Tuonela - Mikko Kamula

Kirjan nimi: Tuonela

Sarja: Metsän kansa #3
Kirjailija: Mikko Kamula
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2019

Sivumäärä: 701

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli kaikkea muuta kuin kunnossa, mutta tämän oli pakko onnistua. Hän pinnisti kaikki voimansa ja näki, miten Tenhon rintaa koskettavat kädet kuihtuivat silmissä muuttuen harmaiksi ja hauraiksi. Hänen kätensä, hänen kehonsa, mutta yhä sen läpi kulki väkeä, joka auttoi Tenhoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Yörnin äijää pelotti, mutta hän oli hyväksynyt sen, että kuolisi joskus. Jos se tapahtuisi tänään, olkoon niin. Hän sulki silmänsä ja yritti pakottaa Tenhon takaisin eloon. 

Seuraavat hetket peittyivät hämärään. Voimat ehtyivät, ja hän huusi tuskasta. Tältä siis tuntui kadota olemattomiin. Repivä tunne, kun oma tietoisuus hajosi hitaasti pieniksi palasiksi. Yörnin äijä säilytti kuitenkin yhteyden Tenhoon, ja yllättäen hän tunsi, miten elämä palasi runneltuun ruumiiseen kuin lepattava liekki. Hän oli onnistunut! Tietäjä päästi irti Tenhosta kaikkensa antaneena, ja hänen silmissään pimeni. Enempää hän ei olisi jaksanutkaan. '

s. 8

 

Sarjan edellisessä osassa Isossa härässä kaikki yhdistivät voimansa aina lappalaisia, linnanhuoveja ja maahisia myöten taistelussa isoa härkää vastaan. Nyt taistelu on juuri päättynyt ja Tenhon uhrauksen seurauksena hänen eloton ruumiinsa makaa rantahietikossa. Yörnin äijän onnistuu palauttamaan hänen pakeneva henkensä takaisin kehoon, mutta sielu on jo lähtenyt kauas Tuonelaan. Kun lappalaiset eivät suostu lähtemään etsimään häntä alisesta, ei Yörnin äijälle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itse tälle matkalle, joka on luultavasti koituva hänen kuolemakseen. Hän ei kuitenkaan suostu jättämään oppilastaan pulaan, kun tällä vielä olisi elossa oleva keho tallella johon palata.

 

Eipä elo Rautaparran syrjäisellä metsäpirtillä muutenkaan ole kovin rauhaisaa. Karjalaiset tekevät nimittäin hävitysretkiään Savoon ja he saavat kokea tästä osansa. Perheen vanhin lapsi Heiska päätyykin lähtemään kostoretkelle Venäjän puolelle rajaa voittaakseen rakastamansa tytön käden itselleen lopullisesti. Perheen tytär Varpu puolestaan koittaa toipua edellisen osan traumaattisista kokemuksistaan. Perheen isä Juko kuitenkin näkee hänen jo olevan kypsä avioitumaan ja niin kosiomatka ja tutustuminen tulevaan sulhaseen Juvalla saa alkunsa. Varpun on kuitenkin haastava avata sydäntään. Juvalla hän kuitenkin pääsee oppimaan parantamisesta lisää paikallisen parantajan avustuksella, ja hänen apuaan todella tarvitaankin, kun paha kulkutauti alkaa lakomaan kyläläisiä vuoteenomiksi.

 

' Mateli pudisti päätään hänen synkkyydelleen. "Parempi vain tehdä mitä tehtävissä on. Kuolleesta lehmästä saa vaikka mitä käyttökelpoista."

Siinä Mateli oli oikeassa. Liha ja syötävät sisäelimet oli otettu tarkasti talteen, suoleen oli tehty makkaraa, virtsarakosta ja vatsalaukusta oli saatu vedenpitäviä kalvoja, ja suuri osa luistakin oli säästetty. Yksi tärkeimmistä osista oli silti eläimen nahka, joka oli nyt valmis karvanpoistoa varten. Se ei ollut kärsinyt haltijan vihasta niin pahasti kuin Heiska oli ensin luullut. '

s. 446

 

Pakko se on myöntää, että minä kyllä sitten rakastan tätä sarjaa! Kamula yhdistää niin upeasti tuota 1400-luvun elämän menoa ja mytologiaa luoden jännittävän, mutta samalla aidontuntuisen tarinan. Mitäpä jos talon vintillä olisi oikeasti elänyt suojeleva haltija? Ja metsässä henkiä joita ei parennut suututtaa? Entäpä sitten nämä suuret saagat Tuonelasta, yhdeksästä sairaudesta ja Kalevan pojista? Vau, tämän tarinan matkassa istuin kuin naulittu paikallani ja 700 sivua vain vilahti aivan liian nopeasti ohi. Onneksi luen tätä sarjaa hiukan jälkijunassa, joten seuraavan osan ilmestymistä ei tarvitse odotella.

 

Tällä kertaa oikeastaan kaikkien Jukon lasten juonilangat olivat kiinnostavia. Tenhon ja Yörnin äijän seikkailut Tuonelassa saivat pidättelemään henkeään ja samalla valottivat hienosti vanhoja kalevalaisia tarinoita. Heiskan vierellä taas päästiin seuraamaan yksityiskohtaisesti kuinka esimerkiksi miekkaa taottiin tai lehmän nahkaa parkittiin. Kuinka kiehtovaa oli nähdä tuo työvaiheiden määrä! Ja tällä kertaa ei enää onneksi tarvinnut myötähäpeillä hänen rakkaudenkaipuunsa matkassa. Ilokseni Varpu nousikin tällä kertaa myös varsin suureen rooliin. Hänen kauttaan valotettiin naisten asemaa ja kuinka vähän heillä tyypillisesti olikaan sanavaltaa. Kiehtovaa oli myös seurata parantajan matkan alkutaivalta ja eri yrttien käsittelyä ja käyttöä. 

 

Sanoinhan jo kuinka ihastunut olen tähän sarjaan? Minua kiinnostaa niin paljon nuo suomalaiset vanhat perinteet ja tässä ne on vieläpä herätetty henkiin niin loistavasti. Periatteessa tässä lukeekin samanaikaisesti taidokasta historiallista proosaa höystettynä fantasian jännittävillä elementeillä. Kaksi genreä jotka ovat lähellä sydäntäni siis yhdistyvät saumattomasti. Ja kerrankin tuo fantasiapuoli vieläpä perustuu kansanperinteeseen, joten siitäkin voi samalla oppia. Hienon työn on Kamula tehnyt tämän sarjan kanssa. Todellinen suursarja tuntuu nimittäin olevan kyseessä.  

 

' Asiat olivat nyt paremmin kuin matkan ollessa vasta alussa, mutta Tenho ei voinut estää pahaa aavistusta, joka hiipi hänen ympärillään ja luikerteli vähän väliä hänen ajatuksiinsa. Tältä tuntui silloin, kun hän oli sotkeutumassa liian suuriin ja aivan liian vaarallisiin asioihin, eikä tapahtumien kulkuun voinut enää mitenkään vaikuttaa. '

s. 524 

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muu sarjasta lukemani osat:

1. Ikimetsien sydänmailla 

2. Iso härkä 

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka, Ja taas kirja kädessä, Kulttuuri kukoistaa, Paljon melua kirjoista ja Kirjavinkit