Kirjoittaja: Antti Rönkä
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 224
Mistä: Joululahja
' Jään katselemaan hiljennyttä pihaa ja tajuan että huomenna minun pitää kohdata vieraita ihmisiä. Minun pitää kertoa heille nimeni ja todistaa että olen hyvä tyyppi. Se ei ole koskaan sujunut hyvin. Vaikka olen hyvä tyyppi. Tai olisin, jos en pelkäisi etten ole. Tai jos minulla ei olisi näitä ongelmia jotka olen nyt kantanut tänne, näissä ajatuksissa, näissä pahvilaatikoissa. '
s. 13
Aaro muuttaa Jyväskylään opiskelemaan kirjallisuutta ja viestintää yliopistoon. Nyt on se hetki mitä hän on odottanut koko ikänsä. Nyt on viimein aika saada puhdas aloitus uuden paikkakunnan ja uusien tuttavuuksien siivittämänä. On aika jättää taakseen koko lapsuuden ja nuoruuden kestänyt kiusaaminen koulun penkeillä. Enää ei tarvitse pelätä mitä fyysistä tai henkistä väkivaltaa joutuu kohtaamaan, kun opettajan silmä välttää tai kun koittaa kotimatkan aika. Se on viimein takana ja on aika kääntää uusi lehti elämässä. Vai onko sittenkään?
Rankan koulukiusaamisen muistot vainoavat Aaroa. Vaikka enää pojat eivät huutele hänelle herjoja, kuulee hän silti heidän naurunsa ja tuomitsevat kommenttinsa päänsä sisällä. Arvottomuuden tunne on syöpynyt niin syvälle, että siitä on tullut Aaron todellisuus, jonka läpi kaikki uudet kontaktit värittyvät. Jyväskylässä hän tapaa uusia ihmisiä, mutta ei voi olla ajattelematta mitä nämä ajattelevat hänestä. Ainut apu on alkoholi ja Oxamini tabletit, joita hän naukkailee saadakseen äänet viimein hiljenemään. Onko tämä se uusi alku, jota hän niin odotti? Voivatko näin syvälle juurtuneet arvet vielä parantua?
' Ja eikö itsesääli ole surkeinta mitä on? Jos pahan olonsa paljastaa, ihmiset väsyvät, oikeastaan suuttuvat. Ryhdistäydy, he sanovat. Älä ajattele sitä, he sanovat. Älä välitä. Ota itteäs niskasta kiinni. Ihmiset suuttuvat, koska heitä pelottaa. Ihmisiä pelottaa heikkous.
En halua kenenkään sääliä. Haluan sanoa tosiasiat. Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia. '
s. 63 - 64
Koulukiusaaminen on kauhea asia, joka jättää kokijaansa jäljet, jotka usein vainoavat vielä kauan kouluvuosien jälkeenkin. Kuinka lapset voivatkin olla niin julmia. Kiusaajat pääsevät usein kuin koira veräjästä, vaikka he voivat tuhota kiusatun psyykeen niin totaalisesti. Röngän autofiktiivinen päähenkilö Aaro on tästä yksi vahva esimerkki. Kuinka ihminen voikaan oppia olevansa niin mitätön ja kelpaamaton. Kuinka pahimmillaan kiusaaminen voi vääristää kiusatun ajatusmaailman niin totaalisesti, että hän ei enää näe mitään poispääsyä. Tämä on kammottava asia, mutta silti some on todennäköisesti vain pahentanut tilannetta. Nykyään kiusaaminen voi olla ympärivuorokautista. Hienoa, että Kiva koulu-aloitteita on, mutta voidaanko niillä todella saada aikaan muutosta.
Röngän teos oli itselleni varsin henkilökohtainen lukukokemus, sillä se herätti paljon esiin oman lapsuuteni ja nuoruuteni kipeitä koulukiusaamismuistoja. Vaikka itse en joutunutkaan kokemaan Aaron tapaan fyysistä väkivaltaa, jätti tuo verbaalinen ja sosiaalinen kiusaaminen vahvat jäljet. Edelleen tunnen ryhmätilanteissa usein itseni ulkopuoliseksi ilman mitään syytä. Nuo lapsuudessa opitut radat omasta paikasta painavat vain edelleen. Jokaisella on tietysti myös omat selviytymismekanisminsa näihin lapsuuden traumoihin. Siinä missä Aaro turruttaa epävarmuuttaan merkkituotteisiin ja alkoholihuuruihin itse puolestaan panostin opiskeluun ja sitä kautta hain haurastuneeseen itsetuntoon kohotusta ja hyväksyntää. Siten en täysin pystynyt saamaan otetta enää Aaron aikuisiän sekoiluista.
Jalat ilmassa on todella tärkeä teos. Toivottavasti se herättäisi tietoisuutta koulukiusaamisesta ja sen riipivistä ja pitkäaikaisista seurauksista, jotka syövät ihmistä sisältä. Röngän teos käsitteleekin niin koulukiusamaista kuin sen aiheuttamia traumoja, mutta se myös sivuaa vanhempien korkeita odotuksia liittyen Aaron juoksuharrastukseen. En tiedä kuinka arvioida jotakin näin henkilökohtaista teosta, sillä Rönkä on kertonut hyvinkin avoimesti teoksen perustuvan hänen omiin rankkoihin kokemuksiinsa. Toisaalta tämä teos aiheutti minussa valtaisan tunnepyörremyrskyn, mutta toisaalta en hirveästi välittänyt lukea Aaron lääke ja alkoholihuuruisesta menosta sillä yleensäkin vierastan tällaista kerrontaa lukemissani kirjoissa. Näin ollen minulle jäi hyvin kahtiajakoiset olotilat, sillä aihe ja itse kaunokirjallinen teos herättivät minussa vahvasti erilaiset reaktiot. Varmaa on kuitenkin, että tätä lukiessa ei voi välttyä kyyneliltä.
Tähdet: 3.5 / 5
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjanmerkkinä lentolippu, Tuijata, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjarikas elämäni, Kirja vieköön!, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjasähkökäyrä, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjarouvan elämää, Kirjakaapin kummitus, Annelin lukuvinkit, Nannan kirjakimara, Kirjahavahduksia ja Kirjareppu