Collected works of Oscar Wilde - Oscar Wilde

Kirjan nimi: Collected works of Oscar Wilde
Kirjailija: Oscar Wilde
Kustantaja: Wordsworth Editions

Julkaisuvuosi: 1878-1908, kokoelmateos 1997

Sivumäärä: 1098 

Mistä: Omasta hyllystä

 

Oscar Wilde on irlantilaistaustainen ja hyvin tunnettu 1800-luvun kirjailija Lontoon seurapiireistä. Hän kirjoitti monipuolisesti eri tyylilajeja proosasta runoihin ja näytelmistä esseisiin. Tämä kokoelmateos pitääkin sisällään hänen tuotantonsa. Ensin aloitetaan Dorian Greyan muotokuvalla. Tätä seuraa novellikokoelmia Lord Arthur Saville´s Crime and Other Stories, A House of Pomegranates sekä The Happy Prince and Other Tales. Sitten tarjoillaan kattaus näytelmiä: Vera, The Duchess of Padua, Lady Windermere´s Fan, A Woman of No Importance, An Ideal Husband, The Importance of Being Earnest, Salomé, La Sainte Courtisane ja A Florentine Tragedy. Näitä seuraa Wildin runoteokset Poems, The Sphinx, The Ballad of Reading Gaol ja Ravenna. Lopulta esseekokoelma Intentions sekä A Soul of Man under Socialism ja De Profundis.  

 

Dorian Greyn muotokuva on yksittäisistä Wildin teoksista varmastikin tunnetuin. Siinä taidemaalari Basil Hallward maalaa vielä viatonta ja äärimmäisen kaunista nuorukaista Dorian Greyta. Basilin ystävä sukkelasanainen lordi Henry Wotton haluaa taulun nähdessään tutustua Dorianiin, mutta Basil vastustelee. Hän nimittäin tuntee Henryn turmelevan vaikutuksen. Niinhän siinä kuitenkin käy, että kaunis ja viaton Dorian joutuu Henryn vaikutusten alle. Dorianin sielu tummuu moraalittoman elämän seurauksena, mutta hän säilyttää upean nuoren ulkomuotonsa viattoman koskemattomana. Sen sijaan Basilin maalaama taulu rupeaa muuttumaan. Se heijastelee kaikkia niitä kauheuksia mitkä ovatkaan tahranneet Dorianin sielun...

 

Tämä Wildin kokoelmateos on ollut minulla pienoinen ikuisuusprojekti. Aloitin sen yli vuosi sitten ja eihän reilu tuhat sivua niin pahalta kuulosta. Tietysti en ottanut huomioon, että nämä sivut ovat ohuita ja täynnä pientä tekstiä - englanniksi! Lukukokemuksestani muodostui myös aikamoista vuoristorataa. Dorian Greyn muotokuva, novellit ja näytelmät veivät minut aivan pyörteisiinsä ja rakastuin ikihyviksi. Olipa De Profundisin pohdinnoissa samoin kuin parissa esseessä kiinnostavia pointteja. Sitten toinen ääripää olikin nuo runot. En juurikaan lue runoja edes suomeksi, joten parisataa sivua englanninkielistä 1800-luvun runoutta täysin ilman kontekstia oli jo aikamoinen urakka. Ei siis ihme, että pitkiä aikoja tämä teos jäi hyllylle odottelemaan, josko taas jossain vaiheessa jaksaisin tarttua tähän luku-urakkaan, josta rupesi jo muodostumaan aikamoinen suoritus.

 

Se on kyllä pakko myöntää, että Wilde on kyllä ollut taitava kirjailija. Kuinka hän onkin osannut upottaa tarinoihinsa niitä pieniä asioita, jotka nostavat ne seuraavalle tasolle. Ne puhuttelevat, ovat kiinnostavasti kirjoitettuja ja sen lisäksi ottavat kantaa vahvasti. Toisaalta tällainen älyllinen teksti myös vaatii lukijalta aika voimakasta keskittymistä. Mikäli taapero leikki olohuoneen lattialla kovaäänisesti ei tämän lukemisesta kyllä tullut yhtään mitään. Parhaiten tästä lukukokemuksesta saikin irti, kun pystyi varaamaan hiukan pidemmän rauhallisen ja keskeyttämättömän lukuhetken, jonka aikana upota tekstin syövereihin. Hauska oli kuitenkin huomata myös kuinka paljon huumoria ja kepeyttä oli Wildin näytelmissä. Tuli samanlainen ahaa-elämys kuin reilu vuosi sitten lukemassani huikeassa Mika Waltarin näytelmissä. Samalta taholta nämä järkälemäiset teokset onkin saatu lahjoiksi vuosia sitten. 

 

Olen iloinen, että tartuin viimein tähän massiiviseen luku-urakkaan ja sain kuin sainkin sen kunnialla myös päätökseen. Vaikka matka oli pitkä, antoi se myös minulle paljon. Ja uskomatonta kyllä jaksoin lukea myös jokaisen noista runoista, vaikka en tajunnut hölkäsen pöläystä suurimmasta osasta niistä. Muutamia esseitäkin olisi voinut tiivistää, mutta 1800-luvun tapa kirjoittaa on tainnut olla aika lavea (terveisiä vain Victor Hugon yksityiskohtaisille Pariisin jokaisen rakennuksen kuvauksille). Toisaalta Wildin proosassa taas oli sellaista syvyyttä, että olin aivan lumoutunut. Vaikea on arvostella näin valtavaa kokonaisuutta - yhden miehen laajaa tuotantoa. Annetaan siis kompromissina neljä tähteä.

 

Tähdet: 4 / 5  

 

Kotiin Katajamäelle - Anneli Kivelä

Kirjan nimi: Kotiin Katajamäelle

Sarja: Katajamäki #1

Kirjailija: Anneli Kivelä

Lukija: Pinja Flink
Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2007, äänikirja 2019

Kesto: 8h 27min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Minnen mies lähti joitakin vuosia sitten nuoremman pintaliitäjän matkaan, ja niin Minne jäi asumaan kaksin 8-vuotiaan Joona poikansa kanssa Tampereelle. Elämä on tiukkaa, sillä työtkin ovat menneet Minnen alta. Sitten kuitenkin uusi lehti kääntyy hänen elämässään. Hänen ystävänsä yrityksestä vapautuu kuin vapautuukin kääntäjän pesti ja sen lisäksi hän saa kuulla perineensä yksinäisen kummisetänsä pienen maalaistorpan Katajamäeltä. Kun Minne lähtee katsastamaan torppaa, Pihlajaa, rakastuu hän tähän maalaismiljööseen ikihyviksi. Kun vielä hänen poikansakin innostuu ajatuksesta muuttaa maalle, on aika pakata kimpsut ja kampsut ja ottaa suunta kohti Katajamäkeä!

 

Katajamäellä Minne pääsee osaksi pientä kyläyhteisöä. Naapurit pamahtavat ovesta sisään milloin mielivät limppu kainalossaan ja naapuriapu on itsestäänselvyys. Törmääpä Minne myös heti kättelyssä kahteen hyvin erilaiseen komistukseen: hienostuneeseen kyläkoulun johtajaopettajaan sekä naapurin raivostuttavaan maajussiin. Kuuden vuoden tauon jälkeen Minne rupeaa viimein tuntemaan läpätystä rinnassaan. Voisiko hän vielä löytää rakkauden? Ja olisiko Katajamäestä hänelle ja Joonalle loppuelämän kodiksi? 

 

Perinteiseen suomalaiseen tapaan mekin suuntasimme juhannuksena mökin kesälaitumille pitämään pitkää viikonloppua ihanassa maalaismiljöössä. Kaipasin tälle matkalle mukaan jotakin samaan tunnelmaan istuvaa romaania.  Kun vielä selvisi, että Kivelä asuu samassa mökkikunnassa, päätökseni aloittaa Katajamäki-sarja oli sinetöity. Nyt ainakin pääsisin oikeisiin mökkitunnelmiin. No mökillä ehdin kuunnella vain tarinan aivan alun, kun Minne vielä enimmäkseen pyörii Tampereella, mutta säiden pysyessä keväisen koleina, oli mukava sentään päästä kotosallakin kesätunnelmiin maalaisromanttisen äänikirjan parissa.

 

Maalaisromantiikka tuntuu olevan genrenä hyvinkin pinnalla ja uusia teoksia tuntuu ilmestyvän vuosittain lukemattomia. Itselleni näiden lukemisesta kesällä ei kuitenkaan ole muodostunut minkäänlaista erityistä rutiinia. En siis ehkä ole paras arvioimaan teoksen ansioita omassa viitekehyksessään. 

 

Kuitenkin jotenkin petyin aika lailla tämän teoksen kanssa. En jotenkin millään kokenut Minnen ja miesten välistä kemiaa, joten romantiikkajuonne jätti minut aika kylmäksi. Tilannetta myös koitettiin hiukan sekoitella, vaikka aika selkeäähän se oli kenen kanssa Minne päätyy yhteen - vaikka se kemia ei kauheasti tälle lukijalle siltikään avautunut. Lopussa tuntui myös tulevan kauhea kiire solmia kaikkia nätiksi paketiksi viimeisen puolituntisen aikana, ja yhtäkkiä harpotaan yhdestä pususta jo hääkellojen alle. En siis vakuuttunut tällä kertaa, mutta Katajamäki kyllä vaikutti mukavalta pikku kylältä ja idylliset maalaiskuvaukset kyllä iskevät. Olisiko toisilla päähenkilöillä uskottavampi romanssikin tarjolla sarjan seuraavissa osissa?

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain ja Kirjan pauloissa 

 

Huonemiehen poika - Kalle Päätalo

Kirjan nimi: Huonemiehen poika

Sarja: Iijoki #1

Kirjailija: Kalle Päätalo

Lukija: Toni Kamula
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 1971, äänikirja 2022

Kesto: 23h 52min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kaikki alkaa Iijoesta. Se mutkittelee matkallaan, kunnes päästään Taivalkosken Jokijärvelle. Täällä Jokijärven rannoilla myös syntyy vuonna 1919 poika Kaarlo Alvar Päätalo. Hänen vanhempansa asuvat pienessä huoneessa vuokralla eli huonemiehinä. Kun isän toimet metsänhakkuu savotoilla rupeavat sujumaan, ostavat he maapalstan Kallioniemen ja rupeavat pystyttämään sinne omaa pientä ja vaatimatonta pirttiä. Samalla jaloissa pyörii pieni Kalle-poika, joka ihmettelee maailman menoa omalta lattianrajan tasoltaan.

 

Huonemiehen poika keskittyy Kallen lapsuuden vuosiin 20-luvulla. Hänen maailmansa on Kallioniemen pirtti, muutaman naapurin tupa sekä Jokijärven rannat. Talvella voi pikku poika lasketella rekien perässä ja tukkien uittoon aikaan seurata tuota kiinnostavaa toimitusta. Isä on enimmäkseen poissa savotoilla, mutta äidin vitsa heiluu sitäkin useammin pikku pojan karatessa jälleen omille teilleen, vaikka piti pihassa pysyä. Vuodet vierivät, sisaruksia syntyy ja lopulta myös Jokijärven oma koulurakennus valmistuu. Mutta Kallen kouluvuosista sitten enemmän sarjan seuraavassa osassa.

 

Aina sitä kuulee puhuttavan tästä Päätalon Iijoki-sarjasta. Olen kuitenkin aina kovin pohtinut, että miten kukaan jaksaa lukea yli kaksikymmentä pitkähköä osaa yhden miehen muistelmaromaaneja. Kovin tätä on kuitenkin kehuttu, joten päätin nyt kokeilla. Edes siksi, että tämän jälkeen voisin osallistua niihin kahvipöytäkeskusteluihin aiheesta.

 

Aluksi minulla olikin hiukan sopeutumisvaikeuksia teoksen kanssa. Sitä kun on tottunut lukemaan nopeatempoisempaa nykykirjallisuutta olin jo repiä pelihousuni alun pitkässä Iijoen maalailussa. Alkupuolella ajatukseni lähtivät usein harhailemaan ja katsoin kauhulla tuota kahtakymmentä tuntia jotka vielä olivat edessä kuunneltavana. Minkälaiseen soppaan olinkaan lusikkani pistänyt.

 

Sitten kuitenkin minä ja Päätalo löysimme yhteisen sävelen. Rupesin uppoutumaan yhä vahvemmin Kallen lapsuuden sattumusten kuvailuun. Kyllähän se heti ensisivuilta kävi selväksi, että Päätalo osaa kirjoittaa, mutta vasta vähän ajan päästä pääsin todella tuon rauhallisen kuvailun ja rikkaan kielen matkaan. Ja sitten olinkin aivan koukussa. Iltaisin tämä oli mitä mainioin rentouttaja. 

 

Päätalo kirjoittaa niin eläväisesti 20-luvun alun arjesta, että suorastaan ahmin teosta. Kuinka erilaista elo silloin olikaan! Lopulta jäin ainoastaan kaipaamaan tarinan sattumuksille enempi tietoa, minkä ikäinen Kalle poika olikaan, että olisin osannut suhteuttaa näitä turinoita vielä vahvemmin aikajanalle. Mutta kukapa omaa lapsuuttaan muistaisikaan aivan vuoden päälle. Näen hyvin miksi tämä sarja on noussut niin suureen maineeseen. Hienoa, että tällainen kulttuurityö on tehty, ja että näin yksityiskohtaisesti on taltioitu suomalaisten elämää 1900-luvulla. Uskonkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani, että tulen kuin tulenkin jatkamaan sarjan parissa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Kirjojen keskellä, Kirjakaapin avain, Anun ihmeelliset matkat, Kirjojen elämänmullistava taika, Kirjojen kuisketta, Poplaari ja Kirjavinkit    

Okaruusujen valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Okaruusujen valtakunta (A Court of Thorns and Roses)

Sarja: Valtakunta #1
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 475  

Mistä: Kirjastosta

 

' Haltia nauraa puuskahti häijysti. "Hyväksytkö kohtalosi noin alistuneesti?" Kun vain jatkoin tuijottamista, olento jatkoi: "Koska sinulla on sisua nimetä paikka, jossa pyydät minut tappamaan itsesi, kerron sinulle salaisuuden, ihminen: Prythian vaatii henkeäsi jollain tavalla vastineeksi riistämästäsi hengestä. Kuolemattoman valtakunnan edustajana voin joko suolistaa sinut kuin elukan tai... voit ylittää muurin ja viettää loppuelämäsi Prythianissa."

Räpäytin silmiäni. "Mitä?"

Hitaasti, aivan kuin tosiaan olisin tyhmä elukka, olento toisti: "Voit joko kuolla nyt tai luovuttaa henkesi Prythianille elämällä siellä ikuisesti ja jättämällä ihmisten maailman taaksesi." '

s. 47-48

 

Maa on jaettu kahtia haltioiden suuriin valtakuntiin sekä eteläiseen pieneen kuolevaisten maahan. Tuolla etelässä elää myös nuori nainen Feyre. Hän asuu pienessä mökissä ramman isänsä ja kahden siskonsa kanssa, ja ilman Feyreä he olisivat jo kuolleet kaikki nälkään aikoja sitten. Feyre nimittäin metsästää. Nyt ankara talvi kuitenkin pakottaa hänet yhä syvemmälle metsään etsimään saalista. Ja siellä hän kohtaa suuren suden - jonka Feyre surmaa. Pian Feyre saa huomata tappaneensa tavallisen metsänpedon sijasta Prythianin valtakunnasta saapuneen haltijan. Suuri petomainen haltija tulee hakemaan hänet mukaansa haltioiden maille hintana surmatyöstä. 

 

Prythianissa Feyre saa kuitenkin huomata, että orjuuden sijasta häntä odottaakin haltijoiden mahtava kartano ja lähes hienostunut kohtelu. Hänen sisällään vallinnut pelko ja viha haltioita kohtaan rupeaa sulamaan. Jokin kuitenkin vaivaa haltiamaita. Jokin vitsaus joka heikentää heidän voimiaan. Onko mitään enää tehtävissä? Ja mikä on pienen ihmistytön rooli tässä kaikessa? 

 

' "Hmm", hän sanoi astumatta kauemmas. "Entä sinikellojen soitto? Auringonsäteestä tehty nauha? Tai kuunvalosta punottu seppele?" Hän virnisti pahankurisesti.

Tämäkö muka haltiavaltakunnan ylivaltias? Ylihupsuttelija pikemminkin. Hän tiesi - hän tiesi, että kieltäytyisin uinnista, että kiemurtelisin vaivaantuneena jo siitä hyvästä että jäin kaksin hänen kanssaan.

Ehei. En soisi hänelle sitä iloa että nolostuisin. Viime aikoina olin saanut siitä tarpeekseni. Olin kyllästynyt olemaan kylmä, katkera tyttö. Niinpä hymyilin hänelle herttaisesti ja yritin parhaani mukaan teeskennellä, ettei vatsani heittänyt volttia. "Uiminen kuulostaa ihanalta." '

s. 188  

 

Romantasiasta puhuttaessa nousevat kaksi naiskirjailijaa erityisesti esiin: Rebecca Yarros sekä Sarah J. Maas. Olen aivan koukussa Yarrosin Empyreum-sarjaan samoin kuin Maasin Crescent cityyn. Varsin vetävä on myös Maasin Throne of Glass-sarja. Päätin siis ottaa kokeiluun luonnollisena jatkumona myös tämän Maasin kehutun Valtakunta-sarjan. Ja oi että kuinka karvaasti petyinkään!

 

Pidän romantasian tavasta sekoittaa kiehtovia fantasiamaailmoja ja romantiikan juonilankoja, mutta kyllä jokin laatu pitää näissäkin olla. Okaruusujen valtakunta tuntui nimittäin enempi teinitytön naivilta kyhäelmältä. Enkä tiedä kuinka Maas oikein onnistui tässä, sillä Throne of Glass-sarjaa on jo julkaistu ennen tätä eli kyseessä ei suinkaan ole esikoisteos. Pääparin välinen kemia oli niin päälle liimattua ja epäuskottavaa. Myöskin Feyren alun viha haltioita kohtaan ja kuinka vaarallinen haltioiden maa on erilaisine pelottavine haltiakammotuksineen oli niin alleviivattua, että oksat pois. Ja kuinka helposti tästä sitten kiepsahdettiinkin niihin kuumiin katseisiin. Juu elikkäs...

 

Ei tämä lukumatka pelkkää kärsimystä kuitenkaan ollut. Maas osaa kirjoittaa vetävästi niin, että kaikesta huolimatta sivut rullasivat eteenpäin vaivatta. Kevään valtakunta ja sen kartano olivat varsin kiehtovat naamioineen, yllättäviä juonenkäänteitä oli ja lopussa saatiin myös jännitystä. Mutta jos henkilöhahmot ja heidän kehityksensä on näin epäuskottavaa, niin kyllä se pahasti syö lukukokemusta. Kotimaista S.K. Rostedtin Kahden veren tytärtä on paljon verrattu tähän sarjaan, ja pakko sanoa että Rostedtin teos kyllä vie tässä vertailussa kirkkaan kärkisijan minun silmissäni. Olin jo päättänyt unohtaa tämän Maasin epäonnistumisen ja keskittyä hänen muihin sarjoihinsa, mutta siskoni vakuuttaa, että tämäkin sarja paranee huomattavasti seuraavissa osissa. Pitäisikö siis vielä antaa yksi mahdollisuus...?

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Haaveena kirjailijan ura, Kirjahullun päiväkirja, Ruusunnuppuja, Yksi luku vielä..., Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä ja Kirjoihin kadonnut 

  

Salainen sopimus - Julia Quinn

Kirjan nimi: Salainen sopimus (The Duke and I)

Sarja: Bridgerton #1

Kirjailija: Julia Quinn, suomentanut Laura Liimatainen

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 2000, suomennos ja äänikirja 2020

Kesto: 12h 18min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

1800-luvun Lontoon seurapiireissä tanssijaiset seuraavat toisiaan. Daphne on Bridgertonien perheen kahdeksasta lapsesta neljäs, mutta ensimmäinen tyttö. Näin hän on äitinsä silmäterä seurapiirisesongin aikaan. Ainut vain, että Daphne tuntuu olevan kaikkien mielestä mukava, mutta ei herätä sen enempää avioliittohaaveita ja jännitystä. Sesongit menevät, mutta potentiaalista avioliittoehdotusta ei vain kuulu. Daphne haluaisi kovasti naimisiin ja perustaa ison perheen, mutta kuinka saada sopiva aviomies haaviin?

 

Sitten on Simon Basset, joka on juuri perinyt isänsä herttuan tittelin. Jokainen seurapiirineitonen ja erityisesti näiden äidit haluaisivat onnistua kalastamaan tämän komean ja korkea-arvoisan nuorukaisen avioliiton satamaan. Simonille se ei kuitenkaan sovi. Isänsä kammottavan kohtelun seurauksen hän on nimittäin vannonut ettei koskaan mene naimisiin ja siitä perillistä. Arvonimi, joka oli hänen isälleen poikaansa tärkeämpi, saa kuolla hänen mukanaan. 

 

Simon on epätoivoinen saamaan rauhaa seurapiirin yli-innokkailta avioliittohaikailijoilta, ja silloin hän kohtaa Daphnen. Daphnen joka on hänen hyvän ystävänsä sisar ja toista maata kuin muut hienostelevat neitokaiset. Simon ja Daphne löytävätkin yhteisymmärryksen. He päätyvät esittämään kosiskelua ja keskinäistä kiinnostusta, jotta neitoset jättävät Simonin rauhaan ja vastaavasti seurapiirien herrasmiehet rupeaisivat kiinnittämään huomiota seinäruusuksi jääneeseen Daphneen, kun itse herttua on tämän perässä. Suhteen pelkkä esittäminen osoittautuu kuitenkin odotettua vaikeammaksi, ja pian he löytävätkin itsensä aikamoisesta sopasta. Tunteilleen kun ei mitään mahda, mutta onko Simon valmis nöyrtymään valansa edessä?

 

Bridgerton on sarja, joka ei taida kauheasti esittelyjä kaivata. Jokunen vuosi sitten tästä kun tehtiin Netflix-sarja ja tuntui että Bridgerton oli lähes kaikkien huulilla. Saivatpa kirjatkin hyvää nostetta blogeissa tuolloin. Itse olin myös kerrankin aallon harjalla ja katsoin tuon sarjan ensimmäisen tuotantokauden heti sen ilmestyttyä, ja tykästyin sen värikylläiseen seurapiirimaailmaan. Kirjoihin en kuitenkaan uskaltautunut koskemaan, sillä käsitykseni mukaan ne olivat jo sen verran hattaraa, että aivothan siihen makeuteen sulaisi. Nyt loppuraskauden ja taaperoarjen väsyttämänä tämä sarja rupesi kuitenkin kiinnostamaan uudestaan. Olisiko se juuri sopivan kevyttä romantiikkaa historiallisessa miljöössä mitä kaipasin? 

 

Ja yllätyinkin positiivisesti, kun annoin teokselle mahdollisuuden. Kyllä onhan tässä paljon sitä melodramaattisuutta. Esimerkiksi kun Daphnen veljet ja Simon ovat milloin mistäkin riitelemässä ja uhkailemassa tappavansa toisensa jos kukaan satuttaa Daphnea. Välitön kemia pääparin välillä ja suurista roihuavista tunteista nyt puhumattakaan. Mukavasti tämä ei kuitenkaan mennyt aivan höttösiirapin puolelle. Simonin menneisyyden haamut toivat tarinaan mukavaa rosoa ja koskettavuuspintaa. Samoin kuin Daphnen sisäinen kamppailu lapsensaannin ja suhteen välillä (hänen toimintaratkaisunsa kylläkin oli hiukan kyseenalainen tämän suhteen...). 

 

Tämä oli jälleen niitä kirjoja, jotka toimivat aivan loistavasti äänikirjamuodossa. Huomaan, että painettuna tekstinä en jaksa kovin pitkään keskittyä liian kevyeen teokseen, mutta illan kuuntelupläjäyksenä olin aivan fiiliksissä. Odotin oikein innolla, milloin pääsen taas tuonne 1800-luvun seurapiirien pyörteisiin. Jokin tuossa ajassa vain kiehtoo kaikkine käytössääntöineen ja tanssijaisineen. Eikä pidä unohtaa teoksen henkilöiden välistä nokkelaa dialogia! Himokkuutta olisi taas voinut hiukkasen vähentää, mutta kuulunee osana genreä. Oikein mukavan leppoisa lukukokemus, mitä väsyneet aivoni kaipasivatkin. Tästä jäi kyllä into jatkaa piankin kuuntelua tämän sisarkatraan avioliittosuunnistusten parissa, vaikkei mitään korkeakirjallisuutta olekaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5 

 

Muualla luettu: Kahvikissan kirjahylly, Ruusunnuppuja, Siniset helmet, Sivuhenkilö, Kirjakaapin kummitus, Paljon melua kirjoista (Hanna), Paljon melua kirjoista (Elina), Kirjojen pyörteissä, Kirjoihin kadonnut, Bibliofiilin päiväunia ja Kirjan jos toisenkin 

    

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa - Dale Carnegie

Kirjan nimi: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (How to Win Friends and Influence People)
Kirjailija: Dale Carnegie, suomentanut Risto Mäenpää
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1936, suomennos 2013

Sivumäärä: 254  

Mistä: Mieheltä lainassa

 

' Bisneskouluttajaguruna ja kirjailijana tunnettu Dale Carnegie uskoi, että menestys on seurausta hyvistä kommunikaatiotaidoista: emme ole loogisesti vaan tunteella ajattelevia olentoja. Toinen on saatava tuntemaan itsensä arvostetuksi, ei manipuloiduksi. Carnegie kirjoitti täsmälleen samalla tavoin kuin koulutti - eloisasti, tuttavallisesti ja terävästi. Klassikkogurun opetuksen pätevät niin autokaupassa kuin tämän päivän some-todellisuudessakin. '

Takakansi  

 

Dale Carnegie oli bisneskouluttaja, joka huomasi että mistään ei löytynyt oppikirjaa ihmissuhdetaidoista, joka olisi vastannut ihmisten tarpeisiin ymmärtää toisia ihmisiä ja tulla heidän kanssa toimeen tai vielä parempaa onnistua saavuttamaan heidän suosionsa ja voittamaan jopa omien ajatusten puolelle. Näin ollen hän päätyi kahlaamaan kirjastosta aivan kaiken mitä käsiinsä sai aiheesta aina lehtien artikkeleista aina suurmiesten elämänkertoihin ja vanhojen filosofien ja uusimpien psykologien ajatuksiin. Hiljalleen tämä teos muodostui ja kasvoi.

 

Tämä teos koostuu neljästä erilaisesta ihmissuhdetilanteita käsittelevästä osiosta sekä johdannosta, jossa on avattu tuota teoksen syntyhistoriaa. Ensimmäisenä on kolme periaatetta ihmisten käsittelyn perusmenetelmistä. Sitä seuraa kuusi tapaa joilla saat ihmiset pitämään itsestäsi. Sitten kaksitoista ohjetta kuinka saat toiset omalle kannallesi. Ja lopuksi ole johtaja osio, jossa yhdeksän periaatetta ohjeistaa kuinka muuttaa ihmisiä loukkaamatta tai herättämättä kaunaa.

 

Mieheni suositteli minulle tätä klassikkoteosta ihmissuhdetaidoista, ja kukapa nyt ei haluaisi turhien konfliktien sijasta tulla toimeen ihmisten kanssa. Otin siis teoksen lukuun, vaikka vähemmän jaksankaan lukea bisneskirjallisuutta. Yllätyinkin heti kättelyssä, että teos on tosiaan kirjoitettu lähes yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Toisaalta vaikka maailma muuttuukin ympäriltämme niin ihmisluonteen perustavanlaatuiset tavat toimia eivät. Yllättäen huomasin näinkin vanhan bisneskirjan toimivan oikein mainiosti vielä tänäkin päivänä eikä sen soveltamisen tarvitse todellakaan rajoittua työympäristöön. Ihmisiä kun tulee kohdattua elämässä oikeastaan kaikkialla aina omasta perhepiiristä lähtien.

 

Carnegien teos oli oikein helppolukuinen. Se eteni selkeästi aina yksi periaate kerrallaan ja keskittyen erityisesti erilaisten todellisten esimerkkien avulla havainnollistamaan sanomaansa. Monet periaatteet olivat varsin itsestään selviä, vaikka niiden toteuttaminen käytännössä voikin helposti unohtua. Vilpittömyys ja aitous kehuissa oli keskiössä, sillä kyllä ihminen tunnistaa jos joku vain nuoleskelee. Aito arvonanto sen sijaan on kuin hunajaa. Opettele kuuntelemaan itse äänessä pysymisen sijaan, kunnioita toisen mielipiteitä suoran teilauksen sijasta ja muista antaa kiitosta kun sille on pienikin syy. Hymyile. Sytytä toisessa halu tai anna hänen jopa uskoa että ajatus oli hänen. 

 

Paljon on aikaa vierinyt Carnegien ajoista. Tuntuu uskomattomalta nykyajan self-help kirjallisuuden ylitsepursuavaa valikoimaa katsoessa, että tuolloin ei oltu vielä kirjoitettu tällaisia teoksia. Teosta, johon on tiivistetty hyvät käyttäytymissäännöt. Ei sen suurempia maailmaa mullistavia ajatuksia, vaan pikemminkin muistutus, että toimimalla näin saat itseasiassa parempia lopputuloksia kuin puhtaalla loogisella perusteluilla saati tunnelatautuneella moittimisella voisi saavuttaa. Carnegien esimerkit olivat kiinnostavia ja havainnollistavia. Kuinka pienillä asioilla voikin olla suuri vaikutus. Jos vain itsekin muistaisi käytännössä näitä aina soveltaa :D  

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Rautaa rajalta, Onnen tongintaa, Breathe Business, Spektaakkeliyhteiskunta  ja Kairospäiväkirja  

 

Fraktaaliruhtinas - Hannu Rajaniemi

Kirjan nimi: Fraktaaliruhtinas (The Fractal Prince)

Sarja: Kvanttivaras #2
Kirjailija: Hannu Rajaniemi, suomentanut Antti Autio
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2014

Sivumäärä: 440  

Mistä: Kirjastosta

 

' Alus on oikeassa: ajatus oli tosiaan minun - tai pikemminkin entisen minäni. Aidon ja alkuperäisen Jean le Flambeurin, tarunhohtoisen varkaan ja mieliinmurtautujan. Miellyttävän herrasmiehen, jota kohteliaampaa ei löydy koko aurinkokunnan alueelta. Miehen joka jätti minut tyhjän päälle lukuun ottamatta muutamaa hajanaista muistikuvaa, erinäisiä vanhoja vihollisia, sangen epämiellyttävää vankilatuomiota - ja Schrödingerin laatikon sisältöä. '

s. 22

 

Kvanttivarkaassa kohtasimme mestarivaras Jean le Flambeurin tai paremminkin sen mitä hänestä oli jäljellä dilemmavankilan julmien pelien jäljiltä. Jean kuitenkin pelastettiin, mutta hän ei ole vieläkään saanut menneisyyttään takaisin. Lähes sokkona Jean koittaa suorittaa hänen vapautumisensa järjestäneen pellegrinijumalattaren antamaa tehtävää. Eihän kyseessä ole kuin yksi pieni keikka... 

 

Jean on elämänsä tehtävän edessä, sillä hänen pitäisi löytää keino murtautua itse fraktaaliruhtinaan mielen syvimpiin sopukoihin. Apunaan hänellä on paranneltu Mieli-niminen soturinainen sekä tämän tietoinen avaruusalus Perhonen. Tällä kertaa heidän missionsa suuntana on Maa. Planeetta, jonka villikoodi aavikot ovat vallanneet ja jossa siten on aivan omat lainalaisuutensa. Silti sitkeästi siellä sinnittelee oma kansansa. Twaddud elää täällä viihdyttäen kehottomia jinnejä. Myös hänet tullaan vedetyksi osaksi paljon suurempaa poliittista kriisiä, kuin hän osasi odottaakaan. Onko heidän koko tapansa elää vaarassa?  

 

' Matematiikkagogolini hihkuvat mielihyvästä ratkoessaan Hilbert-avaruusoperaattoreiden spektraalijonoja, sillä jokainen onnistunut laskutoimitus stimuloi niiden mielihyväkeskusta. '

s. 21  

 

Rakastuin joitakin vuosia sitten Kvanttivarkaaseen. Se oli sellaista scifin ilotulitusta, että oksat pois! Tällä kertaa halusin jälleen huiman scifi-matkan, mutta ainakaan tällä kertaa tämä lukija ei aivan päässyt tälle matkalle mukaan. Heti alkumetreiltä vauhti oli sellaista tykitystä eri avaruuskansoista ja teknologioista ja fysikaalisista ilmiöistä, että minulta meni aivan sormi suuhun. En muistanut enää juurikaan tuota maailmaa ensimmäisestä osasta, eikä tässä turhia pidelty lukijaa kädestä ja johdateltu sinne takaisin. Ehkä jossain teoksen puolenvälin tienoilla rupesin saamaan hiukan otetta, että mitä ihmettä täällä edes tapahtuu.

 

Loppua kohden, kun rupesin tosiaan hiukan pääsemään kärryille, juoni oli teoksessa kyllä kiinnostava. Eeppiset avaruussodat eivät ehkä ole niin minun juttuni, mutta Rajaniemi on kyllä taitava kehittämään noita maailmoja. Maa, sielujenmetsästäjät, jinnit ja villikoodiaavikko olivat kuin kiehtova sekoitus Tuhannen ja yhden yön tarinoita ja scifiä. Oli myös mukava saada taustoitusta ja syvyyttä Mielen hahmoon. Oikeastaan pidin kirjasta ja sen tarinoista paljon - silloin kuin vain pysyin kärryillä missä mennään. Tällä kertaa taaperoarjen ja viimeisillä raskaana oleva elämäntilanteeni väsyneet aivot eivät vain istuneet saumattomasti yhteen tämän kovan tason scifin kanssa. Jossain kohtaa paremmalla vireystilalla haluan kuitenkin vielä palata mestarivarkaamme matkaan ja saada selville, miten kaikki tämä eeppinen seikkailu päättyykään.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kvanttivaras   

 

Muualla luettu: Taikakirjaimet, Ruusunnuppuja, Kaiken voi lukea!, Aamuvirkku yksisarvinen, Kujerruksia, Kirjavinkit ja Jokken kirjanurkka