Syysloma - Kuvapostaus

Olin siis kuluneen viikon syyslomalla ja nyt tuntuu taas kovin haikealta palata koulunpenkille, varsinkin kun tiedän, että lukemiselle jää taas tuskallisen vähän aikaa. Tässä kumminkin vielä vähän syyslomani tunnelmia.

Tallinna:

 Kävimme tiistaina päiväristeilyllä Tallinnassa ja hyväksi onneksemme sää oli oikein mukava. Aikaa kierrellä oli reilu 3 tuntia, joten pysyttelimme vanhassa kaupungissa, joka on kyllä todella upea. Tällaiselle suurelle historian ystävälle se oli kyllä unelmien täyttymys. Kuten historian opettajani on useaan otteesen maininnut oppitunneillamme, Tallinnassa voi hyvin nähdä, minkälaisia kaupungit olivat keskiajalla. Mielenkiintoista oli kuitenkin huomata, että toisin kuin matkaoppaassa sanottiin, ei tuolla ollut lähes ketään ihmisiä. Nähtävästi lokakuussa ei enää ole sesonki.
 

 Kuvissa on Mustapäiden veljeskunnan talon ovi ja keskiaikaisesti pukeutunut myyjä/esiintyjä seurue. Näin yhden heidän temppuesityksen, joka ainakin oli hieno =) Sitten on Paksun Margaaretan torni, josta hankin myös pienoismallin koristamaan hyllyäni. Yllä on kuvat Pikk jalg kadulta, jossa oli ihania taloja (myös ne kuuluisat kiltatalot) ja Katariinankäytävästä.  Kävimme myös raatihuoneella, jonka edessä olevalla torilla eräs tarjoilija yritti epätoivoisesti löytää asiakkaita. Ei nimittäin turisteja näkynyt lähelläkään. Alla on sitten vielä kuva Tallinnan muurista.

 

 

Ooppera:

 

Kävin myös perheeni kanssa (tosin isosiskoni oli Roomassa lomailemassa) katsomassa Taikahuilun Suomen kansallisoopperassa. Esitys oli hieno, ja pidin Mozartin musiikista. Erityisesti linnustaja Papageno (Waltteri Torikka) oli loistava. Olin odottanut täysin erillaista esitystä, joten tämä todella ylitti odotukseni. Oli myös hauska huomata, että näyttämön ylälaidassa oli tekstitys. Olin nimittäin pelännyt aiemmin, miten tulisin ymmärtämään sen ooppera osuuden, mutta näin se onnistuikin hyvin.

Riadin tytöt - Rajaa Alsanea

Kirjan nimi: Riadin tytöt (Banat al-Riyad)
Kirjoittaja: Rajaa Alsanea, suomentanut Sampsa Peltonen
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2010
Sivumäärä: 265
Mistä: Oma

Tartuin kirjaan Sadun Lähi-itä minihaasteen kannustamana ja täytyykin näin heti alkuun sanoa, että kirja ylitti odotukseni ja paljon. Olin jostakin saanut sellaisen käsityksen, että kirja olisi suht perus hömppää vain eksoottisemmassa ympäristössä. Kuitenkin kirjassa käsiteltiin tärkeitä asioita, vaikka se olikin kirjoitettu todella helppo lukuisesti, ja päähenkilöt yrittivät jatkuvasti löytää itselleen hyvän miehen.

'' ´´Maassa nousseen valtavan kohun takana on nuori tuntematon nainen, jonka perjantai-iltapäivisin lähettämä sähköposti tavoittaa valtaosan Saudi-Arabian netinkäyttäjistä. Hän kertoo viesteissään tarinoita neljästä ystävättärestään Gamra al-Gusmanjista, Sadim al-Huraimlista, Lamis Jiddawista ja Michelle al-Abd al-Rahmanista. Tytöt kuuluvat varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan, josta ei yleensä juuri tihku tietoja ulkopuolelle.´´ ''
s. 96

Kirja siis kertoo tuon ystävänelikon elämästä kuuden vuoden ajalta, jossa ehtii olemaan paljon niitä unelmien miehiä, jotka paljastuvat kuitenkin pettureiksi. Gamra pääsee heti alussa naimisiin ja on onnensa kukkuloilla, mutta aviomies ei vain tunnu tuntevan samoin... Sadimin unelmamies taas testaa häntä, ja Sadim ´reputtaa´ viimeisen testin. Lamis on kotoisin vapaamielisemmältä alueelta ja on ryhmän rohkein. Hän opiskelee lääkäriksi haaveenaan löytää unelmiensa mies. Michelle taas on puoliksi amerikkailainen, ja hän kritisoikin suht paljon Saudi-Arabien naisten asemaa. Hän on nimittäin saanut maistaa sitä vapaampaa elämää Yhdysvalloissa.

Kirjassa oli hyvin paljon sydänsuruja. Usein tytöt eivät täyttäneet niitä kaikkia vaatimuksi (mm. suvun suhteen), joita miesten suku heille asetti, joten moni suhde ehti kariutua jo ennen varsinaista alkuaankaan. Vanhemmilla oli suuri valta estää moiset tuttavuudet. Tuntui lähes, että naiset olisivat olleet karjaa, jota tuotiin näytille mm. häihin, jossa nämä vanhemmat sitten voivat etsiä itselleen ne parhaat vaimokandidaatit. Ei siinä paljoa tytöllä ole sanomista, kun vanhemmat sumplivat nuo avioliitot. Yllätyin kuitenkin siitä, että myöskään miehet eivät saaneet tässä vapautta. Moni suhde päättyi kirjassa siihen, että mies oli niin äitinsä tossun alla, että oli valmis unohtamaan omat tunteensa, kun äiti ei antanutkaan siunausta suhteelle.

Miten nykyaikanakin on mahdollista, että eronnutta naista piilotellaan neiljän seinän sisällä, koska se on suvulle niin suuri häpeä, mutta miehet senkun vaan porskuttavat tyytyväisinä. Tämä tapahtui kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on nykyajan luksusta tarjolla (citymaastureita, playstation 3, kännyköitä ja kalliita merkkihuulipunia). Kuitenkin tuolla naisten pitää varoa kaikkea tekemisiään, koska muuten avioliittomarkkinoiden ovet sulkeutuvat. Nuorille kännykkä tuntui olevan ainut yhteydenpitovälinen, kun sukupuolet eivät saa olla missään tekemisissä keskenään. Jo kaverin veljen kanssa kahvittelusta voi joutua putkaan. Ja tämä kaikki tapahtui siellä varakkaassa yläluokassa, entäpä ne huono onnisemmat...

Kirja koostui sähköpostiviesteistä, joita lähetettiin vuoden ajan joka perjantai. Näitten viestien rakenne oli aina sama. Aluksi jokin (uskonnollisen) tekstin/runon lainaus, sitten johdanto, jossa kirjoittaja kommentoi saamaansa palautetta ja vähän yhteiskuntaakin. Nämä kommentit olivat nasevia, mutta kuitenkin niistä käy selville hänen itsensäkin olevan uskonnollinen saudi tyttö (vaikka monet tuntuivat sitä epäilevän). Sitten tuli se itse kirjoitusosuus, missä tämän ystävänelikon tarinat etenivät. Pidin hyvin paljon tästä omintakeisesta rakenteesta, joka myös toimi loistavasti.

Pidin kirjasta todella paljon. Sen kirjoitustyyli oli vaivatonta, eikä se paasannut mitään. Kirjassa kerrottiin yksinkertaisesti naisen elämästä tiukassa islamilaisessa Saudi-Arabiassa ja sen lukuisista epäkohdista, varsinkin Michellen taholta. Kirja oli hyvin elämäniloinen kaikesta huolimatta, jolloin kirja luultavasti tavoittaakin suuremman lukijakunnan. Ihana kirja täytyy vain todeta, ja ajatuksia herättävä, mitä aina arvostan kirjoissa.

'' Sadim oli pannut merkille, että yhteiskunnan ja ajattelutapojen kehityksestä huolimatta Saudi-Arabiassa yhä etsittiin morsiamiksi paljon mielummin viattomia tyttösiä, kuin koulutettuja ja ajattelevia naisia, joilla on elämänkokemusta. Siitä kielii yksinäisiksi jääneiden naislääkarien suuri määrä. Lähi-Idän luonnostaan mustasukkaiset miehet tuntevat asemansa uhatuksi, kun kohtaavat naisen, joka haastaa heidän valta-asemansa. - - Voimakkaat naiset kyllä viehättävät monia miehiä, mutta vaimoksi sellaisia ei oteta! Niimpä viattomat tytöt ovat kysyttyjä, ja omilla aivoillaan ajattelevat päätyvät vanhojenpiikojen alati kasvavaan joukkoon. Koska päättämättömät miehet eivät itsekkään tiedä, mitä haluavat, he kieltäytyvät menemästä naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka tietää tasan tarkkaan, mitä haluaa''
s. 230-231

Tähdet: * * * *

Kirjan ovat myös lukeneet mm. Kirjavinkit, Merenhuiske, Maria A., VJ, Miiru & Rouva AK

Peräti kaksi haastettani eteni:
- Minihaaste: Lähi-itä
- Lue omn hyllyn kirjat - haaste 3/65

Elämän laatikko - Allen Kurzweil

Kirjan nimi: Elämän laatikko (A Case of Curiosities)
Kirjoittaja: Allen Kurzweil, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1992, suomennos 1994
Sivumäärä: 380
Mistä: Oma (kirjaston poistohylly)

Miten taas sattuikaan, että aloitin viime kuun lopussa kirjan, jonka lukeminen oli hyvin hidasta tarpomista. Tällä kertaa ymmärrän oikein hyvin, miksi kirja oli siellä kirjaston poistohyllyssä. Harmittaa oikein, että tuhlasin näinkin monta viikkoa sen lukemiseen...

Kirja kertoo siis Claude Pagesta, pojasta jolla on lahjoja piirtämisen ja mekaanisten laitteiden saralla. Eletään 1700-luvun loppua Ranskan maaseudulla Tournayssa, mutta kyllä myös Pariisiin päästään kirjan edetessä. Aivan alussa Claude menettää toisen keskisormensa, jonka jälkeen syyllisyyttä tunteva kartanonherra Abbé ottaa Clauden suojelukseensa. Abbé on kirkon helmoista paennut tieteilijä, jota kiinnostaa lähes kaikki. Hänellä on äänen, mekaniikan, filosofian ym. tutkimuksia, ja näissä Claude autteleekin Abbéa. Nämä Abbé tutkimukset herättävät Claudessa palon mekaanisiin laitteisiin (erityisesti äänen muodostamiseen liittyviin), joka on tuleva myöhemmin viemään hänet monenlaisiin ongelmiin.

Sitten niihin 'mystisiin' Rakkauden tunteihin, johon Abbé sotkee Clauden mukaan. Abbé bisnes on nimittäin kellot, joissa on säädyttömiä kuvia. Näitten kuvien tekemisen hän laittaa Clauden vastuulle. Olisikohan poika silloin ollut kymmenen vuotias... Kohta näistä emalitöistä päästiinkin jo säädyttömiin mekaanisiin liikkuviin kuviin, jotka saivatkin suurta suosiota asiakkaissa. Inspiraatioksi teoksiinsa Claudelle annettiin kirjakauppias Livren salaisesta säädyttömien kirjojen osastosta, jossa Claude tuleekin työskentelemään myöhemmin muutettuaan Pariisiin. Livren kirjakauppa Globessa oppipoika aikanaan aloittaa Claude suhteen n. nelikymppisen asiakkaan kanssa, joka hyödynsi paljon tätä kirjakaupan salaista osastoa. Ihmettelempä vain miksi Claudelle tuli niin suurena järkytyksenä, että tämä puumanainen ei halunnut jakaa elämäänsä 15 vuotiaan pojan kanssa, sen jälkeen kun oli vapautunut avioliitostaan. Että sellaista, ei jäänyt kirjailijan todellinen kiinnostuksen kohde epäselväksi...

Kirjassa oli oikeastaan hyvin vähän sitä mekaniikkaa, jonka vuoksi poimin kirjan mukaani sieltä poistohyllystä. Kuitenkin ne mekaaniset osuudet olivat ne mielenkiintoisimmat osuudet kirjassa. Oli ihan mukavaa lukea Clauden uusia innovaatioita ja miten hän kehitti ullakkohuonettaan teknisesti. Ikävä kyllä siihen tungettiin vain liikaa sitä kaikkea muuta sekaan. Kuitenkin myös sivuhenkilöiden satunnaiset nokkelat kommentit olivat kirjan parasta antia, mutta eivät ne sitä pelastaneet. Lukuintoani vähensi myös se, että tiesin loppuratkaisun. Tästä saan kiittää Hesarin arvotelua 1994 vuodelta, jota rupesin lukemaan vähän ennen kirjaan tarttumista. Arvostelu jäi parin kappaleen jälkeen kesken, ja syy oli se että jo siinä kerrottiin kirjan loppu...

Claude Page on kai oikean henkilö, jonka elämän laatikon ympärille tarina muotoutuu. Tai oikeammin kirja on jaettu sen mukaan kymmeneen osaan, joista jokaisen osan nimi on yhden esineen mitä tuolta laatikosta löytyi. Ikävä kyllä hyvä idea vähän lopahti, kun vain yhdessa osassa edes vähän selvisi, miten tämä esine oli päätynyt Clauden haltuun. 1700-luvulla oli siis ilmeisesti muotia tallettaa laatikkoon elämänsä tärkeistä hetkistä jokin esine, joka kuvasti sitä hetkeä. Näin syntyi siis ihmisen elämän kokonaisuus laatikon sisälle esineiden muodossa. Clauden laatikossa oli lasipurkki, helmiveneen kuori, korvasieniä, nivelnukke, helmi, hemppo, taskukello, pieni kilisevä kello ja nappi. Yksi osa oli tyhjä. Tälläisestä laatikosta siis Kurzweil oli saanut inspiraationsa kirjaan. Olisin vain toivonut sen näkyvän vähän selvemmin itse kirjassa.

Erään huvittavan jutun kyllä bongasin kirjasta. Siinä nimittäin viitattiin pariin kertaan Shakkikoneen rakentaneeseen von Kempelleniin, josta olen siis lukenut tämän Sakkiautomaatti romaanin viime kesänä. Hauska yhteensattuma. Korostaisin vielä, että lukekoon ken haluaa, muuta en kyllä suosittele. Ainut syy miksi en antanut yhtä tähteä on alla olevan katkelman kaltaiset kohdat, joita kuitenkin oli hyvin harvassa.

'' ´´- - lukematon kirja on kuin hiomaton lasi joka peittää kauneuden kaikilta jotka eivät astu  sisään.´´
´´Pötyä´´, Livre sanoi. ´´Kirjoja ostetaan enemmänkin omistettavaksi kuin luettavaksi. - - Ei ole mitään hienompaa kuin vanha täydellisesti säilynyt kirja. Ei sillä ole väliä onke se luetu vai ei.´´
Abbé puolusti kantaansa ´´Te tässä pötyä puhutte. Paras ylistys minkä kirja voi saada on että se on paljosta lukemisesta hajonnut. - -´´ ''
s. 111

Tähdet: * *

Lue oman hyllyn kirjat - haaste eteni siis yhdellä kirjalla. Tilanne 2/65

Syyskuun luetut

 

Syyskuun luetet:
- Pariisin Notre-Dame 1482, Victor Hugo
- Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, Tuomas Kyrö
- Poika raidallisessa pyjamassa, John Boyne

Sivuja kertyi siis vaivaiset 846, eli keskimäärin 282 sivua/kirja. Jotenkin kun tuli taas arki niin kouluhommat tuntuvat vievän kaiken ajan... Asiaa ei myöskään auttanut, että koeviikko oli. Siinä käy nimittäin helposti, että kun on saanut luettua koealueen (eli koko kirjan) on niin väsynyt, että ei enää jaksa lukea. Ainakin itse saan niin helposti päänsärkyä, että kun lukee koko päivän kokeeseen sisätiloissa, tulee niin huonon olon, että romaanin lukeminen alkaa olla aika haastavaa. Pitäisi varmaan vain hyväksyä, että entistä nopeaa lukutahtiani en voi enää saavuttaa. No, onneksi pian on syysloma, jolloin pitäisi löytää taas enemmän aikaa lukemiselle =)

Lukemisen suhteen oli aika vaihtelevia kirjoja. Varsinkin tuo klassikko Pariinin Notre-Dame osottautui suureksi pettymykseksi. Sen kanssa jumitin suurinmanosan kuukautta, koska se ei vain tuntunut etenevän niistä kaupunkikuvailuista. Kuitenkin huomaan, että mitä pidempi aika sen lukemisesta on kulunut, sitä paremmalta se rupeaa tuntumaan. Ne ärsyttävät kohdat vain pyyhkiytyvät pikku hiljaa pois jättäen hyvän fiiliksen siitä muusta. Mielenkiintoista...

Pidin varsinkin Poika raidallisesta pyjamassa -teoksesta. Se vain edelleen kosketti, vaikka olihan sen kerronta varsin naivia. Ihan hyvän esseen siitä kuitenkin tuntui saavan äikänkokeeseen. Mielensä pahoittaja ja ruskeakastike taas oli nappivalinta luettavaksi juuri ennen koeviikkoa. Ihanan rentoa ja helppo lukuista.

Tämän kuukauden aikana ei nuo kaksi haastetta yhtään edistyneet... Onneksi Sadun Lähi-Itä haasteessa on myös lokakuu aikaa osallistua, niin ehdin vielä mukaan. Kirja valinnoistani haasteeseen lisää täältä. Myöskään Lue oman hyllyn kirjat - haaste ei ole edistynyt, mutta tällä hetkellä luettavana on Allen Kurzweilin Elämän laatikko, joka siis löytyy tuolta listalta. Ikävä kyllä kirja on hyvin erillainen kuin odotin... Siitä sitten lisää, kun saan taas joskus sen luettua.

Ylpeänä voin myös kertoa, että en hankkinut yhtään kirjaan, koko syyskuun aikana. Tästä se kirjavuoren pienennys lähtee: Ei enempää uusia, kuin ehtii lukea.