Hakekaa kätilö! - Jennifer Worth

Kirjan nimi: Hakekaa kätilö! (Call the Midwife)

Sarja: Hakekaa kätilö! #1

Kirjoittaja: Jennifer Worth, suomentanut Eija Tervonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2014

Sivumäärä: 391

Mistä: Kirjastosta

 

' Suurikokoinen mies teräksenlujine lihaskimppuineen nostaa lakkiaan ja huikkaa: "Huomenta hoitsu!"

Huikkaan takaisin: "Huomenta ja mukavaa päivää", ja jatkan polkemista aamun raikkaudessa nuoruuteni riemulla ja sataman jännityksen päihdyttämänä, mutta ennen kaikkea sen verrattoman tunteen vallassa, että olen juuri saattanut maailmaan suloisen vauvan autuaan äidin riemuksi.

Miksi minä valitsinkaan kätilön ammatin? Kadunko valintaani? En koskaan enkä milloinkaan. En vaihtaisi työtäni mihinkään muuhun maan päällä. '

s. 35

 

Jennifer Worth on nuori parikymppinen sairaanhoitaja, kun hän liittyy Nonnatus Housen henkilökuntaan ryhtyäkseen kätilöksi. 50-luvun Lontoossa monia asia oli synnytyksissä toisin kuin nykyisin voisi mieltää. Nonnatus Housen nunnat ja muutamat muut henkilökunnan jäsenet polkivat polkupyörillään ympäri Lontoon köyhälistön pahamaineisia kortteleita. Lapset synnytettiin kotona mikäli mitään vaaratilanteita ei ollut oletettavissa. Kätilöt myös kävivät aamu- ja iltakierroillaan katsomassa niin raskaana olevia kuin vastasynnyttäneitä äitejä ja pyörittivät myös jonkinlaista neuvolavastaanottoa toisina päivinä. Ennen tätä toimintaa tarjolla oli vain epävirallisia naisia, jotka olivat käteviä kädestään. Nyt kaikille oli tarjolla ammattilainen avustamaan, vaikka nykyajan sairaalavalmiuksia ei mukana saa kannettuakaan. Poikkeustilanteissa vaadittiin todellista ammattitaitoa näiltä naisilta.

Kun hälytys synnytyksestä tulee Jenny heittää kätilönlaukkunsa pyörän tarakalle ja lähtee polkemaan kohteeseen. Vastassa voi olla mitä vain. Lontoon satama-alue on kurjaa asuinseutua, jossa maailmansodan jäljiltä on pommitettujen talojen raunioita, ihmiset asuvat ahtaissa purkukuntoisissa taloissa ja ilotalobisnes ja muu laiton toiminta kukoistaa. Kätilöt saavat kuitenkin toimia rauhassa. Heitä arvostetaan alueella. Synnytyksiä on monenlaisia. Toisissa jännitetään istukan ulostulemista tai miten perätilainen lapsi saadaan ulos. Onpahan myös aikamoisia tapauksia, kun hälytys iskee kesken pahimman savusumun eikä eteensä edes näe ulkona polkiessa tai kun pienokainen päättääkin tulla ajoissa kesken joulunvieton. Onpahan myös aivan pienen pientä keskosta sekä äitiä jolla on jo 24. synnytys edessä eikä yhteistä kieltä löydy. Vaikka arki on hektistä, hetkeäkään Jenny ei vaihtaisi siitä pois. Nonnatus Housessa nunnien ja muiden kätilöiden kanssa huumoria löytyy ja yhdessä elo on mukavaa vastapainoa. Ja onhan se palkitsevaa nähdä vastasynnyttäneen äidin rakastuneet silmäykset uuteen tulokkaaseen, jonka on juuri auttanut tähän ihmeelliseen maailmaan.

 

' Sujautan käteni kumihanskoihin ja voitelen hanskat. Pyydän Murielia koukistamaan polvensa, sillä haluan tutkia hänet. Hän tietää tarkalleen, mitä aion tehdä ja miksi. Laitan steriilin lakanan hänen pakaroittensa alle ja sujautan kaksi sormea hänen emättimeensä. Vauva on suorassa mitassa kasvot äidin selkää kohti, ja vauvan pää on laskeutunut jo hyvin alas äidin lantionpohjaan. Kohdunkaulasta on enää ohut reuna jäljellä, mutta ilmeisesti sikiökalvot eivät ole puhjenneet eikä lapsivesi mennyt. Kuuntelen vauvan sydämen lyöntejä, ja syke on tasainen 130 lyöntiä minuutissa. Hyvä. Muuta minun ei tarvitsekaan tietää. Sanon Murielille kaiken sujuvan normaalisti ja totean, että synnytys ei enää kestä kauaa. Uusi supistus alkaa jälleen, ja kaikki sanat ja teot jäävät synnytyksen suunnattoman voiman jalkoihin. '

s. 25-26 

 

Luin viime vuonna Herriotin aivan ihastuttavat muistelmat Kaikenkarvaiset ystäväni hänen eläinlääkäri ajoistaan. Nyt kun oma maaliskuinen synnytykseni oli vielä hyvinkin vahvassa muistissa, niin pohdin olisiko jotakin vastaava tarjolla. Monille Worthin muistelmateos on varmaan enempi tuttu BBC:n televisiosarjasta, mutta päätin nyt kuitenkin sukeltaa ihan perinteisin kirjan voimin tuonne 50-luvun kätilön arkeen. Samoin kuin Herriotin kirjan kanssa, olikin todella kiehtovaa päästä näkemään, kuinka erilaista tuo työ onkaan ollut vielä noin vähän aikaa sitten. Lähes kaikki kotisynnytyksiä taloissa, joissa ei edes ole välttämättä juoksevaa lämmintä vettä tai muitakaan saniteettitiloja itse asunnossa. Kaikki tarvikkeet kulkivat vain pyörän tarakalla kätilönlaukussa, kun lähdettiin polkemaan kohti uutta käyntiä. Silti lapsia saatiin synnytettyä turvallisesti tähän maailmaan kiitos näiden nuorten naisten ja nunnien ammattitaidon.

 

Itse asiassa Worth kertoo, että suuri inspiraationlähde lähteä kirjoittamaan tätä elämänkertaista teostaan oli koska kätilöistä ei juurikaan löytynyt kirjallisuutta. Lääkäreitä ja sairaanhoitajiakin ovat kirjojen sivut pullollaan, mutta nämä synnytysten sankarit olivat jääneet unholaan. Hän päätti siis korjata tilanteen. Ja joskus totuus on tarua uskomattomampaa. Useampaan kertaan minun piti lukiessa pysähtyä ajattelemaan noita tarinoita. Mikäli kyseessä olisi ollut romaani olisin pitänyt sitä jo epäuskottavana, että tuollaisiako oloja oli muka vielä 50-luvun Lontoossa tai miten noin paljon sattumuksia muka voisi mahtua pariin vuoteen. Mutta ei, tämä ei ollut romaani ja nämä tarinat siis totista totta. Huhhuh kyllä minkälaista elämä on ollut tuolloin Lontoon slummeissa. Kohtaloita oli kuin suoraan Victor Hugon Kurjista, vaikka kyseessä olikin 50-luvun Englanti. 

 

Vaikka tässä on tullut päiviteltyä tuon ajan Lontoon köyhälistön elinoloja niin teos ei silti ole synkkä. Worthin tekstistä paistaa tietty elämäniloinen ja lämmin vire, joka tasapainottaa vaikeiden ja silmäkulmat kostuttavien kohtaloiden kertomuksia. Ja kyllä sitä huumoriakin löytyi näiltä sivuilta roppakaupalla. Ai että tuota Nonnatus Housen porukkaa! Yhdeksänkymppinen sisar Monica Joan hämmensi aina muita nunnia niin älykkäillä, mutta samalla jo omissa sfääreissään olevilla jutuillaan. Paikan yleismies Frankilla taas oli aina jokin uusi ja innovatiivinen liikeidea meneillään oli kyse sitten possuista tai toffeeomenoista. Paremmista piireistä sairaanhoitajien joukkoon liittyy taas kömpelö ja isokokoinen Chummy, jonka sitkeys on aivan omaa luokkaansa, kun hän päättää opetella pyöräilemään. Aivan ihana porukka heillä on ollut tuolla! Tämän teoksen loputtua jäi oikeastaan halu lukea lisää näitä tarinoita. Onneksi näitä Worthin muistelmia löytyy suomeksi peräti kolme osaa ja aina on tarjolla myös tuo televisiosarja pahimpaan nälkään. 

 

' Miksi kätilöt eivät ole yhteiskunnan sankarittaria, jollaisia heidän kuuluisi olla? Miksi kätilöllä on niin matala profiili? Kaikkien tulisi ylistää heitä taivaisiin. Mutta niin ei ole. He kantavat mittaamattoman suurta vastuuta. Heidän taitonsa ja tietonsa ovat vertaistaan vailla, mutta silti heitä pidetään itsestäänselvyyksinä - ja usein jätetään huomiotta. '

s. 31 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lukujonossa, Kasoittain kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Cillan kirjablogi, Kirjojen keskellä, Kirjabrunssi, Nenä kirjassa, Rakkaudesta kirjoihin, Tuulevin lukublogi, Kirjojen rakastaja ja Kirjasähkökäyrä 

 

Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit) - Philippa Perry

Kirjan nimi: Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit), (The Book You Wish Your Parents Had Read (and Your Children Will be Glad That You Did)

Kirjoittaja: Philippa Perry, suomentanut Heli Naski
Kustantaja: Atena

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2020

Sivumäärä: 293

Mistä: Kirjastosta

' Tämä ei ole suoraviivainen lastenkasvatusopas.

En aio käsitellä yksityiskohtaisesti pottaharjoittelua tai rinnasta vieroitusta.

Tämä kirja käsittelee suhdettamme lapsiimme ja seikkoja, jotka voivat estää hyvän yhteyden tai parantaa sitä.

Tarkastelen saamamme kasvatuksen vaikutusta omaan vanhemmuuteemme ja virheitämme - varsinkin niitä, jotka aiomme visusti välttää - sekä virheiden korjaamista.

Et löydä kirjastani paljonkaan vinkkejä, konsteja tai kasvatusniksejä. Jotkin kohdat saavat sinut ehkä järkyttymään tai suuttumaan. Kenties ne jopa tekevät sinusta paremman vanhemman. '

s. 11

Perry lähtee kirjassaan ajatuksesta, että me kaikki olemme lapsuutemme tuotoksia. Vanhemmilla on suuri vastuu eikä kukaan meistä voi toimia joka tilanteessa optimaalisesti. Pinna voi palaa kiukuttelevan natiaisen kanssa kauppareissulla tai epätoivo iskeä kun lapsi vain huutaa eikä häntä saa millään liikkeelle vaikka kiire painaa jo niskaan. Se on vain inhimillistä. Psykoterapeutti Perry lähestyykin ajatusta siitä, että ymmärtämällä omia tunnereaktioitamme voimme jo huomattavasti parantaa suhdettamme lapsemme kanssa. Sen sijaan siis että heijastelemme oman lapsuutemme kipeitä kokemuksia turhautumisena omaan lapseemme, olisi tärkeätä pysähtyä kuulostelemaan. Enkö kestä lapseni huutoa, koska omassa lapsuudenkodissani kaikki meluaminen oli ehdottoman kiellettyä ja tämä tilanne nostaa tuon muiston häpeän ja pelon esiin? Kaikkeen ei tarvitse löytää tiettyä syy-seuraussuhdetta, mutta tärkeätä olisi tutkia mikä on se varsinainen tunne siellä puolustusreaktion alla. Ymmärtämällä itseämme voimme avautua sille lämmölle ja ymmärryksenosoitukselle mitä lapsi tarvitsee.

 

Teoksessaan Perry kuvaa, kuinka keskeisessä roolissa on aidon yhteyden muodostaminen lapsesi kanssa. Lämmin ja hyväksyvä ympäristö yhdistettynä avoimeen kommunikaatioon on avainasemassa. Sinä haluat, että lapsesi kokee voivansa kertoa sinulle asioita. Myös rajat ovat rakkautta, mutta määräilyn sijasta asiaa voi lähestyä monin tavoin. Jos joku koittaa määritellä sinut (esimerkiksi kertomalla sinun olevan liian holtiton että pääsisit tekemään jotakin) niin kyllähän se ärsyttää ja herättää kapinan halun. Entä jos toisen määrittelyn sijasta puhuisikin omista tunteistaan? Kuinka minua vanhempana pelottaa tai kuinka minulle tulee paha mieli jostakin asiasta. Näin paitsi kannustat avoimeen kommunikaatioon ja yhteistyöhön (välittömän vastareaktion sijasta), niin se myös opettaa lapsellesi tunteiden tunnistamista ja sanoittamista. Tunnetaidot ovat taito, joka helposti unohdetaan, mutta ai että kuinka tärkeä se onkaan. Kuinka torjutuksi sitä tunteekaan itsensä, jos ollessaan vihainen joku sanoo ettei saisi suuttua, sen sijaan että tulisi kuulluksi ja hyväksytyksi. Faktatennis on myös riitelyssä aivan turhaa, oli kyse sitten natiaisesta tai kumppanista. Se ei johda mihinkään - eikä varsinkaan rakentavaan lopputulokseen. Parempi vain tunnustaa se tosiasia, että ihminen on tunteellinen eläin. Sanoita, sanoita, sanoita tunteesi. 

 

Tässäpä kirja, jonka lukemisesta moni voisi hyötyä. Vaikka kyseessä onkin kasvatuskirja, joka on ensisijaisesti suunnattu vanhemmille, niin sanoisin että kirjan opit eivät rajoitu vain tähän. Se tarjoaa näkökulmia myös omaan käyttäytymiseen ja tunnereaktioihin. Kuinka olemme vanhempiemme lapsia ja kuinka tämä lapsuuden ohjelmointi näkyy meissäkin vielä edelleen aikuisina (tai vanhempina). Vaikka ohjeet siis ovatkin pitkälti muotoa, kuinka kommunikoida paremmin lapsesi kanssa tai kuinka käsitellä ja ymmärtää omia eri tilanteista nousevia tunnereaktioita, niin täysin samoja oppeja voi hyvin hyödyntää myös muussa elämän kanssakäymisessä. Tahtojen taiston sijasta kukapa ei haluaisi dynamiikkaa, jossa yhteistyö ja hyväksynnän ilmapiiri kukkisi. 

 

Itse ainakin pidin tätä teosta hyvinkin hyödyllisenä ja silmät avaavana. Koin tämän ennen kaikkea rohkaisevana puheenvuorona, joka saa lukijankin pohtimaan omaa käytöstään. Vaikka olemme kasvatuksemme tulos, koskaan ei ole liian myöhäistä oppia omista tunteistaan ja siten katkaista vahingollisten käytösten ketju. Kukaan ei ole täydellinen. Mokia tulee varmasti tehtyä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että homma olisi menetetty. Perryn ote on ihanan ymmärtävä ja lempeä. Suosittelen!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kiintymysvanhemmuus, Blinger shimmer, Yksi luku vielä... ja Onnellinen avioliitto 

 

Johan riitti!, Terry Pratchett

Kirjan nimi: Johan riitti! (Equal rites)

Sarja: Kiekkomaailma #3

Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Marja Sinkkonen
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 2001

Sivumäärä: 253

Mistä: Kirjastosta

' "Hetkonen vaan", hän sanoi. "Minä yritän tässä muistella jotain, mitä isä kerran minulle kertoi. Velho, joka tietää, että kuolee kohtapuolin, voi ikään kuin siirtää sen sellaisen velhoutensa sellaiselle ikään kuin seuraajalle. Eikö asia näin ole?"

"En ole koskaan kuullut asiaa ilmaistavan yhtä ytimekkäästi", velho vahvisti.

"Niin että te sitten niin kuin kuolette kohtapuolin?"

"Voi kyllä." Kissa kehräsi, kun sormet rapsuttivat sitä korvien takaa.

Seppä näytti nololta. "Koska?"

Velho tuumi hetken verran. "Noin kuuden minuutin kuluttua." '

s. 11-12

 

Avaruuskilpikonna Suuren Kaksosen kuorella tapahtuu jälleen. Tällä kertaa Kiekkomaailmassa tallustaa muuan vanha velho kohti pienen pientä kylää nimeltään Persahteri. Vanhan perimätiedon mukaisesti velho voi nimittäin siirtää voimansa juuri ennen kuolemaansa kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle. Hän ehtiikin juuri parahiksi Persahteriin kun sepän vaimo on synnyttämässä heille kahdeksatta poikaa. Kaikki menee hyvin ja velhon sauva saa uuden omistajansa. Ainut vain, että kukaan ei muistanut kurkistaa Muorin pitämän kapalon kankaan alle. Nyt nimittäin pääsi käymään niin että tämä kahdeksannen pojan kahdeksas poika olikin tyttö! Näin maailma saa ensimmäisen naispuolisen velhonsa Eskin.

Esk kasvaa Persahterissa autuaan tietämättömänä kohtalostaan. Onhan kylän noita Muori Säävirkku vakuuttanut sepälle, että naiset eivät nyt vain voi olla velhoja piste. Magialla vain sattuu olemaan oma näkemyksensä asiasta. Ongelmaa koitetaan ratkaista ottamalla nuori Esk Muorille noitaoppiin, ehkä näin magia löytäisi tarvitsemansa poistumistien. Ikävä kyllä noitien ja velhojen magia toimivat hiukan eri tavoin eikä öljyä voi sekoittaa veteen - vai voisiko? Entä pystyisikö Esk kuitenkin päästä velhojen pyhistä pyhimpään eli Näkymättömään Yliopistoon? Luonnollisesti ei se olisi tarina eikä mikään, jos matkanvarrella ei sattuisi yhtä sun toista ja lopuksi vielä se maailmakin täytyisi varmaan pelastaa.

 

' "Naiset eivät voi olla velhoja", Muori tokaisi ykskantaan. "Se on luonnonvastaista. Nainen voisi yhtä hyvin tehdä sepäntyötä."

"Minä olen itse asiassa katsellut isää töissä pajalla enkä käsitä, miksi se ei -"

"Kuule nyt", Muori jatkoi kiireesti, "nainen ei voi olla velho yhtään sen enempää kuin mies noita, koska -"

"Minä olen kuullut miesnoidista", Esk ilmoitti kainosti.

"Myrrysmiehiä!"

"Niin kai."

"Tarkoitan, ettei mitään miesnoitia oikeasti ole, on vain typeriä miehiä", Muori selitti kiivaasti. '

s. 72

 

Ahh, heti ensisivuista lähtien Pratchettin nokkela sanailu veti minut pauloihinsa. Tällaista mielen huumoria yhdistettynä nerokkaisiin heittoihin olinkin juuri kaivannut. Tällä kertaa Pratchettin terävästä satiirin kynästä saa osansa ennakkoluulot sukupuolta kohtaan. Olikin mielenkiintoista, että Muori, eli itsekin nainen, oli itse asiassa se suurin epäilijä Eskin velhouden tiellä. Sukupuoliroolien jako miesten ja naisten töihin ja kykyihin oli vahvasti iskostettu hänen jämerään päähänsä. Onneksi nokkela Esk onnistuu todistamaan nämä kaikki ennakkoluulot vääriksi. Hän uskaltaa kyseenalaistaa kauhtuneita uskomuksia ja lähteä tavoittelemaan omaa polkuaan. Toisaalta ottavatpa velhotkin hänet aluksi vain vitsinä, mutta odottakaapa vain kuka viimeksi nauraa. 

Pratchettillä on todellakin kynä hallussaan. Hekottelin menemään pitkin kirjaa, kun hänen huumorinsa, tai kansilievettä lainaten "verbaalinen ilotulituksensa", antaa palaa. Tässä on fantasiaa, joka ei todellakaan ota itseään vakavasti vaan parodioi oikein olan takaa genrensä kliseitä. Hiukan kuin Adams laittoi Linnanradassa scifillä tuulemaan. Pratchettin kirjan sivuilta löytyi hauskoja hetkiä, kun esimerkiksi lentävä luuta tarvitsi mäkilähtöä ja silti saniaiset päätyivät raapimaan nilkkoja. Pratchett saa pidettyä mielenkiinnon yllä, sillä koskaan ei todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Jopa saman lauseen sisällä voi viimeinen sana iskeä alkuosaansa palleaan ja muuttaa koko mielikuvan. 

 

Pratchettin sarja selkeästi kehittyy teos teokselta, sillä nyt juoni pysyi jo koherenttina kasassa ja lukijana pystyi vain nauttia tekstin matkassa. Tämän teoksen pystyy myös hyvin lukemaan ilman edellisiä kahta osaa, sillä Johan riitti! aloittaa oman Noidat juonilankansa. Matalalla kynnyksellä siis kokeilemaan, koska ainakin tämä lukija nautti tästä viihdepläjäyksestä. Joskus kirjojen ei tarvitse mullistaa maailmaa ollakseen erinomainen lukukokemus. Ei kuitenkaan tosikoille!

 

' Heidän maailmansa, jonka reunamalla kehämäinen meri virtaa iankaiken avaruuteen yhtenä pitkänä vesiputouksena, on yhtä pyöreä ja litteä kuin geologinen pizza, joskin ilman anjovista.

Tällainen maailma, joka on ylipäätänsä olemassa vain siksi, että myös jumalat ymmärtävät hyvän vitsin päälle, on pakostakin paikka, missä magia pystyy vielä sinnittelemään. '

s. 8 

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

 

Muualla luettu: Books by Taru

 

Olemisen sietämätön keveys - Milan Kundera

Kirjan nimi: Olemisen sietämätön keveys (Nesnesitelná lehkost bytí)

Kirjoittaja: Milan Kundera, suomentanut Kirsti Siraste
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1983, suomennos 1985

Sivumäärä: 390

Mistä: Isältä lainassa

' Poistuessaan myöhemmin hotellista zürichiläiskotiinsa (jonne oli jo kauan sitten ilmestynyt pöytä, tuoleja, nojatuoleja ja matto) Tomás tuumi onnellisena kantavansa elämäntapaansa kaikkialla kuin etana kotiloaan. Tereza ja Sabina olivat hänen elämänsä kaksi napaa. Vaikka navat olivatkin etäällä toisistaan ja yhteensovittamattomat, molemmat olivat silti kauniita.

Mutta juuri siksi että Tomás kantoi elämäntapaansa kaikkialla kuin se olisi ollut hänen ruumiinsa osa, Tereza näki jatkuvasti samoja unia. '

s. 45

Tomás on tsekkiläinen kirurgi, joka ei osaa elää ilman irtosuhteitaan. Hän on jo kokenut yhden epäonnistuneen avioliiton eikä aio enää palata suhteiden loukkuun. Hän elää vapaana sieluna ja nauttii siitä kun voi avata aina uuden naisen salaisuudet. Kunnes hänen elämäänsä astuu Tereza. Tuo pikkukaupungin tarjoilijatar, hauras kuin linnunpoikanen. Naiset eivät ikinä saa jäädä yöksi, mutta Terezalle iskee kuume. Rakkaus tai hullaannus ottaa Tomásin valtaansa. Toisaalta hän ei voi enää elää ilman Terezaa, mutta ei myöskään luopua aiemmasta huikentelevasta elämäntavastaan. Kuinka valita suhteen painon ja vapaan elämän keveyden väliltä?

Tereza on puolestaan elänyt syrjässä koko elämänsä. Hänen suhteensa äitiin on ollut vaikea eikä hänen käsityksestä itsestään ole kehumista. Häntä jäytää ainainen epävarmuus - riitänkö? Tereza näkee jatkuvasti painajaisia, mutta samalla ei kykene luopumaan huikentelevasta Tomásista. Hän valitsee painon taakan kantaakseen. Hänen täysi vastakohtansa on puolestaan Tomásin irtosuhteiden vakituisempi naisseuralainen taiteilija Sabina. Hän elää vapaata elämää täysillä, mutta tyydyttääkö se? Piileekö olemisen keveydessä kuitenkin tyhjyyttä? Kaiken taustalla on myös kouhuava Praha. Prahan kevään kansannousun jälkeen neuvostojoukot ottavat kaupungin tiukkaan puristukseensa. Myös Tomás ja Tereza joutuvat omilla tahoillaan kohtaamaan valloittajien byrokratian ja pelon ilmapiirin seuraukset.

 

' Mutta onko paino todella hirvittävää ja keveys ihanaa?

Taakoista raskain musertaa meidät maahan. Silti kaikkien aikojen lemmenrunoudessa nainen halajaa taakakseen miehen ruumista. Taakoista raskain on siten samalla elämän intensiivisimmän täyttymyksen kuva. Mitä raskaampi taakka on, sitä maanläheisempää, todellisempaa ja aidompaa on elämämme.

Taakan ehdoton puuttuminen sitä vastoin tekee ihmisestä ilmaa kevyemmän, hän lentää korkeuksiin, etääntyy maasta ja maallisesta olosta, hän on enää vain puolitodellinen, ja hänen liikkeensä ovat yhtä vapaita kuin merkityksettömiä.

Kumpi meidän siis on valittava? Paino vai keveys? '

s. 15

 

Päältä katsottuna tuo juoniselostus voi kuulostaa pelkältä  suhdesotkulta, mutta ai että siellä pinnan alla oli niin paljon muuta. Kunderan kirjoitustyyli ei nimittäin ole tyypillinen, vaan hän käsittelee hyvinkin filosofisia kysymyksiä. Nämä henkilöt ja heidän haasteensa ovat vain peili paljon suuremmalle ja merkityksellisemmälle pohdinnalle. Heti alussa lähdetään liikkeelle Nietzschen "ainaisen paluun" ajatuksesta, josta sitten keriytyy auki tämä koko tarina. Kundera ei tarjoile vastauksia tai elämänoppeja Coelhomaiseen tapaan. Hänen lähestymisensä on kietoa filosofia ja tarina saumattomasti yhteen.

 

Mies painii keveyden ja painon rajamaailmassa etsien kiikkulaudallaan tasapainotilaa. Hän on halujensa orja, mutta lopulta on valittava, sillä kukaan ei voi ottaa painosta vain merkityksellisyyttä ja keveydestä vapautta. Molemmilla kolikoilla on nimittäin kääntöpuolensa eikä Tomás voi myöskään vain nyppiä rusinoita pullasta. Naisella on taas omat haasteensa sielun ja ruumiin, lapsuutensa traumojen kanssa. Hänen sisällään jäytää vastustamaton putoamisen kaipuu. Sillä ihminen ei välttämättä pelkää korkeita paikkoja ja varsinaista putoamista. Hänet saa jähmettymään kauhusta se pieni sisäinen ääni, jota putoaminen itseasiassa houkuttaa. Henkilöt olivat niin aitoja ja kukin omalla tavallaan rikkinäisiä. Tasapainoilu elämässä painon ja keveyden välillä ei ole helppoa eikä Prahan kevään jälkeinen neuvostomiehittäjien miljöö tee siitä yhtään helpompaa.

 

Tämä oli yksinkertaisesti upea teos. Minulla ei jälleen ollut käytännössä lainkaan ennakkotietoja Kunderan teoksesta eikä niteessäni edes ollut takakansitekstiä valaisemassa asiaa. Jostain syystä olin odottanut jotakin vaikeata ja pitkäpiimäistä klassikkoa ja voi kuinka väärässä olinkaan! Kunderan filosofinen pohdinta ja niin inhimilliset henkilöt veivät minut heti mennessään. Tuntui että halusin ottaa melkein jokaiselta aukeamalta lainauksia ylös, niin osuvia kuvauksia ja metaforia hän käytti tekstissään. Se suorastaan lumosi minut, vaikkei sen kirjoitusasu ole mitenkään erityinen. Mutta se sisältö. Miten joku onkin osannut kirjoittaa jotakin näin paljasta ja rehellistä, mutta samalla filosofisen älykästä.

' Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä hänen tulee haluta, sillä eläessään vain yhden elämän hän ei voi verrata sitä edellisiin tai korjailla sitä seuraavassa. [- -]

Einmal ist keinmal, Tomás toisteli mielessään saksalaista sananlaskua. Kerran tapahtuva on kuin koskaan tapahtumaton. Jos ihminen saa elää vain yhden elämän, hän ei tavallaan elä lainkaan. '

s. 19

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Ankin kirjablogi, Ullan luetut kirjat, Mari A:n kirjablogi, Luettua, Morren kirjablogi, 100 kirjaa, Sivutolkulla, Käytännöllisiä kokeiluja kirjojen kanssa, kovasti kirjaimellisesti ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä 

 

Vauva: omistajan opas - Louis Borgenicht ja Joe Borgenicht

Kirjan nimi: Vauva - omistajan opas (The Baby Owner's Manual)

Kirjoittaja: Louis Borgenicht ja Joe Borgenicht, suomentanut Osmo Ryytty
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2021

Sivumäärä: 215

Mistä: Kirjastosta

 

' Vauva muistuttaa yllättävän paljon muita omistamiasi laitteita. Tietokoneen tavoin myös vauva tarvitsee virtalähteen monimutkaisia tehtäviä ja toimintojaan varten. Videonaurin kuvapäiden tavoin myös vauvan pää on puhdistettava säännöllisesti, jotta tuote toimisi optimaalisesti. Auton tavoin vauvastakin tulee epämiellyttäviä päästöjä ilmakehään.

Tuotteilla on kuitenkin yksi merkittävä ero. Tietokoneiden, videonaurureiden ja autojen mukana toimitetaan käyttöopas, mutta vastasyntyneiden mukana ei. Siksi olemme tehneet sinulle tämän kirjan. Vauvan omistajan opas on monipuolinen manuaali, jonka ohjeita noudattamalla parannat vastasyntyneen vauvasi suorituskykyä ja tuloksia. '

s. 13

  

Takakannen lupauksen mukaisesti tässä on opus, jossa "vauvanhoitoa niin että insinöörikin ymmärtää!". Tässä omistajan oppaassa on käyty läpi niin vauvan käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto - mukavasti teknisistä manuaaleista tutuilla termeillä. Ensiksi käydään läpi kaavio ja osaluettelo, jotta voit tarkistaa tuotteesi sisältävän kaikki oleelliset osaset. Sitten puhutaan kodin ja asennuksen valmisteluista eli mitä hankkia ja miten varustella tilat tulevaa uutta perheenjäsentä ajatellen. Yleisessä huolenpidossa käydään puolestaan läpi vauvan käsittelyn eri otteet, itkemisen vianmääritykset, kapaloinnit ja lelulisävarusteet eri ikäisille. Kolmannessa osiossa siirrymme syöttämiseen eli vauvan virtalähteen kuvaukseen niin eri imetysasentojen kuin pulloruokinnan avulla aina röyhtäytys toimenpiteistä kiinteän ruuan esittelyihin. Luvussa neljä puhutaan torkkutilan ohjelmoinnista eli alueen konfiguroinnista ja päälle kytkemisestä. Yleishuollossa käydään läpi vaippojen asennus, puhdistukset ja pukeutumiset. Kuudennen luvun kasvu ja kehitys osiossa käydään läpi tuotteen motorista ja sanallista kehitystä ensimmäisen vuoden virstapylväinä. Lopuksi vielä esitellään turvallisuus ja hätätoimet, joka pitää sisällään yleisimpiä vaivoja ja sairauksia sekä muun muassa elvytys ja heimlich-ote opastukset vauvoille.

Lainasin tämän opuksen oikeastaan hiukan kieli poskella diplomi-insinööri miehelleni luettavaksi, sillä idea vauvan hoitomanuaalista insinööriaivoille kuulosti hauskalta. Niinhän siinä sitten kävi, että kiinnostuin myös itse kurkkaamaan mitä teos pitääkään sisällään ja hupskeikkaa se tulikin luettua sitten läpi. En ehkä ollut siis teoksen suunnittelemaa kohdeyleisöä, mutta varsinkin alussa nuo viittaukset laitteisiin ja manuaaleihin tuntuivat hauskoilta lisiltä. Mitä pidemmälle teosta kuitenkin luki, niin lukijana myös rupesi kokemaan tiettyä kisaväsymystä. Olikohan hauskaa vitsiä pitkitetty jo vähän liiaksikin?

 

Omistajan opas käy läpi vauvan hoidon perusteet. Oikeastaan tällainen manuaali, jossa on kuvakaavioiden avulla käyty kädestä pitäen läpi ne kanto-otteet, vaipanvaihdon ja pesun vaiheet, kapaloinnit ja muut, oli yllättävän kätevä. Pienessä kirjassa kaikki perustieto mitä voit tarvita, kun täysin ummikkona saat vastasyntyneen nyytin vastuullesi, eikä sinulla ole mitään hajua edes mistä aloittaa. Tuntuu, että itse olen joutunut näitä asioita kahlaamaan monien eri sivustojen kautta eli annan kyllä arvoa tälle yksissä kansissa helppoudelle. Toisaalta, koska olin jo perehtynyt aiheeseen niin en tiedä paljonko niksikolmosia tästä teoksesta enää sai itse irti. Tuntui myös, että jotkut neuvot olisivat hiukan vanhahtavia tai hassusti suomeen soveltuvia (vai kuinka monella pyörii aseita kotona niin että on erikseen hyvä korostaa, että ne ovat sitten varmasti lukkojen takana). Tässä kohtaa vasta huomasin, että teoshan on 20 vuotta vanha ja yhdysvaltalaisten kirjoittama! Nooh kuten Kaitaniemen Luonnollisessa lapsuudessa opimme, niin eipä ne vauvanhoidon tarpeet juurikaan ajan saatossa muutu. Ihan toimiva perusteos siis noviiseille, mutta siinäpä se.  

 

Tähdet: 2 / 5

 

Luonnollinen lapsuus - Tiina Kaitaniemi

Kirjan nimi: Luonnollinen lapsuus

Kirjoittaja: Tiina Kaitaniemi
Kustantaja: Avain

Julkaisuvuosi: 2010

Sivumäärä: 275

Mistä: Kirjastosta

 

' Luonnollinen lapsuus etsii ihmislajille ominaista tapaa lisääntyä, hoitaa vauvaa, imettää ja järjestää perheasiat. Kulttuurimme on monessa suhteessa etäännyttänyt meidät luontaisesta elintavasta. '

Takakansi

 

Siinäpä se on takakannessa hyvin kiteytetty. Kaitaniemi on itse evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi ja kahden pojan äiti, joka on lähtenyt tarkastelemaan synnytystä ja vauvanhoitoa evoluutiobiologisista lähtökohdista. Nimensä mukaisesti, mikä olisikaan se kaikista luonnollisin tapa hoivata ihmisjälkeläistä. Nykyaika kun on helposti etäännyttänyt meidät siitä eläimestä, joka kuitenkin asuu meidän sisällämme ja ohjaa loppupeleissä lisääntymistä ja pienen vauvan tarpeita. 

 

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä on tarjolla vähän johdantoa, evolutiivisen lähestymistavan tarkoituksen avaamista sekä mielenkiintoinen osio siitä miten eri apinalajit hoivaavat pienokaisiaan. Toisessa osiossa käydään luonnollisesta perspektiivistä läpi niin synnytys, imetys, kantaminen, nukkuminen ja vaipatus. Viimeisessä osassa puolestaan syvennytään evoluutionääriseen pohdintaan äitien, isien, lasten ja isovanhempien erilaisista rooleista.

 

' En tarkoita, että kaikki nykyiset lastenkasvatukseen liittyvät menetelmät tulisi haudata pleistoseenin aikaisiin kerrostumiin asti, ja meidän olisi elettävä kuin metsästäjä-keräilijät aikoinaan. Länsimaisessa kulttuurissa on paljon hyvääkin, esimerkiksi ainakin periaatteellisella tasolla tunnustamme lasten oikeudet. Kuitenkin jotkut itsestäänselvyyksiksi muodostuneet tavat tarvitsevat kyseenalaistamista.

Toivottavasti tämä kirja avaa silmäsi, ja jos päädyt toimimaan kulttuurimme suosittamalla tavalla, teet niin, koska katsot sen parhaaksi ratkaisuksi, et tavan vuoksi. '

s. 14  

 

Nyt kun olen valmistautunut tulevaa synnytystä varten lukemalla kirjallisuutta, niin tajusin yhtäkkiä että olenkin unohtanut paneutua samalla intensiteetillä vauva-aikaan. Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen vaan viime kirjastoreissulla tuli sitten kannettua mukana vaikka minkälaisia vauvaoppaita. Koska blogini toimii eräänlaisena lukupäivyrinä, ajattelin jatkaa samaa rataa kuin synnytyskirjojen kanssa eli esittellen osittain näitäkin teoksia tänne, vaikkeivat aiheet varmastikaan ole ajankohtaisia suurimmalle osalle lukijakunnasta.

Sitten itse Kaitaniemen teokseen. En tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta yllätyinkin positiivisesti. Kaitaniemellä on vahvoja näkemyksiä joita hän jakaa liikoja pehmittämättä. Koin kuitenkin tämän lähestymiskulman, eli kuinka ihminen lajina hoivaisi luonnostaan pienokaisiaan, hyvinkin mielenkiintoisena. Nykyään kun tuntuu, että tästä vauvaskenestä on tullut aikamoinen kilpavarustelun ja markkinoiden mekka. Tarvitaanko oikeasti sitä kaikkea? Eikö läsnäolo, rakastaminen ja hoiva ole se millä on vuosituhansia pärjätty ilman kaiken maailman pinnasängynhytkyttimiä? Pelkkiä lähteitäkin on lopussa kolmisenkymmentä sivua, joten ainakin Kaitaniemi on paneutunut aiheeseen hyvin.

Itse nautin varsinkin teoksen kahdesta ensimmäisestä osiosta. Viimeisestä evoluution roolijako osasta en sitten puolestani saanut niin paljoa irti ja oikeastaan koin sen aika turhaksi jatkeeksi. Alun osiot olisivat riittäneet kannattelemaan teosta varsin hyvin keskenäänkin. Oli nimittäin kiehtovaa päästä kuulemaan miten erilaisia, mutta silti samoja piirteitä eri apinalajien välillä on lastenhoivassa. Toisessa osiossa oli puolestaan annettu paljon palstatilaa synnytyksen kivunlievitysten haittavaikutuksille (joista olisi kyllä hyvä puhua enemmän yleisestikin kun noita listauksia katsoo), äidinmaidon ylivoimaisuudesta korvikkeeseen nähden sekä lähellä pitämisen tärkeydelle oli kyseessä sitten kantaminen tai perhepeti. Varmasti jokaiselle ajalle on tyypillistä omat hoivametodinsa ja aihehan on monille varsin herkkä. Mutta kuten Kaitaniemi sanookin johdannossaan, niin tärkeintä on tehdä tietoinen valinta. Ainakin itse koin saaneeni tästä paljon ajattelemisen aihetta ja mielenkiintoisia avauksia siihen, miten lähestyä omassakin elämässä näitä aiheita. Tulevaisuus sitten paljastaa mikä toimii ja varmasti näitä tulee uudelleenkalibroitua. Mutta on sillä luonnolla ollut jokin tarkoitus siellä taustalla. Emmehän me muuten olisi selvinneet kaikki nämä vuosituhannet. 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kiintymysvanhemmuus ja Mehtäpäiväkirjat

 

Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus - Tarquin Hall

Kirjan nimi: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus (The Case of the Missing Servant)

Sarja: Vish Puri #1

Kirjoittaja: Tarquin Hall, suomentanut Tero Valkonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2012

Sivumäärä: 346

Mistä: Omasta hyllystä

' MITÄ YKSITYISIMMÄT ETSIVÄT OY

VISH PURI, TOIMITUSJOHTAJA, JOHTAVA ETSIVÄ SEKÄ

YHDEN KANSAINVÄLISEN JA KUUDEN KANSALLISEN

PALKINNON VOITTAJA

"TUNNUSSANAMME ON LUOTTAMUKSELLISUUS" '

s. 20

 

Intian oma Poirot on täällä! Vish Puri on menestynyt Delhiläinen yksityisetsivä, joka on urallaan voittanut monia palkintojakin. Veristen murhatapausten sijasta tämän mestarietsivän ja hänen tiiminsä päivät kuluvat kuitenkin ennen kaikkea sulhas- ja morsiusehdokkaiden taustojen tarkistamiseen. Siinä työssä ei parane jättää kiveäkään kääntämättä, sillä avioliitot ovat vakava asia Intiassa, jossa samalla kaksi sukua yhdistyy toisiinsa. Nykyaikana kun ei voi enää luottaa mihinkään, kun länsimaiset tavat ovat saavuttaneet myös perhekeskeisen Intian tuoden leväperäisen suhtautumisen ulkopuolisiin suhteisiin mukanaan. Onpahan useammalta löytynyt myös väärennettyjä tutkintotodistuksia ulkomailta. 

 

Nyt Vish Purilla, tai tuttavallisemmin Pullukalla, on kuitenkin haastavampi tehtävä edessään. Hänen apuaan tarvitsee harvinaislaatuinen Jaipurilainen asianajaja Kasliwal. Kasliwal ei nimittäin suostu osaksi Intiaa syövyttävää korruptiokoneistoa, vaan päinvastoin hän on päättänyt taistella sitä vastaan kaikin keinoin - myös saaden muun muassa arvostettujen tuomarien, poliitikkojen ja poliisien vihat niskoilleen. Nyt Kasliwal on pulassa. Hänen palvelijansa Mary on lähtenyt kuin savuna ilmaan ja Kasliwal on se joka saa syyt niskoilleen vaikkei ruumista ole vielä löytynytkään. Vish Purilla ei siis ole helppo tehtävä edessään, kun kyseisestä palvelijattaresta ei tiedetä mitään muuta kuin etunimi. Hänet olisi kuitenkin pian löydettävä tai Kasliwal on joutuva syyttömänä Intian oikeusjärjestelmän loputtomiin rattaisiin. Tämän lisäksi ohessa kulkevat erään arvostetun sotasankarin maksama sulhaskandidaatin tutkinta sekä Vish Purin yli-innokkaan äidin tutkimukset siitä kuka yritti ampua hänen rakkaan poikansa. Joskus etevinkin etsivä voi nimittäin kaivata äitinsä apua, vaikkei sitä myöntäisikään.

 

 ' "Onko teillä hänestä valokuvaa, henkilökohtaista omaisuutta, henkilökortin kopiota?"

"Ei mitään"

Puri alkoi puhua korostetun tyynesti. "No oliko hän edes poliisille rekisteröity palvelijatar?"

Kasliwal pudisti päätään.

"Hyvä herrä, haluan nyt selventää yhden asian", Puri sanoi. "Ehdotatteko te todella, että minä etsin käsiini heimolaistytön nimeltä Mary, josta emme tiedä sukunimeä, kotipaikkaa emmekä sitä mihin hän oli matkalla?"

"Aivan"

"Hyvä herra, nyt minun täytyy kaikella kunnioituksella sanoa, että te varmaan pelleilette."

"Voin vakuuttaa, että vaikka pidän hyvistä vitseistä, tässä ei ole hiukkaakaan pilaa", Kasliwal sanoi painokkaasti. "Olette niin pätevä yksityisetsivä, että tämän pitäisi olla teille pikkujuttu. Tapaushan on yksinkertainen."

Purin silmät pullistuivat epäuskosta.

"Ei todellakaan ole yksinkertaista löytää kadonnutta naishenkilöä maasta, jossa on toista miljardia asukasta", hän sanoi. "Sellainen vie aikaa, resursseja ja kaiken taitoni, jota on huomattavan paljon. Ei tätä ratkaista Keltaisia sivuja katsomalla." '

s. 41 

  

Tällä kertaa cozy crime saralla päädyin kokeilemaan kirjaston ota ja jätä-hyllystä muinoin matkaani tarttunutta Vish Purin tutkimuksia. Vaikka takakansitekstissä puhutaankin nykyajan Sherlock Holmesista, niin sanoisin, että tällä ulkonäöstään ja osaamisestaan itsetietoisella herkkusuulla oli kyllä enemmän yhteistä Christien Poirotin kanssa - viiksiä myöten. Paljon keskityttiin päättelyiden tekemiseen eikä niinkään suoraan toimintaan. Asiakkaiden oli jopa vaikea nähdä mistä ihmeestä he oikein maksavat ennen kuin tulee tutkinnan lopun suuri paljastus. Toisaalta toisin kuin Poirot Hastingseineen ja Holmes Watsoneineen niin Purilla oli huomattavasti suurempi joukkio apureita, joita lähettää tekemään varsinaiset jalkatyöt. Jostain syystä myös kaikilla heillä oli omat lempinimensä joita käytettiin oikeiden nimien sijasta, kuten Purin Pullukka. Siten apureinaan hänellä oli Loisteputki, Pönttö, Kasvovoide, Käsijarru jne. Hiukan omituinen kerrontaratkaisu, mutta mistäpä minä tiedän, onko tällainen lempinimien käyttö yleistäkin Intiassa.

 

Varsin hauska oli kuitenkin päästä seuraamaan tällaisen salapoliisin seikkailuja nyky-Intiassa. Ei se asioiden tutkiminen ole normaalistikaan helppoa, mutta kun lisätään siihen täysin toimimattomat ja korruptoituneet poliisit sekä maksetut todistajat, jotka sanovat aivan mitä vain rahasta, niin koitapa siinä saada totuutta kaivettua esiin. Liikennekaaos oli myös kuvattu sellaisena, että kyllä siinä länsimaista hirvittäisi, eikä tuollainen 30h junamatkakaan täpötäydessä vaunussa, jossa ihmisiä työnnetään jo ikkunoista ulos kuulosta kovin hehkeältä menolta. Varsinkin avioliittotutkimusten mukana pääsi myös seuraamaan sen saran kulttuurillisia eroavaisuuksia, kun elettiin murrosta omien valintojen ja järjestettyjen liittojen välillä. Ja kyllähän se kasti ja muutenkin hierarkia näkyi. Intia on vastakohtia maa, jossa rikkailla on itsehuuhtelevat ja tervehtivät vesivessat ja köyhät työskentelevät vaikka myrkkykaasuissa kituuttaen juuri ja juuri hengissä.

 

Hallin teos oli varsin mukiinmenevää cozy crimeä. Jännitystä oli sopivasti, mutta tunnelma pysyi mukavan rattoisana ja keveänä läpi teoksen. Hiukan McCall Smithin Mma Ramotswen tapaan tässä oli itse tutkimusten lisäksi keskiössä tuo matka aivan toisenlaisen kulttuurin puitteisiin. Robertsin Shantaramin tasoista upeata Intian herättämistä henkiin ei tällä teoksella ollut aivan tarjottavanaan, mutta eipä dekkarilta voi odottaa samaa kuin tuhat sivuiselta epookkiromaanilta. Mukavan lisämausteen se silti toi tarinaan. Kääntäjällä on kyllä ollut haastava työ siinä, miten kääntää paikalliset termit niin että ne olisivat sujuva osa tekstiä. Vastikään lukemassani Porrasmaan kääntämässä japanilaisessa Sukegawan Tokuen reseptissä tämä onnistui ihanan luontevasti, mutta tässä Vish Purin mysteerissä minua rupesi jo vähän tympäisemään jatkuva tarve vilkuilla takana olevaan sanastoon, kun tuntui ettei tekstistä oikein saanut irti mistä kyse. Kokonaisuutena kuitenkin varsin leppoisa dekkari, jonka kulttuurimatka ja humoristinen ote toimivat tähän lukunälkään.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Amman lukuhetki, Kirsin kirjanurkka, Kirjan pauloissa, Kirjoihin kadonnut, Hemulin kirjahylly, Mari A:n kirjablogi, Kirjainten virrassa, Nenä kirjassa, Kirja joka maasta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Notko, se lukeva peikko, Anun ihmeelliset matkat, Cafe Voltaire ja Mitenköhän tässä kaikessa käy