Kirjoittaja: Alexandre Dumas, suomentanut Lauri Hirvensalo
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1844, suomennos 1955
Sivumäärä: 711
Mistä: isältä
'' Helmikuun 24. päivänä 1815 antoi Notre-Dame de la Carde'in tähystäjä merkin, että Marseille'n satamaan oli tulossa fregatti Pharaon puluumatkallaan Smyrnasta, Triestistä ja Napolista.''
s. 5
Tällä laivalla palaa myös perämies Edmond Dantès, joka kapteenin kuoltua on saanut tehtäväkseen toimittaa harmittoman kirjeen Elban saarelta. Ainakin hän luuli niin. Elämä hymyili Dantèsille: laivan varustaja herra Morrel oli luvannut hänelle kapteenin pestin ja kaunis Mercedes lupautui hänelle vaimoksi. Kilpakosia Fernandille ja kateelliselle laivan tilinhoitajalle Danglarsille tämä ei kuitenkaan sovi, vaan he kehittelevät salajuonen, jonka avulla he saavat Dantès paran pois kuvioista. Tämän juonen pääosaa näyttelevät ilmiantokirje sekä Elbasta tullut kirje, olihan tuohon aikaan yksi suurimmista rikoksista olla bonapartisti.
'' ´´- - Dantès ei voi jäädä vankeuteen iäksi päiväksi, vaan pääsee sieltä joskus poiskin, ja voi silloin sitä, joka hänet sinne toimitti!´´ ''
s. 28
Ahneen naapuri Caderoussen silmien alla ja omaa etuaan ajavan kuninkaallisen prokuraattorin sijaisen herra Villefortin avulla suunnitelma saadaan täytäntöön ja Dantès viedään kihlajaisistaan pahamaineiseen Ifin linnaan vankilaan, jonka eristyssellistä tulee Dantèsin koti seuraavaksi neljäksitoista vuodeksi. Aluksi Danès on vaipua hulluuteen ja saakin raivohullun vangin maineen, mutta kuitenkin lupaus kostaa niille, jotka hänet sinne syyttömänä toimitti, saa häneen taas virtaa. Kun hän vielä tutustuu toiseen eristysvankiin, hulluun pappiin, joka rupeaa opettamaan häntä, alkaa pois pääsy näyttämään jo todennäköisemmältä.
Paettuaan Dantès ottaa useita eri henkilöllisyyksiä. Hän toimii niin pastori Pater Busonina, englantilaisena lordi Wilmorena, itämaisena merenkävijänä Sindbad Merenkulkijana sekä tietysti satumaisen rikkaana Monte-Criston kreivinä. Hänellä on kuitenkin vain yksi päämäärä - kostaa. Fernandista on tullut rikas ja maineikas kreivi Morcerf, kunnialegioonan entinen komentaja ja nykyinen poliitikko. Hän on naimisissa Dantèsin nuoruuden rakkauden Mercedesin kanssa ja heillä on poika Albert. Monte-Criston kreivi tutustuukin hyvin Albertiin, samoin kuin tämän muihin tuttaviin kuten ministeriön yksityissihteeri Debrayhin, sanomalehtimies Beauchampiin, kreivi Château-Renaudiin sekä Maximilien Morreliin, joka oli spahi-ratsumies ja laivanvarustaja Morrelin poika. Näiden uusien tuttavuuksiensa avulla erikoisen Monte-Criston kreivin nimi on pian kaikkien pariisilaisten huulilla. Kuka on tämä salaperäinen ja yliluonnollisen rikas kreivi?
'' ´´Voitte huoleti mainita minkä summan vain, älkää ollenkaan pelätkö, voitte olla varma siitä, että Danglars'in toiminimen mahdollisuudet kyllä tyydyttävät kaikkein suurimmatkin vaatimukset, vaikkapa puhuisitte kokonaisesta miljoonasta.´´
´´Miljoonastako?´´
´´Miljoonasta, niin juuri´´, Danglars toisti typerän ylpeästi.
´´Mitä ihmettä minä yhdella miljoonalla?´´ kreivi ihmetteli. ´´Hyvänen aika, jos olisin tarvinnut vain miljoonan, en olisi avannut luottoa moisen vähäpätöisyyden vuoksi. Miljoonako? Minullahan on aina miljoona lompakossani tai pienessä matkalaukussani.´´ ''
s. 288
Danglarsista oli tullut varsin rikas parooni, joka toimi niin pankkiirina kuin edustajakamarin jäsenenäkin. Danglarsilla oli myös vaimo ja tytär. Villefortista oli puolestaan tullut arvossa pidetty kuninkaallinen prokuraattori, jolla oli vaimo, pieni poika, tytär Valentine sekä halvaantunut isä herra Nortier de Villefort. Se että Monte-Criston vihollisilla meni näin hyvin, ärsytti tietysti häntä, joten koston suloiset rattaat laitettiin hitaasti mutta varmasti pyörimään.
Olipas hyvä kirja! Juoni oli oikein vetävä ja piti koko ajan otteessaan. Monte-Criston touhuja oli erittäin mielenkiintoista seurata ja erityisesti yrittää päätellä, mikä oli hänen tavoitteensa kussakin tapahtumassa ja mitä siitä seuraisi. Dumasta ei missään nimessä voi syyttää lukijan aliarvioimisesta. Lähes mitään ei nimittäin selitelty, vaan lukijan piti itse osata yhdistää asioita toisiinsa. Tämä teki lukemisesta erittäin nautittavaa, mutta samalla hidasta. Se että tämän lukemisessa kesti niin kauan johtuu yksinkertaisesti siitä, että koko ajan piti pysähtyä miettimään asioiden yhteyksiä.
Kirjassa oli paljon henkilöitä ja olisl ähes mahdotonta pysyä mukana, kuka oli nyt kenellekin sukua, mitä hän teki, kenen kanssa hänellä oli millainen suhde ja miten hän yhdistyi Monte-Criston menneisyyteen. Olin jatkuvasti sekaisin varsinkin ihmisten suhteista toisiinsa. Kuka oli kenenkin kanssa naimisissa/kihloissa ja kenellä oli ollut/oli suhde keneenkin jne. Kyllä vähemmästäkin olisi pää mennyt pyörälle, kun missään vaiheessa ei tunnuttu viittavaan näihin aiempiin juttuihin vaan oli lähes täysin oman muistin ja mietintöjen varassa.
Kirja tuntui olevan aika nopeatempoinen ja siinä ehti tapahtua paljon noihin seitsemäänsataan sivuun verrattuna. Henkilöhahmoista pidin tai ainakin he tuntuivat istuvan hyvin kirjaan, ja kokonaisuus tuntui tasapainoiselta. Kuitenkin kaksi ärsytti minua suunnattomasti. Toinen oli Caderousse, jota en olisi oikeastaan jaksunut missään välissä seurata, ja toinen Dantèsin morsian Mercedes, joka oli kuvattu niin katuvana ja hyvää tarkoittavana, että se pilasi jopa vähän tunnelmaa.
Hieno kirja kuitenkin, ja yllätyin todella sen vetovoimaisuudesta. Tätä lukiessa tuli myös mieleen usein Kosto -tv-sarja, jossa siis Emily kostaa isänsä kokemaa vääryyttä. Ymmärrän mainiosti, miksi lehtijutuissa on usein mainittu sarjan yhteydessä tämä kirja. Eikä kyse ole oikeastaan pelkästä samasta ideasta - kostosta - vaan myös samankaltaisesta ajattelua vaativista juonenkäänteistä. Kummassakaan mitään ei tarjota valmiiksi pureskeltuna.
Tähdet: * * * *
Kirjan ovat lukeneet myös mm. Amma/Amman lukuhetki, Katri/Aikakirjoja, Anki/Ankin kirjablogi, Raisa/Kirjaurakka ja Morre/Morren maailma
Sain myös näin taas heräteltyä tuota 1800-luku -haastetta jonka toinen kirja tämä on.
