Sarja: Harry Potter #1
Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1997, suomennos 2001
Sivumäärä: 335
Mistä: Omasta hyllystä
' Tuulenviri pörhisti siistejä pensasaitoja Likusteritiellä, joka oli hiljainen ja siivo katu musteisen taivaan alla, vihoviimeinen paikka jossa voisi odottaa tapahtuvan kummia. Harry Potter käänsi kylkeä huopiensa sisässä, muttei herännyt. Toinen pieni käsi sulkeutui viereen jätetyn kirjeen ympärille ja poika jatkoi uniaan tietämättä olevansa erityinen, tietämättä olevansa kuuluisa, tietämättä heräävänsä muutaman tunnin kuluttua rouva Dursleyn kirkaisuun kun tämä avaa etuoven pannakseen tyhjät maitopullot ulos, tietämättä sitäkään ettei hänen Dudley-serkkunsa muutamaan viikkoon muuta tekisikään kuin tökkisi ja nipistelisi häntä... hän ei voinut mitenkään tietää, että juuri sillä hetkellä ihmiset tapasivat toisiaan salaa kautta maan, kohottivat lasinsa ilmaan ja sanoivat hiljaisella äänellä: "Harry Potterille - pojalle joka elää!" '
s. 24
Dursleyt ovat mitä tavallisin englantilainen perhe. Mitään ihmettä tai kummaa ei voisi sattua heille. Ja kuitenkin eräänä aamuna rouva Dursley löytää kauhukseen kuistiltaan pienen pojan - Harryn. Harry-poika kasvaa Dursleyden parissa ja he tekevät joka välissä hyvin selväksi kuinka epähaluttu hän on. Hintelä Harry asuu portaiden alla pienessä kaapissa ja hänen hemmoteltu serkkunsa Dudley kiusaa häntä joka välissä. Harryn yhdennentoista syntymäpäivän lähestyessä kaikki kuitenkin muuttuu. Hän saa ensimmäistä kertaa kirjeen. Dursleyt hävittävät kirjeen kuitenkin pikimmiten, mutta niitä rupeaa tulemaan aina vain lisää. Lopulta he lähtevät pakomatkalle, mutta niin vain käy että lopulta kirje tavoittaa Harryn. Ja se mullistaa pienen Harryn koko elämän.
Harry saa kuulla nimittäin olevansa velho! Eikä mikä tahansa velho vaan suorastaan legenda taikapiireissä - Poika joka elää! Yhtäkkiä arjen tavallisen kurjuuden sijaan hän löytää itsensä Viistokujan taikapuodeista ostamassa ihka ensimmäistä taikasauvaansa ja sitten jo istutaankin Tylypahkan pikajunassa kohti uskomatonta taikakoulua. Harry saa ystäviä punahiuksisesta hujoppi Ronista ja myöhemmin myös kaikkitietävästä ja rasittavasta Hermionesta. Onpahan myös töhö Neville. He käyvät erilaisilla oppitunneilla oppimassa taikasauvan käyttöä, muodonmuutoksia, taikajuomia, yrttejä, tähtitiedettä ja taikuuden historiaa. Koulussa on kuitenkin yksi käytävä, jonne ei missään nimessä saa mennä. Ja vahingossa juuri sinne ystävätriomme päätyy eksymään. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumasarja, jossa nämä ensimmäisen vuoden oppilaat pyrkivät selvittämään mitä ihmettä Tylypahkan uumeniin onkaan piilotettu ja kuka onkaan se taho, joka on valmis tekemään kaikkensa, jotta saisi tuon asian ryövättyä.
' Tylypahkassa oli sataneljäkymmentäkaksi portaikkoa: leveitä ja laajoja, kapeita ja huteroita, joitakin jotka johtivat perjantaisin jonnekin muualle, joitakin jotka katosivat puolimatkassa niin että piti muistaa hypätä. Siellä oli myös ovia jotka eivät auenneet, ellei pyytänyt kohteliaasti tai kutittanut niitä juuri oikeasta kohdasta, ja ovia jotka eivät olleetkaan ovia vaan kiinteää seinää joka vain teeskenteli. Oli myös hyvin vaikea muistaa missä mitäkin oli, koska kaikki tuntui vaihtavan vilkkaasti paikkaa. Muotokuvien ihmiset kyläilivät toistensa luona ja Harry oli varma että haarniskat osasivat kävellä. '
s. 146-147
Oi olipa ihanaa sujahtaa Harry Potterin tuttuun ja turvalliseen syleilyyn vastapainona David Foster Wallacen Päättymättömän riemun uuvutukselle. Olen nämä lapsena lukenut pariin otteeseen ja seitsemisen vuotta sitten aikuisen silmin uudestaan koko sarjan. Silti vahvimmat muistikuvani tästä sarjasta perustuvat noihin elokuviin, jotka olen nähnyt niin lukemattomat kerrat. Ja olin tässä seitsemässä vuodessa jälleen ehtinyt unohtaa kuinka paljon herkullisempi tämä kirja onkaan elokuvasovitukseen verrattuna! Näin sitä hauskasti pääsee kokemaan Tylypahkan ihmeet aina uudestaan ja uudestaan melkein kuin uusin silmin :D
Olin kyllä niin fiiliksissä tätä teosta lukiessa. Sen sadunomainen ja värikäs kerronta imaisi minut välittömästi matkaansa. Huumoria piisasi näillä sivuilla, mutta samalla taustalla kulki suurempikin tarina. Mielenkiintoisesti Tylypahkaankin päästiin vasta lähemmäs teoksen puoliväliä, ja ne suuret loppukohtauksetkin kestivät vain joitakin sivuja. Toisaalta siinä juuri piili osa teoksen viehätyksestä. Itse toiminnan sijasta se keskittyy kuvaamaan ja kasvattamaan henkilöitään ja tuota lumoavaa Tylypahkan taikamaailmaa. Ei siis ihme, että tämä sarja on hurmannut lukijoita vuodesta toiseen ja sen lumovoima jaksaa kannatella yhä edelleen melkein kolmekymmentä vuotta sen ensijulkaisun jälkeen. Edelleen sitä haaveilee, että joku päivä itsekin vielä pääsisi osaksi Tylypahkaa :D
' "Tyly tyly tyly tyly Tylypahka,
tahdomme tietoa udella,
oommepa vanhoja kaljupäitä
tai nuoria polvet ruvella.
Täyttää jollain kiinnostavalla
voisit tämänkin aivon,
sillä kärpäsenraadot ja nöyhtä valtaa
äkkiä tyhjän kaivon.
Siis oppia anna arvokasta,
unohtunut palauta mieleen,
parhaasi tee, me teemme myös,
vaikka välillä menisi pieleen." '
s. 142-143
Tähdet: 4.5 / 5
Muualla luettu: Luettua elämää, Amman lukuhetki, Kirjahullun päiväkirja, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä, Sekaisin kirjoista, Paljon melua kirjoista, Hurjan Hassu Lukija, Hemulin kirjahylly, Tuntematon lukija, Sinisen linnan kirjasto, Kirjapöllön huhuilua, Kirjakimara, Yöpöydän kirjat ja Lukuneuvos