Where'd you go, Bernadette - Maria Semple

Kirjan nimi: Where'd you go, Bernadette
Kirjoittaja: Maria Semple
Kustantaja: Pheonix
Julkaisuvuosi:  2012/2013
Sivumäärä: 321
Mistä: Siskolta lainassa

' The first annoying thing is when I ask Dad what he thinks happened to Mom, he always says, 'What's most important is for you to understand it's not your fault.' You'll notice that wasn't even the question. When I press him, he says the second annoying thing, 'The truth is complicated. There's no way one person can ever know everything about another person. '

Mom disapears into thin air two days before Christmas without telling me? Of cource it's complicated. Just because it's complicated, just because you think you can't ever know everything about another person, it doesn't mean you can't try.

I doesn't mean I can't try. '

s. 1

Missä olet, Bernadette?:n päähenkilö on 15-vuotias Bee, joka elää käsiin hajoavassa entisen tyttökoulun rakennuksessa omalaatuisen äitinsä Bernadetten ja urakeskeisen isänsä Elgien kanssa. Isää ei juurikaan näy kotona, sillä hän on vetämässä Microsoftilla huppusalaista ja mullistavaa projektia Samantha 2:sta. Äiti on kuitenkin Beelle rakas, vaikkakin kaikki muut tuntuvat ajattelevat Bernadetten olevan Ongelmatapaus isolla O:lla. Bernadette on entinen arkkitehti, jonka menneisyydessä on tapahtunut jotakin mikä sai hänet muuttamaan Kalifornian lämmöstä sateiseen Seatleen. Bernadette ei tule toimeen ihmisten kanssa ja haluaisi välttää kaikkia ihmiskontakteja jos vain mahdollista. Onneksi nykyään on kuitenkin virtuaaliassistentteja Intiassa, jonne voi salaa ulkoistaa oikeastaan kaiken ravintolan valitsemisesta vaatteiden tilaamiseen.

Vanhemmat ovat luvanneet Beelle, että mikäli hän menystyy koulussa saa hän yhden toivomuksen. Hevosen sijasta Bee päättääkin haluta perheloman minnekäs muualle kuin hyiselle Etelämantereelle. Isä ei malttaisi lähteä kesken työkiireiden ja Bernadetteä kammoksuttaa ajatuskin voimakkaasta merenkäynnistä ja olemisesta jumissa pienessä laatikossa tuntemattomien ihmisten kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan halua kieltää tätä, joten ei muuta kuin yhteys Intialaiseen apulaiseen Manjulaan ja matkaa järjestämään! Tilanne kotipuolessa kuitenkin eskaloituu ja Bernadette tekee katoamistempun juuri ennen lähtöä. Minne hän on voinut mennä? Entä miksi FBI on myös kiinnostunut tästä tapauksesta? Bee on kuitenkin vakaasti päättänyt löytää äitinsä kävin miten kävi.

'  You know I have a daughter, Bee. (She's the one you order the medicine for and wage valiant battle with the insurance company over.) Apparently, my husband and I told her she could have anything she wanted if she graduated middle school with straight A's. The straight A's have arrived - or should I say straight S's, because Galer Street is one of those liberal, grades-erode-self-esteem-type schools (let's hope you don't have them in India) - and so what does Bee want? To take a family trip to Antartica!

Of the million reasons I don't want to go to Antartica, the main one is that it will require me to leave the house. '

s. 7-8 

Semplen luoma Bernadette on taas yksi lisä näihin sosiaalisesti kömpelöiden antisankareiden joukkioon. Kuitenkin siinä missä esimerkiksi tykästyin suuresti Simsion Vaimotestin Doniin tai Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvään päähenkilöön, niin Bernadette ei herättänyt minussa samoja lämpimiä tunteita. Bernadette tuntui laittaneen koko elämänsä pauselle menneisyyden katastroofinsa jälkeen ja vaikutti olevan kykenemätön tekemään mitään mitä voisi edes etäisesti laskea elämiseksi. Kaikenhan voi ulkoistaa intialaiselle Manjulalle. Bernadette ei edes ole ainut teoksen ongelmallinen hahmo vaan turhauduin Beehen myös hyvin paljon. Mikäli teoksen sivuilla ei olisi sanottu hänen olleen 15-vuotias en olisin arvannut hänen olevan päivääkään kymmentä vanhempi.

Missä olet, Bernadette? on rakennettu tavallisen kerron sijasta pitkälti erilaisten kirjeiden ja asiakirjojen varaan. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että en saanut otetta kenestäkään romaanin hahmosta. Teokseen oli äärimmäisen vaikea päästä sisään, sillä eri hahmojen eri asioihin liittyvät viestit vain vilahtelivat sivuilla ilman että niiden välillä pystyi löytämään mitään punaista lankaa. Ihmettelin myös lähes koko teoksen ajan miksi Bernadetten naapurin Aubrey Griffin ja tämän Microsoftilla työskentelevän ystävän Soo-Lin Lee-Segalin välistä sähköpostivaihtoa näytettiin niin laajasti. Vasta aivan lopussa näihin kaikkiin tuntui löytyvän se pitkään odotettu punainen lanka, mutta siinä välissä olin jo niin lopen kyllästynyt teokseen että eipä se paljoa auttanut.

Tartuin alkujaan Missä olet, Bernadette?:een sillä olin lukenut monia kehuvia arvioita siitä. Olin ehtinyt muodostaa kuvan teoksesta joka olisi kevyt mutta samalla älykäs ja humoristinen eli täydellinen gradun oheen luettava teos! Ikävä kyllä todellisuus oli tästä hyvin kaukana. Koko teos tuntui vain niin tyhjänpäiväiseltä, että olen ihmeissäni miten edes sain tämän luettua loppuun. Ehkä lukuhetkeni oli sitten väärä, mutta milloin muulloin olisikaan parempi aika hukuttaa itsensä viihteelliseen kirjallisuuten kuin nyt? No, tulipahan luettua ja todettua että tällainen kirjeromaani ei taida kyllä ollenkaan olla minun juttuni.

Tähdet: 1.5 / 5

Muualla luettu: Kirjoihin kadonnut, Notko, se lukeva peikko, Kirjojen keskellä, Mari A:n kirjablogi, kirjamerestä ongittua, Oksan hyllyltä, Kirjahullun päväkirja, Sivujen sanat, Annelin lukuvinkit, Lukuneuvoja, Ei vain mustaa valkoisella ja Kirjainten virrassa

  

Maailmanhistoria - Philip Parker

Kirjan nimi: Maailmanhistoria (World History)
Kirjoittaja: Philip Parker, suomentanut Tapani Lahtinen
Kustantaja: DK
Julkaisuvuosi:  2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 496
Mistä: Omasta hyllystä 

' Historia ei ole sama kuin menneisyys. Emme voi koskaan kokea menneisyyttä suoraan - emme tiedä, mitä Colosseumilla taisteleva gladiaattori mietti tai mitä Napoleonilla oli tarkasti ottaen mielessään, kun hän päätti hyökätä Venäjälle vuonna 1812. Se, mitä aikoinaan todella tapahtui, on mennyttä - historia on yrityksemme rekonstruoida menneisyys jäljelle jääneiden todisteiden perusteella. '   s. 14

Maailmanhistoria on nimensä mukaisesti läpileikkaus ihmiskunnan historiaan. Teoksen johdannossa pohditaan mitä historia ylipäätänsä on ja miksi sillä pitäisi olla merkitystä. Nykyään monille sana historia on yhtäsuuruusmerkki koulun pölyttyneisiin oppikirjoihin. Historia on kuitenkin muovannut tämän maailman ja yhteiskunnat joissa elämme ja menneisyyden tapahtumaketjuista voisi ehkä itse kukin oppia paljon. Johdannon jälkeen päästään maailmanhistorian aikajanaan, jossa on kolmeenkymmeneen sivuun kasattu merkittävimmät vuosiluvut ja niiden historialliset tapahtumat. Ilmeisesti syntymävuotenani Talibanit valtaisivat Kabulin ja julistivat Afganistanin fundamentalistiseksi valtioksi. 

Tämän jälkeen päästään teoksen itse pihviin eli seitsemään päälukuun joissa eri aikakausilta esihistoriasta nykyaikaan käsitellään ihmishistorian kehitystä eri puolilla maailmaa. Esihistoriaa, ensimmäisiä suuria valtakuntia lähi-idässä, antiikin aikaa sekä nykyajan maailmansotia onkin jo pitkälti selostettu historiantunneilla, mutta olikin kiehtovaa päästä lukemaan tapahtumista, jotka ei-eurooppakeskeisinä ollaan ohitettu suomen oppivelvollisuudessa. Oli myös mielenkiintoista verrata eri maanosien tapahtumien erilaisia aikasyklejä: esimerkiksi Euroopan synkän keskiajan aikaan oikeastaan kaikkialla muualla kulttuurit kukoistivat ja suuria valtakuntia syntyi. Jokainen maanosa saa kerrankin oman tilansa, mikä oli ihanaa vaihtelua.

' 1500-luvun puolivälissä Japani oli jakautunut moniin puoli-itsenäisiin alueisiin, joita kaikkia johti oma sotapäällikkö (daimio). Itse keisari ja hänen Shõguninsa (sotavoimien päälliköt) olivat kyvyttömiä käyttämään valtaansa. Daimiot alkoivat vähitellen liittoutua, ja vuonna 1560 erään ryhmän johtaja (Imagawa Yoshimoto) yritti vallata pääkaupunki Kioton. Siinä onnistuakseen Yoshimoton piti kulkea Oda Nobunagan maiden kautta, mutta Nobunaga murskasi hänen joukkonsa. Sen jälkeen Nobunaga eteni itse Kiotoon ja aloitti 40 vuotta kestäneen Japanin yhdistymisprosessin. '

s. 220

Maailmanhistorian lukeminen on ollut minulla pienoinen iäisyysprojekti. Aloitin teoksen jo hyvän aikaa sitten, mutta toisin kuin romaaneja Parkerin teosta ei voi lukea kovin pitkään yhteen menoon ilman että päässä rupeaa surisemaan. Pidän Parkerin tavoitteesta yhdistää yksiin kansiin kaikkien maanosien oleellisimmat historialliset taphtumat, mutta reilut 350 sivua ovat kyllä auttamattoman liian vähän tähän tarkoitukseen. Nopeasta tahdistaan huolimatta teos sisältää paljon faktatietoja, mutta harmillisesti pidemmille pohdinnoille ei ole jäänyt tilaa muutamia erikoisaukeamia lukuunottamatta. Näin ollen tahdin tykitys on aika kova varsinkin kun käsitellään esimerkiksi Aasian historiaa, joka on minulle hyvinkin vierasta. Toisaalta taas kun käsiteltiin niitä itselle tutumpia aiheita niin kerronta tuntui liian pintapuoliselta jättäen minut lukijana vielä janoamaan enemmän ja tarkempaa. Nyt se toimi pikemminkin vain asioiden ja tapahtumien mieleenpalauttajana.

Kokonaisuutena Maailmanhistoria oli siis toisaalta liian täynnä tietoa ja toisaalta tarjosi sitä liian vähän. Mitään Hararin Sapiensin tyylistä pohtivaa historiankerrontaa on turha odottaa näiltä sivuilta. Toisaalta se ei ole tämän tarkoituskaan. Sainkin Parkerin teoksesta juuri eniten siten, että se kutitteli niitä lämpimiä muistoja lukion historiantunneilta ja muistutti että kyllä historiassa vielä riittää paljon muutakin mistä voisi lukea tarkemminkin. Hitaasta lukutahdista huolimatta minua ei siis ollenkaan kaduta että tartuin tähän Parkerin teokseen. Pääsin tutustumaan moniin uusiin asioihin ja historiannälkäni on taas herätelty. Loppujen lopuksi ei siis ollenkaan huono lukukokemus.

Tähdet: 3 / 5

Tohtori Jekyll ja herra Hyde - Robert Louis Stevenson

Kirjan nimi: Tohtori Jekyll ja herra Hyde (The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde)
Kirjoittaja: Robert Louis Stevenson, suomentanut Erkki Haglund
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  1886, suomennos 2007
Sivumäärä: 122
Mistä: Kirjastosta

 ' Äkkiä näin kaksi ihmishahmoa. Toinen oli pieni mies, joka patikoi itään päin hyvää vauhtia, toinen kahdeksan, ehkä kymmenenkin vuoden ikäinen tyttö, joka tuli kaikin voimin juosten eräältä sivukadulta. No niin, he törmäsivät toisiinsa kulmassa, mikä olikin varsin luonnollista. Ja nyt tulen asian hirvittävään kohtaan: Mies astui kylmäverisesti tytön päälle jättäen hänet lojumana maahan ja kirkumaan. Kerrottuna se ei kuulosta miltään, mutta sitä oli kammottava katsella. Mies ei vaikuttanut lainkaan ihmisolennolta, pikemminkin hän olisi saattanut olla joku hornainen hirviö. '

s. 13

Herra Utterson on lakimies 1800-luvun Lontoossa ja läheinen ystävä kunniarvoisen tohtori Jekyllin kanssa. Eräänä päivänä herra Utterson on kävelyllä seurapiireistäkin tutun herra Enfieldin kanssa, joka kertoo karmaisevasta sattumuksesta, jossa mies on tunteettomasti astunut tytön päälle ja jatkanut matkaansa. He olivat ottaneet tämän suurta kammotusta aiheuttavan miehen kiinni vaatien tämän hyvittämään tytölle aiheuttamansa vahingon. Jokin tässä miehessä ei kuitenkaan ollut kohdallaan. Kaikki hänen ympärillään tunsivat suunnatonta vastenmielisyyttä häntä kohtaan vaikkeivat osaakaan jälkikäteen kertoa, mikä tämän tunteen oikeastaan oli laukaissut. 

Kaikkien suureksi ihmitykseksi tämä mies nimeltäään herra Hyde antaa korvaukseksi shekin jossa on kunniarvoisan tohtori Jekyllin nimi! Herra Uttersonia tämä kertomus jää vaivaamaan, sillä vain vähän aikaa sitten tohtori Jekyll on myös muuttanut testamenttiaan, jonka mukaan hänen kuollessaan tai kadotessaan herra Hyde saa kaiken. Herra Hyde jonka nimi rupeaa yhdistymään koko ajan pahempiin terroritekoihin. Millä tämä pahamainen herra Hyde voikaan kiristää tohtori parkaa? Vai onko kaiken taustalla sittenkin jokin vielä karmaisevampi selitys...

' "Hänessä täytyy olla vielä jotakin muuta", hämmästynyt ystävämme mutisi. "Hänessä on jotakin muuta, kunhan vain pystyisin keksimään sille nimen. Jumala minua varjelkoon, mieshän ei näyttänyt edes täysin inhimilliseltä! Pikemminkin hän voisi olla luolaihminen. Vai saastaisen sielun säteilykö sitten tunkeutuu esiin ja ruumiillistuu ulkonaisissa piirteissä? Kaiketi viimeksimainittu, sillä, voi vanha ystäväparkani Henry Jekyll, milloinkaan en ole nähnyt selvempää saatanan leimaa ihmisen kasvoilla kuin uudella ystävälläsi." '

s. 29-30 

Stevensonin kauhuklassikko tohtori Jekyllistä ja herra Hydesta on varmasti suurimmalle osalle tuttu tarina. Aivan kuten  Dickensin Saiturin joulun kanssa, niin tässäkin monet tuntevat kertomuksen pääpiirteittäin, mutta itse alkuperäisteos on lukematta. Tartuinkin siis tähän teokseen olettaen tietäväni sen sisällön, joten yllätyinkin suuresti kun tohtori Jekyllin ihmisjakamiskokeiden sijasta teoksen keskiössä olikin lakimies Utterson, joka on autuaan tietämätön ystävänsä luonnottomista puuhista. Itseasisassa vasta aivan lopuksi tohtori Jekyllin täydellisessä selonteossa hänen suhteensa Hydeen selviää. Olikin mielenkiintoinen lukukokemus lukea teos jonka suuren loppupaljastuksen tietääkin, mutta ei varsinaista reittiä tähän pisteeseen.

Vaikka Stevensonin teos löytyykin kauhu hyllystä ja on tunnettu kauhuklassikko, en kokenut sitä missään vaiheessa pelottavaksi tai painostavaksi. Ei tarvitse kuin valita lähes mikä tahansa teos jännitys osastolta niin saa jo enemmän sydämentykytyksiä kuin tämän klassikon kanssa. Ehkä osaltaan tähän on vaikuttanut tuo, että tiesin koko ajan mistä on kyse, mutta koin myös, että herra Hyde ei itsessäänkään ollut niin kammottava hahmo kuin on annettu ymmärtää. Siinä missä tohtori Jekyll on 50-vuotias isokokoinen ja lämminkatseinen mies on herra Hyde nuori, pienikokoinen, hauras ja vastenmielisyyttä herättävä. Välillä Hydea on jopa kuvattu pelokkaaksi, vaikka hänen tulisi olla itse pahuuden ilmentymä. Toisaalta en koe tämän seikan häirinneen liikaa lukukokemustani, sillä nautin Stevonsonin kerronnasta ja tarinasta yhtä kaikki. Viimeisen sivun luettuani olin jopa liikuttunut ja ajatukset poukkoilivat päässäni. Tämä on pieni tarina, joka on ansainnut paikkansa hyvää ja pahaa käsittelevänä klassikkona (vakkakin kauhu etuliite voidaankin kyseenalaistaa).

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Taikakirjaimet, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Hurjan Hassu Lukija, Sivutiellä, Kirjaretket, Kirjavaras Rere, Orfeuksen kääntöpiiri, Lukijatar, Lurun luvut ja Maailman ääreen

Uuden nimen tarina - Elena Ferrante

Kirjan nimi: Uuden nimen tarina - Nuoruus (Storia del nuovo cognome)
Sarja:  Napoli #2
Kirjoittaja: Elena Ferrante, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2012, suomennos 2017
Sivumäärä: 508
Mistä: Kirjastosta

 ' Sukulaisille ja ystäville hän oli sanonut kaatuneensa Amalfin kallioilla aurinkoisena aamupäivänä mennessään miehensä kanssa veneellä uimarannalle kauniiseen paikkaan aivan keltaisen vuorenseinämän juurella. Veljensä ja Pinuccian kihlajaisaterialla hän oli kertonut valheen kevyeen sävyyn, ja yhtä kevyesti kaikki olleet uskovinaan sen, varsinkin naiset, jotka olivat aina tienneet mitä sanoa, kun heidän rakastetut ja rakastavat miehensä hakkasivat heidät henkihieveriin. Lisäksi koko korttelissa ei ollut ainuttakaan ihmistä, etenkään naista, joka ei olisi ajatellut että Lila olisi tarvinnut kunnon ojennuksen jo ajat sitten. Siksi lyömistä ei kauhisteltu, päinvastoin Stefanoa kohtaan tunnettiin yhä kasvavaa myötätuntoa ja kunnioitusta: siinä mies, joka tiesi kuinka miehen piti käyttäytyä. '

s. 45-46

Uuden nimen tarina jatkaa sitää mihin Loistava ystäväni jäi: Lilan häihin joissa hänen aviomiehensä petturuus käy ilmi. Lilan arkivihollinen Marcello Solaro astuu juhlatilaisuuteen Lilan omin pienin lapsenkätösin tekemissä kengissä, vaikka Stefano on luvannut olla luopumasta niistä ikinä. Avioliitto ehtii kuolla Lilan silmissä ennen kuin se ehtii edes kunnolla alkaakaan. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Häämatkalta palaa takaisin välttelevä Lila, jonka ylisuuret aurinkolasit peittelevät mustelmia. Tähän avioliittoon kytketyt toiveet ja haaveet ovat virallisesti pyyhkiytyneet pois Amalfin rannan aallokkoon. 

Tästä lannistumatta Lila kuitenkin rupeaa saamaan asemaa korttelissa. Menestyvän kauppiaan vaimona hänellä on varoja, joilla tukea muita ja samalla ostella itselleen mitä vain mieleen juolahtaa. Cerullon kenkätehdas ottaa myös viimein tuulta alleen ja uutta liikettä ollaan avaamassa hienostoalueelle. Lila ja Stefanonkin suhteessa vallitsee viimein jonkinlainen hauras tasapaino. Kaikki kuitenkin muuttuu Ischiassa vietetyn kesän jäljiltä. Lila rakastuu palavasti, eikö kohde ole suinkaan hänen rahanahne miehensä.

Toisaalla Elena jatkaa kipuilua kahden maailman välissä. Toisaalla olisi tuttu ja turvallinen elämä korttelissa, jossa hän voisi pyrkiä seuraamaan Lilan jalanjälkiä: avioitua ja aloittaa työt. Toisaalla taas on hänen opiskelujen johdattama tie, jossa hän törmää hienoihin ihmisiin, jotka puhuvat politiikkaa ja asioista joista korttelissa eläneellä Elenalla ei ole hajuakaan. Kuinka sopeutua tuohon tiedon elitistiseen maailmaan, kun hän ei ole ikinä edes lukenut sanomalehteä? Voisiko yliopisto todella tarjota hänenkaltaiselleen ihmiselle jotakin? Sitten on tietenkin Nino. Elenan haaveilun kohde, jolla on aina voimakas mielipide jokaiseen keskustelunaiheeseen. Ikävä kyllä Elena ei vain ole ainoa, joka on iskenyt silmänsä tähän ruipeloon älykköön.

' Lopulta eräänä marraskuun iltana sain tarpeekseni ja lähdin ulos laatikko kainalossani. En enää kestänyt, että Lilalla oli minuun niin kokonaisvaltainen, läpitunkeva vaikutus vielä nytkin, kun nautin arvostusta ja minulla oli oma elämä kaukana Napolista. Pysähdyin Solferinon sillalle katselemaan jäätävän usvan lävitse siivilöityviä valoja. Nostin laatikon kaiteelle ja aloin työntää sitä eteenpäin vähän kerrallaan, kunnes se putosi jokeen, ja tuntui melkein kuin Lila itse olisi suistunut veteen ajatuksineen, sanoineen, ilkeyksineen, joilla hän maksoi kaikille potut pottuina; alas syöksyi hänen kykynsä omia minut, niin kuin hän omi minkä tahansa ihmisen, asian, tapahtuman tai tiedon, jota hipaisikin: kirjat ja kengät, hellyyden ja väkivallan, häät ja hääyön, paluun kortteliin uudessa roolissaan rouva Raffaella Carraccina. '

s. 16 

Ferranten kuvaama Elenan ja Lilan harvinaislaatuisen vahva ystävyysside jaksaa edelleen ihmetyttää. Kuinka nämä kaksi tyttö jaksavat kirittää toisiaan kaikesta myllerryksestä huolimatta. Samalla elämä vetää heitä vahvasti eri suuntiin ja välillä jopa eroon toisistaan. Tasa-arvo on myös tästä ystävyyssuhteesta hyvin kaukana. Vaurastunut Lila päätyy auttamaan Elenaa rahallisesti, mutta samalla se altistaa Elenan kestämään Lilan oikkuja ja mielenmuutoksia. En kyllä tiedä kuka kestäisi Lilan kaltaista ystävää pitkään. Hän tuntui olevan niin kateellinen Elenan mahdollisuudesta opiskella ja päästä siten eteenpäin elämässä, että purki epävarmuuttaan ja osoitti omaa valtaansa  pompottelemalla Elenaa. 

Toisaalta taas Elena tuntui tarvitsevan aina tällaista vahvaa ihmistä rinnalleen, johon peilata omia haaveitaan. Hän myös omaksui näiden maailmankuvan, jonka avulla hän viimein pääsisi eroon omasta epävarmuudestaan ja pystyi kukoistamaan. Muutoin hyvin vahva alemmuuskompleksi ja riittämättömyyden tunne sai hänet täysin valtaansa. En myöskään ymmärrä mitä hän näki leuhkassa Ninossa, joka vain paasasi omia näkemyksiään olematta pätkänvertaa kiinnostunut aidosta keskusteluyhteydestä.

Tarinan päähenkilöt ovat siis vaillinaisia, mutta kukapa meistä ihmisitä ei olisi. Tietty ihmiskuvauksen raaka aitous paistaakin teoksen sivuilta: kiiltokuvatyttöjä on turha koittaa löytää näiden kansien sisästä. 1960-luvun Napolin köyhyys ja väkivallan arkipäiväisyys on myös suuri kontrasti esimerkiksi Elenan opiskelupiireihin. Ajankuvauksesta Ferrantelle pitää kyllä nostaa hattua. Toisaalta kipuilin tämän teoksen kanssa vielä edellistä osaa enemmänkin tuon kerronnan kanssa. Ferranten kerronta on edelleen liian vakavaa puhtaaksi viihdekirjaksi mutta toisaalta liian ilmavaa rankemmaksi kuvaukseksi köyhän Napolin elämästä. Myös siinä missä Loistava ystäväni on selkeästi kasvutarina, tuntui Uuden nimen tarina enemmänkin välikirjalta ilman selkeätä juonenkaarta. Erityisesti sivutolkulla jatkunut Ischian loman kuvaus turhautti ja vastaavasti Elenan yliopistoelämää vain sivuttiin lyhyesti hyppien. En edelleenkään allekirjoittaisi, että Ferranten Napoli-sarja olisi moderni klassikko mutta kyllähän näitä ihan mielellään lukee.

Tähdet: 3.5 / 5

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Loistava ystäväni

Muualla luettu: Lumiomena, Mitä luimme kerran, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjakontti, Kaisa Reetta T., Tässä kaupungissa tuulee aina, Villasukka kirjahyllyssä, Sivumerkkejä, Paljun melua kirjoista, Nannan kirjakimara, Hurjan Hassu Lukija, Luettua elämää, Sanoissa ja sivuilla, Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, LM-mummin kirjastossa, Hannan kirjokansi, Luetut, lukemattomat, Donna mobilen kirjat ja Kirja hyllyssä

Kultainen kompassi - Philip Pullman

Kirjan nimi: Kultainen kompassi (Nothern Lights)
Sarja:  Universumien tomu #1
Kirjoittaja: Philip Pullman, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi:  1995, suomennos 2006
Sivumäärä: 405
Mistä: Omasta hyllystä

' Noidat ovat puhuneet tästä lapsesta jo vuosisatoja", sanoi konsuli. "Koska he elävät niin lähellä paikkaa, missä maailmojen välinen verho on ohut, he kuulevat silloin tällöin kuolemattomia kuiskauksia, maailmojen välillä liikkuvien olentojen ääniä. Ne ovat puhuneet juuri tällaisesta lapsesta, jolla on suuri kohtalo, ja se voidaan täyttää vain muualla - ei tässä maailmassa vaan hyvin kaukana. Ilman tuota lasta me kaikki kuolemme. Niin noidat sanovat. Mutta hänen täytyy täyttää kohtalonsa tietämättä mitä tekee, koska vain hänen tietämättömyytensä voi pelastaa meidä. [- -]" '

s. 183

Lyra on elänyt koko 11-vuotisen ikänsä Oxfordissa Jordan Collegen tiluksilla. Hän on orpotyttö, jolle tiedemiehet ovat opettaneet hajanaisia oppeja maailmasta. Kaikista eniten Lyra kuitenkin nauttii collegen katoilla juoksentelemisesta tai kaupungilla pahanteosta keittiöpoika Rogerin kanssa. Aina satunnaisesti Lyran kunnianarvoisa setä lordi Asriel käy myös pistäytymässä collegessa pyytämässä varoja seuraavaan tutkimusmatkaansa ja samalla vilkaisemassa Lyraa.

Eräänä päivänä Lyra on saanut päähänsä käydä collegen oleskeluhuoneessa, jonne yhdelläkään naisella ei ole asiaa. Epäonnekseen hän joutuu kuitenkin piiloutumaan vaatekaappiin kun rehtori saapuu yllättäen huoneeseen laittaen jauhetta viinikarahviin. Vaatekaapista käsin Lyra kuulee myös yllätysvisiitille saapuneen setänsä lordi Asrielin matkasta pohjoiseen. Monet kysymykset jäävät palloilemaan Lyran päähän: Miksi rehtori koitti myrkyttää lordi Asrielin? Miten lordi Asrielin näyttämässä kuvassa pohjoisesta oli näkynyt toinen kaupunki taivaalla? Entä mitä on tuo mystinen aine Tomu joka herätti tiedemiehissä kauhua ja uteliaisuutta? Ja miksi Tomu ympäröi vain aikuisia?

Pian Oxfordiin rupeaa myös kantautumaan huhuja kadonneista lapsista. Ketä ovat nämä Kahmaisijat ja miksi he vievät lapsia? Toisaalta Lyran etuoikeutettuun elämään tämä vaikuttaa vain uutena leikkinä. Hän koittaakin koluta Jordan Collegen maanalaisia osia etsien Kahmaisijoita. Sitten Roger katoaa. Lyran elämä on kuitenkin myös mullistuksessa, sillä upea tiedenainen rouva Coulter on tulut noutamaan Lyran oppilaakseen. Kaikki ei ole kuitenkaan aivan sitä miltä näyttää. Lyran tie on kulkeva vielä kauas Pohjoiseen mukanaan mystinen vekotin aletiemetri, jonka symboleiden ja nuolien taakse piiloutuu syvempi merkitys.

' Ihmisolento ilman daimonia oli kuin joku ilman kasvoja tai kylkiluut avattuina ja sydän irti revittynä, se oli jotakin yliluonnollista ja kammottavaa, mikä kuului yöaaveiden maailmaan, ei järjen valvemaailmaan. '

s. 222

Pullmanin luoma maailma on lähes omamme kaltainen vaikkakin täynnä pieniä eroavaisuuksia jotka tekevät siitä fantasiaa. Erityisesti tykästyin hänen ideaansa daimoneista. Jokaisella ihmisellä on siis oma daimon, joka on eräänlainen sielunjatke. Lapsilla daimon voi ottaa minkä tahansa eläimen muodon, mutta viimeistään murrosiässä se vakiintuu tiettyyn hahmoon, joka kuvastaa sen ihmistä parhaiten. Monilla palvelijoilla on esimerkiksi daimoninaan koiria kun taas pelottavalla lordi Asrielilla on mahtava lumileopardi ja hienolla rouva Coulterilla kultainen apina. Lyran daimon Pantalaimon ei ole vielä ottanut pysyvää hahmoa, joten olikin kiehtovaa seurata sen eri muotoja.

Muistan nuorempana lukeneeni Universumien tomu trilogiaa vaikka kuinka monet kerrat läpi. Pettymykseni olikin siis melkoinen kun alussa tarina ei vain tuntunut lähtevän mihinkaan. Lyra oli hahmona äärimmäisen lapsellinen ja rasittava. Olen viime aikoina ruvennut lukemaan näitä nuorten fantasioita, mutta toisin kuin esimerkiksi vasta lukemassani Nevermoorissa jonka tarinaan uppouduin heti, niin Kultaisessa kompassissa oli jo häiritsevänkin selvää että sen tarkoitettu lukijakunta on huomattavasti nuorempaa. Asioita toisteltiin ja paljastuksista vihjailtiin jo hyvissä ajoin niin että yllätyksiä ei vahingossakaan voinut tapahtua. Onneksi tarina lähti viimein rullaamaan kun päästiin Pohjoiseen, sillä silloin Pullmanin luoma maailma heräsi eloon haarniskakarhuineen, aletiometreineen ja rinnakkaisuniversumineen. 

Kultainen kompassi olikin minulle hyvin kahtiajakoinen lukukokemus. En tiedä olisinko pettynyt näin alussa, mikäli muistikuvani ei olisi ollut niin vahva lapsuuteni lukukokemuksista. Toisaalta viihdyin jo mukavasti teoksen loppupuolella ja oli mukava bongailla noita eroavaisuuksia meidän ja Lyran maailman välillä. Tomu on myös asiana jotakin kiehtovaa, josta halusisin kuulla lisää. Loputkin sarjan osat löytyvät kyllä hyllystäni ja varmaan tulen niihin jossain välissä tarttumaan nostalgian kaipuussa. Toivon kuitenkin että nämä uusiolukemiset eivät pilaa näitä lapsuuteni hyviä lukumuistoja. Ehkä teoksista tosiaan saa eniten irti oikeassa kohdeiässä.

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Hurjan Hassu Lukija, Oksan hyllyltä ja Kirjoihin kadonnut