Señor Peregrino - Cecilia Samartin

Kirjan nimi: Señor Peregrino (Tarnished Beauty)
Sarja: Peregrino #1
Kirjoittaja: Cecilia Samartin, suomentanut Tiina Sjelvgren
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2008, suomennos 2010
Sivumäärä: 380
Mistä: Omasta hyllystä

 ' Lapsen pikkuruisia hartioita ja selkää peitti syntymämerkki, joka oli suuri ja punainen kuin avonaisena ammottava haava. Se jatkui selästä takapuolen yli aina polvitaipeisiin saakka. Vapisevin käsin kätilö ryhtyi hankaamaan merkkiä pois toivoen, että se olisi vain synnytyksestä iholle jäänyt harmiton tahra. Mutta merkki ei kadonnut mihinkään - yhtä vähän kuin katosivat kirkkaat silmät ja pikkuinen suu, joka mutristui ruoan toivossa. Kätilö asetti lapsen nopeasti takaisin pöydälle ja ilmoitti: "Olen nähnyt monen muotoisia ja värisiä syntymämerkkejä, mutta en ole nähnyt mitään tällaista. Ihan kuin... lapsi istuisi itsensä pirun kämmenellä." '

s. 11

Kuvankaunis Lorena on meksikolaisessa kotikylässään tunnettu siveydestään. Näin ollen kun hänen vatsansa rupeaa kasvamaan, tiedetään ettei tämä pian hyvän avioliiton solmiva tyttö ole vapaaehtoisesti joutunut  tilanteeseensa. Kohtalolle ei kuitekaan riitä Lorenan siveyden vienti ja sulhasen karkotus. Hän saa vielä taakakseen tyttären, jota itse paholainen on koskettanut. Näin kätilö ja pian muu kylä rupeaa uskomaan, kun tarina Jamiletin selän raadollisesta merkistä rupeaa leviämään. Jamilet elää kuitenkin lapsuutensa autuaan tietämättömänä selkäpuolensä kauhuista, kunnes realiteetit viimein iskevät vasten kasvoja. Hän on erilainen. Hän on paholaisen koskettama.

Varttuessaan nuoreksi aikuiseksi, Jamiletilla on vain yksi tavoite: ylittää raja maahan jossa kaikki unelmat toteutuvat. Tuossa maassa, jossa talotkin kurkottavat kohti korkeuksia, ehkä hänenkin merkkinsä voitaisiin poistaa. Onneksi L.A:ssa asuu myös Jamiletin täti, joka auttaa asunnon ja väärennettyjen henkilökorttien kanssa. Kuin ihmeen kaupalla lukutaidoton Jamilet pääsee Yhdysvalloissa töihin mielisairaalaan, jossa hän saa hoidettavakseen änkyrän vanhan miehen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Haukkuihin ja halveksintaan tottuneen Jamiletin kuori on kuitenkin kovempaa tekoa kuin monella muulla. Pikkuhiljaa myös tämä potilas, Señor Peregrino, rupeaa avautumaan Jamiletin läsnäollessa. Hän alkaa kertomaan tarinaansa pyhinvaellusmatkastaan Santiago de Compostelaan. Tarinaa kävelemisestä, uskosta ja ennen kaikkea Rosasta.

' Tuon valon läpi näin hänet. Sinä aamuna hän käveli edelläni, ja hänen hameenhelmansa heilahteli ja keinui nilkkojen ympärillä kuin aaltoileva meri. Yritin vakuuttaa itselleni, etten ollut hänestä enää lumoutunut. Että tyttö ei vetänyt vertoja pelloilla villeinä kasvaville herkille kukille ja että hänen hiuksistaan puuttui kiilto verrattuna korpin siipeen, joka välähtää auringonsäteen osuessa siihen. Kävelinne reipasta vauhtia. Tomas osoitti meille matkan varrella vastaan tulevaa luonnon kauneutta: horisontin yli jatkuvaa kullasta ja vihreästä punottua tilkkutäkkiä, Riojan laakson suojassa lepääviä keskiaikaisia kirkkoja ja kivikyliä, jotka näyttivät siltä kuin aika niissä olisi seisahtunut. Mutta kun käänsin katseeni takaisin tyttöön, sieluni oli ravittu. '

s. 190 

Señor Peregrino on monisäikeinen tarina. Aluksi se on kertomus hylkiöstä. Kuinka syntymämerkki tuomitsi nuoren tytön kohtalon kaikken silmissä. Luin palakurkussa Jamiletin ensimmäisestä koulupäivästä. Kuinka lapsen into tukahdutettiin ennen kuin hänelle ehdittiin antaa edes mahdollisuutta puhjeta kukkaan. Tuo yksi päivä tuli tuomitsemaan hänet tietämättömyyteen, eväten oikeuden edes luku- ja kirjoitustaitoon. Kaiken sen Jamiletin kokeman hyljeksinnän seurauksena ei ole ihmekään, että syntymämerkistä kehkeytyi hänelle pakkomielle. Edes laiton rajanylitys Yhdysvaltoihin ei voi estää häntä, jos on edes pieni mahdollisuus vapautua sen seuraksena tuosta kammottavasta merkistä.

Vaikka tarina alkaa Jamiletista, ryövää Señor Peregrino sivutilan myöhemmin romaanissa. Hänen tarinansa on puolestaan kertomus Rosasta, joka nöyrällä valovoimaisuudellaan onnistui lumoamaan lähes jokaisen vastaantulevan miehen. Suuren rakakustarinan sijasta koin matkakumppanusten tunteet Rosaa kohtaan kuitenkin enemmänkin häiritsevänä pakkomielteenä. Toisaalta nämä kertomukset Señor Peregrinon pyhinvaellusmatkasta myös samalla herättivät eloon tuon reitin. Minkälainen yhteinen kokemus tuollainen viikkoja kestävä vaellus läpi Espanjan hengästyttävien maastojen ja perinteisten kylien olisikaan! 

Kokonaisuutena Señor Peregrino on hyvin helppolukuinen teos, jossa ei liiaksi syvennytä kipukohtiin. Tästä huolimatta onnistuu se paikoin myös koskettamaan. Hyvässä viihderomaanissa voikin mielestäni olla vakavampia taustasävyjä, sillä se luo vähän syvyyttää itse tarinaan. Pidin aikoinaan Samartin toisesta teoksesta Nora & Alicia, ja tuolloin monet kehuivat Señor Peregrinon olevan vielä parempi. Itse en ehkä lähtisi tätä kuitenkaan allekirjoittamaan, sillä se minkä koin Nora & Aliciassa sadunomaisena kauneutena, ei päässyt puhkeamaan kukkaan Señor Peregrinossa. Jotkin  epäuskottavuudet jäivätkin hiertämään, sillä näissä kohtauksissa olisi ollut potentiaali niin paljon enempään, ja tuntui että Samartin oli valinnut vain helpon ratkaisun. Ihan kelpo viihdelukemista kuitenkin näin lämpeneviin päiviin.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Rakkaudesta kirjoihin, Morren maailma, Amman lukuhetki, Leena Lumi, Kirjahullun päiväkirja, Luettua, Kirjamerestä ongittua, Vinttikamarissa, Kirjojen keskellä, Sheferijm, Kirjamielellä ja Pieni kirjasto

 

Pilatus - Asko Sahlberg

Kirjan nimi: Pilatus
Kirjoittaja: Asko Sahlberg
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi:  2016
Sivumäärä: 440
Mistä: Kirjastosta

' Jos olen jotakin oppinut, niin tämän: pimeyttä täytyy katsoa suoraan silmiin. Meidän vaellustamme siunaavat usein valoisat hetket, mutta lopullinen kohtalomme on silti väistämätön pimeys, jolta meitä eivät pelasta edes Rooman jumalat. Siksi minä, Judaen viralta pantu prefekti Pontius Pilatus, yön orja ylitse muitten, istun kirjoittamassa tätä. Tahdon varoittaa jälkeeni tulevia lapsellisesta uskosta elämän autuuteen ja omahyväisestä vimmasta kivetä polkunsa maineteoilla, sillä autuus on katoavaista ja mainetekojen muiston pyyhkäisee pois leppymätön tuuli. Ihminen iloitkoon, kun on sen aika, pimeyden voimien edessä hänen on nöyrtyminen.

s. 7

Juudean prefektinä toimiva Pontius Pilatus tietää tehneensä viimeisen virheensä. Kohtalonpyörä kääntyy alati muuttuvassa Rooman valtapelissä, eikä tilanne ole Pilatukselle suotuisia. Kaiken menettäneenä hän rupeaa käymään läpi elämäänsä, joka johdatti alun matalikon läpi kohti korkeuksia vain jotta Juudean tyytymätön kansa voisi vetää hänet takaisin sinne minne hän kuuluu - maanrajaan. 

Yhdeksäntoista vuodenkiertoa nähnyt nuori alhaisaateliin kuuluva Pilatus haaveilee ansiokkaasta sotilasurasta, joten kun tilaisuus liittyä Germaniaan valloitusretkille suuntaavan Publius Quinctilus Varuksen legioonaan tulee vastaan, päättää nuori Pilatus tarttua tilaisuuteen. Verisen ja raa'an tappion jälkeen Pilatus ja kunnianhimoinen tribuuni Seianus pakenevat yhdessä henkensä edestä, mikä yhdistää näiden kahden nuorukaisen kohtalot. Roomaan saavuttuaan Seianus onnistuu hankkimaan yhteyksiensä avulla heille pestit valtakunnan kuulustelijoina. Roomassa, jossa juonittelijat eivät lepää ja kaikki haluavat oman palansa vallasta, tämä tehtävä salaisuuksien puristajana on kultaakin arvokkaampi ponnahduslauta kohti huippua.

Myöhemmin Pilatukselle tulee eteen tilaisuus seilata Juudean. Arvovaltaisen prefektin tehtävät osoittautuvat kuitenkin hyvin erillaiseksi kuin hän osasi odottaa. palvovan kansan sijasta hän saa vastaansa juutalaisten kansan, joka kieltäytyy palvomasta Rooman jumalia ja jonka keskuudesta sikiää jatkuvasti uusia profeettoja. Yksi näistä profeetoista on vaatimaton puuseppä Jeshua, jonka kohtalon verkkoon Pilatus tulee sotkeutuneeksi tiukemmin kuin haluaisi.

' Näitkö viime yönä painajaisia? Heittelehditkö hiestyneenä vuoteellasi? Nousivatko kuolleet haudoistaan kertomaan sinulle, että olet joutuva tahtomattasi tuomiolle, barbaarien arvosteltavaksi, ja että tuossa tuomioistuimessa ei langeteta kuin kuolemantuomioita? Tahdoitko herättää vaimosi ja ehdottaa, että luopuisit viime hetkellä kaikesta, kantaisit mielummin häpeän kuin epävarmuuden, vetäytyisit tarvittaessa varjoihin? Et tehnyt sitä, sillä olet ylpeytesi vanki. Omahyväisyytesi lähetti sinut matkaan, itsekkyytesi on saatteleva sinut perille. Et tahdo myöntää sitä itsellesi, mutta janoat hallita, kuulla suosionosoitukset, nähdä rahvaan heittäytymässä jalkoihisi. Purjehdit kohti maata, jossa jumalista ei tehdä kuvia, mutta sinä veistelet pimeässä itsesi näköistä patsasta. '

s. 210

Rooma on kova paikka niille, jotka eivät taida pelin sääntöjä. On toisia jotka uiskentelevat sen aallokossa taitavasti, ja sitten on sen kiemuroihin tottumattomampia joiden tulee nopeasti oppia ketkä pitää lähellään ja keihin voi luottaa. Hait vaanivat kuitenkin koko ajan ympärillä valmiina iskemään pienimmästäkin heikkouden osoituksesta. Tähän sokkeloiseen maailmaan Seianus johdatti Pilatuksen, joka omasi kyllä jonkin verran kunnianhimoa, mutta jolta puuttui silmitön vallanhimo, josta saisi kyltymättömästi polttoainetta valtapeliin. Pilatuksen avulla kuitenkin Rooman keisarien ja ylhäisön elämä tuli hyvin lähelle. Sahlberg on selkeästi tehnyt taustatyönsä eri henkilöiden kohtaloista, elämänvaiheista ja heitä koskevista juoruista.

Mielestäni Sahlberg onnistui pitämään kaikki langat taitavasti käsissää, eikä lukuisista henkilöistä huolimatta tarina vaipunut sekavuuteen. Rooman kulttuuri ja sen valtakiemurat ovat kiehtoneet minua pidempäänkin ja täytyy sanoa, että Pilatus onnistui herättämisessä sen henkiin aivan eri selkeydellä kuin Robert Harrisin Imperium. Toisaalta Pilatuksen toisessa osiossa painopiste siirtyi Roomasta Juudeaan, jossa omanlaisensa valta- ja uskontosuhteet tulivat vastaan. Tämäkin oli varsin kiehtovaa, sillä uskontotunneilta on jo tullut tutuksi Jeesuksen elämä, ihmeet ja kuolema, mutta Sahlberg kuvaa näitä ei-uskovan Pilatuksen kautta, joilloin Jeshuaki sai omanlaista inhimillistä aspektia. 

Oikeastaan yllätyinkin aluksi miten Sahlbergin kirja oli niin keskittynyt Roomaan, sillä Pilatus on jäänyt historiankirjoihin juuri Jeesukseen liittyvissä asioissa. Toisaalta näin Pilatus herätettiin henkiin omana itsenäisenä historiallisena hahmona. Tämä olikin nappivalinta, sillä hänen elämänpolkunsa ristesivät kuitenkin monen Rooman valtaa tekevien kanssa, ja näin Pilatuksen ja Jeesuksen tarinan lisäksi muutkin historialliset henkilöt saivat palstatilaa.

Ymmärrän myös hyvin miksi Sahlbergiä on tituleerattu aikamme Waltariksi. Pilatuksessa olikin paljon yhtymäkohtia alkuasetelmassa ja juonenkaaressa Waltarin Sinuheen. Molemmat kuvaavat siis henkilöä, joka on päässyt seuraamaan ylinta valtaa ja sen ympäröivää peliä aivan lähietäisyydeltä, ja molempia kohtalonpyörä on heittelöinyt milloin minnekin suuntaan. Onneksi Pilatus löytää myös vahvan oman äänensä eikä se jää vain seurailemaan Waltarin jalanjälkiä. Sahlberg on selkeästi osoittanut taitonsa, mutta samalla tämä vertailu on myös yksi Pilatuksen sudenkuoppa. Sinuhe egyptiläinen oli paras viime vuonna lukemani teos, eikä Sahlbergin kerronta aivan yllä Waltarin mestarilliselle tasolle. Jään kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan Sahlbergin tuotantoa.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kaiken voi lukea!, Kulttuuri kukoistaa, Sanoissa ja sivuilla, Savannilla ja Ja kaikkea muuta

Pieni elämä - Hanya Yanagihara

Kirjan nimi: Pieni elämä (A Little Life)
Kirjoittaja: Hanya Yanagihara, suomentanut Arto Schroderus
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi:  2015, suomennos 2017
Sivumäärä: 937
Mistä: Omasta hyllystä

' Mutta se oli kuitenkin saanut hänet tuntemaan itsensä haavoittuvaiseksi; taas saatiin lisää todistusaineistoa siihen ylipursuavaan kansioon, johon oli koottu koko hänen pihistelevä pikkutärkeytensä, hänen perimmäinen ja parantumaton kyvyttömyytensä olla sellainen ihminen, joka hän muille uskotteli olevansa. '

s. 116-117

Pieni elämä on tarina ystävyydestä. Sen keskiössä on neljän hengen kaveriporukka, johon kuuluvat arkkitehtuuriin hurahtanut Malcom, taiteilijasielu JB, näyttelijän urasta haaveileva Willem sekä Jude. Jude, joka vaihtoi teoreettisen matematiikan kauneuden lakien koukeroihin. Vaikka komea ja sosiaalinen Willem sekä ontuva ja eristäytyvä Jude ovatkin täysin erillaiset niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaan, on heidän välisensä ystävyyssuhde harvinaislaatuisen tiivis. Sellainen joka kestää läpi ihmiselämän.

Pieni elämä on samalla myös tarina kivusta ja inhimillisen sietokyvyn rajoista. Vaikka Jude kuinka yrittää sopeutua joukkoon, eivät jahtaavat demonit jätä häntä rauhaan. Ketään ei voi päästää liian lähelle, ettei hänen tarkasti ylläpitämänsä julkisu vain romahtaisi ja paljastaisi mädäntyneen sisältönsä. Hänen lapsuudessaan on taphtunut asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Asioita, jotka ovat jättäneet traumaattiset jälkensä, ja jotka tulevat ohjailemaan vahvasti Juden ja hänen läheistensä elämää.

Itse tarina alkaa varsinaisesti siitä, kun William ja Jude muuttuvat kämppiksiksi yhteiseen asuntoon Lispenard Streetille. Asunto on kammottava loukku, mutta ainut mihin heillä on varaa uransa alkuvaiheissa. Tästä tarina jatkaa matkaansa eteenpäin aivan kuten elämäkin. Ympärillä olevat ihmiset vaihtuvat välillä, mutta on asioita jotka pysyvät, kuten ystävyys Willemiin, lääkäri Andyyn sekä isälliseen oikeustieteellisen professorin Haroldiin. Heidän elämäänsä ja menneisyytensä avautuu hiljalleen lukijan eteen. Kaiken keskiössä ja yhdistävänä siteenä pysyy kuitenkin hauras Jude.

' Mutta Juden ystävänä tämä kuului sopimukseen: hän tiesi sen, Andy tiesi sen, he kaikki tiesivät sen. Katsottiin läpi sormien, vaikka vaisto käski toimia, kierreltiin ja kaarreltiin epäilyksien ympärillä. Ymmärrettiin, että todellisena ystävänä kuului pysyä loitolla, hyväksyä mitä sanotaan, kääntyä ja poistua, kun ovi suljetaan nenän edestä, eikä yrittää väkisin sisään. '

s. 100

Pieni elämä on tarina, joka järisyttää lukijaansa. Juden tarina on jotakin, jota ei hevillä unohda. Se on niin järkyttävä ja brutaali, että paikoin piti pysäyttää lukeminen ja vetää henkeä. Lukijalle valotetaan pikku hiljaa tätä menneisyyden verhoa, eikä se ole kaunista katsottavaa. Vaikka Jude 'selvisikin' näistä, ei se tarkoita etteikö se olisi jättänyt jotakin peruuttamattomasti rikki. Olikin raskasta huomata hänen kipunsa lisäksi se tuska mitä hänestä aikuisiällä välittävät ihmiset joutuivat myös kokemaan. Kuinka auttaa ja tukea rakasta ihmistä, joka on jo avun tuolla puolen. Miten puuttua oireiluun kun väliintulo voisi merkitä tämän ihmisen menettämistä elämästään. Miten vain katsoa sivusta neuvottomana kun toinen kieltäytyy uskomasta että he oikeasti välittävät.

Vaikka Pienen elämä kietoutuukin vahvasti kipuun, niin se ei ole tarinan koko totuus. Kuten elämässä yleensäkin, niin synkkien asioiden rinnalla on myös niitä ilon hetkiä. Yanagihara onkin onnistunut yhdistämään tarinaansa taiturimaisesti myös niitä arjen pieniä huomionosoituksia ja sattumuksia, jotka nostavat hymyn huulille kaiken sen kurjuuden keskellä.Ystävyys on vahva ja pysyy läpi vuosien. Koenkin erityisen onnistuneeksi ratkaisun päästää ääneen Juden lisäksi myös hänen elämänsä muita tärkeitä henkilöitä kuten Willemia, Haroldia ja JB:tä sillä se laajensi näkökulmia ja valoitti useampaa elämää. Pienen elämän rikkaus piilikin juuri sen moninaisessa henkilökaartissa ja taidokkaassa tekstissä, jotka pääsivät ihon alle.

Yanagiharan teos ei siis ole missään nimessä helppo teos. Se on järkyttävä ja paikoin ahdistava, mutta samalla sen ravistelevuus palkitsee. Vaikka tämä tarina pitääkin sisällään suuren tragedian, on se ennen kaikkea tarina elämästä. Olen vaikuttunut tästä teoksesta, sillä se kosketti niin syvästi. Elämä ei ole aina reilu, mutta se ei tarkoita etteikö aurinko tulisi jossain välissä esiin pilven takaa - edes hetkeksi.

' Sinä uit. Sinä leivot. Sinä kokkaat. Sinä luet. Sinulla on kaunis lauluääni, joskaan et nykyään enää laula. Olet erinomainen pianisti. Olet taiteen keräilijä. Kirjoitat minulle ihania viestejä, kun olen matkoilla. Olet kärsivällinen. Olet antelias. Olet paras kuuntelija jonka tunnen. Olet kaikin puolin fiksuin ihminen jonka tunnen. Olet kaikin puolin rohkein ihminen jonka tunnen.

Olet lakimies. Johdat riidanratkaisuryhmää Rosen Pritchard and Kleinilla. Rakastat työtäsi, teet sitä kovasti.

Olet matemaatikko. Olet loogikko. Olet yrittänyt opettaa minua, monta monituista kertaa.

Sinua kohdeltiin hirvittävällä tavalla. Sinä selvisit siitä. Sinä olet aina ollut sinä. '

s. 791

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjanmerkkinä lentolippu, Lukupino, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjanurkkaus, Rakkaudesta kirjoihin, Luettua elämää, Kirsin kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa, Mitä luimme kerran, Kirjoihin kadonnut, Luetut, lukemattomat, Tässä kaupungissa tuulee aina, Lumiomena, Kirjakaapin kummitus, Kirjavarkaan tunnustuksia, Hurjan hassu lukija, Piippuhyllyllä ja Pinon päällimmäinen