Sininen herttuatar - Philippa Gregory

Kirjan nimi: Sininen herttuatar (The Lady of the Rivers)
Sarja: Ruusujen sota #1 (kronologinen)
Kirjoittaja: Philippa Gregory, suomentanut  Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2011, suomennos 2015
Sivumäärä: 549
Mistä: Kirjastosta

' Mieheni nyökkää, kun palautan hänet todellisuuteen ja häiden jälkeiseen aamuun, vaikka ne eivät oikeat häät olleetkaan. "Aivan. Sinä. Alkemistini ja astrologini sanovat, että tarvitsen jonkun, jolla on sinun lahjasi. Jonkun joka osaa ennustaa, joka voi katsoa peiliin tai veteen ja nähdä totuuden, tulevaisuuden. He tarvitsevat apurin, jolla on puhtaat kädet ja nuhteeton sydän. Sen täytyy olla nainen, nuori nainen, joka ei koskaan ole surmannut, varastanut eikä himoinnut. Kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa, minulle oli juuri kerrottu, etteivät he pääsisi enää eteenpäin ilman nuorta naista, neitsyttä, joka kykenisi näkemään tulevaisuuteen. Lyhyesti sanottuna tarvitsin tytön, joka pystyisi vangitsemaan yksisarvisen." '

s. 68

On vuosi 1430. Eletään Satavuotisen sodan loppupuolta Ranskassa, jonka omistusta niin englantilaiset kuin ranskalaiset vaativat itselleen. Voitto oli jo Englannin hyppysissä kunnes ranskalainen maalaistyttö Jeanne d'Arc saa jumalallisia näkyjä ja nostattaa ranskalaisjoukkojen taistelutahdon aivan uusiin säfääreihin. Nyt Jeanne on kuitenkin vangittu ja viruu Luxemburgilaisessa vankityrmässä odottamassa kohtaloaan. Samaisessa linnassa nuori ja kuvankaunis Jacquetta on isoäitinsä opissa oppimassa hovin tavoille. Jacquetta ja Jeanne kohtaavat toisensa ja erityislaatuinen ystävyys voi alkaa. He molemmat ovat vahvoja naisia miesten hallitsemassa maailmassa, jossa naisten ainoa keino selviytyä on piilottaa voimansa. Jacquetta on nimittäin Melusinan jälkeläinen, jolla on näkemisen lahja. Keskiajan Eurooppassa ei kuitenkaan ole tilaa noidan kyvyille, minkä Jeaquetta oppii pian katsoessaan ystävänsä palamista roviolla.

Kuninkaan setä ja Englannin toiseksi korkein mies iskee kuitenkin silmänsä Jaquettaan. Tai tarkemmin sanottuna hänen huhuttuihin kykyihinsä. Bedfordin herttuattarena Jaquetta saa aivan uudenlaista valtaa ja vaurautta mutta myös vastuuta. Joka päivä hänet kiikutetaan herttuan alkemistien huuruihin katsomaan peiliin ja ennustamaan tulevaa. Kohtalo kuitenkin puuttuu pian peliin ja keikauttaa venettä oikein olan takaa. Saako Jaquetta viimein mahdollisuuden rakkauteen? Entä miten selivitä Engalnnin hovin riitaisissa kiemuroissa sellaisen kuningasparin alaisuudessa, jolla ei ole hajuakaan valtakunnan parhaasta? Kohtalonpyörä tulee pyörähtämään vielä useasti ennen kuin koittaa loppu - vai onko se sittenkin vasta jonkin vielä suuremman alku.

' Me kaikki saamme osamme. He jakavat tuhlaillen arvonimiä ja toimia, lahjoittavat omia maitaan ja hovivirkoja ilmaiseksi, jakelevat mahdollisuuksia kaupankäyntiin ja lahjontaan, antavat tyontilupia, vientilupia. Kruunun maita, joiden on tarkoitus maksaa kuninkaan elinkustannukset koko hänen hallintonsa ajan, työnnetään ahnaisiin käsiin anteliaisuuden puuskissa.'

s. 200-201

 Olen jo useamman vuoden ahminut Gregoryn kirjoihin perustunutta tv-sarjaa, mutta jostain syystä itse kirjoihin tarttuminen oli jäänyt. Pelkäsin, että mitä jos en pidäkään hänen kirjoitustyylistään? Entä jos teksti on liian höttöistä tällaiselle historiallisten kirjojen ahmijalle? Viimein viime syksynä uskallauduin lainaamaan tämän kronologisesti ensimmäisen, mutta kirjoitetuista kirjoista kolmannen teoksen. Vaikka olin edennyt prosessissa jo näin pitkälle jäi Sininen herttuatar siltikin keikkumaan kirjapinooni odottamaan lukuvuoroaan kunnes uusintakerrat kuluivat loppuun. Oli pakko aloittaa itse lukuprosessi. 

Loppujen lopuksi minulle jäi aika kahtiajakoiset fiilikset Sinisestä herttuattaresta. Aluksi se imaisi minut mukaansa - tai oikeammin historialliset henkilöt, jotka kirjan sivuilla esiintyivät. Kulutinkin aluksi enemmän aikaa lukemalla netistä faktatietoa kaikista näistä tapahtumista ja henkilöistä itse romaanin sijasta. Etenin aina yhden sivun ja sitten oli pakko taas sukeltaa nettiin tyydyttämään loputonta tiedonjanoani asioiden historiallisista suhteista ja vaikutuksista. Se on aivan mahtava tunne kun jokin kirja herättää tällaisen driven ja sitä taustaa vasten peilatessa Sininen herttuatar oli nappiteos. Toisaalta sitten tulee se mutta. Itse Gregoryn tarina ei ikävä kyllä vetänyt samalla tavalla mukaansa. Aluksi Jeanne d'Arc ja satavuotinen sota kiehtoivat ja lopussa Ruusujen sodan pohjustukset imaisivat mukaansa, mutta niiden välissä oli monen sadan sivun suvantokohta jossa ei oikeastaan tapahtunut yhtikäs mitään. Tässä suvannossa seurattiin Jaquettan elämää niin maalla kuin tuhlailevassa hovissa, mutta historiallinen sisältö tuntui jäävän tällöin aika laihaksi. Parinsadan sivun nipistys olisikin tehnyt terää.

Kokonaisuutena Sininen herttuatar on ihan kelpo teos, jossa on loppujen lopuksi aika paljon historiallistakin tietoa sitä kaipaaville. Tästä huolimatta pelkoni kerronna heppoisuudesta pitivät jonkin verran paikkansa. Gregoryn teos on ennenkaikkea viihdettä eikä raskas historiallinen opus. Tästä huolimatta Jaquettan elämä on hyvin kiehtova. Ensin noustaan arvoasteikolla ylös, sitten tullaan takaisin alas ja sitten taas hovin lähipiiriin seuraamaan asioiden kehkeytymistä. Jaquettahan on myös Valkoisen kuningattaren äiti eli Lancasterin (punainen ruusu) hovin kuningattaren uskotusta tuli loppujen lopuksi Yorkilaisen (valkoinen ruusu) kuningattaren äiti. Näin se kohtalonpyörä vain heittelee kulkijoitaan. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin vasta tulevaisuudessa. Vaikka Sininen herttuatar ei tehnytkään kovin kummoista vaikutusta, on minun kuitenkin pakko jatkaa ja lukea Valkoinen kuningatar, jotta pääsen seuraamaan lähietäisyydeltä miten asiat jatkavat kehkeytymistään. Ruusujen sota on nimittäin vasta alkamassa.

' "Yorkin Richard on tämän takana", hän [kuningatar] sanoo. "York on kääntänyt neuvoston Edmundia vastaan. Hän haluaa tuhota Edmundin, hän on aina ollut tämän vihollinen. Sitten hän kääntyy minua vastaan. Ja ryhtyy hallitsemaan valtakuntaa. Tiedän sen. Tiedän."

Hän kohottautuu pystympään, hiukset hapsottavat leteistään molemmin puolin kasvoja, kuikkuiset kyynelsilmät punoittavat. "Kuule kun sanon, Jacquetta. York on minun viholliseni, hän on minun viholliseni ja minä tuhoan hänet. Järjestän Edmundin pois Towerista ja nostan poikani Englannin valtaistuimelle. Eikä Yorkin Richard saati kukaan muu voi minua estää." '

s. 364


Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjoihin kadonnut, Kirjan jos toisenkin, Nenä kirjassa, Cillan kirjablogi, Kirjasatama ja Vinttikamarissa

 

Syyttömyyden taakka - Agatha Christie

Kirjan nimi: Syyttömyyden taakka (Ordeal by Innocence)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1958, suomennos 2010
Sivumäärä: 238
Mistä: Omasta hyllystä

' - Niin, tiedän. Suokaa anteeksi sanani. Mutta kun te ja tyttärenne niin itsepintaisesti korostatte että kaikki on nyt ohi - päättynyt - lopussa. Kaikki ei ole ohi. Kuka sen sanoikaan: - Mikään ei ole koskaan ratkaistu ennen kuin...

- Ennen kuin se on ratkaistu oikein, neiti Vaughan lopetti lauseen hänen puolestaan. - Kipling. '     s. 17

Koko maa kuohahtaa kun nuorisorikollisuuteen taipuvainen Jack Argyle surmaa oman adoptioäitinsä. Adoptioäidin, joka oli tullut tunnetuksi sodan aikaan lasten turvakodin pyörittämisestä, ja joka hyväsydämällisyyttään adoptoi osan näistä lapsiraukoista sodan päätyttyä. Kaikki todistusaineisto viittaa Jackiin, vaikka tämä väittää kiihkeästi saanensa peukalokyydin juuri murhan tapahtuessa, eikä näin olisi voinut tehdä tätä kauhistuttavaa tekoa. Jack kuitenkin tuomitaan ja hän menehtyy vankilassa. Tämä kauhistuttava ajanjakso Argylien perheen elämässä voi viimein päättyä.

Eräänä iltana Aurinkoniemen ovelle ilmestyy kuitenkin vieras mies. Tämä mies on tohtori Calgary, jolla on järisyttäviä uutisia. Jack oli syytön! Epäonnisten sattumusten vuoksi Calgary oli kolauttanut päänsä murhapäivänä ja kärsinyt lievästä muistinmenetyksestä kun hän lähti tutkimuskomennukselle Etelämantereelle. Vasta nyt palattuaan takaisin hän tajusi asioiden oikean laidan. Hän oli antanut tuona epäonnisena iltana nuorukaiselle kyydin. Hän on Jackin kadoksissa ollut alibi! Ilon sijasta Calgary saa perheeltä kuitenkin osakseen epäuskoa ja vihamielisyyttä. Hän ei nimittäin ole tajunnut erästä äärimmäisen tärkeää seikkaa: Mikäli murhaaja ei ollut Jack, niin kuka sen teki? Kuka perhepiiristä on todellinen murhaaja? Ja onko hän valmis surmaamaan uudestan pitääkseen salaisuutensa?

' Hester lausui vain kuiskaten sanat:

- Miksi te tulitte? Voi, miksi te lainkaan tulitte?

Calgary katsoi häneen avuttomana.

- Minä en ymmärrä teitä. Ettekö te halua että teidän veljenne maine puhdistuu? Ettekö te halua että hänelle tehdään oikeutta?

- Voi, oikeutta! Hester sinkosi sanan häntä kohti.

Calgary toisti: - Minä en ymmärrä...

-Puhutte jatkuvasti tuosta oikeudesta! Mitä merkitystä sillä on Jackolle? Hän on kuollut. Ei Jackosta väliä. Vaan meistä!

- Mitä tarkoitatte?

- Eivät syylliset ole tärkeitä. Vaan syyttömät. '

s. 28

Joululomilla telkkarista tuli neliosainen sarja, joka perustui löyhästi tähän Christien romaaniin. Jo aiemmin oli kohuttu kuinka niin monet asiat aina murhaa myöten oli mutettu alkupereisestä. Hyllystäni löytyikin juuri sopivasti Christien teos, joten pääsin heti vertailemaan erosivatko ne todella toisistaan niin merkittävästi. Päällisinpuolin tarina vaikuttikin aika samalta, mutta mitä pidemmälle sarjassa edettiin sitä enemmän se lähti omille teillensä aina pienistä yksityiskohdita lähtien. Tämä oli sinäänsä miellyttävä yllätys, sillä näin ollen molemmissa versioissa jännitys pysyi kun ei koskaan voinut olla varma mitä tulee tapahtumaan. Yleensä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että filmatisointien tulisi noudattaa kirjojen tarinaa mahdollisimman tarkasti. Tässäkin sen huomasi, että sarjan tarina ja lopetus eivät olleet kovin Christiemäisiä, sillä niistä puuttui se viimeinen twisti. 

Sinäänsä olen siis tyytyväisempi alkuperäiseen Christien versioon, mutta sekään ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta. Syyttömyyden taakka tuntui jollakin tasolla laahaavan aika pahasti. Samoja asioita vatvottiin ja pyöriteltiin aina eri henkilöiden näkökulmasta, eikä itse tarinassa tapahtunut oikeastaan mitään. En varmaan edes muista milloin viimeeksi olisin joutunut kuvailemaan Christien teosta peräti tylsäksi. Oikeastaan vain lopetus oli tyydyttävä, ja kaiken sitä ennen olisi voinut vain pyyhkiä pois. Luulisi että asetelmasta, jossa on viisi adoptiosisarusta, adoptiovanhemmat ja taloudenhoitaja, joilla jokaisella on omat ristinsä kannettavanaan saisi aikaiseksi mehukkaan sopan, mutta ei. Syyttömyyden taakka on Christien tarina, joka pyyhkiytyy mielestä lähes heti lukemisen jälkeen. Tämä teos ei vain yllä muun dame Chriestien tuotannon tasolle.

Tähdet: * *

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Luettuja maailmoja, Kirjavaras Rere ja Agatha Christien kirjat