Rakkautta koleran aikaan - Gabriel García Márquez

Kirjan nimi: Rakkautta koleran aikaan (El Amor en los tiempos del cólera)

Kirjailija: Gabriel García Márquez, suomentanut Matti Brotherus

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1985, suomennos 2020

Sivumäärä: 483

Mistä: Kirjastosta

 

' - Fermina, hän sanoi, - olen odottanut tätä tilaisuutta yli puoli vuosisataa toistaakseni teille vielä kerran ikuisen uskollisuuteni ja kuolemattoman rakkauteni valan. '

s. 75

 

Tohtori Urbino on arvostettu lääkäri ja karibialaisen kotikaupunkinsa yhteisön kulmakivi. Nyt kuitenkin ikä rupeaa painamaan häntäkin. Elämä kuitenkin rullaa tiettyjen rutiinien mukaam vaimo Ferminan kanssa. Töitä, edustustilaisuuksia ja aamuisia kolisteluja kylpyhuoneessa, jotta vaimo herää ja auttaa. Kohtalon ivana tohtori Urbino kiipeä kuitenkin papukaijan perään tikapuille ja kuolee.

 

Hautajaisissa iäkäs leski Fermina Daza kohtaa menneisyytensä haamun. Iäkäs herramies nimittäin tulee tunnustamaan ikuista rakkauttaan häntä kohtaan. Tämä mies on Florentino Ariza. Mies joka lähetteli hänelle kirjeitä ja soitti serenadeja heidän viattomassa nuoruudessa. Rakkausjutusta ei tuolloin tullut mitään, mutta silti hän on omistanut koko elämänsä Fermina Dazan muistolle.

 

' Sillä hänen ainoa kiinnekohtansa menneisyydessä oli lyhytaikainen lemmensuhde Fermina Dazan kanssa, ja vain sellaisilla asioilla joilla oli jotain tekemistä Fermina Dazan kanssa, oli ylipäätänsä merkitystä hänen elämänsä tilinpäätöksessä. Niinpä sinä iltapäivänä kun hän näki pääskyset sähköjohdolla, hän kävi läpi menneisyytensä vanhimmasta mielikuvasta alkaen, muisteli tilapäisiä naissuhteitaan, loppumattomia esteitä jotka hänen täytyi raivata päästäkseen johtavaan asemaan, lukemattomia vaikeuksia jotka hän oli aiheuttanut raivokkaassa määrätietoisuudessaan jotta Fermina Daza olisi hänen omansa ja hän Fermina Dazan, ennen kaikkea muuta ja vastoin koko maailmaa, ja vasta silloin hän huomasi että elämä virtasi hänen ohitseen. '

s. 302-303

 

Luin reilu vuosi sitten Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Tuo teos oli haastava, mutta samalla tarjoili niin mieleenpainuvan ja omalaatuisen maagisen realismin höystämän tarinan, jossa ei koskaan voinut olla varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Oli pakko nostaa hattua Márquezin taiturimaiselle kynäilylle. Tunnustin hänen ansainneen klassikkoasemansa latinalaisen amerikan kirjallisuuden saralla. Päätinkin siis tutustua lisää hänen tuotantoonsa. Ikävä kyllä Rakkautta koleran aikaan ei kolahtanut samoin minuun.

 

Tämä teos poikkesi monin tavoin tuosta aiemmasta lukukokemuksestani. Ensinnäkin tässä ei ollut tuota maagisen realismin pohjavirettä, mitä olen oppinut odottamaan Etelä-Amerikkalaisilta kirjailijoilta. Tietty taika jäi siis uupumaan. Sen lisäksi tässä keskityttiin vain yhden sukupolven elämään. Tarkemmin tohtori Urbinon, Fermina Dazan ja Florentino Arizan elämiin nuoruudesta aina elämän ehtoopuolelle. Márquezin kerronta on varsin raskasta ja melkein viisisataa sivua kerrontaa vain näiden ihmisten elämistä ja ihmissuhteista ei vain jaksanut pitää kiinnostusta yllä.

 

Alussa koin kuitenkin tämänkin teoksen parissa samaa imua kuin Sadan vuoden yksinäisyydessä aikoinaan. Márquezin omalaatuinen kerronta ja odottamattomat käänteet kiehtoivat. Sitten kuitenkin hyydyin, kun monta sataa sivua vain keskityttiin Florentiinon naissuhteisiin ja pakkomielteeseen Fermina Dazaan. En itse kokenut tätä enää kovin suurena rakkaustarinana vaan Florentin tunteet rupesivat olemaan jo aika häiritsevän pakkomielteisiä. Tiivistää tätä teosta olisi pitänyt ja isolla kauhalla. Tulipahan kuitenkin luettua, vaikka pitkään se olikin aikamoista tarpomista.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakaapin kummitus ja Tarinoiden taikaa  

 

Ehtoolehdon tuho - Minna Lindgren

Kirjan nimi:Ehtoolehdon tuho

Sarja: Ehtoolehto #3

Kirjailija: Minna Lindgren

Lukija: Elina Latva
Julkaisija: Teos

Julkaisuvuosi: 2015, äänikirja 2014

Kesto: 9h 51min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kuolema Ehtoolehdossa teoksessa tapasimme yhdeksänkymppiset Siirin ja Irman sekä Anna-Liisan ja Suurlähettilään. Ehtoolehdon pakolaisissa Ehtoolehdon palvelukoti oli remontin alla ja rakkaat vanhuksemme joutuivat lähtemään evakkoon sen tieltä. Nyt Ehtoolehto on kuitenkin saatu takaisin toimintakuntoon ja entistä ehompana. Palvelutalosta on nimittäin tehty hoivateknologian pilottikeskus. Hoitajat on korvattu täysin automaattisilla älyseinillä ja hoivaroboteilla. Ruokakin tulee 3D-tulostimesta niin että voit valita värin ja muodon. Kaikki toiminta myös tapahtuu henkilökohtaisen läpyskän avulla joka avaa niin ovet kuin toimii maksukorttina. Mikäs sen helpompaa! 

 

Kaikki ei kuitenkaan ole niin auvoista kuin julkikuva antaisi ymmärtää. Täysin hoitotaitoja osaamattomot 'vapaaehtoiset' tuntuvat olevan palvelukeskuksessa vain hakemassa lahjoituksia herätysliikkeelleen ja älyseinätkin julistavat raamatun ilosanomia enemmän kuin antavat varsinaista tietoa. Vanhuksia rupeaa myös kuolemaan. Siirin ja Irman on siis jälleen tartuttava toimeen ja pelastettava väki ennen kuin uskovaiset vievät kaikkien rahat tai teknologia henget.

 

Olen pitänyt Lindgrenin Ehtoolehto sarjasta paljon. Hänen satiirinsa suomen vanhustenhoidon tasosta on ollut veitsenterävän osuvaa. Silti samaan aikaan nämä teokset ovat myös pursuilleet huumoria. Kuinka nerokas tapa Lindgrenillä onkaan ollut tuoda epäkohdat esiin ison massan lukualustoille! 

 

Tällä kertaa en kuitenkaan rakastunut kuten edellisissä osissa. Jokin tuntui muuttuneen. Tässä satiirikon kynästä oli päässyt purkautumaan mukana huumorin sijasta hiukan liiankin kärkästä ja sapekasta menoa. Rottaongelmia ja vanhukset hyljätty täysin yksin keskukseensa. Ja mikä pakko oli tuoda nuo uskovaiset mukaan kuvioon ja vielä noin äärimmiillen kuvattuna hurmoksessaan. Ja sitten lopussa piti vielä juoksuttaa näyttämölle nopeasti edellisten osien unohdetut könsikkäät näytille niin tökerösti. Mielummin oltaisiin annettu heidänkin olla rauhassa omissa osissaan.   

 

Tällä kertaa Lindgrenin menestysresepti ei siis enää uponnut minuun. Liian kitkerän satiirin ja huumoristisen terävänänäköisyyden raja on kuin nuorallakävelyä, ja ikävä kyllä tällä kertaa tuntui, että tarina ei pysynyt enää nuorallaan. Harmi, että näin vetävä sarja meni sitten lässähtämään lopussa näin. Kyllähän tämä edelleen suorastaan ravistelee lukijaansa ajattelemaan vanhustenhoidon tilannetta. Suosittelen kuitenkin edelleen tutustumaan tähän tärkeitä epäkohtia esiin nostavaan sarjaan, vaikka tämä viimeinen osa ei minuun enää uponnutkaan.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kuolema Ehtoolehdossa

2. Ehtoolehdon pakolaiset  

 

Muualla luettu: Kirjavuori, Tuijata, Amman lukuhetki, Sivutiellä, Kasoittain kirjoja, Yksi luku vielä..., Kirjoihin kadonnut, Illuusioita, Kirjojen keskellä, Nenä kirjassa, Anun ihmeelliset matkat ja Lukutoukan kulttuuriblogi  

 

Pientä fiksausta vailla - Amanda Vaara

Kirjan nimi: Pientä fiksausta vailla

Sarja: Majatalo Villa Venla #1

Kirjailija: Amanda Vaara

Lukija: Mervi Takatalo
Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2017, äänikirja 2019

Kesto: 7h 5min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Venla on kiinteistönvälittäjä, joka on saanut tarpeekseen. Työuupumus pakottaa punnitsemaan uudestaan elämänvalintoja, ja niin Venla päätääkin heittää hyvästit jakkupuvuille ja ostaa vanhan kyläkoulun. Pienellä fiksauksella kyläkoulusta voisi saada mitä mainioimman pienen majatalon. Venla laittaa siis blogin ja somekanavat pystyyn ja ilmoituksen huoneista Airbnb:hen. Tästä alkaa uusi alku!

 

Uusi auvoinen elo ei kuitenkaan ala täysin töyssyittä. Kouluikäiset lapset asuvat hänen luonaan vuoroviikoin, mutta siinä missä nuorempi poika löytää ystävän naapurista kapinoi teinitytär senkin edestä. Tilanne eskaloituu jopa huoltajuuskiistaan asti. Sitten naapuri osoittautuu innokkaaksi lainaajaksi, joka ei sitten millään palauta tavaroita takaisin. Onneksi toinen naapurinmummo kanoineen osoittautuu mukavaksi tapaukseksi. Kesän myötä varauskalenteri täyttyy ja pop-up kahvilaa laitetaan pystyyn. Vieraita on monenlaista, mutta varsinkin eräs rastahiuksinen trubaduuri saa Venlan katseen hakeutumaan itseensä. Kyllä kaikki ehkä sittenkin järjestyy. Vai järjestyykö? 

 

Ja kesäinen hömppäputki jatkuu. Tällä kertaa jälleen takaisin Suomeen ja vanhan kyläkoulun helmoihin. Kyllähän sitä itsekin joskus pohti, että miksi ei ostaisi maalta tuollaisen tilavan kyläkoulun ja laittaisi pienimuotoista majoitustoimintaa pystyyn. Sitten elämän realiteetit tulivat vastaan, mutta oli silti mukavaa päästä seuraamaan Venlan matkassa tuon haaveen muotoutumista. Enkä voi sanoa etteikö kannessa komeillut kana saattanut hiukan vaikuttaa myös äänikirjan valintaan :D 

Genrelleen tyypillisesti tosin kaikki sujui majatalon bisneksen kanssa vähän liiankin helposti. Blogista tulee välittömästi suosittu ja varauskalenteri näyttää heti täyttä koko kesäksi, tapahtumat ovat hittejä ja kätevästi saadaan apumieskin remmiin mukaan. Ei ehkä ihan noin ruusuista olisi todellisuudessa, mutta teoksen draama onkin haluttu hakea muualta eli ihmissuhteista. Näin majatalo on jäänyt siksi turvasatamaksi ja pumpuliseksi ihannemaaksi, jota Venla kaipasi.

 

Tämä teos oli kuitenkin varsin leppoisa hyvänmielen kesäkirja. Tuo Venlan ex-mies oli kyllä kauhea, mutta pitäähän sitä draamaa tosiaan jostain saada aikaiseksi. Venla myös kipuili ystävyyssuhteidensa kanssa, kun yhtäkkiä kaikki eivät enää osaakaan suhtautua siihen, että Venla on heittänyt jakkupuvut pois ja downsiftannut elämänsä. Onneksi naapurin mummon kanssa klikkasi. Ei se ystävyys ikää katso. Ei tämä mitään sen suurempaa tarjonnut, mutta kevyenä kesäteoksena omassa genressään varsin toimiva teos. Ehkä sitä voisi vielä palatakin Villa Venlan maisemiin.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Sivutiellä, Kirjahullun päiväkirja, Kahvikissan kirjahylly, Lukuneuvoja, Ja kaikkea muuta, Luettua ja maistettua, Kirjanmerkkinä lentolippu  ja Kirjat kertovat 

 

Sininen Daalia - Nora Roberts

Kirjan nimi: Sininen Daalia (Blue Dahlia)

Sarja: Puutarha #1

Kirjailija: Nora Roberts, suomentanut Anna Salo

Lukija: Anna Asunta
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2004, suomennos ja äänikirja 2023

Kesto: 15h 3min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Stellan elämä mullistuu, kun hän saa tiedon miehensä kuolemasta. Nyt hänestä tulee yllättäen kahden pienen pojan yksinhuoltaja. Kuinka pärjätä? Myöhemmin kun hän on saanut elämän taas  jotenkin rullaamaan, menee Stella työhaastatteluun Harperille kuuluun taimitarhaan. Stella todella haluaa tämän työn! Rosalind Harper on omalaatuinen perijätär, joka sanoo suoraan mitä ajattelee ja tekee asiat omalla tavallaan. Stellalla ja Rosalindilla kuitenkin löytyy yhteys. 

 

Stellan elämä löytää siis uudet uomansa. Hän muuttaa poikiensa kanssa Harperin kartanoon. Elämä on ihanaa kasvien täyttämää elämää. Mitä nyt puutarha-arkkitehti Logan tuntuu astuvan poikkiteloin jatkuvasti Stellan tehostusideoiden kanssa. Taimitarhalle pelmahtaa myös Rosalindin raskaana oleva kaukaunen sukulaistyttö pyytämään töitä. Naisista hitsautuu oma tiiminsa. Voisiko onni löytyä täältä taimitarhalta viimein heille kaikille? Tosin miten suhtautua kartanon haamuun joka on hyvin kiinnostunut Stellan pojista?

 

Ja jälleen jatketaan kevyemmällä kesälukemisella. Eräs ystäväni kertoi Nora Robertsin kirjojen olevan hänelle luottovalinta, kun kaipaa pakoa arjesta. Olen itse lukenut Robertsilta vain hänen Morsiussarjan ja yhden toisen trilogian joskus esiteininä. Päätin siis laittaa nyt Robrtsia testiin, mutta en ollut edes tajunnut kuinka valtava tuo Robertsin tuotanto onkaan! Jo pelkästään äänikirjoja oli niin vinot pinot, että siinä meni ihan pää pyörälle, mitä menisi valitsemaan. Harrastamme kuitenkin mieheni kanssa paljon puutarhassa niin kasvimaan kuin kukkien kanssa, joten tämä puutarhatrilogia kuulosti kiinnostavalta. Kuinka usein sitä nyt pääsee kurkistamaan taimitarhan arkeen.

 

Sininen Daalia olikin varsin leppoisa teos. Se oli hyvin uskollinen genrelleen. Päähenkilönainen on hukassa, mutta löytää uuden suunnan elämälleen. Sitten heitetään sekaan ärsyttävä, mutta samalla rakastettava könsikäs ja niin uusi romantiikkakin pääsee näyttämölle. Jäihän tuo muutos ärsytyksestä romanttisiin tunteisiin aika heppoisaksi, mutta se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus näissä teoksissa. Sen sijaan pidin siitä, että kertojia oli useampi ja vaikka Stella oli pääosassa myös muiden naisten elämää ruvettiin jo pohjustamaan. Oli myös kiva huomata, että pelkän romanttisen muutoksen sijasta tässä oli myös keskiössä tuo naisten välinen ystävyys ja hitsautuminen yhteen. 

 

Ja sitten siihen kartanon kummitukseen. Tosian vähäinen kosketukseni Robertsin teoksiin on ollut vain näihin hänen puhtaasti romanttisiin sarjoihinsa. Ilmeisesti hänellä on myös romanttista fantasiaa aikamoiset kasat tuotannossaan. Tämä sarja olikin sitten jokin hybridi näistä, sillä periaatteessa tarina oli kuin mikä tahansa romanttinen kesäpokkari, mutta tosiaan joku Harperin esi-isistä oli jäänyt kartanoon kummittelemaan. Tämä Harperin morsian oli myös hyvin omistushaluinen lapsia kohtaan ja talon väki päättikin aloittaa selvitystyön tuon haamun henkilöllisyydestä. Sanoisin, että tarina olisi toiminut ihan ilman tätä maagista ulottuvuuttakin, mutta toisaalta sainpahan nyt muistutuksen tästäkin puolesta Robertsin tuotannossa. Ehkä sitä pitäisi testata hänen jotakin hänen kunnon romanttisen fantasian sarjaakin.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Cillan kirjablogi    

 

Varjojen kuningatar - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Varjojen kuningatar (Queen of Shadows)

Sarja: Throne of Glass #4

Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 740

Mistä: Kirjastosta

 

Lasipalatsissa kohtasimme nuoren salamurhaaja Celaenan, joka joutui taistelemaan henkensä edestä ansaitakseen vapautensa ja paikkansa julman kuninkaan miekkana. Kolmannessa osassa hänet lähetettiin meren yli hoitelemaan vihollisvaltion kuninkaallisia. Tehtävänsä sijasta hän kuitenkin lähti tutustumaan haltiapuoleen itsestään ja löytämään tavan vapauttaa valtakuntansa julman kuninkaan ikeen alta.

 

Nyt Celaena on palannut Adarlaniin ja ottanut vanhan nimensä takaisin. Hän on Aelin, Terrasenin oikea kuningatar. Hän joutuu kuitenkin toimimaan varjoissa pelastaakseen rakkaansa kuninkaan hirmuisista kynsistä. Demonien valtaamat sotilaat vahtivat kaupunkia ja vuorilla on rakenteillä jotakin vieläkin kammottavampaa. Siksi Aelin pitää vielä viimeisen kerran astua salamurhaaja Celaenan nahkoihin ja taistella tiensä kohti kansansa pelastusta. 

 

' Hetki oli koittanut.

Hän veti henkeä kerran - ja toisenkin.

Hän oli tulen perillinen.

Hän oli itse tuli ja valo, tuhka ja hiillos. Hän oli Aelin Tulisydän, eikä hän kumartanut ketään eikä mitään paitsi kruunua, joka kuului hänelle perintöoikeuden, eloonjäämisen ja voiton ansiosta.

Aelin ryhdistäytyi ja livahti korean juhlaväen joukkoon. '

s. 170  

 

Huomaan lukevani nyt paljon Maasin teoksia ja toistan varmasti itseäni kun kerta toisensa jälkeen totean kuinka koukuttavia ja laadukkaita romantasian teoksia nämä ovatkaan. Hän on todella genrensä kuningatar! Throne of glass löytyy kuitenkin kirjastosta nuortenosastolta eli tätä lukiessa kyllä kemiaa löytyy pääparin välillä, mutta yksityiskohtaisen aktin kuvauksen sijasta pysytään niissä kuumissa tunteissa ja jännitteen rakentamisessa. Ja minulle tämä itseasiassa sopi paremmin kuin hyvin, sillä tuo kemia tosiaan oli varsin kiistämätöntä näinkin! Joskus vähemmän on enemmän niin sanoakseni.

 

Maasilla on taito kirjoittaa näitä mammuttiromaanejaan, jotka silti pitävät otteessaan sata sivua toisensa jälkeen. Tylsää ei todellakaan ehdi tulla! Näitä lukiessa ei koskaan voi tietää minne suuntaan tarina lähtee seuraavaksi kaartumaan. Tässä oli jälleen kiinnostavasti monta eri näkökulmaa ja osa osalta tähän sarjaan kasvaa lisää kiinnostavia elementtejä. Salamurhaajia, haltijoita, noitia, lohikäärmeitä, demoneita, muodonmuuttajia ja muita taikaa hallitsevia. Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea Maasilla onkaan tämän sarjan puitteissa keksinyt meidän lukijoiden pään menoksi. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Lasipalatsi

2. Keskiyön kruunu

3. Tulen perillinen

 

Muualla luettu: Haaveena kirjailijan ura, Kaiken ei tarvitse olla totta ja Lotta reads books   

 

Villa Hildan kesä - Michaela von Kügelgen

Kirjan nimi: Villa Hildan kesä (Sommar på Villa Hilda)

Sarja: Villa Hilda #1

Kirjailija: Michaela von Kügelgen, suomentanut Hanni Salovaara

Lukija: Anna-Riikka Rajanen
Julkaisija: S&S

Julkaisuvuosi: 2025, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 8h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Louise on entinen tv-kokki, jonka ura kuitenkin valui vessanpytystä alas erään skandaalin seurauksena. Sen jälkeen hän on vuosia toiminut puhelinmyyjänä vältellen maailmaa. Nyt kuitenkin hänen aikuisen tyttärensä pienen tuupinnan seurauksena, hän löytää itsensä Tukholman saaristosta pieneltä Halsterön saarelta työhaastattelusta uudelleen avattavan majatalon Villa Hildan kokiksi. Voisiko hän viimein vapautua menneisyyden kahleistaan ja päästä toteuttamaan jälleen intohimoaan keittiöön?

 

Sitten on Thomas. Hän on toimittaja, jonka ura on myös lähtenyt laskusuuntaan ja journalistipalkinnot ovat vaihtuneet yritysten maksettuihin mainosjuttuihin. Hän kaipaa kipeästi töitä kesäksi ja niin hän lähtee ystävänsä järjestämänä saaristoon Villa Hildaan vastaamaan majoitustoiminnasta. Mitään käytännönkokemusta hänellä ei tosin ole ja oma kämppäkin näyttää aina kuin pommin jäljiltä. Mutta voisiko hänkin löytää uuden suunnan elämälleen?

 

Villa Hildan kesä aloittaa uuden Tukholman saaristoon sijoittuvan kirjasarjan. Villa Hilda vaikuttikin varsin sympaattiselta paikalta. Jokin näissä pienten paikkojen yhteishengen kuvauksissa vain vetoaa. Tässä oli juuri sopivasti kuvattu tuota pienen majatalon pyörittämisen arkea ja erityisesti nautin Louisen mukana keittiössä. Jotkut tosin ärsyttivät, kuten päällepäsmäri liikenainen Sanne, joka tulee kertomaan kuinka asiat pitäisi tehdä ja samalla jättää pienen poikaansa juoksentelemaan yksin ympäri saarta, kun äidin on pakottava tarve tehdä aina töitä.

 

Rakastuin vastikään Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään teoksen saaristokuvaukseen ja jäinkin janoamaan lisää - tosin tällä kertaa kesään sijoittuvaa tarinaa. Löysinkin tämän suomenruotsalaisen Kügergenin teoksen. Tämä teos olikin ihan mukava, mutta itse saaristo jäi kuitenkin enemmän vain sanoihin. Se ei herännyt henkiin kuten Paasion teoksessa, jossa meren tyrskyt pärskivät naamalle.

 

Villa Hildan kesässä oli paljon hyvää. Villa Hildan majatalo oli sympaattinen. Oli myös mukavaa vaihtelua lukea nelikymppisistä aikuisista etsimässä uutta suuntaa elämälleen tällaisessa kevyessä majatalokirjassa. Tosin sen myös huomasi, että kirjailijalla oli paljon sanottavaa ja aivan liikaa oli yritetty tunkea yhden kirjan väliin. Sivuosassa oli niin ullakolta löytyneitä rakkauskirjeitä, hoivakotiin unohtunutta äitiä, me too:ta, kirjan kirjoittamista ja työnarkomaniaa. Romanttisia jounteita oli myös punottu molemmille päähenkilöille. Tarina jäi kaipaamaan selkeämpää fokusta, sillä nyt mihinkään näistä teemoista ei oikein ehditty syventyä ja ne jäivät hiukan irrallisiksi langainpäiksi. Näen tässä sarjassa kuitenkin potentiaalia. Ehkäpä seuraava osa osaisi keksittyä jo enempi teemoiltaan, kun pahimmat patoumat oli saatu kuvattua jo osaksi tätä ensimmäistä tarinaa?

 

Tähdet: 3 / 5

 

Kana joka tahtoi lentää - Sun-mi Hwang

Kirjan nimi: Kana joka tahtoi lentää (Madang-ŭl Naon Amt‘ak)

Kirjailija: Sun-mi Hwang, suomentanut Hilla Hautajoki

Lukija: Ritva Holmström
Julkaisija: Sitruuna

Julkaisuvuosi: 2000, suomennos 2015 ja äänikirja 2018

Kesto: 3h 8min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Tähkä asuu pienessä häkissä. Hän näkee pienen pienestä oven raosta maatilan pihaa, jossa kukko ja kana, koira ja ankat taapertavat vapaina ja haaveilee itsekin vapaudesta. Mutta ennen kaikke hän haaveilee siitä, että joku päivä hän saisi hautoa oman poikasen. Tähkä on nimittäin kana. 

 

Tähkän elämänilo on lopussa ja se ei enää jaksa tuottaa kunnon muniakaan. Maatalon isäntäväki päättääkin viedä sen kynittäväksi muiden vanhojen ja sairaiden kanojen kanssa. Kuin ihmeen kaupalla Tähkä kuitenkin selviää. Ja siitä alkaa sen taistelu vastoinkäymisiä vastaan. Kaukana siintää kuitenkin sen haave munan hautomisesta ja omasta poikasesta. Voisiko se saada tämän, vaikka ladon muu eläinväki sitä sorsiikin ja näätä uhkaa vapaudessa?

 

Meille saapui kanoja toukokuussa ja luonnollisesti halusin päästä lukemaan jotakin romaania kanojen sielunmaisemasta. Tämä korealaisen Sun-mi Hwangin teos osuikin silmääni äänikirjapalvelussa. Ennestään en tiennyt tarinasta mitään, mutta kuten esittelytekstissä kuvattiin niin 'Toisinaan vähäpätöisimmät hahmot tekevät sankarillisimmat matkat'.

 

Jokin näissä aasialaisissa vähäeleisissä tarinoissa tekee vaikutuksen. Tarina on lyhyt eikä siinä paljon ehdi tapahtua, mutta silti se ehtii koskettamaan. Ensin koin Tähkän matkassa surua häkkielämän ahdistavuudessa ja kuinka hienosti Hwang kuvasikaan epäonnistuneiden munien tuomaa mielipahaa. Entäpä kuinka ilkeitä muut ladon vapaat eläimet olivat kun eivät huolineet Tähkää joukkoonsa. Ja sitten muna! Vaikeuksia täynnä oli tämän pienen kanan elämä, mutta siltikin. Jopa edes kammottava Näätä ei jäänyt pelkäksi pahikseksi. Lopussa olin aivan kyyneleet silmissä.

 

Äitiys on myös isona teemana tässä - onhan Tähkän suurin toive hautoa oma poikanen. Vaikka tämäkään ei suju täysin suunnitelmien mukaisesti, löytää hän äitiyden riemut. Ja myös ne lapsosen kasvun tuomat haasteet. Ja viimein on pakko päästää nämä lentämään pesästä kohti omaa elämää. Voi Tähkä! Tämä pieni tarina onnistui koskettamaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lukuneuvoja, Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi, Kirjojen keskellä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lukijatar, Lastenkirjapino ja Kirjavinkit