Atlas: Paradoksi - Olivie Blake

Kirjan nimi: Atlas - Paradoksi (The Atlas Paradox)

Sarja: Atlas #2
Kirjailija: Olivie Blake, suomentanut Kaisa Ranta
Kustantaja: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2024

Sivumäärä: 538

Mistä: Kirjastosta

 

' Yritä päästä asiaan, hän lisäsi. Minulla on puuhaa.

Siis tietoinen kirjasto kuulusteltavana, tarkoitat kai? En usko, että saat tänään kovin merkittäviä vastauksia.

Atlas ei ollut väärässä. Parisalla ei ollut muuta kuin tunne Reinan rappeutumisesta (samoin Nicon, jollei hän ollut aivan väärässä) ja Daltonin pahaenteinen varoitus - Parisa, tieto tappaa, se vaatii uhrauksia - joka pyöri hänen päässään vailla vastausta. Kysymys kuului, että nyt kun heidän ei odotettu murhaavan yhtä joukostaan, mitä he tällä kertaa joutuisivat uhraamaan? '

s. 137

 

Sarjan ensimmäisessä osassa Atlas - Valitut kuusi taikuuden voimakkainta yksilöä valittiin salaisen Alexandria seuraan kokelaiksi, mutta vuoden loputtua heitä on jäljellä vain viisi. Kirjasto, joka pitää sisällään kaiken maailman tiedon ja seura, jonka avulla voi nousta uskomattomiin korkeuksiin, on nimittäin vaatinut uhrauksen. Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuten oli tarkoitettu. Surmatuksi tulemisen sijasta yksi kokelaista on nimittäin kidnapattu ja viety toiseen aikaan. Nämä kuusi maagikkoa rekrytoinut seuran edunvalvoja Atlaksella on nimittäin kaamea suunnitelma, joka ajaisi koko tunnetun maailman tuhoon. Seuraa vastaan asettuukin siis vastarintaliike. Jo yhden keskeisen palasen poistaminen kuvioista, tai siis hukkaaminen saavuttamattomiin ajassa, voi olla keskiössä Atlaksen kauheiden suunnitelmien sotkemisessa.

 

Viisi jäljelle jäänyttä kokelasta on kuitenkin autuaan tietämättömiä Atlaksen suunnitelmista. He kokevat vuoden alussa seuraan vihkiytymisen, joka jättää säröjä muutenkin hauraisiin ihmissuhteisiin. Uhraus, jonka piti hitsata heidät yhteen, onkin kääntynyt heitä itseään vastaan. Tänä vuonna ei ole myöskään enää yhteisiä luentoja, vaan jokaisen pitää luoda Alexandrian kirjastolle tutkielma haluamastaan aiheesta. Kiinnostuksenkohteet levittäytyvät ja uusia yllättäviä liittolaisuuksia syntyy. Panoksen kovenevat. Kuka tajuaa olevansa vain mestarimanipuloija Atlaksen väkipyörässä? Entä millaisia omia kunnianhimoisia suunnitelmia heille syntyykään. Samaan aikaan he kokevat omituista rappeutumista. Voiko kirjaston hinta tiedosta olla vielä paljon suurempi kuin he osasivat odottaakaan?

 

' Ajatus uudesta verestä ja uudesta vihollisesta oli suorastaan innostava.

Kuten Foorumista. Ei se tietysti välttämättä vihollinen ollut, vaikka se olisikin mukavaa vaihtelua. Parisa uumoili, että Foorumi tuskin erosi seurasta loppujen lopuksi paljoakaan. Ihmiset hamusivat aina valtaa - se oli ihmiskunnan vakio, keskeisempi sääntö kuin yksikään fysiikan laki. Jos heille ei annettu valtaa, he ottivat sen itse. Ja kuinka yleviä ja moraalisia heidän opinkappaleensa olivatkin, historia osoitti etteivät he luopuneet vallasta sitä saatuaan. '

s. 279 

 

Koukutuin pahasti tähän Blaken dark academia tyyliseen sarjaan viime vuonna. Siinä oli niin paljon kiinnostavia elementtejä. Oli salaseura, joka olisi tie menestykseen, valtaan ja tietoon. Kuusi kokelasta, mutta vain viisi jatkaisi toiseen vuoteen kirjastolla. Monia erilaisia maagisia kykyjä kuten telepatiaa ja tunteiden manipulointia, kasvien äitiä, fysikalisteja sekä tuntematon kyky, joka oli vasta nousemassa. Kiehtovan monipuolinen henkilökatras, josta vuorottelevat kertojanäkökulmat avasivat portit syvempään motiivien tarkasteluun. Draamaa, ihmissuhteita ja juonittelua. Kaiken kruunasi vielä yllättävän syvälle fysiikkaan ja filosofiaan menevät oppituntien pohdinnat, joka teki tästä kaikesta kokonaisuudessaan mukavan ajatusten haastajan. Oikeastaan kaikki oli kohdillaan, joten pitihän tämä toinenkin osa laittaa varaukseen, jotta saisin sen heti ilmestyttyä käsiini.

 

Onnekseni tämä toinen osa jatkoi pitkälti edellisen koukuttavalla reseptillä. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka edellisvuoden tapahtumat ja yhden puuttuminen joukosta muuttivatkaan ryhmäläisten dynamiikkoja. Vahvojenkin liittoutumien väliin syntyi säröjä, joista kasvoi ylitsepääsemättömiä kanjoneja. Ja puolestaan uudet yllättävät liittoumat löysivät toisensa. Hahmoihin saatiin myös lisää syvyyttä ja kierroksia, kun katkeruus ja vallanhimo rupesivat luikertelemaan mieliin. Jopa tietynlainen jumalkompleksi oli esillä. Paljon pohdittiinkin, onko kohtalo väistämätöntä, vai jotakin jonka voi itse luoda. Kukin reagoi tähän tavallaan. Blake todella haastaa lukijaansa ja kutittelee aivosoluja töihin. En malta odottaa millaiseen räjähdykseen kaikki tulekaan eskaloitumaan trilogian päätösosassa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Atlas - Valitut 

 

Murhatun rakastajan tapaus - Lynn Messina

Kirjan nimi: Murhatun rakastajan tapaus (An Infamous Betrayal) 

Sarja: Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #3

Kirjoittaja: Lynn Messina, suomentanut Nelli Hietala

Lukija: Rosanna Kemppi
Julkaisija: Aula & Co

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 9h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee-sarjassa olemme päässeet tutustumaan 26-vuotiaaseen ikäneito Beaan. Hän on koko ikänsä ollut se harmaa hiirulainen, joka 1800-luvun seurapiirien tanssiaisissa on sulautunut taustaan seurustelemalla mieluummin nurkassa olevan fiikuksen kuin ihmisten kanssa. Jokin kuitenkin muuttui, kun hän kohtasi ensimmäisen ruumiinsa Englannin järviseuduilla (Murha paremmissa piireissä). Ratkaistessaan jo toisen murhamysteerin (Jadetikarin arvoitus) on hän vakuuttunut, että hänellä on hoksottimia tuohon toimeen. Pahaksi onnekseen hän on kuitenkin tullut luvanneeksi arvostetulle ja tutkimuksissa häntä auttaneelle Kesgraven herttualle, ettei hän enää sotkeutuisi eteensä sattuneisiin murhatapauksiin. 

Ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisu, kun Bean tuttu järviseudun tapahtumista saapuu varta vasten hänen luokseen pyytämään apua. Tämä nuorukainen on nimittäin pian menossa avioon erään neitosen kanssa, jonka äidin vuoteesta on löydetty rakastaja murhattuna. Skandaalia välttääkseen perheen äiti ei halua kuullakaan poliisista, joten Bean on aika alkaa tutkia, kuka olisi halunnut eroon tästä ei niin puhtoisen taustan omaavasta rakastajasta. Onko tapauksella kenties jotain tekemistä Intian ja unikkokaupan kanssa? Vaikka Bea koittaa pitää tapauksen itsellään, niin jälleen kerran itsetietoinen herttua saapuu sekoittamaan pakkaa ja avaamaan haastavia ovia arvovallallaan. Seurapiireissä kuitenkin supistaan herttuan pian kihlautuvan kuvankauniin Lady Victorian kanssa, eikä Bea voi kestää ajatusta. Hän on nimittäin viimein myöntänyt itselleen olevansa toivottoman rakastunut herttuaan, vaikka vain vähäisenä säätyläisenä ja orporukkana hänellä ei olisi ikinä mahdollisuuksia tuohon seurapiirien tavoitelluimpaan poikamieheen.

Tämä sarjan osa jatkoi aika lailla samalla kaavalla kuin edellisetkin osat. Alussa kerrattiin hiukan liiankin perusteellisesti kahden edellisen osan tapahtumia ja esiteltiin uusi tapaus. Tarina kuitenkin lähtee lentoon kunnolla vasta, kun myös herttua astuu näyttämölle. Tämä sarja on nimittäin jo sen verran leppoisaa cozy crimea, että tuo itse murhajuonne oli minulle aivan yhdentekevä. Sen sijaan rakastan tuota Bean ja herttuan välistä jännitettä. Kuinka Bea uskaltaa sanavalmiina näsäviisastella herttualle, joka on tottunut kuulemaan muilta vain hänen ylistystään. Ja kuinka herttua puolestaan haastelee takaisin aina sopivasti pilkettä ja itseironiaa silmäkulmassaan. Ahh tämän romanttisen juonen perään olen kuolannut ja oli ihanaa, kuinka tämäkin juonilanka on hiljalleen kypsynyt poimittavaksi tarinan edetessä.

Eli mikäli etsit 1800-luvun seurapiiriromantiikkaa tanssiaisineen niin tässäpä mainio teos! Hauskan lisänyanssin tuo tosin tuo murhajuonne, sillä tuohan tuo aika omat haasteensa nuoren neitosen tehdä murhatutkimuksia. Onneksi herttuan arvovallalla ja serkkunsa vaatteisiin pukeutuneena, mikään ei tunnu mahdottomalta tälle päättäväiselle naiselle. Teos onkin siis varsin mainiota viihdettä, vaikkei mitään sen suurempia maailmaa mullistavia tapahtumia pidäkään sisällään. Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten keskinäinen jännite ja herkullinen kemia tulee jatkumaan tukijaparimme välillä. Vaaleanpunaiset lasit siis päähän ja menoksi!

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Murha paremmissa piireissä

2. Jadetikarin arvoitus

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Kirjahilla ja Lukutoukan luetut sivut 

 

Stalingradin viemärit - Sampo Terho

Kirjan nimi: Stalingradin viemärit

Kirjoittaja: Sampo Terho

Lukija: Petri Hanttu
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 43h 29min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

On vuosi 1928, kun Greiserin veljekset Valter ja Werner jättävät Bad Aiblingin pikkukylän ja suuntaavat kohti suurta Berliiniä opiskelu mielessään. Isoveli Valterin on tarkoitus opintojensa jälkeen palata kotiin ja ottaa pieni perhetila hoitaakseen. Werner taas haaveilee journalistin menestyksekkäästä urasta. He saavat kuitenkin pikimmiten huomata, että elo on varsin erilaista heidän pikkukylässään kuin suuressa Berliinissä. Berliinin köyhemmällä asuinalueella kommunistit ovat valmiita hakkaamaan kenet vain joka ei kannata heidän aatettaan. Eivätkä pienpuolue natsien tappelujoukkiot ole jäädä kakkoseksi. Nämä kaksi ryhmittymää ottavat tulisesti yhteen ja sattuman kautta myös Greiserin veljekset osuvat tällaisen yhteenoton tielle. Natsien SA-joukkio kuitenkin pelastaa heidän selkänahkansa. Tämä kohtaaminen tulee muuttamaan lopullisesti heidän tulevaisuutensa.

 

Natsien aate vetää välittömästi puoleensa käytännönläheistä Valtteria. Hän on nähnyt maaseudun köyhyyden ja kommunistit haluaisivat viedä senkin vähän mitä on jäljellä. Valter ymmärtää nyrkkien kieltä ja vaikuttuu SA-joukkojen toiminnasta. Hän lähtee innolla mukaan aatteeseen, ensin SA-joukkoihin ja myöhemmin SS:n eliittijoukkion palvelukseen. Akateeminen Werner taas karsastaa populistista vihanlietsontaa, joka tuntuu olevan natsien pääasiallinen viestintäkeino. Kun muut tiet päästä kirjoittamaan artikkeleja nousevat pystyyn, päättää hän tarttua tilaisuuteen puolueen lehdessä. Terävän mielensä ja sivaltavan kynänsä avulla hän rupeaa saamaan jopa puolueen propagandavastaavan Goebbelsin huomion. Hänen tiensä tuleekin viemään yhä korkeammalle puoleen hierarkiassa Goebbelsin apurina, kun puolueen nousu alkaa. Silti syvällä sisimmässään häntä jäytää sisäinen konflikti.

 

Toisaalta vuonna 1943 Valter on johtamansa joukkion kanssa Stalingradin viemäreissä. Taistelu Stalingradista ollaan häviämässä. Kenraalit ympäriltä antautuvat, mutta Valterin usko natsismin voittokulkuun ei murru. Ilman ruokaa, viimeisillä voimillaan he koittavat selviytyä viemäreissä ja odottaa uutta hyökkäystä. Mutta kuinka tähän kurjuuteen ja edessä siintävään tappioon on päädytty? 

 

Tämä Terhon teos on massiivinen eikä pelkästään pituutensa puolesta. Se on nimittäin päättänyt pureutua syvälle natsismiin. Kuinka se pääsi marginaalipuolueesta nousemaan valta-asemaan. Kuinka koko kansa saatiin joukkopsykoosiin kuin hurmoksen tilaan. Kuinka voittamattomalta heidän kulkunsa näyttikään. Ja myös siihen kuinka suuruudenhulluudessaan kaikki lopulta romahtaa. Kerrankin toisesta maailmansodasta kertova teos, joka ei tarkastele historiaa voittajien tai sen uhrien näkökulmasta. Sen sijaan tämä teos kerii sivu sivulta, propagandaviesti viestiltä, kuinka kansa saatiin kerättyä puolueen taakse. Kuinka tavallinen kansa saatiin uskomaan mitä vain haluttiin ja sulkemaan silmänsä niiltä asioilta, joista ei pitänyt kysellä liikoja. Median valta on pelottava. Kuinka helposti joukkopsykoosi voidaankaan luoda... Karismaattiset puhujat voivat myydä vaikka hiekkaa Saharaan, tai tässä tapauksessa natsismin aatteen kansalle. Sen peruspilarit ovat yksinkertaiset: kerro kuinka lukija kärsii, kerro että se ei ole hänen syynsä ja viimeiseksi kerro kenen syytä se sen sijaan on (eli se alkuperäinen viesti jota halusit kansaan upottaa).

Pikkutarkka olisi ehkä kaikista kuvaavin, mikäli tätä teosta pitäisi luonnehtia vain yhdellä sanalla. Sivujahan, tai minun tapauksessani kuuntelutunteja, tässä tarinassa nimittäin riitti. Vaikka Wernerin matkassa pääsimmekin käsittelemään niitä sisäisiä ristiriitoja ja inhimillisiä tunteita, niin kerronnan keskiössä tuntui silti olevan historiallinen tarkkuus. Puheita pidettiin ja Goebbelsin propagandakoneisto mylläsi. Tämä koko teos oli hyvin poliittinen ja pureutui sellaisella tarkkuudella tuonne puolueen sisälle, että siitä on pakko nostaa hattua Terholle. Valtavan taustatyön hän on varmasti teostaan varten tehnyt. Voin vain kuvitella kuinka jollekin toisen maailmansodan historian harrastajalle tämä on ollut yhtä mannaa. Tällaiselle univajeiselle äiti-ihmiselle tämä oli myös todella kiinnostava ja vaikuttava teos, mutta en olisi sanonut ei jos teosta olisi myös hiukkasen tiivistetty ja tehty siten lukijaystävällisemmäksi. Tuo politiikka nimittäin vei melkein kaiken tilan. Ihmissuhteet jäivät toisarvoisiksi. Toisaalta kyllä loppupuolella tämäkin lukija pyyhki silmäkulmiaan. 

 

Kokonaisuutena Stalingradin viemärit on komea teos. Pitkään kerronnassa seurattiinkin tuota puolueen matkaa huipulle. Eikä se matka valtaan ollut natseillekaan helppo tai oikeudenmukainen. Muut tavoittelivat valtaa laillisuudesta piittaamatta ja natsit olivat jäädä siinä taistossa kakkoseksi. Myös puolueen sisäiset ristiriidat ja konfliktit tuotiin esiin.  Koin avartavaksi päästä kerrankin niin sanotusti natsien pään sisään. Tärkeätä on nimittäin edes koittaa ymmärtää. Vaikka edes tämän luettua heidän juutalaisvihaansa ei pysty käsittämään. Nyt kuitenkin pystyy edes vähän näkemään miten tavallinen kansa lähti tähän touhuun mukaan. Minkälainen valta medialla tosiaan onkaan...

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Mustelmiinan mietteitä, Kirjojen kuisketta ja Kirjavinkit

 

Alexis - Vesa Haapala

Kirjan nimi: Alexis
Kirjailija: Vesa Haapala
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2023

Sivumäärä: 357

Mistä: Kirjastosta

 

' 15 p. heinäkuuta, 1866

Ohut pilvi purjehtii kuin lanka valtavaan siniseen neulansilmään. Kertomukseni miehet, eivätkö he voisi olla veljessarja aivan, minun veljekseni, tämän aatteen kerran sain, ja niitä he nyt ovat: eivät enää keitä hyvänsä kylän miehiä, vaan minun luomani maailman asukkaita, veljiä keskenään. Olisiko siitä kertomuksen nimeksi saakka? '

s. 33

 

Muuan Alexis, joka myös A. Kivenä on tunnettu, asuu Siuntiossa Charlotta Lönnqvistin vieraskamarissa ja kirjoittaa. Hän kirjoittaa värssyjä ja pieniä teoksia. Päätyönä kaiken taustalla on kuitenkin yksi suurteos. Teos, joka on vertaansa vailla. Suomen kielellä, tuolla metsäläisten murteella, mutta myös oman kansan kielellä, kirjoitettu romaani. Romaani seitsemästä veljeksestä ja heidän realistisesta elämän tohelluksesta. Ei ole siloteltua kansallisromantiikkaa nämä päähenkilöt vaan kansan todellista heijastuksia.

 

Toisaalta ei ole Alexisinkaan elo helppoa. Nälänhätä painaa joukoittain kansaa hautaan eikä kirjailijakaan ole kuin muiden armopaloilla elelevä loinen. Hän koittaa kaupata raapustuksiaan, mutta suhteet Helsingin herroihin heikkenevät heikkenemistään, kun hän omaa melankoliaansa lääkitäkseen saapuu tapaamisiin sekavana humalassa tai vippailee rahaa, joiden takaisinmaksu ei ole todennäköistä. Surkea on kirjailijan elo. Helpompi olisi pehtooriksi kouluttautua ja heittää kynä kädestä, jotta saisi velkojen kaulanauhan pois kiristämästä. Mutta toisaalta, ehkä joku tehtävä hänellä on. Ehkä Veljekset näkevät vielä päivänvalon. Ehkä kaikella tällä on tarkoituksensa. 

 

' Minun olemukseni tervehtyisi hetkessä, jos näkisin edelle kaksi tai kolme vuotta ja jos tietäisin, mikä on kirjoittajankohtaloni ja Veljesteni tie, saanko sen loppuun ja kustantaako joku sen. Vangittu olen työhön ja epävarmaan odottamiseen. Velat keräytyvät ympärilleni, ne upottavat, ja tämä vie uskoni ja voimani, ja hermoni käy sekavaksi. '

s. 220 

 

Heti alkuun mainittakoon, että tämä on teos jonka olisin jättänyt kesken (vaikken käytännössä koskaan jätä teoksia kesken), jos se ei olisi ollut kirjastomme lukupiirin kuukaudenkirja. Jotenkin en vain päässyt millään samalle taajuudelle Haapalaisen kerronnan kanssa. Sen sijaan päädyin tarpomaan sivu sivulta eteenpäin tajuamatta puoliakaan mitä tulin lukeneeksi. Välillä havahduin siihen, että olin lukenut aukeaman, mutta en rekisteröinyt yhtikäs mitään mistä siinä oltiin puhuttu. Yleensä luen kirjoja parissa päivässä, mutta nyt tarvoin tämän teoksen kanssa pari viikkoa. Tämä tuntui pitemmältä ja raskaammalta urakalta kuin Tolstoin Sota ja rauha. 

 

Olen minäkin Kiven Seitsemän veljestä kahlannut läpi muutama vuosi takaperin ja kieltämättä hieno kulttuurillinen teko se on ollut, vaikkei minuun niin kovin iskenytkään. Tässä puolestaan Haapala maala kuvaa masentuneesta Kivestä, joka vain ryyppää, kirjoittaa, surkuttelee elämäänsä, haaveilee naisista, näkee painajaishoureita, vähän taas kirjoittaa ja taas ruinataan rahaa ja ryypätään nekin. Olen varsin herkkä poimimaan ympäristöni tunnetiloja, ja mieheni vain ihmetteli miksi olin kaiket illat niin äreä ja pahantuulinen... Alexisin synkistely yhdistettynä Haapalan lyyriseen ja koukeroiseen ajatuksenvirtaan oli vain aivan kammottava yhdistelmä univajeisille aivoilleni. Eihän tässä edes tuntunut olevan sen suurempaa juonta, jonka langasta olisi voinut pitää kiinni kuin pelastusrenkaasta. Kyllä tunnustan Haapalan kerronnan vahvuuden Alexisin mielenmaiseman maalaamisessa, mutta tämä lukija, teos ja ajankohta eivät vain sopineet tällä kertaa yhteen. 

 

Tähdet: 1.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Marjatan kirjat ja mietteet, Tuijata, Sivumerkkejä, Kirjasähkökäyrä ja Akanvirtaa    

 

Lääkkeetön elämä - Antti Heikkilä

Kirjan nimi: Lääkkeetön elämä
Kirjailija: Antti Heikkilä
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2018

Sivumäärä: 222 + 47 (lähteet)

Mistä: Kirjastosta

 

' Näkemykseni mukaan ihmisten terveysongelmien ytimessä on nykyisten virallisten ruokavaliosuositusten aiheuttama insuliiniresistenssi, joka johtaa monenlaisiin sairauksiin. Olen hoitanut kliinisessä potilastyössäni tuhansia potilaita, joiden terveydentila on kohentunut kirjassa suosittelemani ketodieetin ja HIIT-urheilun avulla. Kaikki suositukset ovat omiani ja seison niiden takana. Jokainen ihminen vastaa lopulta omasta terveydestään ja voi tehdä elämäntapamuutoksia, jotka auttavat elämään lääkkeetöntä elämää. '

s. 9

 

Tässä teoksessa ortopedian ja traumalogian erikoislääkäri Antti Heikkilä jakaa kokemuksiaan siitä, kuinka elämäntapamuutoksella voi saavuttaa lääkkeettömän elämän. Kaiken keskiössä pyörii insuliiniresistenssi, joka syntyy nykyaikaisesta erityisesti sokereita, mutta myös viljoja ja kasvirasvoja täynnä olevasta ruokavaliosta. Omassa potilastyössään hän on kokenut paljon onnistumisia tarjoamalla pilleripurkin sijasta potilailleen ketodiettiä ja HIIT-urheilua. 

 

Tässä teoksessa hän aloittaa matkan avaamalla lääketeollisuuden korruptoitunutta 'tieteen' tekoa ja siten lääkkeiden väärin perustein tapahtuvaa voittokulkua. Miten kolesterolihysteria syntyikään Suomessa ja kuinka hänen näkemyksensä mukaan insuliiniresistenssi on monien ongelmien todellinen taustasyy. Sitten syvennytään itse ketodieettiin, rasvoihin, elimistön hormonien ja mitokondrioiden toimintaan ja lisäravinteisiin. Näitä seuraa muutamat sairaskertomukset diabeteksesta, sydäntaudeista ja syövästä. Lopussa vielä käsitellään HIIT-liikunnan hyödyt, sekä mikä kaikki on pielessä myös mielenterveyden saralla ja kuinka hänen ratkaisuillaan myös näihin saataisiin apuja.

 

Itse pyrin elämään mahdollisuuksieni mukaan ns. luonnollisesti. Synnytin lapseni täysin lääkkeettömästi ja ostan kaupasta mahdollisimman vähän prosessoituja luomu aineksia joista itse kokkaan ruuat. Kiinnostuin siis tästä mieheni lukemasta teoksesta. Halusinhan tietää lisää miten voisin omilla valinnoillani vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessakaan ei tarvitsisi pilleripurkille kurkottaa. Tämä teos tarjosikin joitakin kiinnostavia näkökulmia aiheeseen, mutta toisaalta se ei kuitenkaan aivan ollut sitä mitä odotin.

Todettakoon tässä, että olin lukiessa autuaan tietämätön tämän teoksen julkaisuaikaan syntyneestä kohusta. Heikkilä kyllä mäiskii iloisesti menemään nykysuosituksille pehmeistä rasvoista ja avaa kuinka näiden väittämien pohjalla olleet tutkimukset ovat oikeastaan olleet hyvinkin puolueellisia eivätkä niistä vedetyt johtopäätökset kestä suurempaa tarkastelua. Ilmeisesti monien varpaille hän on tämän teoksensa kanssa tullut astuneeksi. Toisaalta jos hänen dieetistään ja treeniohjelmastaan on ollut monille apua, niin eikös se ole vain hyvä juttu, että jokin on auttanut? Itsekinhän Heikkilä tuo esiin erilaisia tutkimuksia, joissa mielen voima tuodaan esiin. Sillä uskooko itse hoidon toimivuuteen on yllättävän paljon vaikutusta, oli kyse sitten virallisista lääkkeistä sivuvaikutuksineen tai vaihtoehtoisista hoitotavoista. Hyvä vain että on vaihtoehtoja, niin jokainen voi löytää sen itselle toimivan jutun.

Mitä itse lukukokemukseen tulee, niin olisi se paikoin ihan kiinnostava, mutta kokonaisuus ei nyt saanut minua ryntäämään hylkäämään viljoja ruokavaliostani. Kun en lue kaunokirjallisuutta, niin kaipaan hiukan asiapitoisempaa lähestymistapaa. Ja siis onhan Heikkilällä lähes 50 sivua lähteitä ja paljon viittaillaan asioihin ja selitetään jotain mitokondrioiden toimintaa, en sitä tarkoita. Tarkoitan sitä, että Heikkilän tekstissä nimittäin näkyy se, että häntä on koitettu hiljentää ja siksi hänen kirjoitustyylinsä on myös varsin kärkästä. Joitakin mutkia myös vedettiin paikoin suoriksi, tai ainakaan tälle lukijalle ei selvinnyt miten marsujen C-vitamiinin tarve liittyy mitenkään ihmisten vastaavaan. Hiukan myös hämmensi, miten insuliiniresistanssi tuntui olevan aivan kaikkien sairauksia juurisyy, mutta mistäpä minä sen tällaisena maallikkona tietäisin. Kiinnostavaa oli kyllä lukea näitä sairaskertomuksia mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan saaneet apua Heikkilän ketometodilla. Jäin vain pohtimaan onko voinut käydä niin, että kun omaat työkalupakissasi vasaran niin kaikki ongelmat rupeavat näyttämään pikkuhiljaa nauloilta. Ja jos tavoitteena oli lääkkeetön elämä, niin miten samalla Heikkilä hehkuttaa paljon erilaisia lisäravinteita? Puuttuuko hänen tarjoamastaan ruokavaliosta siis jotain keskeistä? Eivätkös lisäravinteetkin ole lääketeollisuuden pillereitä? Tiedä häntä. Mutta jos ei muuta niin tämä lukija jatkaa tyytyväisenä oman voi-oliiviöljylevitteensä popsimista ja lisää HIIT:iä treeniohjelmaansa.

Tähdet: 3 / 5

 

Luostarin varjot - C.J. Sansom

Kirjan nimi: Luostarin varjot (Dissolution)

Sarja: Shardlake #1
Kirjailija: C. J. Sansom, suomentanut Katariina Kaila
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2011

Sivumäärä: 456

Mistä: Kirjastosta

 

' "Minulla on tehtävä, joka sopii kyvyillenne. Reformaation tulevaisuus saattaa riipua siitä." '

s. 23

 

Englanti elää mullistuksen aikoja. Kuningas Henrik VIII:n vaimot vaihtuvat ja siinä sivussa myös katollinen usko on saanut lentää romukoppaan. Reformaatio on meneillään ja lordi Cromwellin hämähäkkimäiset sormet ovat punomassa verkkojaan luostareiden lakkauttamiseksi. Nyt hänen yksi luottomiehistään lakimies Shardlake kutsutaan hätiin, sillä Scarnsean suuressa luostarissa on tapahtunut raaka murha. Cromwellin edellinen asiamies on löytynyt luostarin keittiöstä pää irti leikattuna. Joku ei ole tainnut pitää tämän suoran miehen tavasta painostaa luostaria sulkemaan ovensa vapaaehtoisesti...

Shardlake ja hänen apurinsa Mark lähtevät siis kohti tuota ylvästä luostaria. Saavuttuaan he huomaavat minkälainen paheenpesä tuo paikka onkaan. Apotti elelee omassa talossaan kuin herra konsanaan keskittyen metsästykseen enemmän kuin luostarinsa pyörittämiseen. Hiljentymisen sijaan munkit pelaavat korttia kuin kapakassa oltaisiin. Palvelijoitakin on jo enemmän kuin näitä mukavuudenhaluisia munkkeja. Mutta kuka heistä olisi ollut valmis puolustamaan yltäkylläistä elämäänsä tarttuen jopa murhaan? Shardlake on ymmällään eikä johtolankoja ole juurikaan tarjolla. Mutta sitten ruumiita alkaa tulemaan lisää...

 

' "Lordi Cromwell haluaa tuloksia nopeasti, ja pelkään, ettei se onnistu. Olin toivonut - en tiedä, no löytäväni munkkien joukosta kiihkoilijan, joka olisi jo vangittu, tai ainakin jonkinlaisia viitteitä syyllisestä. Goodhapsista ei ole mitään apua, hän säikkyy omaa varjoaankin. Eivätkä munkit vaikuta helposti peloteltavilta. Sen lisäksi täällä on mielipuolinen kartusiaani, joka lietsoo hankaluuksia, ja liikkeellä on huhuja siitä, että pimeitä voimia harjoittavat kaupunkilaiset ovat tunkeutuneet luostariin. Jeesus mikä sotku. Apotti tuntee lain. Ymmärrän miksi Singleton piti häntä hankalana."

"Voitte tehdä vain sen, mikä on vallassanne."

"Lordi Cromwell ei ajattele noin." Asetuin vuoteelle ja tuijotin kattoon. Yleensä aloittaessani uuden tapauksen selvittämistä olin miellyttävällä tavalla innostunut, mutta nyt en nähnyt mitään langanpäätä, joka johdattaisi minut ulos tästä valtavasta labyrintista. '

s. 95 

 

Olen kovasti etsinyt minulle sopivaa historiallista dekkarisarjaa. Rakastuin nimittäin jokunen vuosi sitten Umberto Econ Ruusun nimeen ja olen jäänyt kaipaamaan tällaista genrejen sekoitusta. Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee on varsin koukuttava, mutta pitäytyy hyvin höttöisellä linjallaan, jossa ihmissuhteet ovat keskiössä. Olen myös kokeillut Indrek Harglan Apteekkari Melchioria, mutta se ei vain sopinut minulle ollenkaan. Nyt sitten silmiini osui tämä Sansomin historiallinen dekkarisarja, jota vieläpä mainostettiin olevan kuin Econ Ruusun nimi. Olisiko tässä siis se mitä olen etsinyt?

 

Alku oli kuitenkin tämän teoksen parissa varsin tahmainen. Ensimmäisen viikon aikana sain luettua alle sata sivua. Suorastaan rämmin eteenpäin ja kyseenalaistin moneen otteeseen, miksi oikein olinkaan varannut tämän kirjastosta. Sitten kuitenkin jotakin naksahti paikalleen. Ja loppu teoksen ahminkin parissa päivässä. Tässä oli oikeastaan jotakin samankaltaista Hilary Mantelin Cromwell-sarjan kanssa. Historiallisia henkilöitä, reformaation kaaosta ja ajankuvaa kuvattiin hyvin yksityiskohtaisesti. Tähän tyyliin totuttelu vie oman aikansa, varsinkin nyt kun univajeiset aivoni olisivat saattaneet kaivata jotakin paljon simppelimpää. Mutta sitten kun viimein totuin tuohon kerrontaa, vei se mukaansa uskomattoman kiinnostavaan historialliseen aikaan.

 

Loppujen lopuksi tämä Sansomin teos kääntyikin olemaan varsin herkullinen kokonaisuus. Kunhan vain kaikki päähenkilöt tulivat viimein tutuksi ja pääsi juonenpäästä kiinni, oli kiehtovaa seurata tuota murhajuonta. Kaikista eniten sytyin kuitenkin tuohon historiaan. Oikeastaan tämä osui loistavasti hiukan kuin jatkoksi Mantelin massiiviselle Cromwell-sarjalle. Murhajuonen oheen oli nimittäin herkullisen paljon upotettu myös tuota tuon ajan poliittista suhmurointia, uskojen taistoa ja luostareiden maiden jakoa. Oikeastaan minua jäi kiinnostamaan mihin tämä sarja ja englannin historia tästä vielä kehittyykään. Alun jähmeydestä huolimatta olen siis kuitenkin koukuttunut.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kasoittain kirjoja, Lukijatar, Nenä kirjassa, Vinttikamarissa, Illuusioita, Käännä jo sivua, Morren kirjablogi ja Kirjavinkit  

 

Je m'appelle Agneta - Emma Hamberg

Kirjan nimi: Je m'appelle Agneta (Je m'appelle Agneta)

Kirjoittaja: Emma Hamberg, suomentanut Saara Kurkela

Lukija: Vuokko Hovatta
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 11h 16min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kohta viisikymmentä täyttävä Agneta elää puuduttavaa arkea kotonaan. Lapset ovat jo muuttaneet aikapäiviä sitten omilleen ja ovat nykyään yhteydessä vain pyytäessään rahaa, milloin minkäkin hätätilanateen varjolla. Mies Magnus elää terveysintoilijan aktiivista elämää avomeriuiden hylkeenrasvalla voideltuna ja padelia pelaten. Pitää olla myös tarkka mitä syö eikä missään nimessä saa sortua viinin, juustojen tai broilerin nahan pariin. Paitsi, että Agnetaa ei voisi vähempää kiinnostaa ahtautua pyöräilytrikoisiin tai vältellä hyvää ruokaa. Siksi Agnetalla onkin salainen pullo ja juustojemma omassa huoneessaan. Hän on kuin sivustakatsoja omassa elämässään, jota Magnus sanelee. Omien sanojensa mukaan hän on persoonansa väriltä läpinäkyvä. 

 

Kun Agneta näkee lehdessä omituisen pienen ilmoituksen, jossa etsitään isolle pojalle au pairia ranskalaiseen pikkukylään, herää hänen kiinnostuksensa. Hän on aina haaveillut Ranskasta. Sen kauniista kielestä (jota hän ei tosin osaa, mutta ei anneta pikkuseikkojen häiritä) ja herkullisesta ruokakulttuurista. Itsensäkin kauhuksi Agneta päättää kerrankin repäistä ja vastaa ilmoitukseen. Pian hän tarkan miehensä kauhuksi lähtee junalla kohti Ranskaa ja uusia seikkailuja. Paikan päällä kaikki ei kuitenkaan ole aivan kuten Agneta ajatteli. Lapsien vahtimisen sijasta hän saa hoidokikseen muistisairaan kahdeksankymppisen miehen, joka on muuttanut vanhan luostarin varsinaiseksi homolinnaksi. Muitten kyläläisten kanssa ei ole yhteistä kieltä ja koti-ikävä vaivaa. Mutta hän ei voi luovuttaa heti. Ja hiljalleen Agneta avautuu uudelle kokemukselleen ja ehkäpä jopa löytää paikkansa maailmassa.

 

Ah tämä tarina oli jotenkin todella sydäntä lämmittävä. Oman elämänsä sivustakatsoja ottaa viimein askeleen kohti haavekuvaansa ja herää tällä matkalla henkiin. Nyt saa jäädä muiden asettamat raamit siitä miten tulisi elää ns oikein ja sen sijaan Agneta löytää oman tiensä ja äänensä. Käytännölliset terveyskengät ja kulahtaneet alusvaatteet saavat lentää roskiin, kun ranskalainen estetiikka ja laventelinainen astuu kehiin. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan kyläläisten kanssa, niin silti ihanasti Agneta otettiin mukaan pieneen kyläyhteisöön. Ja hoidokkinsa Einarin avulla hän pystyy näkemään, että estot ovat turhia. Elä niin kuin haluat ja älä välitä muiden mielipiteistä. Minä ainakin pidin tästä ranskalaisesta Agnetasta huomattavasti enemmän kuin alun hiirulaisesta, vaikka aviomies Magnus saattoikin olla eri mieltä.

 

Vaikka tällaisia oman tiensä löytämis-kirjoja ovat kirjastot pulloillaan, niin tässä oli kuitenkin ihania omia juttujaan, jotka nostivat lukukokemuksen perus tusinatavarasta. Ensinnäkin oli raikas tuulahdus, että Hamberg oli valinnut päähenkilökseen hiukan kypsemmän naishenkilön. Parikymppisten suhdedraaman sijaan päästiin seuraamaan viittäkymmentä lähestyvän Agnetan kasvua. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää omaa tietään! Tämän lisäksi Agnetan kertojaääni oli vallan mainio. Hän höpötti jatkuvasti päänsä sisällä ja ai että tuota humoristista sanailua ja kommentointia oli nautinnollista seurata. Virkistävän erilainen ratkaisu. Pienet maalaiskylät ovat myös luonnollisesti tuttuja tässä genressä oman paikkansa löytämisen yhteydessä, mutta tässä oli yrityisenä persoonallinen Einar ja hänen luostarinsa. Einarin muistisairaus ja kaipuu löytää oma poikansa loivat juuri sopivasti koskettavuutta, vaikka muuten pysyttiinkin varsin kevyessä tarinan imussa. 

 

Tätä kuunnellessa tuli hyvä mieli. Hymy nousi useampaan otteeseen huulille ja ilolla palasin aina teoksen pariin. Aluksi tosin pohdin mitä tästä tulee, sillä Agneta eli niin erilaista elämää kuin minä. Hän kuitenkin hurmasi höpötyksellään tämän lukijan ja sen jälkeen paluuta ei enää ollut. Näillä hyvän mielen kirjoilla on oma paikkansa, ja tässä genressä Hambergin teos oli oikein mainio uusi tuttavuus. Miksi keskittyä Magnusin tavoin vain kieltoihin ja parannettaviin asioihin kun voi uuden Agnetan tavoin vain syleillä maailmaa ja nauttia.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta, Kirjapiisku, Hemulin kirjahylly ja Kirjavinkit   

 

QualityLand - Marc-Uwe Kling

Kirjan nimi: QualityLand (QualityLand)

Kirjoittaja: Marc-Uwe Kling, suomentanut Sanna van Leeuwen

Lukija: Anssi Niemi
Julkaisija: Like

Julkaisuvuosi: 2017, suomennos ja äänikirja 2021

Kesto: 9h 49min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Tervetuloa QualityLandiin! Maailman mahtavimpaan maahan, jossa vain superlatiivit ovat sallittuja. Täällä systeemi tietää parhaiten mitä elämässäsi tarvitset. TheShopin dronit tuovat sinulle paketit jo ennen kuin ehdit ajatellakaan tarvitsevasi kyseistä tuotetta. LaatuKumppani puolestaan auttaa löytämään juuri sinulle sopivan kumppanin, joka vastaa niin kiinnostuksen kohteiltaan kuin kansalaistasoltaan juuri sitä mitä tarvitset. Voit myös hypätä itsekseen ajavan auton kyytiin ja se tietää kyllä minne ajaa ja kaipaatko rupatteluseuraa vai taustamusiikkia. Kaikilla on myös Laatupadit joissa henkilökohtaiset avustajat pitävät huolen, että saat eteesi juuri sinun maailmankuvaasi sopivat uutiset ja tiedotteet. Ja nyt jopa tulevissa vaaleissa androidi on toisena presidenttiehdokkaana, koska kuka voisi sitä paremmin tietää mikä on parasta ihmiskunnalle. Tervetuloa siis QualityLandiin, jossa elämä on parasta!

Mitä kuitenkin tapahtuu, kun systeemi ei toimikaan niin kuin olettaisi? Peter Työttömällä tämä tilanne nimittäin tulee eteen, kun droni kiikuttaa hänelle vaaleanpunaisen delfiinivibraattorin. Hän ei voi ymmärtää tätä lähetystä muuten kuin systeemin tekemänä virheenä. Hän päättää palauttaa tuotteen, mutta tämä toimi osoittautuu odotettua haastavammaksi. Onneksi hänellä on kuitenkin apunaan romuttamonsa epäkunnossa olevat robotit. Miten Peterin käy tässä koko systeemi uhkaavassa missiossaan? Sillä eihän systeemi voi tehdä virheitä!

 

Oi, että Kling on onnistunut rakentamaan herkullisen tulevaisuudenkuvan. Ja tällä en todellakaan tarkoita, että itse haluaisin käydä piipahtamassa QualityLandissa. Kylmää ajatuskin. Vaan pidin siitä ajatusleikistä, mihin tämä koko ajan kiihtyvä tekoäly- ja algoritmibuumi vielä viekään. Ihmiset passivoidaan omiin kupliinsa, jossa he altistuvat vain omaa maailmankuvaansa vahvistaville uutisille ja ihmisille. Kaikki sinusta on analysoitu ja luotu profiili, jonka mukaan systeemi laskee mitä kulloinkin tarvitset ja miten elämäsi menee. Ja kaikki vaikutta kansalaistasoosi. Kenen kanssa seurustelet, miten puhut puhelimessa, käytkö kuntosalilla...

 

Pakko vielä nostaa esiin muutama hauska yksityiskohta. Ensinnäkin QualityLandin sääntö siitä, että mitään ei saa korjata, jotta ostovoima pysyy ylhäällä, on johtanut siihen, että pikkuvikaisia robotteja laitetaan puristimeen ja kaatopaikalle. Peter Työtön myös omistaa yhden näistä romuttamoista. Ja sitä kautta myös lukijalle tulee tutuksi jos jonkinlaisia persoonia roboteista! Vallankumouksellinen laatupadi, lentopelkoinen droni, PTSD:stä kärsivä taistelurobotti... Toinen hauska yksityiskohta oli tuo sukunimien muotoutuminen. Jokainen nimittäin sai vanhempiensa lapsentekohetken ammatin sukunimekseen. Näin oma 'yhteiskuntaluokkasi' kulki aina mukanasi, vaikka kuinka kiipeäisit. 

 

Tämä teos oli kyllä niin mainio. Synkkäsävyisen ja tiukkapipoisen lähestymisen sijaan tarjolla oli roppakaupalla huumoria. Nauroin useaan otteeseen ääneen, kun ajaessa kuuntelin tätä Peterin absurdia matkaa. Silti teos ei jäänyt vain kevyeksi hötöksi, vaan samalla se ravistelee lukijaansa ajattelemaan. Tällaista maailmaako me todella haluamme? Kovasti sitä kohti ollaan nimittäin menossa... Laadukasta tulevaisuuskuvausta pilke silmäkulmassa. Kelpaisiko? ;D

Tähdet: 4.5 / 5

Muualla luettu: Sivumerkkejä, Unelmien aika ja Iltaluvut

     

Siivenisku - Rebecca Yarros

Kirjan nimi: Siivenisku (Fourth Wing)

Sarja: Empyreum #1
Kirjailija: Rebecca Yarros, suomentanut Laura Haavisto
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2024

Sivumäärä: 574

Mistä: Kirjastosta

 

' "[- -] Tämä" - hän osoittaa kädellään kohti linnaketta - "ei ole mikään satu, jossa kaikki selviävät hengissä. Todellisuus on kova, kylmä ja välinpitämätön. Kaikki täällä olijat eivät pääse takaisin kotiin... tai sinne, mitä kodeistamme on ylipäätään jäljellä. Älkää erehtykö luulemaan, että emme olisi sodassa, joka kerta kun astumme kvadranttiin." Hän nojaa hiukan eteenpäin. "Joten jos ette vittu saa itseänne kerättyä ja taistele henkenne edestä niin ei. Te ette selviä." '

s. 104

 

Violet on parikymppinen nuori nainen, jonka koko elämä on tähdännyt sitä hetkeä varten, kun hän voi astua Basgiathin sotakorkeakoulun ovista sisään kirjurien kvadranttiin. Nyt on viimein koittanut tuo päivä. Mutta sotakorkeakoulun komentaja, hänen äitinsä, on päättänyt, että se ei ole suinkaan kirjurien ovi josta tytär on astuva korkeakoulun porttien sisään. Violetin äiti, sankarikuoleman kokenut veli sekä ansioitunut sisko ovat kaikki maineikkaita lohikäärmelentäjiä. Ja lentäjien kuolettavaan kvadranttiin vie nyt myös Violetin tie.

 

Lentäjien koulutuksesta vain harvat ja valitut selviävät hengissä. Jo heti sisään tullessa on ylitettävä kapea ja liukas Vallisilta, jossa jo osa putoaa kohti kuolemaansa. Sen jälkeen edessä on kaksintaisteluita ja oikeastaan kadetteja jopa kannustetaan hankkiutumaan eroon heikoista vapaa-ajallaankin. Eikä pidä unohtaa lohikäärmeitä, jotka polttavat kyllä karrelle ne jotka eivät ole heidän arvoisiaan. Elämä kvadrantissa on siis yhtä selviytymistaistoa jo kelle tahansa, saati sitten Violetille, joka on pienikokoinen ja niin heiveröinen, että hänen nivelensä paukkuvat sijoiltaan milloin mistäkin. Tämän kaiken lisäksi ovat myös merkityt. Kapinallisten lapset, jotka kantavat syvää kaunaa Violetin komentaja äidille, joka julmasti teloitti heidän vanhempansa. Vastoin kaikkia odotuksia Violet kuitenkin taistelee selviytyäkseen, vaikka hänen selässään onkin valtaisi maalitaulu. Mutta voiko hän koskaan saada näin pienenä omaa lohikäärmettä? Ja voiko hän todella selviytyä kaikista vuoden haasteista hengissä? Varsinkaan kun naapurivaltion joukot lisäävät jatkuvasti hyökkäyksiään Navarren raja-alueille... 

 

' "Kiehtovaa. Näytät hauraalta ja helposti murtuvalta, mutta oikeasti oletkin vihamielinen tapaus, vai mitä?" Kiitollinen hymy kohoaa hänen täydellisille huulilleen, kun varjot tanssahtelevat tammenrungolla ja ottavat sormien muodon. Ne nyppäävät tikarit irti puusta ja tuovat ne Xadenin odottaviin käsiin.

[- -] Inhoan sitä, miten kaunis hän on, miten tappavaksi hänen kykynsä hänet tekee, kun hän astelee minua kohti varjot kintereillään kieppuen. Hän on kuin ne myrkylliset kukat, joita olen lukenut kasvavan Cygnisenin metsissä idässä. Hänen viehätyksensä on varoitus olla tulematta liian lähelle, ja minä todellakin olen liian lähellä. '

s. 108 

 

Tämä aikuisten romantasia on ilmeisesti kohdannut aikamoista hypetystä somessa. Itse olen pitäytynyt ihan vain blogien perinteisellä tantereella, mutta tännekin puolelle tuo innostuksen aalto onnistui välittymään arvosteluissa. Tunnetusti pidän fantasiasta, joten pitihän se kokeilla onko tämä hype aivan tuulesta temmattua. Ja pakko myöntää, että olin heti ensisivuilta lähtien naulittuna penkkiini ja vain haaveilin milloin taas pääsisin tämän koukuttavan teoksen pariin! Tosin alussa kyllä hiukan tirskuin mielessäni, kun Violetin suuri vihollinen nro 1 kuvailtiin niin seksikkäänä ja vetävänä. Pohdinpahan vain, että jaa ilmeisesti romantasia tarkoittaa fantasian ja kevyen kioskipokkarin yhdistelmää, mutta onneksi olin väärässä tämän suhteen. Kyllähän sitä seksuaalista jännitettä tässä teoksessa oli aivan eri tavalla kuin nuorten fantasiassa, mutta se oli tehty varsin hyvällä maulla loppujen lopuksi. 

 

Tässä teoksessa oli oikeastaan kaikki kohdallaan. Oli kiinnostava fantasiamaailma. Lohikäärmeitä(!) ja eräänlaista taikuutta jota ammennettiin ihmisten ja lohikäärmeiden siteestä. Harry Pottereiden jälkijunassa olen aina ollut hyvin koukuttunut myös näihin kertomuksiin koulumiljöössä. Tässä olikin juuri sopivasti jännitteitä, mutta myös toveruutta. Hauskaa sanailua ja kuumia katseita. Mitä nyt Violetin lentuepäällikkö ja lapsuudenystävä Dain oli ylisuojelevuudessaan jo aika rasittava. Anna nyt tytön edes yrittää ja auta häntä sen jatkuvan hyysäämisen ja pelonlietsonnan sijaan! Ja siis kuinka kutkuttava tuo koko lentäjien brutaali koulutus olikaan. Uusia haasteita sen kuin tuli vastaan ja siinä ei auttanut muuta kuin kasvaa ja kehittyä tai no päätyä liiskaantuneena maahan, kaula poikki tai höyryäväksi savupilveksi. Onneksi sen minkä Violet kärsii fysiikassa hän voittaa älyssään ja oveluudessaan. On kätevä taito osata koodeksi ulkoa ja tietää miten sen sääntöjä pystyy sopivasti venyttämään...

Sanoinhan jo, että rakastin tätä kirjaa? Jotenkin kerronta vain soljui eteenpäin ja juuri sopivin väliajoin tuli uutta jännitystä ja yllättäviä käänteitä eteen. Olin niin pahasti koukussa. Eihän tämä suuria maailmaa muuttavia ajatuksia herättele, mutta omassa genressään tämä vain toimi niin moitteettomasti, että minulla ei ollut mitään napinan sanaa. Juuri tällaista teosta olen odottanut! Onneksi tuo seuraava osa julkaistaan jo parin kuukauden päästä eli odotus ei ole pitkä. Haluan nimittäin jo pian takaisin tähän lohikäärmeiden ihmeelliseen maailmaan.

 

' Lohikäärme ilman lentäjäänsä on tragedia.

Lentäjä ilman lohikäärmettään on kuollut. '

s. 9

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Ruusun nimi, Siniset helmet ja Yöpöydän kirjat