tiistai 31. maaliskuuta 2020

Jalat ilmassa - Antti Rönkä

Kirjan nimi: Jalat ilmassa
Kirjoittaja: Antti Rönkä
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2019
Sivumäärä: 224
Mistä: Joululahja

 ' Jään katselemaan hiljennyttä pihaa ja tajuan että huomenna minun pitää kohdata vieraita ihmisiä. Minun pitää kertoa heille nimeni ja todistaa että olen hyvä tyyppi. Se ei ole koskaan sujunut hyvin. Vaikka olen hyvä tyyppi. Tai olisin, jos en pelkäisi etten ole. Tai jos minulla ei olisi näitä ongelmia jotka olen nyt kantanut tänne, näissä ajatuksissa, näissä pahvilaatikoissa. '
s. 13

Aaro muuttaa Jyväskylään opiskelemaan kirjallisuutta ja viestintää yliopistoon. Nyt on se hetki mitä hän on odottanut koko ikänsä. Nyt on viimein aika saada puhdas aloitus uuden paikkakunnan ja uusien tuttavuuksien siivittämänä. On aika jättää taakseen koko lapsuuden ja nuoruuden kestänyt kiusaaminen koulun penkeillä. Enää ei tarvitse pelätä mitä fyysistä tai henkistä väkivaltaa joutuu kohtaamaan, kun opettajan silmä välttää tai kun koittaa kotimatkan aika. Se on viimein takana ja on aika kääntää uusi lehti elämässä. Vai onko sittenkään?

Rankan koulukiusaamisen muistot vainoavat Aaroa. Vaikka enää pojat eivät huutele hänelle herjoja, kuulee hän silti heidän naurunsa ja tuomitsevat kommenttinsa päänsä sisällä. Arvottomuuden tunne on syöpynyt niin syvälle, että siitä on tullut Aaron todellisuus, jonka läpi kaikki uudet kontaktit värittyvät. Jyväskylässä hän tapaa uusia ihmisiä, mutta ei voi olla ajattelematta mitä nämä ajattelevat hänestä. Ainut apu on alkoholi ja Oxamini tabletit, joita hän naukkailee saadakseen äänet viimein hiljenemään. Onko tämä se uusi alku, jota hän niin odotti? Voivatko näin syvälle juurtuneet arvet vielä parantua?

' Ja eikö itsesääli ole surkeinta mitä on? Jos pahan olonsa paljastaa, ihmiset väsyvät, oikeastaan suuttuvat. Ryhdistäydy, he sanovat. Älä ajattele sitä, he sanovat. Älä välitä. Ota itteäs niskasta kiinni. Ihmiset suuttuvat, koska heitä pelottaa. Ihmisiä pelottaa heikkous.
En halua kenenkään sääliä. Haluan sanoa tosiasiat. Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia. '
s. 63 - 64

Koulukiusaaminen on kauhea asia, joka jättää kokijaansa jäljet, jotka usein vainoavat vielä kauan kouluvuosien jälkeenkin. Kuinka lapset voivatkin olla niin julmia. Kiusaajat pääsevät usein kuin koira veräjästä, vaikka he voivat tuhota kiusatun psyykeen niin totaalisesti. Röngän autofiktiivinen päähenkilö Aaro on tästä yksi vahva esimerkki. Kuinka ihminen voikaan oppia olevansa niin mitätön ja kelpaamaton. Kuinka pahimmillaan kiusaaminen voi vääristää kiusatun ajatusmaailman niin totaalisesti, että hän ei enää näe mitään poispääsyä. Tämä on kammottava asia, mutta silti some on todennäköisesti vain pahentanut tilannetta. Nykyään kiusaaminen voi olla ympärivuorokautista. Hienoa, että Kiva koulu-aloitteita on, mutta voidaanko niillä todella saada aikaan muutosta.

Röngän teos oli itselleni varsin henkilökohtainen lukukokemus, sillä se herätti paljon esiin oman lapsuuteni ja nuoruuteni kipeitä koulukiusaamismuistoja. Vaikka itse en joutunutkaan kokemaan Aaron tapaan fyysistä väkivaltaa, jätti tuo verbaalinen ja sosiaalinen kiusaaminen vahvat jäljet. Edelleen tunnen ryhmätilanteissa usein itseni ulkopuoliseksi ilman mitään syytä. Nuo lapsuudessa opitut radat omasta paikasta painavat vain edelleen. Jokaisella on tietysti myös omat selviytymismekanisminsa näihin lapsuuden traumoihin. Siinä missä Aaro turruttaa epävarmuuttaan merkkituotteisiin ja alkoholihuuruihin itse puolestaan panostin opiskeluun ja sitä kautta hain haurastuneeseen itsetuntoon kohotusta ja hyväksyntää. Siten en täysin pystynyt saamaan otetta enää Aaron aikuisiän sekoiluista. 

Jalat ilmassa on todella tärkeä teos. Toivottavasti se herättäisi tietoisuutta koulukiusaamisesta ja sen riipivistä ja pitkäaikaisista seurauksista, jotka syövät ihmistä sisältä. Röngän teos käsitteleekin niin koulukiusamaista kuin sen aiheuttamia traumoja, mutta se myös sivuaa vanhempien korkeita odotuksia  liittyen Aaron juoksuharrastukseen. En tiedä kuinka arvioida jotakin näin henkilökohtaista teosta, sillä Rönkä on kertonut hyvinkin avoimesti teoksen perustuvan hänen omiin rankkoihin kokemuksiinsa. Toisaalta tämä teos aiheutti minussa valtaisan tunnepyörremyrskyn, mutta toisaalta en hirveästi välittänyt lukea Aaron lääke ja alkoholihuuruisesta menosta sillä yleensäkin vierastan tällaista kerrontaa lukemissani kirjoissa. Näin ollen minulle jäi hyvin kahtiajakoiset olotilat, sillä aihe ja itse kaunokirjallinen teos herättivät minussa vahvasti erilaiset reaktiot. Varmaa on kuitenkin, että tätä lukiessa ei voi välttyä kyyneliltä.

Tähdet: 3.5 / 5


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Taikuri ja taskuvaras - Anniina Mikama

Kirjan nimi: Taikuri ja taskuvaras
Sarja: Taikuri ja taskuvaras #1
Kirjoittaja: Anniina Mikama
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2018
Sivumäärä: 411
Mistä: Kirjastosta

' Miehen katse pysähtyi kojeeseen, jota Mina piteli hämmentyneenä sormissaan kuin orava käpyä.
- Se on sydän, mies sanoi viimein.
- Mitä?
Mies hymyili vähän.
- Tuo, mitä neiti pitelee käsissään, on sydän.
- Eihän ole. Se on vain jonkun koneen pala, kellon tai höyrykoneen tai jonkun semmoisen sisältä.
- Eikö se ole sama asia? Ettekö usko, että koneilla on oltava sydän?
- En minä vaan ole ennen kuullut moista.
- Jos ette edes tiennyt, mikä se on, miksi yrititte varastaa sen? '
s. 21

Mina on 16-vuotias tyttö, joka varastaa 1890-luvun Helsingin kaduilla henkensä pitimiksi. Mina on menettänyt molemmat vanhempansa ja asuu nyt täysin yksin romahtamaisillaan olevassa vuotavassa entisessä puuliiterissä. Tuttuun tapaansa hän on valinnut kadulta seuraavan uhrinsa: parikymppisen fiinin herrasmiehen, joka asioi kelloliikkeessä. Tottuneesti Mina onnistuu putsaamaan miehen taskut ilman, että tämä edes huomaa. Turvassa puuliiterissä hän kuitenkin huomaa, että kellon sijasta hänen käsiinsä on osunut jokin mekaaninen vekotin, jossa palaa pieni punainen valo.

Minan kauhuksi mies jolta hän varasti kojeen ilmestyy hänen hökkelinsä ovelle. Vihan ja poliisien sijasta miehellä on kuitenkin tarjous Minalle. Tom haluaa Minan hänelle töihin huolehtimaan äreästä pyörätuolissa olevasta professorista, jonka kanssa hän asuu hienossa kartanossa. Mina ei voi vastustaa tarjousta lämpimästä talosta ja ylläpidosta saaden siitä vielä palkkaakin! Näin hän muuttaa Tomin ja professorin luo maagiseen kartanoon, jossa pidetään taikuriesityksiä kahdesti viikossa ja joka on pulloillaan Tomin rakentamia aidontuntuisia mekaanisia koneita. Minan ja Tomin välillä on myös välitöntä vetovoimaa, mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista. Molemmilla on menneisyydessään haamuja, jotka nousevat vainoamaan. Pystyvätkö he pyristelemään irti kun juonikas silmukka lopulta kiristyy?

' Koiranpentu katsoi heitä pää kallellaan ja vinkaisi kysyvästi. Yksi kerrallaan kaikki muutkin esineet alkoivat liikkua. Höyryjuna tussautti ilmoille sankan savupilven ja lähti puksuttamaan raiteillaan. Jääkarhu tanssahteli kahdella jalalla ja kuumailmapallo alkoi kohota hitaasti ylöspäin. Sen korissa matkusti joukko pikkuruisia silinterihattuisia herroja, jotka tiirailivat kaukoputkella ja osoittelivat toisilleen alapuolella näkyviä maisemia. Ne ohittivat pilven reunalla istuvan kuunsirpin, jolla oli kädet ja punaposkiset ihmiskasvot. Sakaroihin oli pingotettu lyyran kielet, joita näppäillen kuu-ukko soitti Beethovenin Kuutamosonaattia. Se oli kuin sadussa Vakaasta Tinasotamiehestä, jossa lastenhuoneen kaikki lelut heräsivät yöllä eloon ja rupesivat pitämään hauskaa keskenään, jopa yksijalkainen tinasotilas. ' 
s. 50-51

Mikaman teos on taidokas yhdistelmä erilaisia genrejä. Se on nuortenromaani perinteisine rakkausdraamoineen. Toisaalta se on vaihtoehtoistodellisuuden historiallinen romaani, jota on höystetty steampunk hengellä ja dekkarimaisilla elementeillä. Loppua kohden tarina rupeaa taittumaan myös sci-fin puolelle, mikä ilahduttikin minua suuresti, sillä se herätti lopullisesti mielenkiintoni Mikaman luomaa maailmaa kohtaan. Muuten läpi tarinan Tomin aidontuntuiset koneet pitivät lukijalle seuraa. Nautin näistä osioista suuresti, sillä kuka nyt ei lumoutuisi sisään rakennetusta kokonaisesta mekaanisesta metsästä, joka on peilien avulla saatu tuntumaan loputtomalta. Tomin luoma Tinasotilas myös ryösti sydämeni, sillä tässä ihmismäisessä koneessa tekoäly ajatus on vahvasti läsnä tai sielun herättäminen kuten Tom asiaa kuvaisi. Tomin taikurishowsakin oli omat jännittävät hetkensä ja olikin kiehtovaa kuulla kuinka nämä mielikuvitukselliset temput onkaan oikeasti toteutettu.

Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä lisää sitä mystiikkaa, sillä ne asiat joita ennen kaikkea haen näiltä nuorten fantasia teoksilta on juuri ihmeellisiä maita ja toinen toistaan kummallisempia sattumuksia kuten Townsendin Nevermoor ja Garberin Caraval tarjosivat. Sen sijaan Mikaman teos on selkeästi enempi maagista realismia kuin rehellistä nuorten fantasiaa. Tomin koneet jäivät aika nopeasti sivuosaan kun nuorten rakkaushuolet ja menneisyyden selvittämättömät asiat rupesivat puskemaan sivutilaa itselleen. Yleensä nuorten teokset jäävät kuitenkin siinä syvyydessä aikuisten kirjallisuuden jalkoihin. Minan ja Tomin vetovoima ei vain oikein jaksanut kannatella varsinkaan kun Mina tuntui hiukan ikäistään nuoremmalta ja Tom oli kuitenkin jo parikymppinen mies. Koinkin että aidompi romanssi oltaisiin saatu kehkeytettyä 14-vuotiaan apupoika Joelin ja Minan välille.

Taikuri ja taskuvaras on tästä huolimatta kuitenkin varsin mainio teos. Mikäli tapahtuma miljöö ei olisi Helsinki, olisin voinut vaikka vannoa tämän olevan kansainvälinen menestysteos kotimaisen kirjallisuuden sijasta. Toisaalta Mikaman taituruus on myös huomattu, sillä tämä teos sai Topelius palkinnon 2019. Itseasiassa Taikurin ja taskuvarkaan lopun paljastukset ja juuri tuo tarinan kääntyminen maagisesta realismista enempi sci-fin puolelle herättivät myös janoni lukea lisää. Tämän trilogian toinen osa ilmestyikin viime vuonna ja kolmas osa taitaa tulla ulos juurikin näillä tienoilla. Voin hyvin kuvitella kuinka teininä olisin ihastunut tähän sarjaan täysin ja ahminut kaikki sen teoksen hetimmiten, mutta kyllä tämä aikuisellekin lukijalle uppoaa.

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahilla, Muissa maailmoissa, Sivutiellä, Kirjoihin kadonnut, Luetaanko tämä?, Unelmien aika, Oksan hyllyltä, Täällä lukulampun alla, Yöpöydän kirjat, Todella vaiheessa, Kirjojen keskellä, Siniset helmet, Kirjamerestä ongittua ja Kirjasähkökäyrä

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

P.S. Rakastan sinua - Cecelia Ahern

Kirjan nimi: P.S. Rakastan sinua (P.S. I love you)
Kirjoittaja: Cecelia Ahern, suomentanut Pirjo Lintuniemi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2004, suomennos 2008
Sivumäärä: 511
Mistä: Omasta hyllystä

' Gerry oli poissa eikä palaisi enää koskaan. Niin se oli. Hän ei saisi enää ikinä silittää miehensä silkkisiä hiuksia, murjaista päivälliskutsuilla kahdenkeskeistä vitsiä, hakea lohtua kun tuli töistä kotiin ja oli halauksen tarpeessa, nukkua miehensä vieressä, herätä aamuisin hänen aivastuspuuskiinsa, nauraa hänen kanssaan niin että vatsaan koski, tai kinastella siitä kumman vuoro oli nousta sammuttamaan makuuhuoneen valot. Hänellä oli vain tukku muistoja ja päivä päivältä sumeampi mielikuva Gerryn kasvoista. '
s. 5

Holly ja Gerry ovat kuin luodut toisilleen. Jopa kinastelu on heistä loppujen lopuksi hauskaa eikä mikään ole yhteisen onnen tiellä - kunnes Gerry saa diagnoosin aivokasvaimesta. Gerryn mentyä jää Holly yksin. Ei ole enää Holly ja Gerry vaan pelkkä yksinäinen Holly, jolle arkiset asiat kuten sängystä nouseminen tai kaupassa käynti ovat muuttuneet ylivoimaisiksi. Holly on sulkeutunut omaan murheeseensa ikävöimään menetettyä yhteistä elämäänsä Gerryn kanssa. 

Eräällä kerralla, kun Hollyn äiti soittaa tyttärelleen tulee tämä kysyneeksi, milloin Holly tulisi noutamaan kirjeensä, jonka päällä lukee Lista. Jokin liikahtaa pimeyteen vaipuneen Hollyn sisällä. Kauan aikaa ennen Gerryn diagnoosia he olivat vitsailleet kuinka Holly tulisikaan toimeen ilman Gerryn pieniä muistutuksia. Näin he olivat ideoineet kuinka Gerryn pitäisi luoda lista muistuttamaan Hollya kaikista pikkuasioista. Olisiko Gerry voinut oikeasti luoda tuon listan? 

' Anna mennä diskodiiva! Kukista karaokepelkosi Club Divassa tässä kuussa. Ja kuka tietää, voit saada vaikka palkinnon...
P.S. Rakastan sinua... '
s. 82 

Gerryn joka kuukautisista kirjeistä tuleekin Hollyn henkireikä, sillä näin Gerry on häneen yhteyksissä vielä haudan takaakin. Kirjeitä on jokaiselle vuodessa jäljellä olevalle kuukaudelle yksi. Näiden ohjeiden ja kehotusten saattelemana Holly pääsee viimein prosessoimaan suruaan ja aloittamaan pikkuhiljaa elämänsä alusta. Pidinkin tätä Ahernin luomaa kertomusta varsin kauniina tapana ilmentää sitä suruprosessia, joka syntyy kun yllättäen menettää rakkaan viereltään. Yksin Holly ei olisi pärjännyt, mutta ystävien, perheen sekä Gerryn kirjeiden avulla hän pääsee pikkuhiljaa jaloilleen. Ja tietysti koska kyseessä on irlantilainen teos, ei tule unohtaa kaiken parantavan teen voimaa.

P.S. Rakastan sinua on viihdekirjallisuutta, jossa on kuitenkin vakava aihe taustalla. Se osoittaa, että on täysin fine lähteä kaikesta huolimatta ulos tyttöjen kanssa hulluttelemaan ja toisena hetkenä päätyä vessaan itkemään pahaa oloaan pois. Suhdesoppia on myös luvassa, sillä Hollyn rämäpää sisko Ciara on palannut Australiasta sekä Hollyn ikisinkku kaveri Denise on ehkä viimein löytänyt Sen oikean. Lusikkansa soppaan tuo myös komea ja ystävällinen baarin uusi omistaja Daniel eikä seitsenhenkisen perheen välisiä suhteitakaan sovi unohtaa. Genrelleen uskollisena siis jonkin verran hauskaa sähläystä on luvassa, mutta tietty lämpö kuitenkin paistaa jatkuvasti teoksen sivuilta.

P.S. Rakastan sinua on Ahernin esikoisteos joka ei jätä kylmäksi. Toisin kuin Ahernin myöhäisempi tuotanto (esim. Tapaaminen Elämän kanssa ja Lahja) niin tässä ei ollut maagisia lisäelementtejä, joita olen tottunut pitämään Ahernin tunnusmerkkinä. Tämä olikin varsin toimiva ratkaisu, sillä nyt pystyi vain keskittymään Hollyn kasvutarinaan surutyön lomassa. Huomasin myös juuri, että P.S. Rakastan sinua on vastikään saanut jatkoa ja Loppusanat on ilmestynyt suomeksi helmikuussa. Tämä olikin siis varsin ajankohtainen teos, vaikka luulinkin tarttuvani kirjahyllyyn pölyttyneeksi jääneeseen teokseen. Itse ehkä jäin kaipaamaan hiukan lisää syvyyttä sillä jotain tuntui jäävän uupumaan elokuvasovituksen koskettavuudesta, mutta varsin toimivaa viihdekirjallisuutta joka tapauksessa.

Tähdet: 3.5 / 5

 

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Aikataulukon arvoitus - Agatha Christie

Kirjan nimi: Aikataulukon arvoitus (The A.B.C. Murders)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Aune Suomalainen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1936, suomennos 2009
Sivumäärä: 289
Mistä: Omasta hyllystä

' Herra Hercule Poirot,
Te kuvittelette kai kykenevänne ratkaisemaan arvoituksia, jotka ovat liian vaikeita meidän paksukalloisille englantilaisille poliisiparoillemme? Katsotaanpa, herra Viisas Poirot, miten viisas voitte olla! Ehkäpä havaitsette että tämä pähkinä on liian kova purtavaksi. Pitäkääpä silmällä Andoveria tämän kuun 21. päivänä.
Teidän jne.
ABC '
s. 13

Kapteeni Hastings on palannut Etelä-Amerikasta visiitille koti-Englantiin. Mennessään tapaamaan vanhaa tuttuaan Hercule Poirotia löytää Hastings hänet äärimmäisen geometrisesti muotoillusta palvelutalosta, joka kelpaa jopa itse Poirotin järjestelmälliselle mielelle. Tällä visiitilla tulee Poirot näyttäneeksi Hastingsille saamansa kirjeen. Poliisi pitää sitä vain tavanomaisena härnäysviestinä, joita satelee heille päivittäin, mutta vainukoira Poirot ei ole tyytyväinen. Jokin tässä kirjeessä jää vaivaamaan hänen mieltään. Kaikki ei ole kohdillaan.

Koittaa 21. päivä eikä Andoverissa näytä tapahtuneen minkäänlaista rikosta. Sitten tulee ilmoitus: Andoverista on löydetty pientä tupakkakauppaa pitävän rouva A. Ascherin ruumis. Epäilevät katseet kääntyvät heti murhatun rouvan entiseen juoppo mieheen, joka säännöllisin väliajoin käy uhkailemassa rouvalta rahaa. Ainoat esteet tämän teorian edessä ovat kuitenkin Poirotin saama etukäteisvaroitus sekä uhrin vierestä löydetty ABC juna-aikataulukko. Pian Poirot saa toisen kirjeen, jota seuraa Elizabeth 'Betty' Barnardin kuristetun ruumiin löytyminen Bexhillin rannikkokaupungista - taas ABC taulukko vierellään. Ehtivätkö Poirot ja poliisit pysäyttämään tämän sarjamurhaajan, joka näyttää valitsevan uhrinsa aakkosjärjestyksessä? Kilpajuoksu alkaa. Seuraava kohde on Churston.

' "Tiedän", sanoin, "että itse asiassa vetäydyit eläkkeelle jo vuosia sitten..."
"C'est vrai. Kurpitsoja kasvattamaan! Ja heti tapahtuu murha - ja minä annan kurpitsani painua hiiteen. Ja siitä lähtien - tiedän varsin hyvin mitä aiot sanoa - minä olen kuin diiva, joka antaa ehdottomasti viimeisen jäähyväisnäytöksensä! Tuo jäähyväisnäytäntö toistuu sitten lukemattomia kertoja!" '
s. 11

Poirot on tähän astisen uransa vaikeimman paikan edessä. Hänen erityislaatuiset metodinsa toimivat mainiosti kun kysessä on niin sanottu sisäinen murha. Silloin Poirot voi istuutua nojatuoliinsa ja käyttää kuuluisia harmaita aivosolujaan ymmärtääkseen murhaajan päässä liikkuvat aivoitukset. Nyt hän kuitenkin on ymmällään. ABC murhaaja tuntuu niin ristiriitaiselta tapaukselta. Miksi hän surmaa aakkosjärjestyksessä? Ja miksi hän jättää käyntikorttinsa eli ABC taulukon paikanpäälle, sillä kukaan ei osaisi etsiä häntä ilman tätä tunnusmerkkiä sarjamurhaajasta? Entä miksi hän on valinnut Hercule Poirotin varoituskirjeidensä saajaksi? Poirot ei saa otetta murhaajan mielenliikkeistä, sillä vaikka murhaaja olisi hullu tulisi siltä hänen teoissaan olla jokin kieroutunut logiikka pinnan alla. Todellinen jäähyväisnäytös jällen kerran siis luvassa, vaikka niitä onkin (jo Poirotin ominkin sanoin) ollut vastassa monia. Onneksi rakas vainukoiramme ei vain millään malta pysyä eläkkeellä kasvattamassa kurpitsoja!

Aikataulukon arvoitus on taattua Christie laatua, vaikka kyseessä ei olekaan suljetun tilan mysteeri. Mielenkiintoisena lisänä olivat lyhyet välähdykset muuan Alexander Bonaparte Custin tekemisistä. Uusi ja kiehtova lähestymistapa siis ollut dame Christiellä kokeilussa. Tästä huolimatta voin luvata, että Christiemäinen jännitys pitää kyllä otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Aikataulukon arvoitus oli itse asiassa ensimmäinen omistamani Christien teos, vaikka pari olikin jo tätä ennen tullut luettua kirjastosta. Tällä hetkellä hyllyssäni majaileekin jo 57 hänen teostaan! Paljon on siis aikaa kulunut ensikosketuksestani Aikataulukon arvoituksen kanssa, mutta Christie into ei ole laantunut mihinkään.

Tähdet: 4 / 5


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Sadan vuoden unet - Juri Nummelin

Kirjan nimi: Sadan vuoden unet - satuja aikuisille
Toimittanut: Juri Nummelin
Kirjoittajat: Markus Harju, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Anne Leinonen, Heikki Nevala, Sari Peltoniemi, Tiina Raevaara, Marika Riikonen, Johanna Sinisalo, Vesa Sisättö, Shimo Suntila & Johanna Venho
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi:  2017
Sivumäärä: 331
Mistä: Kirjastosta

' Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon. 
Sadan vuoden unissa suomalaiset kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen. '
Takakansi

Juri Nummelin toimittama teos koostuu kolmestatoista novellista, jotka ovat saaneet inspiraationsa jostakin sadusta. Uudenlaisen käsittelyn saavatkin niin tutut prinsessasadut kuin tuntemattomammatkin kertomukset. Prinsessojen lisäksi muun muassa Hölmöläiset, Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa, Grimmin sadut sekä Aisopoksen Mies ja käärme saavat uudet raamit. Monissa tarinoissa satu on siirretty nykyaikaan, mutta uudelleenkäsittely on myös voinut tarkoittaa uutta näkökulmaa vanhaan satuun tai sci-fi, fantasia tai kauhuelementtien lisäämistä. 

Minun on hyvin vaikea kirjoittaa tästä teoksesta kahdestakin syystä. Ensinnäkin kolmestatoista novellista on haastavaa kirjoittaa paljastamatta liikaa niiden sisällöstä tai jujusta. Toinen seikka taas on näiden novellien hyvinkin vaihteleva laatu ja koko kirjallisuustyyppi johtuen eri kirjailijoista ja kunkin omanlaisesta lähestymistavasta satujen tuunaukseen. Olikin hämmentävää lukijana ensin lukea muutama sivu sadunomaista kerrontaa ja sitten siirtyä inhorealistiseen novelliin, johon sisältyi kannibalismia tai seksuaalista väkivaltaa. 

' Ja nyt, päiväkirja, korvat hörölle! Sain näköyhteyden kenkiin, ja ne pahuksen popot ovat lasia! Himmeää, hiottua, sormella sivellessä aavistuksen karheata lasia. Jumankauta. '
s. 140 

Oikeastaan kaksi novellia nousivat selkeiksi lemppareikseni. Markus Harjun Pieni mies, muodoltaan väärä kertoi Tittelintuuresta. Se oli selkeästi uskollisin alkuperäiselle kertomukselle, mutta taikaelementtien sijasta Tittelintuure oli vain tavallinen omissa oloissaan viihtyvä kääpiö. Nämä olisivat siis voineet olla ne tositapahtumat tuon sadun taustalla, sillä jostakinhan ne sadut ja kertomukset ovat myös syntyneet. Tämän lisäksi tykästyin Marika Riikosen Lasikenkä novelliin, jossa Tuhkimon tarina kerrotaankin kenkäfetissisen prinssin päiväkirjamerkintöjen kautta. Voi niitä Tuhkimon lasikenkä popoja! Tämä iski niin tehokkaasti nauruhermooni että voi pojat.

Yleisenä trendinä voinkin sanoa juuri näiden novellien, jotka olivat säilyttäneet sadunomaisen tunnelman ja -maailman vaikuttaneen minuun vahviten. Sen sijaan nykyaikaan siirretyt kertomukset slangeineen tuntuivat vain noh aika kehnoilta. Mikäli teoksen tittelissä sanotaan satuja aikuisille, niin odotan luonnollisesti niitä luvattuja satuja. Löyhät inspiraatio yhteydet eivät vain riittäneet minulle. Moneen otteeseen tunsin oloni höynäytetyksi. Tässäkö tämä oli? Yllättävän moni näistä novelleista myös perustui kertomuksiin, joita en ennestään tuntenut, joten yhtäläisen juonenkaaren bongailukin menetti merkityksensä. 

Ilman noita muutamaa valonpilkahdusta olisi tämä teos jäänyt minulta kesken. Pyrin kuitenkin antamaan mahdollisuuden jokaiselle novellille, sillä koskaan ei voinut tietää millainen seuraava olisi. Olin niin kovin odottanut aikuisien sensuroimatonta nojatuolimatkaa satujen maailmaan, mutta ikävä kyllä tämä taikamatto ei ikinä päässytkään liikkeelle. Harmi.

Tähdet: 1.5 / 5


perjantai 13. maaliskuuta 2020

Moby Dick eli valkoinen valas - Herman Melville

Kirjan nimi: Moby Dick eli valkoinen valas (The Whale or Moby Dick)
Kirjoittaja: Herman Melville, suomentanut Seppo Virtanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1851, suomennos 1966
Sivumäärä: 655
Mistä: Isältä lainassa

' "Niin niin! Juuri tuo kirottu valkoinen valas murskasi minun alukseni, teki minusta kurjan ramman iäksi ja ajaksi!" Hän heilutti molemmat kätensä ilmaan ja huusi määrätöntä kostonhimoa uhkuen: "Niin juuri! Mutta minä ajan totisesti sitä takaa Hyväntoivonniemen ympäri ja Kap Hornin ympäri, pitkin Golf-virtaa ja kadotuksen liekkien lävitse, ennen kuin päästän sen menemään. Ja tähän tehtävään teidät on pestattu, miehet - ajamaan takaa tuota valkoista valasta mantereen molemmin puolin ympäri maapallon siksi kunnes se puhaltaa ilmaan mustaa verta. [- -]" '
s. 191

Ismael on levoton sielu jota luonto vetää vesille aina elämän yksitoikkoisuuden tullessa vastaan. Nyt taas Ismael on levoton. Tällä kertaa kauppalaivojen sijasta hän on kuitenkin päättänyt lähteä aivan uudelle seikkailulle - valaanpyyntialukselle. Hän voi jo kuulla myrskyävän meren ja nähdä aallokosta nousevan uhkaavan valaan pyrstön. Matkallaan Nantucketin valaanpyyntikylään kohtaa hän kauttaaltana tatuoidun harppuunanheittäjä Queequegin, josta tulee alun väärinkäsitysten jälkeen Ismaelin uskollinen ystävä.

Nantucketissa Ismael ja Queequeg pestautuvat Pequod valaanpyyntialukseen. Aluksen kapteeni ei kuitenkaan näyttäydy vielä pitkään aikaan vaikka purjeet onkin jo nostettu. Lopulta kapteeni Ahab astuu kuitenkin näyttämölle valaanluusta veistetyssä jalkaproteesissaan. Vaikka aluksen olisi määrä pyydystää mahdollisimman paljon kaskelotteja keräten niiden arvokkaat öljyt talteen, on Ahabilla vain yksi päämärä. Hullun kiilto silmissään hän näkee vain erään tietyn valkoisen valaan, pahamaineisen Moby Dickin, ja hän on valmis koluamaan läpi kaikki maapallon meret, jotta tämä kyseinen valas puhaltaisi ilmoille viimeisen verisen suhkunsa.

' Tärkeimpiä syitä siihen, että maailma kieltäytyy kunnioittamasta meitä valaanpyytäjiä, on epäilemättä tämä: ajatellaan että kutsumustyömme on parhaimmillaankin vain jonkinlaista teurastusta ja että meitä siinä puuhassa ympäröi kaikkinainen loka ja saasta. Teurastajia me olemmekin, se on kyllä totta. Mutta teurastajia, vieläpä kaikkein verisimpiä teurastajia, ovat olleet myös sotapäälliköt, joille maailma ilomielin ja poikkeuksetta suo kunnioitusta. [- -] Ja jos kerran vaaran ajatus kohottaa niin kovasti sotilaanammatin arvoa ihmisten silmissä, niin sallikaa minun vakuuttaa, että moni vanha veteraani, joka arastelematta on marssinut tykkipatteria vastaan, kavahtaisi nopeasti taaksepäin, kun kaskelotin valtava pyrstö ilmestyisi näkyviin ja leyhäyttäisi ilman pyörimään hänen päänsä päällä. '
s. 129

Melvillen klassikkoteoksen voisi jakaa kolmeen ulottuvuuteen. Ensinnäkin siinä on edellä kuvattu juonellinen valaanpyyntikertomus. Tämän lisäksi se sisältää myös hyvin yksityiskohtaista faktatietoa valaista ja niiden pyynnistä. Kolmantena ulottuvuutena on sitten vielä filosofista pohdintaa sisältävät luvut. Olikin hyvin kiehtovaa seurata kuinka suhteellisen saumattomasti nämä eri tyyppisen luvut vuorottelivat kerronnassa luoden yllättävänkin tasapainoisen kokonaisuuden. 

Oikestaan tuntui, että juonen sijasta Melvillen teoksen keskiössä olikin juuri esitellä 1800-luvun valaanpyyntiä mahdollisimman realistisesti. Melville on ilmeisesti itsekin nuoruudessaan viettänyt aika kiertolaiselämää johon on sisältynyt ajanjaksoja valaanpyyntialauksilla. Tämä ammattitaito myös näkyi sivuilla kun lukijan silmien eteen tuotiin hyvin yksityoskohtaisesti kuvauksia valaan käsittelystä aina itse pyydystyksestä sen leikkelyyn ja pään irrottamiseen. Näin nykyaikaisena kaupunkilaislukijana nämä kuvaukset tuntuivat jopa paikoin aika brutaaleilta kun veden sijasta valas suihkuttaa ympärilleen verta tai kun kuvaillaan tarkasti kuinka koukku pitää asetella ruhoon, jotta rasvakerros saadaan irti onnistuneesti. 

Toisaalta samaan aikaan kun teos valoittaa valanpyynnin realiteettejä aivan uudella tasolla paistaa sen sivuilta myös tietty vanhanaikaisuus. Ilmeisesti vielä 1800-luvulla valasta on yleisesti pidetty kalana (vaikka kuulemma absurdeja eriäviä mielipitäitä olikin jo ilmassa). Tämän lisäksi kaskelotit olivat ilmeisesti merien valtiaita ollen maapallon suurimpia eläimiä. Sinivalashan oli vain mainittu nimenä tarunomaisena valaana muun muassa pölkkypäävalaan ja jäävuorivalaan joukossa. Näiden faktojen epätarkkuuden lisäksi myös valistuksen ajan jalo villi ajatus tuntui olevan Melvillellä pitkälti mielessä Queequegia kuvatessaan. Queequeg on muun muassa kuvattu kannibaalina, villi-ihmisenä sekä ruohohameisenä barbaarina joka on kuitenkin villiksi osoittanut harvinaislaatuista älykkyyttä. Nämä iskevät nykylukijan silmille aika pahasti, vaikka teoksen julkaisuajankohta pitääkin ottaa huomioon ennen sen suurempia lynkkauksia.

Näistä huolimatta on minun kuitenkin myönnettävä Melvillen teoksen taiturimaisuus. Henkilökohtaisesti olen vahvasti valaanpyyntiä vastaan ja on hirveätä että nämä merten valtiaat on pyydystetty lähes sukupuuttoon. Melville onnistui kuitenkin saamaan minut hänen teoksensa (ei valaanpyynnin) puolelle hänen monipuolisella ja taiturimaisesti kirjoitetulla teoksellaan. Tämä teos pitää hyppysissään läpi tuon yli 600-sivun ja jopa suurimmaksi osaksi faktaosioissa. Tämä ei todellakaan ole teos jota voisi ahmia läpi. Se vaatii aikaa ja rauhallisen ympäristön jossa voi itsekin upota tuolle myrskyävälle ulapalle. Itse juoni jääkin toissijaiseksi kaiken sen muun syvyyden rinnalla, mitä tällä teoksella on tarjottavanaan.

' Kapteeni seisoi kannella
ja merta kiikaroi.
Ui siellä joukko valaita,
suihkutti, ilakoi.
Hei pojat, köydet veneisiin
ja sitten ahtamaan,
niin että noista muihkeimman
jo kohta kiinni saan!
Pojat, reippaasti siis! Onnen tuo, kukaties,
kun rautansa sinkoaa harppuunamies. '
s. 201

Tähdet: 4 / 5

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Salamurhaajan oppipoika - Robin Hobb

Kirjan nimi: Salamurhaajan oppipoika (Assassin's apprentice)
Sarja:  Näkijän taru #1
(The Realm of the Elderlings #1)
Kirjoittaja: Robin Hobb, suomentanut Sauli Santikko
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  1995, suomennos 2018
Sivumäärä: 447
Mistä: Kirjastosta

 ' "Pojalla ei ole nimeä", Jason rikkoi hiljaisuuden. "pelkäksi 'pojaksi' sanotaan."
Tämä toteamus sai kaikki hiljaisiksi, jopa Burrichin. [- -] 
Hän nousi jäykästi ylös ja nosti minut pöydältä lattialle. "Annas sitten tulla perässä, Fitz. Nimesi tarkoittaa vanhalla kielellä poikaa", hän sanoi ja lähti keittiöstä. '
s. 17

Fitzin ensimmäinen muisto on kun hänet kuusivuotiaana viedään mahtavan oven eteen ja tyrkätään vartialle käteen. Hänen köyhä isoisänsä on saanut tarpeekseen kruununprinssin salaisen äpärän huolehtimisesta, joten poika palautetaan nyt isänsä kontolle. Koko Kuusi herttuakuntaa menee sekaisin kun selviää, että aina niin esimerkillisellä kruununprinssi Uljaalla onkin lehtolapsi! Uljaan ei auta muuta kuin astua syrjään häpäistynä. Tämä poika on nyt kuitenkin hovissa, joten mitä tehdä hänen kanssaan? Hänessä virtaa kuninkaallinen veri, mutta se on sekoittunut aviovuoteen ulkopuolella kansan köyhiin riveihin. Estääkseen tulevaisuuden mahdolliset valtapelit kuningas Ovela päättää kouluttaa Fitzistä tappavan poliittisen aseen. Mikä olisikaan kätevämpää kuin omistaa salamurhaaja, joka on sidottu kuningaskuntaan uskollisuutta vahvemmalla siteellä - verellä.

Nuoren Fitzin päivät kuluvat talleilla tallimestari Burrichin apuna, mutta yöt menevät oppien myrkkyjen sekoituksen ja salamurhan jaloa taitoa. Pääseepä Fitz aina välillä juoksemaan kaupungillekin asioille, jossa nuori kynttiläntekijä Molly herättää hänessä alkavaa kiinnostusta. Sitten punalaivat aloittavat hyökkäykset Kuuden herttuakunnan rannikolle. Kuningas on voimaton tämän uuden uhan edessä, jossa lunnaat maksamalla punalaivat lupaavat surmata panttivankinsa. Toinen vaihtoehto on vielä paljon hirvittävämpi. Nuori Fitz joutuukin mukaan näihin uuden uhkan tuomiin poliittisiin kiemuroihin. Vaara voi vaania jokaisen nurkan takana. Onneksi kuitenkin kuninkaan mystinen Narri tuntuu ottaneen Fitzin suojelevan katseensa alle.

' Hän nousi ja käveli tulisijalle. Hän kallisti päätään ja katseli sitä, kumartui ottamaan hiilihangon ja kohensi hiillosta. "Murhaamista, jos suoraan sanotaan. Ihmisten tappamista. Poliittisen salamurhaamisen hienoa taidetta. Tai sokeuttamista, kuurouttamista. Ja jäsenten riudututtamista, kehon halvaannuttamista tai voiman vievän yskän antamista, kyvyttömyyden aiheuttamista. Tai ennenaikaisen vanhuudenhöperyyden, tai hulluuden tai... mutta ei sen väliä. Se on ammattini. Tiedä se heti alusta asti, että opetan sinulle ihmisten tappamista. Kuninkaasi puolesta. Ei koreasti kuten Hod opettaa, taistelukentällä kaikkien hurraamana. Ei. Minä opetan sinulle ilkeän, salavihkaisen ja kohteliaan tavan tappaa ihmisiä.  [- -] " '
s. 82 - 83

Hobbin luoma fantasia ei ole missään nimessä sieltä raskaammasta päästä. Mystisiä elementtejä on, mutta enimmäkseen teos voisi olla kuin mikä tahansa kuvitteellisen keski-aikaisen valtakunnan poliittisen pelin historiikki. Näitä mystisiä elementtejä ovat kuitenkin muuan muassa kuninkaitten suvussa kulkeva (ja satunnaisesti myös muissa puhkeava) Taito, joka on eräänlainen telepaattinen kyky, jolla voi päästä toisten mieleen istuttamaan ajatuksia tai olemaan yhteyksissä. Siinä missä Taito on ylevä lahja on Vaisto puolestaan halveksittu ominaisuus. Vaisto mahdollistaa siteen solmimisen eläinten kanssa, jolloin voi hyödyntää niiden aisteja ja kommunikoida niiden kanssa. Fitzillä sattuu olemaan nämä molemmat kyvyt, vaikkakaan niiden käyttö ei tunnukaan sujuvan täysin ongelmitta. Näiden lisäksi on vielä punalaivojen harjoittama Ahjoaminen, joka vie ihmisten inhimillisyyden lopullisesti. Nämä pienet maagiset lisäelementit rikastuttivat Hobbin luomaa maailmaa tuntuen täysin luonnollisilta osilta sen dynamiikkaa.

Salamurhaajan oppipojan henkilökaarti on myös herkullinen. Jokaisella kuninkaallisen perheen jäsenellä on nimi, joka enteenä kuvastaa heidän hallitsevaa luonteenpiirrettään kuten Ovela, Uljas, Totuus, Valta, Mielenmaltti jne. Sitten on tietysti mysteerejä täynnä oleva Narri, joka ilmestyy harvoin esiin ja silloinkin vain lausuakseen arvoituksia. Vielä Narri ei päässyt kovin paljon esiin, mutta mielenkiinto on jo herätelty. Hobb on myös ollut aikaansa edellä kun jo -95 hän on luonut tämän hahmon, jonka sukupuoli on häivytetty. Narri on Narri eikä hänen sukupuolensa ole kenenkään asia. Sitten on tietysti vielä Fitz. Huonoista lähtökohdista ponnistava sankarimme, joka kasvaa poliittisen myllerryksen keskellä tasapainoitellen kapealla nuoralla, sillä monet haluaisivat nähdä hänet kuolleena ja toinen puoli vain käytettävissä olevana aseena.

Tutustuin kymmenen vuotta sitten Hobbin luomaan Kuuden herttukunnan maailmaan. Tuolloin muistan ahmineeni kaikki siihen asti suomennetut teokset perätysten, sillä hänen luomansa maailma otti tämän 14-vuotiaan tytön täysin pauloihinsa. Nyt kun olen muuan muassa Nevermoorin ja Caravalin siivittämänä löytänyt uudestaan nuorten fantasian lumon, ajattelin testata miten tämä aikuisten osastolta löytyvä nuoruuten suosikki puolestaan iskisi. Ja niinhän siinä kävi, että Salamurhaajan oppipoika imaisi minut taas täysin pyörteihinsä. Hidas maailman rakennus ja Fitzin erilaiset oppitunnit lumosivat tajuntani ja lopussa pyyhin jopa silmäkulmaani liikutuksesta. Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan päähenkilömme kasvutarinan sekä tämän fantasiamaailman kehittymistä.

' "Poika", Chade huomautti hiljaa, "älä koskaan teeskentele, että olemme jotakin muuta kuin mitä olemme. Salamurhaajia. Emme ole kuninkaamme armeliaita asemiehiä. Olemme poliittisia salamurhaajia ja edistämme kuningasvaltamme asiaa." '
s. 358

Tähdet: 5 / 5

 

torstai 5. maaliskuuta 2020

Muumipapan urotyöt - Tove Jansson

Kirjan nimi: Muumipapan urotyöt (Muumipappans bravader)
Kirjoittaja: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1950, suomennos 1963
Sivumäärä: 133
Mistä: Kirjaston ota/jätä-hyllystä

' Sitä vastoin on ehdottoman tota, että nuoruudenystäväni Juksu oli Nuuskamuikkusen isä ja että toverini Hosuli oli Nipsun isä. (Ellette te itse olisi sitä keksineet. Mutta kaikkihan eivät ole älyltään samanlaisia.) Sinä pieni ymmärtämätön lapsi, joka uskot isäsi olevan arvokas ja vakava henkilö, lue tämä kertomus kolmen isän elämyksistä ja muista, ettei isillä ole kovinkaan paljon eroa. (Ei ainakaan silloin kun he ovat nuoria.)
s. 6

Muumipappa on päättänyt kirjoittaa muistelmansa, sillä onhan se oikeastaan hänen velvollisuutensa kaikkia tulevia muumipeikkojen sukupolvia kohtaan. Pieniä tarinaa värittäviä liioitteluja tai nimenmuutoksia lukuunottamatta kaikki nämä kirjatut seikat tulevat kuvastamaan muumipapan vaiherikasta elämää mahdollisimman tarkasti. Istukaa siis alas rakkaat muumilaakson asukkaat ja kuunnelkaa, mitä kaikkea Muumipapan elämään onkaan kätkeytynyt.

Muumipappa löytyi aivan pienenä muumin alkuna Hemulien pitämän löytölasten kodin ovelta sanomalehtiin käärittynä. Seikkailuja kaipaavalle muumille järjestelmällisten Hemulien huolenpito ja käsitys hauskasta tekemisestä (kuka nyt ei nauttisi kertolaskujen kertauksesta!) eivät oikein riittäneet. Näin ollen kasvettuaan hiukan päätti Muumipappa karata löytökodista ja lähteä kokemaan todellisia seikkailuja maailmalla. Näin Muumipappa tulee kohdanneeksi herra Fredriksonin sekä Juksun ja Hosuli jotka muodostivatkin muumipapan kanssa myöhemmin varsinaisen trion. Talolaivalla he lähtevät merille kohtaamaan äreän drontti Edvardin, yli-innokkaitai tahmatassuja sekä uusia ihmeellisiä maita. Saadanpa lopulta näyttämölle myös itse Muumimamma ja heidän ensikohtaamisensakin!

'  Lopulta itsevaltias nousi ja sanoi: - Rakas kansa! Rakkaat hölmöt, juonittelevat ja järjettömät alamaiseni! Te olette saaneet juuri sen mikä teille parhaiten sopii, ja enempää te ette ansaitsekaan! Satavuotisessa viisaudessamme Me olemme piilottaneet munat kolmenlaisiin paikkoihin. Ensiksikin: ruohikkomättäisiin, joihin kompastuu juoksennellessaan edestakaisin tai ollessaan liian laiska etsimään. Nämä voitot kelpaavat syötäviksi. Toiseksi: olemme kätkeneet munia sellaisiin paikkoihin, jotka löytää jos etsii rauhallisesti ja järjestelmällisesti ja käyttää järkeään. Näitä voittoja voi tarvita johonkin. Mutta kolmanneksi Me olemme valinneet paikat, joiden keksimiseen vaaditaan mielikuvitusta. Ja ne voitot eivät kelpaa mihinkään. Kuulkaa te parantumattomat ja rakkaat hölmöt alamaiseni! Kuka on etsinyt kaikkein mielikuvituksellisimmista piilopaikoista: kivien alta, purosta, puiden latvoista, kukkasten nupuista, omista taskuistaan tai muurahaispesästä? '
s. 81 -82 

Janssonin kerronnassa sielu lepää. Tarina on samaanaikaan hauska mutta tietyllä tapaa myös opettavainen kertomus oman paikkansa löytämisestä ja nuoruuden innosta. Tekstin lomassa on myös  paljon nokkelaa sanailua, joka kutitteli nauruhermoja ja herätti lämpöä tarinan sankareitamme kohtaan. Erityisesti innostuin noista itsevaltiaan syntymäpäivistä, jotka olivat ylitsepursuavan täynnä uusia yllätyksiä jokaisen nurkan takana. Janssonin omakätinen kuvitus vielä kruunasi tämän kaiken!

En ole ikinä ollut mikään suuri muumifani enkä ole edes nähnyt puoliakaan Muumilakson tarinoita animaatiosarjan jaksoista. Ehkä juuri tästä syystä en osannut odottaa tätä taiturimaista tarinankerrontaa, joka on lähtöisin Janssonin kynästä. Pystyin täysin tyhjin tauluin vain istumaan alas ja nauttimaan kyydistä. Kuinka rikas mielikuvitus hänellä onkaan ollut! Uudet tuttavuudet kuten drontti Edvardi, tahmatassut sekä kummitus varastivat kolon sydämestäni. Oikein ihana välipalakirja, jota voin kyllä suositella myös vähemmän muumeja sauranneelle yleisölle.

' Miettiköön jokainen nuori muumipeikko minun elämyksiäni, rohkeuttani, älyäni, hyveitäni ja tyhmyyksiäni - vaikka hän haluaisikin oppia kokemuksista, jotka hänen on kerran itse hankittava itselleen kaikkien nuorekkaiden ja lahjakkaiden muumipeikkojen ihmeellisellä ja vaivalloisella tavalla. '
s. 129

Tähdet: 4 / 5

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Totuus Hallavan hevosen majatalosta - Agatha Christie

Kirjan nimi: Totuus Hallavan hevosen majatalosta (The Pale Horse)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Antti Nuuttila
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1961, suomennos 2010
Sivumäärä: 288
Mistä: Omasta hyllystä

' Pappi näki heti, että nainen oli hyvin sairas.
- Te tulitte... Ei ole paljon aikaa jäljellä... nainen sanoi huohottavan hengityksen lomassa. - Konnantöitä... sellaisia.... konnantöitä... Minun täytyy... minun täytyy... en voi kuolla tällä tavoin... Tunnustaa - syntini - hirvittävää - hirvittävää... '
s. 26

Katolinen pappi isä Gorman on kutsuttu kuoleman kourissa kituuttavan naisen luo. Naisella on pakottava tarve päästä tunnustamaan epäilyksensä ennen kuin kuolo korjaa hänet lopullisesti. Kotimatkallaan kuolleen naisen luota isä Gorman hakataan kuoliaaksi. Poliisi on ymmällään kuka olisi voinut haluta pahaa tälle ystävälliselle pappismiehelle. Papin kengästä löydetään kuitenkin lista sukunimiä. Keitä nämä ihmiset ovat ja miten juuri aiemmin kuollut nainen liittyy tähän? 

Mark Easterbrook on kuolemansyytutkija Corriganin entinen opiskelutoveri, jolta hän tulee kuulleeksi tapahtumista. Tuo nimien lista jää kaihertamaan Markin mieleen kunnes hänelle pikku hiljaa selviää näitä kaikkia nimiä yhdistävä tekijä: he ovat kaikki kuolleet! Illalliskutsuilla hän tulee myös kuulleeksi, että eräässä entisessä majatalossa Hallavassa hevosessa asustaa nykyajan noitia, jotka voivat auttaa epämieluisien tuttavuuksien raivaamisessa. Liittyvätkö nämä tapaukset toisiinsa? Entä onko todella mahdollista surmata ihmisiä vain mustaa magiaa käyttäen?

' - Rakas ystävä, minkä vuoksi ihmiset kautta aikojen ovat kääntyneet henkienmanaajien, noitien ja poppamiesten puoleen? Siihen on vain kaksi syytä. On vain kaksi asiaa, joita ihmiset haluavat niin kiihkeästi, että uhmaavat kadotuksen ja kirouksen uhkaa. Toinen on lemmenjuoma ja toinen myrkkypikari. '
s. 89

Tässä teoksessa Christie on todella irrotellut sotkemalla juonikuvioihin noituutta ja mustaa magiaa. Koko ajan lukija on Markin kanssa siinä rajoilla uskoako vaiko eikö uskoa. Voisiko jokin todella olla totta vaikka sitä ei ole tieteellisesti todistettu vai onko kaikki kuitenkin vain silmänlumetta. Noituudella tehdystä murhastahan ei voi jäädä kiinni, sillä kuka tahansa tuomari nauraisi moiset väitteet alas tuomioistuimessa. Christie on todella testaillut tässä rajojaan ja luonut kiehtovan keitoksen, joka poikkeaa hänen yleisestä tuotannosta vaikkakin loppuratkaisun arvaamattomuus onkin taattua damen laatua.

Noituuden lisäksi Christie käsitteli teoksessa paljon tieteen nopeaa kehitystä ja kuinka eilisen mahdottomuus on tänään nykyisyys. Uuteen äänimaisemaan kuuluivat muun mussa kahvinkeitin, tiskikone ja metro, joiden vieraat äänet samalla kertoivat kehityksestä mutta tuntuivat myös uhkaavilta. Myös koneiden mahdollista ihmisten korvaamista käsiteltiin, vaikka teos onkin 60-luvulta ja puheenaihe on nykyään ajankohtaisempi kuin ikinä. Oman osansa maailmanmenon pohdinnasta saivat myös kiristyneen perintöverotuksen seuraamukset sekä rahan keräämisen turhuus. 

Totuus Hallavan hevosen majatalosta on siis paljon enemmän kuin vain sen sisältämä salapoliisikertomus. Se sai minut ajattelemaan yhteiskuntaa ja sen kehitystä, mitä en aiemmin muista Christien teoksista. Tämän lisäksi se itse murhamysteerikin oli varsin kiehtova ja onnistunut, joten en voi muuta kuin nostaa hattua Christielle, vaikka tämä ei hänen tunnetuimpiin teoksiin lukeudukaan. Ainoat miinukset tulevatkin suomennokselle. Markia avustaa tutkinnoissa muuan nuori nainen nimeltään Inkivääri. Kuulema nimi sopi mainiosti hänen punaisiin hiuksiinsa (Ginger = inkivääri, punatukkainen). En ylipäätänsä ole kovin suuri nimien suomentamisen ystävä ja tässä tuo erityisesti särähti korvaan. Tämän lisäksi takakannessa mainitaan että mysteeriä ratkaisisi salapoliisikirjailija Ariadne Oliver, mutta hän oli oikeastaan vain pienessä sivuosassa eikä liittynyt Markin tutkimuksiin mitenkään. Onneksi muuten teos vakuuttaa ja pitää otteessaan aivan viimeisille sivuille asti.

' Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan - - - ja heille annettiin valta tappaa - - - '
s. 287 

Tähdet: 4 / 5