Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini

Kirjan nimi: Tuhat loistavaa aurinkoa (A Thousand Splendid Suns)
Kirjoittaja: Khaled Hosseini, suomentanut Kristiina Savikurki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2009
Sivumäärä: 395
Mistä: Siskolta lainattu

'' Äiti laski jyväkulhon käsistään. Hän kohotti Mariamin leukaa sormellaan. ´´Katso minuun.´´
Vastahakoisesti Mariam totteli.
Äiti sanoi: ´´Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina. Muista se Mariam.´´ ''
s. 13

Tämä ohje tulikin määräämään pitkälti Mariamin elämää. Hän syntyi 1900-luvun loppupuolella Afganistanissa, Heratin kaupungin ulkopuolella kaukana kaikesta olevassa pienessä mökissä.Hän oli nimittäin harami, rikkaan Jalilin avioton tytär, joka piti saada pois näkyvistä. Jalil tuli kuitenkin joka torstai käymään Mariamin ja tämän äidin luona tuoden samalla pienen ja halvan lahjan mukanaan. Mariam palvoi isäänsä ja uskoi kaiken tämän sanoman. Yhtenä päivänä hän päättää mennä tapaamaan isänsä perhettä kaupunkiin huonoin seurauksin. Tämän tapauksen jälkipyykissä hänet naitetaan 15-vuotiaana itseään kolmekymmentävuotta vanhemmalle ja hyvin lihavalle Rashidille. Näin Jalilin syrjähypyn todiste Mariam saatiin pois silmistä ja mielestä, asuihan Rashidi Kabulissa, joka on hyvin kaukana Heratista ja näin ollen Jalilin perheestä.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin naapurin tytöstä Lailasta tulee Rashidille toinen vaimo. Tämä vasta 14-vuotias tyttö oli kokenut kovia menetyksiä elämässään ja tarvitsi turvaa. Sodan runtelemassa Afganistanissa ei nimittäin ollut sijaa yksinäisille nuorille naisille. Laila oli viettänyt koko lapsuutensa yksijalkaisen Tariqin kanssa, ja nyt sota oli erottamassa heidät toisistaan, samoin kuin naapureiden pahat kielet.

'' ´´Eivät he voi pakottaa puolta väestöä pysymään kotona toimettomana´´, Laila sanoi.
´´Miksi eivät?´´ Rashid sanoi. Kerrankin Mariamin oli pakko olla samaa mieltä. Olihan Rashidikin itse asiassa tehnyt samaa hänelle ja Lailalle. Täytyihän Lailan se tajuta.
´´Tämä ei ole mikään kylä. Tämä on Kabul. Täällä naiset ovat toimineet juristeina ja lääkäreinä, heitä on ollut hallituksen viroissa -´´
Rashid irvisti. ´´Ylimielistä puhetta, mutta sitä nyt saattoi odottaakin kun isä oli runoja lukeva yliopiston kasvatti. - -´´
´´Minä kieltäydyn uskomasta tätä´´, Laila sanoi. ´´He eivät voi olla vakavissaan.´´
´´Se mitä talibanit tekivät Najibullahille näytti minusta melko vakavalta´´, Rashid sanoi. ´´Vai eikö sinusta?´´
´´Hän oli kommunisti! Hän oli salaisen tiedustelupalvelun päällikkö.´´
Rashid nauroi.
Mariam ymmärsi miksi : talibanien silmissä kommunistin ja pelätyn KHAD:in johtaja Najibullah oli vain juuri ja juuri naista halviksittavampi. ''
s. 267-268

Naisten asema ei todellakaan ollut kummoinen. Lähes kaikki oli täysin kiellettyä ja loput sallittua vain miehen valvonnassa. Se taas mitä tapahtui kotona ei kuulunut muille. Mariam ja Laila saivatkin tuntea nahoissaan hyvin usein Rashidin vihan. Aluksi luulin Rashidin olevan ihan hyvä mies, koska hän kohteli aina aluksi vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Pian kuitenkin selvisi tämän äkkipikainen ja väkivaltainen luonto. Aivan hirveätä, että kukaan ei tee mitään, koska hän on aviomies eli hänellä on 'oikeus' siihen!

Kirjassa käytiin myös läpi Afganistanin eri hallinnot. Oli niin kommunisteja, kuin mujahideet eli erilaiset islamistiset sissijoukot ja tietysti taleban. Oikeastaan naisten asema oli paras tuolloin kommunismin aikaan, ja siitä se vain huononi koko ajan mentäessä kohti talebanien täys alistusta. On myös kauhistuttavaa ajatella tuota jatkuvaa sotimista, jota tuolla joudutaan kokemaan. Ajatella sitä toivoa, joka aina heräsi uuden ryhmittymän voiton myötä, ja sen hiipumista, kun kaikki meneekin vain huonommaksi. Ei tuota kauheutta vain voi ymmärtää, kun on asunut koko ikänsä täällä turvallisessa Suomessa.

Kirja oli jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen oli Mariamin ja toinen Lailan kertomaa. Tämän jälkeen kertoja aina vaihteli luvuttain Mariamin ja Lailan välillä, kuitenkin aina ilmoittaen kertoja luvun alussa. Tarina oli todella sykähdyttävä ja kyyneleet olivat välillä nousemassa esiin tuon kaiken epäreiluuden keskellä. Kahden päähenkilön kirjoissa toinen nousee lähes varmasti kiinnostavammaksi, ja tässä se oli Mariam. Tuo nainen, joka oli aina lapsesta pitäen tottunut ottamaan kaiken vastaan hiljaa ja alistuneena. Hänen äitinsä oli alusta asti sanonut, kuinka hän ei voisi koskaan tulla onnelliseksi, ja eihän se onni kovin kestävää hänen elämässä ollutkaan. Lailan naivius taas ärsytti aina välillä. Tunteet kokivat kovan myllerryksen ja ajatuksia heräsi kuin sieniä sateella. Tätä kirjaa ei voi muuta kuin suositella.

Tähdet: * * * *

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Annika K./Rakkaudesta kirjoihin, Katja/Once Upon A Time, Vinttikamarissa ja Pii/Maailman ääreen

Singapore - Kuvapostaus

Näin hiihtolomalla tuntui mukavalta muistella joulunaikaa ja vihdoin tehdä tämä lupaamani Singaporen matkan kuvapostaus. Heti ensimmäiseksi tulikin mieleen siellä ollut valtava joulumaa, jossa oli paljon, niin sisällä kuin ulkona, hienoja jouluisia lavasteita. Yllä on näkymä yhdestä. Oli tosin aika huvittavaa, että juuri kun kävimme tuolla, ulkona oli todella kuuma ja trooppinnen kaatosade menossa. Se todella lisäsi tunnelmaa =D Jokainen käviä sai myös oman joulupussin, jossa oli mm. tonttulakki.

Ensimmäinen asia, mikä minulle ainakin tuli Singaporesta mieleen ennen sinne menoa, oli sen lukuisat pilvenpiirtäjät. Täytyy kyllä mainita, että näin jälkikäteenkin ne muistuvat aika hyvin mieleen. Keskustassa ollessa oli huvittavaa kulkea, kun joka puolelta pukkasi esiin toinen toistaan korkeampia rakennelmia. Varsinkin tuo Marina Bay Sands, jonka päälle on rakennettu laiva, oli valtava. Pääsimme tuonne yläkannelle ottamaan kuvia, ja ei voi muuta sanoa, kuin että mitkä maisemat!

Sen takia olikin mielenkiintoista huomata, kuinka paljon matalia rakennuksia oli myös paikallaan. Esim. kuvassa oleva Emerald Hill, on paikka, jossa siirtomaaajan rikkaat asustivat. Tuolla kadulla kävellessä oli hauska huomat kontrastit, kun huomasi ympärillä korkeita taloja. Myös Chinatownissa ja Little Indiassa oli matalampia rakennuksia.

Chinatownista ja Little Indiasta puheen ollen Singapore oli hyvin monenkirja uskontoineen. Varsinkin näissä kahdessa paikasta tuntui löytyvän vaikka millä mitällä hindu-, buddha- ja shintolaistemppeleitä sekä moskeijoita. Siellä ne aivan täydessä sovussa olivat vierekkäin. Olivat muuten todella kauniita myös. Tuossa viereisessä kuvassa on Sri Veeramamakaliamman Temple Little Indiasta.


Singaporessa oli myös lukuisien rakennusten lisäksi paljon kauniita puutarhoja ja viheralueita. Yksi mieleenpainuvimmista on tuo alla olevassa kuvassa oleva Gardens by the Bay -puisto, jossa nuo sinen näköiset tekopuut ovat. Tieteenkuvalehdessä oli siitä vastikään juttu, ja olisi todella ollut hienoa nähdä nuo 'puut' yöllä kun ne loistivat pimeässä aurinkokennojensa energian avulla. Toinen mieelpainuva puisto oli kasvitieteellinen puutarha eli Singapore Botanic Gardens, joss oli erillinen National Orchid Garden. Varsinkin tuo Orkidea puutarha oli ihmeellinen todella hienoine ja taidokkaine Orkidea istutuksineen. Siellä oli myös VIP puutarha, jossa oli merkkihenkilöiden mukaan nimettyjä Orkidealajeja. Alla olevassa kuvasta voi tarkastella Tarja Halosen nimikko orkideaa.

Eräs matkamme kohokohdista oli yöeläintarhassa käynti. Ulkona oli siis täysin pimeätä, ja kävelimme pimeillä metsäpoluilla aina seuraavan eläimen luokse. Oli myös ihana huomata, että eläimille oli kerrankin tehty laajat maisemoidut alueet, jotke oli erotettu ihmisista vallihautojen ja aitojen avulla, ei häkkien. Suuri osa eläimistä sai myös kulkea vapaasti alueilla, joihin ihmiset päästettiin vain vainun kyydissä. Todella hieno kokemus, josta ei ikävä kyllä jäänyt paljoakaan kuvia muistoksi, koska salamalla kuvaaminen oli kielletty eläinten rauhan turvaamiseksi. Suosittelen käymään jos Singaporeen eksyy. Päivänä eläintarhasta (jossa myös samallaiset aitausjärjestelyt) löytyi yksi eläin, josta olen myös lukenut Tieteenkuvalehdestä, nimittäin kaljumyyräkkö! Se on terveyden perikuva, jota sairaudet eivät vaivaa. Eikös olekkin suloinen =D

Ylpeys ja ennakkoluulo - Jane Austen

 Kirjan nimi: Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice)
Kirjoittaja: Jane Austen, suomentanut S.-L. Norko-Turja
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1813, suomennos 1972
Sivumäärä: 410
Mistä: isältä lainassa

Oloni on haikea. En olisi millään halunnut kirjan loppuvan. Austen onnistui täysin lumoamaan minut tällä klassikkoromaanillaan, jonka rakkaustarina on yksi kuuluisammista. En voi muuta kuin ihmetellä, miten ystäväni on voinut kutsua tätä pitkästyttäväksi kirjaksi, jossa on liikaa kuvailua. Henkilökohtaisesti ainakin olen sitä mieltä, että juuri kirjan rauhallinen kerrontatahti ja hieno hekilöiden, ajan ja paikan kuvailu tekivät tästä juuri niin loistavan.

Juoni on varmaan lähes kaikille tuttu, jos ei kirjoista niin ainakin lukusisita elokuva- ja tv-sarja sovituksista. Tarinan keskiössä on tietenkin Elizabethin ´´Lizzy´´ ja Darcyn tuttavuus, joka syvenee rakkaudeksi. Heille kuitenkin kasaantui paljon ongelmia tämän rakkauden tielle, eivätkä nimen mukaiset ylpeys ja ennakkoluulo olleet ne väheisimmät esteet tämän onnen tiellä. Kaikki pitivät Darcya hyvin ylpeänä 'herrasmiehenä', joka ei tuntunut katsovan soveliaaksi seurustella häntä alempiarvoisien seurassa. Elizabethillä taas oli valtavasti ennakkoluuloja Darcya kohtaan, mikä aikaansa hänen vahvan inhonsa ja vihansa tätä kohtaan ennen kunnon tutustumista. Tietysti myös Elizabethin yhteiskunnallinenasema oli heikompi kuin satumaisen rikkaan Darcyn. Toinen rakkaustarina, jota seurataan vähän tarkemmin on Elizabethin isosiskon Janen ja Darcyn hyvän ystävän herra Bingleyn välinen. Tämä suhde ei myöskään suju ongelmitta.

'' On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.
   Kun sellainen nuori mies saapuu jollekin paikkakunnalle, ei hänen tunteistaan ja mielipiteistään tietysti ennakolta tiedetä mitään, mutta siitä huolimatta yllämainittu kasitys on kuitenkin niin lujasti juurtunut seudalla asuvien perheiden mieleen, että hänen suoralta kädeltä katsotaan täysin oikeutetusti kuuluvan jollekin heidän tyttäristään. ''
s. 13

Kaikki alkoi siis siitä, kun herra bingley vuokraa kartanon, Elizabethin perheen läheltä, jonne hän muuttaa siskoineen. Rouva Bennet (Elizabethin äiti) päättää naittaa jonkun tyttäristään tälle varakkaalle herrasmiehelle. Hän pääseekin onnensakukkuloille, kun herra Bingley osoittaa kiinnostustaan Janelle. Bingleyn rikas vieras Darcy taas julistetaan heti ensimmäisissä tanssiaisissa kopeaksi ja töykeäksi. Eihän hän suostunut tanssittamaan ketään muita kuin Bingleyn sisaruksia!

Kirjan henkilöt olivat todella hienosti rakennettuja. Varsinkin Bennettejen perheen luonteita oli hauska seurata. Elizabeth oli hyvin ennakkoluuloinen ja kiivas sanainen ilmaistessaan mielipiteitään, kun taas hänen rauhallinen isosiskonsa Jane ajatteli kaikesta vain hyvää. Heidän kolmesta muusta sisaruksista Mary hävisi heille lahjoissa ja ulkonäössä, mutta hän oli myös hyvin ahkera opiskelija, joka rakasti tuoda esiin oppimaansa. Nuorimmaisten Kittyn ja Lydian elämät tuntuivat taas pyörivän täysin upseerien perässä juosten. He olivat aika vallattomia, mikä aiheuttikin usein huolta ja harmia muulle perheelle. Aina kun hömelö rouva Bennet pääsi kirjan sivuille minua rupesi hymyilyttämään. Hänen käsityksensä kaikista miehistä tuntui muuttuvan aina sen mukaan olivatko he mahdollisesti tavoittelemassa jonkun hänen tyttärensä kättä. Katala ketku jota hän vihasi koko sydämestään muuttui näin unelmien prinssiksi, kun kosinta saapui.

Ylpeys ja ennakkoluulo on vain ihana kirja, jossa teksti soljuu kauniisti eteenpäin. Austenin kirjoitustyyli oli hienoa. Kuinka hän pystyikään kuvaamaan tuon ajan elämää pieni itseironinen pilke silmäkulmassa. Tätä lukiessa tuli mieleeni myös usein yksi viime vuoden parhaista lukemistani kirjoista: Tuulen viemää. Tunnuin useinkin päätyvän vertaamaan Darcyn ja Elizabethin suhdetta Scarlettin ja Rhettin suhteeseen. Molemmissa on nimittäin voimakastahtoinen ja -mielipiteinen  nainen sekä rikas ja ylpeä mies. Myös tämän suhteen ongelmat toivat mieleen tuon toisen klassikon. Ylpeys ja ennakkoluulo on vain yksinkertaisesti ihanaa luettavaa, ja kuvitettua painosta luettaessa oli taas mukaaa nähdä joitakin kohtia piirrettyinä. Lopuksi vielä lainaus suomentajan alkutervehdyksestä, jossa hän tuntui tiivistävän hienosti Austenin hienouden.

'' Jane Austen ei ollut kylmä ja ivaallinen arvostelija, vaan lämmin, ihmisiä ja ympäristöään rakastava ja heidän heikkouksiaan huvittuneena tarkkaileva humoristi. Sellaisena hän huvittaa ja kiinnostaa meidän aikaamme samoin kuin omaakin aikaansa. Sen, että hänestä on tullut klassikko ei pitäisi pelästyttää ketään. Tuskimpa tuo vaatimaton pappilanneiti yli sata vuotta sitten osasi aavistaa, että hänet kerran luettaisiin tuohon arvokkaaseen joukkoon kuuluvaksi. Ainakaan hänen teoksissaan ei ole mitään itsetietoista, korkeaan kirjalliseen päämäärään pyrkivää, joka voisi torjua nykyaikaisen lukijan. Hänen roiva Bennetinsä ja herttaisen Jane´insä ja hupsun Lydiansa tapaan - tosin hieman toisenlaisessa puvussa - nykyajan kahvikekkereissä yhtä hyvin toista sataa vuotta sitten tanssiaisissa, ja nykyajan ennakkoluuloinen Elizabeth ja ylpeä Darcy ovat ehkä ylpeitä ja ennakkoluuloisia hieman toisista syistä kuin viime vuosisadan serkkunsa, mutta aivan varmaan on heitäkin ympäristössämme, toinen lyhessä hameessa itsenäisenä naisena, toinen vähemmän koristellussa miehekkäämmässä asussa. Ajat muuttuvat, ja tavat - ihmiset eivät.
Helsingissä,helmikuuta 1947
Suomentaja''
s. 10

Tähdet: * * * * +

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Raisa/Kirjaurakka, Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Katja/Lumiomena, Paula/Luen ja kirjoitan, Morre/Morren maailma, Sanna/Luettua ja Hanna/Kirjainten virrassa

Sain myös ensimmäisen kirjan luettua 1800-luku -haastetta varten.

Crooked House - Agatha Christie

Kirjan nimi: Crookes House
Kirjoittaja: Agatha Christie
Kustantaja: Pocket Books Inc.
Julkaisuvuosi: 1949/1960
Sivumäärä: 200
Mistä: Oma (äidin vanha)

Taas tuli yksi näistä äidin vanhoista -ja ystävällisesti minulle lahjoittamista- Agatha Christieistä luettua. Kirjan ikä näkyi myös kunnossa: Sivut olivat kellastuneet ja tippumassa paikka paikoin irti. Onneksi se ei kuitenkaan lukemista paljoakaan haitannut ja kaikki sivut pysyivät loppujen lopuksi kansien välissä.

Elikkäs tarinassa 85-vuotias yksi englannin rikkaimmista miehistä Aristide Leonides murhataan myrkyttämällä, ja kukapa muu kuin hänen kolmekymppinen vaimonsa antoi tuon kuollettavan ruiskun. Mutta tästä herääkin kysymys, tiesikö tämä, että ruiskussa oli muuta kuin insuliinia. Kukaan ei tiedä sitä varmasti, ja siksi Aristiden lapsenlapsi Sophia pyytääkin kihlattuaanCharlesia totuuden selvittämisessä - onhan tämän isä poliisi.

'' ´´You mean the doctor may have made a mistake?´´
´´Even if he hasn´t made a mistake, it won´t matter so long as the right person killed him.´´ ''
s.8

Koko talonväellä tuntui olevan pakkomielle Brendan (nuoren vaimon) syyllisyydestä. Hänhän oli nainut Aristiden rahasta ja nyt kuiskittiin, että hänellä on romanssi nuorempien lastenlapsien kotiopettaja Laurencen kanssa. Charles ei kuitenkaan niele tätä väitettä, mutta toisaalta ei hän keksi kenellekkään muulle motiiviakaan. Sitten kuitenkin tapahtui uusi isku, jossa lapsenlapsi Josephine yritetaan saada päiviltä. Hänhän oli leikkinyt salapoliisia koko ajan. Ehkä hän sai jotakin selville, jotakin raskauttavaa murhaajan kannalta.

Täytyy kyllä sanoa, että en arvannut loppuratkaisiu sitten millään. Minusta ei selvästikkään olisi salapoliisiksi... Toisaalta kirja etsivänä toimiva Charles ei ollut kovin terävä itsekkään murhaajan suhteen, joten ehkä minun ei tarvitse niin paljoa nolostella. Ihan sympaattinen henkilo Charles kuitenkin oli, vaikka suurinmanosaa aikaa tuntui olevan täysin pihalla ja tutki juttua hiukan puolueellisesti. Olihan Sophia hänen morsiammensa.

'' There was a crooked man and he went a crooked mile.
He found a crooked sixpence beside a crooked stile.
He had a crooked cat which caught a crooked mouse.
And they all lived together in a little crooked house.''
s. 18

Olisikohan kyseinen lastenloru taas inspiroinut Christietä kirjan kirjoittamisessa. Hänellä tuntuu olevan aika monessa kirjassa jokin loru tai lastenlaulu tastalla kuten esimerkiksi Eikä yksikään pelastunut ja Viisi pientä possua kirjoissa. Aika mielenkiintoista on se, että joku voi keksiä murhatarinoita lastenloruista.  Hyvää mielikuvitusta siinä ainakin tarvitaan, ja sitähän Christien kirjoista löytyy paljon. Milloinkohan olen viimeeksi keksinyt murhaajan ja pysynyt siinä päätelmässä koko kirjan ajan. En edes muista! Niin harvoin on arvailuni asuneet oikeaan. Hatunnosto siitä. Tämäkin tarina oli kelpo, vaikka vakkarihahmot Poirot tai Marple eivät siinä esiintyneetkään. Rikostarinoiden kuningatar ei pettänyt tälläkään kertaa.

Tähdet: * * *

Suomennoksen nimi on Väärän vänkyrä talo (1977) tai Murhaaja kujeilee (1951)

Luo oman hyllyn kirjat -haaste 10/65

Tammikuun luetut & kirjaostoksia

Tammikuun luetut:
- Enkelit, Marian Keyes
- Veronika päättää kuolla, Paulo Coelho
- Neidonryöstö, Jane Johnson

Nähtävästi tuo kolmen kirjan lukuvauhti kuukaudessa on sitten vakiutunut. No, sellaisata se elämä on. Tällä kertaa kolmen satsistani kertyi sivuja 1120 eli n. 373 per. kirja. Noista sivuista tosin olisin mieluusti jättänyt lukematta ne neljäsataa, jotka kuuluivat tuohon Enkelit kirjaan. Se tuntui menneen niin täydellisesti metsään, enkä tiedä oliko syy lukuhetkessä vai missä, mutta Keyes ei nähtävästi ole minun kirjailijani. Pysyttelen tästä lähin siis kiltisti muitten chick-lit kirjoissa. Neidonryöstö taas puolestaan oli hyvin suuri ja mukava yllätys. Oikeastaan olisin voinut lukea sitä pidempäänkin, vaikka jatkuva huolen aiheeni onkin lukemattomat lukemattomat kirjat. Lue oman hyllyn kirjat -haaste on 9/65 tilanteessa, ja kaksi lukemaani kirjaa olivat tällä listalla eli hitaasti mutta varmasti se etenee.

Kirjaostokset:

Tähän väliin sitten muistutan, että tuohon haasteeseen ei lisätä uusia hankittuja kirjoja. Eli hyllystäni kyllä löytyy tällä hetkellä 68 lukematonta kirjaa... Tässä kuussa hankin kuitenkin kaksi kirjaa:

- Kapina laivalla, John Boyne
- Pitkä matka paratiisiin, Leah Chishugi

Tuo Chishugin kirja päätyi lukulistalleni aikas hauskaa reittiä. Olen lukiomme Nepal-ryhmässä, jossa kerätään varoja neljällekymmenelle kummioppilaallemme, jotta he pääsisivät käymään koulua. Nyt keräsimme arpajaisvoittoja, ja minun hommakseni tuli hankkia sinne kirjoja. Noutaessani kirjat katsoin saaliini, ja näin tämän kannen ja kiinnostuin. Luin kirjan takakannen ja tulin siihen tulokseen, että tuo olisi lukemisen arvoinen kirja. Tietysti samalla viikolla marketissa ollessani huomasin tämän pokkariversion lehtihyllyssä. Sieltä se sitten tarttui mukaan ja päätyi kruunaamaan ylitsepursuavia lukemattomien kirjojen hyllyjä. Boynen kirja taas löytyi Suomalaisen alennusmyynnistä pilkkahintaan.

Neidonryöstö - Jane Johnson

Kirjan nimi: Neidonryöstö (The Tenth Gift)
Kirjoittaja: Jane Johnson, suomentanut Salme Moksunen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 480
Mistä: oma

Itseasiassa löysin tämän kirjan kirpputorilta jo jokin aikaa sitten, mutta se oli hautautunut lukemattomien kirjojen hyllyihin täysin. Osasyynä tähän on voinut olla niteen harlequin tyylinen kansi. Onneksi kuitenkin muistin joskus lukeneeni kirjasta kehuvia blogitekstejä ja hankin sen silloin sieltä kirpputorilta. Neidonryöstö nimittäin todella imaisi minut mukaan tarinaansa, ja se tuntuikin loppuvan aivan liian nopeasti, vaikka sivuja on lähes viisisataa.

Tarina kulkee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajassa julia on ollut monta vuotta parhaan ystävänsä miehen rakastajatar. Nyt kuitenkin Michael päättää jättää Julian, ja erolahjaksi hän antää tälle ikivanhan kirjontakirjan. Kun Julia rupeaa selailemaan kirjaa, hän huomaa, että se on töhritty täyteen tekstiä pikkuruisella käsialalla. Tätä tekstiä lukiessa hänelle avautuu uskomaton kertomus 1625 vuoden Cornwalliin, jonne merirosvot hyökkäsivät kesken messun. Tarina imaisee hänet mukaansa, ja Julia päättääkin seurata kirjoittajan jalanjälkiä aina Marokkoon saakka. Samaan aikaan Michael tajuaa antamansa lahjan arvon ja haluaa sen takaisin keinolla millä hyvänsä.

Toinen kerronnan taso sijoittuu tuonne 1625 vuoden Cornwalliin. Siellä asuu palveliatar Catherine ´´Cat´´, jota elämän samankaltaisuus tylsistyttää. Hän haluaisi pois, mutta avioituminen hänen serkkunsa Robin kanssa vaikuttaa väistämättömältä. Juuri silloin merirosvot iskevät ja kaappaavat kaikki kyseisessä kirkossa olleet mukaansa. Näin Catin matka kohti Marokon pahamaineista rosvokaupunki Salleenia käynnistyy. Onneksi Cat rakastaa kirjontaa, ja Robin aiemmin antama kirjontakirja tuleekin kovaan käyttöön - päiväkirjana.

'' Cat tarrasi kiinni serkkunsa käsivarteen. - Rob, tarkoitatko että täällä meidän vesillämme purjehtii turkkilaisia merirosvoja? Hänen silmänsä loistivat. - Hurjan... eksoottista. Kunpa saisin nähdä oikean merirosvon.
Robert tuijotti häntä uskomatta korviaan. - Tuolla sinä tahdot tietenkin vain kiusata minua, Catherine. Minä puolestani ruokoilen Jumalaa varjelemaan minua sellaiselta onnettomuudelta, että joutuisin vastatusten moisen olennon kanssa, sillä nehän ovat melkein kuin petoja. olen jopa kuullut, että...
Hän pudisti päätään huomatessaa Catin innostuneen ilmeen. ''
s. 44-45

Kuten yleensäkin kahden aikatason tarinoissa, toinen osa on mielenkiintoisempi, ja tässä se oli Catin kertomus. En ole muistaakseni ennen lukenut historiallista kirjaa, jossa merirosvot ryöväävät ihmisiä orjiksi. Näin ollen olikin hyvin mielenkiintoista lukea Catin tarinaa, vaikka hän pääsikin joissakin kohdin helpommalla punaisten hiustensa, sinisten silmiensä ja hyvien kirjontataitojensa avulla. Oli myös mukava huomata, että tuo merirosvokapteeni Raïs oli kuvattu hyvin inhimillisessä valossa kertoen hänen taustansa ja syynsä tälle elämäntielle. Catin elämä oli mukaansatempaavaa koko ajan, kun taas Julian osuus oli alussa tuskallisen hidasta. Se lähti oikeastaan vasta käyntiin Julian päästyä Marokkoon, jolloin hänenkin kertomuksensa rupesi kiinnostamaan, ja paljon.

'' Ilma täyttyi vähitellen tuoksuosta - mausteiden, paistinrasvan, kalan, jolta haisi koko kaupunginosa - kaikkia oli mahdotonta tunnistaa. Käännyimme uudelle kujalle, jossa oli varjoisaa, vilkaistessani ylös havaitsin, että käytävän päällä oli ruo'oista krouvisti punottu katos. Vielä yhdestä kadunkulmasta, ja olimme keskellä sukia, perinteisillä markkinoilla. Tuntui kuin olisimme tulleet muurahaispesään: kuhinaa ja tungosta, melua, huutoa, naurua, öljyn sihinää, kaikkea mahtui tähän tunnelmallisten käytävien labyrinttiin. Ensin en tiennyt, mitä olisin katsellut, aistini ylikuormittuivat totaalisesti. ''
s. 284

Kirjan parhaista anneista oli kyllä Marokon kuvaus. Tuo maa, jossa olen itsekkin nuorempana käynyt, oli kuvattu niin hienosti, että maiseman lähes näki silmissään ja voimakkaat tuoksut täyttivät nenän. Myös kun Idriss vei Juliaa kierroksille, tuntui kuin olisi itse saanut opastetun kaupunkimatkan. Niin tarkkaan oli Marokon tunnelma ja rakennusten historiaa kuvattu. Catin kuvaus 1600-luvun Marokkoon oli myös ihastuttava lisä, vaikka orjamarkkinat olivatkin hirvittäviä. Kirjailija itse kai asuu osittain Marokossa ja sen kyllä huomasi kerronnan elävyytenä. Kirja perustuu myös osittain tositapahtumiin, ja tällaisissa romaaneissa onkin kiva kun lopussa kerrotaan, mikä oli faktaa. Helppolukuista historiallista marokon kuvausta. Tykkään!

Tähdet: * * * *

Muualla luettua: Vinttikamarissa, Mustekynä/Kirjojen labyrintti ja Chérie/Kirjakolo

Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni taas yhdellä kirjalla tilanteeseen 9/65

Veronika päättää kuolla - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Veronika päättää kuolla (Veronika decide morrer)
Kirjoittaja: Paulo Coelho, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 1998, suomennos 2011
Sivumäärä: 240
Mistä: oma

Äidinkielen kurssilla oli sellainen ryhmätyö, jossa kaikkien ryhmäläisten piti lukea saman teeman omaava kirja. Ryhmäni aihe oli Suljettuna laitokseen. Mikään listassa olleista kirjoista ei kuitenkaan houkuttanut, ne vaikuttivat niin synkiltä. Onneksi lukemisensa sai valita myös out the box. Omasta kirjahyllystä sitten -pienen kaivamisen jälkeen- löytyikin tämä Coelhon kirja. Päähenkilö on romaanissa lukittu mielisairaalaan, mutta Coelhon kirjat eivät ole kovin synkkiä, joten Veronika päättää kuolla sopi mainiosti tähän kohtaan.

Tarinan päähenkilö on Veronika, joka on kyllästynyt elämäänsä. Kaikki päivät tuntuvat samalta ja tulevaisuuden näkymäkin on vain samaa yksitoikkoisuutta täynnä, vain pahempana. Tämä on ensimmäinen syy itsemurhalle, toinen on nimittäin hyödyttömyyden tunne. Maailmassa on niin paljon pahuutta, eikä Veronika voi tehdä sille mitään. Näistä asioista johtuen Veronika ei enää näe syytä elää, ja pitkällisen harkinnan jälkeen hän päätyy lopettamaan päivänsä unilääkkeiden yliannostuksella. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, ja Veronika herää Viletessä -Slovenian pahamaineisessä mielisairaalassa. Tuolla hän saa kuulla, että hänen sydämensä on vaurioitunut, ja että hänellä on enintään viikko elinaikaa. Aluksi Veronika yrittää keksiä keinoja miten nopeuttaa kuolemaansa, joka on vääjäämättä saapumassa pian, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Kuitenkin kun hänen päivänsä hupenevat, rupeaa hän löytämään kauan kadoksissa olleen elämänhalunsa, mutta onko se jo liian myöhäistä.

Sivuhenkilöt tuntuivat olevan kirjassa aika isossa roolissa. Nämä ihmiset Veronika tapasi mielisairaalassa ja jokainen heistä opetti hänelle jotakin elämästä. Zeljka oli ensimmäinen ihminen (potilas), johon Veronika tutustui. Zeljka oli päätynyt Villeteen vakavan masennuksen seurauksena. Sitten oli myös Mari, paniikkihäiriöön sairastunut menestyvä liikemies, joka sulki itsensä laitokseen turvaan. Hän oli jo itseasiassa täysin parantunut vaivastaan, mutta päättänyt jäädä Villetaan. Sillä nimittäin kaikki saivat olla niin hulluja kuin halusivat ilman arvostelua. Edvard taas oli päätynyt laitokseen diplomaattivanhempiensa johdosta. Hän olisi halunnut ryhtyä taiteilijaksi -vanhempiensa kauhuksi- mutta uppoutui liikaa omaan maailmaansa. Tämä skitsofreenikko kuitenkin rakasti kuunnella Veronikan pianonsoittoa, vaikka muu maailma ei muuten häntä hetkauttanutkaan. Myös mielisairaalan johtaja tohtori Igor oli tärkeässä osassa pohdintoineen, ja kyllä Coelho oli itsensäkin kirjoittanut tarinaan vierailemaan.

Mielisairaala oli mielenkiintoinen tapahtumapaikka. Siellä oli hyvin tarkat rutiini: aamupala, aurinkokylpy, lounas, oleskelutila jne. Tuo aurinkokylpy oli siis ulkoilua (muka) aurinkoisessa säässä. Nytkin oli talvi eikä kovin hävit ilmat ja silti potilaat päästettiin ulos nauttimaan lämpimästä auringosta. Mielisairaalan arkeen kuuluivat tietysti myös erillaiset hoidot. Näitä hoitoja oli mm. insuliinishokki, joka oli hyvin vaarallinen, mutta halpa hoitomuoto esim. masennukseen. Toinen järkyttävä hoito oli sähköshokit, joita annettiin aina varoittavana esimerkkinä sillointällöin pitääkseen potilaat ruodussa. Vileta oli siinä mielessä myös erikoinen, että kuka tahansa pääsi sisään kunhan vain maksoi. Tämän vuoksi sinne oli muodostunut Veljeskunta, johon kuuluivat jo parantuneet ihmiset, jotka eivät kuitenkaan halunneet palata arkeen. Tämä oli myös hyvin johtajien tiedossa, mutta kunhan rahaaa tuli oli kaikki hyvin.

'' - Mikä on todellisuus ?
- Se jonka enemmistö on katsonut soveliaaksi. Se ei ole välttämättä paras eikä loogisin, mutta se on mukautunut kollektiiviseen tahtoon. Näetlö mikä minulla on kaulassani?
- Solmio.
- Oikein hyvä. Vastauksesi on looginen, yhtäpitävä täysin normaalin ihmisen vastauksen kanssa: solmio.
Mielisairas kuitenkin sanoisi, että kaulassani on naurettava, hyödytön, monimutkaisesti solmittu värikäskangas, joka vaikeuttaa pään liikettä ja vaatii ilmalta suurempaa ponnistusta päästä keuhkoihin. Jos en ole varuillani tuulettimen vieressä tämä kangas voi kuristaa minut kuoliaaksi.
Jos mielenvikainen kysyy minulta mitä hyötyä solmiosta on, joudun vastaamaan ettei yhtikäs mitään.
- -
Jo kuitenkin kysyn mielenvikaiselta ja normaalilta ihmiselta, mikä tämä on, terveenä pidetään sitä joka vastaa: solmio. Ei ole väliä sillä kuka puhuu järkeä vaan sillä kuka osuu oikeaan.''
s. 102-103

Kirja on Coelhon, joten kuten arvata saattaa se oli lahes puolet ajasta filosofiontia ja elämän pohdintaa. Varsinkin hulluuden teema tuntui nousevan usein esiin, samin kuin elämänhalu. Muutenkin kirja oli hyvin helppolukuinen, eikä siitä synkkyydestä ollut tietoakaan, joka yleensä vallitsee mielisairaala kuvauksia. Paulo Coelho on itse ollu kolmesti mielisairaalassa, ja lopussa olikin tästä enemmän tietoa kirjan synty -osiossa. Ehkä hän siis näin tietää mistä kirjoittaa, mutta toisaalta ei sellainen raaka kuvaus olisikaan sopinut hänen tuotantoonsa. Kirja oli kaikinpuolin kelpo opus ja oli taas ihan mukava lukea noita Coelhon satumaisia opetuksia. En kuitenkaan kokenut mitään suurta valasitumista, kuten jotkut Coelhon lukijat ovat, mutta taisaalta en myöskään pettynyt. Välillä näitä on ihan mukava lukea, jos kaipaa opettavaisia satuja.

Tähdet: * * *

Kirja on jakanut paljon mielipiteitä. Tässä parin arvostelut: Jokke/Jokken kirjanurkka, Katja/Lumiomena, Daelenna/Takahylly ja Sanna/Luettua