Kaarna - Tommi Kinnunen

Kirjan nimi: Kaarna 

Kirjoittaja: Tommi Kinnunen

Lukija: Eija Ahvo
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 5h 2min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Laina makaa sairaalan sängyssä. On hänen viimeiset hetkensä. Hänen kasvattamastaan kolmesta lapsesta Martti oli ainut joka oli jäänyt äidin kanssa pohjoiseen. Siellä hän oli katsonut parhaansa mukaan tämän perään. Bensan hinnalla tarjonnut aurauskilpailutuksessa, jotta varmasti tiet olisivat hyvin hoidetut äidin luokse. Nyt pohjoiseen tulevat myös kaksoset Eeva ja Marja. Kaksikko, joiden seurassa Martti on aina tuntenut itsensä jakojäännökseksi. Kaksoset, jotka ovat tomuttaneet pohjoisen jaloistaan jo aikapäiviä sitten. Siitä on jo vuosia, kun heitä on viimeksi nähty kotikonnuilla. Äiti heidät työnsi pois. Mahdollisimman kauas.

 

On tilinpäätöksen aika. Lapset muistelevat äitiään, joka ei ollut lempeä ja lämmin. Äiti saattoi saada raivokohtauksia ihan yhtäkkiä tai mennä muuten tolaltaan. Koskaan ei voinut tietää... Martin suhde on ollut lämpimin. Kaksoset puolestaan ovat jo mielessään haudanneen äidin. Mutta miksi Lainasta oli tullut tuollainen? Pala palalta mennään ajassa taaksepäin. Sodan aikaan on nimittäin tapahtunut jotakin, mikä on rikkonut Lainan lopullisesti. Koska naiset eivät olleet rintamalla, heidän traumojaan ei koskaan tunnistettu. Laina kantaa omaa mustaa möykkyä sisällään. Rakentaa ympärilleen paksun kaikelta suojaavan kaarnan. Aivan yksin. Koko elämänsä.

 

Huh minkälaisen matkan Kinnunen tarjosikaan tässä teoksessa. Vaikka sivumäärältään se on varsin tiivis niin sisällöltään kaikkea muuta! Tämä teos oli alusta loppuun niin vahvaa kerrontaa, että sydän oli pakahtua. Voi Laina! Siinä missä sotaveteraanit kokoontuivat yhteen ryypiskelemään ja kertomaan traumaattisista hetkistään, naisen oli pidettävä suu supussa. Eiväthän he olleet kokeneet sodan kauhuja. Voi kuinka väärässä silloin oltiinkaan! Kyyneleet olivat nousta silmiini. Niin vahvasti tämä Lainan tarina minua kosketti. Kaikesta huolimatta hän oli vahva nainen. Hän teki sen minkä pystyi selviytyäkseen ja huolehtiakseen lapsistaan. Vaikka trauman pyrskähdykset pintaan tuhosivat senkin. Asioita ei voi painaa villaisella ja unohtaa. Ne pakottautuvat esiin ja syöksevät syövyttävän mustuutensa ulos jos se ei löydä muuta tapaa tulla kuulluksi. Ja näin kierre on valmis. Seuraava sukupolvi saa oman osansa käsittelemättömästä. Ei pysty ymmärtämään. Syntyy omat uudet kaunansa.

Kinnusen kerronta oli yksinkertaisesti upeaa. Aihe oli raskas, mutta kerrontaratkaisu kevensi sitä juuri sopivasti, jotta sen pystyi käsittelemään. Tarinassa aloitetaan 2000-luvulta, josta taaksepäin lähdetään avaamaan Lainan tarinaa aina kohti noita 40-luvun sotatapahtumia. Näiden muisteluiden välissä vuorottelivat lyhyemmät jaksot hänen nykyajan lastensa touhuista, kun he muistelevat äitiään, hoitavat hautajaisjärjestelyjä ja käyvät lapsuudenkodillaan. Näin Lainan tarina avautui nerokkaasti ensin jälkiseuraamuksista kohti itse tapahtumaa, mutta samalla välissä oli hengähdystaukoja, kun palattiin jo kuusikymppisten sisarusten dynamiikkoihin. Vaikka Lainan tarina olikin rankka, niin Kinnusen kieli puolestaan oli hiotun kaunista ja luontoa oli hienosti hyödynnetty osana kerrontaa. En ollut ennen lukenut Kinnusta, mutta nyt ymmärrän miksi hänen teoksiaan on usein ollut ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandiaan. Näin taidokkaalle proosalle sen mieluusti soisi. Ehkä tällä kertaa olisi viimein hänen vuotensa? Minä ainakin haluan ehdottomasti lukea vielä paljon lisää hänen laadukkaita tuotoksiaan. 

Tähdet: 4.5 / 5

Muualla luettu: Tuijata, Kirjaluotsi, Ja taas kirja kädessä, Kirjat kertovat, Kirjasähkökäyrä, Kirja hyllyssä, Kirjakaapin avain, Kirjarouvan elämää, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjavinkit