Kotkanpesä - Ilkka Remes

Kirjan nimi: Kotkanpesä

Kirjoittaja: Ilkka Remes

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020

Sivumäärä: 404

Mistä: Kirjastosta

 

' Saksa voitti sodan. Suomi on ekofasismin mallioppilas. Mutta myrsky nousee kaduilla... '

Takakansi

On syksy vuonna 2020 maailmassa, jossa Saksa selvisi Toisesta maailmansodasta voittajana. Natsismin aate sekä Saksan valtakunta on vallannut suuriltaosin Euroopan. Suomi on Saksan vasalli, joka tekee tiivistä yhteistyötä. Saksan siivittämänä Eurooppa on ekologia-asioissa edelläkävijä - mutta millä hinnalla. Kaikkia kansalaisia tarkkaillaan, kansalaispistejärjestelmä on valtoimenaan ja dna-pankkiin kerätään rodullisia tietoja kansalaisista. Jokaisesta väärästä sanasta voi jäädä kiinni, eikä hallintoa parane kritisoida. 

Suomalainen Erika Manner on kuitenkin onnistunut sotkemaan asiansa pahemman kerran tutkiessaan vanhempiensa juuria. Kuolemantuomiota ollaan jo laittamassa käytäntöön, kun viimeisellä sekunnilla viestinviejä saapuu Saksasta. Erika saa salaisen tehtävän löytää Saksan hallinnon joukosta CIA:n myyrä tai muuten hän saa luvun palata takaisin teloitustuolin jatkoksi. Kehen Erika voi luottaa? Tiedotusosaston Martin koittaa hieroa ystävyyttä, mutta onko kyseessä vain hallinnon testi? Kilpajuoksu on alkanut, sillä Saksan kansa mellakoi jo kaduilla. Kysymys kuulukin, kumpi ehtii iskeä ensin Saksa vai Yhdysvallat. Paikka maailmanherruudesta on jaossa.

 

' H-hetki läheni myös USA:n vastaoperaatiossa Saksaan kohdistuvien toimien seuraavaan vaiheeseen. Se ei pelkästään pysäyttäisi tappavaa luotia, vaan kääntäisi sen suunnan takaisin kohti Berliiniä. 

Operaatio Platinaluoti oli käynnistymässä toden teolla. '

s. 21 

 

Nyt kyllä lähdin pois mukavuusalueeltani, kun päätin laittaa testiin millaista kirjallisuutta tuo koko kansan tuntema kirjailija Remes oikeasti kirjoittaa. Olen aiemmin suhtautunut Remekseen ehkä hiukan nihkeästi. Erilaiset skenaariot siitä kuinka Venäjä voisi tavoitella Suomenkin herruutta eivät ole oikein napanneet. Nyt kuitenkin kun Remeksen uutuus perustuikin tuohon kutkuttavaan 'mitä jos' kysymykseen niinkin keskeisestä aiheesta kuin Toisen maailmansodan voittajasta, niin päätin viimein antaa hänelle tilaisuuden. Kukapa tietäisi, ehkäpä nämä toimintapläjäykset pitäisivätkin jotain enemmänkin sisällään, kun kerran niin monet hänen teoksiaan kuitenkin lukevat.

Heti aluksi on hehkutettava tuota Remeksen kykyä kietoa fiktiota ja faktaa toisiinsa rakentaen yllättävän realistisen tuntuisen vaihtoehtoisen nykyisyyden. Tuossa todellisuudessa eivät juutalaisvainot olleet tietenkään tulleet esille kansalle, sillä voittajat kirjoittavat historian. Neuvostoliiton sijasta Natsi-Saksa oli siis noussut Yhdysvaltain vastinpariksi, jossa molemmat etsivät epätoivoisesti keinoa horjuttaa toista verhojen takana, sillä kumpikaan ei halunnut riskeerata julkiseen ydinsotaan päätymistä. Toisaalta näiden historia asetelmien kääntämisen lisäksi Remes oli yhdistänyt nämä saumattomasti nykyajan ajankohtaisten asioiden kanssa. Aasialaispandemia oli vastikään raivonnut kautta maiden, tekoälyä ja dataa hyödynnettiin suuruksetta, Yhdysvaltojen presidenttiehdokas Donald Harris aiheuttaa kansassaan kahtiajakoa ja rotumellakoita, woke ilmiö on voimissaan ja älykaiuttimet on valjastettu kuuntelemaan kansaa. Pakko nostaa hattua Remekselle tästä kokonaisuudesta.

Alun vastustuksesta huolimatta lämpeninkin siis yllättäen tälle Remeksen trillerille. Tuo vaihtoehtoistodellisuuden ja ajankohtaisten asioiden muodostama verkko oli sen verran taidokkaasti rakennettu, että lukijana pystyi eläytymään tuohon todellisuuteen. Nämä kuvat kylmäsivät mutta herättivät myös paljon ajatuksia. Erityisesti oli kiehtova ajatus valjastaa muuten kauhistuttava natsismi myös hyvään eli ekologisen yhteiskunnan malliesimerkiksi. Pakolla voi siis saada aikaan myös positiivisia ilmiöitä, mutta hinta voi myös olla aivan liian korkea kuten tässä nähdään... Totta kai myös päähenkilöiden (joita oli yllättävän monta loppupeleissä) hengen puolesta sai jännittää. Kumpi ehtii ensin: valvontakoneiston nyrkit vai sitä vastustavat voimat. Mutta silti koin nämä jännitysnäytelmät hiukan toisarvoisina. En ehkä siis ollut tyypillisin Remeksen lukija, mutta silti sain tästä yllättävän paljon irti. Kuka olisi aluksi uskonut, että annan tälle peräti neljä tähteä.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club ja Kirjoja hyllystäni 

 

Keskiyön kirjasto - Matt Haig

Kirjan nimi: Keskiyön kirjasto (The Midnight Library)

Kirjoittaja: Matt Haig, suomentanut Sarianna Silvonen

Kustantaja: Aula&co

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2020

Sivumäärä: 328

Mistä: Kirjastosta

 

' "Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto", hän sanoi. "Kirjaston hyllyt jatkuvat ikuisesti. Jokainen kirja antaa mahdollisuuden kokeilla toisenlaista elämää. Millaista elämä olisi voinut olla, jos olisi tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?" 

s. 44

 

Noran elämä on kurjaa. Hän on jo yli kolmekymppinen, muttei ole onnistunut saavuttamaan mitään mainitsemisen arvoista elämässään. Hänen perheestään on enää jäljellä veli, joka ei edes halua puhua Noralle, sillä tämä perääntyi viime metreillä heidän bändistään joka oli saamassa levytyssopimuksen. Parisuhde Danin kanssa meni myös poikki, tai oikeammin Nora päätti perua häät vain parin päivän varoitusajalla. Oikeastaan Noran kohtaa ainoat kontaktinsa musiikkikaupassa, josta hän saa kuitenkin potkut. Sitten kissa Voltairekin menee jäämään auton alle jättäen hänet totaalisen yksin. Masentuneelle Nora nämä ovat viimeiset tikit ja hän päättää päivänsä.

Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan vaan Nora huomaa joutuneensa elämän ja kuoleman välissä olevaan kirjastoon. Täällä kirjastonhoitaja rouva Elm on avustamassa Noraa löytämään elämän, joka voisi tehdä hänet onnelliseksi. Kirjasto on nimittäin täynnä erilaisia kirjoja, jotka pitävät sisällään Noran elämän, mikäli hän olisi tehnyt erilaisia valintoja. Jokaisen kirjan kautta Nora pääsee kurkistamaan, missä hän olisi nyt, mikäli olisi esimerkiksi nuorena jatkanut kilpauintia, valinnut toisen työpaikan, jatkanut musiikin parissa, nainut Danin tai lähtenyt Australiaan. Mikäli jokin elämä rupeaa tuntumaan omalta voi Nora jäädä sinne. Kysymys kuluukin, mitkä ovat olleet ne kriittiset päätökset, jotka johtivat Noran hänen nykyisen elämänsä epätoivoon? Entä voiko Nora löytää tyydyttävän elämän, josta hän löytäisi taas elämänjanonsa takaisin?

 

' "On varmaankin helppoa kuvitella, että olisi helpompiakin polkuja", hän sanoi, ja asia valkeni hänelle ensimmäistä kertaa. "Mutta ehkä helppoja polkuja ei ole. On vain polkuja. Jossain elämässä saattaisin olla naimisissa. Toisessa voisin olla töissä kaupassa. Olisin ehkä suostunut lähtemään söpön tyypin kanssa kahville. Jossain elämässä voisin tutkia jäätiköitä napapiirillä. Jossain muussa voisin voittaa olympiamitaleja uinnissa. Kuka tietää? Jokaisen päivän jokaisena sekunttina astumme uuteen maailmankaikkeuteen. Ja toivomme niin usein, että elämämme olisivat erilaisia, vertailemme itseämme muihin versioihin itsestämme, kun tosiasiassa useimmissa elämissä on jotain hyvää ja jotain huonoa." '

s. 210 

 

Keskiyön kirjaston idea on kutkuttava. Kuka meistä ei olisi joskus märehtinyt mennyttä ja pohtinut itsekseen mitä jos... Tästä ideasta ammentanut Haig onkin iskenyt varsinaiseen ihmismielen kultakaivokseen. Hän on ottanut teoksensa lähtökohdaksi tuon mahdollisuuden kokea missä olisi nyt jos olisi valinnut toisin. Luonnollisesti usein nuo ensimmäisenä mieleen tulevina osa-alueina ovat jotkin elämän isot käännekohdat ja niistä myös Noran kokeilut lähtevät liikkeelle. Toisaalta aivan yhtä merkityksellisiä voivat olla ne pienet päätökset, joita ei välttämättä tule niin paljoa pohtineeksi. Voisiko jollakin niin mitättömällä päätöksellä oli lopulta suunnattomia perhosvaikutuksia kun aikaa kuluu? Helposti myös noissa mitä jossittelu skenaarioissa, joita pyörittää päässään niin tulee unohtaneeksi, että todennäköisesti myös siellä toisen polun päässä olisi joitakin haasteita ja tyytymättömyyden lähteitä. Onneksi Haig on kuitenkin muistanut tämän ja luonut siten kokonaisvaltaisempia elämän eri polkuja.

Vaikka Keskiyön kirjaston idea siis kutittelikin ajatuksiani, niin silti en voi sanoa olevana täysin teoksen lumoissa. Jostain syystä Haigin versiot pitävät sisällään aika yliampuvia kohtaloita, jotka hiukan veivät teoksen uskottavuutta. Mitä vikaa hiukan tavallisimmissa vaihtoehtoisissa elämissä olisi ollut? Päähenkilö Nora myös ärsytti minua heti ensisivuista lähtien. Miten hänelle olikin tarjoutunut niin monia menestyksen mahdollisuuksia ja hän oli heittänyt ne kaikki hukkaan, koska oli pelännyt elämää. Kyllä ymmärrän Noran kamppailleen jo pidemmän aikaa masennuksen kanssa, mutta silti tuntui hiukan epäuskottavalta kuinka lahjakas Nora olisi ollut niin urheilullisesti, musikaalisesti kuin akateemisella saralla. Oikeastaan minulle tuli aika vahvat muistikuvat Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää teoksen Louisaan, jonka elämisen pelko turhautti minua lukijana suunnattomasti.

 

Kokonaisuutena Keskiyön kirjasto oli minulle siis hyvin ristiriitainen lukukokemus. Sen tarjoamasta lähtöasetelmasta olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta toteutus tuntui jäävän hiukan vajaaksi. Ylipäätänsähän Haigin teos on hyvin vahvasti viihdekirjallisuutta, jota kannattaa lukea kevyemmän kirjallisuuden nälkään, kun kaipaa ei niin syvällistä mutta kuitenkin viihdyttävää teosta. Toisaalta en tiedä kuinka suhtautua siihen, että vakavasta masennuksesta ja itsemurhayrityksestä tehdään kevyttä viihdettä, mutta se onkin täysin toinen keskustelu. Joka tapauksessa Noran useiden elämien surffailu sai myös itse pohtimaan omia valintoja ja katumuksen aiheuttajia. Ehkä se toisenlainen elämä ei olisi kuitenkaan niin kiiltokuvamainen, vaan jokaisesta löytyisi omat rosonsa ja haasteensa, joiden kanssa elää. Mikäli siis kaipaa jonkin verran ajatuksia herättävää mutta samalla kevyttä luettavaa, tämä voi olla potentiaalinen teos sinulle.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Ruusun nimi, Bibliofiilin päiväunia, Yksi luku vielä..., Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä, Annelin lukuvinkit, Jos vaikka lukisi... ja Lukutuulia 

 

Kamelianainen - Alexandre Dumas nuorempi

Kirjan nimi: Kamelianainen (La Dame aux Camélias)

Kirjoittaja: Alexandre Dumas nuorempi, suomentanut Kyllikki Villa

Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 1848, suomennos 1971

Sivumäärä: 297

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Marguerite oli läsnä kaikissa ensiesityksissä ja vietti aina iltansa teattereissa tai tanssiaisissa. Saattoi olla varma siitä, että näkisi hänet jokaisen uuden näytelmän ensi-illassa, ja hänellä oli aina mukanaan kolme esinettä, jotka hän laski permantoaitionsa reunalle: teatterikiikari, pussillinen makeisia ja kameliakimppu. '

s. 30

 

On vuosi 1847 ja nimetön kertojamme on nähnyt lehdessä ilmoituksen Pariisin halutuimman kurtisaanin kuolinpesän huutokaupasta. Huutokaupassa on kova vilinä sillä ylhäiset pariisittaret haluavat nähdä tuon jännittävän paheenpesän ja toisaalta muut kurtisaanit haluavat oman palansa entisen kilpasisarensa loistosta. Täältä huutokaupasta kertojamme tulee ostaneeksi mielitekona erään Margueritelle lahjoitetun kirjan. Jonkin ajan päästä kirjan lahjoittaja kuitenkin ilmestyy kertojamme ovelle. Surunmurtama nuorukainen ystävystyy kertojamme kanssa ja lopulta hän kertoo traagisen rakkaustarinansa vaiheista Margueriten kanssa.

Marguerite oli vertaansa vailla oleva kurtisaani. Hänen kauneutensa oli kuulu ja hän oli niin hyvässä asemassa, että pystyi valitsemaan rakastajikseen vain kaikista varakkaimpia herrasmiehiä. Eräs vanhempi herttua huolehti hänestä kuin tyttärestään, mutta tältä salaa Marguerite piti vielä edelleen myös rakastajaa. Margueriten elämä näytti ulospäin olevan vain yhtä huvitusta toisensa perään, mutta todellisuudessa hänen terveytensä oli heikko eikä kestänyt hänen rankkaa elämäntyyliään. Armand kuitenkin rakastuu heti ensisilmäyksellä. Hän haluaa Margueriten itselleen, eikä vain hänen ruumistaan vaan myös tämän rakkauden. Heidän onnensa tiellä on kuitenkin lukuisia esteitä, sillä kuinka Margueriten kaltainen yltäkylläisyyteen ja loistoon tottunut kurtisaani voisi osata tyytyä vaatimattomaan rooliin vähävaraisemman Armandin rinnalla. Toisaalta voiko Armand ohittaa mustasukkaisuuttaan Margueriten menneisyyttä ja muita rakastajia kohtaan?

 

' "Kuuntele minua", Marguerite sanoi hänelle, "sinun on aina sanottava tuolle typerykselle, etten ole kotona tai etten ota häntä vastaan. Olen lopullisesti kyllästynyt lakkaamatta näkemään miehiä, jotka kaikki tulevat pyytämään samaa asiaa, maksavat minulle ja kuvittelevat että olemme kuitit. Jos ne jotka ryhtyvät tähän häpeälliseen ammattiin tietäisivät millaista se on, he rupeaisivat mieluummin kamarineidoiksi. Mutta ei, meitä ajaa turhamainen halu saada pukuja, vaunuja, jalokiviä; itsekukin uskoo siihen mitä kuulemme puhuttavan, sillä prostituutiollakin on uskonsa. Niin saa nainen vähä vähältä kuluttaa loppuun sydämensä, ruumiinsa, kauneutensa; peloissaan kuin riistaeläin, halveksittuna kuin paaria, ympärillään miehiä jotka aina ottavat enemmän kuin antavat. Ja jonakin kauniina päivänä saa kuolla koiran tavoin, kun kaikki ovat kaikonneet ja itse tietää olevansa kadotettu." '

s. 127-128 

 

Voisin pohtia ummet ja lammet Margueriten traagista kohtaloa ja elämänpolkua, mutta yllä oleva lainaus kiteyttää sen mielestäni loistavasti. Kuinka turhamaiset halut kamppailivat terveyden ja aidon rakkauden nälän kanssa. Toisaalta kuinka hän edes osaisi rakastaa aidosti, sillä hänen ammattiinsa on kuulunut sanoa aina ne oikeat sanat. Hän on myös nähnyt jo kaikki miesten liehittely-yritykset ja tyhjät lupaukset ikuisesta rakkaudesta, kunnes he kyllästyvät tai menevät vararikkoon Margueriten oikkuja rahoittaessaan. Olikin uskomatonta seurata kuinka valtaiset menot Margueritella oli ja kaikista lahjoituksista huolimatta hän oli jatkuvasti suurissa veloissa. Armand kuitenkin pääsi pureutumaan tämän esitetyn pinnan läpi, mutta silti aina se ei vain riitä. Kurtisaanin elämä on yksinäistä. Todelliset ihmissuhteet ovat harvassa, ja kuka jäisi rinnalle, kun sairaus ja velat painavat päälle. Miehiä ei juurikaan näy Margueriten hautajaisissa.

Kamelianainen on mielenkiintoinen teos, jossa fiktiiviseen kertomukseen on upotettu myös paljon todellisesta elämästä. Teoksen tultua julki 1800-luvun seurapiireissä nimittäin kuohahti ja kaikkien huulilla oli arvuutella, kuka oli kenenkin hahmon esikuva. Kuten esipuheessa kerrotaan, Kamelianaisen innoittajana on toiminut neiti Marie Duplessin traaginen tarina. Tietäen siis että Kamelianaisen perustuvan todelliseen henkilöön, lisäsi se minulle lukijana teoksen vaikuttavuutta ja vetovoimaa. Tällaista elämä on siis ollut seurapiireissä. Nautin tuosta 1800-luvun ajankuvasta, joka otti kuitenkin kerrontaan rohkeasti erilaisen lähestymistavan kuin Austenin romantiikka tai Dickensin köyhäinkuvat. Tässä kurtisaania samalla ihaillaan nuoren Armadin rakastunein silmin, mutta tuodaan myös samalla esiin Marguoriten vaikeuksia luottaa ja uskoa aitoon rakkauteen

 

Dumas nuoremmalla on selkeästi omanlaisensa kertojaääni myös isänsä klassikkoihin verrattuna. Nuorempi on ottanut totuuden vahvasti lähtökohdakseen ollen enemmänkin tarinan kertoja kuin keksijä. Olin aiemmin lukenut vanhemman Dumaksen teoksia ja olinkin odottanut jälleen jotakin Monte-Criston kreivin kaltaista jännittävää menoa tai Kolmen muskettisoturin kaltaisia seikkailuja. Kamelianainen on kuitenkin ennen kaikkea kaunis kertomus, mutta en siltikään osaa sanoa kuinka pitkäaikaisen muistijäljen tämä rakkaustarina lopulta onnistui minuun jättämään. Jostain syystä tämä traaginen rakkaussuhde tuntui jäävän muiden 1800-luvun klassikoiden jalkoihin, jotka käsittelevät ehkä hiukan laajemmin aikaansa. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän Dumas nuoremman pääteoksen. Margueriten elämäntarina on syystäkin toiminut inspiraationa monille.

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Lukijatar, Kirjojen kamari, Tuntematon lukija ja Lukuneuvoja 

 

Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta

Kirjan nimi: Kuunpäivän kirjeet

Kirjoittaja: Emmi Itäranta

Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2020

Sivumäärä: 382

Mistä: Kirjastosta

 

 ' Sol,

mitä ajattelet, kun ajattelet kotia?

   Ajatteletko Kuunpäivän taloa?

   Ajatteletko Marsin matalaa maisemaa, maan suojaan haudattuja kaupunkeja? Ajatteletko Fuxin kaleidoskooppihorisonttia, jossa pilvet ja valo ja peltojen vehreys kääntyvät muodostaen yhä uusia kuvioita, vielä tietämättä, että niiden on pysähdyttävä pian?

Vai ajatteletko sitä näkymää, joka avautuu maisemakannelta, kun reittialus lähestyy Nüwaa? '

s. 266-267

 

 

Eletään maan vuosiin käännettynä vuotta 2168. Saasteet ja ylikulutus ovat tehneet maapallosta suurilta osin asuinkelvottoman. Maassa elää enää toisen luokan kansalaisia, joiden on joko omaksuttava työ lomasaarekkeiden palveluammateissa tai mentävä puhdistamaan meriä myrkkykaasuihin. Vauraus ja todelliset ihmisten yhdyskunnat ovat muuttaneet muille planeetoille ja kuille aurinkokunnassamme. Suurin osa siirtokunnista on rakennettu pinnan alle, joten erityisen haluttuja asumispaikkoja ovat kaleidoskooppikaupungit, jotka leijuvat Marsin ja Kuun ympärillä saaden valoa sisäänsä.

Lumi Salo on maasyntyinen, mutta hän pääsi pois. Hänen sieluneläimensä ilves tuli kutsumaan hänet parantajan salaperäiseen ammattiin Vivianin oppipojaksi. Parantaja on ammatti, jota monet pitävät humpuukina - myös Lumen kasvitieteilijä puoliso Sol. Silti he ovat erottamattomat. Eräänä päivänä Sol ei kuitenkaan saavu odotetusti kotiin matkaltaan. Sen sijaan Lumi saa Solilla yllättävän viestin, jossa hänen pitää saapua Datongin kaupunkiin Marsissa. Solia ei kuitenkaan taaskaan näy. Hän on kadonnut. Poliisi rupeaa epäilemään, että Solilla on jotakin yhteyksiä jopa terroristijärjestöön. Lumin on vaikea uskoa tätä. Hän käsittelee tilannetta kirjoittamalla päiväkirjaa Solille. Ehkä vielä jonakin päivänä he kohtaavat ja Sol pääsee lukemaan hänelle osoitetut kirjeet. Lumi ei aio luovuttaa. Hän on päättänyt löytää Solin.

 

' On aamu kaiken jälkeen.

Täältä, missä istun, näen tomunharmaan tasangon ja sen varjoja myötäävät kukkulat, kraatterien paljaat rinteet. Kuun maisema on eloton kuin kiveksi muuttunut meri, jollei lasketa kupolikylän kaukaista hehkua, melkein näkymätöntä. Horisontti kulkee erämaan poikki mustana siveltimenvetona. Yöstä tehdyn taivaan alareunassa kelluu nouseva Maa, rajoiltaan kuulas ja ilmankeveä. Pilvihuurre sen pinnalla on jähmettynyt sinisen ja keltaisen ja ruskean ylle. Se tuo mieleeni talven ensimmäisen kuuran, joka pysäyttää pudonneet lehdet lammen pintaan.

On aivan kuin vihreää nykyisi enemmän kuin eilen.'

s. 7

 

 

Huhhuh nyt on Itäranta todella kirjoittanut aikamoisen täysosuman. Jokin tuossa Lumin päiväkirjamaisessa kerronnassa imaisi minut täysin pyörteisiinsä. Hän kirjoitti niin aidontuntuisesti ja riipaisevasti tunteistaan. Samalla Itäranta oli upottanut näihin merkintöihin sisälle saumattomasti myös aiempien tapahtumien valottamista lukijalle, kun Lumi pohtii miten tähän on päädytty. Jopa välissä olleet lyhyet tietoiskut ja sähköpostit istuivat sujuvasti osaksi kerrontaa. Lumin matkassa koin aurinkokuntamme aivan eri tavoin, mutta pääsin myös osaksi parantajien henkimaailmaa. Kuinka kauniisti Itäranta kuvasikaan noita matkoja!

 

Kuvaukset entisestä Maasta olivat paitsi kiehtovia niin samalla myös pysäyttäviä. Kuinka ollaan päädytty siihen tilanteeseen, että koko maapallo on vain täynnä erilaisia turisteja varten rakennettuja autenttisia kokemuksia entisestä maapallosta. Tällä avaruuden asukit pystyivät päästä käymään Talvimaassa, Holywoodlandiassa, Valliriuttamaassa tai vaikkapa historiallisessa Lontoossa. Side emäplaneettaan siis pysyi turismin voimalla, mutta muuten erityisesti Marsin asukit pelkäsivät maan pakolaisten sortavan heidän herkän ekosysteeminsä, mikäli heille annettaisiin tilaisuus lähteä. Aivan kuten vaikuttavassa Teemestarin kirjassa, niin jälleen kerran Itäranta on onnistunut luomaan tulevaisuuden kuvan joka tietyllä tasolla kylmää, mutta silti lukijana pystyy näkemään miten maa voisi oikeasti luisua kohti tuota kehityssuuntaa, mikäli muutoksia ei tapahdu.

 

Jo Teemestarin kirjassa Itärannan kielen runollisen soljumisen taiturimaisuus kävi selväksi. Kudottujen kujien kaupungissa tämä meni kuitenkin häneltä hiukan yli, jolloin kieli rupesi jo kompastuttamaan itse tarinan kerrontaa. Tällä kertaa voin kuitenkin ilokseni todeta, että Itäranta on jälleen löytänyt täydellisen tasapainon kielellisen kauniin soljuvuuden ja silti lukijan mukana pitämisen väliltä. Lukijana pystyin vain huokaista ihastuksesta, milloin kerronnan tyylin ja milloin kiehtovan miljöön ansiosta. 

 

Upeaa, upeaa, upeaa! Tämä oli fiilikseni kirjan kansien sulkeuduttua. Kuunpäivän kirjeet teki minuun vielä suuremman vaikutuksen kuin Teemestarin kirja muinoin. Teoksen ajankohtaisuus niin ekologisen aspektinsa kuin Solin sukupuolineutraaliuden puolesta oli spot on. Tämän lisäksi herkkä Lumi, kielen kauneus sekä mielikuvitukselliset siirtokunnat unohtamatta parantajien henkimaailman mystiikkaa imaisivat ainakin tämän lukijan aivan pyörteisiinsä. Tämä oli maailma joka sykähdytti. Siinä oli menetystä maan tilan vuoksi, mutta samalla myös pilkahdus toivoa. Sitä me kaikki varmasti kaipaamme näinä päivinä.

 

 

' Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä. '

s. 49

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Tuijata, Kirjakko ruispellossa, Yksi luku vielä..., Iltaluvut, Kirjahilla, Sinimarjan matkassa, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä ja Kirjapöllön huhuiluja

Collaboration - Morten T. Hansen

Kirjan nimi: Collaboration - How Leaders Avoid the Traps, Create Unity, and Reap Big Results
Kirjoittaja: Morten T. Hansen
Kustantaja: Harvard Business Review Press
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 169
Mistä: Omasta hyllystä

' A number of years ago, I asked Morten Hansen why he chose the topic of collaboration as a research focus. "Because if people knew how to collaborate well, the world would simply work better," he replied. This book represents the culmination of fifteen years of some of the best research on the topic of effective collaboration. And it comes with a vitally important, counterintuitive message: good collaboration amplifies strength, but poor collaboration is worse than no collaboration at all. In reading these pages you will come to understand the power of effective collaboration and the great dangers of incompetent collaboration. You will also learn sound principles for how to collaborate. '

Foreword

Morten T. Hansen on tutkija, joka on erikoistunut yhteystyöhön. Tässä pääteoksessaan hän käy läpi lukuisten esimerkkien siivittämänä vuosikymmenen kestäneen tutkimuksensa löydöksiä. Aivan aluksi esitellään ajatus siitä kuinka yhteistyö ei ole aina paras vaihtoehto vaan tilanteesta ja olosuhteista riippuvainen. Yhteistyö itsessään ei ole tekemisen tarkoitus, vaikka monissa yrityksissä sen nimeen vannotaankin. Sen sijaan olisi oleellista tunnistaa ne kohteet, joissa yhteistyöllä voidaan oikeasti luoda lisäarvoa. 

Tämän lisäksi Hansen esittelee neljä estettä yhteistyölle, jotka ovat haluttomuus vastaanottaa apua, haluttomuus jakaa tietoa, löytämisongelma sekä tiedon siirtoon liittyvät haasteet. Näihin hän esittää myös kolme ratkaisuvaihtoehtoa, jotka koskevat motivaationallisten esteiden ylittämistä yhteisillä tavoitteilla ja kannustumilla, T-muotoinen johtamistyyli sekä ketterät verkostot organisaation sisällä. Tästä siis ohjeita johtajille kuinka valjastaa yhteistyö oikeaoppisesti mukaan organisaatioon sekä kehittyä itse paremmaksi T-malliseksi johtajaksi.

 

Kaikkia osioita havainnollistetaan myös vahvasti erilaisilla todellisen elämän esimerkeillä aina Applen ja Sonyn kilpajuoksusta, Arnold Schwarzeneggerin johtamistyylin muutokseen kuvernöörinä sekä kylmän sodan avaruuskilpailuun. Sinänsä nämä toimivat kiehtovina yksityiskohtina luoden teorialle jotakin tarttumapintaa. Samaan aikaan kuitenkin erityisesti alkupuolella kipuilin näiden case-kuvausten kanssa, sillä niitä tykitettiin lukijan silmille kovaa tahtia ja kaiken maailman avainlukuja ja yksityiskohtia vain vyörytettiin esiin. Halusin ennen kaikkea saada tästä opuksesta Hansenin opit irti, joten paikoin tuntui hyvin turhalta kahlata sivukaupalla yksittäisiä tapausesimerkkejä läpi, sillä niiden ratkaisut tai ongelmat eivät useinkaan ole monistettavissa sellaisenaan. Onneksi teoksen edetessä Morten kuitenkin löysi paremmin tasapainoin itse teorian kertomisen kanssa, jota vain tuettiin havainnollistavilla esimerkeillä.

Luin tämän teoksen siis työpaikan kirjakerhoa varten, ja tämä kokemus vain vahvisti jo aiempaa tuntemustani siitä, että tällaiset johtamiskirjat eivät vain oikein uppoa minuun (vaikka kauppiksesta olenkin valmistunut). Vapaa-ajallani kaipaan enemmänkin romaanien maagista vetovoimaa. Koen myös isona ongelmana sen, että Hansenin teoksen tavoin monet tällaiset kirjat voitaisiin oikeasti tiivistää aika tehokkaasti 20 sivun artikkeliin, josta saisi pääkohdat irti. Nyt niitä oppeja piti vähän kalastella sieltä ja täältä. Työ ja opiskeluasioissa arvostan nimittäin tiivistä ilmaisua, jossa mennään suoraan asiaan karsien turhat rönsyt pois. Romaanit ovat sitten oma lukunsa, sillä ne ovat omaksi iloksi luettavia, jolloin ei ole kiire mihinkään ja voi vain uppoutua kerronnan vietäväksi. Eli tällä kertaa, vaikka Hansenin teoksessa olikin monia hyviä pointteja, ei se siltikään tehnyt kovin suurta vaikutusta kokonaisena teoksena.

Tähdet: 2 / 5

Lomahotellin murhat - Agatha Christie

Kirjan nimi: Lomahotellin murhat (A Caribbean Mystery)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1964, suomennos 1985

Sivumäärä: 220

Mistä: Omasta hyllystä

' Paikka näytti maanpäälliseltä paratiisilta. Se oli kuin Edenin puutarha auringonpaisteineen, merineen, koralliriuttoineen, musiikkeineen, tansseineen. Mutta paratiisiin oli langennut varjo - käärme - kauheita asioita - inhottavaa kuulla noita sanoja. '

s. 57

 

Neiti Marplen veljenpoika Raymond on päättänyt ilahduttaa tätiään lähettämällä hänet lomailemaan Karibian lämpöön. Kaikki on järjestetty niin, että vanhan tädin kaikki tarpeet tullaan täyttämään ja Marple voi keskittyä vain loikoilemaan auringossa palmujen huojunnan alla. Toimeliaalle ja terävä-älyiselle Marplelle on hiukan haastavaa sopeutua tähän leppoisaan elämäntyyliin, jossa kaikki päivät toistavat toisiaan.

 

Sitten tapahtuu kuolemantapaus. Majuri Palgrave löydetään kuolleena eikä kukan epäile mitään - onhan majurilla tunnetusti ollut korkea verenpaine. Jokin kuitenkin jää kaivertamaan neiti Marplen mieltä. Eikös juuri edellisenä päivänä hänen neuloessaan puhelias majuri ollut tullut juttusille kertomaan iänikuisia tarinoita safareista ja villieläimistä. Lopuksi majuri oli kuitenkin ottanut puheeksi erään vanhan murhajutun. Ikävä kyllä heidät keskeytettiin juuri kun majuri oli näyttämässä neiti Marplelle kuvan kyseisestä murhaajasta! Majurin yllättävä kuoleminen sattuu jotenkin liian sopivasti. Varsinkin kun hänen tavaroidensa joukosta ei löydy tuota raskauttavaa kuvaa. Neiti Marplen on taas aika laittaa tohinaksi kuulostellen ympäristöään ja selvittää kenellä on enemmänkin murhia kontollaan.

' Neiti Marple hidasti yhä käyntiään... Lopulta hän pysähtyi kokonaan. Hän ei mennytkään uimarannalle vaan istuutui terassin varjoisaan nurkkaan. Hän otti esiin neuleensa ja puikot kilisivät kiivaasti aivan kuin ne olisivat yrittäneet seurata hänen ajatustensa nopeata juoksua. Hän ei pitänyt tästä. Kuolema sattui niin osuvasti, niin heti sen jälkeen... '

s. 31

Luin ennen joulua Neiti Marple koston jumalattarena teoksen, joka oli ilmeisesti itsenäinen jatko-osa tälle Karibian lämmössä sattuneelle murhamysteerille. Vaikka Neiti Marplen Nemisis kertomus ei tuolloin tehnytkään minuun niin hyvää vaikutusta, heräsi kiinnostukseni kuitenkin tätä aiempaa teosta kohtaan, jonka joitakin henkilöitä esiintyi myös tuossa seuraavassa osassa. Olenkin iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän mysteeriin, sillä neiti Marplen lämminhenkinen tunnelma yhdistettynä hänen tarkkoihin havaintoihin ja pohdintoihin oli juuri sitä mitä kaipasin pitkän työpäivän ja ison projektiesityksen jälkeen lukulistalleni. Oli siis täydellinen hetki käpertyä sohvankulmaan viltin alle ja lähteä neiti Marplen kutimien saattelemana Karibian lämpöön.

 

Karibia oli mukavaa vaihtelua Christien Englannin pikkukylien yleiseen miljööseen. Itse lukijanakin pystyi jo melkein tuntemaan tuon paahtavan auringon ja nähdä edessään huojuvat palmut. Vaikka Marple ei ollutkaan täysin elementissään vieraalla maalla, näin korona-aikaan kaikki nojatuolimatkatkin ovat jo luksusta. Hiukan nykylukijan silmään kylläkin voi iskeä ikävästi Christien teosten kuvailut saaren asukkaista, jotka tosiaan olivat tummempi ihoisia, valkohampaisia ja jotka kastoivat lapsiaan mutta eivät suostuneet omaksumaan avioliiton sakramenttia hotellissa lomaileman pastorin harmiksi. Itse koitan kuitenkin lukea näitä teoksia ennen kaikkea oman aikansa tuotoksina ja olla liikoja kiinnittämättä huomiota näihin osa-alueisiin.

Lomahotellin murhat olikin aika loistava nappivalinta tuolloiseen mielentilaani. Luin sen aika lailla yhdeltä istumalta uppoutuen tämänkertaisen tarinan vietäväksi. Tämä olikin varsin kutkuttava mysteeri, joka piti ainakin tämän Christie konkarin varpaillaan aina loppuun asti. Jokin näissä Christieissä vain lumoaa minut kerta toisensa jälkeen. Niiden yhdistelmä perinteistä brittiläistä ajatusmaailmaa (ja usein miljöötä) iltapäiväteineen, kiehtovia murhamysteereitä sekä kirsikkana kakussa herttainen neiti Marple joka kutimiensa lomasta kuuntelee korvat höröllä keskusteluja. Todellista cozy crimea parhaimmillaan.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija ja Kirjojen lumo

 

Musta kuningatar - Walter Tevis

Kirjan nimi: Musta kuningatar (The Queen's Gambit)

Kirjoittaja: Walter Tevis, suomentanut Anja Leppänen

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 1983, suomennos 1983

Sivumäärä: 337

Mistä: Kirjastosta

' Jotain hänen elämästään oli ratkaistu: hän tiesi shakkinappuloista ja siitä, miten ne liikkuivat ja löivät toisiaan, ja hän tiesi, miten saada aikaan hyvänolon tunne vatsaan ja käsivarsien ja säärien jännittyneisiin niveliin pillereillä, joita orpokoti hänelle antoi. '

s. 13-14

Kylmän sodan ajan Yhdysvalloissa Beth Harmon on menettänyt vanhempansa ja asuu Methuen-kodissa. Kyseisessä orpokodissa on totuttu antamaan lapsille pienestä pitäen rahoittava pilleri kahdesti päivässä, jotte he olisivat helpommin käsiteltävissä. Elämä orpokodissa on ankeaa, mutta eräänä päivänä Beth pääsee kellariin puhdistamaan laskentatunnin taulupyyhkimet, mikä on suuri etuoikeus ja varattu luokan parhaalle oppilaalle. Täällä Beth tapaa äreän talonmies Shaibelin uppoutuneena ruudullisen laudan ääreen, jossa tamminappiloiden sijasta on erilaisia muotoja. Tuo peli kiehtoo häntä heti ensisilmäyksellä. Viimein kerättyään rohkeutensa kahdeksanvuotias Beth saa kuulla pelin olevan shakki. Laji jota tytöt eivät pelaa. Tämä ei kuitenkaan estä Bethiä.

Shaibel taipuu lopulta opettamaan tälle pikkutytölle shakin perusteet ja voi pojat millainen pelaaja Bethistä heti kuoriutuukaan. Pian tämä pikkuruinen orpo onkin jo pelaamassa lukion shakkikerhossa kahtatoista täysi-ikäistä poikaa vastaan samanaikaisesti - voittaen kaikki leikiten. Beth elää ja hengittää vain shakkia. Hän pystyy kuvittelemaan päässään pelien kulkua kuin vettä vain. Kun Beth viimein adoptoidaan, pääsee hän alkoholisoituneen adoptioäitinsä kanssa viimein kiertämään Yhdysvaltojen turnauksia. Beth on shakkinero, varsinainen lapsi-Mozart, jonka tie on vielä vievä pitkälle. Bethin suurin haave onkin jonakin päivänä voittaa lyömätön Neuvostoliittolainen maailmanmestari Borgov, jonka näkeminenkin saa Bethin tärisemään pelosta. Tässä miehisessä shakin maailmassa Beth on poikkeustapaus sukupuolensa ja nerokkuutensa ansiosta, mutta riittääkö se lopulta? Vai vievätkö riippuvuus rauhoittaviin ja alkoholiin hänestä viimeisenkin terän juuri ennen kohtalon hetkeä.

' Beth käänsi katseensa takaisin lautaan ja alkoi pohtia vaihtojen vaikutuksia, kuvitella mielessään, missä sotilaat olisivat, jos upseerit, jotka tukkivat keskustan, vaihdettaisiin. Jos hän löisi Wattsin kuningasratsun lähetillään ja tämä löisi sen vuorostaan d-sotilaallaan... Ei hyvä. Hän voisi siirtää ratsuaan eteenpäin ja pakottaa vaihtoon. Se näytti jo paremmalta. Hän räpäytti luomiaan ja alkoi rentoutua, hahmotellen nappuloiden välisiä suhteita mielessään jatkuvasti uuteen uskoon, etsien keinoa pakottaa vastustaja antamaan hänelle edun. Hänen edessään ei nyt ollut mitään muuta kuin nuo kuusikymmentäneljä ruutua ja nappuloiden koko ajan muuttuva arkkitehtuuri - kuviteltujen nappuloiden, mustien ja valkeiden, pykäläinen siluetti, joka häilyi ja muutti muotoa hänen kokeilleissaan muunnelmaa toisensa jälkeen, haaraa toisensa jälkeen pelipuussa, joka kasvoi jokaisesta siirtosarjasta. Eräs haara alkoi näyttää paremmalta kuin toiset. Hän seurasi sitä usean kuvitellun siirron matkan siitä kasvaviin mahdollisuuksiin pitäen mielessä koko tuon kuviteltujen tilanteiden sarjan kunnes löysi sen, mitä oli etsinyt. '

s. 145

Beth on todellinen altavastaaja. Hän on orpo, joka on pikkulapsesta asti koukutettu rauhoittaviin pillereihin. Hän on tyttö, jonka kykyjä on vähätelty miehisen shakin parissa. Täysi-ikäisenä alkoholin turruttava vaikutus on puolestaan viedä hänet mennessään. Bethin taival kohti shakin huippua on hyvin yksinäinen. Tästä huolimatta shakki on se mitä varten hän elää ja hengittää. On aika koko maailman viimein nähdä hänen kykynsä, eikä vain loistavana naispelaajana vaan saaden tunnustusta taidoistaan sukupuolesta viis. Vaikka mustilla onkin epäedullisempi startti peliin, ei se tarkoita etteikö niillä voisi kuitenkin voittaa. Aivan kuten Beth. Meidän oma musta kuningattaremme. Tämä on hänen koskettava kasvukertomuksensa.

Poikaystäväni on viime aikoina innostunut hyvin paljon shakista. Nyt on tiettävästi muutenkin menossa tietynlainen shakki boomi Netflixin The Queens Gambit sarjan tiimoilta. Tällaisena lukutoukkana koin kuitenkin luontevammaksi aloittaa tutustumiseni tähän ylistettyyn sarjaan painetun kirjan kautta, johon tuo sarja pohjautuu. Heti alusta lähtien olinkin sitten lumoutunut. Kuinka Travis onkaan osannut kirjoittaa shakista niin kiinnostusta herättävästi. Itse en ole kyseistä peliä juurikaan koskaan pelannut, mutta silti minussakin heräsi vastustamaton halu perehtyä lisään Bethin kuvaamiin tilanteisiin ja erilaisiin shakki strategioihin. Miten kirja voikin olla näin inspiroiva! Tevis todella tuo shakin lukijan eteen niin kuin se olisi maailman kiinnostavin asia. Kuka olisi uskonut että shakkipelien yksityiskohtainen kuvailu voisikin olla näin herkullista ja mukaansatempaavaa luettavaa.

Koenkin todella mielenkiintoiseksi, kuinka näinkin vetävä mutta samalla liikuttava kasvukertomus on voinut hautautua kirjastojen varastojen perukoille tai jopa ulos valikoimista. Onneksi siis Netflix on kaivanut tämän Bethin tarinan pölyttyneistä hyllyistä ja tuonut sen uuden yleisön eteen tuulettumaan. Tammi onkin nyt julkaissut uusintapainoksen Tevisin teoksesta, joten toivotaan että Musta kuningatar löytää taas lukijakuntansa ja shakki uuden sukupolven innostuneita pelaajia.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Jos vaikka lukisi...