Symbolien joulu - Liisa Väisänen

Kirjan nimi: Symbolien joulu

Kirjoittaja: Liisa Väisänen

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: SKS

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 1h 34min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Oletko ikinä pohtinut, miksi adventtina poltetaan kynttilöitä? Entäpä mistä perinteiset joululeivonnaiset juontavat juurensa? Joulupukki hahmollakin on yllättävä historiikki taustallaan samoin kuin lahjojen annolla. Hyasintin taustalla piilevä tarina on karmaisevampi kuin luulisikaan ja myös kärpässienellä on oma tarinansa kerrottavanaan. Entäpä kranssit, enkelit, kulkuset? Miksi pähkinänsärkijä on joulun ajan satu ja kuinka joulun värit ovat valikoituneet? Eikä pidä unohtaa itse joulupuuta ja hiippalakkia. Näihin jouluisiin kysymyksiin ja paljon muihin vastaa tämä Väisäsen pieni jouluinen teos.

 

Se on jo tainnut käydä selväksi, että minua kiehtovat paljon erilaiset perinteet. Kun tämä joulun symboleista kertova kirja siis tuli minua vastaan, tiesin että tuo pitää kyllä ottaa luentaan. Harmikseni olin kuitenkin sen verran myöhässä, että kirjastoon oli ehtinyt jo muodostua liiaksi jonoa, että olisin tänä sesonkina tätä ehtinyt lukemaan. Onnekseni löysin tämän kuitenkin äänikirjapalvelusta, joten sain kuin sainkin kerättyä nämä nippelitiedot päähäni juuri sopivasti joulun pyhien ruokapöytäkeskusteluihin.

 

Pidin siis kovin teoksen ideasta avata joulun perinteiden historiaa. Jotakin uutta ja jotakin vanhaa tulikin näiltä sivuilta vastaan. Toisaalta varsin paljon selityksissä keskityttiin kristittyjen tarinoiden taustoihin. Onhan se luontevaa, sillä kristillinen juhlahan joulu on, mutta jäin vielä kaipaamaan enemmän sitä, että olisi kuullut kuinka tämä kristillinen juhla onkaan sekoittunut vielä vanhempiin perinteisiin. Veikkaan myös, että teos olisi ehdottomasti parhaimmillaan fyysisenä kirjana tai joulukalenterimaisesti luettuna. Itse posotin tuon puolitoistatuntia aikalailla putkeen ja siten omaksumiskyky tai keskittyminen ei kyllä millään pysynyt enää perässä. Teos kuitenkin koostuu 25 luvusta, joten se on kuin luotu joulukalenteriksi. Yksi jouluinen fakta päivässä olisi siis tälle teokselle luontaisempi lukutahti. En siis saanut aivan niin mullistavaa lukukokemusta kuin aluksi odotin, mutta varmasti tästä teoksesta saa keskustelua aikaiseksi. 

 

Näihin Jouluisiin tunnelmiin onkin oikein hyvä hetki toivottaa kaikille oikein rauhallista ja ihanaa joulua!   

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Kirjavinkit

 

Silkkiäistoukka - Robert Galbraith

Kirjan nimi: Silkkiäistoukka (The Silkworm) 

Sarja: Cormoran Strike #2

Kirjoittaja: Robert Galbraith, suomentanut Ilkka Rekiaro

Lukija: Eero Salminen
Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos ja äänikirja 2015

Kesto: 17h 25min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Yksityisetsivä Cormoran Strike on saanut mainetta ratkaistuaan Lula Landryn tapauksen (Käen kutsu). Viimein asiakkaita riittää, vaikka suurin osa tapauksista onkin pettävien puolisoiden varjostamiskeikkoja. Nyt Cormoran toimistolle kuitenkin saapuu hiirulaismaisen harmaa nainen, joka haluaa Striken etsivän hänen miehensä, joka on tehnyt katoamistemput. Jokin naisessa vetoaa Strikeen. Häntä Strike haluaa oikeasti auttaa toisin kuin raharikkaita pettäjien puolisoita. 

 

Tapaus kuulostaa helpolta. Etsi kirjailija aviomies, joka on luultavasti vetäytynyt jonnekin kirjailijaretriittiin. Strike lähtee haastattelemaan kustannustoimittajia ja kirjailijan agenttia, mutta kukaan ei tunnu tietävän minne Owen Quine on tällä kertaa karannut. Tämä ei-menestynyt ja groteskeista romaaneistaan tunnettu kirjailia on kuitenkin jättänyt pienoisen kohun taakseen. Hänen viimeisin romaaninsa Bombyx mori pitää sisällään oikeita henkilöitä kammottavine kuvauksineen. Kun Quine löydetään lopulta hyvin raa'asti murhattuna, herääkin Striken päässä kysymys, kuka olisi ollut näin epätoivoinen estääkseen kirjan julkaisun? Ketkä edes tiesivät kirjasta? Varsinkin kun Quine on vieläpä murhattu kammottavasti hänen kirjansa loppukohtauksen mukaisesti... 

 

Tartuin keväällä viimein Galbraithin (J. K. Rowlingin) dekkarisarjan avaukseen Käen kutsuun ja yllätyin hyvin positiivisesti. Jopa minun kaltainen vain cozy crimessa pitäytyvä nössö kiinnostui hänen murhajuonensa monimutkaisista punoksista ja kiehtovista ihmiskuvauksista. Kirjoitin ihan arvosteluunkin kuinka raakuuksia ei kuvailtu. Noh nyt sitten hypättiinkin äklötyskertoimessa aika sinne toiseen päähän. Kuuntelin tätä kirjaa varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa, ja aina välillä oli vain pakko jatkaa eteenpäin vielä seuraavakin luku ihan vain jotta viimeisin mielikuvani ei olisi ollut tuo suolistettu ja hapolla valeltu irvokas ruumis. Joo tiedän olevani herkkis, mutta tuota ruumiin tilaa olisi kyllä voitu kuvailla hiukan vähemmän eikä varsinkaan olisi tarvinnut palata muistelemaan sitä pitkin selvitysprosessia.

 

Mikäli tosiaan pääsee yli tuosta murhan raakuudesta, niin muilta osin Silkkiäistoukka oli jälleen varsin nerokas ja kiinnostava dekkari. Kustantamopiireihin mentiin syvälle ja jos jonkinlaista omalaatuisuutta paljastui yhdestä jos toisestakin. Strike koitti kulkea jalkapuolena ympäri Lontoota ja avata Bombyx mori kirjan saloja ja symboleita. Ei pidä myöskään unohtaa hänen sihteeriään Robinia, joka auttoi jälleen tapauksen kanssa ja haaveili suuremmastakin roolista etsivänä Striken rinnalla. Katsotaan mitä jatko-osat tuovat näiden puolesta tullessaan. Ainakin toivon, että hiukan vähemmän raakoja tapauksia... Huomenna sitten taas jotain jouluisempaa postausta luvassa, vaikka tässäkin tarinassa jo joulukoristeita vähän vilahtelikin. Eihän sitä ihan näin raaoissa tunnelmissa voi rauhallista joulua vielä toivottaa :D

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Käen kutsu

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä, Kasoittain kirjoja, Amman lukuhetki, Tarukirja, Ja kaikkea muuta, Nenä kirjassa ja Kirjavinkit 

 

Little Women - Louisa M. Alcott

Kirjan nimi: Little Women

Kirjoittaja: Louisa M. Alcott

Kustantaja: Penguin Books

Julkaisuvuosi: 1868 / 1994

Sivumäärä: 217

Mistä: Omasta hyllystä

' "Don't peck at one other, children. Don´t you wish we had the money Papa lost when we were little, Jo? Dear me! how happy and good we´d be, if we had no worries!" said Meg, who could remember better times.

"You said the other day you thought we were a deal happier than the King children, for they were fighting and fretting all the time, in spite their money."

"So I did, Beth. Well, I think we are; for, though we do have to work, we make fun for ourselves, and are a pretty jolly set, as Jo would say." '

s. 4

Marchin neljä tytärtä ovat Meg, Jo, Beth ja Amy. Heidän isänsä on menettänyt omaisuutensa ja nyt he joutuvat työskentelemään tullakseen toimeen. Meg on sisaruksista kaikista vanhin. Hän on pian 17-vuotias kaunotar, joka haikailee vielä entisen yltäkylläisemmän elämän perään. Nyt hän toimii kotiopettajattarena. Sitten on poikatyttö Jo, joka on aina keksimässä hullutuksia tai kynäilemässä tarinoita. Päivänsä hän joutuu viettämään nyrpeän mutta varakkaan sukulaistädin seuraneitinä. Beth puolestaan on pieni kodinhengetär. Hän on vaatimaton ja tekee aina tunnollisesti osansa. Nuorimmaisin Amy käy vielä koulua ja käyttää hienoja sanoja, joiden merkityksiä ei ymmärrä. Hän pitää kaikesta kauniista ja perheen kuopuksena yrittää esittää ikäistään vanhempaa kuin onkaan.

Joulu lähestyy ja perheen isä on Yhdysvaltojen sisällissodan rintamalla. Lahjoja ei ollut tarkoitus antaa, mutta lapset päättävät silti antaa omasta vähästään äidilleen, joka rakastaa ja huolehtii heistä suurella sydämellä. Se kuvastaakin hyvin sisarusparven henkeä, sillä vaikka välillä valitetaankin, niin päällimmäiseksi jää silti perheen yhteisö ja lämpö. Teoksessa päästään seuraamaan yhtä vuodenkiertoa sisarusten matkassa joulusta jouluun. Heidän hullutuksiaan, näytelmiään, ilojaan ja surujaan. Kukin koittaa omalla tavallaan kasvaa ihmisenä. Onpahan myös naapurikartanon yksinäinen poika/nuori miehenalku Laurie, joka rupeaa pyörimään lämminhenkisen naapurin tyttökatraan kanssa. Vielä hetken Meg, Jo, Beth ja Amy ovat tyttöjä, joista vanhin on kuitenkin hiljalleen kääntymässä pieneksi naiseksi.

 

' "Hadn't you rather have her marry a rich man?" asked Jo, as her mother´s voice faltered a little over the last words.

"Money is good and useful thing Jo, and I hope my girls will never feel the need of it too bitterly nor be tempted by too much. I should like to know that John was firmly established in some good business, which gave him an income large enough to keep free from debt and make Meg comfortable. I'm not ambitious for a splendid fortune, a fashionable position, or a great name for my girls. If rank and money come with love and virtue, also, I should accept them gratefully, and enjoy your good fortune; but I know, by experience, how much genuine happiness can be had in a plain little house, where the daily bread is earned, and some privations give sweetness to the few pleasures. I am content to see Meg begin humbly, for if I am not mistaken, she will be rich in the possession of a good man´s heart, and that is better than a fortune. '

s. 188

Oi olipa tämä Alcottin klassikko ihana! Pikku naisia on asuttanut kirjahyllyäni jo pitkään. Luin sen ensikerran lukioikäisenä ja silloin muistan pitäneeni sitä kuolettavan tylsänä. Eihän siinä edes tapahdu mitään! Voi kuinka väärässä silloin olinkaan. Kyllä, eihän tässä mitään suurta juonenkaarta ole, mutta jotenkin tuo tyttöjen välinen yhteys ja heidän arkensa kuvaus oli niin kiinnostavaa, että nyt aikuislukijan sydämeni vain suli lukiessa tätä lämminhenkistä teosta. Nyt viimein ymmärrän, miksi niin monet sanovat tätä yhdeksi lempikirjakseen ja palaavat sen pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Aina ei nimittäin tarvitse tapahtua jotakin suurta ja ihmeellistä. Joskus ne pienet arkiset asiat ovat tärkeitä.

Tuo ajankuva oli tässä teoksessa ehdottomasti parasta. Sisarukset olivat myös tarpeeksi erilaisia, jotta monenlaista tapahtumaa ja kokemusta päästiin käsittelemään. Taustalla pyöri huoli isästä ja sisällissodan melskeestä, mutta liiaksi se ei tyttöjen arkea haitannut. Heidän äitinsä oli myös lempeän opettavaisinen tarinoineen. Tässä pienessä teoksessa olikin yllättävän paljon opettavaisia kohtia, jotka kuitenkin loivat enemmän lämmön tunteen kuin olisivat häirinneet liian osoittelevina. Onhan tuo aika ollut aika erilainen kun vertaa nykyaikaan. Kuinka paljon vähemmällä tuntiinkaan toimeen ja kaikki tekivät osansa jo pienestä pitäen.  Silti oli ilo nähdä, että vielä aikuisuuden kynnykselläkin tytöt leikkivät ja hassuttelivat yhdessä. Ei ollut niin kiire aikuistua, vaikka töissä pitikin käydä. Oli myös raikasta lukea 1800-luvun klassikko, jossa ei ollut Jane Austenin tavoin kuvattu yläluokkaisia neitosia, joiden tärkein tavoite on päästä hyviin naimisiin. Tässä Alcottin teoksessa tuntui olevan paljon maanläheisemmät arvot. Tämän teoksen pariin voisi mieluusti palata uudestaankin ja sen jatko-osiin aion ehdottomasti tutustua.

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Lue meille äitikulta, Kirjahullun päiväkirja, Oksan hyllyltä, Sininen linna, Jokken kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Luettua, Kirjan pauloissa, Bibliofiilin päiväunia, Sivutiellä, Ankin kirjablogi ja Kirjavinkit 

10x sokkotreffit - Ashley Elston

Kirjan nimi: 10x sokkotreffit (Ten Blind Dates) 

Kirjoittaja: Ashley Elston, suomentanut Inka Parpola

Lukija: Emma Louhivuori
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2020

Kesto: 9h 57min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Yhdysvaltalaista lukion viimeistä käyvää Sophieta odottaa mahtava joululoma. Hänen vanhempansa ovat lähdössä hänen viimeisillään raskaana olevan siskonsa luokse ja Sophie saa jäädä isovanhempiensa luo. Sophiella on suuret suunnitelmat kuinka karata päivisin näkemään poikaystäväänsä Griffiniä. Juuri kun hän on tulossa kertomaan tätä ilouutista poikaystävälleen, hän kuitenkin kuulee tämän haluavan taukoa. Vuoden seurustelu on yhtäkkiä ohi ja Sophien joulutunnelma tipotiessään.

 

Apuun astuu kuitenkin Sophien valtava italialainen suku. Sophien isoäiti Nonna on nimittäin todellinen perheen matriarkka ja jouluna koko monikymmenpäinen suku kokoontuu hänen luokseen. Nyt hän saakin täydellisen idean, jolla piristää apeata lapsenlastaan. Joululomalla on sopivasti kymmenen vapaapäivää, kun vapautetaan varsinaiset joulupäivät perheelle. Näinä kymmenenä päivänä Sophie lähetetään eri sukulaisten valitsemille sokkotreffeille. Lista laitetaan seinälle ja sukulaiset ryntäävät valitsemaan päivänsä. Sophiella on edessään niin aivan mahtavia kuin kammottavia deittejä, ja tietenkin taustalla käy kuumana sukulaisten vedonlyönnit treffeistä. Mutta miten käy? Paraneeko Sophien ruhjeen saanut sydän? Vai voisiko joulun taika siivittää hänet peräti löytämään uuden rakkauden?

 

Heti kättelyssä sanottakoon, että tämä jouluinen nuortenkirja oli kyllä niin sympaattinen ja söpö. Tulin aina hyvälle tuulelle, kun jo vain ajattelinkin, että kohta laitetaan taas kuulokkeet korville ja pääsee seuraamaan Sophien deittejä ja ennen kaikkea tuota iki-ihanaa valtaisaa italialaista sukua! Oi jokaisessa suvussa kyllä pitäisi olla oma Nonna, jonka ympärille kaikki kokoontuvat yhteen viettämään juhlapyhiä. Tämä iso suku todella piti yhtä! 

 

Tämä hyvänmielen kirja olikin mainio joulukirjavalinta. Sen tunnelma oli sopivan leppoisa, mutta samalla jouluvalmistelut liikkuivat mukavasti treffien lomassa. Oman syvällisemmän puolensa toi myös Sophien raskausmyrkytyksestä kärsivä sisko, jonka terveydestä samoin kuin pienokaisen, oltiin huolissaan. Ihanasti he silti viestittelivät keskenään milloin lähetellen kuvia turvonneista nakkivarpaista ja milloin absurdeista treffikommelluksista. Perhettä, romantiikkaa, treffejä ja ystävyyttä paketoituna söpöön pieneen joulupakettiin. Lämmin suositus tälle teiniromantiikalle.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahullun päiväkirja, Siniset helmet ja Bibbidi Bobbidi Book 

   

Sininen muistikirja - Eeva kilpi

Kirjan nimi: Sininen muistikirja

Kirjoittaja: Eeva kilpi

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2019

Sivumäärä: 103

Mistä: Kirjastosta

 

' 12.3.2003 KLO 7.55

Sota katkaisi lapsuuteni ja sieluuni jäi avohaava. Se kuplii yhä. Siitä tihkuu verta, pihkaa ja mahlaa. Se kuluttaa elinvoimaani ja tuottaa mielikuvia, ajatuksia, oivalluksia ja tekstiä. Siitä muodostuu noro, puro, virta. Minun lävitseni virtaa koko ajan. '

s. 68

 

Sohvi lahjoittaa mummolleen pienen muistikirjan johon tämä voi kirjoittaa ajatuksiaan. Ja niitähän Eeva Kilvellä riittää. Ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 2002 ja viimeiset 2018. Suurin osa näistä muisteloista, mieleen nousseiden ajatusten kirjauksista ovat kuitenkin vuosilta 2002 ja 2003. Hän kirjoittaa vanhuudesta ja yksinäisyydestä. Vanhemmuudesta. Välillä myös maailman menosta ja siitä miksi hän kirjoittaa. Kuinka sisäinen virta vaatii päästä ulos paperille. Ehkä tulla kuuluksi. Niin ei olisi enää niin yksin.

 

' Se kaikki on esillä, nähtävissä, kuultavissa, koettavissa, jos vain ihminen malttaa pysähtyä ottamaan sitä vastaan, kuulostelee, katselee, aistii, hengittää ja sallii sen virrata sieluunsa ja täyttää sen rauhalla ja viisaudella, jota maailman touhu, melu ja kiire ei koskaan pysty tarjoamaan. '

s. 21 

 

Nyt täytyy häpeäkseni myöntää, että en ole ennen lukenut Eeva Kilven tuotantoa, vaikka varsin tuotteliaasta ja rakastetusta suomalaisesta kirjailijasta onkin kyse. Lukupiirin avulla tulee kuitenkin mukavasti tutustuttua teoksiin, joihin muuten ei välttämättä olisi tullut tarttuneeksi. Kiitos siis jälleen lukupiirien kirjallisuutta avartavalle voimalle, sillä päädyin rakastumaan tähän Kilven teokseen varauksetta. Olisi siis tämäkin upea lukukokemus jäänyt kokematta ilman sitä.

 

Koska en kuitenkaan ole lukenut Kilveltä muuta, en osaa suhteuttaa Sinistä muistikirjaa hänen muuhun tuotantoonsa. Sen kuitenkin tiedän, että nämä pienet päiväkirjamerkinnät, joskus jopa päivän mietelause suuntaiset ajatukset, tekivät minuun vaikutuksen. Jatkuvasti lukiessa piti pysähtyä miettimään, sillä niin paljon ajatuksia nämä merkinnät minussa herättivät. Mielenkiintoisesti, vaikka teoksen suurena teemana olivatkin vanhuus ja sen tuoma yksinäisyys, niin silti tällainen alle kolmikymppinen perheenäitikin sai niistä hyvin tarttumapintaa. Se on taito pystyä puhuttelemaan monenlaisia lukijoita. Selkeästi Kilvellä on paljon syviä ajatuksia ja taito jakaa ne eteenpäin. Pitää ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa! Pienestä koostaan huolimatta tämä kirja todella puhutteli.

 

' 19.8.2002 KLO 11.45

Minun pitää varmaan vielä kirjoittaa vanhuudesta, yksinäisyydestä, ikävöinnistä. '

s. 31 

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakimara, Kirjat kertovat, Donna Mobilen kirjat, Marjatan kirjat ja mietteet, Kirja vieköön!, Elämä on ihanaa!, Mummo matkalla!, Tarukirja, Kirjojen kuisketta ja Kirjavinkit 

  

Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson

Kirjan nimi: Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten)

Sarja: Muumit #2
Kirjailija: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1946, suomennos 2018

Sivumäärä: 150

Mistä: Kirjastosta

 

' - Kuule, huusi Muumipeikko. - Mitä tämä on? Miksi kaikki on harmaata?!

- Älä häiritse minua, sanoi Piisamirotta. - Juokse leikkimään siitä! Leiki niin kauan kuin vielä voit. Emme me kuitenkaan voi tehdä asialle mitään, parasta vain ottaa se filosofisesti.

- Mille asialle? Muumipeikko huusi.

- Maailmanlopulle tietysti, selitti Piisamirotta rauhallisesti. '

s. 23-24

 

Muumitalo on juuri valmistunut. Pappa viimeistelee kulkusiltaa joen yli ja Mamma asettelee näkinkenkiä kukkapenkkien ympärille. Muumipeikko ja hänen ystävänsä Nipsu lähtevät seikkailulle ja löytävät merenrannan. Kaikki on niin kuin olla pitää. Kunnes eräänä myrskyisenä iltana joessa sillan alla asunut Piisamirotta tulee kolkuttelemaan muumitalon ovelle. Piisamirotta on varsinainen filosofi ja osaa kertoa, että myrsky ei suinkaan ole tavallista sorttia. Maailmanloppu on tulossa!

 

Muumipeikko ja Nipsu huolestuvat kovin tulevasta maailmanlopusta, joten Muumipappa ja -mamma saavat ajatuksen lähettää heidät retkelle. Näin pieni pursi laitetaan valmiiksi ja eväät pakataan laukkuun. Muumipeikon ja Nipsun tärkeä tehtävä on lasketella virtaa alas ja käydä tähtitornilla ihmettelemässä tähtiä. Siellä he voivat kysyä kaiken tuosta Muumilaaksoa uhkaavasta pyrstötähdestä. Matkallaan kaverukset kohtaavat uusia tuttavuuksia kuten teltassa asuvan Nuuskamuikkusen sekä niiskut! Erilaisilta hurjilta kommelluksilta ei myöskään voida välttyä. Mutta silti taustalla painaa jatkuva kysymys, miten heidän kaikkien lopulta käy jos pyrstötähti iskee Muumilaaksoon?

 

' - Granaatit, nyyhkytti Nipsu. - En saanut ainuttakaan mukaani!

Nuuskamuikkunen istuutui hänen viereensä ja sanoi ystävällisesti:

- Tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää omanaan. Minä vain katselen niitä, ja kun lähden tieheni. ne ovat minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. '

s. 39 

 

Oi olipa rentouttavaa sukeltaa Janssonin iki-ihanaan muumimaailmaan jälleen! Olen nyt alkanut katsomaan noita vanhoja muumianimaatioita alusta (sillä en ole ikinä niitä katsonut kokonaan läpi) ja totta kai tämä matka piti aloitta ensin katsomalla Muumipeikko ja pyrstötähti elokuva. Jostain syystä tuo elokuva ei kuitenkaan tuntunut henkivän näistä aiemmista kirjoista kokemaani muumien henkeä. Puhuinkin mieheni kanssa, että nyt on kyllä pakko selvittää oliko Janssonin teoskin vain tällaista kohellusta ilman sitä syvällisempää puolta. Ja vaikka tapahtumia oli tässä kirjassa jopa enemmän kuin elokuvassa niin selkeästi kerrontatavalla on suuri merkitys. Janssonin kirjassa ei nimittäin jääty hekumoimaan, että apua joutuuko Nipsu hirmuliskon suihin vaan kaikki nämä elokuvassa paisutellut kohtaukset käsiteltiin kirjassa varsin nopeasti. Joskus jokin jännitysnäytelmä olikin jo parissa lauseessa ohi.

 

Muumi-kirjoista puhuessa on pakko hehkuttaa Janssonin kirjoitustapaa. Se on jotenkin niin lempeä ja tietyllä tapaa opettavainen muttei lainkaan tuputtava. Samalla tarinassa voi olla silti menoa ja meininkiä ja todellista seikkailuhenkeä. Se ei kuitenkaan jyrää noita pieniä ajatushelmiä, joita on ripoteltu tekstin lomaan aikuislukijoiden iloksi. Nuuskamuikkunen oli tällä retkellä selkeästi se järjenääni monissa tilanteissa. Olikin myös mielenkiintoista huomata kuinka kirja erosi monin paikoin filmatisoinnista. Esimerkkeinä sanottakoon, että Myy ei ole koko retkellä mukana ja Niiskut ovat muumien kaltaisia mutta vaihtavat väriä. 

 

Suorastaan rakastin tätä pientä teosta. Olin pahassa flunssassa ja tämä oli juuri täydellinen lukuromaani tuohon hetkeen. Se oli täysiverinen seikkailufantasia, mutta samalla ajatushermoja kutitteleva. Olihan teoksessa myös suuria teemoja. Pyrstötähti tuntui kuvastavan kirjoitusajankohdan epävarmuuksia ydinsodan pelosta. Kuinka kukin siis reagoi, kun tuho uhkaa aivan nurkan takana? Janssonin kieli ja dialogi myös isku ollen juuri sopivan simppeliä, mutta silti kauniisti eteenpäin rullaavaa unohtamatta kuitenkaan huumoria. Tuo ihastuttava kuvitus vielä kruunasi kaiken. Tämä nousikin nyt lempparikseni tähän asti lukemistani Muumikirjoista. Toisaalta en malta odottaa mitä kaikkea muuta vielä minulla onkaan edessä.

 

Tähdet: 5  / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

4. Muumipapan urotyöt

5. Vaarallinen juhannus

6. Taikatalvi  

 

Muualla luettu: Kirjat kertovat, Kirjahullun päiväkirjat, Luettua elämää, Luettua, Vinttikamarissa, Hurjan Hassu Lukija, Pauline von Dahl, Anna minun lukea enemmän, Kirjojen keskellä, Unelmien aika, Vauhkon kirjat ja kirjaimet, Satun luetut, Yöpöydän kirjat, Jokken kirjanurkka ja Kirjavinkit  

Havukka-ahon ajattelija - Veikko Huovinen

Kirjan nimi: Havukka-ahon ajattelija

Kirjoittaja: Veikko Huovinen

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1942 / 2017

Sivumäärä: 211

Mistä: Kirjastosta

 

' Kuitenkin nuo oudot miehet rupesivat elämään niin kiehtovasti hänen mielikuvituksessaan, ettei hän voinut sitä itsellekään heti tunnustaa. Jokohan saisi vihdoinkin nähdä oikeita tutkijoita... '

s. 28

Konsta Pylkkänen on metsien työläinen, jonka mieli on poikkeuksellinen. Hänen suurin intohimonsa on pohtiminen. Aihe voi olla suuri kuin avaruuden äärettömät ulottuvuudet tai atomipommien seuraukset tai sitten aivan pienen pieni kuten mittarimadon sielunelo. Varmaa on vain se, että tämän mielen on päästävä pohtimaan maailman ihmeitä. Muut kyläläiset seurailevat Konstan toimia puolittain huvittuneina ja puolittain turhautuneina. Eihän tuon ukon jutuista oikein ota selkoa, mutta kovasti se laskee luikuria huuliltaan. 

 

Nyt tuonne Kainuun korpiin on kuitenkin saapunut peräti kaksi tutkijaa, ehkä jopa lisensiaatteja. He tarvitsisivat osaavaa eränkävijää ja apulaista kesän tutkimuksiinsa ja niin Havukka-ahon ajattelijaa lähdetään hakemaan. Luonnollisesti Konsta ei voi vastustaa kiusausta päästä turisemaan mieltä pohdituttavista asioistaan peräti oikeiden tutkijoiden kanssa. Mitä tapahtuu tutkijoiden kohdatessa merkillisen metsien ajattelijan, se selviää tässä pienoisteoksessa. 

 

' Matkallaan Havukka-ahoon Pylkkänen tunsi itsensä kumman levottomaksi. Hän oli varma siitä, että suuret ajatukset odottivat ulospääsyään hänen pääkopassaan. Ne jurottivat siellä kuin ukkospilvet ja painoivat mielen matalaksi. Hänen täytyisi juuri nyt saada rauhassa mietiskellä! Mutta kun ei saa olla rauhassa, akat huutavat auringonnoususta alkaen, ja töitä pitäisi tehdä. Ja täällä sydänmaan ryteikössä on niin ahdasta ja läkähdyttävää. Jos olisi iso järvenselkä, niin katse yltäisi pitemmälle ja saattaisi löytyä sininen ajatus... Täällä ne ovat kuin homehtunut lehmänrieska. Lehmänrieskan värisen ajatuksen hän kyllä tavallisesti jättää puoleen väliin, se on niin tympeätä...

Tämäkin päivä oli mennyt melkein hukkaan, ei tullut kunnolla käsitellyksi kuin mittarimato. '

s. 28 

 

Voi tuota korpifilosofia! Ei ajattelun vaadi maisterinpapereita eikä uteliaisuus koulutettua mieltä. Erityisesti kun päädyttiin ihmettelemään luonnon pieniä ihmeitä pysähdyin Havukka-ahon ajattelijan mukana niiden äärelle. Itsekin olen mökin terassilla tuijotellut tuntitolkulla, kun jokin öttimönkiäinen rakensi hiekkamaahan tunnelia, toi lopulta saaliin piiloon ja sitten huolella asetteli pienen pienet hiekanjyväset takaisin paikalleen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai entäpä upeat jääkiteet joita syntyy veden jäätyessä lätäköissä! Luonnon ihmeet ovat upeita, kun vain malttaa irrottautua arjen posotuksesta ja pysähtyä niiden äärelle. Yksi lempikohtaukseni olikin Huovisen teoksessa, kun Havukka-ahon ajattelija menee sisälle onttoon honkaan. Vau se vasta olisikin kokemus!

 

Tämä Huovisen teos päätyin lukulistalleni oikeastaan siksi, että iäkäs tätini vertaa itseään aina pieneksi Havukka-ahon ajattelijaksi. Halusin viimein siis saada selon, minkäslaisesta tyypistä onkaan kyse. Kyllähän tästä klassikosta oli jokin mielikuva entuudestaan, mutta monia erityisesti kauhuklassikoita lukiessani olen huomannut, että mielikuva ei aina lopulta vastaakkaan sitä lopullista teoksen tarinaa. Suurena lukijan oli siis aika jättää tekosyyt sikseen ja ottaa itse opus kauniiseen käteen. Ja jälleen sen totean, että osittain sain sitä mitä tilasin ja toisaalta osittain en.

 

Lukukokemukseni Havukka-ahon ajattelijasta oli siis hiukan kahtiajakoinen. Toisaalta pidin paljon noista maailman ihmettelyistä, mutta teoksessa oli myös aspekteja, jotka hiukan latistivat lukukokemustani. Ensinnäkin, miksi näissä suomalaisissa klassikoissa niin usein miesten pitää keskittyä ryypiskelemään niin paljon. Itse en juo ja toistuvat ryyppykuvaukset rupeavat tympäisemään minua aika nopeasti. Toinen seikka taas oli Huovisen tekstin vaikeaselkoisuus. Joskus esimerkiksi kun henkilöt heittelivät huulta keskenään niin en tuntunut saavan tekstin päästä, jalasta tai edes hännänpäästä otetta. Ihmettelin vain mitä ihmettä tässä taas selitetään ja tuskailin eteenpäin, kunnes taas päästiin selkeämmille vesille. Ei koko teos siis ollut vaikeaselkoista tarpomista, mutta varsinkin aluksi meni hyvä tovi päästä Huovisen kerronnan imuun. Vaikka luontokuvaus ja pohdinnat siis herättivät tämän lukijan innostuksen ja Konstan kujeilevat velmuilut pitivät huumoria yllä, niin vähän pitää silti rokottaa lukukokemuksen mukavuuspisteistä. 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakimara, Tavaus, Kirjarikas elämäni, Kartanon kruunaamaton lukija, Oksan hyllyltä, Kirjan pauloissa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ankin kirjablogi, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Books by Taru ja Jokken kirjanurkka