Taikurin sisarenpoika - C. S. Lewis

Kirjan nimi: Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew)

Sarja: Narnia #1 (kronologinen)
Kirjoittaja: C. S. Lewis, suomentanut Kyllikki Hämäläinen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 1955, suomennos 2005

Sivumäärä: 113

Mistä: Omasta hyllystä

 

' "Minäkö? Minäkö?" hän huudahti. "Poika on päästään vialla! Minun ikäiseni miehen ja minun terveydentilassani, minunko pitäisi panna itseni alttiiksi järkytykselle ja vaaralle, jonka toiseen universumiin sinkoutuminen aiheuttaa? En ikimaailmassa ole kuullut mitään niin nurinkurista! Käsitätkö mitä puhut? Ajattele mitä toinen maailma merkitsee - saatat kohdata jotakin - mitä tahansa."

"Ja oletan, että olet sen sijaan lähettänyt sinne Pollyn", Digory sanoi. Hänen poskensa hehkuivat suuttumuksesta. "Enkä voi sanoa muuta", hän lisäsi "että vaikka oletkin enoni - olet tehnyt raukkamaisesti lähettäessäsi tytön paikkaan, minne et itse uskalla mennä." '

s. 21

 

Eletään aikaa jolloin Sherlock Holmes vielä asui Baker Streetin varrella. Tuolloin Lontoossa asui myös muuan pieni tyttö Polly, jonka talorivin naapuriin muuttaa toinen lapsi, pieni poika Digory. Digoryn äiti on vakavasti sairas ja siksi hän on muuttanut tomeran tätinsä ja omituisen enonsa luokse. Kesäloma on juuri alkanut, mutta Englannin sää on näyttänyt kurjimmat karvansa, joten ulkoleikkien sijasta lapset ovat keskittyneet tekemään tutkimusmatkoja sisällä. Ullakolta he löytävät tilan, jota pitkin pääsee kulkemaan läpi koko talorivin. Epäonnisen laskuvirheen vuoksi tyhjän talon sijasta he kuitenkin tupsahtavat Digoryn enon kiellettyyn työhuoneeseen kohtalokkain seurauksin.

Andrew-eno onnistuu huijaamaan Pollyn koskemaan pöydällä olevaa keltaista sormusta ja puf hän katoaa. Eno onkin taikuri, joka on tehnyt kokeita toisesta maailmasta tulleella tomulla. Keltainen sormus vie tuonne toiseen maailmaan, mutta vain vihreän sormuksen avulla sieltä voi palata. Sormuksen, jota Pollylla ei ole mukanaan. Digoryn ei siis auta muu kuin lähteä Pollyn perään tuonne vieraaseen uuteen maailmaan.

Sormukset vievätkin eräänlaiseen välitilaan, metsään jossa on lukuisia lampia, jotka johtavat kukin eri maailmaan. Lapset lähtevätkin tutkimaan toista lampea ja tulevat samalla herättäneeksi voimakkaan velhottaren. Tästä rupeaa aikamoinen soppa keittymään vieden seurueen tiet lopulta tyhjään maailmaan. Maailmaan, jossa alkaa kuulumaan luomisvoimaista laulua. Narnia on saanut alkunsa.

 

' Koko ajan leijona jatkoi lauluaan ja kulkuaan edestakaisin. Näytti suorastaan pelottavalta, että se joka käännöksellä tuli lähemmäksi heitä. Pollyn mielestä laulu kävi yhä mielenkiintoisemmaksi, koska hän oli alkanut havaita, että laulu ja se mitä tapahtui olivat kiinteässä yhteydessä keskenään. Kun rivi tummia kuusia kohosi läheiselle harjanteelle, Polly tunsi että ne kuuluivat yhteen sen syviä pitkiä ääniä sisältävän sävelen kanssa, jonka leijona oli laulanut sekuntia aikaisemmin. Ja kun leijona sitten antoi kuulua nopean sarjan kirkkaampia ääniä, Polly ei lainkaan hämmästynyt nähdessään esikoita äkkiä ilmestyvän joka puolella. Sanomattoman järkyttyneenä hän tajusi äkkiä, että kaikki tuli (kuten hän sanoi) "leijonan päästä". Kun kuunteli leijonan laulua, kuuli mitä se teki parhaillaan; kun katsoi ympärilleen näki kaiken tapahtuneen. '

s. 67

 

Taikurin sisarenpoika on Narnian tarinoista merkittävä teos, sillä se kertoo kuinka tuo yhteys meidän maailmamme ja Narnian välille onkaan syntynyt. Lewisin ensimmäisenä julkaisema Narnia teos Velho ja leijona on klassikko ja sen jo lukeneille tämä teos tarjoaa riemastuttavia hetkiä bongaillessa tilanteita kuten kuinka se kuuluisa yksinäinen lyhtypylväs onkaan päätynyt keskelle metsää tai miten se vaatekaappi onkaan syntynyt. Kirjailija itse on, ainakin minun yhteisniteeni mukaan, suosittanut tutustumaan sarjaan kuitenkin kronologisesti, joten sen mukaisesti minäkin aloitin nyt Narnian uusintalukumatkani.

Mitä syvyyttä ja pohdintaa tämä pieni lastenkirja pitikään sisällään. On hyvyyttä ja pahuutta, ymmärtämättömyyden seurauksia ja anteeksiantoa, vallanhimoa ja sen korruptiota sekä sitä mikä elämässä on oikeasti tärkeätä kuten oikeudenmukaisuus, armollisuus ja rakkaus. Listaa voisi jatkaa, sillä tuntui että Lewis on päättänyt kertoa kauniin pienen sadun, johon on kuitenkin upotettu saumattomasti ja saarnaamatta oppeja elämästä. Pysähdyinkin niin monesti peilaamaan noita tapahtumia ja ajatuksia.

Lewis on ilmeisesti ollut aika vahvasti uskonnollinen ja Narniaa onkin tituleerattu piilouskonnolliseksi teokseksi. Kyllähän tuo uskonto näkyi teoksessa siinä, että tämä Taikurin sisarenpoika kertoi selkeästi luomiskertomuksen. Teoksessa ei kuitenkaan missään vaiheessa puhuta Raamatusta tai muista kristinuskoon liittyvistä asioista vaan sen paistaa enempi juuri tuossa juonenlangan samankaltaisuudessa. Ei siis tarvitse säikkyä tätä aspektia. Oikeastaan pidin tätä satua todella hienona kuvauksena luomiskertomuksesta.

 

Ahh minkälaisia aarteita omasta hyllystään voikaan siis löytää näin vuosienkin jälkeen! Lapsuudessani näitä Narnian tarinoita tuli tampattua useampaan otteeseen, mutta jostain syystä muistikuvani ovat näistä hyvin hatarat koskien enimmäkseen vain Velhoa ja leijonaa. Tuolloin pienenä en ole selkeästi ollenkaan ymmärtänyt tämän tarinan syvyyttä ja oppien hienovaraista esitystä. Pakko on nostaa Lewisille hattua. Ihastuin myös täysin rinnoin tuohon tarinan kaikkitietävään kertojaan, joka toi selkeästi itseään ja nasevia mielipiteitään esiin läpi teoksen. Näin aikuislukijana ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut, että lukisin liian lapsellista teosta. Rakastin Narniaa lapsena ja edelleen - vain kiinnittäen hiukan eri asioihin huomiota. Jokin näissä peruspilarillisissa tarinoissa vain lumoaa.

 

' "Narnia, Narnia, Narnia, herää. Rakasta. Ajattele. Puhu. Ole käveleviä puita. Ole puhuvia eläimiä. Ole jumalallisia vesiä." '

s. 73 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kaiken ei tarvitse olla totta, Luettua elämää, Oksan hyllyltä ja Yksi luku vielä...

Meinioseppä: Morriganin kutsumus - Jessica Townsend

Kirjan nimi: Meinioseppä - Morriganin kutsumus (Wundersmith - The Calling of Morrigan Crow)

Sarja: Nevermoor #2
Kirjoittaja: Jessica Townsend, suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2019

Sivumäärä: 397

Mistä: Kirjastosta

 

' Nan Dawson närkästyi hänkin. "Älä ole hölml, Hester", hän sanoi. "Kapteeni Pohjoinen ei valehtele. Jos hän sanoo, että Morrigan on meinioseppä -"

Oli kuin happi olisi imaistu pois heidän ympäriltään sillä hetkellä kun Nan päästi tuon sanan suustaan: Meinioseppä. Sana kajahteli, kimpoili punaisen tiilitalon seinistä kuin joku olisi lyönyt gongia. '

s. 35

 

Morrigan on selvinnyt ensimmäisen osan Meineikkaan seuran pääsykokeista. Hän on ollut koko ikänsä kirottu, Ehtoon lapsi, jota on syytetty kaikista onnettomuuksista. Nyt kiitos Jupiterin hän on kuitenkin päässyt Nevermoorin ihmeelliseen maailmaan ja osaksi Seuraa, johon vain kaikista harvinaisimmat ja parhaimmat kyvyt omaavat henkilöt valitaan jäseneksi. Morrigan on osa vuosikurssi 919:ää, jossa koetuksista selvinneet yhdeksän lasta muodostavat yksikön, jossa ollaan veljiä ja siskoja iäksi. Tässä on Morriganin tilaisuus viimein kuulua joukkoon ja saada perheenkorvike.

Morriganin yksikössä on niin lohikäärmeen ratsastajaa, mieltä hämäävää mesmeristiä, lyhyen välin oraakkelia, gastronomia, kielineroa, näppäräkätistä varasta, parantajaa ja tappelijaa. Morriganin kyky on kuitenkin jotakin aivan muuta. Hän on meinioseppä, joka hallitsee meiniota, jonka avulla voi tehdä mitä ihmeellisimpiä tekoja. Ikävä kyllä joka ikinen edellinen meinioseppä on ollut kammottava, vallanhimoinen paholainen, joten jo pelkkä meinieseppä nimen sanominen saa kauhun väreet kulkemaan muiden selkäpiitä pitkin.

Yksikkö 919 aloittaa siis koulutuksensa Meinion Seurassa. Siinä missä muut pääsevät toinen toistaan uskomattomammille tunneille (lohikäärmeen kielen opettelua, aarteensukellusta aloittelijoille, keskustelun aloittaminen kuolleiden kanssa jne.) on Morriganilla lukujärjestyksessään vain yksi tunti. Tunti, jossa päivästä toiseen kilpikonnamei professori laittaa Morriganin lukemaan paksua opusta meinioseppien kammottavista teoista. Elämä Nevermoorissa ei siis olekaan kovin auvoisaa, eikä tilannetta auta että Seuran jäseniä on ruvennut katoamaan. Ei kai vain lasten pelottelutaruissa esiintyvä Kammotori voisikin olla totta?

 

' "Mikä se oli?" hän kysyi.

"Hiukan hankala metku", Jupiter mutisi. "Tule perässä." Hän nojautui taakse, nosti toisen jalan tiiliseinälle, sitten toisen, sitten - painovoimaa muina miehinä uhmaten - käveli siitä vain seinää pitkin taivasta päin kumarassa, ettei löisi päätänsä kujan toiseen seinään.

Morrigan tuijotti häntä hetken hiljaa ja ravisteli sitten itseään hieman. Olihan hän nyt nevermoorlainen. Hotelli Deukalionin vakituinen asukas, ja Meineikkaan Seuran jäsen päälle päätteeksi. Hänen pitäisi todellakin lakata hämmästelemästä joka kerta kun asiat kääntyvät vähän kummallisiksi. '

s. 10 

 

Aah kuinka miellyttävää oli jälleen kerran palata Townsendin mielikuvitusrikkaaseen Nevermoorin maailmaan. Rakastin edelleen hotelli Deaukalionin muuttavaa sisustusta ja kääpiövampyyri Frankin järjestämiä toinen toistaan uskomattomampia juhlia siellä. Oli myös kiehtovaa päästä kulkemaan enempi Nevermoorin kaduilla ja tutustua Kierokujiin. Kierokujien metkut kun voivat esimerkiksi kääntää painovoimaa, kaventaa katua tai tuottaa pahoinvointia. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu kun noille kujille eksyy. Jaoinkin opettaja Mildmayn innon Nevermoorin taianomaiseen elävään karttaan. Päästäänpä myös käymään uskomattomassa basaarissa, josta voit löytää aivan mitä vain villein mielikuvituksesi voisi luoda eteensä. Townsendin luoma herkullisen rikas maailma on täydellinen pakopaikka todellisuudesta, jota jää kaipaamaan aina vain lisää - aivan kuten enkeli Israfelin laulua.

Harmi, että itse Meineikkaan Seuran oppitunneille ei vielä kauheasti päästy, sillä Morrigan oli tosiaan pakotettu vain päivästä toiseen kuulemaan meinioseppien pahuudesta. Kuinka hirveätä onkaan kun pelon vuoksi lähdetään syrjimään muita ja tuomitsemaan heti kättelyssä edes antamatta mahdollisuutta. Koska Morrigan oli meinioseppa, tuomittiin hänet heti absoluuttisen pahaksi ja vaaralliseksi, jota jopa oman yksikön jäsenet karttelivat ja halveksivat. Kuinka nuo Seuran päättäjät voivatkin olla niin sokeita, ette eivät näe itse luovan käytöksellään katkeria ja pahansuopia meinioseppiä, koska sitä muista ja muusta yhteiskunnasta eristäminen juuri teettä. Minun kävi niin sääliksi hyväsydämistä Morrigan parkaa, joka viimein uskoi löytävänsä yhteisönsä, mutta päätyi taas löytämään itsensä kirottuna yksilönä. Ennakkoluulot ovat kauheita, sillä ketään ei pitäisi lokeroida vaan kohdata yksilöinä. Tärkeän aiheen Townsend on siis nostanut esiin tässä nuortenkirjassaan. Onneksi Morraganillakin oli joitakin ystäviä, joiden luja usko häneen ei horjunut.

Vaikka Morriganin koetukset tekikin minuun jo suuren vaikutuksen, jostain syystä minulta meni kaksi vuotta tarttua tähän toiseen osan. Jotenkin sitä vain aina unohtaa kuinka vetävä sarja onkaan kyseessä, kuten kotimaisen Erika Vikin sarjankin kanssa kävi. Olenkin iloinen, että Anki järjestää nyt 17.1.-13.2. #luelanua instagram-haasteen, jonka blogihaamuilun tiimoilta nyt olikin loistava hetki palata näihin lasten- ja nuortenkirjallisuuden fantastisiin maailmoihin. Jäänkin innolla seuraamaan mihin suuntaan Morriganin tarina lähtee kehittymään. Nevermoorista ei nimittäin voi saada tarpeekseen.

Tähdet: 4 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

 1. Nevermoor - Morriganin koetukset

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kaiken ei tarvitse olla totta, Siniset helmet, Kirjahilla ja Mrs Eriksson's Room

 

Maallemuuttajan käsikirja - Juha Jormanainen

Kirjan nimi: Maallemuuttajan käsikirja
Kirjoittaja: Juha Jormanainen

Kustantaja: Karttakeskus

Julkaisuvuosi: 2019

Sivumäärä: 189

Mistä: Kirjastosta

 

' Kokemuksesta voin vakuuttaa, että jos kaupungissa on tekemistä, maalla sitä vasta riittääkin. Aina kaikki ei suju kuten Strömsössä - maalla asuminen saattaa olla myös haastavaa. Talonmies ei tee lumitöitä, jäistä mäkeä ei pääse ylös edes nelivedolla, sähköt ovat poikki muutaman päivän, tai ilvekset raatelevat lampaat hengiltä. Yksikään päivä ei ole samankaltainen, ja siinä maalla asumisen hienous piileekin. Lisäksi nykyään etätyö on muotia. Minä ainakin kirjoitan artikkeleita mieluummin aurinkoisella mökkiverannalla kuin hikisessä kerrostalokaksiossa.

Valinta on sinun, ja tämä kirja saattaa auttaa päätöksenteossa. Jos sinulla on mahdollisuus, vapauta sisäinen seikkailijasi - muuta maalle asumaan. '

s. 7

 

Juha Jormanainen on Pieksämäeltä alkujaan kotoisin, jonka jälkeen koitti pitkälliset ajat Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla. Jossain kohtaan kuvioihin tuli kuitenkin nainen ja pian Jormanainen löysikin itsensä, parin pienen mutkan kautta, hyvinkin maalta Tervosta. Tähän teokseen hän on koonnut oppinsa ja huomionsa, mitä maallemuuttajien olisi hyvä tietää ja ottaa huomioon ennen tähän mahtavaan seikkailuun ryhtymistä.

Teoksessa pohditaan miksi maalle olisi hyvä muuttaa (mm. puhdas ruoka ja asioiden sujuminen) sekä pintapuolisesti mitä olisi hyvä huomioida tulevasta kodista ennen kuin lähdetään allekirjoittamaan kauppapapereita - eihän kukaan halua ikäviä yllätyksiä. Sitten pohditaan mitäs ne jokamiehenoikeudet sallivatkaan ja mitä eivät. Malla asumisessa on myös hyvä huomioida, että talon kanssa olet sitten itse vastuussa monista asioista, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi kaupungissa. On myös hyvä varautua pahimpaan ja opetella käyttämään muun muassa kiristyssidettä. Se voi pelastaa oikeasti henkesi. Sitten esitellään kalastus- ja metsästysmahdollisuuksia osana maaseudun eloa. Erilaiset eläimet, kukkien kasvatukset ja sienestys käydään myös läpi.

 

' Mutta maallemuuttajilla on kovin ruusuinen ja romantisoitu mielikuva eläimistä. Haaveillaan niityllä käyskentelevistä lampaista, kukosta, joka kiekumisellaan herättää aamuisin, ja hurjimmillaan hevosesta, jolla pääsee ratsastamaan maastoon. Valitettavasti näin oli minulla ja Piritallakin silloin aikoinaan. Miksi kukaan ei varoittanut meitä lampaista, myskisorsista, kanoista ja sonnivasikoista?

Varoittanut siitä, mitä niiden hoitaminen vaatii, paljonko se maksaa (järkyttävän paljon), miten ne rajoittavat vapaa-aikaasi ja miten elukat saadaan syksyllä pakkasen uumeniin. Hyvä lukija, ota seuraavat tositarinat äärimmäisen vakavasti. Älä missään nimessä usko niitä ystäviäsi, jotka vakuuttavat, että eläinten pitäminen on helppoa ja hauskaa. Eikä sellaiseksi tule. ' 

s. 116

 

Heti aluksi sanottakoon, että tämä Jormanaisen teos on hyvin erityyppinen kuin Österåkerin Unelma omavaraisuudesta oli. Österåker levitti uteliaisuuden ja kokeilunhalun positiivista energiaa ja konkreettisia oppeja moniin osa-alueisiin. Nimestään käsikirja huolimatta tämä Jormanaisen teos oli enemmän yhden miehen pessimistissävytteinen fiilistelykirja isoine kuvineen ja suhteellisen pintapuolisine tietoineen. Eläimistä on parasta pysyä erossa, sillä niistä on niin paljon vaivaa ja riesaa. Älä myöskään yritä edes kasvattaa kasvimaalla mitään, sillä saat parhaimmillaankin vain pari nahistunutta porkkanaa ja nekin menevät todennäköisesti jonkun jäniksen suihin. Mikäli nämä pitäisivät paikkansa, niin mitenköhän kukaan on ikinä selvinnyt hengissä maalla ennen moderneja supermarketteja...

Ei pidä kuitenkaan täysin tyrmätä teosta, sillä silläkin on omat annettavansa. Teoksesta henkii nimittäin vahvasti Jormaisen rakkaus metsästystä ja kalastusta kohtaan. Nämä olivatkin osa-alueita, joihin esimerkiksi Österåker ei paneutunut omavaraisuus teoksessaan, vaikka nämä luonnonantimet kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Jormanaisen teoksessa on myös se hyvä, että se herättelee ottamaan ne ruusunpunaiset aurinkolasit silmiltä pois. Ei se maalla asuminen ole mitään helppoa juhlaa vaan kova työtä. Toisaalta se voi tarjota elämään myös paljon sisältöä ja mielekkyyttä. 

 

Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja miten elää ja jokaiselle on löydettävissä se oma juttu. Jormanainen on selkeästi löytänyt rakkauden maalla asumiseen. Se vain on erilainen kuin Österåkerin omavaraisempi meno. Itse lukeudun ehkä hiukan enemmän itse tekemisen kannalle, sillä tuntuisi hyvin hämmentävältä asua maalla ja sitten palkata naapuri keräämään sienisaaliit metsästä. Toisaalta ei aina tarvitse tehdä kaikkea itse. Tasapaino on kaikessa hyväksi. Varmasti joihinkin toisiin Jormanaisen kirjoitustyylikin iskee paremmin, mutta ikävä kyllä tämä lukija vähän väsyi lukemaan kuinka pieneläintilat ovat paholaisen keksintöjä ja ettei lääkitys ollut kohdillaan, kun suostui ottamaan sonnivasikoita jne. Realisti on hyvä olla, mutta liika negaatioissa rypeminen vie vähän maun.

Tähdet: 2 / 5

Vuoren varjo - Gregory David Roberts

Kirjan nimi: Vuoren varjo (The Mountain Shadow)

Kirjoittaja: Gregory David Roberts, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2017

Sivumäärä: 833

Mistä: Isältä lainassa

' Muistaessani sen päivän, huumeiden hajun, varjot ja huonetta halkovan polttavan valon, olen kysynyt itseltäni, saiko vaisto minut jäämään kynnykselle ja esti menemästä sisään. Olen kysynyt itseltäni, kuinka erilaista elämäni olisi ollut, jos olisin kääntynyt ja lähtenyt. '

s. 8

 

Shantaramissa kohtasimme australialaisen vankikarkurin, joka kotiutui Intian Bombayn alamaailmaan. Linin (tai Shantaramin) tarina jatkuu tässä Vuoren varjo teoksessa. Monet edellisen osan henkiköistä ovat menehtyneet ja uusia aikakausi on koittanut Bombayssa. Lin on edelleen mafian palveluksessa hoitamassa passibisnestä, mutta Sanjayn tapa johtaa eteläisen Bombayn mafiaa on hyvin erilainen kuin filosofisen ja jo pelkästä nimestä kunnioitusta herättäneellä Khaderbhailla oli. Nyt kovat huumeet sekä prostituutio ovat tulleet mafian repertuaariin ja jopa osa mafian välienselvittelyjen murha toimeksiannoista on ulkoistettu toiselle jengille. Sanjaylle kaikki on vain bisnestä ja rahavirtoja eikä kunnialla ole enää mitään painoa. Khaerbhai oli Linille kuin isä, mutta lojaaliuden siteet heikkenevät jatkuvasti Sanjayn johtamalle mafialle. Ehkä viimein Linin olisi aika irrottautua hänen arvojensa vastaisesta mafiatoiminnasta?

Toisaalta Lin on tapellut koko ikänsä nyrkein ja veitsin. Hän on pakosalla ja ilman mafian suojelua hän on haavoittuvainen. Bombayn alamaailmassa toinen Scorpion jengi rupeaa haastamaan Sanjayn mafiaa eikä Linkään välty sen väkivallalta. Erityisesti eräällä irlantilaisgangsterilla tuntuu olevan paljon hampaankolossa Liniä vastaan. Onneksi Linillä on kuitenkin ystäviä tukenaan. Taidegalleristi ja estoton tyttöystävä Lisa, yksityinen alamaailman toiminnanharjoittaja ja aina sanavalmis homo Didier, avulias ja innokas salapoliisi ja rikkaan ja hemmotellun Diva tytön suojelija Naveen, mafian palkkamurhaaja ja kunnianmies Abdullah, venäläinen kirjailija Oleg ja huumeidenkäyttäjät horoskooppikaksoset. Sitten on tietenkin kaukana siintävä Karla, jota Lin on aina rakastanut, mutta joka nai rikkaan ja härskin mediamoguli Ranjitin. Oppiakseen elämään tulee Lin eksyneeksi myös vuorella asustavan opettajan luo kuulemaan ja väittelemään filosofisista kysymyksistä. Tummat pilvet ovat kuitenkin lipumassa rakkaan ja väririkkaan Bombayn ylle. Eri uskontokuntien ja mafioiden veriset yhteenotot ovat vain ajan kysymys.

' Ajoimme jonkin aikaa pitkin syrjäkatuja, ja näkemäni muutokset huolestuttivat minua. Rosannan tekopronssikuvat kertoivat raa'an bombaylaisen tarinan, mutta se ei ollut yhtä raaka kuin totuus eikä yhtä raaka kuin uskonnollinen politiikka. Taakse jäänyt väkivalta oli vain hiekkaa kaupungin rantaan murtuvassa uudessa aallossa. Nuijia heiluttavat poliittiset häiriköt liikkuivat kuorma-autokuntina, ja kahden- tai kolmenkymmenen miehen mafiajengeistä oli kasvanut satojen taistelijoiden joukkoja. Olemme sitä mitä pelkäämme, ja moni meistä kaupunkilaisista pelkäsi välienselvittelyn kovia aikoja. '

s. 40

Robertsin edellisessä teoksessa ihastuin hänen eläväiseen ja aidontuntuiseen kuvaukseensa Intiasta. Sellainen sulatusuuni rikkauksia ja köyhyyttä, mutta mikään ei ollut lojaalimpaa ja lämminsydämisempää kuin slummin asukit. Olin lukenut nyt jonkin verran fantasiaa ja halusin seuraavaksi luettavakseni jotakin täysin erilaista - niin realistista ja aitoa kuvausta kuin vain mahdollista, ja silloin muistin Robertsin kyvyn herättää Bombayn alamaailma henkiin. Tuo ei sinänsä ole ihme, silla Robertsin oma elämä on myös pitänyt sisällään australialaisesta vankilasta pakenemisen ja kymmenen vuotta karkulaisen elämää Intiassa. Hän siis todella tietää mistä kirjoittaa. 

Vuoren varjo on osittain synkempi teos kuin edeltäjänsä. Siinä missä Shantaramissa Lin aluksi vasta tutustuu Intiaan, toimii slummilääkärinä ja vasta loppupuolella tulee vedetyksi mafian leipiin, on Vuoren varjo heti keskellä mafian väkivaltaista menoa. Jäin myös kaipaamaan aina hymyilevää ja kujeilevaa opastamme Prabakeria. Onneksi teoksen edetessä Linin elämään saapui taas rikas kokonaisuus erilaisia henkilöitä ja nasevan osuvat heitot rupesivat lentämään dialogeissa tuoden sen kaipaamaa keveyttä. Tykästyin myös useampiin hahmoihin kuin edellisessä osassa, sillä uudet tuttavuutemme olivat herkullisen monipuolinen kokoelma erilaisia kiehtovia ihmisiä.

 

Nautin myös paljon Robertsin tavasta upottaa filosofista pohdintaa teoksensa joukkoon. Oli vuoren hyvinkin alleviivatut keskustelut, mutta filosofia oli myös muuten vahvasti läsnä erityisesti Linin ja Karlan hahmoissa. Kyseessä ei siis ole jokin toimintapläjäys vaan rehellinen  epookkiromaani joka vaatii huomiota. Tulinkin useaan otteeseen lukeneeksi ääneen teoksen pohdintoja kihlatulleni, sillä niin naulankantaan ne olivat. Robertsin teoksissa onkin se hienous, että niiden valtaisasta koosto huolimatta ne palkitsevat ja jaksavat pitää mielenkiinnon yllä. Siinä missä Shantaram toi esiin eläväisen Intian hajuineen ja makuineen, on Vuoren varjo synkempi ja raaempi kuvaus sen alamaailman menosta. Toivoa on silti aina olemassa. Varsinkin jos elämän majakkana toimii rakkaus.

Tähdet: 4 / 5

Kalevala - Elias Lönnrot

Kirjan nimi: Kalevala
Kirjoittaja: Elias Lönnrot

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1849 / 1973

Sivumäärä: 729

Mistä: Isältä lainassa

 

' Louhi, Pohjolan emäntä,

Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Sille työnnän tyttäreni,

Sille lapseni lupoan,

Joka Sampuen takovi,

Kannen kirjo kirjoittavi,

Joutsenen kynän nenästä,

Maholehmän maitosesta,

Yhen ohrasen jyvästä,

Yhen uuhen untuvasta."

s. 85

Kaikki lähtee liikkeelle maailmanluonnista. Sotka, sorea lintu, munii munansa veen emosen polvelle, josta ne vierivät alas ja sirpaleista muodostuu maa, taivas, aurinko, kuu ja pilvet. Veden emosta Ilmattaresta syntyy myös Väinämöinen, tietäjä iänikuinen. Kalevalassa seurataankin Väinämöisen sekä Kalevalan ja Pohjolan kansojen elämää, sattumuksia, kosiomatkoja ja sotaretkiä.

Alkupuolella Joukahainen on saanut päähänsä haastaa itse vaka vanhan Väinämöisen kilpalaulantaan. Suohonhan Väinämöinen Joukahaisen laulaa, joka tulee luvanneeksi Väinämöiselle vaimoksi siskonsa Ainon, jotta pääsisi pois kiipelistä. Ikävä kyllä tämä ei Ainolle sopinut ja hänen traaginen hukuttautumisensa onkin monille tuttu. Väinämöinen ei tästä kuitenkaan luovuta vaan lähtee Pohjolaan kosiopuuhiin, jossa itse Pohjolan emäntä Louhi lupaa tyttärensä sille joka onnistuu takomaan sammon. Tuon runsaudenlähteen, joka tuottaa viljaa, suolaa ja rahaa. Seppä Ilmarinen rupeaakin töihin, mutta ei saa Pohjolan neitoa palkinnokseen, vaikka sampo jääkin Pohjolaan.

Tavataanpa myös saarelta aikamoinen naistenmies Lemminkäinen, joka lähtee myös Pohjolaan kosiomatkalle suorittamaan erinäisiä ansiotöitä. Eihän siinä hyvin käy ja lopulta hän päätyy Tuonelan jokehen, josta hänen äitinsä on hänet pelastava. Kun Lemminkäinen on poissa pelistä, lähtevät urhomme uudestaan kosiomatkalle Pohjolaan. Tällä kertaa valittu kosija saa kuitenkin salaista apua suorittaessaan mahdottomia ansiotöitä ja pian hääkellot jo soivat Pohjolassa. 

 

Lemminkäistä ei kuitenkaan kutsuta näihin Pohjolan pitoihin ja pian ollaankin sotajalalla. Tavataanpa välissä myös onneton Kullervo, jonka traaginen kohtalo on inspiroinut esimerkiksi J.R.R. Tolkieniakin. Välissä käydään taas vähän epäonnistuneilla kosioretkillä ja lopulta kalevalaiset päättävät ryöstää Pohjolaan rikkauksia syytävän Sammon takaisin. Pohjolan emäntä Louhille tämä ei luonnollisesti sovi, ja kostotoimet kalevalaisille ovat kovat. Lopulta tapaamme neitsyen Marjatan, joka tulee raskaaksi puolukasta ja Väinämöisen kalevalainen aika on tulossa päätökseensä.

 

' Lyökäämme käsi kätehen,

Sormet sormien lomahan,

Lauloaksemme hyviä,

Parahia pannaksemme,

Kuulla noien kultaisien,

Tietä mielitehtoisien,

Nuorisossa nousevassa,

Kansassa kasuavassa,

Noita saamia sanoja,

Virsiä virittämiä,

Vyöltä vanhan Väinämöisen,

Alta ahjon Ilmarisen,

Päästä kalvan Kaukomielen,

Joukahaisen jousen tiestä,

Pohjan peltojen periltä,

Kalevalan kankahilta. '

s. 2

 

Kalevala on Suomen kansalliseepos, jonka Elias Lönnrot on koonnut yhteen ympäri suomea ja karjalaa kuulemistaan kansanrunoista. Kalevalan merkitystä suomalaisten kansallisidentiteetin muodostumisessa ei voida vähätellä, joten aikamoisesta merkkiteoksesta on kyse. Monille onkin varmasti runoelman juonenranka tuttu, sillä äidinkielentunneilla ja kuvataiteessa tietyt samat kalevalaiset kertomukset tulevat esiin. Olin kuitenkin hiukan yllättänyt kuinka paljon enemmän tässä oli kuin vain tuo suohon laulanta, Lemminkäisen ansiotöiden kohtalo ja sampoon liittyvät osiot. Pakko myös ihailla kuinka hyvin Lönnrot on onnistunut koostamaan tämän kokonaisuuden, joka liikkuu loogisesti tapahtumista toisiin muodostaen koherentin kokonaisuuden.

Kalevalaa lukiessa oppii myös paljon kansanperinteistä ja -opetuksista. Kullervo on esimerkki siitä kuinka käy kun laiminlyö lastaan. Käydäänpä myös oluen valmistus läpi runomitassa ja etsitään kovasti mikä toimisi hiivana tuolle juomalle. Tulipahan myös opittua eri puulajeista: mistä niitä löytää ja mihin käyttötarkoituksiin ne sopisivat. Eihän Väinämöinen voi mistä tahansa venettään veistää! Hääperinteet tuotiin teoksen keskivaiheilla esille ja oli kiehtovaa lukea morsiamen opastus ja sulhasen neuvonta. Onneksi enää ei tarvitse anoppilaan muuttaa kun on naimisiin mennyt, sillä aikamoista se on ollut nuorelle morsiamelle aloittaa alusta täysin vieraassa perheessä.

Olin pitkään pohtinut tähän kansalliseepokseen tutustumista, mutta tuo runomitta yhdistettynä vanhahtavaan suomen kieleen kuulosti hiukan liian isolta palalta haukattavaksi. Nyt kun olen ollut enemmän vapaalla, päätin että on viimein aika taltuttaa tämä pelko ja tarttua härkää sarvista. Laitoin tavoitteeksi, että luen aina yhden runon päivässä eli noin 10-20 sivua, jotta etenisin mukavasti, mutta samalla en onnistuisi saamaan ähkyä tekstistä. Olinkin ällikällä lyöty, kun värssyt imaisivatkin minut mukaansa eikä lukeminen suinkaan ollut sellaista suossa tarpomista kuin olin pelännyt. Kyllähän tässä runomuotoisessa kerronnassa tuntui olevan paikoin paljon toistoa ja erityisesti iltaisin väsyneet aivot eivät enää oikein jaksaneet taipua kerronnan mukana. Virkeinä hetkinä nautin kuitenkin paljon tämän tarinan vietävänä. Lämpimästi voinkin suositella tarttumaan tähän kansalliseepokseen, sillä se on niin paljon enemmän kuin vain nuo äidinkielentunneilta tutut osasensa.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjavarkaan tunnustuksia, There's no such thing as too many books ja Kirjat kertovat -lukupäiväkirja 

Unelma omavaraisuudesta - Maria Österåker

Kirjan nimi: Unelma omavaraisuudesta - Käytännön opas (Självhushållning i praktiken)
Kirjoittaja: Maria Österåker, suomentanut Tuula Syvänperä

Kustantaja: Nemo

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2016

Sivumäärä: 241

Mistä: Kirjastosta

 

' Useimmat uskovat, että heidän on osattava valtavan paljon erilaisia asioita, ennen kuin heistä voi tulla omavaraisia, mutta minäpä paljastan salaisuuden. Tieto ei ole tärkeintä, vaan uteliaisuus. '

s. 5

 

Pohjanmaalainen Maria Österåker pohti miehensä kanssa, miten uran ja rahan sijasta he voisivat saada viisihenkiselle perheelleen enemmän aikaa. Tästä lähti ajatus elää enemmän vähemmällä. Kuukauden kokeilu syödä vain itse kasvatettuja ja kerättyjä asioita (+ 5e päiväbudjetti kaikkeen muuhun tarpeelliseen) avasi heidän silmänsä, että myös toisella tapaa voisi elää. Siitä lähti muutos kohti omavaraisempaa elämäntyyliä, josta ei ollut enää paluuta.

Hehtaarin tontilla Österåker perheineen viljelee ja säilöö omat kasviksensa, hedelmänsä ja marjansa. Sen lisäksi he leipovat omat leipänsä, keräävät sieniä ja tekevät itse kosmetiikkaa. Eläimistään he saavat puolestaan lähes kaiken syömänsä lihan unohtamatta ihania omia kananmunia. He eivät näe omavaraisuutta mustavalkoisena vaan pyrkivät ostamaan ne asiat mitä tarvitsevat mahdollisimman halpoina raaka-aineina ja jalostavat itse niistä lopputuotteita (esimerkiksi ostavat viljat, mutta jauhavat niistä itse jauhot ja leipovat leivän). Jokaiselle on oma tapansa olla omavaraisempi.

 

' Minun täytyy varoittaa sinua. Omavaraisuus vie mennessään. '

s. 241 

 

Olemme kihlattuni kanssa pitkään haaveilleet maalle muutosta ja omavaraisemmasta elämäntyylistä. Kuinka ihanaa olisikaan kasvattaa luonnonmukaisesti omat ruokansa ja tietää tasan tarkkaan mitä ne pitävät sisällään. Toimistossa (tai nyt kotona tietokoneen ääressä) istuminen ei tunnu meistä enää mielekkäältä, ja toive rakentaa oma elinympäristönsä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, joka tuottaisi samalla ravintomme on vahvasti läsnä. Kun kirjaston hyllyssä oli nostettu tämä teos oikein tyrkylle, oli luonnollinen jatkumo muun tiedonhaun lisäksi poimia se lukupinoon.

Nimensäkin mukaisesti Unelma omavaraisuudesta on käytännön opas, joka käsittelee laajasti eri aihepiiriä omavaraisuuden ympäriltä. Vanhoja hirsikehikoita voi muun muassa pystyttää omaan pihapiiriin itsekin ja näppäräkätinen väsää myös kasvihuoneenkin itse. Metsästä voit saada esimerkiksi lämmitykseen polttopuita ja sieniä, marjoja ja luonnonkasveja syötäväksi itse kasvatettujen lisäksi. Luonnollisesti omavaraisuus teos pitää sisällään viljelyyn liittyviä osioita aina omasta vihannesmaasta hedelmä- ja marjapuutarhaan ja kasvihuoneen hyödynnykseen. Sato pitää myös saada talteen, jotta kesäsesongin ulkopuolellakin on ruokaa tarjolla, joten erilaisia säilöntämetodit kuten erilaiset mehut, hillot, pakastamiset, ryöppäämiset, kuivaamiset, etikkaliemet, fermentoinnit ja umpioinnit tulevat tutuksi. Esitelläänpä myös eri asiat joita on hyvä huomioida eri eläinlajeista, samoin kuin on käyty läpi eläinten laitumet, aitaukset, ruuantuotanto, teurastusmenetelmät ja lihan säilöntätavat läpi.  Eikä pidä unohtaa mehiläistarhauksen tuomia mahdollisuuksia. Lopussa päästään vielä itsetehtyjen kosmetiikkojen ja kemikaalien maailmaan.

Teoksessa on paljon asiaa eikä sitä varmastikaan voi yhdellä lukukerralla omaksua kokonaan. Toisaalta omavaraisuuden eri osaalueet ovat niin laajat, että kaikkeen ei vain voi syventyä niin tarkasti. Mukavasti joukossa oli kuitenkin myös konkreettisia reseptejä esimerkiksi omenasiiderin, erilaisten tinktuuroiden ja voiteiden sekä esimerkiksi hapankaalin ja makkaran valmistuksesta. Aionpa myös kokeilla tehdä itse oman deodoranttini kirjan ohjeiden mukaan. Tämä teos on näin ollen mukavan inspiroiva opus, josta saa tiettyjä käytännön oppeja monista eri alueista, mutta luultavasti joudut googlaamaan vielä paaaljon lisää ennen kuin saat kaiken toimimaan. Mutta siinähän se omavaraisuuden hauskuus juuri piileekin - aina löytyy uusia asioita joita kokeilla. Toivottavasti pian löytäisimme oman maapalstamme, johon voisimme lähteä rakentamaan omaa tapaamme elää, ja sitä ennen jatkamme mökillä harrastelua.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lasituvan miniatyyrit, Kirjatimpuri ja Kultainto 

 

Seleesian näkijä - Erika Vik

Kirjan nimi: Seleesian näkijä

Sarja: Kaksosauringot #2
Kirjoittaja: Erika Vik

Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2017

Sivumäärä: 613

Mistä: Kirjastosta

 

' Tyttö saattaa olla tuhomme tai pelastuksemme. Hän seisoo tämän myllerryksen myrskynsilmässä eikä vielä osaa kertoa meille miksi, sillä lumous peittää hänen muistonsa.

En ole varma, voiko hän todella olla ihminen. 

Joku etsii häntä, ja uskon sen olevan murhaajani. Kammottavat näkyni päättyvät mustien siipien havinaan. Nuo siivet piiskaavat kasvojani ja pimentävät taivaani.

Pyydän, auttakaa häntä! Joku on tulossa '

s. 191

 

Aleia on nuori nainen, jonka sisällä on lumous. Vaikka hän on ihminen, pystyy hän aistimaan eri elementtejä hallitsevien seleesien tavoin varjomaailmaa vaivaavat huonot tuulet sekä seleesien pulssit. Aleia ei kuitenkaan muista mitään, joten kellään ei ole selvyyttä miten hän ihmisenä kykenee tähän. Kaksosauringot trilogian toisessa osassa jatketaankin siitä mihin Hän sanoi nimekseen Aleia:ssa jäätiin. Aleia ja Corildon ovat jättäneet mantereen taakseen ja laivamatkalla kohti Seleesian saarta. Heidän toivonsa on, että seleesioiden Seuran näkijät pystyisivät auttamaan Aleiaa taas muistamaan.

 

Aleian muistin palauttaminen ei ole kuitenkaan seleesien ainut tavoite. Seleesioita on ruvennut vaivaamaan mystiset huonot tuulet, jotka voivat pahimmillaan estää seleesioiden yhteyden mahtiin ja pysäyttää heidän pulssinsa. Aleia tuntuukin olevan kaiken keskiössä, mutta kysymys kuuluukin, onko Aleia avain ymmärtämään ja pysäyttämään huonot tuulet vai onko hän oikeasti täydellinen näennäisen viaton Troijan hevonen. Huonojen tuulten lisäksi on myös ruvennut kuulumaan puheita kammottavien tulilintujen paluusta. Yli 500 vuotta sitten tulilinnut ja seleesit kävivät veristä sotaa. Eivät kai nuo ajat vain ole palaamassa takaisin? Aleialla on myös kannoillaan tahoja, jotka eivät pelkää käyttää kaikkia keinoja saadakseen Aleian takaisin käsiinsä.

 

' Enemmän kuin koskaan aikaisemmin hän tunsi seisovansa kahden täysin erilaisen maailman välisellä rajalla. Vasta tässä hetkessä tunne kirkastui hänelle ristiriitana, jota hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, vaikka se oli niin ilmeinen. Tai ehkä juuri siksi.

Hän oli ihminen. Ja hän oli takertunut lumouksen verkkoon, joka kiskoi häntä vastakkaiseen suuntaan. Kohti seleesien maailmaa.

Aleia tunsi, kuinka nuo kaksi maailmaa alkoivat liukua vastakkaisiin suuntiin hänen jalkojensa alla. Hän pelkäsi, että vielä kerran railo kasvaisi niin syväksi ja leveäksi, että hänen olisi valittava puolensa pysyäkseen hengissä. '

s. 216-217 

 

Ah olen täysin rakastunut tähän kotimaiseen fantasiasarjaan! Tuo hiukan steampunk tyylinen fantasiamaailma on hienosti rakennettu ja mukavaa vaihtelua perinteisille fantasiamiljöille, joita on tässä tullut lueskeltua. Ensimmäisen osan kanssa ainut tuskastumisen aiheeni oli, kun asioita ei paljastettu malttamattomalle mielelleni tarpeeksi nopeasti, sillä halusin niin kovasti ymmärtää tuota maailmaa. Nyt onneksi pelkän matkanteon sijasta päästiinkin tekemään tuo syväsukellus mitä olin odottanut. Vik tarjoili paljon vastauksia ja syvyyttä tuohon kehittämäänsä rikkaaseen maailmaan, vaikka vielä jäikin paljon asioita viimeiseenkin osaan pitämään jännitystä yllä. Olinkin aivan naulittuna tuon tarinan kyydissä oppimassa lisää seleeseistä, heidän yhteiskunnastaan ja pulssistaan sekä myös Corildonin historiasta. 

 

Corildonin perheenjäsenet olivat mainio lisä sarjan hahmogalleriaan. Voi pikkusisko Tigrania, joka ei aivan istu ylhäisen seleesittären femiinisiin saappaisiin. Oli myös kiehtovaa seurata eri elementtejä toiminnassa ja kuinka ne näkyivät henkilöissä myös monin tavoin. Tuli oli vahva ja räiskyvä. Näkijät taas voivat syväsukeltaa mielen syövereihin. Kiehtovasti Aleian tilasta saa samanaikaisesti otetta, mutta lumouksen mystinen verho pitää silti tiukasti otteessaan.

Olin lainannut tämän teoksen jo viime vuoden puolella, mutta jostain syystä en tullut tarttuneeksi siihen, vaikka kansikuvataide onkin taidokasta ja vetoavaa. Nyt vuoden vaihtuessa päätin siivota viime vuoden lainakirjat niin että uusi vuosi voisi alkaa puhtaalta pöydältä. Tulin siis viimein tarttuneeksi tähän teokseen ja en voi muuta kuin ihmetellä, miten olin onnistunut unohtamaan sen hyllyyn! Vikin kirjoittama tarina todella imaisee mukaansa vahvasti omanlaiseensa ihmeelliseen maailmaan. Jokin myös noissa jäyhissä ja mystisissä miessankareissa on myös niin vastustamatonta. Vastikään sain nauttia Sapkowskin Noituri-sarjan Geraltista ja nyt Vikin Corildonista. Näistä kahdesta valkohiuksisesta arvoituksellisesta miehestä Corildon saattaa jopa vetää pidemmän korren. Suosittelenkin siis lämpimästi tutustumaan tähän kotimaiseen fantasiasarjaan, mikäli se on minun tavoin mennyt ohi ilmestyessään.

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Hän sanoi nimekseen Aleia

 

Muualla luettu: Kirjoihin kadonnut, Yöpöydän kirjat, Musteen jäljet, Kirjaluotsi, Oksan hyllyltä, Kirjojen pyörteissä, Pauline Von Dahl, Aamusta yöhön..., Mustetta paperilla, Eniten minua kiinnostaa tie, Siniset helmet ja Kirjojen keskellä

 

Kuinka aika pysäytetään - Matt Haig

Kirjan nimi: Kuinka aika pysäytetään (How to Stop Time)

Kirjoittaja: Matt Haig, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Aula&co

Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018

Sivumäärä: 361

Mistä: Kirjastosta

' Olen vanha.

Se on tärkein asia, jonka kerron. Asia, jota todennäköisesti et usko. Jos näkisit minut, luulisit minua varmaankin noin nelikymppiseksi, mutta se olisi täysin väärä luulo. 

Olen vanha - vanha niin kuin puu, islanninsimpukka tai renessanssimaalaus on vanha.

Annan pienen vihjeen: synnyin pitkälti yli neljäsataa vuotta sitten, maaliskuun kolmantena päivänä vuonna 1581 '

s. 11 

 

Tom Hazard näyttää täysin tavalliselta nelikymppiseltä lontoolaiselta, mutta pinnan alla hän on jotakin aivan muuta. Tom on albatrossi tässä päivänkorentojen maailmassa. Hän on nimittäin yli 400-vuotias. Harvinaisen tilansa vuoksi Tom ikääntyy eri tahtia kuin muut. Hän on kuitenkin oppinut kantapään kautta, että ei pidä jäädä sammaloitumaan yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. 1500-luvun Englannin noitavainojen kauheudet ovat hänellä vielä kirkkaasti mielessä.

 

Tom on elänyt useita elämiä. Hän on milloin ollut soittoniekkana Shakespearen ajan Englannissa, tutkimusmatkoilla kapteeni Cookin matkoilla, kokenut 1800-luvun murroksen sekä jazz-huuruisen 20-luvun. Hän on asunut ympäri maapallon. Nyt hän kuitenkin haluaa palata takaisin Lontooseen. Ehkä aloittamalla tuolla nuoruutensa kotikaupungissa uudestaan hän voisi löytää rauhan historiansa kanssa. 1600-luvun alussa hän on nimittäin menettänyt rakkautensa ja hukannut tyttärensä. Tyttären, jota vaivaa sama harvinainen vaiva kuin häntä. Hän on kuluttanut elinikiä löytääkseen tyttärensä - kuitenkin turhaan. 

Albatrosseilla eli alboilla on myös oma salainen seuransa, jota johtaa jo lähes 1000-vuotias äärimmäisen rikas Hendrich. Seura auttaa alboja järjestämällä heille uuden identiteetin ja elämän. Nykyaikana ei nimittäin voi enää luoda nahkaansa uudestaan uudessa kylässä kuten ennen, sillä teknologisessa maailmassa kaikki ovat rekistereissä. Seura tärkein sääntö on, että koskaan ei saa rakastua. Kahdeksan vuoden välein on nimittäin vaihdettava identiteettiä, jotta kukaan ei rupeaisi liikaa epäilemään miksi ikääntymistä ei tapahdu. Monet haluavatkin elämiltään luksusta ja nautintoja, sillä albojen elo on pohjimmiltaan yksinäistä ja pitkää. Tavallisena historianopettajana Tom kuitenkin toivoo, että voi kerrankin jakaa elämässä kokemiaan asioita - vaikkakin opetuksen varjolla. 

' Sikäli kun ymmärrän, tämä on 2000-luvun ongelma. Useimmilla meistä on kaikki se, mitä aineellisesti tarvitsemme, joten markkinoinnin tehtävä on nyt yhdistää talous tunteisiimme ja saada meidät tuntemaan, että tarvitsemme enemmän, ja haluamaan asioita, joita emme ole koskaan ennen tarvinneet. Vaikka tienaisimme kolme tonnia kuussa, meidän halutaan tuntevan itsemme köyhiksi. Jos olemme käyneet vain kymmenessä maassa, meidän halutaan tuntevan itsemme liian vähän matkustelleiksi. Meille vihjataan, että olemme vanhoja, jos meillä on ryppyjä, ja rumia, jos emme näytä samalta kuin käsiteltyjen ja muokattujen kuvien ihmiset.

Kukaan, jonka tunsin 1600-luvulla, ei halunnut löytää sisäistä miljardööriään. He halusivat vain elää murrosikään asti ja välttyä täiltä. '

s. 302

Kuinka aika pysäytetään on monikerroksellinen tarina. Tom on kuin maatuskanukke, jossa hänen eri elämät ovat pinnan alla vain odottamassa esiin nostamista. Ihmismieltä ei olla luotu käsittelemään tuollaista muistojen määrää, joten päänsäryt ja muistojen hallitsemattomat vyöryt ovat Tomille arkipäivää. Noiden erilaisten laukaisevien tekijöiden avulla pääsemmekin seuraamaan Tomin elämän eri vaiheita ja tapaamisia myös eri kuuluisuuksien kuten Shakespearen, Cookin ja Fitzgeraldin kanssa. Kaikki nuo eri ajat ja elämät muodostavat kuitenkin koherentin kokonaisuuden, jota oli kiehtova seurata. 

 

Mitä ihminen joka on elänyt keskiajalta lähtien ajattelee maailman menosta? Tomin pohdintojen kautta käykin selväksi, että vaikka aikakaudet vaihtuvat niin ihmiset ovat silti samoja. Kuinka historiasta voisi oppia niin paljon, mutta silti ihmiset on tuomittu toistamaan samat virheet aina uudestaan ja uudestaan. Villit, riemukkaat ja vahvat uskot oman aikansa erinomaisuuteen on toistunut niin 1920-luvulla kuin kaikilla eri vuosisadoilla sitä ennenkin. Liikaan turvallisuuden tunteeseen tuudittuminen on kuitenkin vaarallista kuten historia opettaa. Maailma tuntuu kulkevan ajan vääjäämättömissä sykleissä. Mielenkiintoisesti Haig nostikin Tomin kautta myös esiin, kuinka kehitys vain kehityksen vuoksi ei ole aina tie parempaan. Kehitys luo usein hyvää, mutta sillä on myös negatiivisia seurauksia, eivätkä 2000-luvun saavutukset ole tästä minkäänlaiset poikkeukset.

Olisin halunnut ahmia tämän Haigin teoksen yhdessä päivässä, mutta onneksi järkevä puoleni patisti minut nukkumaan yöunet välissä. Jostain syystä tämä Tomin tarina imaisi minut täysin mukaansa, vaikka Haigin toinen teos Keskiyön kirjasto olikin jäänyt keveydellään pienoiseksi pettymykseksi. Haigin teokset ovat tosiaan hyvin viihteellistä kirjallisuutta, jotka eivät vaadi lukijaltaan liikoja. Tässä pystyi vain nauttimaan Tomin matkassa mukana läpi aikakausien ja elämien. Kaiken taustalla pysyi kuitenkin isompi teema siitä, kuinka elää elämäänsä. Vaikka sinulla olisi kaikki aika maailmassa, mutta ei mahdollisuutta aitoihin ihmissuhteisiin, olisitko onnellinen? Ehkä se ei olekaan se elämän määrä vaan laatu joka merkitsee. Haigin teos oli mukavaa helppolukuista kirjallisuutta, jossa ei briljeerattu kielellä tai henkilöiden monitahoisuudella. Silti Haig on onnistunut upottamaan teoksensa joukkoon pieniä ajatusten alkuja, joihin lukija voi halutessaan tarttua. Lämmin suositus siis tälle pienelle välipalateokselle. 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirja vieköön!, Annelin kirjoissa, Kirjaluotsi, Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjoihin kadonnut, Kulttuuri kukoistaa, Bibliofiilin päiväunia, Vinttikamarissa, Tuijata, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin avain, Siniset helmet, Todella vaiheessa, Kasoittain kirjoja, Hurjan Hassu Lukija,  Annelin lukuvinkit, Sagan uudet silmukat ja Kirjainmerkit