solidaarisuuden nimissä Napolin köyhäilistön lapsia vauraaseen pohjoiseen talven yli. Jokainen matkaan lähtevä lapsi saisi vieläpä uudet vaatteet ja kengät! Toisaalta kaupungilla kulkee myös toisenlaisia huhuja. Mitä jos lapset viedäänkin Venäjälle työleireille? Tai heiltä katkotaan kädet ja jalat? Tietämättä mihin uskoa Amerigo kuitenkin istutetaan junaan ja matkaa kohti pohjoista. Ja tämä matka tulee muuttaneeksi hänen koko tulevaisuutensa.  

Huh olipa aikamoinen matka Amerigon matkassa. En ollut tiennyt ennen Italian sodan jälkeisistä lasten junista, joissa lapsia vietiin rikkaisiin perheisiin pohjoiseen. Ajatushan on varmasti ollut kaunis. Tarjota lapsille, joilla ei ole mitään, paremmat olot. Ainut vain, että miten he ovat ajatelleet tämän vaikuttaneen lapsiin? Heidän annettiin maistaa yltäkylläisyyttä. Sitä että kaikilla on ehjät kengät ja vaatteet, lämmin koti ja perheen syli. Ja sitten joidenkin kuukausien jälkeen heidät heitettäisiin vain takaisin tyhjän päälle mukanaan nämä muistot. Eikö kukaan pohtinut mitä tuo tekee lapselle? Eikö se herätä katkeruutta siitä mitä heillä olisi voinut olla, jos olisivat vain sattuneet syntymään toisaalle. Toisaalta jotkut lapset päättivätkin jäädä, mutta kuinka raastava sekin päätös on ollut. Tulla revityksi irti omilta juuriltaan ja omilta vanhemmiltaan. Ei ole kyllä ollut noiden lasten harteille upotettu päätös helppo.

 

Italia on maana kiehtonut minua pitkään. Sen historia on niin vaiherikas, kaupungit ja maaseutu upeaa ja vielä se kielin ihana soljuvuus. Helposti mielessä viliseekin sellainen postikorttimaisemaidylli. Tässä Ardonen teoksessa taas näytetään sitä tietyllä tapaa todellisempaa maisemaa. Napolin köyhäilökorttelit tulivat jo tutuksi Elena Ferranten Napoli-sarjan myötä ja samaa rutiköyhää maisemaa tässä Ardonenkin teoksessa maalattiin. Omin voimin sieltä on lähes mahdotonta ponnistaa pois. Näille lapsille sentään tarjottiin pakoreitti. Mahdollisuus parempaan kuin jäädä vain kortteliin. Onneksi lapset ovat sopeutuvaisia. Viimeisessä osassa myös hienosti hypättiin tulevaan, jossa päästiin näkemään mitä Amerigosta lopulta tuli ja myös miten hänen psyykeensä oli kehittynyt tämän kahtia repimisen seurauksena. Kauniisti kirjoitetun ja otteessaan pitävän tarinan Ardone tarjoilee lukijoille. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Marjatan kirjat ja mietteet, Kirjat kertovat, Kirjasähkökäyrä, Hemulin kirjahylly, Kirja ja keittiö, Kirjojen kuisketta, Kirjakaapin avain, Luetut.net, Kirja vieköön!, Donna mobilen kirjat ja Kirjarouvan elämää 

 

Tuonela - Mikko Kamula

Kirjan nimi: Tuonela

Sarja: Metsän kansa #3
Kirjailija: Mikko Kamula
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2019

Sivumäärä: 701

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli kaikkea muuta kuin kunnossa, mutta tämän oli pakko onnistua. Hän pinnisti kaikki voimansa ja näki, miten Tenhon rintaa koskettavat kädet kuihtuivat silmissä muuttuen harmaiksi ja hauraiksi. Hänen kätensä, hänen kehonsa, mutta yhä sen läpi kulki väkeä, joka auttoi Tenhoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Yörnin äijää pelotti, mutta hän oli hyväksynyt sen, että kuolisi joskus. Jos se tapahtuisi tänään, olkoon niin. Hän sulki silmänsä ja yritti pakottaa Tenhon takaisin eloon. 

Seuraavat hetket peittyivät hämärään. Voimat ehtyivät, ja hän huusi tuskasta. Tältä siis tuntui kadota olemattomiin. Repivä tunne, kun oma tietoisuus hajosi hitaasti pieniksi palasiksi. Yörnin äijä säilytti kuitenkin yhteyden Tenhoon, ja yllättäen hän tunsi, miten elämä palasi runneltuun ruumiiseen kuin lepattava liekki. Hän oli onnistunut! Tietäjä päästi irti Tenhosta kaikkensa antaneena, ja hänen silmissään pimeni. Enempää hän ei olisi jaksanutkaan. '

s. 8

 

Sarjan edellisessä osassa Isossa härässä kaikki yhdistivät voimansa aina lappalaisia, linnanhuoveja ja maahisia myöten taistelussa isoa härkää vastaan. Nyt taistelu on juuri päättynyt ja Tenhon uhrauksen seurauksena hänen eloton ruumiinsa makaa rantahietikossa. Yörnin äijän onnistuu palauttamaan hänen pakeneva henkensä takaisin kehoon, mutta sielu on jo lähtenyt kauas Tuonelaan. Kun lappalaiset eivät suostu lähtemään etsimään häntä alisesta, ei Yörnin äijälle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itse tälle matkalle, joka on luultavasti koituva hänen kuolemakseen. Hän ei kuitenkaan suostu jättämään oppilastaan pulaan, kun tällä vielä olisi elossa oleva keho tallella johon palata.

 

Eipä elo Rautaparran syrjäisellä metsäpirtillä muutenkaan ole kovin rauhaisaa. Karjalaiset tekevät nimittäin hävitysretkiään Savoon ja he saavat kokea tästä osansa. Perheen vanhin lapsi Heiska päätyykin lähtemään kostoretkelle Venäjän puolelle rajaa voittaakseen rakastamansa tytön käden itselleen lopullisesti. Perheen tytär Varpu puolestaan koittaa toipua edellisen osan traumaattisista kokemuksistaan. Perheen isä Juko kuitenkin näkee hänen jo olevan kypsä avioitumaan ja niin kosiomatka ja tutustuminen tulevaan sulhaseen Juvalla saa alkunsa. Varpun on kuitenkin haastava avata sydäntään. Juvalla hän kuitenkin pääsee oppimaan parantamisesta lisää paikallisen parantajan avustuksella, ja hänen apuaan todella tarvitaankin, kun paha kulkutauti alkaa lakomaan kyläläisiä vuoteenomiksi.

 

' Mateli pudisti päätään hänen synkkyydelleen. "Parempi vain tehdä mitä tehtävissä on. Kuolleesta lehmästä saa vaikka mitä käyttökelpoista."

Siinä Mateli oli oikeassa. Liha ja syötävät sisäelimet oli otettu tarkasti talteen, suoleen oli tehty makkaraa, virtsarakosta ja vatsalaukusta oli saatu vedenpitäviä kalvoja, ja suuri osa luistakin oli säästetty. Yksi tärkeimmistä osista oli silti eläimen nahka, joka oli nyt valmis karvanpoistoa varten. Se ei ollut kärsinyt haltijan vihasta niin pahasti kuin Heiska oli ensin luullut. '

s. 446

 

Pakko se on myöntää, että minä kyllä sitten rakastan tätä sarjaa! Kamula yhdistää niin upeasti tuota 1400-luvun elämän menoa ja mytologiaa luoden jännittävän, mutta samalla aidontuntuisen tarinan. Mitäpä jos talon vintillä olisi oikeasti elänyt suojeleva haltija? Ja metsässä henkiä joita ei parennut suututtaa? Entäpä sitten nämä suuret saagat Tuonelasta, yhdeksästä sairaudesta ja Kalevan pojista? Vau, tämän tarinan matkassa istuin kuin naulittu paikallani ja 700 sivua vain vilahti aivan liian nopeasti ohi. Onneksi luen tätä sarjaa hiukan jälkijunassa, joten seuraavan osan ilmestymistä ei tarvitse odotella.

 

Tällä kertaa oikeastaan kaikkien Jukon lasten juonilangat olivat kiinnostavia. Tenhon ja Yörnin äijän seikkailut Tuonelassa saivat pidättelemään henkeään ja samalla valottivat hienosti vanhoja kalevalaisia tarinoita. Heiskan vierellä taas päästiin seuraamaan yksityiskohtaisesti kuinka esimerkiksi miekkaa taottiin tai lehmän nahkaa parkittiin. Kuinka kiehtovaa oli nähdä tuo työvaiheiden määrä! Ja tällä kertaa ei enää onneksi tarvinnut myötähäpeillä hänen rakkaudenkaipuunsa matkassa. Ilokseni Varpu nousikin tällä kertaa myös varsin suureen rooliin. Hänen kauttaan valotettiin naisten asemaa ja kuinka vähän heillä tyypillisesti olikaan sanavaltaa. Kiehtovaa oli myös seurata parantajan matkan alkutaivalta ja eri yrttien käsittelyä ja käyttöä. 

 

Sanoinhan jo kuinka ihastunut olen tähän sarjaan? Minua kiinnostaa niin paljon nuo suomalaiset vanhat perinteet ja tässä ne on vieläpä herätetty henkiin niin loistavasti. Periatteessa tässä lukeekin samanaikaisesti taidokasta historiallista proosaa höystettynä fantasian jännittävillä elementeillä. Kaksi genreä jotka ovat lähellä sydäntäni siis yhdistyvät saumattomasti. Ja kerrankin tuo fantasiapuoli vieläpä perustuu kansanperinteeseen, joten siitäkin voi samalla oppia. Hienon työn on Kamula tehnyt tämän sarjan kanssa. Todellinen suursarja tuntuu nimittäin olevan kyseessä.  

 

' Asiat olivat nyt paremmin kuin matkan ollessa vasta alussa, mutta Tenho ei voinut estää pahaa aavistusta, joka hiipi hänen ympärillään ja luikerteli vähän väliä hänen ajatuksiinsa. Tältä tuntui silloin, kun hän oli sotkeutumassa liian suuriin ja aivan liian vaarallisiin asioihin, eikä tapahtumien kulkuun voinut enää mitenkään vaikuttaa. '

s. 524 

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muu sarjasta lukemani osat:

1. Ikimetsien sydänmailla 

2. Iso härkä 

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka, Ja taas kirja kädessä, Kulttuuri kukoistaa, Paljon melua kirjoista ja Kirjavinkit 

Veisu luonnonkoneille - Becky Chambers

Kirjan nimi: Veisu luonnonkoneille (A Psalm for the Wild-Built)

Sarja: Munkki ja robotti # 1 

Kirjailija: Becky Chambers, suomentanut Kaisa Ranta

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Hertta

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2024 ja äänikirja 2025

Kesto: 4h 21min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kaukaisessa tulevaisuuden Pangassa elää sisarus Dex. Hän on omistanut elämänsä luostarille, jossa on hän ylläpitää puutarhaa. Jokin kuitenkin kalvaa häntä sisältä. Miksei kaupungeissa kuulu enää sirkkojen siritystä? Sisäinen ahdistus kasvaa, ja hän päättää aloittaa alusta. Hän ryhtyy kiertäväksi teemestariksi, joka polkee pitkin Pangan maalaispitäjiä jakaen teetä ja kuuntelevaa olkapäätä. Alku ei ole helppo, mutta hän löytää oman paikkansa. Sirkat vain edelleen puuttuvat, vaikka kuinka kyliä kiertäisi...

 

Lopulta sisarus Dexin sisäinen levottomuus ottaa taas vallan. Onko tässäkään järkeä? Kiertää samat kylät ympäri, kuulla samojen ihmisten murheet yhä uudestaan ja uudestaan. Voisiko vastaus piillä jossain kauempana. Villin luonnon keskellä, jotka on jätetty rauhaan? Hän lähteekin tutkimaan villiintynyttä erämaata. Paikkaa, jonne ihmisillä ei enää ole asiaa. Tällä matkallaan hän kohtaa jotakin odottamatonta. Vuosisatoja sitten Pangan itsetietoiset robotit ovat nimittäin nostaneet kytkintä ja painuneet metsän siimekseen. Ja nyt yksi näistä roboteista on lähetetty heidän keskuudestaan tutustumaan ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Voisiko tästä alkaa odottamaton ystävyys? 

 

Tätä teosta mainostettiin hyvän mielen scifinä. Itse tykkään varsinkin väsyneenä lukea ja kuunnella kevyempää viihdekirjallisuutta ja vastaavasti fantasia ja scifi kiinnostavat myös genreinä paljon. Viime kesänä luin Travis Baldreen fantasiaa ja kevyttä kahvilakirjallisuutta yhdistelevän Legendoja ja latteja ja innostuin tällaisista genrejen sekoittajista paljon. Olisiko tämä siis scifin saralla jotakin vastaavaa, pohdin kun päätin ottaa Veisu luonnonkoneille lukuun.

 

Tyypillisesti scifissä tulee luettua dystopioita. Erilaiset tulevaisuudenkuvat kiehtovat, sillä niissä on yleensä hyödynnetty paljon elementtejä, jotka on jo nähtävissä nykyaikana. Tässä Chambersinkin teoksessa voi kuvitella kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet kyseiseen yhteiskuntaan. On ollut robotteja ja sitten shokki, kun kaikki pitikin opetella tekemään taas itse, kun robotit päättivät lähteä omille teilleen elelemään luontoon. Vastaavasti luontoarvot ovat korkealla. Iso osa Pangasta on varattu luonnontilaiseksi erämaaksi. Vastaavasti autojen sijaan kuljetaan omalla lihasvoimalla pyöräillen. Silti missään kohtaan lukijana tämä tulevaisuus ei kerrankin ahdistanut. Ei lähdetty dystopisen synkistelyn tielle, vaan aivan muuhun suuntaan.

 

Tämä oli lempeää scifiä, jonka kietoa ympärilleen kuin lämpimän villapaidan. Oli mukavaa päästä scifin mielenkiintoisten maailmojen pariin, mutta näin kevyesti. Kerronta oli kaunista. Mitä nyt muutamassa kohtaa päähenkilön kiroilu oikein särähti korvaan, koska niin ristiriidassa se tuntui olevan muuten niin seesteisen tarinan kanssa. Päähenkilön kasvun matka oli myös lohdullisen samaistuttava. Ja kuinka hupaisia tilanteita sisarus Dexin ja robotin kohtaamisesta saikin aikaiseksi! Tämä on hyvin lyhyt tarina, mutta silti se piti kiehtovan maailman sisällään. Ehdottomasti aion palata sarjan pariin, kun toinen osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. 

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja ja Kirjavinkit     

Hukkareissu - Beth O´Leary

Kirjan nimi: Hukkareissu (The No-Show)

Kirjailija: Beth O´Leary, suomentanut Heli Naski

Lukija: Usva Kärnä, Karoliina Niskanen, Kati Tammensola & Ilkka Villi
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos ja äänikirja 2023

Kesto: 12h 27min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Siobhan on näyttävä ilmestys. Hän liikkuu kalliissa design-vaatteissa ja toimii menestyneenä elämäntapavalmentajana. Miranda puolestaan kiipeää työkseen puihin ollen yksi työporukan jätkistä. Hän nauttii yli kaiken kiipeilystä ja sen tuomasta adrenaliinista. Jane puolestaan on nätti tyttö, joka on paennut Lontoosta pienemmälle paikkakunnalle. Hän on heittänyt harmaat jakkupuvut pois ja elää nyt rutiiniensa mukaista arkea toimien vapaaehtoisena hyväntekeväisyysliikkeessä. 

 

Näitä kolmea hyvin erilaista naista yhdistää kuitenkin yksi asia. Heidät kaikki jätetään ystävänpäivänä odottamaan turhaan deittinsä saapumista. Kaiken kukkuruksi tämä oharit tehnyt mies on kukapa muu kuin kaikilla sama - Joseph Carter. Hiukan nörtihtävästi komea mies, joka vaikuttaa niin kultaiselta ja täydelliseltä. Vaikka Joseph ei suostukaan antamaan selitystä, antavat kukin tahollaan tälle anteeksi. Kuka nyt voisi vastustaa tuon miehen vetovoimaa. Mutta loppujen lopuksi kaikki eivät voi saada onnellista loppuaan Carterin kanssa, joten kuka löytää elämänsä rakkauden ja kuka jää nuolemaan näppejään?

 

Olen aiemmin lukenut O´Learylta Kimppakämpän ja Vaihtokaupan, joissa molemmissa on ollut hykerryttävän herkullinen lähtöasetelma. Tällä kertaa kolme naista ja yksi mies ei kuulostanut niin ihmeelliseltä lähtökohdalta, mutta kyllä minä tyttö vain viihdyin tämän teoksen parissa silti! O´Learylla on nimittäin kyky upottaa kevyeen hömppäänsä myös vakavampia sävyjä, ja ainakin tämä lukija yllättyi täysin, kun tarinan juju avautui lukiessa.

 

Lähtöolettamanihan tämän teoksen suhteen olivat aivan pielessä. Jostain kumman syystä oli muodostanut kuvitelman, että Carter olisi sopinut kaikkien kolmen naisen kanssa treffit samaan paikkaan ja sitten kun tämä teki oharit, niin naiset yhteistuumin lähtevät kilpailemaan kuka hänet saa. Mutta todellisuushan oli, että kyseessä olivat aamiais-, lounas- ja illallistreffit ja naiset autuaan tietämättömiä toisistaan. Kukin luulin löytäneensä sen oman prinssinsä. Myös heidän suhteiden ladut vaihtelivat. Kellä oli satunnaisempi seksisuhde, kellä ihan parisuhde ja kuka taas haikaili ystävyyssuhteen syventymistä. Ja yllättäen ei Carterkaan ollut yksiselitteinen kusipää, vaikka alkuasetelmasta olisi sitä voinut uumoilla.

 

Odotukseni eivät olleet tämän teoksen suhteen yhtä korkealla, kuin O´Learyn edellisissä, mutta pakko se on myöntää, että kyllä minä silti vain viihdyin tämän teoksen matkassa. Vaikka naiset olivat hyvin erilaisia keskenään, oli kiinnostavaa seurata heidän kaikkien elämiä ja suhteiden kehittymisiä. Erityiset pisteet Mirandasta, jonka työ oli kyllä jotain niin kiinnostavaa. Olen nyt katsonut aivan uusin silmin tiellämme tapahtuvaa puidenkaatoa tämän jälkeen. Minulla pukkasi myös jonkun verran stressiä, joten tällainen ihanan kevyt suhdesoppa oli juuri sitä mitä tarvitsin illalla rentoutuessani päivästä. Pitääkin pitää O´Leary taas mielessä, kun seuraavan kerran viihdenälkä iskee!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Mustelmiinan mietteitä  

 

Murhat ja mindfulness - Karsten Dusse

Kirjan nimi: Murhat ja mindfulness (Achtsam morden)

Sarja: Murhat ja mindfulness # 1 

Kirjailija: Karsten Dusse, suomentanut Anne Kilpi

Lukija: Aki Laitinen
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 9h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Börn on lakimies, jonka elämä on pyörinyt pitkälti vain stressaavan työn ympärillä. Hän on loistava siinä mitä tekee eli vapauttamaan äklöasiakkaita pinteestä, vaikka toimeksiantaja olisikin saatu verekseltään kiinni koruryöstöstä aseen kanssa. Hänen pääasiakkaansa on kovan luokan rikollispomo Dragan, joka on todellinen psykopaatti, mutta jolle Börn osaa antaa mainioita bisnesvinkkejä siitä, miten järjestää toimintansa ja pestä rahansa. Börn ei erityisemmin nauti työstään, mutta hän on hyvä siinä ja siitä maksetaan hyvin. Mitä nyt hän ei ehdi ikinä näkemään kaksivuotiasta tytärtään ja vaimonkin kanssa aina vain riidellään.

 

Sitten vaimo antaa uhkavaatimuksen. Börnin on löydettävä tapa tasapainottaa työ- ja perhe-elämänsä ja sen vuoksi hänen on käytävä mindfulness valmentajalla. Börn ei voi ymmärtää jutun pointtia ja raahautuu lopulta 30 minuuttia myöhässä ensimmäiseen tapaamiseen. Tämä tapaaminen muotoutuu kuitenkin Börnille silmät avaavaksi kokemukseksi. Pian hän huomaa tietoisen läsnäolon avulla ratkaisevansa ongelman kuin ongelman. Jos päämies on ongelmallinen kusipää mafiapomo, niin hengitä vain tietoisesti ja hyväksy että nyt olet lapsesi kanssa järvellä. Mikäli pomo sattuu sillä välin heittämään veivinsä niin sen parempi. Yksi ongelma vähemmän. Pian Börn löytääkin itsensä tyyneyden saarilta huomattavasti lisääntyneen vapaa-ajan kanssa. Mitä nyt sivussa pitäisi pyörittää kokonaista rikollisliigaa ja saada löydettyä lapselle päiväkotipaikka. Eikös se ole uskottavaa, että oletetun jengisodan partaalla Dragan kokisi tärkeimmäksi oikeastaan vallata päiväkoti? Eihän kukaan epäilisi yhtään mitään...

 

Murhat ja mindfulness on hiukan erilaista cozy crimea mihin olen tottunut. Yleensä kun on jokin pieni paikkakunta ja sympaattiset päähenkilöt ja sitten leppoisasti ratkaistaan murhamysteeriä teekupposen äärellä. Dussen teoksessa sen sijaan pyöritään rikollisjengin parissa, jonka toimenkuvaan kuuluvat niin huumeet, huorat, aseet kuin salakuljetukset. Muutama murha siellä täällä nyt on vain bisnes as usual. On hektinen kaupunkimiljöö ja stressaantuneet vanhemmat kun päiväkotipaikkaa ei vain löydy sitten millään. Jotenkin tämä kaikki on tosiaan kirjoitettu kuitenkin niin kieliposkella, että vakavasti otettavaa jännäriä tästä ei kyllä saa. Ja totta tosiaan kaiken tämän väkivaltaisen maailman keskellä jokainen luku alkaa mindfulness ohjeilla. Näin lukijakin voi kulkea Börnin tavoin rauhallisesti mieli tyynenä kaiken maailman murhien ja hakkaamisten ohi kuin liidellen rentouttavalla pilvellä.

 

Idea tässä teoksessa kuulosti tosiaan niin järjettömältä, että olihan se pakko ottaa testiin. Siis lakimies ryhtyy murhaajaksi ja rikollispomoksi kun hän löytää mindfulness opit elämänsä ohjenuoraksi. Jotenkin veikkaan, että tätä hänen vaimonsa ei aivan tavoitellut lähettäessään Börniä mindfulnessgurulle, mutta hei loppu hyvin kaikki hyvin eikös niin? Näen kyllä, miksi teoksesta on pidetty. Se yhdistää huumoria yleensä niin synkkiin ja vakaviin aiheisiin. Silti tällä kertaa en kuitenkaan ihastunut. Monissa kohdin nimittäin tuntui, että teoksen on ollut tarkoitus naurattaa lukijaansa, mutta minut se sai hymähtämään ääneen pienesti vain kerran. Huumori on hankala laji ja kaikki sen tyylit eivät iske kaikkiin. Cozy crimea lukiessa haluan myös pitää päähenkilöistäni ja kiintyä heihin. Tässä suurin osa oli aika mulkkuja ja tuo hektinen miljöö aika kaukana noista perienglantilaisista pikkukylistä. Ei ehkä siis cozy crimea minulle, mutta varmasti jollekin toiselle voisi upota. Koska hei murhia ja mindfulnessia! :D

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuulevin lukublogi, Kirjoja hyllystäni, Kulttuuri kukoistaa, Tpi´s reading diary ja Kirjallisia