sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Kirjavuosi 2023

 


Lumi on peittänyt maat paksuun valkoiseen vaippaan ja raketit paukkuvat. On siis jälleen tullut aika tehdä katsanto kuluneeseen vuoteen. Tämä on ollut minulle suurten mullistusten vuosi, sillä saimme perheenlisäystä alkuvuodesta. Elämä lapsen kanssa muuttaa paljon, mutta onneksi lukuharrastukseni on säilynyt yllättävänkin entisellään. Data asioita opiskelleena oli kuitenkin tartuttava aineistoon ja tutkittava mitenkäs se vuosi todella meni ja minkälaisia muutoksia tämä elämänmullistus toi lopulta tullessaan. Tässä siis vuoden 2023 lukudatani:
 
Luetut kirjat: 72 kpl
 
Fyysinen kirja: 67
Äänikirja: 4
e-kirja: 1
 
Kotimaisten osuus: 29 %
Sarjan osien osuus: 38 % 
Uutuudet: 29 %


Luetut sivut: 24 948
Kuunneltu aika: 42h 33min
Keskimääräinen teoksen pituus: 367 sivua
Yli 500 sivuisten osuus: 13 %

Pisin teos: 964 sivua Maan ja veren huone, Sarah J. Maas
Lyhyin teos: 99 sivua Hiljaisuus, Don DeLillo
 
 
Mistä luettavaksi:

Kirjasto: 62
Omasta hyllystä: 6
Lainassa: 4


  
Kieli: 
Suomi: 70
Englanti: 2

Kirjailijoiden sukupuolijakauma:
Mies: 31
Nainen: 41


Sellaista dataa tällä kertaa. Hauskasti vuosi sitten puhelin kuinka tämän vuoden tilastot tulevat näyttämään hyvinkin erilaisilta, koska lapsiarjessa tuskin ehtisin lukemaan niin kuin ennen. Nyt kuitenkin on pakko myöntää, että hämmästyttävän vähän se on vaikuttanut lukuharrastukseeni. Luin melkein saman verran kuin edellisenäkin vuonna. Paljon tähän on varmasti vaikuttanut se, että pikkuinen nukahti usein syliini, milloin oli mainiota aikaa lukea. Nyt taas olen löytänyt vuoden lopussa äänikirjat aivan mahtavaksi imetysviihteeksi niin ettei tarvitse pimeässä huoneessa tyhjää seinää enää tuijottaa :D 

Suurimmat muutokset tuntuivatkin olevan täysin lapsiarjesta riippumattomia, vaikkakin tietokirjojen osuuden kasvu johtuikin pitkälti synnytykseen ja kasvatukseen liittyvillä teoksilla. Yleensä olen lukenut varsin vähän uutuuksia, mutta nyt tulinkin kantaneeksi kirjaston tyrkkyhyllyistä näitä roppakaupalla kotiin. Päädyin siis lukemaan varsin tuoreita teoksia ja niiden vastapainoksi vanhoja klassikoita, mutta 1900-luvun teokset jäivät vähän uupumaan. Viihdekirjallisuus on myös päätynyt antamaan tilaa nuoruuteni lempparille eli fantasialle, joka on tarjonnut paljon koukuttavia hetkiä ja pakoja arjesta. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tuo äänikirjojen löytyminen tulee vaikuttamaan ensi vuonna lukutilastoihini. Ja myös antaako silloin jo taaperoarki kuinka paljon myöten. Olen kuitenkin luottavainen, sillä kirjat ovat ne joiden seuraan hakeudun omalla ajallani uppoutumaan. Tässä vielä lopuksi vuoden top listaus. Huomaankin unohtaneeni postata kokonaan tuosta e-kirjasta, josta koin olleen paljon apua synnytykseeni valmistautuessa. Mutta sellaiset ne mamma-aviot nyt ovat eli mennään silti näillä :D

Vuoden 2023 Top 5:
Hypnobirthing - Practical ways to make your birth better, Siobhan Miller
 

Oikein hyvää vuotta 2024 kaikille! 

 

lauantai 30. joulukuuta 2023

Saarto ja myrsky - Leigh Bardugo


Kirjan nimi
: Saarto ja myrsky (Siege and Storm) 
Sarja: Grishaversumi #2
Kirjoittaja: Leigh Bardugo, suomentanut Meri Kapari
Lukija: Anna-Riikka Rajanen
Julkaisija: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos ja äänikirja 2020
Kesto: 12h 22min
Mistä: Kirjastosta
 
Saarto ja myrsky jatkaa siitä mihin sarjan avausosa Varjo ja riipus jäi. Orvosta ja epävarmasta Alinasta on nyt kuoriutunut erityinen grisha. Hänellä on nimittäin kyky kutsua aurinkoa. Ainoana laatuaan. Siten vain hän voi pelastaa Ravkan sitä halkovalta kammottavalta sysikuilulta sekä grishoista mahtavimmalta Varjolta, jonka kunnianhimolla ei ole rajaa. Ravkassa nouseekin Auringonkutsujaa palvova kultti, joka ripustaa uskonsa sancta Alinaan. Alina on kuitenkin paennut lapsuudenystävänsä jäljittäjä Malin kanssa meren yli. He pääsivät luiskahtamaan Varjon käsistä vain juuri ja juuri hengissä ja maksoivat siitä kalliin hinnan. Minkälainen vain vapaus on silti parempi kuin vaihtoehto orjuutena Varjon ikeen alla. 
 
Uusi alku ei kuitenkaan kestä kauaa. Varjon joukkiot löytävät heidät ja alkaa matka kohti hyisiä meriä. Siellä nimittäin elää huhujen mukaan tarunomainen meripiisku - hirven kaltainen mahtava vahvistaja. Heitä kyyditsee tällä matkalla pelätty kaappari Sturmhond, joka tarjoaa palveluksiaan aina eniten maksavalle. Hänellä vain on myös omat suunnitelmansa suuren Auringonkutsujan varalle. Alina päätyykin tilanteeseen, jossa hänen on valittava rakastamansa maan ja miehen väliltä. Vain kultivoimalla voimaansa ja keräämällä vahvistajia hänestä voi tulla vastus Varjolle. Toisaalta mitä syvemmälle Alina uppoaa voimaansa, sitä kauemmas hän Malista lipuu. Voimalla, niin kuin vallallakin, on nimittäin tapana korruptoida kenet tahansa - sitä haluaa nimittäin aina lisää.

Kuuntelin juuri Bardugon loistavan ensimmäisen aikuisille suunnatun fantasiaelementein höystetyn romaanin Salatun tiedon seura. Koska sille on jatkoa luvassa vasta keväällä, päätin jatkaa hänen aiemman tuotantonsa parissa. Varjo ja riipus oli ollut mielestäni ihan hyvä YA-fantasia, mutta jonkin verran kliseinen nuoren tytön kasvukertomus tuntemattomuudesta kaiken pelastajaksi, kunhan hän löytää itsensä ja sisäisen valonsa. Teoksen hohtoa varmasti myös söi se, että olin katsonut siitä tehdyn sarjan ennen lukemista, joten yllätyksiä ei ollut kovasti luvassa. Nyt kuitenkin Bardugon toinen teos ohjasi minut jälleen takaisin tämänkin sarjan pariin ja hyvä niin!
 
Siinä missä sarjan aloitus kärvisteli vielä kliseiden ympärillä, tämä toinen osa löysi enempi omia uomia. Oli viihdyttävää nähdä, kuinka päähenkilökin joutui painimaan erilaisten voimaa koskevien kysymysten äärellä eikä politiikka suinkaan ole niin helppoa kuin voisi luulla. Hovin kiemuroissa ei siis ollut helppoa suhmuroida, vaikka eräs prinssi olikin aivan mahtava kameleontti ja tasapainottelija tällä saralla. Paljon huumoria olikin luvassa hänen taholtaan. Oikeastaan suurin kärvistelyjen aiheuttaja minulle olikin tuo ah niin Alinan mielestä täydellinen Mal, jonka arvoinen hän ei koskaan voisi olla. Itse pidän Malia varsin tylsänä hahmona ja ikuisen rakkauden traagisuus ei vain jaksanut oikein kiinnostaa. 
 
Kokonaisuutena Saarto ja myrsky oli kuitenkin jo varsin kiinnostava teos, joka piti otteessaan. Bardugon luoma maailma samovaareineen on kiehtova ja uudet hahmot toivat mukavia raikkaita tuulia. Oikein odotin jälleen seuraavaa sopivaa kuunteluhetkeä, ja uskon, että trilogian päätösosa taitaa päätyä kuuntelulistalleni varsin pian. Sen verran herkulliseen tilanteeseen Bardugo on kietonut hahmonsa, että loppua ei voi kuin odottaa innolla.
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Joulun murhapeli - Alexandra Benedict


Kirjan nimi
: Joulun murhapeli (The Christmas Murder Game)

Kirjoittaja: Alexandra Benedict, suomentanut Kaisa Sivenius
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2022
Sivumäärä: 328
Mistä: Kirjastosta
 
' Kirje on näin ollen henkivakuutukseni, asianajajani perille toimittama. Tiedän, että et halua tulla Endgameen pelaamaan meidän hölmöjä pelejämme. Tiedän, että sinulla ei ole pienintä halua periä taloa, vaikka itse sydämestäni soisin, että se päätyisi sinulle. Mutta se ei ole syy, miksi pyydän sinua osallistumaan peliin. Sinun on aika kuulla totuus, ja tarkoitukseni on paljastaa se pelin kautta. '
s. 17
 
Lily on menettänyt yli kaksikymmentä joulua sitten äitinsä sukukartanolla. Sen jälkeen hänen tätinsä Liliana on kasvattanut hänet, mutta Lily ei ole enää jalallaan astunut suvun Endgame kartanon tiluksille. Kunnes nyt. Suvulla on nimittäin ollut tapana järjestää vuosittainen joulupeli ja tänä vuonna voittajalle on luvassa oikea voittopotti - koko sukukartanon periminen! Lily haluaa vain unohtaa eikä siten ole kiinnostunut koko pelistä. Liliana kuitenkin kuolee yllättäen ja Lily saa kirjeen, henkivakuutuksen, tädiltään. Siinä täti paljastaa, että Lilyn äidin kuolema ei suinkaan ollut itsemurha vaan julma veriteko. Ja vain pelaamalla Lily voi löytää johtolangat ja selvittää suvun synkät salaisuudet ja äitinsä kohtalon.
 
Lily siis suuntaa Endgamen sukukartanolle jouluaatoksi. Siellä hän tapaa joukon serkkujaan puolisoineen, jotka kaikki himoitsevat suvun kartanoa. Joulupeli on alkamassa. Heillä on kaksitoista päivää aikaa löytää tiluksille piilotettuja avaimia. Joka päivä tulee uusi vihje, joka johtaa yhden avaimen luo. Loppiaisaattona yksi avain on avaava salaisen huoneen oven ja tämän löytäjä perii koko talon. Ja siinä ohessa Lily toivottavasti saa tietää äitinsä kohtalon, jos vain kykenee kohtaamaan muistojensa tulvan. Jouluinen peli muuttuu kuitenkin julmemmaksi kuin kukaan oli uskonutkaan. Ruumiita rupeaa ilmestymään. Joku on päättänyt voittaa talon itselleen keinoja kaihtamatta. Lumimyrskyn saarroksissa ilman puhelimia he ovat kartanossa vankeina. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin koittaa voittaa peli.

' [- -] Lumimyrsky on katkaissut linjat.
- Mikä lumimyrsky? Lily sanoi. Hän katsoi ulos puutarhaan. Keittiöstä kajastavassa valossa näkyi, mikä määrä lunta yön aikana oli kertynyt. Se peitti jo kolmasosan mätänevää ovea, ja lisää satoi. Tuuli pieksi vitilumen valkoiseksi harsohameeksi.
- Yritin saada yhteyden poliisiin heti, kun näin hänet. Poloinen tyttö. Vastahan hän äsken kyseli, kuinka hätätilanteessa pitäisi toimia.
- Eikö kenenkään mieleen juolahtanut, että näin voisi käydä? Lily kysyi.
- Että joku saa joululahjaksi murhan vai? Kas kummaa, sitä me emme tosiaan tulleen ajatelleeksi, rouva Castle vastasi. '
s. 141

Benedictin Joulun murhapeli on nimensäkin mukaisesti joulun pyhiin sijoittava cozy crime dekkari. On suljettu tila ja rajallinen määrä epäilyjä. Kuka olisi valmis murhaamaan voittaakseen tämän vuoden pelin? Kyllähän siinä jännitys rupesi nousemaan loppua kohden, mutta mitään liian julmaa ei tarvitse pelätä. Oikeastaan oli jopa hiukan hupaisaa, miten vähän sukulaisten kuolemat tuntuivat haittaavan ihmisiä. Kyllähän heitä surtiin, mutta arvoituksia ratkaistiin silti innokkaasti päivästä toiseen. Välillä teki ihan mieli ravistella heitä ja huutaa, että haloo siellä on murhaaja vapaana, oletko nyt ihan varma tuosta teidän touhusta. Mutta tällaisessa rennossa joulun ajan fiilistely dekkarissa ei ehkä pidä takertua pieniin epäuskottavuuksiin. Ai joku serkuista kuoli? No voih, mutta pitää ratkaista vihjeitä, jotta saadaan selville mitä Lilyn äidille kävi kaksikymmentä vuotta sitten, koska täti ei vain voinut kertoa totuutta vaan se oli aivan pakko piilottaa joulupelin vihjevärssyihin? Varmasti.
 
Kun sitten päästi oman nutturan vapaaksi työntäen uskottavuusongelmat sivuun, niin tämä oli itse asiassa varsin viihdyttävä dekkari. Koko kirja oli kuin pulmapeli lukijalle (paitsi itse murhajuoni, joka oli aika selvää kauraa). Oli nautinnollista seurata, kuinka Lily purki värssyistä vihjeet avainten sijainneista ja odotin aina innolla minne seuraava vihje johdattaakaan. Jouluista tunnelmaa ja mielikuvitusta oli Benedict myös tuonut vihjeiden esilletuonteihin - oli niin jouluisia jälkiruokia, paukkukaramelleja ja joulupalloja. Itse asiassa kirjassa oli myös pelit pelin sisällä eli lukijoille kaksikin joulupeliä, joita koittaa bongailla kirjan sivuilta. Anagrammeihin en ihan taipunut, mutta yhden jouluisen murhamysteerin nimen bongasin eli Christien Seikkailevan jälkiruuan! Hauska idea ja Benedict on selkeästi nauttinut suunnattomasti pulmapähkinäänsä tehdessä. Jopa kiitosten henkilöt olivat piilotettu sanaruudukkoon. Ah miksei tällaisia hauskoja innovaatioita näe useammin kirjojen sivuilla.
 
Hyvää Joulua!

Tähdet: 4 / 5


lauantai 23. joulukuuta 2023

Gulliverin matkat kaukaisilla mailla - Jonathan Swift


Kirjan nimi
: Gulliverin matkat kaukaisilla mailla (Travels into Several Remote Nations of the World)
Kirjoittaja: Jonathan Swift, suomentanut Samuli Suomalainen
Lukija: Jukka Pitkänen
Julkaisija: SAGA Egmont
Julkaisuvuosi: 1726, suomennos ja äänikirja 2018
Kesto: 4h 22min
Mistä: Kirjastosta
 
Lemuel Gulliver kouluttautuu lääkäriksi 1600-luvun lopun Englannissa, mutta onni ei ole hänelle myöten. Töitä rupeaa olemaan huonosti tarjolla, joten elättääkseen perheensä päättää hän vuosisadan vaihteessa pestautua laivalääkäriksi. Hän seilaa meriä eri alusten mukana ja tässä on nyt kerrottu hänen uskomattomimmat matkansa.
 
Ensimmäisellä matkallaan heidän aluksensa haaksirikkoutuu myrskyssä ja Gulliver pelastautuu ainoana selviytyjänä. Pian hän kuitenkin huomaa rantautuneensa hyvinkin omituiselle saarelle - Lilliputtiin. Sen asukkaat ovat noin peukalon pituisia ja kaikki on siellä minikokoista. Täällä Lilliputit köyttävät hänet ja pitävät vankinaan joukkovoimansa avulla, mutta ajan myöten Gulliverin lämminhenkisyys tekee hänestä keisarinkin rakkaan toverin. Poliittiset kiistat aiheuttavat kuitenkin kuumia paikkoja.
 
Selviydyttyään ensimmäiseltä retkeltään päätyy hän seuravan kerran laivansa mukana täydentämään varastoja autiolta saarelta. Gulliver eksyy joukosta ja jää jälkeen, kun muut pakenevat kauhuissaan. Saarella asustaa nimittäin jättiläisiä! Gulliverista tuleekin eräälle maanpojalle markkinoiden näyttelyesine ja lopulta hänen tiensä vie aina hoviinkin asti.
 
Ilmeisesti Swiftin teos on alkujaan julkaistu kahtena osana ja sisältäen yhteensä neljä matkakertomusta. Tämä suomennokseni sisälsi kuitenkin vain nuo kaksi ensimmäistä osiota, vaikka sen esittelytekstissä kyllä puhuttiin myös leijuvista puutarhoista ja älykkäistä hevosista. Yllätyinkin siis suuresti, kun näihin ei koskaan päästy. Koko kirjaston äänikirjavalikoimasta ei edes löytynyt teosta, jossa olisi nuo kaksi seuraavaa osaa, joten tuttavuuteni Gulliverin matkoihin jäi nyt sitten puolitiehen.

Toisaalta jos totta puhutaan, niin olisin varmaan jättänyt tarinan jo hyvissä ajoin kesken, jos se olisi kestänyt vielä neljä tuntia enemmän. Vaikka sitä luulisi, että noin mielikuvituksellista matkoista saisi vaikka millaisia sattumuksia kerrotuksi, niin Swift keskittyi enempi toteavaan tyyliinsä vain luettelemaan pituusmittoja (jaloissa ja tuumissa luonnollisesti) ja selittämään varsin tylsiä tietoja maista. Ehkä osan puuduttavuudesta loi se, että nämä kaksi maata olivat aika samankaltaiset, toinen vain hyvin pieni ja toinen suuri, joten lukijana ei kokenut kovin kummoisia yllätyksiä. Ehkä tuon toisen puoliskon mielikuvituksellisemmat maat olisivat siis tuoneet lisää, mutta nyt mentiin sillä mitä sai. 
 
Oli tälläkin teoksella omat hetkensä poliittisen satiirin muodossa. Lilliputit muun muassa sotivat verisesti aiheenaan kummasta puolesta kananmuna pitäisi avata - kysymys, joka nousi lähes uskonnollisen fanatismin mittoihin. Jättiläiset eivät puolestaan tienneet edes toisten kansojen olemassaolosta, joten he kauhistelivat suuresti Gulliverin selittäessä ruudin tuhovoimasta. Miten kukaan voisi valjastaa tieteensä tuhoon luomisen sijasta?  Mitä olen ymmärtänyt näin jälkikäteen muita blogeja lukiessa niin noissa seuraavilla retkillä Swiftin satiiri vasta pääsisikin kunnolla kukkimaan. Nämä ensimmäisten osien pilkahdukset eivät kuitenkaan onnistuneet pelastamaan muuten aika toisteista ja tylsää tarinaa.

Tähdet: 2 / 5

 

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Kirsikoita ja joulun taikaa - Milly Johnson


Kirjan nimi
: Kirsikoita ja joulun taikaa (I Wish It Could Be Christmas Every Day)

Kirjoittaja: Milly Johnson, suomentanut Ullamarja Kankaanranta
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021
Sivumäärä: 379
Mistä: Kirjastosta
 
' "...Ilmatieteen laitos ei ole selittänyt, miksei se osannut ennustaa arktisia olosuhteita, mutta kehottaa välttämään ulkona liikkumista ja pysymään sisätiloissa..."
No älä, Bridge ajatteli. Hän sulki radion ja ajatteli, että Luke astuisi sisään millä hetkellä hyvänsä. Vain he kaksi lumen saartamina. Ei hyvä. Ei hyvä juttu alkuunkaan. '
s. 29
 
Joulu on seuraavana päivänä ja kaikilla on omat tärkeät menonsa, jotka tulisi vielä ehtiä suorittaa ennen juhlaan rauhoittumista. Bridget ja Luke ovat pariskunta, jotka ovat jo vuosia taistelleet verisesti avioeronsa kourissa. Nyt he viimein ovat valmiit, jos eivät nyt aivan hautaamaan sotakirveen, niin ainakin käyttäytymään kuin aikuiset. He ovat sopineet tapaavansa viiden minuutin ajan ja allekirjoittavansa avioeropaperit, jonka jälkeen heidän ei tarvitse enää koskaan nähdä toisiaan. Mary on puolestaan todella pätevä nuori nainen ja henkilökohtainen assistentti, joka on palavasti rakastunut pomoonsa Jackiin, joka ei edes huomaa häntä. Nyt Mary on lupautunut ajamaan pomonsa tärkeään liiketapaamiseen, joka on milloinkos muulloin kuin jouluaatto aamuna. Mutta kaikkea sitä tekeekin rakastuneena... Sitten on vielä iäkäs homopariskunta Charlie ja Robin. He kinastelevat leppoisasti ja rakkaus suorastaan paistaa heidän välillään. He ovat matkalla luksuslomalle Skotlantiin ottamaan kaiken irti tästä joulusta, sillä ei voi tietää montako yhteistä heillä on enää jäljellä...
 
Nyt kaikkien suunnitelmat menevät kuitenkin sekaisin, kun yllättävä lumimyrsky sotkee tieliikenteen täysin. Yksitellen kukin heistä eksyy tyhjään Figgy Hollown kylään, jonka autiosta majatalosta he hakevat suojaa. Nämä kuusi ihmistä jäävätkin sinne jumiin koko joulun pyhien yli. On siis aika ottaa ilo irti siitä mitä elämä heittää eteen. Takkatuli rätisee, jouluruuat katetaan pöytään, hedelmäpiirailla herkutellaan, lauletaan joululauluja ja taustalla soi radio Brianin omalaatuiset letkautukset. Joulu ei nimittäin ole kiinni siitä missä on, vaan sen voi luoda, jos sydän on siihen vain valmis. He saavatkin kokea elämänsä joulun, ja siinä sivussa joulun taika voi jopa auttaa heistä kutakin kasvamaan myös ihmisenä ja näkemään rakkauden ympärillämme.
 
' "Jopas!" Bridge sanoi, kun oli avannut ruokakomeron, napsauttanut sinne valot ja silmäillyt sen sisältöä. Kuin he olisivat astuneet sisään suureen herkkukoriin. Hyllyillä ja jääkaapissa oli kaikkea, mitä jouluaterialta saattoi toivoa: ruusukaaleja, kastanjoita, kalkkunoita, vanukkaita, brandyvoita, rommilikööriä, joulukakkuja ja paljon hedelmäpiiraita. '
s. 50
 
Johnsonin teos on Joulukirja isolla J:llä. Se on sydämellinen tarina, johon joulu on punottu ihastuttavasti kaiken keskiöön. Silti se ei tunnu päälle liimatulta, vaan lukijana oikein huokailin ihastuksesta mukana, kun kuvailtiin Figgy Hollown tunnelmallista takkavalkean räiskettä, kaikkia jouluherkkuja ja ihastuttavia jouluisia asioita, joita päähenkilömme päätyivät tekemään. Luin viime vuonna Jenny Fagerlundin 24 pientä ihmettä, jonka kanssa toivoin pääseväni joulutunnelmaan koskettavan tarinan matkassa, mutta petyin karvaasti. Nyt Johnson kuitenkin palautti uskoni joulukirjoihin, jotka kykenevät paitsi kuvaamaan täydellisesti joulun hengen, mutta myös käsittelemään vaikeampiakin asioita ja siten koskettamaan. 
 
Johnson on todella luonut lämminhenkisen tarinan, jonka sivuille halusi vain upota joulutunnelman lämpimään huomaan. Silti se ei sorru liikaan sokerillisuuteen. Oli myös virkistävää, että joulusta otettiin ne itsellenikin tärkeimmät aspektit eli yhdessäolo ja ruuat mukaan ja sen kaupallinen puoli jätettiin sivuosaan. Harmillisesti kun nuo lahjat tuntuvat olevan nykyään monille joulun keskiössä, mutta sitä ei tarvinnut pelätä tässä. Eipä tuolla lumimyrskyn keskellä olisi edes päässyt viimehetken pikaostoksille hehe. Tämä oli oikeastaan aika täydellinen joulukirja minulle. Pitääkin laittaa Johnsonin nimi ylös lämminhenkisten tarinoiden kirjoittajana. 
 
' "Kiitos, Figgy Hollow'n majatalo", hän kuiskasi pimeään. "Olen saanut sinulta tänä jouluna kaiken, mitä toivoin, ja enemmänkin." '
s. 315 
 
Tähdet: 4.5 / 5
 

maanantai 18. joulukuuta 2023

Salatun tiedon seura - Leigh Bardugo


Kirjan nimi
: Salatun tiedon seura (Ninth House) 
Sarja: Alex Stern #1
Kirjoittaja: Leigh Bardugo, suomentanut Meri Kapari
Lukija: Outi Vuoriranta
Julkaisija: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2023
Kesto: 17h
Mistä: Kirjastosta
 
Yale on maailmankuulu yliopisto, mutta sen opintojen täyteisen julkisivun takana on kahdeksan salaseuraa. Seuroja, joiden alumnit ovat vallankahvassa aina politiikasta viihdemaailman huipulle. Ehkä oletkin kuullut Kallosta ja luista tai Kääröstä ja avaimesta? Sitä et ehkä kuitenkaan tiennyt, että nämä salaseurat harjoittavat ihka oikeaa magiaa. Jokainen on erikoistunut omaan alaansa. Sisäelimistä ennustetaan tulevia pörssikursseja rikastuttaen seuran jäseniä ja alumneja. Tai luodaan illuusiotaikoja, joiden avulla uutisankkuri näyttää paljon karismaattisemmalta kuin oikeasti onkaan. Eikös olisi kätevää pystyä saamaan viestejä verhon takaa kuolleilta tai muuttamaan muotoaan? Mutta seurojen salaisuudet pysyvät visusti vain harvojen ja valittujen jäsenten tiedossa. Nyt kuitenkin parikymppinen Alex Stern tullaan vedetyksi mukaan tähän kaikkeen.
 
Alex on viimeinen ihminen, jonka uskoisi päätyvän kävelemään Yalen huippuyliopiston käytäville. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo ollut vuosia huumeidenkäyttäjä ja tavallinen elämä tuntuu luisuvan yhä kauemmas hänen otteestaan. Sitten hänet löydetään joukkomurhan näyttämöltä ainoana selviytyjänä. Sairaalassa Yalen dekaani tekee hänelle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hän saisi uuden elämän ja opiskelupaikan Yalesta. Tämän lisäksi hänen pitäisi toimia yhdeksännessä salaseurassa Dantena eli oppipoikana. Lethe on salaseura, jonka tehtävä on valvoa kaikkia muita, jotta kukaan seura ei enää ylittäisi rajoja rituaaleissaan. Heidän sloganinsa "No More Dead Hobos" kertoo kaiken. Alex on valittu tehtävään, sillä hänelle on erikoiskyky, josta muut eivät tiedä. Hän pystyy näkemään joukossamme vaeltavat kuolleet. 
 
Alexin vuodesta ei kuitenkaan tule helppoa. Aiempi Dante ja Alexin ohjaaja aina niin herrasmiesmäinen Darlington katoaa nimittäin mystisesti jättäen Alexin yksin vastuuseen. Sitten tapahtuu kuolemantapaus. New Havenin kaupungissa kuolee nuori tyttö - huumeidenkäyttäjä Tara, josta kukaan ei välitä. Poliisi syyttää poikaystävä diileriä, mutta Alexilla on tunne, että se ei ole koko totuus. Voisivatko seurat olla sotkeutuneet tämän tytön julmaan murhaan? Alexin on selvitettävä totuus - ja pysyttävä siinä sivussa hengissä. 
 
Huhhuh mitä tulikaan kuunneltua! Olen aiemmin Bardugolta lukenut hänen Grishnaversumin avausosansa Varjo ja riipus, mikä oli varsin passeli YA-fantasiasarja omilla twisteillään. Hän ei silti jäänyt minulla sen erityisemmin mieleen kirjailijana, jota tulisi seurata. Salatun tiedon seura on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa, ja pakko se on myöntää, että hienosti Bardugo on kehittynyt kirjailijana. Nyt nimittäin jouduin heti ensisivuilta koukkuun enkä millään olisi halunnut vapautua sen ikeestä. 
 
Hauskasti tänä vuonna kaksi YA-fantasiasarjoista tunnettua kirjailijaa ovat molemmat tehneet aikuisille suunnatut teokset, jotka ovat olleet minulle aivan täysosumia. Throne of Galssista tunnettu Sarah J. Maas kirjoitti urbaanin fantasiateoksen Maan ja veren huone, jonka uskoin olevan vuoden ykköseni fantasiakirjojen saralla. Nyt Bardugo nousee kuitenkin samoihin kärkikahinoihin tällä salaseuroista ammentavalla romaanillaan. Luin vastikään myös erittäin hyvän Olivie Blaken Atlas - valitut, jossa myös ammenettiin salaseuroista ja magiasta. Bardugon teoksessa tämä oli kuitenkin herätetty vielä himpun verran kutkuttavammin henkiin. Ehkä sillä on oma tekemisensä, että hän on itse opiskellut Yalessa ja kuulunut yhteen näistä salaseuroista...
 
Salatun tiedon seura on siis varsin jännittävä teos, joka suuresta sivumäärästään huolimatta pitää otteessaan aivan alusta loppuun asti. Alex ei ole päähenkilönä mikään täydellinen tyttö vaan tatuoitu selviytyjä, jonka sisällä asustaa kalkkarokäärme valmiina sivaltamaan tarpeen vaatiessa. Hän oli kiehtova hahmo, jonka kyyninen suhtautuminen toi mukavan mausteen kerrontaan. Oli todella kiehtovaa sukeltaa hänen mukanaan eri seurojen riitteihin sekä kuoleman verhon takaisiin maailmoihin. Kuinka hyvin Bardugo onkaan onnistunut ottamaan nämä oikean maailman palikat ja lisäämään niihin maagiset mausteet. Tapahtumia ja yhteenottoja on siis luvassa roppakaupalla ja Taran murhajuonen avautumista oli kiehtovaa seurata. Lämmin suositus siis tälle sarjalle, mikäli ikinä on pohtinut edes leikillään mitäköhän valtaapitävien salaseuroissa oikein touhutaankaan.
 
Tähdet: 5 / 5
 
 

torstai 14. joulukuuta 2023

Elolliset - Iida Turpeinen


Kirjan nimi
: Elolliset

Kirjoittaja: Iida Turpeinen
Kustantaja: S&S
Julkaisuvuosi: 2023
Sivumäärä: 294
Mistä: Kirjastosta
 
' Steller pyytää Ivan Sintiä kokoamaan joukon ja metsästämään hänelle merilehmän. Sint suostuu, merilehmien metsästäminen on suurta hupia, ja pian kivikossa lepää komea naaras. Sen poikanen seuraa heitä rantaveteen, kutsuu emäänsä kimein huudoin, mutta Steller väistää epämukavan olon. Hän voi tuoda tämän eläimen Akatemiaan vain kuorimalla sen nahoistaan. Luonnontutkijan työväline ei ole epämääräinen ajatus tai tunne vaan terävä veitsi ja erehtymätön viilto, kavahtamaton katse märkiin sisuksiin. '
s. 76
 
Vuonna 1741 Venäjän Beringinmeren edustalla kapteeni Beringin laiva on epäonnisella tutkimusmatkallaan kartoittamassa Amerikan rannikkoa. Mukanaan heillä on luonnontieteilijä Steller, joka haluaisi palavasti päästä maihin ja ottaa näyteitä, mutta muu miehistö suhtautuu häneen hiukan karvaasti. Paluumatkalla he kärvistelevät puutteessa ja haaksirikkoutuvat viimeisillä voimillaan tuntemattomalle saarelle. Saari on autio lukuisia naaleja ja saukkoja lukuun ottamatta. Sen rannoilla köllöttää myös ennestään tuntematon laji. Merilehmät, nuo menneiden tarinoiden (joskin varsin kaljut ja lihavat) merenneidot. Merten seireenit. Niitä on ennen tavattu trooppisissa vesissä, mutta nyt ensikertaa pohjoisen hyisillä rannikoilla. Steller on tehnyt löydön, josta jokainen luonnontieteilijä haaveilee. Merilehmä saa nimekseen Stellerinmerilehmä.
 
Tästä alkaa stellerinmerilehmän nopea matka kohti tuhoaan. Beringin retkikunta harventaa jo populaatiota henkensä pitimiksi ja pitäähän Stellerin saada myös tutkimuksiinsa yksi yksilö. Tieto näiden merilehmien salaisesta turvasatamasta leviää kuitenkin maailmalle heidän mukanaan. Metsästäjät tulevat saukkojen ja naalien nahkojen perässä, mutta kyllä merilehmät myös kelpaavat - onhan sen liha tunnetusti herkullista. 27:ssä vuodessa viimeinenkin merilehmä on metsästetty. Laji on kokenut sukupuuton - sanan jonka koko kauheuden monet ymmärtävät vasta 1800-luvulla.
 
Beringin retkikunnan vaiheiden lisäksi seuraamme stellerinmerilehmän luurangon pitkää matkaa nykyhelsingin eläintieteellisen museon saleihin. 1859 olemme Alaskan kaakkoisrannikolla seuraamassa kuinka viimeinen venäläinen kuvernööri koittaa pitää alueen hengissä. Ehkä jostain löytyisi tutkijoille myös tuo suuri ja tarunomainen stellerinmerilehmän luuranko? Pääsemme myös 1800-luvun Helsinkiin seuraamaan nuorta piirtäjää Hilda Olsonia, joka on vallankumouksellisesti naisena luonnontutkija professori von Nordmannin assistentti. Tällä kertaa hämähäkkien sijasta hän saa kuitenkin tehtäväkseen piirtää jotakin hyvin suurta. Jäljentämään itse stellerinmerilehmän luurangon! Lopuksi vielä päädymme 1950-luvun Helsinkiin seuraamaan eläintieteellisen museon konservaattorin työtä. Haljenneiden munien sijasta nyt on vain edessä hiukan suurempi urakka.
 
' Cuvier katselee kuolleiden paraatia, elollisten juhlavaa marssia läpi korkean hallin, ja ajattelee mastodonttia, eläintä, jota kukaan ei ole nähnyt lihassa. Ajatus alkaa viattomasti. Miten erikoista, että sellainen eläin voi jäädä huomaamatta. Aikamme parhaat tieteelliset mielet ovat matkanneet kaukaisimmelle atolleille ja merien ääriin, mutta yksikään tutkimusmatkailija ei kohtaa Stegosaurusta tai luolaleijonaa. Ikiroudan kätköistä ei paljastu mammuttien maanalaista kaupunkia, eikä viidakon sydämestä hirmuliskojen asuttamaa tasankoa, ja äkkiä ajatus lävistää hänet kuin ammus: näitä olentoja ei enää ole. Niin se on. Enää ei ole kolkkaa, jossa jättiläispeura vaeltaisi nelimetriset sarvet kruununaan, ei luolaa, jossa sapellihammaskissa odottaisi löytäjäänsä. '
s. 115
 
Tämän Turpeisen esikoisteoksen ympärillä on ollut aikamoista kuhinaa. Jo ennen finlandia-ehdokkuuttakin niin varausjonot huitelivat jo paikallisessa kirjastossamme päälle sadassa. Onneksi minulle osuikin tämä teos vastaan kirjaston pikalaina-hyllystä. Sillä tuo varausjono vain mateli niiin hitaasti eteenpäin. En siis ollut ainut joka halusi tietää mikä on tämä teos, jota on niin hypetetty. Ja näin juuri teoksen lukeneena on kyllä pakko yhtyä tuohon ylistyskonserttiin.

Turpeisen lähtökohdat tehdä menestysteos ei kuulosta kovin kummoiselta, kun aiheena on niinkin epäseksikäs kuin merilehmän luuranko. Jotenkin sen ympärille hän on onnistunut silti punomaan aivan todella hienon teoksen. Siinä oppii stellerinlehmän surullisista vaiheista ja sen lisäksi se oli myös täynnä kiinnostavia ihmiskohtaloita, joiden kautta tuota luurangon matkaa kuvattiin. Elin Stellerin matkassa autiolla saarella, kuvernöörin vaimon ja siskon mukana Alaskan kylmillä ja kuolevilla kaduilla, Hildan matkassa hämähäkkien ihmeellisessä maailmassa ja Johnin mukana seuraamassa munankeräilyn vaiheita. Jokainen tarina oli kiinnostava ja omanlaisensa. Toisteisuudesta ei tarvinnut kärsiä ja silti punainen lanka eli stellerinlehmän matka eläintieteellisenmuseon kokoelmiin kulki kauniisti taustalla. 
 
Turpeinen on ottanut teoksensa kanssa vahvan puheenvuoron lajikatoon. Kuinka se missä on ihminen, myös lajeja katoaa. Sukupuutto korjaa sadon. Hävityksen tuhovoima on järkyttävä. Teos ravistelee. Se näyttää lukijalle, kuinka turhaan nämä uljaat eläimet usein joutuvatkaan surmansuuhun. Silti Turpeinen ei kaadu saarnaamisen puolelle. Taitavasti hän on punonut sanomansa tarinoiden lomaan, pieneen merkityksellisiin hetkiin ja ohikiitäviin faktoihin, jotka pysäyttävät. Upea teos, jota voin lämpimästi suositella. Enkä yhtään epäile, etteikö Turpeisen saattelemana moni suuntaa ensi kesänä luonnontieteelliseen museoon katsastamaan tuon mahtavan luurangon. Aivan kuten Kannon Rottien pyhimys nosti Hattulan kirkon keskiaikaiset maalaukset monien suomalaisten matkareiteille.
 
Tähdet: 4.5 / 5
 
 

perjantai 8. joulukuuta 2023

Molly & Henry - Kjell Westö


Kirjan nimi
: Molly & Henry - romaani sotavuosilta (Skymning 41 - Roman från en krigstid)

Kirjoittaja: Kjell Westö, suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2023
Sivumäärä: 505
Mistä: Kirjastosta

' Halusiko hän edes puhua Mollyn kanssa? Hän tiesi millainen Molly oli ja miten heidän suhteensa toimi: se oli joko taivasta tai helvettiä ja meni aina pohjaan asti. Molly ei ikinä antaisi hänen selvitä muutamalla silottelevalla lauseella, hän haluaisi tietää millaista sota oli ollut, oikeasti.
Mutta miten hän osaisi kertoa Mollylle kaikesta mitä oli tapahtunut, kaikesta mitä oli nähnyt ja kuullut? Ja miten Molly voisi ymmärtää miten se kaikki oli häntä järkyttänyt, että se oli herättänyt tämän levottomuuden, jolle hän ei voinut mitään? '
s. 100
 
Talvisota. Molly on kolmekymppinen näyttelijä, jonka huippu on jo ehditty saavuttaa. Nyt hän on vaihtanut elokuvat teatteriin ja toivoo, että vielä saisi kokea loiston. Hän lähteekin teatteridelegaation mukana Ruotsiin - ehkä teatterin avulla herätettäisiin naapurin sympatioita ja saataisiin paljon tarvittua apua sotaponnisteluihin. Henry on puolestaan reportteri, joka kulkee sodan eturintaman matkassa. Hänen aseenaan toimii kiväärin sijasta vain kynä ja paperi. Sodan loppua kohden hänen reportaasejaan ei kuitenkaan enää julkaista. Hän on nähnyt liikaa pystyäkseen enää kirjoittamaan propagandaisia hehkutuksia. Synkemmät totuuden sävyt eivät kuitenkaan sovi isommille pampuille.
 
Sitten talvisota päättyy. Molly palaa takaisin asuntoonsa Töölöön ja toivoo kuulevansa jotain Henrystä. Lopulta Henrykin palaa, mutta paluu arkeen ei kuitenkaan ole niin helppoa. Kaikkea koettua ei voi jakaa. Juopa heidän välillään kasvaa. Henryn reportterin ura on laskukiidossa ja Mollylla on omat haasteensa teatterissa, kun nuoremmat sukupolvet ottavat tilaa. Jotenkin sodan jälkeisessä pula-ajassa silti koitetaan sinnitellä. Onneksi on mökki ja maaseutu joihin paeta onnellisiin hetkiin. Uutiset maailmalta rupeavat kuitenkin taas synkkenemään. Onko Suomikin pian uuden sodan kynnyksellä...

' Sillä se, joka ei ollut ollut siellä, ei ollut ollut siellä.
Joka ei ollut nähnyt, sen silmät eivät tienneet mitään. '
s. 114

Westöö on Suomessa kirjailija, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Olen häneltä aiemmin lukenut Finlandia-voittajan Missä kuljimme kerran sekä Kangastus 38. Erityisesti jälkimmäiseen näistä ihastuin, joten olikin hauska huomata, että muutama henkilö tuolta esiintyi tässäkin teoksessa sivuosassa. Onhan ruotsinkieliset lehdistöpiirit varsin pienet ja ajallisesti vain muutama vuosi on näiden välissä. Nämä kirjailijan luomat teostensa maailmojen väliset yhteydet tuovat lukijalle löytämisen ilon.

Mitä itse teokseen tulee, niin heti aluksi on pakko kehua jälleen Westön taitoa kirjoittaa. Hän taitaa mielikuvien ja hetkien luonnin. Vaikka kyseessä ei ole sotaromaani, Henryn kautta pystyi silti saamaan käsityksen sodan kauhuista. Vaikka ne jäävät sivullisesti vain pieneen rooliin, tekivät ne silti vaikutukset. Ja siinä Westöön taika juuri piileekin. Hän osaa herättää aikansa henkiin. Eihän tuolloinkaan kaikki ollut pelkkää sotaa. Mutta sen haamu jäi vahvasti painamaan. Helsingin kuvaus oli jälleen vertaansa vailla. 
 
Silti tämä ei ollut aivan tajuntaa räjäyttävä lukukokemus. Helposti kahden kertojan tarinoissa toinen vetää lukijaa enempi puoleensa, ja tällä kertaa Henryn osat vetivät kyllä pidemmän korren. Ne sisälsivät enempi aikalaispolitiikkaa, lehdistön tasapainoilua propagandan, sensuurin ja totuuden välillä, sodan seurauksia sekä arkea. Näyttelijäpiirit ja teatterimaailma eivät ole minua koskaan erityisemmin kiinnostaneet, joten Mollyn omat kamppailut näissä kulisseissa jäivät siis vähän vähemmälle mielenkiinnolle. Toisaalta toisen osioita ei olisi voinut olla ilman toista. Nämä hahmot nimittäin peilasivat vahvasti toisiaan ja jotakin olisi jäänyt kyllä uupumaan ilman Mollyn osia. Kokonaisuutena komea ajankuva siis jälleen Westöltä. Ja lopetus joka sopi teokseen täydellisesti.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 

lauantai 2. joulukuuta 2023

Jadetikarin arvoitus - Lynn Messina


Kirjan nimi
: Jadetikarin arvoitus (A Scandalous Deception) 
Sarja:  Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #2
Kirjoittaja: Lynn Messina, suomentanut Nelli Hietala
Lukija: Rosanna Kemppi
Julkaisija: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos ja äänikirja 2023
Kesto: 8h 49min
Mistä: Kirjastosta
 
Murha paremmissa piireissä teoksessa Beatrice Hyde-Clare ratkaisi murhan 1800-luvun seurapiirikartanossa. Nyt hän on palannut takaisin Lontooseen sukulaisperheensä kanssa, mutta kartanon tapahtumat seuraavat vielä häntä. Valheella on pitkät jäljet, ja nyt Bean kauhuksi hänen tätinsä on päättänyt löytää hänen murhatutkimuksen selvittelyprosessissa sepittämänsä traagisen romanssin kohteen. Eihän se nyt haittaisi, vaikka mies on alempaa säätyä ja jo naimisissa. Jos on olemassa jokin keino saada tämä pian vanhaksi piiaksi jäävä valju Bea miehelään, täti ei aio jättää kiveäkään kääntämättä. Bea on siis epätoivoinen, mutta nokkelana nuorena naisena keksii ratkaisun ongelmaansa. Hänen pitää vain viedä lehteen miehen kuolinilmoitus ja kaikki valheen epätoivotut seuraukset tulevat katoamaan.

Kaikki ei mene kuitenkaan salaisella ilmoituksenvienti retkellä suunnitelmien mukaan. Lähtiessään lehden toimituksesta hänen eteensä lyyhistyy nuori keikari arvokkaan näköinen jadetikari törröttäen selästään. Jo herra Otleyn tapauksen selvittelyssä Bea oli viimein tuntenut heräävänsä henkiin, joten eihän hän voi antaa uuden tilaisuuden mennä sivusuuhun, varsinkaan kun ruumis kerran kirjaimellisesti kompastuu hänen jalkoihinsa. Nuoren naisen on vain haastava tehdä tutkimuksia yksinään 1800-luvun Lontoossa. Onneksi on kuitenkin muuan arvostettu herttua Kesgrave, jonka jalkojen juuressa kaikki portit aukeavat - onhan hän sentään herttua! Herttua, joka saa Bean ärsyynnyksen nousemaan ja tiukkaa sanailua on jälleen luvassa puolin jos toisinkin. Ja ehkäpä siinä sivussa tulee selvitettyä jaarlin murhakin.
 
Jadetikarin arvoitus jatkaa siis pitkälti samoilla aineksilla kuin sarjan aloitusosakin. Tällä kertaa myös seurapiirisesonki on pyörähtämässä käyntiin, mikä loi myös oman kiehtovan lisänsä. Eräs nimittäin kiinnostuu tekemään tästä harmaasta seitsemännen kauden seinäruususta vuoden hitin. Mielenkiinnolla jään siis seuraamaan, miten Bean seurapiiriura lähteekään tästä kehittymään. Seurapiirit pyörivät myös vahvasti teoksen murhan ympärillä, sillä onhan murhattu tunnettu keikari, jolla on ollut paljastuskirja tulilla. Ketkä kaikki ovatkaan tutisseet lävähtäisivätkö heidän salaisuutensa pian julki? Olisiko siinä tarpeeksi motiivia peräti murhaan?
 
Messinan sarja on varsin helposti lähestyttävää cozy crimea, jossa Ylpeyden ja ennakkoluulon kaltainen jännite pääparin välillä on aivan yhtä keskiössä kuin itse murhatutkimuskin. Kuinka Bea rakastikaan vihata etuoikeutettua herttuaa, mutta samalla he muodostivat kyllä aikamoisen tiimin. Puolestaan herttua ei ole selkeästi tottunut, että joku ei pokkuroikaan hänen edessään, ja nokkela Bea heittää kyllä sanavalmiisti ja arastelematta heti takaisin. Heidän sananvaihtoaan oli jälleen herkullista seurata. 
 
Eihän teos ole kirjallisilta ansioiltaan mitenkään erityinen ja edelleen Bea tuntui hiukan liian lapsekkaalta ollakseen 26-vuotias nuori nainen, mutta toisaalta tällaisena hyvän mielen kirjana tämä teos toimi varsin mainiosti. Useaan otteeseen virnistelin kuunnellessa ja oikeastaan odotin ihan, milloin pääsisin taas seuraamaan Beaa ja herttuaa seurapiirien kiemuroihin. Kyllähän se murhatutkimuskin siinä eteni, mutta itse tapaus ei ollut ainakaan minulle se pääasia tässä. Kyllä se keväällä ilmestyvä seuraavakin osa taitaa pitää lukea, jotta näkee miten asiat tästä lähtevät etenemään.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat: