Sarja: Seitsemän sisarta #3
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2016, suomennos 2019
Sivumäärä: 715
Mistä: Kirjastosta
' Nuoruuttamme muistellessani käsitin, että CeCe ja minä olimme vähitellen kasvaneet toistemme vastakohdiksi: mitä vähemmän minä puhuin, sitä enemmän ja kovempaa hän puhui puolestani. Ja mitä enemmän hän puhui, sitä vähemmän minun tarvitsi puhua. Luonteenpiirteemme korostuivat suhteettomasti. Lapsena sillä ei tuntunut olevan väliä, sillä kuuden sisaren joukossa saatoimme aina turvautua toisiimme.
Ongelma piili siinä, että nyt sillä oli väliä... '
s. 15
Seitsemän sisarta sarja jatkuu ja tällä kertaa omaa menneisyyttään pääsee selvittelemään sisaruspolven kolmas eli Tähti. Lapsuudessaan Tähti oli niin hiljainen, että hänelle opetettiin jopa viittomat kommunikointia varten. Kovaäänisen ja määräilevän CeCe:n kanssa Tähti on aina ollut kuin paita ja peppu. He täydensivät toisiaan. Nyt kuitenkin 27-vuoden iässä Tähti tuntee viimein tarvetta irtautua siskostaan. CeCeen ostama lukaali Lontoossa tuntuu kuin vankilalta, vaikka puitteet ovatkin upeat. Saadakseen jotakin omaa elämäänsä Tähti päättääkin avata heidän vastikään kuolleen adoptioisänsä, mysteerisen monimiljardöörin Papa Saltin, jättämän kirjeen yksinään. Kirjeessä Papa Salt kannustaa Tähteä lähtemään tutkimaan Flora MacNicholin historiaa vanhasta kirjakaupasta. Viimein sisään uskaltauduttuaan Tähti huomaa kohdanneensa omalaatuisen kirjakaupanpitäjä Orlandon, josta alkaa matka kohti Tähden itsenäisempää elämää.
Vuonna 1909 Englannin Järviseuduilla kasvaa puolestaan nuori, ei sisarensa veroinen kaunotar, Flora. Koska perheellä tekee taloudellisesti tiukkaa, ei heillä ole varoja lähettää vanhinta tytärtään seurapiireihin Lontoon havinaan. Floraa tämä ei haittaa, sillä tälläytymisen ja miesten sijasta hänen kiinnostuksenkohteensa ovat luonnon kauneuden vangitseminen piirustuksin sekä loukkaantuneiden eläinten hoitaminen. Floran elämä kokee kuitenkin suuren muutoksen, kun yhtäkkiä hän saa kutsun lähteä Lontooseen. Eikä mihin tahansa talouteen vaan Lady Keppelin luokse, joka sattuu olemaan yksi Edward VII:n rakastajattarista. Voiko Flora löytää täältä todellisen rakkauden vai onko hänen kohtalonsa tulla vain kompastuneeksi seurapiirien juonitteluihin?
' Flora oli ollut salaa iloinen, kun säästyi koko touhotukselta eikä tarvinnut antaa tällätä, parfymoida eikä pukea itseään kuin nukkea seurapiirikauden ajaksi. Häntä puistatti ajatus joutua keskelle kikattavaa tyttölaumaa, joka ei ymmärtänyt, että koko tapahtuma oli pelkkä karjahuutokauppa, jossa sievin nauta myytiin korkeimman tarjouksen tekijälle. Ihmisten kielellä se tarkoitti sitä, että verkkoon tarttui herttuan poika, joka isänsä kuoltua saisi periä laajat tilukset. '
s. 151-152
Näissä brittiläisiä seurapiirejä kuvaavissa teoksissa on vain sitä jotakin. Ensin paneuduin Fellowsin Loiston päiviin ja sen jälkeen Netflixin uutuussarja Bridgerton vei minut täysin pyörteisiinsä. Koska nämä herättivät kyltymättömän nälän jatkaa seurapiirien loistossa, olinkin innosta soikea, kun tajusin tämän Seitsemän sisarta sarjan seuraavan osan sijoittuvan juuri minnekäs muualle kuin 1900-luvun Englannin avioliittomarkkinoille! Floran seurapiirielämästä välinpitämätön asenne yhdistettynä hänen naiiviuteensa olikin juuri sellainen virkistävä näkökulma jota kaipasinkin.
Oikeastaan olinkin yllättynyt kun varsinaisessa juonessa Tähden osuudet veivät kuitenkin voiton. Voih Orlandoa, joka oli selkeästi syntynyt väärälle vuosisadalle! Huokaisin ihastuksesta aina hänen ylitsepursuavassa ja vanhanaikaisessa kirjakaupassaan kuin myös Kentin ihanassa maalaismaisemassa tuon omalaatuisen suvun parissa. Ylipäätänsä koin yllättävän paljon samaistumispintaa Tähteen, joka haki omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Vaikka on ne arvostetut maisterinpaperit kädessä, niin onko niiden mukainen uran tekeminen se ainoa tapa elää. Ainakin Tähti ihastutti valinnoillaan seurata sydäntään vanhojen kirjojen pariin. Tämän lisäksi hänen ihastumisensa perienglantilaiseen kartanomiljööseen sekä kiinnostus kasveja ja kokkaamista kohtaan olivat ulottuvuuksia jotka toivat ihanan lisän tähän hahmoon sekä samaistumispintaani.
Jokin Rileyn kerronnassa todella imaisee mukaansa. Vaikka sivuja oli tässäkin teoksessa ruhtinaallisesti (ja ranne väsyi kyllä täysin tämän tiiliskiven kannattelusta), niin silti yhtäkkiä vain huomasin että koko teos oli sujahtanut loppuun vain muutamassa päivässä! Kuitenkin Varjon sisarella oli myös omat heikkoutensa. Esimerkiksi Floran hoksottimet tuntuivat käyvän paikoin hyvin hitaalla. Lukijana olin jo parisataa sivua aiemmin tajunnut tuon puolenvälin suuren paljastuksen. Todella toivon, että tämä oli tarkoituksellista ja että Riley ei ole aliarvioinut lukijoitaan näin totaalisesti. Itse kerronnassa myös pisti silmään häiritsevästi ajatusmallit siitä kuinka mikäkin luonteenpiirre tai ominaisuus on peritty vanhemmiltaan. Luonnollisesti vertailua sai muun muassa ylimystön lapset joita saatettiin kuvailla luontaisesti jalompina ja vastaavasti maajussin lapsi oli tietysti paremmin ulkoilmaan kuin koulunpenkille soveltuva.
Annetaan nämä heikkoudet kuitenkin anteeksi, sillä onhan kyseessä ennen kaikkea viihdekirja, ja sellaisena se toimii varsin mainiosti. Pakko siis nostaa hattua Rileylle, joka on jälleen kerran onnistunut luomaan herkullisen tarinan eri vuosikymmeneen ja maahan sijoittuen. Olen monien muiden tavoin hyvin tykästynyt Rileyn sarjan ideaan ja jäänkin innolla odottomaan minne kaikkialle seuraavat teokset tulevatkaan minut viemään kirjalliselle matkalle.
Tähdet: 3.5 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Muualla luettu: Lumiomena, Luetut kirjat -blogi, Elämää väripaletilla, Kirjanmerkkinä lentolippu, Elämä on ihana ja Kirjahullun päiväkirja