Myrskyn edellä - Laila Hirvisaari

Kirjan nimi: Myrskyn edellä

Sarja: Imatra #2
Kirjoittaja: Laila Hirvisaari
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2006

Sivumäärä: 569

Mistä: Kirjastosta

' Huoneessa oli niin hiljaista, että nuppineulan putoaminenkin olisi kuulunut. Ebba huokaisi syvään; Julia lähtisi Imatralle, siitä ei ollut epäilystäkään...

- Minä siis lähden... Ensin Filipin kanssa Toilaan sinne hänen rappiotilalleen, sitten Inkerinmaalle Tammikartanoon viikoksi kreivittären kutsusta, ja sieltä Valtionhotelliin. Sanokaa jotakin! '

s. 45

 

Imatra-sarjan avausosassa Kruununpuistossa tapasimme Imatran kuohuavan kosken rannoilla venäläisen kreivittären seuraneitinä tulisieluisen suomalaisen Julian. Nyt hänen tarinansa jatkuu. Valtionhotellissa viettämänsä kesän jälkeen Julia on kirjautunut yliopistoon opiskelemaan ja kauhistuttaa äitiään ja tätiään vahvoilla poliittisilla mielipiteillään. Vanhemmat ovat huolissaan, miten nainen voi ikinä löytää miehelään, kun herttaisen hymyn sijasta vastassa on kova kova vastaan naisten ääni- ja vaalioikeudesta ja Suomen poliittisesta tilanteesta. Julian kotitalo ei ole kuitenkaan ainut, missä kuohuu. Pietarin verisunnuntai tammikuussa 1905 on nostattanut kansan raivon valtaan, kun keisari Nikolai II on antanut tulittaa protestoijia. Niin läpi Venäjän, Suomen läänin kuin Vironkin tavallinen köyhä kansa on saanut tarpeekseen sorrostaan ja vaatii nyt tulla kuulluksi. Sosialismi on nousussa traagisin seurauksin.

 

Julian perheen tavallisen helsinkiläisen arjen keskeyttää kuitenkin vieras, joka on tullut kertomaan Julian lääkäriveljen Filipin perineen Toilasta Virosta vanhan ränsistyneen kartanon. Yhtäkkiä tämä porvarisperhe onkin kartanon omistaja. Alkaa matka tarkastamaan tiluksia, mutta koko maan kuohuessa kukaan ei ole turvassa - etenkään yläluokka. Virosta Julian matka vie tapaamaan kreivitärtä Inkerinmaalle Tammikartanoon. Seuraneiti ajoiltaan Juliasta on tullut läheinen kreivittären kanssa ja nyt hänelle paljastuu varsinainen salaisuuksien vyyhti, johon myös Imatralta tuttuja Ritikanrantalaisia liittyy. Imatralle viekin myös Julian tie, sillä Valtionhotellin apulaisjohtaja on hukkumassa töihin ja kaipaa tomeran ja kielitaitoisen Julian apua. Suomalaisena yliopisto-opiskelija naisena hän ei kuitenkaan oikein istu kansainvälisen Imatran Valtionhotellin henkilöstön joukkoon. Eiväthän suomalaiset ole edes tervetulleita tähän ylhäiseen hotelliin, saati sitten että suomalaiselta Naiselta pitäisi vielä kuulla ohjeita! 

 

Onneksi Julialla on kuitenkin Ritikanrannan työläiskorttelissa luottoihmisiä, joille hänen poliittiset ambitionsa naisten asioista ovat lähellä sydäntä. Vilma on nimittäin laittanut tuulemaan sosiaalidemokraattisen naisasialiikkeen kylille ja elää täyttä elämää Suomen politiikan kuohuissa mukana. Onpahan myös edellisestä osasta tuttu muuan engelsmanni, jota Julia rakastaa vihata. Ehkä heidänkin tiensä vielä kohtaavat...

' Elämä on horjahtanut jotenkin raiteiltaan, ihmisiä vainotaan, yhteiskunta kuohuu, kartanoja poltetaan, kiväärimiehet kulkevat jakamassa oikeutta. Kukaan ei tottele ketään.'

s. 172

Huhhuh mitä tulikaan luettua. Jotenkin luulin tarttuneeni varsin kevyeen mutta silti sisällöltään rikkaaseen historialliseen romaaniin, mutta sainkin vähän syvemmän sukelluksen 1905 vuoden Suomea kuohuttaneeseen poliittiseen ilmapiiriin. Veikkaan itse asiassa, että olisin pitänyt tästä kuvauksesta enemmän, mikäli en olisi juuri muutama kuukausi takaperin lukenut aivan upeaa Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa. Tuo Linnan teos kun oli todella silmät avaava ja tunnetasolla järisyttävä lukukokemus. En siis voinut välttyä tietyltä vertailulta näiden kahden teoksen välillä. Vaikka Hirvisaari on selkeästi taitava kirjailija, niin hänen lähestymisensä aiheeseen oli enimmäkseen pitkien paasaavien Julian (tai muiden) puheenvuorojen kautta, jotka olivat jo hiukan liiankin osoittelevia. Ensimmäisessä osassa olin tykästynyt tähän palavasieluiseen nuoreen naiseen, jolla oli omat vahvat mielipiteensä, mutta liika on kuitenkin liikaa. Linnalla oli puolestaan uskomaton taito kuvata trilogiassaan henkilöidensä kohtaloiden kautta tuota kuohuntaa, joka toi ne aivan eri tavalla iholle. 

Itse asiassa aika pitkään tunnuin vain odottelevan milloin näistä politikoinneista päästäisiin viimein sen itse tarinan pariin. Henkilöt olivat kuitenkin enimmäkseen tuttuja ensimmäisestä osasta, joten kauhean pitkälle pohjustukselle ei ollut tarvetta. Tämä on sarja, jonka pariin haluan palata aina kun olen kotimaanreissuilla ajamassa Imatran ohi. On niin ihanaa mennä fiilistelemään tuonne miljööseen tuota 1900-luvun alun hyvinkin erilaiselta näyttänyttä elämää. Nytkin siis nautin teoksessa eniten Julian Valtionhotelli ajasta. Oli hyvin kiehtovaa päästä näkemään tuollaisen ison hotellikompleksin pyörittämistä verhojen takaa ja kuinka Julia onnistuu vastaamaan ylhäisten venäläisten vieraiden erityistoiveisiin. Hotellit miljöönä ovat ylipäätänsä myös aina kiehtoneet minua, sillä niissä on erityisesti näissä historiallisissa miljöissä tiettyä glamouria mutta samalla henkilökunnalla hyvinkin hierarkkista omasta asemasta kamppailua. 

Kokonaisuutena Myrskyn edellä sijoittuu siis mielenkiintoiseen murrosaikaan Suomen historiassa, jota se valottaa niin Ritikanrannan työläiskorttelilaisten kuin enempi aatteellisen Julian kautta. Naisten asemaa ja oikeuksia huudetaan oikein kuvainnolliseen megafoniin. Jäin kuitenkin kaipaamaan tuon kaiken politikoinnin lisäksi enempi syvyyttä tarinan ihmissuhteisiin, sillä lähes kuuteensataan sivuun olisi luullut riittävän tilaa molempiin. Mielenkiintoinen sarja kuitenkin ja varmasti kun tieni taas poikkeaa Imatralle, niin tartun sarjan seuraavaan osaan.

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kruununpuisto

Jotain sinistä - Nora Roberts

Kirjan nimi: Jotain sinistä (Happy Ever After)

Sarja: Morsiussarja #4
Kirjoittaja: Nora Roberts, suomentanut Heli Naski
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012

Sivumäärä: 331

Mistä: Omasta hyllystä

' Parker istuutui katselemaan kenkiä. Hän mieti Macia, joka kiiruhti kotiin Carterin luo. Hän ajatteli, että Laurel ottaisi Delin avosylin vastaan, kun tämä palaisi Chicagosta kahden päivän työmatkaltaan. Ja Emma istuisi arvatenkin pienelle patiollaan juomassa viiniä Jackin kanssa ja haaveilemassa omista hääkukistaan.

Hän pyöräytti tuoliaan ja tuijotti tietokoneen ruudulla olevaa taulukkoa. Hänellä oli työnsä, hän muistutti itseään. Työ, jota hän rakasti. Ja se oli juuri nyt kaikkein tärkeintä. 

BlackBerry piippasi, ja näytölle ilmestynyt nimi kertoi hänelle, että taas yhdellä morsiamella oli asiaa.

"Ainakin minulla on teidät", hän mumisi ja vastasi. '

s. 29

 

Parker on varsinainen luonnonvoima ja bisnesnainen, joka laittaa vipinöitä kinttuihin. Hän oli aikoinaan se alullepaneva voima, kun nämä neljä ystävystä perustivat oman hääbisneksen. Parkerin ja tämän veljen Delin perimä kartano oli tälle loistava miljöö. Mac hoitaa kuvaamisen, Laurelin vastuulla ovat toinen toistaan mielikuvituksellisemmat kakut ja kukat ovat Emman valtakuntaa. Hääsuunnittelija Parker on se, joka hoitaa puolestaan kaiken käytännönjärjestelyjen kannalta: sopii tapaamisia ja vastaa vaikka keskellä yötä ylikierroksilla käyvien morsianten soittoihin. Hän elää kiinni BlackBerryssään. Vapaa-aika on hänelle tuntematon käsite.

 

Morsiussarjan edellisissä osissa Mac, Emma ja Laurel ovat löytäneet itselleen jo kumppanit. Nyt on Parkerin vuoro. Hän vain tuntuu olevan naimisissa työnsä kanssa. Vahvana naisena, joka tykkää pitää kaikki langat omissa käsissään, hänen on haastavaa löytää miestä, joka olisi tarpeeksi vahva vastus tasaveroiseksi kumppaniksi. Ei sen puoleen, että Parker edes etsisi kumppania. Erään autokolarin jäljiltä Parkerin veljen autokorjaamonpitäjä kaveri Malcolm saapuu ensimmäisenä paikalle pelastamaan tilanteen moottoripyörällään. Malcolm on komea, villi ja ennen kaikkea täysin ennakoimaton - siis täysin kontrollifriikki Parkerin vastakohta! Malcolmista ei kuitenkaan oikein saa otetta, sillä hän patoaa menneisyyttään sisälleen. Ehkä vastakohdissa on kuitenkin jotakin mystistä vetoa, joka voittaa suuremmatkin esteet?

' "Siellä kasvaa pajuja, ja nurmikenttä kumpuilee kauniisti. Näen mielessäni kukin koristellun lehtimajan ja pitkiä, valkeita mattoja virtaamassa tuolirivien välissä kuin joki. Tuolitkin ovat valkoisia ja kukkasin koristeltuja. Ja se kaikki heijastuu lammen pintaan. Kukkia kaikkialla - mutta ei mitään muodollista, vaan ylellisen runsaita, luonnollisen näköisiä asetelmia sellaisista kukista kuin maalaismökin puutarhassa. [- -]

Näen myös kimaltavia valoköynnöksiä ja lepattavia kynttilöitä. Kaikki on luonnollista ja konstailematonta, mutta viehättävää ja säihkyvää. Kuin Titanian, keijujen kuningattaren huvimaja. Asusi on kevyt ja kauniisti laskeutuva", hän sanoi Deeannelle. "Kuin satuhahmolla, ja hiuksesi ovat auki. Hunnun sijaan hiuksissasi on kukkia." '

s. 24-25

Tässäpä sarja, jonka parissa pääsee kurkistamaan toinen toistaan överimpien häiden kulisseihin. Joskus saman päivän aikana oli peräti kahdetkin häät kartanolla, ja siinä riittikin vilskettä, kun kaikki ne ylitsepursuavat koristeet ja kukkameret piti vaihtaa seuraavan morsion toiveiden mukaiseksi. En voinut lukiessa muuta kuin ihmetellä että huhhuh mitä kulutuskulttuuria ja mitä hukkaa onkaan rakentaa tuollaiset kukkapaljoudet vain parin tunnin päästä tulevaa vaihtoa varten. Mikäli kuitenkin tuollainen elokuvistakin tuttu hääilottelu ilman turhia budjettirajoitteita innostaa niin niitä riitti.

Siitä on jo vuosia kun luin tämän sarjan edelliset osat, sillä tuo kolmas osa rupesi tympäisemään jo sen verran paljon ylimakeudellaan. Nyt kuitenkin kun omat hääni olivat aivan nurkan takana päätin viimein viimeistellä tämän sarjan ja nauttia sen tarjoamasta lisähäähumusta. Omat (lähemmäs kaksi viikkoa sitten juhlitut) hääni eivät kylläkään olleet lähelläkään tuota Robertsin tarjoamaa kulutussembaloa. Minun on todella vaikea nähdä ihanuutta siinä, että menee ohimennen kenkäkauppaan ostamaan kuudet parit uusia kenkiä vain vahingossa, kun ne olivat vain niiiin ihania ja pitäähän spessupäivään olla valinnanvaraa. Ööö... okei.

Jotain sinistä on siis kevyttä viihdettä. Toisaalta sellaisellekin kirjallisuudelle on paikkansa ja sanoisin että Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan tarvonnan jälkeen ja viimeisinä häästressipäivinä tämä kermavaahtoinen kokemus sopi varsin mainiosti. Luonnollisesti kaikki henkilöt olivat aah niin kauniita, menestyviä ja seksikkäitä. Ja järjestetyt häät aivan övereitä. Vähän haasteitakin tuotiin esiin, että ei kaikki ollut aivan jatkuvaa pilvillä tanssimista, mutta sen suurempaa sanomaa on näiltä sivuilta turha etsiä. Mutta mikäli hyväksyy lukevansa aikuisten satua niin kyllä se mukiin varmasti menee. Jäin kuitenkin kaipaamaan vähän jotakin enemmän.

Tähdet: 2.5 / 3

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Jotain uutta

2. Jotain vanhaa

3. Jotain lainattua

 

Muualla luettu: Cillan kirjablogi ja Kaiken ei tarvitse olla totta

Saatana saapuu Moskovaan - Mihail Bulgakov

Kirjan nimi: Saatana saapuu Moskovaan (Мастер и Маргарита)
Kirjoittaja: Mihail Bulgakov, suomentanut Ulla-Liisa Heino
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1940, suomennos 2007

Sivumäärä: 478

Mistä: Kirjastosta

 

' - Onneton runoilija! Mutta te itse olette kaikkeen syypää, ystäväni. Ei olisi pitänyt käyttäytyä niin rennosti ja julkeasti hänen seurassaan. Nyt olette saanut maksaa siitä. Saatte olla kiitollinen, ettei teille käynyt tuon pahemmin.

- Kuka hän sitten oikein on? Ivan kysyi heristäen nyrkkiä kiihdyksissään. 

[- -]

- No, hyvä on, vieras vastasi ja virkkoi sitten painavasti ja selkeästi: - Eilen Patriarkan lammilla te kohtasitte saatanan. '

s. 165

 

Keväisen hellepäivän illalla moskovalaisen kirjailijaliton arvostettu puheenjohtaja Mihail Aleksandrovits Berlioz sekä nuori runoilija Ivan Nikolajevits Ponyrjov istuskelevat iltaa Patriarkan lampien luona Neuvostoliitossa. Berlioz oli tilannut Ivanilta runoelman Jeesuksesta. Ivan ei ole kuitenkaan tavoittanut juttuunsa oikeaa henkeä, sillä Berliozin tarkoituksena oli todistella yleisölle ettei koko sellaista henkilöä kuin Jeesus koskaan ole ollutkaan. Muuan ulkomaalainen muukalainen tulee kuitenkin keskeyttämään näiden kahden kirjallisuusihmisen keskustelun aiheesta. Tämä samainen muukalainen tuntuu myös erityisen riemastuneelta siitä, että Jeesuksen lisäksi myöskään Jumalaan ei uskota. Samanaikaisesti tämä mystinen professori erivärisine silmineen rupeaa kuitenkin kertomaan tarinaa, jota on ollut itse todistamassa. Tämä on tarina Juudean maaherra Pontius Pilatuksesta ja eräästä vangista nimeltään Jesua Ha-Notsri. 

Pian käy kuitenkin selväksi, että kaikki ei ole aivan normaalia tässä muukalaisessa. Hän nimittäin tulee ennustaneeksi Berliozin kuoleman, joka epäonnisesti tapahtuukin Ivanin järkyttyneiden silmien alla. Tämä suistaa runoilijan mielen kurimukseen ja pian hänet lukitaankin mielisairaalaan osastolle. Eihän kukaan täysijärkinen kulkisi kaduilla alushousuisillaan julistaen kohdanneensa ulkomaalaisen professorin, joka on tavannut itse Pontius Pilatuksen, murhasi Berliozin (joka oli kuitenkin jäänyt todistetusti vain raitiovaunun alle) sekä tämän seuralaisesta valtavasta kissasta, joka koitti ostaa lippua julkiseen liikenteeseen. 

 

Mielisairaalassa runoilija kohtaa kirjailija Mestarin, joka on kirjoittanut teoksensa kenestä muustakaan kuin Pontius Pilatuksesta ja joutunut itsekin itseään voimakkaampien voimien heittelemäksi. Tämä Mestari osaa kertoa Ivanin kohdanneen itse saatanan. Saatana ei ole kuitenkaan vielä valmis töissää Moskovassa. Useita ihmisiä katoaa, teatterissa esitetään esitystä, jossa rahaa vain sataa villiten yleisön, alastomia noitia lentää eikä mihinkään voi enää luottaa. Saatanalla on kuitenkin oma pirullinen suunnitelmansa, joka huipentuu itse paholaisen tanssijaisiin.

 

' - Mitä suvaitsette käskeä, messire? kysyi Fagot naamioituneelta mieheltä.

- No, mikäpä siinä, tämä vastasi mietteliäästi. - Ihmisiähän he vain ovat. He janoavat rahaa, mutta niinhän he ovat aina tehneet... Ihmissuku rakastaa rahaa, olipa se sitten tehty nahasta, paperista, pronssista tai kullasta. Kevytmielisiä he tietenkin ovat... mutta silloin tällöin laupeus kolkuttaa sentään heidän sydäntensä ovia... he ovat tavallisia ihmisiä, itse asiassa muistuttavat mielestäni suuresti edeltäjiään, asuntopula vain on katkeroittanut heidät... Pankaa pää paikoilleen, hän käski kovalla äänellä.

Kissa tähtäsi tarkoin ja paiskasi sitten pään kaulaan. Se päätyi tarkalleen paikoilleen, niin kuin ei olisi koskaan irrallaan ollutkaan. '

s. 154 

 

Huhhuh mitäköhän ihmettä tästä teoksesta kertoisi. Minulla oli tosiaan aluksi hyvin korkeat odotukset tämän klassikon suhteen. Niin moni oli tätä kehunut ja vielä tituleerannut niin sanotuksi helpoksi venäläiseksi klassikoksi. Odotinkin siis jotakin Tolstoin opetusten ja Pratchettin Kiekkomaailman nokkelien fantasiaelementtisten yhteiskuntakritiikkien kaltaista lukukokemusta. Paperilla tämä Bulgakovin teos kuulosti juuri minulle sopivalta teokselta, mutta jostain syystä se ei vain millään auennut minulle. 

 

Tietysti tämän voi lukea vain päättömänä tarinana, jossa saatana laittaa apureineen Moskovan hyrskyn myrskyn. Toisaalta tiedostan, että pinnan alla tässä teoksessa oli niin paljon symboliikkaa ja sanomaa, että suorastaan turhauduin, kun tuntui että iso osa siitä meni minulta ohi. Kuten saatanakin sanoi niin tärkeätä oli katsastaa onko ihminen edelleen sama, ja ikävä kyllä sama rahanhimo tuntui olevan muuttumaton. Setelisadetta, uusia muotiluomuksia... aina pakko saada enemmän ja enemmän. Tuo teatterikohtaus olisi voinut siis olla hauska, mutta itse näin siitä vain sen yököttävän puolen kuinka ihminen muuttuu primitiiviseksi eläimeksi, jonka silmissä kiiltää vain rahan ja loiston ahneus. Hiukan samaa teemaa sivuttiin myös Saision monitasoisessa Passiossa. Vastaavasti Bulgakov on hienosti tuonut esiin kuinka se joka näkee kaiken menneen hulluksi on lopulta se joka lukitaan mielisairaalaan muka järkensä menettäneenä. Muut eivät kykene hyväksymään mitä ympärillä oikeasti tapahtuu - mieli suojelee pahuuden ymmärtämiseltä. Saapahan sapiskaa myös itse järjestelmä, byrokratia sekä pienet ihmiset sen rattaissa, jotka eivät pelkuruudeltaan toimi oikein.

 

Olen siis jumittanut tämän teoksen kanssa aika pitkän tovin, sillä minun ei ole vain tehnyt mieli tarttua lukemaan sitä. Jotenkin teoksessa tuntui olevan liikaa henkilöitä ja juonenlankoja jotka eivät johtaneet mihinkään. Selkeä draamankaari jäi uupumaan irrallisten sekoilujen tieltä. Tuntuu että tämä on teos, joka pitäisi lukea uudestaan oikein ajatuksella ja pyrkiä bongaamaan tuota Bulgakovin sanomaa. Onhan se varmasti hyvinkin osuva satiiri Neuvostovenäjän ja miksei laajemmastakin yhteiskunnallisesta rappiosta. Pontius Pilatus tarina tuntui omituiselta rinnakkaistarinalta, mutta oli ainakin hauska tunnistaa yhtymäkohtia Sahlbergin Pilatukseen. Tämä tarina oli niin täynnä symboleja ja tuntui että omat väsyneet aivoni jaksoivat havainnoida niistä vain pintaraapaisun. Harmi.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Luettua elämää, Kirja vieköön!, Tuijata, Elämä on ihanaa, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Sanoissa ja sivuilla, Reader, why did I marry him?, Kirjaloukku, Kaikkia värejä, Kirjakaapin kummitus, Kuristava kirsikka, Arde arvioi, Luen, mutta en kirjoita, Kirja kirjalta ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

  

Vaarallinen Juhannus - Tove Jansson

Kirjan nimi: Vaarallinen Juhannus (Farlig Midsommar)

Sarja: Muumi #5
Kirjoittaja: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1954, suomennos 2010

Sivumäärä: 132

Mistä: Kirjastosta

' He olivat tuskin saaneet häntänsä yli kynnyksen, kun hyökyaalto vyöryi läpi Muumilaakson ja hukutti kaiken pilkkopimeään. Talo keinui hiukan, mutta pysyi pystyssä, sillä se oli mainio talo. Huonekalut alkoivat hiljakseen ajelehtia ympäri salonkia. Silloin perhe meni yläkertaan ja istuutui odottamaan että myrsky menisi ohitse.

- Tällaista ilmaa ei ole ollut sitten minun nuoruuteni päivien, sanoi Muumipappa virkistyneenä ja sytytti kynttilän. '

s. 20

 

Kesä on saapunut ja Muumit heränneet talviuniltaan, mutta Nuuskamuikkusta ei vain kuulu. Lohduttaakseen Muumipeikkoa rakentaa Muumimamma hänelle kaarnalaivaa talon portailla. Muumilaaksossa ei ole muutenkaan kaikki normaalisti, sillä läheisellä saarella sijaitseva tulivuori puskee innokkaasti nokea ympäriinsä. Onhan tuo harmillista kun on niin kuuma ja likaista, mutta samalla Muumipappa haaveilee josko oikeasta laavasta voisi saada hienon kirjapainon itselleen. Lopulta vuori kuitenkin purkautuu aikaansaaden valtavan tuhotulvan! Koko Muumilaakso jää vedenvaraan. 

 

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Muumiperhe pelastautuu talonsa yläkerrokseen ja odottelee leppoisasti, milloin uusi koti vain sopisi näyttäytyä heille. Kahvipurkkikin oli onneksi kierretty kiinni niin sen herkullinen sisus ei ollut päässyt vettymään, joten miksi turhia huolestua. Pian heidän ohitse lipuukin uusi omituinen talo, josta puuttuu yksi ulkoseinä kokonaan. Tälle näyttämölle he kuitenkin tekevät uuden kodin. Kaikenlaisia seikkailuja onkin heillä edessään, sillä uudessa talossa tuntuu kummittelevan ja toiset päätyvät jopa vierailemaan hemuleiden vankilaan! Kaiken kruunaa vielä Muumipapan teatterin ensi-ilta - mutta sitä ennen hänelle pitäisi vielä selittää mikä ihme ja kumma sellainen teatteri edes on.

' Hän istuutui Muumimamman vuoteen laidalle ja sanoi: - Teatteri ei ole teidän salonkinne eikä laivalaituri. Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.

- Kasvatuslaitos, puuskahti Muumimamma kauhistuneena. '

s. 86

Pari vuotta sitten (onko siitä jo niin kauan?) tein ensikosketukseni Janssonin tuotannon kanssa ja rakastuin hänen opettavaiseen ja humoristiseen kerrontansa Muumipapan urotöistä. Nyt tuntui, että kaipasin samanaikaisesti nokkelaa sanailua ja lämminhenkistä menoa, joten Muumit tuntui juuri oikealta valinnalta. Kuinka osuvasti Jansson kuvaakin erilaisia henkilöitä ja yhteiskuntaamme laajemminkin. Nuuskamuikkunen kapinoi Puistonvartijan (yhteiskunnan) sääntöjä vastaan, heikolla itsetunnolla varustettu Miska tulkitsee asiat aina negatiivisesti itseään kohtaan ja Vilijaana kamppailee yleisesti katsotun oikean normiston kanssa sukulaissuhteissaan. Pitäisi joskus perehtyä tarkemminkin keistä Jansson onkaan ammentanut luodessaan näitä hahmoja, sillä sen verran eläväisiä he ovat, että varmasti on ollut vahvoja inspiraationlähteitä. Oman osansa siis saavat niin yhteiskunnan säännöt (kokkoon vaan ja hattivatteja tilalle!) kuin teatterimaailmankin maailmannapa ajattelu (Emman yli menevässä tärkeilyssä).

Vaarallinen Juhannus oli itseasiassa samanaikaisesti varsin tapahtumarikas ja jännittävä kertomus, kun useampikin lapsi joutui erilleen porukasta. Silti siinä oli sitä Muumimamman rauhoittavaa lämpöä, että kyllä kaikki vielä järjestyy ja tässä sylikaupalla rakkautta ja hyvää ruokaa odotellessa. Osaisipa elämään suhtautua tuolla Muumien stressittömyydellä. Ai talo joutui kokonaan veden varaan? Eipä mitään sahataan vain lattiaan luukku ja ihmetellään alakerran keittiötä josta on tullut akvaario. Muumipapan urotyöt oli vielä himpun parempi lukukokemus, sillä tässä juonilanka lähti paikoin kerimään hiukan liian moneen suuntaan. Silti pystyin esimerkiksi hyvin samaistumaan Niiskuneidin turhautumiseen mekkojen kanssa. Nykyään vaihtoehtojen paljoudella on jopa lamauttavat seuraukset. Paljon helpommalla pääsisi kun olisi vain kaksi vaihtoehtoa, joista voisi valita kumpi on parempi ja olla siten tyytyväinen. Ehkä enempi ei ole aina parempi. Elämässä muut asiat ovat todellisen rikkauden avaimia.

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

4. Muumipapan urotyöt

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Teresan kirjablogi, Kujerruksia, Unelmien aika, Kirjojen kamari, Kirjakaapin kummitus, Villasukka kirjahyllyssä, Ikkunan takana, Cillan kirjablogi, Mielikuvituksen melodiat ja Matkalla Mikä-Mikä-Maahan