H.R.H. - Danielle Steel

Kirjan nimi: H.R.H.
Kirjailija: Danielle Steel
Kustantaja: Corgi
Julkaisuvuosi: 2007/2006
Sivumäärä: 492
Mistä: Lentokenttäostos

'' She was like a fine Thoroughbred racehorse with only a single course to run, that of supporting her father, in the small unimportant ways she could. More often than not, the work she did seemed utterly meaningless to her. She felt as though she was wasting her life in Vaduz. ''
                                          s.24

Christianna ei ole kuten kuka tahansa parikymppinen nuori nainen. Hän on Liechtensteinin prinsessa ja kuninkaan silmäterä. Christiannan tehtävänä on leikata nauhoja ja istua illallisilla, olemalla isänsä tukena. Christianna ei ole kuitenkaan tyytyväinen elämäänsä. Maistettuaan hetken vapautta opeskeltuaan Yhdysvalloissa, tuntuvat tylsät edustustehtävät hänestä täysin turhilta.

Christianna päättää taistella kohtaloaan vastaan ja lähtee Eritreaan Punaisen ristin vapaaehtoiseksi AIDS klinikalle. Muut vapaaehtoiset huomaavat pian, että hyväsydämisellä Christiannalla on lahja olla ihmisten seurassa, mutta kukaan ei osaa arvata hänen todellista henkilöllisyyttä. Kun Lääkärit ilman rajoja järjestön mukana leiriin saapuu komea Parker, syntyy nuorten välille roihuava romanssi, mutta voiko se kestää kun Christiannaa painaa suuri salaisuus henkilöllisyydestään.

Kiireisen ja raskaan kevään jälkeen kaipasin jotakin vähän rennompaa lukemista, johon Steel on yleensä olla oiva valinta. Tällä kertaa luotto hömppäkirjailijani kuitenkin petti minut. H.R.H. oli liiankin höttöä ilman mitään varsinaista taytettä. En edes tiedä miksi luin tämän loppuun, koska rentouden sijaan ärsyynnyin. Oliko se oikeasti tässä? Tuntuu kuin Steelin olisi ollut pakko kirjoittaa jotakin ilman minkäänlaista ideanpoikasta tai suunnitelmaa.

'' None of them could even remotely imagine what Christianna had done to the girl who never talked. But whatever it had been, it worked. They all agreed. There was no question about it. Christianna had a gift. They felt lycky to have her in their midst. And she even more so to be there with them. ''
s. 218

Romaanin henkilöhahmot olivat hyvin kökköjä. Suurin osa oli vain luonteettomia nimiä ilman mitään muuta. Ne joita oli edes vähän viitsitty luonnehtia voisi tiivistää pariin sanaan. Erityisen ärsyttävää oli Christiannan kuvaus täydellisenä yli-ihmisenä. Hän oli lumoavan kaunis, hyväsydäminen, tunnollinen, ystävällinen ja lahjakas kaikessa mitä hän teki. Myös Parker oli täysin uskomaton ihanne kumppani.

Toinen hyvin ärsyttävä asia oli tunne siitä, että oliko tätä romaania ylipäätänsä kertaakaan luettu kokonaisuutena läpi, vai voiko olla, että lukijan älynlahjoja pidettäisiin näin minimaalisina. Kirjassa nimittäin toistettiin aina parin sivun välein oikeastaan kaikkeen perusteluna jotakin näistä kolmesta asiasta: 1. Christianna oli kyllästynyt elämäänsä prinsessana ja halusi tehdä jotakin merkityksellistä. 2. Vapaaehtoiset eivät yleensä aloittaneet suhteita toisiinsa, koska se mutkistaisi asioita liikaa ja he olivat kuin sisaruksia. 3. Christiannan ja Parkerin suhteesta ei voisi tulla mitään koska Christianna oli kuninkaallinen. Eiköhän lukijalla kuitenkin ole tarpeeksi aivokapasiteettia muistaa nämä asiat ilman jatkuvaa osoittelua.

H.R.H. oli valtaisa pettymys. Olin odottanut jotakin mielenkiintoista takakannen vuoksi, mutta koko kirja oli todella vain se takakansi, jossa on kerrottu kaikki aivan loppuratkaisua lukuunottamatta. Myöskin sitä Afrikaa ja vapaaehtoistyötä mitä odotin paljon, oli vain paperinen tausta romanssille ilman sen suurempaa merkitystä. Itseasiassa miljööllä ei ollut mitään varsinaista roolia koko kirjassa. Se on vain laitettu sinne kuulostamaan eksoottiselta. Jatkuvan toistonsa vuoksi tämän lähes viisisataasivuisen kirjan olisi ihan hyvin voinut tiivistää noin sataan sivuun ilamn, että mitään juonellista olisi jäänyt pois. Parin vähän traagisemman kohtauksen vuoksi annan tuon plussan. Muuten jos sisällötön parikymppisten, joitten luulisi olevan vain pahaisia teinejä, romanssi johon on sotkettu vähän kuninkaallisia ei houkuta niin kannattaa pysyä kaukana.

Tähdet: * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste sai taas vähän eloa: 18/65

Muualla luettu: Maailman ääreen

Paikka vapaana - J.K. Rowling

Kirjan nimi: Paikka vapaana (The Casual Vacancy)
Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 543
Mistä: Oma




'' 6.II Odottamattoman vakanssin katsotaan olevan kyseessä:
(a) kun valtuutettu ei ilmoita määräaikaan mennessä ottavansa tehtävänsä vastaan; tai
(b) kun hän jättää eroilmoituksen;
(c) valtuutetun kuollessa

Charles Arnold-Baker

Paikallishallinto

seitsemäs painos ''

s. 7

 

Barry Fairbrother on omistanut koko elämänsä Pagfordin pikkukaupungille. Hän on mies joka saa koulun häirikköoppilaasta soutujoukkueentähden ja käännettyä vastustajat omalle kannalleen. Barry on koskettanut lähes kaikkien Pagfordin asukkaiden elämää. Yhdeksäntoistavuotis hääpäivänään Barryä vaivaa kuitenkin aivan mahdoton päänsärky, joka päättyy hänen tuupertumiseen maahan - kuolleena. Vaikka Barryn menettäminen on suuri tragedia, ei ihmisillä ole kauaa aikaa surra. Barryn kuoleman johdosta on paikallisvaltuustoon syntynyt odottamaton vakanssi. Tuoli on tyhjä ja odottaa istujaa.

 

'' Pagfordin paikallisvaltuusto oli kaupungin kokoon nähden sangen vaikutusvaltainen elin. Se kokoontui kerran kuussa kauniissa viktoriaanisessa entisessä kirkkosalissa. Yritykset leikata valtuuston budjettia, karsia sen toimivaltaa tai sulauttaa sen tehtävät johonkin uudenaikaiseen yhteiselimeen olivat kohdanneet vuosikymmenien ajan tiukkaa ja menestyksekästä vastarintaa. Pagfordin valtuusto ylpeili sillä, että se oli kaikista Yarvilin aluehallinnon alaisista paikallisneuvostoista uppiniskaisin, kovaäänisin ja riippumattomin.

[- -] Koska kaupungin äänioikeutetut yleensä otaksuivat, että halu palvella valtuustossa merkitsi automaattisesti siihen tarvittavaa pätevyyttä, kaikki kuusitoista valtuutettua olivat saaneet paikkansa ilman vastaehdokasta.

Tämä sulassa sovussa valittu elin oli kuitenkin parhaillaan sisällissotaan verrattavissa tilassa. Muuan kiista, joka oli herättänyt Pagfordissa vihaa ja katkeruutta yli kuusi vuosikymmentä, oli tullut ratkaisuvaiheeseen, ja vastapuolet olivat järjestäytyneet kahden karismaattisen johtajan taakse. ''

s. 61

 

Pagfordin asukkaat ovat jakaantuneet kahtia. Tämä ihmisiä raastava kiistanaihe on Pagfordin laitamilla sijaitseva huumeidenkäyttäjien ja muutenkin huonompina ihmisinä pidettävien asuinalue Fields, jonka monet haluisivat nähdä ennemmenkin osana Yarvilia kuin rakasta Pagfordia. Barry oli Fieldsin suuri puolestapuhuja, ja nyt molemmat puolet haluavat ehdottomasti tyhjälle paikalle oman kannattajansa. Koko Pagfordin historiassa ollaan ensimmäistä kertaa ajauduttu tilanteeseen, jossa pitää järjestää vaalit valtuustopaikasta. Vaalipäivän lähestyessä rupeaa asukkaiden vaijetuimmat salaisuudet tulemaan esiin, ja pikkukaupungissahan tiedolla on tapana levitä hyvinkin nopeasti.

 

Paikka vapaana on läpileikkaus Englannin maaseudun pikkukaupungin asukkaiden elämästä ja valtataistelusta. Rowling marssittaakin lukijan eteen pitkän liudan erilaisia ihmisiä. On niin narkkaria, puotipuksua, lääkäriä, yksinhuoltajaa, naistenmiestä, pahoinpitelijää, onnellista ja onnetonta asukasta. Henkilöistä suurin osa on enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, vaikkakin lähes kaikista valotetaankin useampaa puolta. Juuri kun olin alkanut pitämään jostakin henkilöstä hänestä tuotiin jokin ei niin miellyttävä puoli esiin ja toisin päin inhokkihahmosta näytettiinkin herkempi puoli. Joistakin kuten Pricen perheestä en oppinut missäänvälissä pitämään.

 

Paikka vapaana oli hyvin erilainen romaani kuin odotin. Luulin aloittavani lukemaan aikuisten juonittelua valtuustopaikan saamiseksi, mutta harmikseni Rowling ei ollut malttanut luopua nuorison kuvauksesta. Lähes puolet koko romaanista oli kaupunkilaisten nuorten romansseja, muita seikkailuja sekä muitten asioihin puututmista. Olisin kaivannut tuosta vähän irtiottoa mutta ei. Monet ovat myös kritisoineet liian suurta henkilökaartia. Itse pysyin lähes koko ajan kärryillä kuka oli kukin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Varsinkin kun nyt jäi sellainen tunne, että Rowling oli halunnut tuoda esiin liian paljon yhteen kirjaan: perheväkivaltaa, viiltelyä, pettämistä, huumeita jne.

 

Mielestäni Rowlingin teoksesta jäi uupumaan jotakin. Sen henkilöhahmot jäivät hiukan etäisiksi eikä niissä ollut samaa taikaa kuin Pottereissa. Tarinaa oltiin myös viety vähän liian moneen suuntaan, jolloin siitä tuli hajanainen ja varsinkin pääjuoni tuntui välillä kadonneen täysin. Paikka vapaana on ihan kelpo lukemista ja varsinkin taidokkaasti luotu miljöö innosti. Jotenkin Englannin pikkukylät vain kiehtovat jollakin mystisellä tavalla. On myös pakko myöntää, että olihan sitä valtuustopaikkataistelua ihan jännittävä seurata, mutta kuitenkin Rowling ei tälläkertaa pääse lähellekään Potterien loistoa.

 

Tähdet: * * *

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjanurkkaus, Upotus, Hurja Hassu Lukija, Lukunurkka, Olipa kerran kirjablogi, Kirjojen keskellä, Aakkosellinen hakemisto, Kirjamaailma, Booking it some more, Kirjojen rakastaja, Le Masque Rouge ja Hemulin kirjahylly



Näkymätön silta - Julie Orringer

Kirjan nimi: Näkymätön silta (The Invisible Bridge)
Kirjailija: Julie Orringer, suomentanut Kristiina Savikurki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 761
Mistä: Synttärilahja

Olen vaikuttunut. Kun kirjan kannet sulkeutuivat, tuintui kuin olisin joutunut eroon läheisistä tuttavistani. Henkilöitten kokemukset tulivat iholle. Se ei tuntunut pelkältä tarinalta vaan kokonaiselta elämältä. Syy miksi olen lukenut Näkymätöntä siltaa hitaasti on ollut kiireiden lisäksi sen kerronta. Tähän romaaniin tulee syvennyttyä eläen heidän elämässään mukana. Katkelmat tai juonen valottaminen eivät tee tälle romaanille sen ansaitsemaa kunniaa, mutta yritän silti luoda jonkinlaisen kuvan.

Andras Lévi on nuori unkarinjuutalainen ja köyhän perheen kasvatti. Onnekkaan sattuman kautta hän muuttaa 1937 Pariisiin oppiskellakseen arkkitehdiksi. École Spécialeen käytäville Andras tutustuu kolmen muun juutalaisnuorukaisen kanssa rakennusten mutta myös rakkauden ja vihan saloihin. Eurooppa on luisumassa toiseen maailmansotaan eivätkä ihmiset osaa edes kauheimmissa kuvitelmissaan varautua siihen mihin suuntaan elämä tulee heidät heittämään. Antisemitismi leviää myös rakkauden Pariisiin ja olosuhteiden pakosta Andraksen on palattava takaisin Unkariin - natsien liittolaisvaltioon.

Orringer on mestarillisesti kuvannut miten pikkuhiljaa asenteiden muutos rupeaa vaikuttamaan ihmisten elämään. Tämä muutos ei ole yhtäkkinen vaan tulevaisuuden tunnuspiirteet ovat jo esillä kauan ennen kohtalon kellon kuminaa. Näkymättömän sillan hienous on juuri sen arkipäiväisessä kuvauksessa. Se ei leväytä kaikkea suoraan naamalle vaan kuvaa totuudenmukaisesti eri tunneskaaloja joita henkilöt käyvät läpi. Muutos on väistämätön eikä mikään ole enää kuin ennen.

Toinen juonen uoma on ihmissuhteet. Ajan saatossa sankarista voi kuoriutua vihollinen ja rikkaasta kroisoksesta avuntarvitsija. Kun nuori ja tulevaisuudestaan tietämätön Andras matkustaa Pariisiin, on hänellä mukanaan salaperäinen kirje, jonka toimittamisesn hän on saanut tehtäväkseen. Tuo kirje on tuleva tuomitsemaan hänet voimakkaan ja lähes epätoivoisen rakkauden kouriin. Ystävyys- ja veljessuhteet ovat myös tärkeässä osassa. Uusia ystävyyksiä syntyy kadoten kuitenkin elämän virtaan ja toiset taas löytyvät jotta heidät voisi taas menettää. Andraksella on myös kaksi veljeä, Tibor ja Mátyás, joiden kohtalot joutuvat myös Euroopan sotakoneiston syövereihin pirstoen unelmat tulevasta.

En voi muuta kuin ylistää tätä teosta. Se on niin kokonaisvaltainen lukukokemus. Orringerin teksti on täynnä erilaisia vivahteita ja ennen kaikkea se henkii elämää. Kuinka toisinaan vaan lamaantuu, mutta vastapainoksi voi myös löytää kaiken sen tuskan keskelta naurunaiheita. Näkymätön silta on lähes kahdeksansataa sivua silkkaa taikaa. Paremmin en osaa asiaani ilmaista.

'' ''On vain hyvä, että olet lähdössä Pariisiin'', isä sanoi. ''Parempi sinun on päästä pois tällaisesta maasta, missä juutalainen joutuu tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Eikä se asia taatusti korjaannu sillä välin kun olet poissa, mutta toivotaan ettei tilanne myöskään muutu pahemmaksi.'' ''
s. 32

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Lukuneuvoja, Leena Lumi, Lukuisa, Lukemisen kartasto, Luettua, Kolmas linja, Täällä toisen tähden alla, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen parissa, Lukuisat kissanpäivät ja Booking it some more

Kigalin kakkukauppa - Gaile Parkin

Kirjan nimi: Kigalin kakkukauppa (Baking Cakes in Kigali)
Kirjailija: Gaile Parkin, suomentanut Annukka Kolehmainen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 278
Mistä: Omasta hyllystä koulutyötä varten

Tansanialainen Angel on muuttanut Ruandaan miehensä Piuksen työn perässä. Kigalissa tämä kuumista-aalloista kärsivä mutta hyvin intohimoinen leipuri pyörittää kakkubisnestä. Angelilta saa tilattua minkälaisen kakun haluaa: vain taivas on rajana. Samalla kun asiakkaat tulevat tilaamaan kakkuja avaavat he sydäntään lämminhenkiselle Angelille. Teen ääressä niin arkipäiväiset pikkuhuolet kuin suuret tragediat kantautuvat Angelin korviin, ja aina yhtä ystävällinen Angel on valmis kuuntelemaan ja auttamaan tovereitaan.

'' Lauantaiaamuna Angel leipoi kaksi kaukkua: pyöreän kaksikerroksisen Ken Akimoton illallisille ja suuren suorakulmaisen Dieudonnén sunnuntaina järjestämiin tervetuliaisjuhliin. Kummassakin oli tavallinen sokeripohja, ja jäljelle jääneestä taikinasta riitti vielä leivoksiinkin. Iltapäivällä kakkujen jäähdyttyä Angel ryhtyi koristelemaan niitä tyhjän asunnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Pius oli lähtenyt musta puku yllään työtoverin hautajaisiin. Kaikki puhuivat epämääräisesti hänen kuolleen vakavan sairauden uuvuttamana, vaikka jokainen tiesi, mitä se tarkoitti. ''
s. 114

Kigalin kakkukauppa on pursoillaan värejä ja ilonhetkiä, mutta sen taustalla kulkevat ihmisten synkät menneisyydet yllättivät. Kirjan kansi pinkkinä ja takakannen tekstistä olin saanut kuvan hömpähtävästä kirjasta tai ainakin mma Romatsvan tyylisestä rennosta arjesta. Yllätyin, mutta en huonolla tavalla. Oli mukava lukea Afrikan arkipäiväää ja sen iloja ja suruja. Kerrankin niitä julmia ihmiskohtaloita ei räväytetty silmille, vaan henkilöt enemmänkin vain totesivat, että näin kävi minulle. Välillä tosin tuo tunnelmanvaihdos hämmensi, kun muuten iloisesta keskustelusta soljuttiin yhtäkkiä traagisiin kohtaloihin.

Erityiset teemapiirteet olivat HIV ja Ruandan kansanmurha. Kansanmurhasta oli jo aikaa, mutta ihmisten arvet pysyivät, vaikka niitten kanssa oppikin elämään. Angel sai kuulla niin tarinan pikkulapsen kidnappauksesta sotilaaksi kuin naisesta joka näki kuinka hänen miehensä teloitettiin julmasti kadulle. Arvet ovat syvällä, mutta onneksi on myös rakkautta yli heimoriitojen ja ennen kaikkea toivoa uudelleenrakentamisesta ja yhteisestä Ruandan kansasta. HIV on myös levinnyt Afrikkaan ja romaanin lähes jokaisella henkilöllä oli kertomus perheenjäsenen menettämisestä joko kansanmurhalle tai AIDS:lle. Myös Angelin pojalla oli ollut AIDS ja tytärkin kuollut, joten hänestä oli tullut viiden orvon lapsenlapsensa huoltaja. HIV:stä puhuminen oli tabu, mutta oli hienoa lukea keskuksista joissa positiiviset pystyivät saamaan apua ja töitä yleisestä ennakkoluuloista huolimatta.

'' - Goodenough, Busco sanoi.
- Goodenough? Mikä ihmeen Goodenough? Mikä nimi sellainen on olevinaan?
- No, he halusivat oikein kovasti poikaa, mutta vauva olikin tyttö. Eivät he tyttöä tahtoneet, mutta sellaiseen heidän on paremman puutteessa tyytyminen.
Angel riisui silmälasit ja alkoi hangata niita kangansa reunaan. - Onko se sinusta hyvä nimi tytölle?
- Ei se huonokaan ole. ''
s. 29

Toinen pinnan alla kulkeva asia oli naistenasema. Mies saattoi valita naisensa sen mukaan kuka synnyttää hänelle pojan. Onneksi nokkela Angel pystyi mm. yllä olevassa tilanteessa vaikuttamaan asiaan. Ajatella kuinka hirveältä tuosta tyttölapsesta olisi tuntunut kasvaessaan isommaksi ja ymmärtäessään nimensä merkityksen. Angel meni myös tyttökouluun puhumaan yrittämisestä. Ilmeisesti tytöt nähdään vain väliaikaisina perheenjäseninä eikä heitä siksi haluta kouluttaa. Ilman korkeakoulututkintoa on naisten lähes mahdotonta saada töitä ja ansaita oman elantonsa. Mikäli tilanne on tuollainen niin ei ihme, että naiset ovat niin riippuvaisia miehistä. Angel  oli kuitenkin onnistunut rakentamaan menestyvän kakkubisneksen, ja oli ilolla auttamassa muita naisia työllistämään itsensä. Onneksi meillä Suomessa naisilla on mahdollisuus opiskella ja työskennellä siinä missä miestenkin.

Kigalin kakkukauppa on aika hajanainen kirja. Sen sijaan että olisin tuntenut lukevani yhtä romaania, tuntuivat luvut ennemminkin erillisiltä tarinoilta eri asiakkaineen ja elämäntarinoineen. Toisaalta tätä kautta useampi henkilö sai äänensä kuuluviin ja traagisia ihmiskohtaloita saatin ripoteltua sinne tänne. Kuitenkin mielestäni romaanin kantava voima olivat pienet arkipäivän asiat ja se elämänilo joka sen sivuilta paistoi. Ne pienet asiat kuten kuinka liian pieniä vaatteita tekevän räätälin vastaanotolle pitää ottaa ystävä mukaan työntämään kaksi sormea mittanauhan alle mittoja otettaessa, ovat sellaista arkista nokkeluutta, joka toi hymyn huulille.

Tasapainottelu arjen ilon ja menneisyyden kauhujen välillä on varmasti vaikeaa kirjailijalle, eikä Parkin onnistu siinä saumattomasti. Olen kuitenkin iloinen, että tässä romaanissa Afrikasta keskityttiin enimmäkseen kaikkeen muuhun kuin tragedioihin. Ehkä juuri tuo hienoeleisyys kerronnassa sai aivoni paremmin huomioimaan kyseiset tapahtumat ja  miettimään niitä. Ihan miten vain mutta pidin huomattavasti enemmän arjen kuvauksesta sen tavallisine iloineen. Ei se niin paljon poikkea siitä mitä meillä on.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Eniten minua kiinnostaa tie, Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirja joka maasta, Minnan lukemaa - ja joskus jotain muutakin ja Kirjan jos toisenkin

Before I Go to Sleep - S.J. Watson

Kirjan nimi: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2011/2012
Sivumäärä: 372
Mistä: Ostettu kirjakaupasta

'' My name is Christine Lucas. I am forty-seven. An amnesiac. I am sitting here, in this unfamiliarbed, writing my story [- -].
Because I have no memory. According to Ben, according to the doctor I met this afternoon, tonight, as I sleep, my mind will erase everything I know today. Everything I did today. I will wake up tomorrow as I did this morning. Thinking I am still a child. Thinking I still have a whole lifetime of choice ahead of me.
And then I will find out, again, that I am wrong. My choices have already been made. Half my life is behind me. ''
s. 49-50

Christine sairastaa hyvin harvinaista tautia, jossa aina yön aikana hän menettää muistinsa päivän tapahtumista. Joka aamu hän herää vieraan miehen vierestä vieraassa huoneessa, ja joka aamu hänen miehensä Ben joutuu selittämään asioiden oikean laidan: on  tapahtunut onnettomuus jonka seurauksena Christinen aivot ovat vaurioituneet ehkä jopa pysyvästi. Benin lähdettyä töihin saa Christine omituisen puhelun mieheltä, joka väittää olevansa hänen lääkärinsä. Lääkäri jonka olemasaolosta Benillä ei ole tietoakaan. Christine saa tätä kautta tietää kirjoittavansa salaista päiväkirjaa.

'' The first page is unlined. I have written my name in black ink across its centre. Christine Lucas. It's a wonder I haven't written Private! beneath it. Or Keep out!
Something has been added. Something unexpected, terrifying. More terrifying than anything else I have seen today. There, beneath my name, in blue ink and capital letters, are three words.

DON'T TRUST BEN

There is nothing I can do but turn the page.
I begin to read my history. ''
s. 46

Romaanin toinen osa on Christinen päiväkirjamerkintöjä lukuisilta eri päiviltä. Aluksi ne sisältävät vain kertomuksia epäuskosta jota Christine tunsi hänen yrittäessä selvittää uudestaan ja uudestaan kuka on. Dr Nash soittaa Christinelle joka päivä muistuttaen tätä lukemaan ja kirjoittamaan päiväkirjaansa. Mitä pitemmälle Christine lukee tarinaansa, sitä selvemmäksi käy että kaikki ei ole kuten pitäisi. Kaikki merkinnät eivät sovi yks yhteen, ja uusia paljastuksia tulee esiin. Keneen Christine voi luottaa kun omat muistotkin pettävät?

Before I Go to Sleep on jännäri, jossa on leikitelty ajatuksella muistisairaudesta. Idea on mielestäni hyvin kiehtova. Mitä itse tekisit ilman muistiasi? Kehen voisit luottaa, kun ei ole omia muistoja joihin turvautua? Ihmiset voivat kertoa ihan mitä tahansa: kaunistella totuutta tai puhua täyttä palturia. Ainut asia mitä voi tehdä on uskoa sinisilmäisesti kaikki. Keitä me edes olemme ilman muistojamme? Muistothan määrittelevät niin voimakkaasti sen keitä me olemme. Watson tuo myös esiin erään tärkeän näkökulman: voisimmeko me rakastaa lähimmäisiämme jos emme edes tunne heitä? Christinestä tuntui usein, että hänen kuuluisia rakastaa Beniä jo olla hyvä vaimo, mutta eihän hänellä ollut mitään muistikuvaa koko miehestä!

Vaikka idea on mielestäni mainio, ei toteutus yltänyt aivan samalle tasolle. Heti alussa luodaan jännitys, mutta päiväkirjamerkintöjen latteus tylsistytti. Olihan se ihan mielenkiintoista nähdä miten Christine kokoaa pienistä tiedonmuruista kokonaiskuvaa itsestään, mutta toistoa oli vähän liikaa, vaikka musitisairauden vuoksi se olikin luultavasti pakollista kirjalle. Sitten jossain välissä teksti löysi taas jännityksen, mutta silloin tajusin heti miten asiat olivat. Siinä meni vähän niin kuin koko kirjan juju. Lopun huippukohdan toteutus ei sitten yllättänytkään. En tiedä aliarvioiko Watson lukijoidensa päättelykyvyn vai mitä, mutta ainakin siskollani oli ollut sama ongelma tätä lukiessa.

Before I Go to Sleep olisi varmasti voinut olla aivan mahtava lukukokemus, mutta se ei kuitenkaan iskenyt minuun. Englanninkieli oli kuitenkin hyvin helppolukuista ja itse aihe sai ajattelemaan. Muistan miettineeni pitkään kansien suljettua, en suinkaan itse tarinaa tai henkilöhahmoja, vaan muistinmenetystä. Miten se vaikuttaisi omaan ja läheisten elämään. Se olisi varmasti äärimmäisen pelottavaa. Pisteet siis ideasta, mutta jännitksestä ei. Taidan pysyä jatkossa turvallisesti Agatha Christien tuotannossa: vähemmän toimintaa ja enemmän aivotyöskentelyä.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Anna minun lukea enemmän, Kirjavalas, Kirjoihin kadonnut, Luettua, Kirjava kammari, Järjellä ja tunteella, Luettuja maailmoja, Annelin lukuvinkit, Sivusta sanoen, Jos vaikka lukisi... ja Sonjan lukuhetket

Dora, Dora, Heidi Köngäs

Kirjan nimi: Dora, Dora
Kirjailija: Heidi Köngäs
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 333
Mistä: Synttärilahja

'' Jäämerentie tie etenee suorana valkoisessa maisemassa, ja painan kaasua. Vain laiha, kynnenvahvuinen kuu valaisee hankia, kun kolmen auton letka etenee kohti Norjaa. Ajan itse, tunnen kuinka ratti pitää minusta kiinni yhtä paljon kuin minä siitä. Olen matkalla, mutta tiedän, etten pääse pois. ''
s. 5

Joulukuussa 1943 kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer on matkalla Jäämeren rannalla tarkastamaan nikkelikaivoksia. Seurueen mieli on synkkä kuin kaamos. Kaikilla on omat menneisyytensä ja Lapin pimeä ja autio maisema saa itse kunkin ajatukset liikkeelle. Työlleen omistautuneen Speerin lisäksi ihmisluonnon synkimpiin sopukkoihin ja Jäämeren viimaan matkustavat Speerin sihteeri Annemarie, saksalainen taikuri sekä suomalainen tulkki, jotka kaikki saavat puheenvuoron tarinassa.

'' Tunnen kuinka tumma läikkä kasvaa sisälläni. Vuorovesi liikuttaa meren vesiä kuuden tunnin vuoroissa, kun vuoksi ja luode vaihtelevat. Ne vaihtelevat, mutta ovat molemmat yhtä mustia vesiä. Olen täällä lähempänä kuuta kuin koskaan ennen, se näyttää kirkkaalta, mutta on vain pimeä taivaankappale, joka peilaa toisen taivaankappaleen valoa. Mitään omaa sillä ei ole, se on itsessään sammunut ja mykkä ja näyttää rokonarpiselta. Kuu on kuten minä: falski, tyhjä ja eloton. Olen pimeä kaivoskäytävä, kylmää hikeä tihkuva kaivoskäytävä, punatautipaskalle haiseva käytävä. En näe eteen enkä taakse. Tunnustelen tietä pimeässä, käytävä kapenee suipoksi ja tunnelin terävä pintä repii kädet ja jalat verille. Dora, Dora, minun nimeni. ''
s. 192

Speer oli Hitlerin oikeakäsi. He saattoivat suunnitella yömyöhään kaupunkien uudelleenrakennuksia, ja muut upseerit olivat hyvin kateellisia Füllerin valossa kylpevälle Speerille. Speer on laskelmoiva ja ihmiskuljetukset  ja vankien telkeäminen pakkotyöhön vaikka vuoren sisään olivat hänelle vain tuotantolukuja. Inhimillisyys on siitä toiminnasta kaukana. Sitten hän teki yhden virheen, ja Hitler hylkäsi hänet. Nyt Lapissa tarkastuskäynnillaan Speer käy läpi ristiriitaisia tunteitaan. Hän oli omistanut koko elämänsä Saksalle, ja hänen tunteensa Hitleria kohtaan vaihtelivat anovan palvovasta väheksyvään turhautumiseen. Speerin muistojen kautta tuosta historian yhdesta kauheimmasta johtajasta on tuotu esiin hänen palavasilmäinen innostuksensa kuin myös epavarmuudesta lähtöisin oleva jääräpäisyys. Stalingrad on jo menetetty ja uskollinen Speerkin rupeaa jo kyseenalaistamaan voiton mahdollisuudet.

Niin Annemarie kuin taikurikin muistelevat Saksan pommituksia. Niitä lukiessa pystyi maistamaan ilmassa leijailevan pölyn, kuulemaan itkun ja tuskan sekä ennen kaikkia näkemään hävityksen edessään. Siviilien pommitukset ovat vain niin kauheata luettavaa. Miksi tavallisten kansalaistenkin pitää kärsiä johtajien päätöksistä? Kaikki kapinoivat joutuivat kuitenkin vielä pahempaan elävään helvettiin vankileireille ja pakkotyöhön, joissa eliniänodotuksessa ei ollut hurraamisen aihetta. Myös tulkki sai kokea johtajien päätökset naihoissaan. Suomessa saksalaisten annettiin miehittää koko Lappi eikä kantaväestöllä ollut siihen sanavaltaa. Monet nuoret tytöt päätyivät myymään itseään saksalaisille sotilaille vain vaivaisista parista silkkisukasta tai tupakasta. Pulaa oli vähän kaikesta eikä suomalaisia arvostettu paljoakaan.

Köngäs kuvaa teoksessaan taidokkaasti toisen maailmansodan loppupuolen kokemuksia ja tuntemuksia erilaisten ja -taustaisten ihmisten kanteilta. Julmuus paistaa läpi. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Lapin kaamos paljastaa ihmisten synkän puolen ja himon. Teoksessa kuvataan asioita soljuen menneysyyden ja nykyisyyden välillä taidokkasti. Ihmisluonnon ristiriitaisuus ja hyväksynnän kaipuu paistoivat myös vahvasti läpi. Dora, Dora on todella mestarillinen teos. Ei siihen ole muuta lisättävää.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: P.S. Rakastan kirjoja, Kirjainten virrassa, Luettua elämää, Lumiomena, Lukuneuvoja, Lukutuulia, Erjan lukupäiväkirja, Nannan kirjakimara, Havaintoja, Kirjakaapin kummitus, Macondon naiset, Kolmas linja, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuprosessissa, Mustikkakummun Anna, Ajatuksia kirjamaasta ja Annelin lukuvinkit

Akhilleen laulu - Madeline Miller

Kirjan nimi: Akhilleen laulu (The Song of Achilles)
Kirjailija: Madeline Miller, suomentanut Laura Lahdensuu
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2013
Sivumäärä: 440
Mistä: Synttärilahja

Patrokles on kömpelö lapsi, isänsä häpeän aihe ja kaiken lisäksi suuri nyhverö. Todellisen prinssin tulisi olla niin kuin pienen kuningaskunta Fthian prinssi Akhilleus: kaunis, nopea ja vahva. Patrokles ei täytä mitään näistä vaatimuksista, mutta hänen isänsä on päätänyt naittaa hänet Kreikan kauneimmalle naiselle Helenalle. Muiden kosioiden ollessa jumalten lapsenlapsenlapsia tai vähintääkin sotasankareita, ei vielä lapsenkengissä olevalla Patroklesilla ole mahdollisuuttakaan saada Helenaa puolisokseen. Ei sen puoleen, että häntä itseään se haittaisi, mutta hänen isälleen siitä tulee taas yksi häpeän ja pettymyksen aihe lisää. Myöhemmin tragedian sattuessa Patrokles määrätään maanpakoon Fthian kuningaskunnan kasvattipojaksi arvonsa menettäneenä.

'' Hän [Akhilleus] loikoili leveällä, tyynyillä pehmustetulla penkillä tasapainoitellen lyyraa vatsansa päällä. Hän näppäili sitä laiskasti eikä ehkä kuullut minun tulevan huoneeseen, tai ehkä hän vain päättä olla nostamatta katsettaan. Sillä tavoin aloin ymmärtää paikkani uudessa palatsissa. Siihen hetkeen saakka olin ollut prinssi, jonka saapumista odotettiin ja jonka tulosta ilmoitettiin. Enää en ollut huomion arvoinen. ''
s. 30

Uudessa kodissa vanha kauna nostaa päätään: Patroklesin isä halusi pojan, joka olisi kuin Akhilleus. Kateellinen Patrokles ei voi sietää Akhilleusta, mutta eräiden sattumusten jälkeen he ystävystyvät, ja tämä ystävyys syvenee poikien kasvaessa nuoriksi miehiksi. Akhilleus lähtee, Patrokles vanavedessään, vuorille kentauri Kheironin oppiin. Kheironin opissa ovat käyneet kaikki sankarit mukaan lukien Hercules. Elämä on ihanaa ja pojat nauttivat ajastaan. Sitten Helena ryöstetään Troijaan ja kaikki Kreikan kuninkaat rientävät valan velvoittamina piirittämään Troijaa. Edes Akhilleus ja patrokles eivät pysty välttymään tältä taistolta, ja poikien on aika kasvaa miehiksi. Verinen ja pitkä sota alkaa, ja kohtalottarilla on omat suunnitelmansa Akhilleen varalle.

'' Jumalallinen veri virtaa erilaisena joikaisessa jumalan lapsessa. Orfeuksen ääni sai puut itkemään, Hercules saattoi tappaa miehen vain läimäyttämällä tätä selkään. Akhilleen ihme oli hänen nopeutensa. Heti ensimmäisessä liikesarjassa keihäs liikkui silmää nopeammin. Se kieppui, iski eteenpäin, taaksepäin, sitten koukkasi hänen selkänsä taakse. Varsi näytti virtaavan hänen käsissään ja tummanharmaa terä vilkkui kuin käärmeen kieli. Hän liikkui kuin tanssija, jalat talloivat maata hetkeksikään pysähtymättä. ''
s. 59-60

Akhilleus on puoliksi jumala ja ennustuksen mukaan hänestä tulee mahtavampi kuin isästään, jonka vuoksi Zeus naitti hänen äitinsä kuolevaiselle. Akhilleus on paras taistelija jota on, ja Troijan sodassa hän tuleekin vuodattaneeksi paljon verta. Maine on kaikki mitä hänellä on, ja tietoisena omasta paremmuudestaan hän oli paikkapaikoin hyvinkin jääräpäinen. Rakastamalleen Patroklesille hän oli kuitenkin aina hellä ja huolehtivainen. Akhilleus on hyvin ristiriitainen ja tunnettu hahmo, josta Miller tuo esiin lapsekkaan leikkimielisyyden ja tietynlaise naiviuden. Millerin Akhilleus on paljon muutakin kuin pelkkä legendaarinen taistelija.

Romaanin kertojaääni on Patrokles, ja varsinkin alussa pikkulapsen säälittävä ruikutus ärsytti. Teksti kuitenkin kehittyi Patroklesin kasvaessa, vaikkakin Akhilleus näytettiinkin aina hänen ruusinpunaisten silmälasiensa läpi. Loppupuolella iloitsin myös Patroklesin löytäessä oman roolinsa Troijan sodassa, koska alkupuolella hänen roolinsa rajoittui paljolti Akhilleuksen rakastajan rooliin. Hassua että Akhilleus on kaikkien tuntema sankari, mutta Patriklesista en ollut koskaan kuullutkaan ennen tätä kirjaa. Wikipedian mukaan hän on kuitenkin osa Akhilleuksen tarinaa.

Millerin teos on herkkä ja romanttinen kuvaus suuresta sotasankarista. Toisin kuin inhoamani Nicholas Nicastron romaani Empire of Ashes, joka kertoi toisesta suuresta sotasankarista Aleksanteri Suuresta, Millerin romaani valotti enempi Akhilleuksen nuoruutta, eikä mässäillyt Troijan sodan väkivallalla. Intiimit hetket sivutettiin useimmiten kaunein sanankääntein menemättä tarkempiin yksityiskohtiin. Akhilleen laulu on soljuva tarina, joka valotta antiikin tarustoa. Erityisen viihdyttävää oli bongailla tuttuja hahmoja kuten Odysseus sekä Paris ja Helena. Pienenä varoituksen sanana sanottakoon kuitenkin että takana olevaa hahmoluetteloa ei kannata käyttää lukiessa, mikäli ei halua spoilaantua loppuratkaisusta. Sinne on nimittäin kirjattu henkilöiden koko tarina. Itse tein tämän virheen, joka söi hiukan kirjan yllätysmomenttia. Muuten kelpo kirja.

'' Odysseus kumartaa päätään.
´´Totta. Mutta maine on kummallinen asia. Jotkut saavuttavat mainetta kuoltuaan, toisten maine taas haalistuu. Sitä, mitä yksi sukupolvi ihailee, toinen kammoaa.´´ Hän levitti suuret kätensä. ´´Me emme voi sanoa, kuka selviää muiston massamurhasta. Kuka sen tietää?´´ Hän hymyilee. ´´Ehkä jonakin päivänä jopa minä olen kuuluisa. Ehkä sinua kuuluisampi.´´ ''
s. 434

Tähdet: * * * +

Muualla luettua: Sanalaivueet, Nenä kirjassa ja Käännä jo sivua