Kangastus 38 - Kjell Westö

Kirjan nimi: Kangastus 38 (Hägring 38)
Kirjailija: Kjell Westö, suomentanut Liisa Ryömä
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 330
Mistä: Joululahja

Musiikkia, elokuvia, kävelyitä rantapenkereillä, romantiikkaa, muistoja, salaisuuksia, onnea ja tuskan kyyneliä. Tämä on Helsinki vuotena 1938. Thune, ystävien kesken Klabben, on entinen diplomaatti, joka on perustanut pienen yhdenmiehen asianajajatoimiston. Juoksevien asioiden hoitajaksi hän palkkaa avukseen säntillisen ja tarkan rouva Wiikin. Jo heti ensimetreiltä lähtien on selvää, että  Milja Matilda Wiikin pidättyväisen kuoren alla on jotakin, mitä hän ei halua saattaa muiden tietoisuuteen. Salaisuus, joka piinaa häntä. Eräänä päivä hän kuulee tuon äänen menneisyydestä, ja muistot vyöryävät hyökyaallon lailla hänen mieleensä. Eikä mitään ole enää tehtävissä.

'' Keskiviikkokerho oli Thunen ryyppyseurue joka kokoontui jonkun jäsenen luona joka kuukauden kolmantena keskiviikkona, juuri tämän enempää Matilda ei kerhosta tiennyt. ''
s. 14

Kirjan juoni punoutui tiiviisti Thunen keskiviikkokerhon ympärille. Nuorukaisina Thune, psykiatri Lindmark, lehtimies Röman sekä mieleltään helposti järkkyvä juutalainen Jary perustivat muutaman muun kanssa keskiviikkokerhon. Ajan saatossa osa on lähtenyt ja tilalle tullut konservatiilit lääkäri Arelius sekä liikemies Grönroos. Tämä jo nyt keski-ikäisten ruotsinsuomalaisten miesten pitämä kerho on muutakin kuin vain ryyppyseurue. Näissä kokouksissa he pääsevät vapaasti keskustelemaan politiikasta ja puimaan Euroopan tilannetta. Oikeastaan keskiviikkokerhon kautta Kangastus 38 laajensi käsittelyaluettaan Suomesta muuhun Eurooppaan jossa tilanne oli hyvin kriittinen natsien valloitusten ja hallinnan seurauksena.

'' Hän haki huoneestaan yhden lehdistä - torstain numeron, jossa oli Guido Römanin selostus ja Stadionin kisojen tulokset - ja ojensi lehden. Urheilusivu oli avattuma ja hän nosti esiin sen alemman puoliskon, jossa oli kuva Marttisesta, Ruikusta, Tallbergistä ja Salomon Jarysta kurottamassa kohti maalinauhaa.
   Sanokaapas rouva Wiik, Thune kysyi, kuka näistä miehistä on juoksun voittaja?
   [- - ] rouva Wiik jatkoi kepeään sävyyn osoittaen kuvaa: Näkeehän sen kuka voittaa. Tämä mies lähinnä kameraa. Hän pääsee jo maaliin, ja muut ovat jonkin verran jäljessä.
   Niin, Thune sanoi, niinhän sitä luulisi!
   Hän kuuli äänensävynsä kummallisuuden, sen että kuulosti vihaiselta ja voitonriemuiselta samalla kertaa. Niinpä hän yritti hillitä itsensä kun lisäsi:
   Mutta virallisten tulosten mukaan hän oli vasta neljäs. Sisäradan mies voitti. ''
s. 122-123

Kyllähän se maailman poliittinen tilanne näkyi Suomen kuvassa muuallakin kuin vain Keskiviikkokerhon puheissa. Tietysti Suomessakin oli natseilla ja fasistisilla diktaattoreilla omat kannattajansa, mutta yllättävän juutalaisvastaista oli myös täällä. Samanlainen tapaus kuin tuo Jaryn veljenpojalle sattunut urheilukisa tulosten väärentäminen, on myös oikeasti tapahtunut Suomessa, ja siitä uutisoitiin jonkin aikaa sitten. Muutenkin Kangastus 38 avarsi käsitystäni Suomen historiasta ja niistä kauheuksista, jotka ovat jättäneet sisällissodan kaunat. Kyllähän niistä nopeasti mainitaan historian kursseilla, mutta vasta nämä romaanin takaumat konkretisoivat sen.

Westön kieli on hyvin soljuvaa ja tilannetajuista. Kesäpäivä saarella on kuvattu hitaasti ja rauhallisesti kuin hiljalleen liplattavat aallot, kun taas järkyttävämmät asiat luotu lyhyillä ja kovilla lauseilla. Minulta meni hetki tottua Westöön tyyliin kirjoittaa, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että hän on eittämättä erittäin lahjakas kirjailija. Ymmärräm hyvin miksi tämä romaani oli päässyt Finlandia ehdokkaaksi. Westöö tuntui leikittelevän hiukan ennakkoluuloilla, ja lopulta hahmot kuoriutuivatkin esiin hyvin monitahoisina ja erilaisina kuin olisin aluksi odottanut. Erityisesti Matildan hahmo oli hyvin koskettava. Hänessä oli niin monta eri puolta: riehakas ja hallitsematon Milja, tavallinen elokuvista pitävä Matilda sekä tarkka ja asiallinen rouva Wiik.

'' Milloin ihminen oli itsensä kaltainen, milloin hän toteutti oikeaa luontoansa? ''
s. 42

Kangastus 38 on hieno romaani, joka on ansainnut kiitoksensa. Koin kuitenkin pienoisen pettymyksen, koska niin useat tahot olivat kehuneet tätä lähes täydellisenä kirjana. Kyllä se aika lähelle pääseekin, mutta ei täysin. Tämä teos on ennen kaikkea ajankuva murrosvaiheesta, jolloin maailmanpyörät jo pyörivät ja muutos jo kohta kolkuttelee ovella. Ei keitenkaan aivan vielä. Tässä on myös traaginen puoli, joka laittaa ajattelemaan oikeaa ja väärää sekä erityisesti oikeutusta.


Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Elina/Luettua elämää, Kirsin kirjanurkka, Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Kaisa/Kannesta kanteen, Lukuneuvoja, Liisa/Luetut, lukemattomat, Niina T./Yöpöydän kirjat, Bleue/Kirjapolkuni, Annelin kirjoissa, Katri/La petite lectrice ja Paula/Kirjan pauloissa

Talous ja utopia - Sixten Korkman

Kirjan nimi: Talous ja utopia
Kirjailija: Sixten Korkman
Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2012/2013
Sivumäärä: 264
Mistä: Joululahja

'' Kirjan tavoittelema kohderyhmä on tietenkin ikään katsomatta jokainen suomalainen, joka haluaa lisätä ymmärrystään talouden ja politiikan keskeisitä kysymyksistä. Talous on aiheena joskus mutkikas ja vaikean tuntuinen. Talous kuitenkin vaikuttaa monella tapaa jokapäiväiseen elämäämme. Lisäksi talouspolitiikka on lähes jatkuvasti julkisen keskustelun polttopisteessä ja poliittisten kiistojen kohteena. Talousongelmat ovat kiinnostavia ja tärkeitä. ''
s. 9 [Esipuhe]

Korkmanin teos on opettavainen pikakatsaus talouden ja yhteiskunnan rakennepalasiin. Taloudessa ja utopiassa käsitellään suhdanteita ja eri talouspoliitikkoja, talouskasvun syitä, markkinoiden ja valtion suhdetta, hyvän yhteiskunnan peruspilareita, hyvinvointivaltiota sekä EU:ta ja EMU:a. Erityisesti mieleeni jäi raha- ja finanssipolitiikkojen roolit eri tilanteissa ja talouspoliittisissä näkemyksissä. Kirjassa sivutaan myös Suomen 90-luvun lamaa ja nykyistä finanssikriisiä ja niihin johtaneita syitä sekä tulevaisuuden näkymiä.

'' Varttunein lapsenlapseni Elsa on pian lukiolainen. Hän on kiinnostunut yhteiskunnasta ja sitä parantavasta politiikasta. Kansantalous ja talouspolitiikka näyttävät silti kuuluvan kategoriaan EVVK (ei voisi vähemmän kiinnostaa). Tämä on valitettavaa, sillä taloudelliset kysymykset ovat keskeisiä yhteiskunnan ongelmien ymmärtämisessä. Isoisänä ja ekonomistina olen katsonut aiheelliseksi koota yksiin kansiin näkemykseni kansantaloudesta sekä talouspolitiikan ongelmista ja keinoista. Tämän kirjan toivon lastenlapseni lukevan yhteiskunnallisen kiinnosyuksen herätessä.''
s. 9 [Esipuhe]

Ilmeisesti akateemisissä piireissä ´lukiolaiselle kirjoittaminen´ on vain asian esittämistä selvästi, koska kyllä tässä teoksessä asiaa riitti paljon syvemmälle kuin lukion oppimäärään. Monimutkaisten talousasioiden selittämisessä ihmisystävällisesti ja -tajuisesti, hyödyntäen myös lukuisia kaavioita ja tulkintoja, Korkman on onnistunut erinomaisesti. Tietysti lukemaansa piti keskittyä ja se oli paikoin hyvinkin hidasta, mikä toisaalta johtui lukutyylistäni: luettuani pari riviä pysähdyin aina järkeilemään asiat omassapäässä, jotta ne legopalikat menisivät sielläkin järjestykseen.

Ylipäätänsä Talous ja utopia on talouskirjaksi suhteellisen helppoa luettavaa, ja siitä sai paljon irti ajatellessa kunnolla mukana mitä luki. Asiat esitellään järkevästi ja järjestelmällisesti. Mielestäni Talous ja utopia ei missään nimessä ole vain lukiolaisille suunnattu, vaan kaikille joita kiinnostaa ymmärtää talouttamme ja yhteiskuntaamme perusteita. Onneksi yhteiskuntaopin opettajani suositteli tätä kirjaa. Siitä todella saa sitä jotakin ekstraa ja innostusta oppia lisää. Tämä vain vahvisti tunnettani, että lukion jälkeen jatkaisin kauppikseen.

Tarkempaa analyysia kirjan sisällöstä voi lukea vaikkapa Sininen zeppeliinin tai Historia jatkuu... blogeista.

2013 lukukokemukset

 

 



Nyt on taas vuosi kääntynyt toiseen ja aika kerrata, mitä tulikaan tehtyä. Mukavaa on ollut huomata, että lukijoiden, seuraajien ja kommenttien maarä on kasvanut. Kiva että raapusteluni ja kohta puolitoistavuotias blogini jaksavat kiinnostaa. Kiitokset kaikille <3

Luetut
Sain luettua viime vuonna vaivaiset 34 kirjaa. Se on (taas) kolmenkymmenen kirjan pudotus edelliseen vuoteen. Tässä sen taas huomaa, että kiirettä on ollut. Toisaalta jos laskisin tähän mukaan lukiokirjallisuuden näyttäisi tuo luku aika eriltä. Sen jälkeen kun on tehnyt pitkän koulupäivän ja läksyjä kahdeksaan illalla, eivät silmäni yksinkertaisesti enää jaksa lukea lisää. Bussimatkat (20 min suunta) ovatkin usein olleet ainoat lukuhetkeni. Myös 6 viikon kesävaihto Coloradoon verotti lukemisiani, koska koko ajan oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kuitenkin nuo 34 kirjaa ovat olleet suht laadukkaita paria poikkeusta lukuunottamatta. Olen siis ihan tyytyväinen. Keskimäärin luin siis kolme kirjaa kuukaudessa ja yhden kirjan lukemiseen kului 9 päivää.

Kielet
Luen suurimman osan kirjoista suomeksi, ja tänäkin vuonna niitä tuli luettua 29. Englanniksi luin 5 kirjaa eli noin 15%. Määrä on laskenut edellisvuodesta, mutta prosenttiosuudet ovat pysyneet aika samoina. Olen aina rakastanut lukemista, ja se on suuri intohimoni, mutta olen enemänkin matemaattisesti- kuin kielellisestilahjakas. Englannin lisäksi olen opiskellut ruotsia (B-kieli) ja espanjaa, mutta näillä kielillä lukeminen on kyllä aivan mahdottomuus.

Sivut
2013 vuonna luin yhteensä 14 072 sivua mikä tarkoittaa keskimäärin 414 sivua kirjaa kohden. Vaikka luinkin vähemmän kuin edellisvuosina, olen lukenut keskimäärin hiukan paksumpia kirjoja. Suunta on siis oikea, koska pidän pitemmistä kirjoista, joissa henkilöhahmoilla on aikaa kehittyä.

Kirjailijoiden sukupuoli
Kirjailijoiden sukupuolijakauma on tasoittunut. Luin 18 nais- ja 16 mieskirjailijan teosta. Vielä vähän aikaa sitten luin selvästi enemmän naisten kirjoittamia romaaneja. Tosin tämä voi myös selittyä kirjamakuni kehittymisellä. Koska aikaa on rajallisesti, en ehdi lukea välipalakirjoina hömppää niin paljon.

Kotimainen vs ulkomainen
Poskilleni kohoaa aina syvä puna, kun puheeksi tulee suomalainen kirjallisuus. Luen sitä aivan liian vähän, enkä usein muutenkaan lue kauheasti uutuuksia, ja silloinkin kun luen en tartu kotimaiseen. Kiitokset muille kirjabloggaajille, jotka ovat sivistäneet arviollaan tietämystäni kotimaisesta kirjallisuudesta. Kuitenkin sain luettu 5 kotimaista kirjaa mikä vastaa noin 15% lukemisistani. Luultavasti osa syynä tähän on yksinkertaisesti se, että viihdyn parhaiten kirjojen seurassa jotka ovat historiallisia ja/tai sijoittuvat toiseen kulttuurin piiriin.

Kirjojen alkuperä
Olen aikamoinen kirjahamsteri. Tälläkin hetkellä hyllyssäni on 77 lukematonta opusta. Puolustukseksi sanottakoon, että nämä ovat kerääntyneet useampana vuotena ja ostan suurimman osan kirjoista alesta tai kirjaston poistomyynniestä / ota tai jätä -hyllystä. Kaikki ovat myös tietoisia intohimostani kirjoihin, joten lahjapakkauksista löytyykin sellainen useimmiten. 2013 vuonna 23 kirjaa tuli omasta hyllystäni, 8 oli lainassa joltakin perheenjäseneltä tai tutulta ja vain 3 oli kirjaston lainakirjoja. Aika hassua, että nuorempana tunnuin melkein asuvan kirjastossa. Toisaalta minulla on (ilmeisesti ikuisuusprojektina) saada luetuksi nuo oman hyllyn kirjat, joten luultavasti tämäkin vuosi menee enimmäkseen oman hyllyn kirjojen parissa.

Haasteet
Jatkoin tänäkin vuonna Lue oman hyllyn kirjat -haastetta, johon luin kymmenen kirjaa. Tässä haasteessa ovat siis mukana kaikki ennen 10.8.2012 hankkimani silloin lukemattomat kirjat. Vähän voisi vauhtia vielä kiristää, mutta oikeastaan olen tyytyväinen, kunhan saan ylipäätänsä luetuksi oman hyllyn kirjojani olivat ne sitten uudempia tai vanhempia.
1800-luku -haasteen kanssa oli käydä vähän hassusti. Sain kuitenkin luettua neljä kirjaa eli sain paronittaren arvon. Tavoitteena oli varakreivitär, mutta kaikkea ei voi saada. Huomasin kuitenkin ilokseni, että rakastan 1800-luvun kirjallisuutta. Sen klassikot lumosivat minut täysin ja puolet pääsivätkin vuoden top viitoseen. Aion ehdottomasti jatkossa lukea näitä ilman haastettakin.

Vuoden 2013 TOP 5
- Täällä Pohjantähden alla osa 1, Väinö Linna
- Ylpeys ja ennakkoluulo, Jane Austen
- Monte-Criston kreivi, Alexandre Dumas
- Hotelli Panama, Jamie Ford
- Teemestarin kirja, Emmi Itäranta

Kilpailu top viitoseen oli yllättävänä kova, vaikka luettujen määrä olikin suhteellisen pieni. Listalta jäivät juuri ja juuri mm. Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Fatiman käsi. Ilokseni sain huomata, että peräti kaksi kotimaista teosta ja kolme klassikkoa päätyi listalle. Tästä on hyvä jatkaa.

Odotukset vuodelle 2014
Nyt on myös hyvä hiukan spekuloida tätä vuotta. Ainakin näin alustavasti näyttää, että aika lukemiselle tulee vain vähentymään. Kirjoitan kolme ainetta ylppäreissä ensi syksynä, joten kesästä tulee aika tiukka. Yksi näistä syksyn aineista on englanti, joten koitan saada luettua erityisesti kesällä paljon englanniksi. Odotan siis tältä vuodelta noin saman verran (tai hiukan vähemmän) luettuja kirjoja, mutta hyvää laatua. Kiitos vielä kerran kaikille lukijoilleni.

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Täällä Pohjantähden alla, osa 1 - Väinö Linna

Kirjan nimi:Täällä Pohjantähden alla 1
Kirjailija: Väinö Linna
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1959/2011
Sivumäärä: 460
Mistä: Kirjastosta lainassa kurssityötä varten

'' Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi. ''
s. 7

Täällä Pohjantähden alla, osa 1 on kuvaus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun elämästä Suomen maaseudulla. Aivan alussa oli vain Koskelan Jussi, jonka haaveena oli saada torppa ja muokata suosta viljelysmaata. Pappilan maat mahdollistavat tämän ja pian alkaa karvas ottelu Jussin jaksamisen ja maan voimien välillä. Pienellä avustuksella saituudestaan tunnettu eristäytynyt Jussi saa pirtin pystyyn ja suon kuivatettua. Toive rauhallisesta loppuelämästä torppaansa hoidellen ei kuiteenkaan ole mahdollinen. Täysin pappilan armoilla olevaa Jussia kalvaa jatkuva pelko sopimuksen muuttamisesta tai jopa häädöstä.

Jussi saa vaimonsa Alman kanssa kolme poikaa: Akselin, Aleksin ja Akustin. Ajan kuluessa Akselista kasvaa voimakas, mutta katkeroitunut nuorukainen, joka ei suostu jäämään vain sivustakatsojaksi seuraamaan torpparien sortoa. Räätäli Halme innostuu sosialismista, ja kiinnostus kyseistä aatetta kohtaan kasvaa kylässä. Erityisesti lupaukset uudesta maanlaista, jonka seurauksena torpparit saisivat omat maansa, houkuttelee ihmisiä, ja myös Akselista tulee sosialismin vankka kannattaja.

'' - Kuinka kumman tavalla ny lakkoillaan? Lakkoillaan keisaria vastaan ja lakkoillaan tehtaanherroja vastaan. Jos lakkoillaan keisaria vastaan, niin mitä tehtaissa lakkoillaan? Ei tehtaat keisarin ole. Ja jos lakkoillaan tehtaanherroja vastaan, niin mitä se merkitsee? Ei tehtaaherrat ole keisareita.
- Herrat lakkoilee keisaria vastaan ja työmiehet tehtaanherroja vastaan. Ovat vaan sattuneet samaan aikaan.
Se oli Oton lause ja tarkoituksellisen kuuluvalla äänellä lausuttu.
Kirkkoherra katsoi asialliseksi vastata siihen:
- Ei, kyllä lakon päämäärät ovat yhteiset ja kansalliset. Se suuntautuu sortovaltaa vastaan.
- On vaan sitä sortajaa niin monenlaista. ''
s. 242

Huh huh, mitä tulikaan luettua 2013 vuoden viimeisenä kirjana. Täällä Pohjantähden alla , osa 1 kosketti ja ravisteli syvältä. Tietysti historiankirjoista olen lukenut torpparien kohtelusta, mutta vasta tämä todella konkretidoi sen. Hehän olivat täysin herransa mielivallan alaisia. Käytännössä kaikesta voitiin heivata, myös jos ei naama miellytä. Sopimuksien ehdot olivat niin suurpiirteiset, että edes kaikkensa tehnyt Jussi ei säästynyt tältä sorrolta. Mielivallan lisäksi torpparit joutuivat tekemään taksvärkkiä vuokraksi ja sen lisäksi ´vapaaehtoisia´ palkallisia työpäiviä aina kiiresesonkeina. Aivan järjettömän pitkiä työpäiviä heidän tulikin tehdä, kun ensin raskaan työpäivän jälkeen piti vielä yömyöhällä omatkin pellot hoitaa. Ja Suomessa ei muka ole ollut maaorjuutta...

Täällä Pohjantähden alla, osa 1 on ajankuva, ja näin ollen siinä oli paljon aivan normaalia elämää iloineneen ja suruineen. Koskelan perheen lisäksi kirjassa oli paljon muitakin tärkeitä henkilöhahmoja, ja niin sorretut kuin sortajat saivat puheenvuoron. Erityisen voimakkaan vaikutuksen minuun tekivät Koskelan Akseli, Kivivuoren Otto sekä uusi kirkkoherra. He jäivät kaikista eniten mieleeni niin hyvässä kuin pahassa.

Otto oli samaa sukupolvea Jussin kanssa, ja Akselin kummisetä. Hän oli aika supliikkiveikko, jonka puheenlahjoista oli paljon hyötyä, mutta sai toisaalta hänet aina silloin tällöin ongelmiinkin. Otto oli myös torppari, mutta keskittyi enemmän muurarin töihin. Tärkeintä oli kuitenkin se, että hänellä oli kyky saada muut toimimaan. Kuitenkin hänen vaimoaan Annaa kävi paikoin sääliksi. Karski Otto ei aina ollut se paras mahdollinen aiviomies ja lastenkasvattaja. Uusi kirkkoherra puolestaan edustaa hiukan tietämätöntä sortajaa. Hän ei itse paljonkaan ymmärtänyt torpparikysymyksista tai maaseudun käytännöistä yleensä, ja hän pelkäsikin kuollakseen nolaavansa itsensä täysin. Heikkotahtoisena miehenä hän oli täysin vaimonsa tossun allan. Vaimon, joka haluaisi elää kuin hienossa kartanossa, mutta jonka elämäntyylin kattamiseen pappila tarvitsee jatkuvasti lisää varoja, joita sillä ei ole.

Täällä Pohjantähden alla, osa 1 on yksinkertaisesti upea kirja. Siinä on nokkeluutta, iloja ja suruja. Siinä ihmisten persoonat pääsevät esiin ja ne kasvavat ja kehittyvät kirjan kuluessa. Murteella kirjoittaminen ei kerrankin häirinnyt ollenkaan, vaan loi kirjaan omanlaisensa tunnelman. Tämä on todella vaikuttava romaani, joka tuo esiin erityisesti torpparien elämää vuosisatojen murroksessa. Vau! Enpä olisi uskonut, että vuoden viimeinen kirja, saattaisi olla myös paras. Tulevaisuudessa aion ajan kanssa lukea koko triologian.

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Sallan lukupäiväkirja, 100 kirjaa, Luen, mutta en kirjoita, Lukupäiväkirja, Eniten minua kiinnostaa tie ja Morren maailma

Linnunaivot - Johanna Sinisalo

Kirjan nimi: Linnunaivot
Kirjailija: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 331
Mistä: Alelöytö

Lapin baarissa sattumalta toisensa kohtaavat freelancer baarimikko Jyrki ja PR-toimiston työntekijä Heidi. Muutaman mutkan kautta he päätyvät veltamaan maapallon toiselle puolelle - yhdessä. Lukuisan sunnuntaikävelytasoisen ´vaelluksen´jälkeen Jyrki löytää Tasmanian rannikkoa myötäilevän vain äärimmäisen kokeneille vaeltajille tarkoitetun reitin, jossa päästään kunnolla luonnonhelmaan ja -armoille. Kokemattomalle vaeltaja Heidille tämä matka on erityisen raskas, ja tunnelma rupeaa uhkaavasti kiristymään, kun vastassa on vain toisensa ja luonto.

'' Reitti on aluksi silkkaa maitovellia. Pitkospuuta ja porrasta, hyvä kun puunjuuri osuu eteen kerran kilometrillä. Tiedän alun olevan harhaa. Legi Cocle Creekiltä Lion Rockin leiripaikalle on rakennettu sunnuntaikävelijöille. Ohittelemme tavallisissa arkiasuissa ja kävelykengissä hitaasti askeltavia eläkeläispareja ja lomailevia lapsiperheitä. Joku työntää kersaansa jopa rattaissa, mikä saa minut melkein vetämään paperipussin päähän. Sitähän voisi vahingossa joutua vaikka samaan valokuvaan. ''
s. 15

Jyrkistä päällimmäiseksi jäi mieleen hänen kyltymätön halunsa päästä lähemmäs ihmisenpilaamatonta neitseellistä luontoa. Hän oli hyvin tarkka, laski mm. grammalleen ruokien määrän, mutta hän ei voinut sietää turistirysiä ja ihmisistä valtoimenaan olevia vaellusreittejä. Hän halusi päästä koettelemaan rajojaan ja Heidin tietämättömyys ja kokemattomuus ärsytti häntä. Jyrkin asenteista voi kertoa myös se, että hän puhui Heidistä aina vain sanomalla se - ei koskaan nimellä. Hämmentävää ajatella, miten näin jörö ihminen oli päätynyt Suomessa kierteleväksi baarimikoksi. Luulisi että siinä pitäisi pitää ihmisestä ja olla hyvin sosiaalinen.

Kertojina vuorottelivat päähenkilöt Jyrki ja Heidi, ja aina välillä oli otteita Joseph Conradin Pimeyden sydänmestä, papukaija infoa sekä ilmeisesti Heidin veljen tekemistä kolttosista. Vaikka heidi kertoikin puolet tapahtumista, en saanut hänestä oikein mitään otetta. Tietysti ensimmäiselle vaellukselleen lähtevä vaikuttaa hiukan tyhmältä ja haluaa suklaakeksejä matkaevääksi. Entä sitten? Ennemmin minua ihmetyttää kuinka hyvin noin pitkä ja rankka vaellus kumminkin sujui.

'' Enkä minä voinut olla ajattelematta sitä, kuinka samalla tavalla pohjoisessa kuume nousee, lumirajat vetäytyvät, jäätiköt sulavat. Talvien lämmetessä elinkeinot pakenevat.
Lappia raiskataan nyt kuin Australiaa ennen. Jättihotelleja, yhä uusia laskettelurinteitä, kauppakeskuksia, kylpylöitä. Tulkaa tänne, koskemattomaan luontoon!
Kaikki ajattelu on hukassa. Hullussa Porossa oli joka päivä vieraille järkälemäisiä buffet-aterioita. Suurin osa ruuasta oli rekan tai lentokoneen tuomaa. Joka päivä syömättä jäänyt ruoka - ja sitä oli paljon - päätyi sekajätteeseen. Sitä kauhottiin vadeilta ja kulhoista ja pöytään jätetyiltä lautasilta mustiin muovisäkkeihin, kiloittain, tonneittain.
Nyt se kaikki tuuttaa jossain metaania. ''
s. 178

Linnunaivoissa pohditaan paljon luonnon ja ihmisen suhdetta - useimmiten ei niin hyvässä valossa. Ihmisillä on hyvin suuri tarve päästä luontoon ja olla osa sitä. Sitä varten koskematon luonto myy. Kuitenkin turistien saapuessa myös kaikki palvelut, ja ennen kaikkea jätteet saapuvat. Pian puhdas luonto on ihmisten turmelema ja roskaama. Herkät biodiversiteetit kärsivät ja kohta täytyy taas etsiä uusia kohteita, joissa kokea todellinen luonto. Kirjassa viitattiin myös ölhyonnettomuuteen, jonka lopputuloksena öljy-yhtiön imago oikeastaan vain parani hyvän PR:n ansiosta. Se kuulostaa niin järkyttävältä, mutta hyvin todelliselta.

Linnunaivot ei ole kielellisesti mitenkään erityinen, ja juonikin enemmän hämmensi kuin sävähdytti. Luonnontilan pohdinnat kuitenkin saivat minut miettimään ja se onkin syy, miksi luen Sinisaloa ylipäätäänsä. Ärsyynnyin kun kirjan lopetettuani päällimäinen fiilikseni oli, että olinko tajunnut oikeastaan mitään. Matto totaallisesti vedettiin lukijan alta ja jäin miettimään kuumeisesti, mitä minulta oli mennyt ohi, mitä oli sanottu rivien välissä. En siedä kirjoja, jotka on valmiiksi pureskeltuja, mutta kyllä siinä, jokin logiikka pitäisi olla. Myös ajassa hyppely eri vaellusten välillä sekoitti. En oikein pysynyt perässä oltiinko nyt Tasmanian vaelluksella vai aiemmilla reiteillä. Olen oikeastaan vain hämmentynyt tästä kirjasta. Vaelluskuvaukset loivat kuitenkin positiivisia muistoja viime kesän vaelluksilleni Kalliovuorilla. Voi niitä maisemia.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Kirjanurkkaus, Amman lukuhetki, Kuuttaren lukupäiväkirja, Jum-Jum/Sanojen jano, Ilse/Juuri tällaista, Mimun kirjat, Tessa/Aamuvirkku yksisarvinen, Booking it some more ja Kirjattelua

Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni taas vaihteeksi. Tilanne on 17/65

Kaksi kaupunkia - Charles Dickens

Kirjan nimi: Kaksi kaupunkia (A Tale of Two Cities)
Kirjailija: Charles Dickens, suomentanut Helka Verho
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1859, suomennos 1957
Sivumäärä: 347
Mistä: Lainassa isältä

'' Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden aikaa, se oli hulluuden aikaa, se oli toivon kevättä ja epätoivon talvea, ihmisillä oli edessään kaikki eikä mitään, oltiin menossa suoraan päätä taivaaseen ja toisaalta aivan päinvastaiseen suuntaan [- -] ''
s. 5

Lontoo ja Pariisi. Pariisi ja Lontoo. Kaksi monarkististen valtioiden pääkaupunkia. Kaksi eri kohtaloa. Sorrettujen verenhimoa, kurjien vallankumous. Viattomia teljetään vankiloihin ja tuomitaan mielivaltaisesti. Villiintynyt kansa käy sortoa vastaan. Giljotiini saa laulaa. Veri virtaa kaduilla. Ahneet koronkiskuri aateliset saavat tuntea nahoissaan välinpitämättömyytensä kansaa kohtaan. Armoa ei anneta. Giljotiinilla on töitä.

Kaikki alkaa 1775, kun asiallinen ja täysin työlleen omistautunut pankkiiri herra Lorry matkustaa säätä ja maantierosvoja uhmaten Lontoosta Pariisiin. Siellä hän on tapaava nuoren ja kauniin neiti Manetten, jonka kuolleeksi luultu isä on löytynyt. Tohtori Manette oli ollut lukittuna vankilaan kahdeksaksitoista vuodeksi ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Tämä mieleltään järkkynyt tohtori on omistautunut kenkien valmistukselle, tuntematta edes omaa nimeään. Hänen ainoa todellisuutensa on pimeä selli pohjoistornissa. Viinikauppias Defargen avustuksella he saavat kuitenkin siirrettyä Manetten Lontooseen, hellän ja huolehtivaisen tyttärensä Lucien huostaan. Tohtori Manette rupeaa voimaan hiukan paremmin Lucien rakkauden lämmössä ja Luciekin löytää itselleen meiheksi Charles Darnayn. Darnay on Lontooseen muuttanut entinen ranskalinen markiisi, joka tulee tahtomattaan vedetyksi mukaan Ranskan vallankumouksen verilöylyyn.

'' Niin omituisen synkiltä näyttivät nämä hienot tavat vankilan kurjuuden keskellä ja ihmiset tuntuivat niin aavemaisilta, että Charles Darnay luuli seisovansa kuolleitten joukossa. Pelkkiä haamuja! Kauneuden haamu, komeuden haamu, hienouden haamu, ylpeyden haamu, kevytmielisyyden haamu, sukkeluuden haamu, nuoruuden haamu, vanhuuden haamu ja kaikki nämä odottivat lähtöä täältä autiolta rannalta tai katsoivat häneen silmillä, jotka se kuolema oli muuttanut, joka heissä oli tapahtunut näiden seinien sisällä. ''
s. 232-233

Dickens tuo mestarillisesti henkilöt näyttämölle. Yhden luvun sivuhenkilö onkin seuraavassa pääosassa ja toisin päin. Näin jokainen henkilö tuli tutuksi ja ennen kaikkea nähdyksi itsensä ja muitten silmin. Romaanin alkupää oli enimmäkseen henkilöiden esittelyä ennen pamausta. Lopussa hulluus ja verenhimo valtasivat kirjansivut, eikä kukaan tai mikään pystynyt pysymään siitä erossa. Tiukan paikan tullen ihmisten todelliset luonteet tulivat esiin: kenen toimintaa ohjasi syyllisyys ja keitten kostonhalu. Varmaa on vain se, että kaupunki saa uuden pinnoitteen katsomatta ikää tai sukupuolta.

Dickens on tarkka ihmisluonnon kuvaaja. Erityisesti kaksi henkilöä saivat kyyneleet kihoamaan silmiini kirjan loppupuolella: tohtori Manette ja Sydney Carton. Tohtori manetteen olivat kärsimykset jättäneet syvät jäljet, eikä koskaan voinut tietää milloin hän seuraavan kerran syöksyisi unohduksen aallokkon tekemään kenkiä. Tämä sympaattinen mies oli oikeudenmukainen ja anteeksiantavainen, mutta ennen kaikkea valmis puolustamaan perhettään rohkeasti ja pelottomasti. Hänestä ilmeni jatkuvasti uusia puolia, ja varsinkin lopussa hän kosketti  minua syvästi, kuten Sydney Carton.

Herra Carton on muitten silmissä aika pitkälti tumpelo, tyhjäntoimittaja ja tylsää seuraa. Kuitenkin tämä heikon, käytännössä olemattoman, itsetunnon omaava kunninhimoton mies valmisteli asianajaja Stryverin oikeuskäsittelyt tämän ottaessa niistä kaiken edun. Cartonkin rakastuu hurmaavaan Lucieen, ollen valmis uhraamaan oman onnensa Lucien onnen tieltä. Sydney Carton on niin monisävyinen hahmo, että olisin kaivannut häntä enemmänkin kirjan sivuille. Heikko ja hyväsydäminen kaunokainen Lucie oli siellä vähän liiankin kanssa. Tiedän Dickensin osaavan luoda vahvoja ja monitahoisia naishahmoja kuten neiti Pross, joka hyvin pienestä roolista huolimatta ehti sisältää niin hömelön vanhan rouvan kuin taistelevan naarasleijonan. En siis ymmärrä, miksi päähenkilönaisen pitää olla täysin rakastamilleen miehille elämänsä omistanut heikko Lucie.

Dickensin kieli on todella nautittavaa luettavaa. Ei siinä voinut kuin hengähtää ihastuksestä, kun Dickens kuvailee tapahtumia niin tarkasti havainnoiden. Kuitenkin jotakin jäi puuttumaan. En tiedä onko syy juuri helpplukuisessa ja kauniissa kielessä vai missä, mutta en päässyt oikein mukaan kirjan synkkään ja traagiseen tunnelmaan. En voinut välttyä vertailemasta tätä Victor Hugon Kurjiin, jossa köyhien sorto ja kurjuus tulivat täysin eri tavalla iholle. Oikeastaan sain otteen tunnelmasta ja henkilöistä vasta viimeisen kuudenkymmenen sivun ajalla. Silloin tarina todella kosketti ja järkytti. Olisipa Kaksi kaupunkia voinut sykähdyttää koko ajan niin kuin lopussa.

''  >> Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus tai kuolema! << ''
s. 253

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Anna J/ Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Raisa/Kirjaurakka, Maria/Aakkosellinen hakemisto ja Nuharupi sekä Sheferijm

1800-luku -haaste päätyi tämän kirjan ansiosta tulokseen 4 eli sain juuri ja juuri itselleni paronittaren arvonimen =)

Brida - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Brida
Kirjailija: Paulo Coelho, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 1990, suomennos 2008
Sivumäärä: 272
Mistä: Lahja siskolta

Brida on noin kaksikymppinen nuorinainen, joka on aina uskonut johonkin yliluonnolliseen. 80-luvun Irlannissa Brida etsii käsiinsä metsään erakoituneen tietäjän, jonka hän haluaa opettavan hänelle magiaa. Magiassa on kuitenkin kaksi päälinjaa: auringon- ja kuunperinne. Tietäjä on auringonperinteen opastaja, mutta Bridan kohtalo on kuunperinteessä. Pienellä avustuksella Brida löytää opettajakseen Wiccan, joka vie hänet kuunperinteen rituaaleihin, opettaa hänet tanssimaan maailmansielun kanssa ja ylittämään näkyvän ja näkymättömän välisen sillan.

'' ´´[ - -] Meidän vastuullamme on koko maailma, koska me emme tiedä missä ne toiset puoliskot, jotka me olemme aikojen alusta olleet, parhaillaan ovat. Jos he voivat hyvin, mekin olemme onnellisia; jos he voivat huonosti, myös me tunnemme osan heidän tuskastaan, vaikka tiedostamattomasti. Mutta ennen kaikkea meidän on huolehdittava siitä, että kohtaamme edes kerran jokaisen elämämme aikana uudestaan sen toisen puoliskon, joka aivan varmasti tulee tiellämme vastaan. Kohtaamisen ei tarvitse kestää kuin pienen hetken, koska tuohon hetkeen mahtuu niin suuri määrä rakkautta, että siinä on riittämiin päiviemme loppuun saakka.´´ ''
s. 46-47

Mitä Coelhon kirjat olisvatkaan ilman elämänviisauksia. Tässä romaanissa nostettiin esiin erityisesti todellisen rakkauden tuoma elämäntarkoitus. Kuinka me emme voi olla kokonaisia ilman toista puoliskoamme, jonka etsimiseen kulutamme ehkä jopa koko eliniän. Coelho antaa myös neuvoja miten tämän tosirakkauden tunnistaa: silmien loisteesta tai mikäli hallitsee kuunperinteen niin vasemman olkapään yllä olevasta valkoisesta pisteestä. Toinen tärkeä opetus oli että elämä tulisi elää heittäytyen eikä peläten ja vatvoen epävarmasti eri vaihtoehtojen välillä. Kaikkien pitää valita oma tiensä jota seurata ja sukeltaa siihen täysillä mukaan.

Alussa minua vähän ärsytti se, että Coelho kertoo tämän perustuvan rakkaan ystävänsä tositapahtumiin. Uskoni ei vaan riitä mystiikkaan ja magiaan. Onneksi unohdin tämän huomautuksen aika nopesti, jolloin pystyin lukemaan romaanin enemmänkin maagisena satuna kuin totena. Näin ollen Brida oli varsin viihdyttävä lukuromaani ja aikuistensatu, vaikka ei Coelhon parhaimmistoon ylläkkään.

Vierastin hiukan Coelhon tapaa rinnastaa jumalusko ja noitaperinteet, mutta näin jälkikäteen ajateltuna niin miksikäs ei. Molemmathan ovat uskonasioita. Oli suhteellisen mielenkiintoista lukea eri rituaaleista ja keinoista, joilla Brida ajautui syvemmälle kuunperinteeseen, mutta silti jotain jäi aika pahasti puuttumaan. En kokenut minkäänasteista valaistumista eikä tämä synnyttänyt mitään uusia ajatuksia tai näkökulmia elämään. Uskoakaseni Coelhon tavoitteena olisi kuitenkin ollut saada jonkinlainen vaikutus lukijaansa. Täytyy kumminkin antaa pisteet kirjan upealle kannelle. Olen täysin myyty sen suhteen.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Heidin kirjastokassi, Lumiomena, sateenvarjoton ja Naakku ja kirjat