Before I Go to Sleep - S.J. Watson

Kirjan nimi: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2011/2012
Sivumäärä: 372
Mistä: Ostettu kirjakaupasta

'' My name is Christine Lucas. I am forty-seven. An amnesiac. I am sitting here, in this unfamiliarbed, writing my story [- -].
Because I have no memory. According to Ben, according to the doctor I met this afternoon, tonight, as I sleep, my mind will erase everything I know today. Everything I did today. I will wake up tomorrow as I did this morning. Thinking I am still a child. Thinking I still have a whole lifetime of choice ahead of me.
And then I will find out, again, that I am wrong. My choices have already been made. Half my life is behind me. ''
s. 49-50

Christine sairastaa hyvin harvinaista tautia, jossa aina yön aikana hän menettää muistinsa päivän tapahtumista. Joka aamu hän herää vieraan miehen vierestä vieraassa huoneessa, ja joka aamu hänen miehensä Ben joutuu selittämään asioiden oikean laidan: on  tapahtunut onnettomuus jonka seurauksena Christinen aivot ovat vaurioituneet ehkä jopa pysyvästi. Benin lähdettyä töihin saa Christine omituisen puhelun mieheltä, joka väittää olevansa hänen lääkärinsä. Lääkäri jonka olemasaolosta Benillä ei ole tietoakaan. Christine saa tätä kautta tietää kirjoittavansa salaista päiväkirjaa.

'' The first page is unlined. I have written my name in black ink across its centre. Christine Lucas. It's a wonder I haven't written Private! beneath it. Or Keep out!
Something has been added. Something unexpected, terrifying. More terrifying than anything else I have seen today. There, beneath my name, in blue ink and capital letters, are three words.

DON'T TRUST BEN

There is nothing I can do but turn the page.
I begin to read my history. ''
s. 46

Romaanin toinen osa on Christinen päiväkirjamerkintöjä lukuisilta eri päiviltä. Aluksi ne sisältävät vain kertomuksia epäuskosta jota Christine tunsi hänen yrittäessä selvittää uudestaan ja uudestaan kuka on. Dr Nash soittaa Christinelle joka päivä muistuttaen tätä lukemaan ja kirjoittamaan päiväkirjaansa. Mitä pitemmälle Christine lukee tarinaansa, sitä selvemmäksi käy että kaikki ei ole kuten pitäisi. Kaikki merkinnät eivät sovi yks yhteen, ja uusia paljastuksia tulee esiin. Keneen Christine voi luottaa kun omat muistotkin pettävät?

Before I Go to Sleep on jännäri, jossa on leikitelty ajatuksella muistisairaudesta. Idea on mielestäni hyvin kiehtova. Mitä itse tekisit ilman muistiasi? Kehen voisit luottaa, kun ei ole omia muistoja joihin turvautua? Ihmiset voivat kertoa ihan mitä tahansa: kaunistella totuutta tai puhua täyttä palturia. Ainut asia mitä voi tehdä on uskoa sinisilmäisesti kaikki. Keitä me edes olemme ilman muistojamme? Muistothan määrittelevät niin voimakkaasti sen keitä me olemme. Watson tuo myös esiin erään tärkeän näkökulman: voisimmeko me rakastaa lähimmäisiämme jos emme edes tunne heitä? Christinestä tuntui usein, että hänen kuuluisia rakastaa Beniä jo olla hyvä vaimo, mutta eihän hänellä ollut mitään muistikuvaa koko miehestä!

Vaikka idea on mielestäni mainio, ei toteutus yltänyt aivan samalle tasolle. Heti alussa luodaan jännitys, mutta päiväkirjamerkintöjen latteus tylsistytti. Olihan se ihan mielenkiintoista nähdä miten Christine kokoaa pienistä tiedonmuruista kokonaiskuvaa itsestään, mutta toistoa oli vähän liikaa, vaikka musitisairauden vuoksi se olikin luultavasti pakollista kirjalle. Sitten jossain välissä teksti löysi taas jännityksen, mutta silloin tajusin heti miten asiat olivat. Siinä meni vähän niin kuin koko kirjan juju. Lopun huippukohdan toteutus ei sitten yllättänytkään. En tiedä aliarvioiko Watson lukijoidensa päättelykyvyn vai mitä, mutta ainakin siskollani oli ollut sama ongelma tätä lukiessa.

Before I Go to Sleep olisi varmasti voinut olla aivan mahtava lukukokemus, mutta se ei kuitenkaan iskenyt minuun. Englanninkieli oli kuitenkin hyvin helppolukuista ja itse aihe sai ajattelemaan. Muistan miettineeni pitkään kansien suljettua, en suinkaan itse tarinaa tai henkilöhahmoja, vaan muistinmenetystä. Miten se vaikuttaisi omaan ja läheisten elämään. Se olisi varmasti äärimmäisen pelottavaa. Pisteet siis ideasta, mutta jännitksestä ei. Taidan pysyä jatkossa turvallisesti Agatha Christien tuotannossa: vähemmän toimintaa ja enemmän aivotyöskentelyä.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Anna minun lukea enemmän, Kirjavalas, Kirjoihin kadonnut, Luettua, Kirjava kammari, Järjellä ja tunteella, Luettuja maailmoja, Annelin lukuvinkit, Sivusta sanoen, Jos vaikka lukisi... ja Sonjan lukuhetket

Dora, Dora, Heidi Köngäs

Kirjan nimi: Dora, Dora
Kirjailija: Heidi Köngäs
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 333
Mistä: Synttärilahja

'' Jäämerentie tie etenee suorana valkoisessa maisemassa, ja painan kaasua. Vain laiha, kynnenvahvuinen kuu valaisee hankia, kun kolmen auton letka etenee kohti Norjaa. Ajan itse, tunnen kuinka ratti pitää minusta kiinni yhtä paljon kuin minä siitä. Olen matkalla, mutta tiedän, etten pääse pois. ''
s. 5

Joulukuussa 1943 kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer on matkalla Jäämeren rannalla tarkastamaan nikkelikaivoksia. Seurueen mieli on synkkä kuin kaamos. Kaikilla on omat menneisyytensä ja Lapin pimeä ja autio maisema saa itse kunkin ajatukset liikkeelle. Työlleen omistautuneen Speerin lisäksi ihmisluonnon synkimpiin sopukkoihin ja Jäämeren viimaan matkustavat Speerin sihteeri Annemarie, saksalainen taikuri sekä suomalainen tulkki, jotka kaikki saavat puheenvuoron tarinassa.

'' Tunnen kuinka tumma läikkä kasvaa sisälläni. Vuorovesi liikuttaa meren vesiä kuuden tunnin vuoroissa, kun vuoksi ja luode vaihtelevat. Ne vaihtelevat, mutta ovat molemmat yhtä mustia vesiä. Olen täällä lähempänä kuuta kuin koskaan ennen, se näyttää kirkkaalta, mutta on vain pimeä taivaankappale, joka peilaa toisen taivaankappaleen valoa. Mitään omaa sillä ei ole, se on itsessään sammunut ja mykkä ja näyttää rokonarpiselta. Kuu on kuten minä: falski, tyhjä ja eloton. Olen pimeä kaivoskäytävä, kylmää hikeä tihkuva kaivoskäytävä, punatautipaskalle haiseva käytävä. En näe eteen enkä taakse. Tunnustelen tietä pimeässä, käytävä kapenee suipoksi ja tunnelin terävä pintä repii kädet ja jalat verille. Dora, Dora, minun nimeni. ''
s. 192

Speer oli Hitlerin oikeakäsi. He saattoivat suunnitella yömyöhään kaupunkien uudelleenrakennuksia, ja muut upseerit olivat hyvin kateellisia Füllerin valossa kylpevälle Speerille. Speer on laskelmoiva ja ihmiskuljetukset  ja vankien telkeäminen pakkotyöhön vaikka vuoren sisään olivat hänelle vain tuotantolukuja. Inhimillisyys on siitä toiminnasta kaukana. Sitten hän teki yhden virheen, ja Hitler hylkäsi hänet. Nyt Lapissa tarkastuskäynnillaan Speer käy läpi ristiriitaisia tunteitaan. Hän oli omistanut koko elämänsä Saksalle, ja hänen tunteensa Hitleria kohtaan vaihtelivat anovan palvovasta väheksyvään turhautumiseen. Speerin muistojen kautta tuosta historian yhdesta kauheimmasta johtajasta on tuotu esiin hänen palavasilmäinen innostuksensa kuin myös epavarmuudesta lähtöisin oleva jääräpäisyys. Stalingrad on jo menetetty ja uskollinen Speerkin rupeaa jo kyseenalaistamaan voiton mahdollisuudet.

Niin Annemarie kuin taikurikin muistelevat Saksan pommituksia. Niitä lukiessa pystyi maistamaan ilmassa leijailevan pölyn, kuulemaan itkun ja tuskan sekä ennen kaikkia näkemään hävityksen edessään. Siviilien pommitukset ovat vain niin kauheata luettavaa. Miksi tavallisten kansalaistenkin pitää kärsiä johtajien päätöksistä? Kaikki kapinoivat joutuivat kuitenkin vielä pahempaan elävään helvettiin vankileireille ja pakkotyöhön, joissa eliniänodotuksessa ei ollut hurraamisen aihetta. Myös tulkki sai kokea johtajien päätökset naihoissaan. Suomessa saksalaisten annettiin miehittää koko Lappi eikä kantaväestöllä ollut siihen sanavaltaa. Monet nuoret tytöt päätyivät myymään itseään saksalaisille sotilaille vain vaivaisista parista silkkisukasta tai tupakasta. Pulaa oli vähän kaikesta eikä suomalaisia arvostettu paljoakaan.

Köngäs kuvaa teoksessaan taidokkaasti toisen maailmansodan loppupuolen kokemuksia ja tuntemuksia erilaisten ja -taustaisten ihmisten kanteilta. Julmuus paistaa läpi. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Lapin kaamos paljastaa ihmisten synkän puolen ja himon. Teoksessa kuvataan asioita soljuen menneysyyden ja nykyisyyden välillä taidokkasti. Ihmisluonnon ristiriitaisuus ja hyväksynnän kaipuu paistoivat myös vahvasti läpi. Dora, Dora on todella mestarillinen teos. Ei siihen ole muuta lisättävää.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: P.S. Rakastan kirjoja, Kirjainten virrassa, Luettua elämää, Lumiomena, Lukuneuvoja, Lukutuulia, Erjan lukupäiväkirja, Nannan kirjakimara, Havaintoja, Kirjakaapin kummitus, Macondon naiset, Kolmas linja, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuprosessissa, Mustikkakummun Anna, Ajatuksia kirjamaasta ja Annelin lukuvinkit

Akhilleen laulu - Madeline Miller

Kirjan nimi: Akhilleen laulu (The Song of Achilles)
Kirjailija: Madeline Miller, suomentanut Laura Lahdensuu
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2013
Sivumäärä: 440
Mistä: Synttärilahja

Patrokles on kömpelö lapsi, isänsä häpeän aihe ja kaiken lisäksi suuri nyhverö. Todellisen prinssin tulisi olla niin kuin pienen kuningaskunta Fthian prinssi Akhilleus: kaunis, nopea ja vahva. Patrokles ei täytä mitään näistä vaatimuksista, mutta hänen isänsä on päätänyt naittaa hänet Kreikan kauneimmalle naiselle Helenalle. Muiden kosioiden ollessa jumalten lapsenlapsenlapsia tai vähintääkin sotasankareita, ei vielä lapsenkengissä olevalla Patroklesilla ole mahdollisuuttakaan saada Helenaa puolisokseen. Ei sen puoleen, että häntä itseään se haittaisi, mutta hänen isälleen siitä tulee taas yksi häpeän ja pettymyksen aihe lisää. Myöhemmin tragedian sattuessa Patrokles määrätään maanpakoon Fthian kuningaskunnan kasvattipojaksi arvonsa menettäneenä.

'' Hän [Akhilleus] loikoili leveällä, tyynyillä pehmustetulla penkillä tasapainoitellen lyyraa vatsansa päällä. Hän näppäili sitä laiskasti eikä ehkä kuullut minun tulevan huoneeseen, tai ehkä hän vain päättä olla nostamatta katsettaan. Sillä tavoin aloin ymmärtää paikkani uudessa palatsissa. Siihen hetkeen saakka olin ollut prinssi, jonka saapumista odotettiin ja jonka tulosta ilmoitettiin. Enää en ollut huomion arvoinen. ''
s. 30

Uudessa kodissa vanha kauna nostaa päätään: Patroklesin isä halusi pojan, joka olisi kuin Akhilleus. Kateellinen Patrokles ei voi sietää Akhilleusta, mutta eräiden sattumusten jälkeen he ystävystyvät, ja tämä ystävyys syvenee poikien kasvaessa nuoriksi miehiksi. Akhilleus lähtee, Patrokles vanavedessään, vuorille kentauri Kheironin oppiin. Kheironin opissa ovat käyneet kaikki sankarit mukaan lukien Hercules. Elämä on ihanaa ja pojat nauttivat ajastaan. Sitten Helena ryöstetään Troijaan ja kaikki Kreikan kuninkaat rientävät valan velvoittamina piirittämään Troijaa. Edes Akhilleus ja patrokles eivät pysty välttymään tältä taistolta, ja poikien on aika kasvaa miehiksi. Verinen ja pitkä sota alkaa, ja kohtalottarilla on omat suunnitelmansa Akhilleen varalle.

'' Jumalallinen veri virtaa erilaisena joikaisessa jumalan lapsessa. Orfeuksen ääni sai puut itkemään, Hercules saattoi tappaa miehen vain läimäyttämällä tätä selkään. Akhilleen ihme oli hänen nopeutensa. Heti ensimmäisessä liikesarjassa keihäs liikkui silmää nopeammin. Se kieppui, iski eteenpäin, taaksepäin, sitten koukkasi hänen selkänsä taakse. Varsi näytti virtaavan hänen käsissään ja tummanharmaa terä vilkkui kuin käärmeen kieli. Hän liikkui kuin tanssija, jalat talloivat maata hetkeksikään pysähtymättä. ''
s. 59-60

Akhilleus on puoliksi jumala ja ennustuksen mukaan hänestä tulee mahtavampi kuin isästään, jonka vuoksi Zeus naitti hänen äitinsä kuolevaiselle. Akhilleus on paras taistelija jota on, ja Troijan sodassa hän tuleekin vuodattaneeksi paljon verta. Maine on kaikki mitä hänellä on, ja tietoisena omasta paremmuudestaan hän oli paikkapaikoin hyvinkin jääräpäinen. Rakastamalleen Patroklesille hän oli kuitenkin aina hellä ja huolehtivainen. Akhilleus on hyvin ristiriitainen ja tunnettu hahmo, josta Miller tuo esiin lapsekkaan leikkimielisyyden ja tietynlaise naiviuden. Millerin Akhilleus on paljon muutakin kuin pelkkä legendaarinen taistelija.

Romaanin kertojaääni on Patrokles, ja varsinkin alussa pikkulapsen säälittävä ruikutus ärsytti. Teksti kuitenkin kehittyi Patroklesin kasvaessa, vaikkakin Akhilleus näytettiinkin aina hänen ruusinpunaisten silmälasiensa läpi. Loppupuolella iloitsin myös Patroklesin löytäessä oman roolinsa Troijan sodassa, koska alkupuolella hänen roolinsa rajoittui paljolti Akhilleuksen rakastajan rooliin. Hassua että Akhilleus on kaikkien tuntema sankari, mutta Patriklesista en ollut koskaan kuullutkaan ennen tätä kirjaa. Wikipedian mukaan hän on kuitenkin osa Akhilleuksen tarinaa.

Millerin teos on herkkä ja romanttinen kuvaus suuresta sotasankarista. Toisin kuin inhoamani Nicholas Nicastron romaani Empire of Ashes, joka kertoi toisesta suuresta sotasankarista Aleksanteri Suuresta, Millerin romaani valotti enempi Akhilleuksen nuoruutta, eikä mässäillyt Troijan sodan väkivallalla. Intiimit hetket sivutettiin useimmiten kaunein sanankääntein menemättä tarkempiin yksityiskohtiin. Akhilleen laulu on soljuva tarina, joka valotta antiikin tarustoa. Erityisen viihdyttävää oli bongailla tuttuja hahmoja kuten Odysseus sekä Paris ja Helena. Pienenä varoituksen sanana sanottakoon kuitenkin että takana olevaa hahmoluetteloa ei kannata käyttää lukiessa, mikäli ei halua spoilaantua loppuratkaisusta. Sinne on nimittäin kirjattu henkilöiden koko tarina. Itse tein tämän virheen, joka söi hiukan kirjan yllätysmomenttia. Muuten kelpo kirja.

'' Odysseus kumartaa päätään.
´´Totta. Mutta maine on kummallinen asia. Jotkut saavuttavat mainetta kuoltuaan, toisten maine taas haalistuu. Sitä, mitä yksi sukupolvi ihailee, toinen kammoaa.´´ Hän levitti suuret kätensä. ´´Me emme voi sanoa, kuka selviää muiston massamurhasta. Kuka sen tietää?´´ Hän hymyilee. ´´Ehkä jonakin päivänä jopa minä olen kuuluisa. Ehkä sinua kuuluisampi.´´ ''
s. 434

Tähdet: * * * +

Muualla luettua: Sanalaivueet, Nenä kirjassa ja Käännä jo sivua

Norsun muisti - Agatha Christie

Kirjan nimi: Norsun muisti (Elephants Can Remember)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1972, suomennos 1973
Sivumäärä: 217
Mistä: Ostettu kirjamessuilta

Omalaatuinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver on päättänyt poiketa tavoistaan ja pistäytyy kirjailijalounaalla, joita hän on kaihtanut koko elämänsä ajan. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla, ja alku onkin varsin lupaava. Lounaan loppupuolella rouva Burton-Cox kuitenkin liimautuu rouva Oliverin kylkeen kyselemään tämän kummityttären Celian vanhempien tragediasta. Hän esittää julkean kysymyksen liittyen heidän kuolemaansa, joka ei jätä rouva Oliverin kirjailijan aivoja rauhaan. Mitä oikeasti tapahtui?

'' Surmasiko hänen äitinsä hänen isänsä vai surmasiko isä äidin? ''
s. 16

Kaksitoista vuotta sitten kaksi toisiaan rakastavaa ja täysin onnellista ihmistä ampuivat itsensä kalliolla. Tapaus tulkittiin kaksoisitsemurhaksi eikä motiivi tai ampumisjärjestys koskaan selvinnyt. Tapauksessa on kuitenkin jotakin omituista. Miksi kaksi täysin tervettä ja onnellista ihmistä päättävä päättää päivänsä? Miksi rouva Ravenscroftilla oli neljä peruukkia? Mikä rooli koiralla on kaiken tämän kanssa? Näitä jo kauan sitten kylmennyitä johtolankoja rupeaa tutkimaan rouva Oliverin kanssa kuuluisa salapoliisi Hercule Poirot. Tapauksesta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, ja jotta siitä muistaisi jotakin täytyisi omata varsinainen norsun muisti.

Teoksen sivuilla esiintyi tasapuolisesti niin rouva Oliver kuin Hercule Poirot. Heillä molemmilla oli hyvin luonteenomaiset tapansa hyökätä asian kimppuun. Rouva Oliver oli valmis kiertämään maat ja mannut löytääkseen jonkun joka muistaisi jotakin. Poirot puolestaan keskittyi tuttuun tapaansa kenttätyön sijasta aivoihinsa, jotka jälleen kerran onnistuivat ratkaisemaan tämän kaukaisen mysteerin menneisyydestä.

'' - Norsut eivät unohda, rouva Oliver sanoi. - Tiedäthän sen tarinan jota kerrotaan lapsille kasvattavassa mielessä? Kuinka joku intialainen räätäli pisti neulalla norsun syöksyhampaaseen. Ei, ei syöksyhampaaseen vaan tietenkin sen kärsään. Ja kun norsu seuraavan kerran kulki räätälin ohi, norsun kärsä oli täynnä vettä ja se ruiskautti sen kaiken räätälin päälle vaikkei ollut nähnyt tätä moneen vuoteen. Se ei ollut unohtanut. Se muisti. Siinä on asian ydin. Norsut muistavat. Minun on siis - minun on otettava yhteys joihinkin norsuihin. ''
s. 34

Kyseisestä tarinasta lähti koko kirjan läpi kulkenut sananparsi norsuista jotka muistavat. Oli huvittavaa lukea ihmisten väärinkäsityksiä, joista parhaiten mieleen jäänyt on se kun rouva Oliverin luultiin lähteneen metsästysretkelle Itä-Afrikkaan. Pikku hiljaa joka välissä putkahtelevat norsut rupesivat tympäisemään. Okei vähemälläkin viittauksella norsuihin olisi tajunnut, että aikaa on kulunut ja vaaditaan pitkää muistia, jotta totuus saadaan selville.

Norsun muisti on yllättävä, mutta ei yllä Christien parhaimmistoon. Siinä pyöriteltiin pitkälti vain samoja faktoja vähän eri kulmista katsoittuina. Toisaalta hömelön rouva Oliverin suurempi rooli oli mukavaa vaihtelua, ja hänen persoonansa nousee hyvin esille kirjassa. Ensi kertaa törmäsin myös siihen, että Christien teoksessa viitataan avoimesti hänen muihin teoksiinsa. Erityisesti Viisi pientä possua sai palstatilaa, mutta myös Kurpitsajuhla ja Rouva McGinty on kuollut mainittiin. Norsun muisti on ihan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta toisaalta ymmärrän hyvin miksi sen elokuvaversioon on lisätty aika paljon lisää kierroksia.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjojen tuomaa eli mitä kirja minussa käynnistikään...

Kangastus 38 - Kjell Westö

Kirjan nimi: Kangastus 38 (Hägring 38)
Kirjailija: Kjell Westö, suomentanut Liisa Ryömä
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 330
Mistä: Joululahja

Musiikkia, elokuvia, kävelyitä rantapenkereillä, romantiikkaa, muistoja, salaisuuksia, onnea ja tuskan kyyneliä. Tämä on Helsinki vuotena 1938. Thune, ystävien kesken Klabben, on entinen diplomaatti, joka on perustanut pienen yhdenmiehen asianajajatoimiston. Juoksevien asioiden hoitajaksi hän palkkaa avukseen säntillisen ja tarkan rouva Wiikin. Jo heti ensimetreiltä lähtien on selvää, että  Milja Matilda Wiikin pidättyväisen kuoren alla on jotakin, mitä hän ei halua saattaa muiden tietoisuuteen. Salaisuus, joka piinaa häntä. Eräänä päivä hän kuulee tuon äänen menneisyydestä, ja muistot vyöryävät hyökyaallon lailla hänen mieleensä. Eikä mitään ole enää tehtävissä.

'' Keskiviikkokerho oli Thunen ryyppyseurue joka kokoontui jonkun jäsenen luona joka kuukauden kolmantena keskiviikkona, juuri tämän enempää Matilda ei kerhosta tiennyt. ''
s. 14

Kirjan juoni punoutui tiiviisti Thunen keskiviikkokerhon ympärille. Nuorukaisina Thune, psykiatri Lindmark, lehtimies Röman sekä mieleltään helposti järkkyvä juutalainen Jary perustivat muutaman muun kanssa keskiviikkokerhon. Ajan saatossa osa on lähtenyt ja tilalle tullut konservatiilit lääkäri Arelius sekä liikemies Grönroos. Tämä jo nyt keski-ikäisten ruotsinsuomalaisten miesten pitämä kerho on muutakin kuin vain ryyppyseurue. Näissä kokouksissa he pääsevät vapaasti keskustelemaan politiikasta ja puimaan Euroopan tilannetta. Oikeastaan keskiviikkokerhon kautta Kangastus 38 laajensi käsittelyaluettaan Suomesta muuhun Eurooppaan jossa tilanne oli hyvin kriittinen natsien valloitusten ja hallinnan seurauksena.

'' Hän haki huoneestaan yhden lehdistä - torstain numeron, jossa oli Guido Römanin selostus ja Stadionin kisojen tulokset - ja ojensi lehden. Urheilusivu oli avattuma ja hän nosti esiin sen alemman puoliskon, jossa oli kuva Marttisesta, Ruikusta, Tallbergistä ja Salomon Jarysta kurottamassa kohti maalinauhaa.
   Sanokaapas rouva Wiik, Thune kysyi, kuka näistä miehistä on juoksun voittaja?
   [- - ] rouva Wiik jatkoi kepeään sävyyn osoittaen kuvaa: Näkeehän sen kuka voittaa. Tämä mies lähinnä kameraa. Hän pääsee jo maaliin, ja muut ovat jonkin verran jäljessä.
   Niin, Thune sanoi, niinhän sitä luulisi!
   Hän kuuli äänensävynsä kummallisuuden, sen että kuulosti vihaiselta ja voitonriemuiselta samalla kertaa. Niinpä hän yritti hillitä itsensä kun lisäsi:
   Mutta virallisten tulosten mukaan hän oli vasta neljäs. Sisäradan mies voitti. ''
s. 122-123

Kyllähän se maailman poliittinen tilanne näkyi Suomen kuvassa muuallakin kuin vain Keskiviikkokerhon puheissa. Tietysti Suomessakin oli natseilla ja fasistisilla diktaattoreilla omat kannattajansa, mutta yllättävän juutalaisvastaista oli myös täällä. Samanlainen tapaus kuin tuo Jaryn veljenpojalle sattunut urheilukisa tulosten väärentäminen, on myös oikeasti tapahtunut Suomessa, ja siitä uutisoitiin jonkin aikaa sitten. Muutenkin Kangastus 38 avarsi käsitystäni Suomen historiasta ja niistä kauheuksista, jotka ovat jättäneet sisällissodan kaunat. Kyllähän niistä nopeasti mainitaan historian kursseilla, mutta vasta nämä romaanin takaumat konkretisoivat sen.

Westön kieli on hyvin soljuvaa ja tilannetajuista. Kesäpäivä saarella on kuvattu hitaasti ja rauhallisesti kuin hiljalleen liplattavat aallot, kun taas järkyttävämmät asiat luotu lyhyillä ja kovilla lauseilla. Minulta meni hetki tottua Westöön tyyliin kirjoittaa, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että hän on eittämättä erittäin lahjakas kirjailija. Ymmärräm hyvin miksi tämä romaani oli päässyt Finlandia ehdokkaaksi. Westöö tuntui leikittelevän hiukan ennakkoluuloilla, ja lopulta hahmot kuoriutuivatkin esiin hyvin monitahoisina ja erilaisina kuin olisin aluksi odottanut. Erityisesti Matildan hahmo oli hyvin koskettava. Hänessä oli niin monta eri puolta: riehakas ja hallitsematon Milja, tavallinen elokuvista pitävä Matilda sekä tarkka ja asiallinen rouva Wiik.

'' Milloin ihminen oli itsensä kaltainen, milloin hän toteutti oikeaa luontoansa? ''
s. 42

Kangastus 38 on hieno romaani, joka on ansainnut kiitoksensa. Koin kuitenkin pienoisen pettymyksen, koska niin useat tahot olivat kehuneet tätä lähes täydellisenä kirjana. Kyllä se aika lähelle pääseekin, mutta ei täysin. Tämä teos on ennen kaikkea ajankuva murrosvaiheesta, jolloin maailmanpyörät jo pyörivät ja muutos jo kohta kolkuttelee ovella. Ei keitenkaan aivan vielä. Tässä on myös traaginen puoli, joka laittaa ajattelemaan oikeaa ja väärää sekä erityisesti oikeutusta.


Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Elina/Luettua elämää, Kirsin kirjanurkka, Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Kaisa/Kannesta kanteen, Lukuneuvoja, Liisa/Luetut, lukemattomat, Niina T./Yöpöydän kirjat, Bleue/Kirjapolkuni, Annelin kirjoissa, Katri/La petite lectrice ja Paula/Kirjan pauloissa

Talous ja utopia - Sixten Korkman

Kirjan nimi: Talous ja utopia
Kirjailija: Sixten Korkman
Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2012/2013
Sivumäärä: 264
Mistä: Joululahja

'' Kirjan tavoittelema kohderyhmä on tietenkin ikään katsomatta jokainen suomalainen, joka haluaa lisätä ymmärrystään talouden ja politiikan keskeisitä kysymyksistä. Talous on aiheena joskus mutkikas ja vaikean tuntuinen. Talous kuitenkin vaikuttaa monella tapaa jokapäiväiseen elämäämme. Lisäksi talouspolitiikka on lähes jatkuvasti julkisen keskustelun polttopisteessä ja poliittisten kiistojen kohteena. Talousongelmat ovat kiinnostavia ja tärkeitä. ''
s. 9 [Esipuhe]

Korkmanin teos on opettavainen pikakatsaus talouden ja yhteiskunnan rakennepalasiin. Taloudessa ja utopiassa käsitellään suhdanteita ja eri talouspoliitikkoja, talouskasvun syitä, markkinoiden ja valtion suhdetta, hyvän yhteiskunnan peruspilareita, hyvinvointivaltiota sekä EU:ta ja EMU:a. Erityisesti mieleeni jäi raha- ja finanssipolitiikkojen roolit eri tilanteissa ja talouspoliittisissä näkemyksissä. Kirjassa sivutaan myös Suomen 90-luvun lamaa ja nykyistä finanssikriisiä ja niihin johtaneita syitä sekä tulevaisuuden näkymiä.

'' Varttunein lapsenlapseni Elsa on pian lukiolainen. Hän on kiinnostunut yhteiskunnasta ja sitä parantavasta politiikasta. Kansantalous ja talouspolitiikka näyttävät silti kuuluvan kategoriaan EVVK (ei voisi vähemmän kiinnostaa). Tämä on valitettavaa, sillä taloudelliset kysymykset ovat keskeisiä yhteiskunnan ongelmien ymmärtämisessä. Isoisänä ja ekonomistina olen katsonut aiheelliseksi koota yksiin kansiin näkemykseni kansantaloudesta sekä talouspolitiikan ongelmista ja keinoista. Tämän kirjan toivon lastenlapseni lukevan yhteiskunnallisen kiinnosyuksen herätessä.''
s. 9 [Esipuhe]

Ilmeisesti akateemisissä piireissä ´lukiolaiselle kirjoittaminen´ on vain asian esittämistä selvästi, koska kyllä tässä teoksessä asiaa riitti paljon syvemmälle kuin lukion oppimäärään. Monimutkaisten talousasioiden selittämisessä ihmisystävällisesti ja -tajuisesti, hyödyntäen myös lukuisia kaavioita ja tulkintoja, Korkman on onnistunut erinomaisesti. Tietysti lukemaansa piti keskittyä ja se oli paikoin hyvinkin hidasta, mikä toisaalta johtui lukutyylistäni: luettuani pari riviä pysähdyin aina järkeilemään asiat omassapäässä, jotta ne legopalikat menisivät sielläkin järjestykseen.

Ylipäätänsä Talous ja utopia on talouskirjaksi suhteellisen helppoa luettavaa, ja siitä sai paljon irti ajatellessa kunnolla mukana mitä luki. Asiat esitellään järkevästi ja järjestelmällisesti. Mielestäni Talous ja utopia ei missään nimessä ole vain lukiolaisille suunnattu, vaan kaikille joita kiinnostaa ymmärtää talouttamme ja yhteiskuntaamme perusteita. Onneksi yhteiskuntaopin opettajani suositteli tätä kirjaa. Siitä todella saa sitä jotakin ekstraa ja innostusta oppia lisää. Tämä vain vahvisti tunnettani, että lukion jälkeen jatkaisin kauppikseen.

Tarkempaa analyysia kirjan sisällöstä voi lukea vaikkapa Sininen zeppeliinin tai Historia jatkuu... blogeista.

2013 lukukokemukset

 

 



Nyt on taas vuosi kääntynyt toiseen ja aika kerrata, mitä tulikaan tehtyä. Mukavaa on ollut huomata, että lukijoiden, seuraajien ja kommenttien maarä on kasvanut. Kiva että raapusteluni ja kohta puolitoistavuotias blogini jaksavat kiinnostaa. Kiitokset kaikille <3

Luetut
Sain luettua viime vuonna vaivaiset 34 kirjaa. Se on (taas) kolmenkymmenen kirjan pudotus edelliseen vuoteen. Tässä sen taas huomaa, että kiirettä on ollut. Toisaalta jos laskisin tähän mukaan lukiokirjallisuuden näyttäisi tuo luku aika eriltä. Sen jälkeen kun on tehnyt pitkän koulupäivän ja läksyjä kahdeksaan illalla, eivät silmäni yksinkertaisesti enää jaksa lukea lisää. Bussimatkat (20 min suunta) ovatkin usein olleet ainoat lukuhetkeni. Myös 6 viikon kesävaihto Coloradoon verotti lukemisiani, koska koko ajan oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kuitenkin nuo 34 kirjaa ovat olleet suht laadukkaita paria poikkeusta lukuunottamatta. Olen siis ihan tyytyväinen. Keskimäärin luin siis kolme kirjaa kuukaudessa ja yhden kirjan lukemiseen kului 9 päivää.

Kielet
Luen suurimman osan kirjoista suomeksi, ja tänäkin vuonna niitä tuli luettua 29. Englanniksi luin 5 kirjaa eli noin 15%. Määrä on laskenut edellisvuodesta, mutta prosenttiosuudet ovat pysyneet aika samoina. Olen aina rakastanut lukemista, ja se on suuri intohimoni, mutta olen enemänkin matemaattisesti- kuin kielellisestilahjakas. Englannin lisäksi olen opiskellut ruotsia (B-kieli) ja espanjaa, mutta näillä kielillä lukeminen on kyllä aivan mahdottomuus.

Sivut
2013 vuonna luin yhteensä 14 072 sivua mikä tarkoittaa keskimäärin 414 sivua kirjaa kohden. Vaikka luinkin vähemmän kuin edellisvuosina, olen lukenut keskimäärin hiukan paksumpia kirjoja. Suunta on siis oikea, koska pidän pitemmistä kirjoista, joissa henkilöhahmoilla on aikaa kehittyä.

Kirjailijoiden sukupuoli
Kirjailijoiden sukupuolijakauma on tasoittunut. Luin 18 nais- ja 16 mieskirjailijan teosta. Vielä vähän aikaa sitten luin selvästi enemmän naisten kirjoittamia romaaneja. Tosin tämä voi myös selittyä kirjamakuni kehittymisellä. Koska aikaa on rajallisesti, en ehdi lukea välipalakirjoina hömppää niin paljon.

Kotimainen vs ulkomainen
Poskilleni kohoaa aina syvä puna, kun puheeksi tulee suomalainen kirjallisuus. Luen sitä aivan liian vähän, enkä usein muutenkaan lue kauheasti uutuuksia, ja silloinkin kun luen en tartu kotimaiseen. Kiitokset muille kirjabloggaajille, jotka ovat sivistäneet arviollaan tietämystäni kotimaisesta kirjallisuudesta. Kuitenkin sain luettu 5 kotimaista kirjaa mikä vastaa noin 15% lukemisistani. Luultavasti osa syynä tähän on yksinkertaisesti se, että viihdyn parhaiten kirjojen seurassa jotka ovat historiallisia ja/tai sijoittuvat toiseen kulttuurin piiriin.

Kirjojen alkuperä
Olen aikamoinen kirjahamsteri. Tälläkin hetkellä hyllyssäni on 77 lukematonta opusta. Puolustukseksi sanottakoon, että nämä ovat kerääntyneet useampana vuotena ja ostan suurimman osan kirjoista alesta tai kirjaston poistomyynniestä / ota tai jätä -hyllystä. Kaikki ovat myös tietoisia intohimostani kirjoihin, joten lahjapakkauksista löytyykin sellainen useimmiten. 2013 vuonna 23 kirjaa tuli omasta hyllystäni, 8 oli lainassa joltakin perheenjäseneltä tai tutulta ja vain 3 oli kirjaston lainakirjoja. Aika hassua, että nuorempana tunnuin melkein asuvan kirjastossa. Toisaalta minulla on (ilmeisesti ikuisuusprojektina) saada luetuksi nuo oman hyllyn kirjat, joten luultavasti tämäkin vuosi menee enimmäkseen oman hyllyn kirjojen parissa.

Haasteet
Jatkoin tänäkin vuonna Lue oman hyllyn kirjat -haastetta, johon luin kymmenen kirjaa. Tässä haasteessa ovat siis mukana kaikki ennen 10.8.2012 hankkimani silloin lukemattomat kirjat. Vähän voisi vauhtia vielä kiristää, mutta oikeastaan olen tyytyväinen, kunhan saan ylipäätänsä luetuksi oman hyllyn kirjojani olivat ne sitten uudempia tai vanhempia.
1800-luku -haasteen kanssa oli käydä vähän hassusti. Sain kuitenkin luettua neljä kirjaa eli sain paronittaren arvon. Tavoitteena oli varakreivitär, mutta kaikkea ei voi saada. Huomasin kuitenkin ilokseni, että rakastan 1800-luvun kirjallisuutta. Sen klassikot lumosivat minut täysin ja puolet pääsivätkin vuoden top viitoseen. Aion ehdottomasti jatkossa lukea näitä ilman haastettakin.

Vuoden 2013 TOP 5
- Täällä Pohjantähden alla osa 1, Väinö Linna
- Ylpeys ja ennakkoluulo, Jane Austen
- Monte-Criston kreivi, Alexandre Dumas
- Hotelli Panama, Jamie Ford
- Teemestarin kirja, Emmi Itäranta

Kilpailu top viitoseen oli yllättävänä kova, vaikka luettujen määrä olikin suhteellisen pieni. Listalta jäivät juuri ja juuri mm. Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Fatiman käsi. Ilokseni sain huomata, että peräti kaksi kotimaista teosta ja kolme klassikkoa päätyi listalle. Tästä on hyvä jatkaa.

Odotukset vuodelle 2014
Nyt on myös hyvä hiukan spekuloida tätä vuotta. Ainakin näin alustavasti näyttää, että aika lukemiselle tulee vain vähentymään. Kirjoitan kolme ainetta ylppäreissä ensi syksynä, joten kesästä tulee aika tiukka. Yksi näistä syksyn aineista on englanti, joten koitan saada luettua erityisesti kesällä paljon englanniksi. Odotan siis tältä vuodelta noin saman verran (tai hiukan vähemmän) luettuja kirjoja, mutta hyvää laatua. Kiitos vielä kerran kaikille lukijoilleni.

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!