Stalingradin viemärit - Sampo Terho

Kirjan nimi: Stalingradin viemärit

Kirjoittaja: Sampo Terho

Lukija: Petri Hanttu
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 43h 29min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

On vuosi 1928, kun Greiserin veljekset Valter ja Werner jättävät Bad Aiblingin pikkukylän ja suuntaavat kohti suurta Berliiniä opiskelu mielessään. Isoveli Valterin on tarkoitus opintojensa jälkeen palata kotiin ja ottaa pieni perhetila hoitaakseen. Werner taas haaveilee journalistin menestyksekkäästä urasta. He saavat kuitenkin pikimmiten huomata, että elo on varsin erilaista heidän pikkukylässään kuin suuressa Berliinissä. Berliinin köyhemmällä asuinalueella kommunistit ovat valmiita hakkaamaan kenet vain joka ei kannata heidän aatettaan. Eivätkä pienpuolue natsien tappelujoukkiot ole jäädä kakkoseksi. Nämä kaksi ryhmittymää ottavat tulisesti yhteen ja sattuman kautta myös Greiserin veljekset osuvat tällaisen yhteenoton tielle. Natsien SA-joukkio kuitenkin pelastaa heidän selkänahkansa. Tämä kohtaaminen tulee muuttamaan lopullisesti heidän tulevaisuutensa.

 

Natsien aate vetää välittömästi puoleensa käytännönläheistä Valtteria. Hän on nähnyt maaseudun köyhyyden ja kommunistit haluaisivat viedä senkin vähän mitä on jäljellä. Valter ymmärtää nyrkkien kieltä ja vaikuttuu SA-joukkojen toiminnasta. Hän lähtee innolla mukaan aatteeseen, ensin SA-joukkoihin ja myöhemmin SS:n eliittijoukkion palvelukseen. Akateeminen Werner taas karsastaa populistista vihanlietsontaa, joka tuntuu olevan natsien pääasiallinen viestintäkeino. Kun muut tiet päästä kirjoittamaan artikkeleja nousevat pystyyn, päättää hän tarttua tilaisuuteen puolueen lehdessä. Terävän mielensä ja sivaltavan kynänsä avulla hän rupeaa saamaan jopa puolueen propagandavastaavan Goebbelsin huomion. Hänen tiensä tuleekin viemään yhä korkeammalle puoleen hierarkiassa Goebbelsin apurina, kun puolueen nousu alkaa. Silti syvällä sisimmässään häntä jäytää sisäinen konflikti.

 

Toisaalta vuonna 1943 Valter on johtamansa joukkion kanssa Stalingradin viemäreissä. Taistelu Stalingradista ollaan häviämässä. Kenraalit ympäriltä antautuvat, mutta Valterin usko natsismin voittokulkuun ei murru. Ilman ruokaa, viimeisillä voimillaan he koittavat selviytyä viemäreissä ja odottaa uutta hyökkäystä. Mutta kuinka tähän kurjuuteen ja edessä siintävään tappioon on päädytty? 

 

Tämä Terhon teos on massiivinen eikä pelkästään pituutensa puolesta. Se on nimittäin päättänyt pureutua syvälle natsismiin. Kuinka se pääsi marginaalipuolueesta nousemaan valta-asemaan. Kuinka koko kansa saatiin joukkopsykoosiin kuin hurmoksen tilaan. Kuinka voittamattomalta heidän kulkunsa näyttikään. Ja myös siihen kuinka suuruudenhulluudessaan kaikki lopulta romahtaa. Kerrankin toisesta maailmansodasta kertova teos, joka ei tarkastele historiaa voittajien tai sen uhrien näkökulmasta. Sen sijaan tämä teos kerii sivu sivulta, propagandaviesti viestiltä, kuinka kansa saatiin kerättyä puolueen taakse. Kuinka tavallinen kansa saatiin uskomaan mitä vain haluttiin ja sulkemaan silmänsä niiltä asioilta, joista ei pitänyt kysellä liikoja. Median valta on pelottava. Kuinka helposti joukkopsykoosi voidaankaan luoda... Karismaattiset puhujat voivat myydä vaikka hiekkaa Saharaan, tai tässä tapauksessa natsismin aatteen kansalle. Sen peruspilarit ovat yksinkertaiset: kerro kuinka lukija kärsii, kerro että se ei ole hänen syynsä ja viimeiseksi kerro kenen syytä se sen sijaan on (eli se alkuperäinen viesti jota halusit kansaan upottaa).

Pikkutarkka olisi ehkä kaikista kuvaavin, mikäli tätä teosta pitäisi luonnehtia vain yhdellä sanalla. Sivujahan, tai minun tapauksessani kuuntelutunteja, tässä tarinassa nimittäin riitti. Vaikka Wernerin matkassa pääsimmekin käsittelemään niitä sisäisiä ristiriitoja ja inhimillisiä tunteita, niin kerronnan keskiössä tuntui silti olevan historiallinen tarkkuus. Puheita pidettiin ja Goebbelsin propagandakoneisto mylläsi. Tämä koko teos oli hyvin poliittinen ja pureutui sellaisella tarkkuudella tuonne puolueen sisälle, että siitä on pakko nostaa hattua Terholle. Valtavan taustatyön hän on varmasti teostaan varten tehnyt. Voin vain kuvitella kuinka jollekin toisen maailmansodan historian harrastajalle tämä on ollut yhtä mannaa. Tällaiselle univajeiselle äiti-ihmiselle tämä oli myös todella kiinnostava ja vaikuttava teos, mutta en olisi sanonut ei jos teosta olisi myös hiukkasen tiivistetty ja tehty siten lukijaystävällisemmäksi. Tuo politiikka nimittäin vei melkein kaiken tilan. Ihmissuhteet jäivät toisarvoisiksi. Toisaalta kyllä loppupuolella tämäkin lukija pyyhki silmäkulmiaan. 

 

Kokonaisuutena Stalingradin viemärit on komea teos. Pitkään kerronnassa seurattiinkin tuota puolueen matkaa huipulle. Eikä se matka valtaan ollut natseillekaan helppo tai oikeudenmukainen. Muut tavoittelivat valtaa laillisuudesta piittaamatta ja natsit olivat jäädä siinä taistossa kakkoseksi. Myös puolueen sisäiset ristiriidat ja konfliktit tuotiin esiin.  Koin avartavaksi päästä kerrankin niin sanotusti natsien pään sisään. Tärkeätä on nimittäin edes koittaa ymmärtää. Vaikka edes tämän luettua heidän juutalaisvihaansa ei pysty käsittämään. Nyt kuitenkin pystyy edes vähän näkemään miten tavallinen kansa lähti tähän touhuun mukaan. Minkälainen valta medialla tosiaan onkaan...

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Mustelmiinan mietteitä, Kirjojen kuisketta ja Kirjavinkit