Valontuojat - Eleanor Catton

Kirjan nimi: Valontuojat (The Luminaries)
Kirjoittaja: Eleanor Catton, suomentanut Tero Valkonen
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2014
Sivumäärä: 722
Mistä: Kirjastosta

 ' Hokitikaan saapuu muukalainen, salaista neuvonpitoa häiritään, Walter Moody jättää viimeisimmän muistonsa paljastamatta ja Thomas Balfour kertoo tarinaa. '

s. 15

 

 On vuosi 1866 ja Uuden-Seelannin kultakuume on valtoimenaan. Myös nuorukainen Walter Moody on päättänyt suunnata Hokitikan kultakaupunkiin äkkirikastumisen toivossa. Hän saapuu hyytävän laivamatkan jälkeen myrskyn runtelemana Hokitikan ensimmäiseen vastaan tulevaan hotelliin. Ainut mitä hän haluaa, on istua hetken salongissa ja toipua matkan aiheuttamasta mielen järkytyksestä, sillä laivan ruumassa hän on nähnyt jotakin, mitä ei oltu tarkoitettu hänen silmilleen. 

Salongissa on kuitenkin ollut käynnissä salainen neuvonpito. Hokitikassa on nimittäin tapahtunut kummia. Valtavan omaisuuden kerryttänyt ja kaikin puolin onnen kultapoika on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Toisaalta taas oopiumin orjana oleva huora on löydetty keskeltä katua ilmeisesti itsemurhaa yrittäneenä. Samana yönä myös kaupungin lähistöllä asuva viinaanmenevä köyhä erakko on löydetty kuolleena mökistään valtaisan kultaharkkomäärän kanssa. Jokin yhteys näillä tapahtumilla on oltava, mutta mikä?

Salaisessa neuvonpidossa on läsnä kaksitoista miestä, jotka ovat jollain tavalla lomittuneet näiden merkillisten tapahtumien kanssa. He ovat kokoontuneet yhteen tavoitteenaan saada selvyyttä asiaan. Sattumalta paikalle saapunut Moody tuleekin sotkeutuneeksi osalliseksi tässä mysteerissä. Jokaisella osallistujalla on nimittäin käsissään tärkeitä palasia, jotta kokonaisuus voisi alkaa hahmottua. Kuin monikerroksinen sipuli eri kerrokset ja näkökulmat tapausten ympäriltä rupeavat kuoriutumaan. Mitä Hokitikassa onkaan oikeasti tapahtunut?

 

' "Mitä mieltä olette Hokitikasta, herra Staines?"

"Pidän siitä todellakin erittäin paljon", poika vastasi. "Se on aikamoinen ristiriitojen pesä! Kaupungilla on oma sanomalehti muttei kahvilaa jossa sen voisi lukea, ja täällä on kyllä apteekkarinliike, mutta lääkäriä ei tahdo löytää millään, eikä sairaala varsinaisesti ansaitse sairaalan nimitystä. Kaupasta on jatkuvasti joko kengät tai sukat loppu, mutta ei koskaan molemmat yhtä aikaa, ja Revell-kadun hotellit tarjoavat vain aamiaista, joskin sitä on sitten tarjolla koko päivän!" '

s. 670 

Eri henkilöitä Cattonin teoksessa riittää. On kokouksen kaksitoista miestä, jotka edustivat kaikkea varakkaista parittajista pankkiiriin ja apteekkariin ja rehdistä vankilapappista sorrettuihin kiinalaisiin ja alkuperäiskansan jäseneen. Tämän lisäksi keskiöön nousivat luonnollisesti itse kolmen mysteerin päähenkilöt sekä pahamaineinen kapteeni Carver, yllättäen ilmestyvä erakon pyrkyri leski sekä kaupungin edustajan paikkaa tavoitteleva poliitikko. Vastikään kaupunkiin saapunutta herra Moodya nyt unohtamatta. Vaikka sivuja Valontuojissa riittikin, niin se ei aivan riittänyt syventymään näin monen henkilön elämään, joten osa hahmoista jäi auttamatta yksipuoleisiksi. 

Tästä huolimatta on pakko ylistää Cattonin luomaa kiehtovaa kokonaisuutta, joka teki tarkan läpileikkauksen kultakuumekaupungin eri rooleihin ja keskinäisiin suhteisiin ja riippuvuuksiin. Nämä kaupungit olivat paikkoja, joihin kaikki saapuivat dollarinkuvat silmillään. Ketään ei oikeastaan kiinnostanut mistä tulit tai mikä oli taustasi ennen Hokitikaan saapumistasi. Olit sitten entinen rangaistusvanki tai hienoa herrainsukua, kultakaupungissa vain omilla nykyisillä teoilla ja kullan tuomalla varallisuudella oli väliä. Tai ainakin tämä päti niin kauan kuin puhuttiin vaaleaihoisista. Kiinalaiset ja alkuperäisväestön jäsenet eivät ulkomuotonsa takia päässeet sopeutumaan samoin tässä mahanmuuttajien sulatusuunissa. 

 Eräs huomiota herättävä piirre Cattonin teoksessa on sen lukujen nimissä sekä myös paikoin tekstissä esiintyvät viittaukset astrologiaan. Nämä viittaukset menivät minulta kyllä auttamatta ohi, että miten auringon oleminen kauriissa nyt vaikuttaa mihinkään. Ilmeisesti myös nuo salaisen neuvonpidon miehet perustuvat kukin eri horoskooppimerkkeihin ja muut päähenkilöt planeettoihin. Ehkä jollekin tämä luo jonkin lisäulottuvuuden vielä itse teokseen, mutta itse en tavoittanut sen tuomaa lisäarvoa. Hauska kuitenkin kuulla, mistä kirjailijat ammentavat inspiraatiotaan. Onhan Lucinda Rileynkin Seitsemän sisarta -sarja saanut innoituksensa tähdistä.

Alussa minulta meni hetki päästä uppoutumaan tähän Uuden-Seelannin kultakuumeeseen, mutta kun siihen pääsi sisälle niin se oli menoa. Cattonin teos piti otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Siinä oli niin taidokkaasti kuvattu monitasoinen mysteeri, jossa jokaisella henkilöhahmolla oli oma roolinsa niin tuon palapelin kokoamisessa kuin ylipäätänsä 1800-luvun kultakuume kaupungin henkiin herättämisessä. Tuo mystinen kokonaisuus aukeaakin vasta aivan lopussa. Tämä on samalla kirjan vahvuus mutta myös sen heikkous. Pidin tätä pitkään viiden tähden kirjana, sillä uin niin syvällä Cattonin luomassa maailmassa. Sitten kuitenkin tuli se lopetus ja jotenkin minulle jäi tyhjä olo. Aivan kuin aivan kaikki haarat eivät olisikaan saaneet täysin tyydyttävää selitystä. Tämä hiukan latisti muuten huikeata lukukokemusta. Tästä huolimatta voin lämpimästi suositella tätä tiiliskiveä, sillä tarina todella vie mennessään kokemaan kultakuumeen, rakkaustarinan, huijauksia ja petoksia, mysteereitä, riippuvuuksia, oopiumin historiaa ja ei-valkoisten sortoa. Ennen kaikkea se on kuitenkin taidokas ja monisyinen historiallinen romaani eräästä pikkukaupungista ja sen ihmisten välisistä suhteista.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie, Piippuhyllyllä, Reader, why did I marry him?, Ullan luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Nenä kirjassa ja Orfeuksen kääntöpiiri 

 

Kuolema kiitospäivänä - Louise Penny

Kirjan nimi: Kuolema kiitospäivänä (Still Life)
Sarja: Three Pines #1
Kirjoittaja: Louise Penny, suomentanut Raimo Salminen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2019
Sivumäärä: 364
Mistä: Kirjastosta

 ' "Ei hyvänen aika", hän puuskahti muutaman minuutin kuluttua aidosti järkyttyneenä. Three Pinesissa viettämiensä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana hän ei ollut ikipäivänä kuullut yhdestäkään rikoksesta. Ainut syy pitää ovet lukossa oli estää naapureita tuomasta kesäkurpitsakoreja satokaudella. [- -] Muutoin rikoksia ei ollut. Ei murtoja, ei vandalismia, ei pahoinpitelyjä. Three Pinesissa ei ollut edes poliisia. Aina joskus paikallisen Sûretén Robert Lemieux kiersi autollaan Commonsin ympyrän, vain näyttäytyäkseen, mutta tarvetta siihen ei ollut.

Ennen tätä aamua. '

s. 11

 

Montrealin kaupungin läheisyydessä Kanadan maaseudulla sijaitsee idyllinen pikkukylä nimeltään Three Pines. Kiitospäivän aamun valjetessa 76-vuotias entinen opettaja Jane löydetään metsästä kuolleena. Suru on suuri ja erityisesti taidemaalari Clara ottaa ystävänsä poismenon raskaasti. Olihan Jane aina hänen tukenaan ja turvanaan, joten miten hän voi yhtäkkiä olla poissa. Varsinkin kun Janen omalaatuinen hyvin naivistinen mutta samalla tunteita herättävä taulu oltiin juuri edellisenä päivänä hyväksytty taideyhdistyksen näyttelyyn. Mikä hetki tuo olikaan ollut Janelle, joka ei ollut koskaan ennen antanut keneenkään nähdä taulujaan, ja nyt hän oli poissa. Mitä tuskaa se aiheuttaakaan Claralle ajatella, että Jane ei ikinä nähnyt sitä hetkeä kun hänen taulunsa viimein ripustettiin gallerian seinälle.

Quebecin poliisilaitokselta juttua saapuu tutkimaan rikoskomisario Gamache tiimeineen. Janen kuoleman uskotaan aluksi olleen salametsästäjien tekosia. Pian kuitenkin selviää, että luodin sijasta Jane on murhattu jousipyssyllä ja nuolella! Three Pinesissa sattuukin olemaan hyvin aktiivinen jousiammuntakerho, joten katseet kääntyvät sittenkin kyläläisiä kohti. Kenellä olisi voinut olla motiivi murhata tämä herttainen vanha nainen? Entä liittyykö tapaus jotenkin aiemmin tapahtuneeseen viharikokseen kaupungin homopariskuntaa kohtaan, jossa Jane oli puuttunut tilanteeseen ja tunnistanut naamioituneet nuorukaiset? Entä miksi Jane ei ole koskaan päästänyt ketään käymään keittiötään pidemmällä? Gamachen on aika syvä sukeltaa kyläyhteisön syövereihin, sillä vain ymmärtämällä Three Pinesia ja sen ihmisiä hän voi löytää kuka ampuikaan tuon kohtalokkaan nuolen Janeen.

' Peter koetti tahdonvoimallaan saada veden kiehumaan voidakseen keittää teetä, ja sitten kaikki tämä olisi poissa. Kukaties, sanoi hänen järkensä ja kasvatuksensa, kukaties jos keitetään tarpeeksi teetä ja jutustellaan, niin aika alkaa kulkea takaperin ja kaikki pahat asiat kumoutuvat. Mutta hän oli elänyt liian kauan Claran kanssa voidakseen paeta tosiasioita kieltämällä ne. Jane oli kuollut. Tapettu. Ja Peterin oli lohdutettava Claraa ja jotenkin muutettava kaikki hyväksi. Eikä hän tiennyt miten. Kolutessaan kaappia kuin oikeaa sidettä kuumeisesti etsivä sotakirurgi hän työnsi sivuun Yogiteen ja Harmony-yrttisekoituksen, mutta kamomillan kahdalla hän epäröi kotvan. Ei, ei. Jatka sitä mitä olit tekemässä, hän kehotti itseään. Hän tiesi että se oli kaapissa, englantilaisten rauhoittava lääke. Ja hänen sormensa tarttuivat pakkaukseen juuri kun pannu vihelsi. Väkivaltainen kuolema vaati Earl Greytä. '

s. 58-59

En juurikaan lue dekkareita, Christieitä lukuun ottamatta, mutta useat arvostelut tästä cozy crimiksi tituleeratusta sarjasta herätti kiinnostukseni. Tarinat, jotka sijoittuvat pieniin kyläyhteisöihin ja sen välisiin jännitteisiin kiehtovat minua, joten päätin antaa Pennyn teokselle ja rikoskomisario Gamachelle mahdollisuuden. Heti kättelyssä taisin kuitenkin aloittaa vastakarvaan, sillä menin aivan sekaisin eri henkilöistä. Christiemäisen hitaan esittelyn sijasta kyläyhteisön päähenkilöt vain juoksutettiin näyttämölle samanaikaisesti kiitospäivän aaton esi-illallisilla. Menin aivan solmuun kukas nyt olikaan se pisteliäs totuudentorvi, kuka pitäkään bistroa ja kuka oli entinen psykologi. Onneksi alun tykityksen jälkeen kuitenkin tahti rauhoittui ja varsinainen kyläyhteisön kuvaus ja murhanselvittely pääsivät päärooliin. Varmaan osittain tähän alun takkuamiseen vaikutti myös Gamachen nyrpeä apuri Nichol, sillä tämän ylpeys ja kykenemättömyys ymmärtää omia virheitää otti kyllä pannuun. Gamachen lähestymistapa oli puolestaan paljon maanläheisempi ja opettavaisempi, eikä useammalta kiehtovalta viittaukseltakaan voitu välttyä hänen matkassaan.

Kokonaisuutena kuvailisin tätä teosta ehkä varsin harmittomana ja leppoisana dekkarina, jonka kanssa ei tarvitse pelätä liikoja veriroiskeita tai väkivaltaa. Itseasiassa näkisinkin tämän mieluusti tv-sarjana, sillä sen verran herkullisen henkilökatraan Penny on kehitellyt. Ja voi niitä sanailuja! Jostain syystä kuitenkin hyvin pitkään tuntui, että jotain jäi uupumaan. Kaikki tuntui sinänsä toimivan, mutta siltikin en saanut heti otetta tarinasta. Ehkä olen liian tottunut Christien tarjoamaan historialliseen miljööseen ja tuttuihin salapoliiseihin, että olen jäänyt kaipaamaan jotain samantyyppistä tunnelmaa muiltakin dekkareilta. Nykyajan Kanadassa oli kyllä omat twistinsä muun muassa kielikysymyksen suhteen, mutta silti meni oma aikansa lakata vertailemasta ja päästä Pennyn luomaan maailmaan. Onneksi jossain puolenvälin tienoilla tuo naksahdus kuitenkin tapahtui ja sitten se oli menoa. Tuon murhajuonen sijasta päädyinkin keskittymään Pennyn herkulliseen kuvaukseen Three Pinesin kylästä ja sen sympaattisista asukkaista. Jokin näissä kyläyhteisökuvauksissa vain sykähdyttää ja vertaisinkin tätä jollain tasolla esimerkiksi Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta teokseen, sillä molemmissa ne kyläläisten sisäiset dynamiikat ja salaisuudet ovat keskiössä, vaikkakin tarkastelukulma näissä teoksissa onkin hyvin eri. Eli mitä pidemmälle luin, sitä vahvemmin tämä Three Pinesin miljöö imaisi minutkin lopulta mukaansa. Ehkäpä joku kerta tartun vielä tuohon sarjan seuraavaankin osaan.

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirja vieköön!,  Kirjojen kuisketta, Luetut.net, Leena Lumi, Kahvikissan kirjahylly, Kirjarikas elämäni, Kirja hyllyssä, Hemulin kirjahylly, Sivumerkkejä, Kirjahilla, Luetut kirjat -blogi, Kirjarouvan elämää, Kirjan vuoksi, Kuristava kirsikka, Kirjasähkökäyrä, Kirjareppu, Villasukka kirjahyllyssä ja Hurjan hassu lukija

Aamunkoi - Stephenie Meyer

Kirjan nimi: Aamunkoi (Breaking Dawn)
Sarja: Twilight #4
Kirjoittaja: Stephenie Meyer, suomentanut Pirkko Biström
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 664
Mistä: Omasta hyllystä

' "Oletko sinä varma?" Charlie tiukkasi tuijottaen minua äkäisesti. 

"Olen sataprosenttisen varma Edwardista", vastasin viipymättä. 

"Mutta se naimisiin meno? Mikä kiire tässä on?" Hän silmäili minua epäluuloisesti. 

Kiire johtui siitä, että minä tulin joka hemmetin päivä lähemmäksi yhdeksäntoista vuoden ikää, Edward taas pysyi seitsentoistavuotiaassa täydellisyydessään, kuten oli pysynyt jo yli yhdeksänkymmentä vuotta. Ei sen puoleen, että siitä syystä olisi minun mielestäni avioliittoa tarvittu, mutta häät olivat välttämättömät arkaluontoisen ja monimutkaisen kompromissin vuoksi, jonka Edward ja minä olimme tehneet päästäksemme vihdoin tähän pisteeseen, vaiheeseen joka edelsi muuttumistani kuolevaisesta kuolemattomaksi. '

s. 26

 

Bellan lukioaika on viimein tullut päätökseensä ja on aika siirtyä vampyyrien joukkoon. Ainut ongelma on, että Edward haluaa ehdottomasti mennä naimisiin ennen muutoksen aiheuttamaa peruuttamatonta päätöstä, mikä on Bellalle kauhistus. Onneksi Edwardin kasvattisisko Alice ottaa enemmän kuin innoissaan kopin häiden järjestämisestä, jolloin Bellan vastuulle jää vain saapua paikalle ja olla kompastumatta mekkoonsa. Odottaahan juhlan jälkeen huikea palkinto, eli Edwardin järjestämä yllätysten häämatka, jossa on viimein tarkoitus yrittää fyysisempää puolta heidän välillään. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan sillä yllättäen Bella huomaa olevansa raskaana vastoin kaikkien olettamuksia. Eihän vampyyrien pitänyt pystyä lisääntymään! Raskaus etenee huimaa vauhtia vieden Bellan vuodelepoon. Mikä hänen vatsan suojakalvon sisällä kasvaakaan?

Toisaalla Jacob tuskailee petettyjen tunteidensa kanssa. Hän ei kestä ajatusta Bellan muuntumisesta verenimijäksi. Jacobista susien tulisi tehdä jotain, sillä estäähän muinainen sopimus susien kanssa Culleneiden perhettä puremasta tai muuttamasta ketään ihmistä Forksin alueella. Kaikki kuitenkin kellahtaa päälaelleen Bellan raskauden vuoksi. Lauman ja Jacobin ajatukset tilanteen hoitamisesta joutuvat törmäyskurssille ja Jacobin on löydettävä oma tiensä susien hierarkiassa pelastaakseen jälleen kerran Bellan. Sudet eivät ole kuitenkaan ainoat, jotka tulevat uhkaamaan Bellan lasta. Vampyyrien kuninkaallisilla Voltureilla on nimittäin omat suunnitelmansa Cullenien perheen varalle.

' Hyvin, hyvin pieni osa mielestäni pohti tilanteeseen sisältyvää mielenkiintoista ongelmaa. En väsyisi koskaan, ei myöskään hän. Meidän ei tarvinnut vetää henkeä eikä levätä eikä syödä eikä edes käydä vessassa; meillä ei enää ollut sellaisia arkisia tarpeita. Hänellä oli maailman kaunein, täydellisin vartalo ja olin saanut hänet kokonaan itselleni ja tuntui siltä kuin en ikinä tulisi siihen pisteeseen, jossa ajattelisin: Nyt olen saanut tarpeekseni tälle päivälle. Haluaisin aina lisää. Eikä päivä päättyisi koskaan. Kuinka me siis siinä tilanteessa ikinä lopettaisimme? '

s. 429

Aloitin pari vuotta sitten Twilightien uudelleenluvun, mutta sain hyvin nopeasti yliannostuksen Bellan ja Edwardin välisestä maailmaa mullistavasta intohimosta. Nyt päätin kuitenkin viimein saada tämän sarjan päätökseensä ja tartuin Aamunkoihin. Tässä olikin heti kättelyssä niin selkeä kertausosio, että voin vain kuvitella kuinka puuduttava se on ollut tosifaneille, kun näin reilu vuoden tauonkin jälkeen tämä tuntui hyvin turhalta ja lukijaa aliarvioivalta. Jos lukija on jo kerran sarjan neljännessä osassa menossa, niin ehkä hän muistaa että Cullenit ovat vampyyreja ja Jacob susi... Onneksi kuitenkin tarina lähtee rullaamaan viimeistään siinä vaiheessa kun päästää Bellan raskauteen, sillä tuoreiden puolisoiden välinen intohimo jää vihdoin taka-alalle muiden aihealueiden noustessa pintaan. Jacobkin pääsi paikoin ääneen, mikä oli mahtavaa, sillä Bellan kertojaääni on oikeastaan aika rasittava kaikkine valituksineen ja Edwardin ihannointeineen. Olikin siis hienoa saada välillä lomaa Bellasta ja seurata tilanteen kehittymistä ja susien dynamiikkaa Jacobin silmien kautta (kunnes Bella taas pääsi ääneen).

Kokonaisuutena Aamunkoi oli oikeastaan hiukan pitkitetty päätösteos. Näin nuortenkirjaksi varsinkin tempo oli harvinaisen hidas ja tilanteet tuntuivat junnaavan pitkään paikallaan. Myös Bellan ylivoimaisuus ja ennennäkemätön sopeutumiskyky vampyyriksi oli hiukan epäuskottavaa. Pitikö kaiken sujua niiiin paljon paremmin kuin kellään vampyyrilla ikinä ennen? Muutos on aika suuri kun aiemmin niin äärimmäisen kömpelöstä ja tapaturma-alttiista epävarmasta Bellasta tuleekin esimerkillinen vampyyri... Eikä se niin pitkään rakennetun loppuratkaisunkaan täysi lysähtäminen kasaan vieläkään tehnyt vaikutusta. Toisaalta kaiken tämän vastapainona oli mielenkiintoista päästä tapaamaan laajempaa joukkiota erilaisia vampyyreja kykyineen sekä tutustus susien laumamielen syövereihin. Pakko on myös myöntää, että tätä lukiessa sivut kääntyivät tiuhaan kuin parhaissa page turnereissa, vaikka samaan aikaan se jättikin ärsyyntyneen tunnetilan.

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Houkutus

2. Uusikuu

3. Epäilys

 

Uskollinen ystävänne - Jane Austen

Kirjan nimi: Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset
Kirjoittaja: Jane Austen, suomentanut Inkeri Koskinen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1790-1794, suomennos 2015
Sivumäärä: 230
Mistä: Kirjastosta

 ' Rakas Fanny, Olen maailman onnellisin olento, sillä herra Watts on kosinut minua. [- -] Hän on aika vanha mies, noin kahdenneljättä, ja hyvin ruma, niin ruma, etten kestä katsoa häntä. Hän on äärimmäisen epämiellyttävä ja vihaan häntä enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa. Hänellä on suuri omaisuus ja hän tulee määräämään siitä ison osan minulle, mutta toisaalta hän on hyvin terve. Lyhyesti sanottuna, en tiedä mitä tehdä. Jos torjun hänet, hän käytännössä kertoi minulle tarjoutuvansa Sophialle, ja jos tämä torjuisi hänet, niin Georgianalle, enkä voisi kestää sitä, että kumpikaan heistä menisi naimisiin ennen minua. Jos hyväksyn hänet, niin tiedän, että tulen olemaan onneton koko lopun ikääni, sillä hän on hyvin äkkipikainen ja äreä ja äärimmäisen mustasukkainen, ja niin kitsas, ettei ole asumista hänen kanssaan samassa talossa. '

s. 25 - 26 

Uskollinen ystävänne on Austenin varhaistuotannon novellikokoelma, joka pitää sisällään neljä kirjemuotoista kertomusta, joissa kaikissa näkyy vahvasti parodia oman aikansa naiskuvaa kohtaan. Ensimmäinen ja hyvin lyhyt kirjenovelli on nimeltään Kolme sisarta (The Three Sisters, 1792), joka kertoo nimensä mukaisesti Marysta, Sophysta ja Georgianasta. Varakas mutta epämiellyttävä herra Watts on juuri kosinut Marya, joka kirjoittaa ystävälleen Fannylle tietämättömänä mitä tehdä. Hän ei voi sietää ajatusta herra Wattsista, mutta kaikista kauheinta olisi päästää jompikumpi siskoista ensin avioliiton satamaan! Myös siskosten näkemyksiä valotetaan heidän kirjeissään omille ystävättärilleen tilanteesta ja sen saamista käänteistä. Kolme sisarta onkin hulvaton satiiri siskoksista vanhimman turhamaisuudesta. Vain avioitumisella on väliä. Voi sitä Austenin ilakointia Maryn kirjoittamissa kirjeissä, kun hän joka toisessa lauseessa aikoo suostua herra Wattsin kosintaa ja joka toisessa kertoi kuinka tämä on inhottavin mies päällä maan. Herkullisen ristiriitaista, mutta samalla niin nokkelaa satiiria Austenilta.

' Varustaudu, rakastettava nuori ystäväni, kaikella filosofialla, jonka hallitset; kutsu kokoon kaikki voimasi, sillä ah ja voi! lukiessasi seuraavat sivut tunteikkuuttasi tullaan ankarasti koettelemaan. Ah! mitä olivatkaan aiemmin kokemani ja sinulle jo kuvaamani onnettomuudet verrattuna siihen, josta aion nyt kertoa. '

s. 79

Seuraava novelli oli puolestaan nimeltään Rakkaus ja ystävyys (Love and Friendship, 1790) ja se kertoo Lauran uskomattoman tarinan. Isabel on nimittäin pyytänyt rakasta ystäväänsä kirjoittamaan tarinansa  tyttärelleen Mariannalle. Vaikka Lauralla on jo ikää, ei hänen dramaattisesta elämästään ole käänteitä puuttunut ja hän selkeästi elää uudelleen nämä epäonniset hetken kirjeittensä kautta. Voi sitä epäsopivien kosijoiden ja vastustavien isien määrää, kun köyhyys rentun kanssa näytti houkuttelevalta ja kaikki epäoikeudenmukaisuus oli muista lähtöisin. Tämä oli selkeästi karikatyyrisempi novelli kautta linjan. Austen tuntui vetävän tunteiden kuohut, päähenkilöiden ylidramaattisuuden ja yllättävät kohtaamiset aivan liian pitkälle. Jokin siitä Austenille tyypillisestä lämminhenkisestä satiirista jäi uupumaan ja lukija sai eteensä vain täyslaidallisen liioiteltua ja kylmää draamaa. Kuinka monta kertaa päähenkilöt voivatkaan pyörtyä tunnekuohuistaan lyhyen novellin aikana... Naiset on kuvattu heikkoina, tyhminä ja pinnallisina: vanhempien valitsema puoliso ei voi olla oikea jo pelkän periaatteen vuoksi, ruma nainen ei voi olla hienostunut, sillä ulkonäkö on luonteen puhtautta tärkeämpää ja hulttioita ihannoidaan. Tämä parodia oli jo niin pitkälle viety, että se ei ainakaan minuun uponnut sitten millään.

' "Rakas Eloisa", sanoin minä, "sinulla ei ole mitään syytä itkeä niin paljon tuollaisen pikkuseikan vuoksi", sillä tahdoin esittää asian vähäpätöisenä lohduttaakseni häntä, "pyydän, ettet piittaa siitä. Näethän, ettei se harmita minua vähääkään, vaikka minä ehkä loppujen lopuksi kärsin siitä eniten, sillä en joudu ainoastaan syömään kaikkia ruokia, jotka olen jo valmistanut, vaan jos Hervey vielä toipuu (mikä kuitenkaan ei ole kovin todennäköistä), joudun valmistamaan teille yhtä paljon uudestaan, ja jos hän kuolee (kuten arvelen käyvän), joudun silti valmistamaan aterian sinulle sitten kun nait jonkun toisen. Joten näethän, että vaikka ehkä nyt Henryn kärsimysten ajatteleminen masentaa sinua, niin uskallan silti sanoa, että hän kuolee pian, ja sitten hänen kärsimyksensä ovat ohi ja voit olla rauhassa. Minun vaivani sen sijaan tulevat kestämään paljon pidempään, sillä työskentelin kuinka kovasti hyvänsä, olen varma, ettei ruokakomeroa voida tyhjentää vähemmässä kuin kahdessa viikossa." '

s. 98-99

Kolmannessa novellissa Lesleyn linna (Lesley Castle, 1792) kirjeet kulkevat puolestaan Lesleyden sekä Charlotten välillä (sekä muiden heidän elämänpiirissään olevien kesken). Kummallakin osapuolella on omat huolensa. Margaret Lesley on huolissaan, sillä hänen isänsä on mennyt naimisiin Charlotten ystävättären Susanin kanssa, jolla on maine tuhlaavaisena naisena, joten Margaretin ja hänen siskonsa Matildan tulevaisuudet ovat vaakalaudalla. Niin Susanin kuin Margaretin valitukset ja arviot toisistaan tavoittavat Charlotten, jolla on kuitenkin omat huolensa. Hänen siskonsa mies on nimittäin päättänyt kupsahtaa juuri ennen häitä jättäen hänen vaivalla tekemänsä hääaterian täysin käyttökelvottomaksi. Oikeastaan tuntui, että kulloisillakin osapuolella oli aina hirveä tarve päästä juoruamaan omista asioistaan ja toisen kertomiin asioihin vastattiin vain hyvin lyhykäisesti. Tietty turhamaisuus paistoi siis jälleen kirjeissä. Naisten arviot toistensa kauneudesta tuntui olevan hyvin esillä ollut puheenaihe ja taaskaan ei voitu välttyä suhdesopilta itse kunkin puolelta. Tämä novelli on ilmeisesti keskeneräinen Austenin teos. Se ei huvittanut ensimmäisen novellin tapaan, mutta sen satiiri oli jo osuvampaa ja vähempi eleistä kuin edellisessä. Parhaiten tätä kuvaisi ehkä välipala, joka ei jätä kovin pitkää muistijälkeä, mutta tyydyttää joillain tasolla pahimman Austen nälän.

 

 ' Saatat hyvinkin ihmetellä, kuinka onnistun kuluttamaan aikani täällä, ja ensimmäinen viikko olikin sietämättömän ikävystyttävä. Tilanne alkaa nyt kuitenkin korjaantua, sillä seuraamme on liittynyt rouva Vernonin veli, komea nuori mies, josta saanen jonkin verran hupia. [- -] Julkean hengen nujertaminen tuottaa suloista nautintoa, se, että saan ihmisen, joka on ennakolta päättänyt halveksia minua, tunnustamaan ylemmyyteni. Olen jo hämmentänyt häntä tyynellä pidättäväisyydelläni, ja tarkoitukseni on nöyryyttää näiden itsetietoisten De Courcyjen ylpeyttä vielä lisää, tehdä rouva Vernon vakuuttuneeksi siitä, että hänen sisarelliset varoituksensa ovat olleet turhia, ja saada Reginald uskomaan, että hänen sisarensa on häpeällisesti panetellut minua.'

s. 148

Viimeinen kirjenovelli Lady Susan (Lady Susan, 1794) on itseasiassa jo pienoisromaanin mittainen ja julkaista myös erillisniteenä suomeksi nimellä Tahto ja toiveet (2006). Kaikki alkaa siitä, kun vastikään leskeksi jäänyt Lady Susan on aiheuttanut hämminkiä edellisessä majapaikassaan. Pahat kielet kalkattavat hänen vietelleen ystävättärensä miehen ja samanaikaisesti hurmanneen erään perheen kosijaehdokkaan itselleen. Nyt Susan vetäytyy siis osin pakosta kuolleen miehensä veljen ja tämän vaimon Catherinen luokse määrittelemättömäksi vierailuksi. Catherine ja tämän veli Reginald ovat tietoisia Susanin maineesta, mutta tämä viekas nuori nainen on päättänyt huvittaa itseään heidän kustannuksellaan. Ehkä ohessa Susan voisi myös katsastaa itselleen ja tyttärelleen sopivia kosijoita... Lady Susanin päähenkilö on juonittelun ja keimailun avulla tahtonsa läpi saava Susan, joka poikkeaa monista Austenin myöhemmän tuotannon sankarittarista selkeällä vilpillisyydellään ja tunteettomuudellaan tyttärensä tunteita kohtaan. Vaikka muissakin Austenin teoksissa on nähtävillä ylpeitä ja kopeita päähenkilöitä niin silti heissä on yleensä ollut myös tiettyä hyvyyttä väärinymmärrysten ajaessa heidän toimintaansa. Lady Susan on puolestaan esitetty vain viekkaana saalistajana, joka nauttii muiden tunteilla leikittelyllä. Taitavasti hän osaa vaihtaa karvansa ja tyylinsä aina kulloisensa kohteensa mukaiseksi. Susan on päähenkilö, josta on haastava pitää, mutta joka on samalla virkistävän erilainen. 

Kokonaisuutena tämä novellikokoelma on siis ollut aika vaihtelevan tasoinen. Enemmän Austenia lukevalle tämä voi olla mielenkiintoinen kurkistus hänen varhaisempaan tuotantoon, joka avaa hänen kirjallista kehitystä. Muuten sanoisin, että kannattaa pitäytyä niissä klassikoissa (esim. Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Viisasteleva sydän), sillä kyllä ne lempeät satiirit uppoavat ainakin minuun vahvemmin kuin nämä kylmät parodiat.

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Maaginen realismi, Bibbidi Bobbidi Book, Kirjojen pyörteissä, Tahaton lueskelija, Kirjakko ruispellossa, Insinöörin kirjahylly, Eniten minua kiinnostaa tie ja Nuharupi

 

Kohtalon miekka - Andrzej Sapkowski

Kirjan nimi: Kohtalon miekka (Miecz przeznaczenia)

Sarja: Noituri #2
Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1993, suomennos 2011
Sivumäärä: 404
Mistä: Kirjastosta

 ' Valkotukkainen mies kumartui ja kampesi aukosta ylös oudon rohjakkeen, jonkin kummallisen muotoisen, pölyyn ja vereen tuhriutuneen ruumiin. Mies piteli otusta sen pitkästä, liskomaisesta hännästä ja heitti sen sitten sanaakaan sanomatta oltermannin jalkojen juureen. Oltermanni hypähti taaksepäin niin että törmäsi sortuneeseen muurinpätkään ja jäi sitten tuijottamaan olion käyrää linnunnokkaa, kalvomaisia siipiä ja suomujen peittämistä jalkateristä törröttäviä sirppimäisiä kynsiä. Pulleaa kaulaa, joka oli joskus ollut kirkkaanpunainen mutta oli nyt ruosteenruskea. Lasimaisia, syvälle painuneita silmiä.

"Tässä on basiliskinne", valkotukka sanoi ja pudisteli tomua housuistaan. "Niin kuin oli sovittu. Ottaisin nyt ne kaksisataa lintaaria, jos vain sopii. Hyväkuntoisina, kiitos, ei kovin järsittyinä. Varoitan jo nyt, että tulen tarkistamaan niiden kunnon. '   

s. 7-8

 

 Kohtalon miekka jatkaa Viimeisessä toivomuksessa tutuksi tulleen noituri Geraltin tarinaa. Viime osassa jo tutuksi tulleen naispuoleisen velho Yenneferin ja Geraltin tiet ovat päätyneet katkeransuloiseen eroon. Vaikka Geralt olikin se joka pakeni yönselkään, ei hän voi unohtaa Yenneferiä. Kuin tilauksesta basiliskin tappamisen jälkeen Geralt päätyy kohtalon oikusta lohikäärmejahtiin (vaikka hän ei voisi ikinä kuvitellakaan surmaavansa niin jaloa ja harvinaislaatuista otusta kuin lohikäärme). Täällä hän tapaa ensin monissa sattumuksissa hänen mukana kulkeneen trubaduuri Valvettin ja lopulta myös Yenneferin. Olisiko onni tällä kertaa suosiollisempi Geraltille joka palvoo ristiriitaista Yenneferiä?

Lohikäärmeiden lisäksi noiturimme tulee kohtaamaan matkoillaan niin kaatopaikan asukki zeuglin, toisen hahmon ja ominaisuudet kopioivia miimikkoja, merenneitoja sekä tyttölapsia ryösteleviä puuhengettäriä. Myös eräällä Geraltin kohtaamalla nirppanokkaisella mutta kuninkaallisella orpotyttö Cirillä on oleva mullistavat vaikutukset Geraltin kohtaloon. Kaikkea näitä ja monia muita sattumuksia on luvassa tässä Sapkowskin toisessa noituri novellikokoelmassa. 

 

' "Minäpä kerron. Olen kuullut, että teidän noiturien kanssa on viime aikoina ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Aina kun joku näyttää noiturille, mikä hirviö hänen pitäisi nirhiä, tämä ei tartukaan miekkaansa ja ala hakata, vaan ryhtyykin mietiskelemään, onko se sittenkään sopivaa, ei kai se sittenkään ylitä mahdollisuuksien rajoja tai ole ristiriidassa säännöstön kanssa, tai onko hirviö sittenkään oikea, ihan kuin sitä ei voisi nähdä ensi silmäyksellä. Minusta näyttää, että teikäläisillä on yksinkertaisesti alkanut mennä liian hyvin. Minun aikanani noiturit eivät löyhkänneet rahalta vaan yksinomaan jalkaräteiltä. He eivät jaaritelleet vaan silppusivat sen mitä käskettiin, oli se sitten ihmissusi, lohikäärme tai verokarhu. Ainoa mikä merkitsi oli se, tuliko hakkeluksesta tarpeeksi hienoa. Mitä sanotte, Geralt?" '   

s. 45-46 

 

 Pakko hehkuttaa heti kättelyssä, että olen aivan koukussa tähän sarjaan! Sapkowskin luoma maailma on niin herkullinen, että sitä ei malttaisi päästää käsistään millään. Tykästyin jo ensimmäisen osan kohdalla, mutta jotenkin tämä toinen osa onnistui vielä parantamaan kierroksiaan. Tällä kertaa kertomusten hirviöt olivat enemmän Sapkowskilta itseltään, eivätkä tarinat nojanneet enää niin paljon klassikkosatuihin. Tuntuikin että sarja rupesi kasvamaan omilla jaloillaan kuin merenneito Sh'eenaz konsanaan. Näin kylterille myös tuo miimikoista kertova novelli oli mainiota herkkua. Mitkä bisnesvaistot se onnistuikaan kopioimaan! Hekotin paikoin ääneen mökin terassilla seuratessani näitä tohelluksia.

Luultavasti se syy miksi tämä Sapkowskin luoma sarja vetoaa minuun niin hyvin on tuo tarinan (paikoin melonkolisen satiirin höystämä) lämminhenkisyys yhdistettynä toiminnalliseen sattuu ja tapahtuu mentaliteettiin, jossa asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin alkujaan luulisi. Hirviöt eivät suinkaan ole aina pahoja ja ihmiset hyviä, vaan usein inhimillisyyttä löytyykin juuri noista mutanteista ja muun yhteiskunnan sorsimista jäsenistä. Vaikka tällä kertaa kehyskertomusta ei ollutkaan, tuntuivat novellit rullaavan eteenpäin tiiviinä kokonaisuutena. En malta odottaa seuraavien osien lukemista, jolloin itse sarja varsinaisesti pääsee käyntiin romaanimuodossa.  

Tähdet: 4.5 / 5 

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Viimeinen toivomus

 

Muualla luettu:  Lukijatar,  Kirjojen pyörteissä, Luettuja maailmoja, Taikakirjaimet, Puolisilmä, Kirjamielellä, Booking it some more, Kirjojen rakastaja, Kadonneet kirjanmerkit, Himen kirjava elämä, Tuhat elämää ja Tuntemattomiin maailmoihin

Minun tarinani - Michelle Obama

Kirjan nimi: Minun tarinani (Becoming)
Kirjoittaja: Michelle Obama, suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2018
Sivumäärä: 503

Mistä: Poikaystävän äidiltä lainassa

' Tähän mennessä elämääni olen ollut juristi. Olen ollut sairaalan apulaisjohtaja ja nuoria uran luomisessa avustavan hyväntekeväisyysjärjestön johtaja. Olen ollut työläiskodista lähtenyt musta opiskelija yliopistossa, jossa oli lähinnä valkoisia. Olen ollut ainoa nainen, ainoa afroamerikkalainen kaikenlaisissa huoneissa. Olen ollut morsian, stressaantunut nuori äiti ja surun repimä tytär. Ja viime aikoihin asti olin Yhdysvaltain ensimmäinen nainen - työssä, joka ei ole virallinen mutta joka silti antoi minulle tilaisuuden, josta en olisi osannut uneksiakaan. Se haastoi ja sai minut nöyräksi, se nosti itsetuntoani ja sai minut tuntemaan itseni pieneksi, joskus kaikkea tätä yhtä aikaan. '

s. 9-10

Michelle Obama on koko kansan tuntema nainen, joka tuli tunnetuksi Yhdysvaltojen presidentiksi kivunneesta miehestään Barack Obamasta. Michelle on kuitenkin paljon muutakin kuin vain Ensimmäinen nainen Valkoisen talon loistossa. Tämä on hänen tarinansa. Kuinka hän kasvoi Chicagon ghettoutumassa olevalla asuinalueella South Sidessa työläisvanhempiensa kanssa isotädin asunnon yläkerrassa vuokralla. Näistä lähtökohdista Michelle ponnisti eteenpäin. Hänen tukenaan ja jatkuvana kannustajina toimivatkin hänen vanhempansa, jotka näkivät kouluttautumisen tienä parempaan tulevaisuuteen. Työmoraalin roolin Michelle myös oppi jo nuorena katsoen vierestä isäänsä joka ei kertaakaan jättänyt menemättä töihin, vaikka sairaus oli viedä häneltä liikuntakyvyn.

Opintiellään Michelle pärjäsikin varsin mallikkaasti ja vastoin opinto-ohjaajien kehotuksia hän uskalsi kurkottaa korkealle Princetonin yliopistoon päästen sisälle. Myöhemmin Harvardin yliopistosta haettiin vielä oikeustieteen paperit ja paluu Chicagoon oli edessä: tosin tällä kertaa hän oli yksi niistä business ihmisistä kipuamassa keskustan korkeisiin ja hienoihin torneihin, joita hän oli ihaillut lapsena bussin ikkunan läpi. Lakifirmassa hän saikin eräänä päivänä tehtäväkseen toimia lupaavan kesätyöntekijän Barack Obaman mentorina ja loppu on historiaa.

Kuitenkin ennen tietä Valkoiseen taloon Michellen ura ehti muuttua moneen kertaa hänen etsiessään kutsumustaan ja mielekästä työtä, jolla auttaa muita. Barackin poliittinen kipuaminen rupesi kuitenkin saamaan yhä isompaa roolia heidän perhe-elämässään, sillä jatkuvasti on uusia virkoja joihin pyrkiä. Kunnes lopulta tämä kevytsarjalainen löi läpi aina presidenttikilpaan asti. Silloin Michellenkin tuli siirtää oma elämänsä paussille ja keskittyä tukemaan miestään tämän tavoitteissa samalla yrittäen ylläpitää mahdollisimman hyvin lapsilleen tavallista arkea. Tavallisuus on kuitenkin kaukana, kun siirrytään Valkoiseen taloon, jossa edes ikkunoita ei saa avata ilman valtaisaa operaatioita turvallisuuspuolelta. Valkoinen talo on kuin kultainen häkki, mutta Michelle löytää kuitenkin keinonsa hyödyntää uutta asemaansa ajaessaan itselleen tärkeitä asioita liittyen muun muassa terveelliseen ruokaan ja lasten liikalihavuuteen.

' Sillä vaikka olin sosiaalinen opiskelija ja viivyin pitkään yhteisillä aterioilla enkä empinyt panna parastani Third World Centerin juhlissa tanssilattialla, tähtäsin silti sisimmässäni lakkaamatta agendaan. Letkeän opiskelijakuoreni alla asui puoliksi kaapissa pysyttelevä johtaja, joka pyrki vähin äänin mutta vankkumattomasti suorituksiin ja teki tunnollisesti joka ikisen tehtävän. Asialistani eli päässäni ja kulki mukanani kaikkialle. Puntaroin päämääriäni, analysoin saavutuksiani ja laskin voittojani. Jos oli nujerrettava haaste, minä nujersin sen. Yksi haaste oli pelkkä askel seuraavaan. Sellaista on elämä tytölle, joka jatkuvasti kysyy itseltään Olenko minä tarpeeksi hyvä? ja etsii yhä edelleen siihen vastausta. '

s. 114-115

Olen vuosia sitten lukenut jonkun elämänkerran Barackista ja Michellestä, mutta tämä Michellen oma muistelmateos kyllä kosketti paljon vahvemmin. Jokin tuossa Michellen kerronnan henkilökohtaisuudessa upposi minuun. Toisin kuin monissa elämänkerroissa, joissa keskitytään vuosilukuihin ja merkkitapahtumiin niin tätä teosta lukiessa tuntui kuin Michelle itse kertoisi tarinaansa - myös niitä pieniä ja hassuja sattumuksia, jotka eivät ole muille kuin hänelle merkityksellisiä muistoja. Toisaalta Michelle myös paljastaa tunnollisen suorittajan roolinsa, joka ohjasi häntä läpi elämän vieden hänet loisteliaalle juristiuralle, joka ei ollut ollenkaan hänelle kutsumusammatti. Halu näyttää, että tummaihoinen Chicagon huonomaineiselta alueelta voi menestyä oli kova, varsinkin kun tiesi kuinka paljon hänenkin vanhempansa olivat uhranneet hänen koulutuksensa eteen. Elin mukana niin vahvasti tätä tarinaa, että oli suorastaan haikeata luopua siitä. Teoksen antama kuva ei nimittäin ole kiiltokuvamainen vaan jotenkin inhimillinen - iloineen ja ongelmineen.

Toinen iso teema pyöri luonnollisesti Barackin poliittisen uran ympärillä. Kuinka perhekeskeiselle Michellelle oli kova paikka päästää Barack kerta toisensa jälkeen hakemaan yhä korkeampaa poliittista virkaan tarkoittaen yhä vähemmän aikaa perheelle. Kuinka tasapainotella perhearjen, oman työn ja poliitikon puolison rooleissa. Entäpä kun Barackin presidenttihaaveet ja kampanjan alkavat, niin kuinka hyväksyä se, että oma elämä on heitettävä sivuun kaiken pyöriessä puolison ympärillä tämän puolesta kampanjoidessa. Michellekin sai oman osansa loanheitosta ja tunnollisena äitinä ristipaineet ja huolet lapsien yksityisyydestä ja normaalista nuoruuden vietosta olivat kovat. Sen sijaan, että Michelle kertoisi ruusunpunaisen kuvauksen pääsystään Ensimmäiseksi naiseksi lukija saakin eteensä huolestuneen naisen, joka ei suinkaan ollut innoissaan Barackin poliittisista kunnianhimoista. Eikös jonkun järjestön kautta voisi myös saada aikaan muutosta mutta vain kohtuullisemmilla työtunneilla?

Minun tarinani on jaettu kolmeen osaan. Näistä ensimmäinen kuvaa Michellen lapsuutta ja nuoruutta aina työuran alkuun, kun hän ensimmäisen kerran kohtaa Barackin. Toinen osa kuvaa Michellen ja Barackin elämää ja aikaa ennen kuin presidenttivaalien tulokset julkaistaan. Tässä päästään siis niin seuraamaan heidän suhteensa dynamiikkaa kuin yhä kiihtyvää vaalikampanjointia. Kolmas osa onkin sitten se tirkistely Valkoisen talon kulissien taakse. Kaikki se luksus, mutta samalla roolin tuomat rajoituksen normaaliin elämänviettoon. Vaikka odotin ehkä eniten tätä Ensimmäisen naisen osuutta teoksesta, niin Michelle pääsi yllättämään minut totaalisesti. Tykästyin nimittäin juuri tuohon kasvukertomuspuoleen, joka lähti aivan alusta jo liikkeelle. Olinkin positiivisesti yllättynyt kuinka vaiherikkaan ja mielenkiintoisen elämän Michelle on myös itse elänyt erillään Barackin politiikasta, ja joka kerrankin nostettiin parrasvaloihin hänen miehensä tarinan ohi. Pakko nostaa hattua tälle vahvalle naiselle.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa -kirjablogi, Leena Lumi, Lumiomena, Amman lukuhetki, Kaisa Reetta T, Kirjat kertovat, Lintusen kirjablogi, Kirjojen kuisketta, Kirjoihin kadonnut, Ruusun nimi,  Luettua elämää, Kirjakaapin avain, Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus ja Kirjarouvan elämää