Kadotettujen puiden saari - Elif Shafak

Kirjan nimi: Kadotettujen puiden saari (The Island of Missing Trees)

Kirjoittaja: Elif Shafak, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2023

Sivumäärä: 387

Mistä: Kirjastosta

 

' Tällaisena minä sen muistan: kullanhohtoinen ranta, turkoosi vesi, kirkas taivas. [- -] Kuu, joka oli siellä lähempänä maata, paistoi kirkkaana ja lempeänä kattojen yllä luoden heleän hohteensa mukulakivikaduille ja kapeille kujille. Silti varjot löysivät tiensä valon lävitse. Epäluuloiset, salakähmäiset kuiskaukset väreilivät pimeydessä. Sillä saari oli halkaistu kahtia, pohjoiseksi ja eteläksi. Puoliskoissa vallitsi eri kieli, eri kirjaimisto, eri muistot, ja kun saarelaiset rukoilevat, he harvoin rukoilivat samaa jumalaa.

Pääkaupungin leikkaava jakolinja oli kuin viilto keskelle sydäntä. '

s. 12 

 

Kypros on maa, joka on jakaantunut kahtia. On turkkilaisten muslimitaustaisten pohjoinen ja kristitty kreikkalaistaustaisten etelä. Koko ihana paratiisisaari on revitty riekaleiksi, julkeasti kahtia. Vihreä linja halkaisee sen. Brittiensaarilla asuvalla 16-vuotiaalla Adalla ei kuitenkaan ole juurikaan kosketusta juuriinsa. Hän on toisen polven maahanmuuttaja. Kyproslaisten vanhempien lapsi. Mutta hänen vanhempansa eivät koskaan suostu puhumaan menneisyydestään. Nyt äiti on kuollut ja isä vain hoivaa pihassa kasvavaa viikunapuuta - ainoaa muistoaan kotisaareltaan. Ada on irrallaan. Voiko hän kantaa mukanaan ylisukupolvista traumaa?

 

Vuoden 1974 Kyproksella puolestaan nuoret kyproksenkreikkalainen Kostas ja kyproksenturkkilainen Defne tapailevat salaa. Tuolloin Kyprosta ei ole vielä jaettu ja naapurustossa elää niin kristittyjä kuin muslimeja. Epäluulot ovat kuitenkin jo itäneet. Lopulliseen räjähdykseen on enää viikkoja. Nuoret rakastavaiset löytävät kuitenkin kohtaamispaikan Iloisesta viikunapusta. Kaupunkinsa tavernasta, jonka pitäjät edustavat myös molempia etnisyyksiä. Tavernan keskellä kasvaa kaiken näkevä viikunapuu. Se on siellä myös todistamassa, kun koko saari ajautuu kaaokseen. Kun naapurit rupeavat ampumaan toisiaan kaduille, eikä kukaan ole enää turvassa. Voiko rakkaus voittaa tällaisissa oloissa?  

 

' "Isä sanoo, että puilla on muisti ja että nuorillakin puilla voi olla 'tallentuneita' muistoja, ikään kuin ne tietäisivät, mitä kaikkea vaikeaa niiden esi-isät ovat kokeneet. Hänen mielestään se on hyvä asia, koska sillä tavalla pistokkaat sopeutuvat ympäristöönsä paremmin." '

s. 202

 

Kadotettujen puiden saari on koskettava kertomus rakkaudesta mahdottomissa olosuhteissa. Se on Kyproksen historian tarina. Samalla se valottaa myös maahanmuuttajien kokemaa tuskaa. Mihin todella kuuluu? Entä jos on elänyt koko ikänsä jossakin, mutta juuret ovat muualla? Entä jos vielä kaiken lisäksi on kahden erilaisen kulttuurin lopputulos, onko silloin kreikkalainen vai turkkilainen? Vai voisiko sittenkin olla Defnen sanoin vain saarelainen. Kaiken pahan alku ja juuri nimittäin on kun lähdetään piirtämään jakolinjoja meihin ja muihin. Samoja taikauskoja ja ruokia jaetaan molemmissa kulttuureissa - vain päällä laitetut nimet ovat eri. Kyproksen historia ei itse asiassa ollut minulle juurikaan tuttua, mutta lukemisen ohessa sekin tuli nyt viimein tutuksi.

 

En ollut aiemmin lukenut Shafakia, mutta tämän luettua voisin hyvinkin tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Kahdessa aikatasossa kulkeva tarina on itsessään jo ajatuksia herättävä, mutta Shafak on onnistunut nostamaan tarinansa vielä pykälän korkeammalle. Yksi teoksen kertojista on nimittäin tuo viikunapuu. Sen kautta asioita voidaan lähestyä hiukan eri vinkkelistä. Luonto ja sen toiminta pääsevät kietoutumaan saumattomaksi osaksi tätä tarinaa. 

 

Ihailen Shafakin kertojaratkaisua aivan kuin Nobelin voittaneen Pamukin Nimeni on punaisen kanssa. Shafakin teksti on soljuvaa, mutta samalla kaunista. Siinä on paljon hienoja hetkiä ja oivalluksia, joita haluaisi vain alleviivata. Joku ei itse asiassa ollut malttanut pidättäytyä tämän kirjaston niteen kanssa, vaan himmeitä lyijykynäviivauksia pystyi havaitsemaan läpi tekstin. En siis ollut kokemukseni kanssa yksin. Hieno teos, jota voin lämpimästi suositella.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettua: Kirjan jos toisenkin, Kirjasähkökäyrä, Kirjavinkit ja Tuijata 

 

Joonaanmäen valaat - A.W. Yrjänä

Kirjan nimi: Joonaanmäen valaat

Kirjoittaja: A.W. Yrjänä
Kustantaja: Johnny Kniga

Julkaisuvuosi: 2017

Sivumäärä: 227

Mistä: Kirjastosta

 

' "Sattuma, kohtalo tai sallimus on tuonut meidät yhteen

tälle saarelle, joka on - aivan kuten te asukkaat sanotte

- vähän maailman reunan tuolla puolen.

Tänne, missä unet käyvät toisinaan toteen ja sadut kävelevät vastaan,

jos osaa ne huomata. [- -]

Minä tiedän, että te olette tottuneet merkillisiin asioihin

ettekä kaipaa niin sanottuja järkisyitä kaikkeen, mitä teette.

Minä tiedän, että olette rohkeita ja toimeliaita.

Mutta tänään aion pyytää teiltä enemmän kuin mihin kenelläkään

ehkä on oikeus. Minä aion pyytää teitä pelastamaan maailman. '

s. 89 

 

Suomenlahden rannikolla sijaitsee saari, jota ei löydy kartoilta. Tällä Joonaanmäen saarella elämä on hiukan erilaista. Vuodenajat seuraavat omaa rytmiään ja unet voivat käydä toteen. Onpahan myös miltei näkymätön kirahvi, joka on tehty matematiikasta. Tällä saarella asuu kuitenkin myös ihmisiä. Inkeri ja Johannes ovat vetäytyneet sinne viettämään päiviään. Heidän talonsa kellarissa sijaitsee valtaisa kirjasto, jonka Johannes on luvannut lukea läpi, jotta tieto ei unohtuisi. On myös muita. Kukin omanlaisensa, aina valasta puhuvista vanhuksista uteliaisiin lapsiin.

 

Nyt Joonaanmäellä kuitenkin on koittamassa eriskummalliset ajat. Ensin taivaalla tanssiva kaskelotti rojahtaa maahan. Sitten saarelaiset saavat toisenlaisen kutsun seikkailuun. On toisen maailmansodan aikaisia esineitä, jotka eivät saisi joutua vääriin käsiin. Nyt heidän on lähdettävä kauas tutulta Joonaanmäeltään, sillä eipä heidän tehtävänsä ole sen pienempi kuin maailman pelastus.

 

' Kevätpäiväntasauksen aikaan

kun talven myrskyt ovat lopuillaan

eikä pihassa vielä liiku mikään

voi joskus nähdä, jos ilma on kirkas

miten valaat nousevat majesteetillisesti merestä

ja uivat piirissä, suurena kulkueena

pullean sädehtivän täydenkuun ympäri. '

s. 24

 

Tämä Mika Wistin suunnittelema upea kansi kiinnitti huomioni kirjaston henkilökunta suosittelee hyllyssä. Kun takakannessa luvattiin seikkailukertomusta muumien ja Jules Vernen hengessä, olin myyty. Eikä tämä Yrjänän teos sen suhteen pettänyt. On antiikkista sukellusvenettä, joka on unissa rakennettu; on mystisiä laitteita joilla liikkua ajassa ja puuttua painovoimaan; on olioita joita ei uskoisi tosiksi. Todelliseen seikkailuun Joonaanmäen asukkaat joutuvatkin. Kiehtovia maailmoja oli luvassa. Pakko nostaa hattua Yrjänän mielikuvitukselle, joka on omanlaisensa ja samalla vanhoista seikkailukertomuksista tuttua.

 

Yksi teoksen lumovoimaisimmista aspekteista oli kuitenkin Yrjänä käyttämä kieli. Kuinka kauniin lyyristä kerrontaa. Jopa sivuja koristi taiteelliset reunukset. Tämä oli todella harkittu kokonaisuus. Olisin mieluusti vain lukenut Yrjänä runonomaista tekstiä. Kaikki muu, tarina ja ulkonäkö, olivat vain lisänä täydentämässä tämän kakun. Kuka olisi uskonut, että näin kaunis kerrontamuoto istuisi niin saumattomasti kunnon vanhanajan seikkailukertomukseen. Voin lämpimästi suositella tutustumaan tähän ainutlaatuiseen pikku tarinaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Amman lukuhetki, Tuijata, Eniten minua kiinnostaa tie, Kujerruksia, Kirjahilla, Elämä on ihanaa, Sanojen keskellä ja Anun ihmeelliset matkat  

Vaihtokauppa - Beth O'Leary

Kirjan nimi: Vaihtokauppa (The Switch)

Kirjoittaja: Beth O'Leary, suomentanut Taina Wallin
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 398

Mistä: Kirjastosta

 

' "Mummi hei... mitä jos vaihtaisimme päittäin?" sanon. "Jos minä tulisin tänne ja huolehtisin kaikista sinun projekteistasi? Minä jäisin tänne ja sinä muuttaisit minun asuntooni Lontooseen?"

Mummi katsoo minua. "Vaihtaisimme?"

"Niin. Vaihtaisimme paikkaa keskenämme. Sinä toteuttaisit sen Lontoon-juttusi! Kokeilisit deittailua siellä, kokisit seikkailusi... palauttaisit mieleesi, kuka sinä olit ennen Wade-vaaria. Ja minä tulisin tänne. Saisin täällä maalla vähän etäisyyttä kaikkeen, yrittäisin - yrittäisin saada asioita järjestykseen päässäni, koettaisin selvitellä mitä oikein tapahtui, ja huolehtisin sinun pikku projekteistasi ja ... auttaisin äitiä, jos hän tarvitsee apua. Voisin tehdä kaikkea, mitä sinä sitten teetkin hänen puolestaan, kävisin asioilla ja sen sellaista." '

s. 61

 

Leena on kolmeakymmentä lähestyvä uraohjus Lontoosta, joka on konsulttiyrityksessään yksiä nuorimpia menestyjiä. Nyt kuitenkin kaikki se mitä hän on huolella rakentanut on sortumassa kuin korttitalo konsanaan. Vuosi sitten Leena nimittäin menetti sisarensa Carlan eikä surutyötä ole suoritettu loppuun. Töissä romahtaminen johtaa kahden kuukauden pakolliseen lomaan. Leena on ymmällään elämästään. Mitä sillä tulisi tehdä nyt, kun ei olekaan töitä, joihin uppoutua aamusta iltaan?

 

Vastaavasti Leenan 79-vuotias mummi Eileen elelee omaa aktiivista elämäänsä maaseudun pikkukylässä. Päivät täyttyvät erilaisista projekteista ja komiteoista, joissa hän on eteenpäin puskeva voima. Hänen miehensä on kuitenkin ottanut ja lähtenyt nuoremman matkaan. Eileen kaipaisi kovasti rakkautta ja toista ihmissielua, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä. Pienessä reilu sadan hengen kylässä ei vain satu löytymään sopivan ikäisiä, ei kammottavia vapaita miekkosia.

Pakkolomallaan Leena menee tapaamaan mummiaan. Siellä he saavat täydellisen idean. Leena tarvitsee irtiottoa Lontoon hektisestä elämästään ja rauhallisen miljöön, jossa koota jälleen itseään. Eileen taas tarvitsee ison kaupungin, josta löytyisi roimasti lisää miehiä joita deittailla. He päätyvätkin vaihtamaan päittäin elämiään seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Miten uraohjus Leena solahtaa vastahakoisten eläkeläisten komiteoihin ja maaseudun hiljaiseloon? Entä kuinka toimelias mummi Eileen pärjää nettideittailun syövereissä suurkaupungissa? On aika kasvaa ihmisenä ja onpahan amorillakin omat suunnitelmansa.

 

' "Mutta kun minulla on täällä muitakin velvollisuuksia. On naapurustovalvontakomitea, ja Ant ja Dec, ja bingoreissut pakettiautolla... En minä voi mitenkään pyytää sinua ottamaan vastuullesi sitä kaikkea."

Yritän olla hymyilemättä mummin mittavalle vastuulistalle. "Ethän sinä pyydäkään. Minä tarjoudun."

Olemme pitkään hiljaa.

"Onkohan tämä nyt ihan tolkullinen suunnitelma?" mummi lopulta kysyy.

"Ehkä ei. Ei varmaan. Mutta nerokas se kyllä on." Virnistän. "En hyväksy kieltävää vastausta, ja sinä tiedät, että kun minä sanon niin, minä myös tarkoitan sitä."

Mummi näyttää huvittuneelta. "Tiedän." Hän päästää ilman ulos keuhkoistaan. "Voi herranen aika. Luuletko sinä, että minä selviydyn Lontoossa?"

"Äh, älä jaksa. Kysymys kuuluu, selviytyykö Lontoo sinusta." '

s. 62

 

Luin pari vuotta sitten O'Learyn Kimppakämpän, joka teki minuun vaikutuksen. Siinä oli juuri sopivassa tasapainossa huumoria ja vakavampia aiheita, unohtamatta ihanan freesiä lähtökohtaa. Siskoni mainitsi jokin aikaa sitten lukeneensa O'Learyltä myös tämän Vaihtokauppa teoksen. Tuosta tämä O'Leary muistui taas mieleeni. Ei sitten muu auttanut kuin seuraavassa kevyen lukemisen nälässä kipaista kirjastolle ja ottaa tämä O'Learyn toinen teos lukuun.

 

Siinä missä esimerkiksi Riley toistaa monissa teoksissaan hiukan samankaltaisia ideoita, O'Leary tuntui tarjoavan hiukan enempi vaihtelua. Lähtökohta on tosin jälleen herkullinen. Tällä kertaa tosiaan tyttärentytär ja mummi vaihtavat elämiä. Olen joitakin elämänvaihto teoksia lukenut ennenkin, mutta tuo sukupolvien välillä tehty vaihto toi kiehtovasti aivan uusia ulottuvuuksia. 

 

Oli mukava huomata, että O'Leary ei mennyt siitä missä aita on matalin. Yksiulotteisten stereotypioiden sijasta oli hienoa nähdä kuinka lähes kahdeksankymppinen Eileen on edelleen aktiivisesti etsimässä rakkautta ja kokeilee jopa vähän kevyempääkin suhdetta. Leenan matkassa taas näytettiin, että menestyvän uraohjuksen kuoren alla voi piillä muutakin. Läheisen menettämisen tuoma suru voi herättää myös vihaa ja katkeruutta. Kuka antoi Carlalle luvan luovuttaa? 

 

Koska teos löytyy romantiikkaosastolta, ei kukaan varmasti ylläty, kun varsin ilmiselvät rakkauskuviot tulevat eteen. Luonnollisesti matkassa on kuitenkin jokunen mutka. Vaihtokauppa ei siis yllä aivan Kimppakämpän tasolle, mutta onhan tuo lähtökohtakin tavanomaisempi kuin tuossa edellisessä teoksessa. Vaikka Vaihtokauppa ei siis välttämättä jätä kovin pitkää muistijälkeä, oli se varsin mukavaa luettavaa hiukan kevyemmän kirjallisuuden nälkään. Ja pakko se on ihailla Eileenin loputonta virtaa sekä ihanan pikkukylän karismaattisia henkilöitä. Jostain syystä ihastun näihin eläkeläiskuvauksiin teoksesta toiseen.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Paljon melua kirjoista ja Anun ihmeelliset matkat  

Mort - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Mort (Mort)

Sarja: Kiekkomaailma #4

Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Margit Salmenoja
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 2000

Sivumäärä: 272

Mistä: Kirjastosta

 

' ETKÖ SINÄ OLE TÄÄLLÄ ETSIMÄSSÄ HOMMIA?

Mortilla sytytti. "Haeskeletteko te oppipoikaa?"

Silmäkuopat, joissa aktiiniset neulankärjet hehkuivat, kääntyivät häntä kohti.

TIETENKIN. '

s. 16

 

Kiekkomaailmassa kaikki on hiukan omalaatuista. Tällä kertaa kohtaammekin tarinan pyörteissä itse Kuoleman. Kuolemalla on kriisi nimittäin meneillään. Häntä kiinnostaisi kauheasti ymmärtää ihmisiä ja heidän tunteitaan. Töitä on kuitenkin paiskittava. Mikä siis neuvoksi?

 

Pestausmarkkinoilla puolestaan nuori poika nimeltä Mort odottaa ja odottaa. Kuka nyt haluaisi tämän nuorukaisen palkata oppipojakseen, kun hänessä on enemmän jalkoja ja käsiä kuin koko muuta poikaa yhteensä. Keskiyön viimeisellä kumahduksella saapuu kuitenkin mies mustissa. Hupun alta paljastuu kukas muu kuin itse sinisilmäinen luuranko - Kuolema. Tarjolla olisi oppipoikapaikka, jossa ohjataan sieluja seuraavaan maailmaan.

 

Näin Mort päätyy Kuolemalle oppipojaksi - tarkistettuaan ensin, että luurankomainen olemus ei ole välttämätön pestin kannalta. Hän muuttaa asumaan Kuoleman kartanoon, jossa asustaa myös aamiaista valmistava iäisyyksiä vanha Albert sekä Kuoleman kasvattitytär Ysabel. Homma on helppo. Kun tiimalasista loppuvat hiekanjyvät, sen kuin heilautat viikatetta ja homma on sillä selvä. Paitsi, että Mort tulee sählänneeksi heti ensimmäisellä omalla keikallaan. Nyt koko maailman kohtalo ja valmiiksi kirjoitettu historia on nyrjähtänyt paikaltaan. Mikä siis avuksi, kun varsinainen Kuolema on viettämässä sapattia ihmisten maailmassa?

 

' NO KOLMANNEN EI AINAKAAN OLISI PITÄNYT AIHEUTTAA SINULLE ONGELMIA.

Hetki oli lyönyt. Mort oli vatvonut asiaa pitkään. Ei ollut mitään järkeä salata sitä. Hän oli sekoittanut historian koko tulevan kulun. Sellaisilla seikoilla on taipumus herättää ihmisten huomiota. Parasta kakistaa se ulos. Käyttäytyä kuin mies. Nielaista karvas kalkki. Lyödä kortit pöytään. Eikä kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa. Vaan heittäytyä armoille jukolauta.

Läpitunkevat siniset silmät tuikkivat suoraan häneen. [- -]

"Ei, herra", hän sanoi. '

s. 116-117 

 

Pratchettistä on muotoutumassa minulle takuuvarmaa fantasiaa, johon tarttua huumorinnälkään. Hänen kerrontansa on kirjoitettu niin herkullisesti kieli poskella, mutta samalla tarkkaavaisesti ivaillen todelliselle maailmalle, että oksat pois! Tälläkin kertaa oli ratkiriemukasta seurata kuinka Kuolema ottaa hatkat ja lähtee ihmisten pitoihin tanssimaan letkajenkkaa, kokeilemaan perhokalastusta ja pikaruokalaan paistamaan purilaisia hakiessaan kokemusta nimeltä ihmisyys. Oli myös hersyvää kuulla, kuinka Kuolema voi kulkea Kiekkomaailman pääkaupungin Ant-Morporkin kaduilla kenenkään tunnistamatta häntä: eihän ihmismieli nimittäin suostu käsittelemään tietoa, joka ei istu hänen ajatusmaailmaansa. Eihän itse Kuolema voi vain kävellä kadulla vastaan! Aivojen ainut järkeenkäypä reaktio tähän on siis automaattisesti poistaa moinen virhe lähetyksestä. Näin ihmiset voivat jatkaa onnellista eloa omassa kuplassaan. 

Aikamoisen sopan nuori Mort saikin tässä keitettyä koittaessaan pelastaa prinsessaa. Silti tuntui, että tämä ei ollut Pratchettin parhaimmistoa. Siinä missä esimerkiksi noidista ja tasa-arvosta kertova Johan riitti! suorastaan pursuili herkullisia kohtauksia, tuntui että Mort jäi paljon tavanomaisemmaksi kertomukseksi. Vaikka koko Kiekkomaailma on yksi epätodennäköisyyksien ilmentymä, niin silti tuntui jo vähän liian paksulta, kuinka Mort vain rakastui suuta päätä prinsessaan kerran hänet nähtyään. Toivottavasti tässä Kuoleman juonilangassa tullaan jatkossa seuraamaan yhä enempi itse Kuoleman työskentelyä. Hän nimittäin vaikutti varsin kiehtovalta ja sympaattiselta hepulta!

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija, Kirjus ja Stuff I like to read