Evelynin seitsemän kuolemaa - Stuart Turton

Kirjan nimi: Evelynin seitsemän kuolemaa (The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle)
Kirjoittaja: Stuart Turton, suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2020
Sivumäärä: 492
Mistä: Kirjastosta

' Blackheathin kartanon säännöt:

Eveyn Hardcastle murhataan tänään kello 23. Saat kahdeksan päivää aikaa ja kahdeksan silminnäkijää, joiden nahkoihin asettua. Päästämme sinut pakenemaan vain, jos kerrot meille murhaajan nimen. Kysyttävää? Sitten aloitetaan... '

Takakansi 

 

 

Mies herää keskeltä synkkää metsää viiltojäljet kädessään. Hän on menettänyt täysin muistinsa, mutta mukanaan hänellä on vain yksi sana: Anna. Metsässä hän näkeekin kuinka tyttö juoksee pakoon miestä - murhaajaa. Tytön on pakko olla Anna! Hän ei kuitenkaan onnistu pelastamaan tyttöä ennen kuin laukaus kuuluu. Läpi metsän ja tihkusateen mies hoippuu shokissa läheisellä ränsistyneelle kartanolle. Kartanolle, jonne on kerääntynyt iso joukko ihmisiä illan juhlia varten. Täällä mies saa nimen. Hän on Sebastian Bell, lääkäri. Seuraavana päivänä mies herää palvelusväen tiloista. Hän nousee ylös ja käy avaamassa oven, jonka soittokelloa pimputetaan vimmatusti. Oven toisella puolella on vettä valuva Sebastian Bell! 

Mies on jumissa Blackheathin kartanossa. Hän herää joka aamu uudessa ruumiissa, uuden isäntänsä luonteenpiirteillä varustettuna ja elää saman päivän yhä uudelleen. Miehellä on kahdeksan päivää aikaa selvittää kuka murhaa illan juhlissa isäntäperheen tyttären Evelynin. Tehtävä ei ole helppo varsinkaan kun sadistinen Lakeija on hänen kintereillään. Kuinka selvitä hengissä Blackheatin kauhistuttavasta kartanosta, joka on kuin painajainen, jonka elää yhä uudelleen ja uudelleen vain uusissa nahoissa.

 

' Peili tärisee kädessäni, ja siitä kuvastuu nuori mies, jolla on kauniit siniset silmät eikä juuri älyä niiden takana. Ne eivät ole Sebastian Bellin eivätkä palaneen hovimestarin kasvot.

"Hänen nimensä on Donald Davies", Ruttolääkäri sanoo. "Hänellä on sisar nimeltä Grace ja paras kaveri nimeltä Jim, eikä hän pidä maapähkinöistä. Davies on isäntänne tämän päivän, ja kun huomenna heräätte, saatte jälleen uuden isännän. Niin tämä toimii."

Se ei ollutkaan unta, se on tapahtunut oikeasti. Olen elänyt saman päivän kahdesti eri ihmisten ruumiissa. '

s. 85-86 

 

 

Evelynin seitsemän kuolemaa on mestarillinen teos. Sen luoma painajaismainen miljöö on aivan omanlaisensa. Päähenkilömme matkassa tunnelma vain tiivistyi tiivistymistään eikä jännittyneiltä sydämentykytyksiltä voinut välttyä. Itse en siedä kauhua tai liian verisiä dekkareita, mutta Turton on onnistunut luomaan aivan omannäköisensä kehikon, jossa tunnelman painostus luo ilmapiirin, joka pitää otteessaan, mutta ei silti saa lukijaa menettämään yöuniaan (ainakaan pahasti). Keskittymiskyky esimerkiksi töiden tekoon oli kylläkin mennä, sillä sormet syyhysivät jo takaisin lukemaan teoksen uusia käänteitä. Mikään ei nimittäin ole niin kuin ensimmäisellä tai edes toisella vilauksella voisi luulla. Hatunnosto myös Turtonille siitä kuinka hän on saanut luotua jokaiselle kahdeksalle isännälle omat tapansa havainnoida maailmaa. Kuinka saman päivän ja samat ihmiset voikaan kokea niin eri tavalla eri nahoissa.

Tämä Turton koukuttava mysteeri on parhaimmillaan kun siitä ei tiedä liiaksi etukäteen, jonka vuoksi jätän syvemmät analyysit teoksen sisällöstä ja sen herättämistä ajatuksista avaamatta, jotta jokainen pääsisi lähes puhtaalta pöydältä tutustumaan tähän jännitysnäytelmään. Henkilöitähän tämän teoksen sivuilla oli roppakaupalla, mutta sanoisin että niiden suhteen ei kannata ottaa liikaa stressiä. Ne tärkeimmät kyllä ehtivät tulla tutuksi kun samaa päivää jumpataan eri henkilöiden näkökulmista. Hämmentävää kyllä missään vaiheessa ei tullut sellainen olo että teoksessa olisi ollut toistoa tai että sen juoni olisi junnannut paikallaan. Sen sijaan tämä on koukuttava mysteeri, joka heittää lukijan eteen jatkuvasti uusia kierroksia ja petoksia. Aina kun luulee päässeensä ratkaisun kulmasta kiinni pyöräytetäänkin kaikki taas ympäri ja lukijana jäin vain katsomaan hölmistyneenä vierestä. Tämän teoksen kieroutunut kerronta piti todellakin otteessaan. Älykästä jännitystä, jota voin vain suositella.

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjoihin kadonnut, Tuijata, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kartanon kruunaamaton lukija, Kaiken ei tarvitse olla totta, Annelin lukuvinkit, Poika lukeekin, Kirjojen keskellä, Unelmien aika, Hemulin kirjahylly ja Kirjakaapin kummitus

 

Mustat valkeat valheet - Liane Moriarty

Kirjan nimi: Mustat valkeat valheet (Big Little Lies)
Kirjoittaja: Liane Moriarty, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 445
Mistä: Kirjastosta

 ' Äidit ottivat äitiytensä nykyään hyvin vakavasti. Heillä oli kiihkeät pienet kasvot. He liikkuivat koulun pihalla vikkelästi, ja pieniä takamuksia verhosivat kireät jumppatrikoot. Poninhännät heiluivat. Katse oli naulittuna puhelimeen, jota he pitivät kädessään kuin kompassia. ' 

s. 10

 

 

Australiassa Pirriween alakoulussa vietetään vanhempien visailuilta, jossa kerätään varoja uusiin älytauluihin. Juomien sekoittajilla on kuitenkin mennyt mitat sekaisin ja ihanat vaaleanpunaiset alkudrinkit nousevat vanhempien päähän nopeammin kuin uskoisikaan. Dramaattinen ilta päättyy poliisitutkintaan. Tutkijoilla on käsissään useampia pahoinpitelyitä sekä ruumis. Murhatutkimus laitetaan siis käyntiin, mutta kenen ruumis makaa elottomana ja kuka on siihen syypäänä?

 

Pitää palata ajassa taaksepäin kuusi kuukautta, kun esikoululaisten esittelypäivä on alkamassa. Madeline viettää 40-vuotissyntymäpäiväänsä eikä se voisi alkaa huonommin. Hänen on vietävä pikkuvanha prinsessansa esikoulun tutustumispäivään, jonne on tulossa myös hänen ex-miehensä uuden joogaohjaaja vaimonsa ja lapsensa kanssa. Tämän lisäksi hän tulee taittaneeksi nilkkansa matkalla. Onneksi hätiin astuu kaupunkiin juuri muuttanut Jane, joka on myös viemässä poikaansa Ziggyä samaiseen tutustumispäivään. Madelinen kautta nuori Jane tapaa myös satumaisen rikkaissa naimisissa olevan kauniin Celesten. Heistä kolmesta tulee erottamattomat varsinkin, kun tutustumispäivänä syntyy kiusaamisdraamaa lasten kesken. Vanhempien on aika valita klikkinsä.

 

Kaikilla on kuitenkin omat salaiset haasteensa, jotka muhivat pinnan alla. Madeline kipuilee ex-miehensä kanssa teini-ikäisen tyttärensä kiintymyksestä, Celesten avioliitossa kaikki ei ole suinkaan niin siloteltua kuin julkisivu antaisi ymmärtää eikä Jane ole halukas puhumaan Ziggyn isään liittyvistä asianhaaroista. Kaiken tämän päälle vielä esikoulun valtapoliittinen draama sekä kiusaamissyytökset. Koko ajan kello myös tikittää ja visailuillan h-hetki lähestyy. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja ennen kaikkea miksi?

 

' Janella oli ollut alakoulussa vihollinen vain siksi, että muuan sievä ja karismaattinen Emily Berry -niminen tyttö, jolla oli aina punaiset leppäkerttusoljet hiuksissaan, oli niin määrännyt. Oliko Madeline neljäkymmentävuotias muunnelma Emily Berrystä? Samppanjaa mehun sijasta. Kirkkaanpunaista huulipunaa mansikanmakuisen huulikiillon sijasta. Sellainen tyttö, joka aiheutti toiselle empimättä ongelmia, mutta jota ei voinut olla rakastamatta. '

s. 128 

 

 

Moriartyn teoksessa on tietty tv-sarjamainen lähestymistapa, joka kiehtoi minua suunnattomasti. Ensiksi annetaan pieni makupala lopun traagisista tapahtumista. Sitten palataan ajassa taaksepäin valottamaan, miten tähän pisteeseen onkaan päädytty samalla, kun jaksojen (lukujen) lopussa väläytetään katkelmia poliisin haastatteluissa tehdyistä eri henkilöiden lausahduksista. Tästä tuli mieleen vastikään Foxilla näytetty Täydellisten naisten tekijöiden uusi sarja Why women kill. Niin tässä Moriartyn teoksessa kuin kyseisessä sarjassa oli sitä värien loistetta, etukäteen lyhyesti esitellyn h-hetken pohjustusta sekä asiaan liittyvien sivustakatsojien kommentointia. Koinkin Moriartyn teoksen kanssa samaa tunnetta kuin joidenkin tv-sarjojen kanssa: toisaalta halusin ahmia heti tämän tumman sokerisen tarinan mutta toisaalta halusin säännöstellä sitä, jottei se loppuisi liian aikaisin.

 

En ole aiemmin lukenut Moriartyn teoksia, mutta tämän pohjalta ymmärrän hyvin hänen ansaitsemansa ylistyksen. Tuon alussa vaikuttavan kirsikkaisen pinnan alta paljastuu nimittäin, että jokaisella äidillä on omat raskaat taakkansa kannettavanaan. Tämä samppanjakuplainen tarina saa siis hyvin nopeasti tummia sävyjä, kun perheväkivalta, rikkinäiset perhesuhteet sekä muut menneisyyden traumat astuvat parrasvaloihin tuon esikoululaisvanhempien kiiltävän julkisivun takaa. Vaikka Mustat valkeat valheet on kirjoitettua kevyesti ja helppolukuisesti kuin kuohkea kermavaahto, käsittelee se silti rankkoja aiheita. Oikeastaan koin, että tuo visailuillan kuolemantapaus oli aika turha juonenlanka, joka jäi näiden muiden tärkeiden käsiteltävien asioiden jalkoihin. Itse en laittaisi tätä teosta jännityshyllyyn, sillä paljon vahvemmin tämä on viihdekirjallisuutta synkillä pilvenreunuksilla. Kaiken sen pintaliidon ja mustan huumorin alta nimittäin paljastui vakavia aiheita, jotka ansaitsevat tulla luetuksi.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Leena Lumi, Kirjoihin kadonnut, Amman lukuhetki, Illuusioita, Lumiomena, Sivumerkkejä, Kasoittain kirjoja, Lintusen kirjablogi, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Paljon melua kirjoista, Ainakin 52 kirjaa, Kirjarikas elämäni, Rakkaudesta kirjoihin, Hurjan Hassu Lukija,  Kirjakaapin kummitus, Sallan lukupäiväkirja, Helkky lukee, Lukemisen kartasto, Kirjahilla ja Kirja hyllyssä