Kadotettujen puiden saari - Elif Shafak

Kirjan nimi: Kadotettujen puiden saari (The Island of Missing Trees)

Kirjoittaja: Elif Shafak, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2023

Sivumäärä: 387

Mistä: Kirjastosta

 

' Tällaisena minä sen muistan: kullanhohtoinen ranta, turkoosi vesi, kirkas taivas. [- -] Kuu, joka oli siellä lähempänä maata, paistoi kirkkaana ja lempeänä kattojen yllä luoden heleän hohteensa mukulakivikaduille ja kapeille kujille. Silti varjot löysivät tiensä valon lävitse. Epäluuloiset, salakähmäiset kuiskaukset väreilivät pimeydessä. Sillä saari oli halkaistu kahtia, pohjoiseksi ja eteläksi. Puoliskoissa vallitsi eri kieli, eri kirjaimisto, eri muistot, ja kun saarelaiset rukoilevat, he harvoin rukoilivat samaa jumalaa.

Pääkaupungin leikkaava jakolinja oli kuin viilto keskelle sydäntä. '

s. 12 

 

Kypros on maa, joka on jakaantunut kahtia. On turkkilaisten muslimitaustaisten pohjoinen ja kristitty kreikkalaistaustaisten etelä. Koko ihana paratiisisaari on revitty riekaleiksi, julkeasti kahtia. Vihreä linja halkaisee sen. Brittiensaarilla asuvalla 16-vuotiaalla Adalla ei kuitenkaan ole juurikaan kosketusta juuriinsa. Hän on toisen polven maahanmuuttaja. Kyproslaisten vanhempien lapsi. Mutta hänen vanhempansa eivät koskaan suostu puhumaan menneisyydestään. Nyt äiti on kuollut ja isä vain hoivaa pihassa kasvavaa viikunapuuta - ainoaa muistoaan kotisaareltaan. Ada on irrallaan. Voiko hän kantaa mukanaan ylisukupolvista traumaa?

 

Vuoden 1974 Kyproksella puolestaan nuoret kyproksenkreikkalainen Kostas ja kyproksenturkkilainen Defne tapailevat salaa. Tuolloin Kyprosta ei ole vielä jaettu ja naapurustossa elää niin kristittyjä kuin muslimeja. Epäluulot ovat kuitenkin jo itäneet. Lopulliseen räjähdykseen on enää viikkoja. Nuoret rakastavaiset löytävät kuitenkin kohtaamispaikan Iloisesta viikunapusta. Kaupunkinsa tavernasta, jonka pitäjät edustavat myös molempia etnisyyksiä. Tavernan keskellä kasvaa kaiken näkevä viikunapuu. Se on siellä myös todistamassa, kun koko saari ajautuu kaaokseen. Kun naapurit rupeavat ampumaan toisiaan kaduille, eikä kukaan ole enää turvassa. Voiko rakkaus voittaa tällaisissa oloissa?  

 

' "Isä sanoo, että puilla on muisti ja että nuorillakin puilla voi olla 'tallentuneita' muistoja, ikään kuin ne tietäisivät, mitä kaikkea vaikeaa niiden esi-isät ovat kokeneet. Hänen mielestään se on hyvä asia, koska sillä tavalla pistokkaat sopeutuvat ympäristöönsä paremmin." '

s. 202

 

Kadotettujen puiden saari on koskettava kertomus rakkaudesta mahdottomissa olosuhteissa. Se on Kyproksen historian tarina. Samalla se valottaa myös maahanmuuttajien kokemaa tuskaa. Mihin todella kuuluu? Entä jos on elänyt koko ikänsä jossakin, mutta juuret ovat muualla? Entä jos vielä kaiken lisäksi on kahden erilaisen kulttuurin lopputulos, onko silloin kreikkalainen vai turkkilainen? Vai voisiko sittenkin olla Defnen sanoin vain saarelainen. Kaiken pahan alku ja juuri nimittäin on kun lähdetään piirtämään jakolinjoja meihin ja muihin. Samoja taikauskoja ja ruokia jaetaan molemmissa kulttuureissa - vain päällä laitetut nimet ovat eri. Kyproksen historia ei itse asiassa ollut minulle juurikaan tuttua, mutta lukemisen ohessa sekin tuli nyt viimein tutuksi.

 

En ollut aiemmin lukenut Shafakia, mutta tämän luettua voisin hyvinkin tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Kahdessa aikatasossa kulkeva tarina on itsessään jo ajatuksia herättävä, mutta Shafak on onnistunut nostamaan tarinansa vielä pykälän korkeammalle. Yksi teoksen kertojista on nimittäin tuo viikunapuu. Sen kautta asioita voidaan lähestyä hiukan eri vinkkelistä. Luonto ja sen toiminta pääsevät kietoutumaan saumattomaksi osaksi tätä tarinaa. 

 

Ihailen Shafakin kertojaratkaisua aivan kuin Nobelin voittaneen Pamukin Nimeni on punaisen kanssa. Shafakin teksti on soljuvaa, mutta samalla kaunista. Siinä on paljon hienoja hetkiä ja oivalluksia, joita haluaisi vain alleviivata. Joku ei itse asiassa ollut malttanut pidättäytyä tämän kirjaston niteen kanssa, vaan himmeitä lyijykynäviivauksia pystyi havaitsemaan läpi tekstin. En siis ollut kokemukseni kanssa yksin. Hieno teos, jota voin lämpimästi suositella.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettua: Kirjan jos toisenkin, Kirjasähkökäyrä, Kirjavinkit ja Tuijata 

 

Joonaanmäen valaat - A.W. Yrjänä

Kirjan nimi: Joonaanmäen valaat

Kirjoittaja: A.W. Yrjänä
Kustantaja: Johnny Kniga

Julkaisuvuosi: 2017

Sivumäärä: 227

Mistä: Kirjastosta

 

' "Sattuma, kohtalo tai sallimus on tuonut meidät yhteen

tälle saarelle, joka on - aivan kuten te asukkaat sanotte

- vähän maailman reunan tuolla puolen.

Tänne, missä unet käyvät toisinaan toteen ja sadut kävelevät vastaan,

jos osaa ne huomata. [- -]

Minä tiedän, että te olette tottuneet merkillisiin asioihin

ettekä kaipaa niin sanottuja järkisyitä kaikkeen, mitä teette.

Minä tiedän, että olette rohkeita ja toimeliaita.

Mutta tänään aion pyytää teiltä enemmän kuin mihin kenelläkään

ehkä on oikeus. Minä aion pyytää teitä pelastamaan maailman. '

s. 89 

 

Suomenlahden rannikolla sijaitsee saari, jota ei löydy kartoilta. Tällä Joonaanmäen saarella elämä on hiukan erilaista. Vuodenajat seuraavat omaa rytmiään ja unet voivat käydä toteen. Onpahan myös miltei näkymätön kirahvi, joka on tehty matematiikasta. Tällä saarella asuu kuitenkin myös ihmisiä. Inkeri ja Johannes ovat vetäytyneet sinne viettämään päiviään. Heidän talonsa kellarissa sijaitsee valtaisa kirjasto, jonka Johannes on luvannut lukea läpi, jotta tieto ei unohtuisi. On myös muita. Kukin omanlaisensa, aina valasta puhuvista vanhuksista uteliaisiin lapsiin.

 

Nyt Joonaanmäellä kuitenkin on koittamassa eriskummalliset ajat. Ensin taivaalla tanssiva kaskelotti rojahtaa maahan. Sitten saarelaiset saavat toisenlaisen kutsun seikkailuun. On toisen maailmansodan aikaisia esineitä, jotka eivät saisi joutua vääriin käsiin. Nyt heidän on lähdettävä kauas tutulta Joonaanmäeltään, sillä eipä heidän tehtävänsä ole sen pienempi kuin maailman pelastus.

 

' Kevätpäiväntasauksen aikaan

kun talven myrskyt ovat lopuillaan

eikä pihassa vielä liiku mikään

voi joskus nähdä, jos ilma on kirkas

miten valaat nousevat majesteetillisesti merestä

ja uivat piirissä, suurena kulkueena

pullean sädehtivän täydenkuun ympäri. '

s. 24

 

Tämä Mika Wistin suunnittelema upea kansi kiinnitti huomioni kirjaston henkilökunta suosittelee hyllyssä. Kun takakannessa luvattiin seikkailukertomusta muumien ja Jules Vernen hengessä, olin myyty. Eikä tämä Yrjänän teos sen suhteen pettänyt. On antiikkista sukellusvenettä, joka on unissa rakennettu; on mystisiä laitteita joilla liikkua ajassa ja puuttua painovoimaan; on olioita joita ei uskoisi tosiksi. Todelliseen seikkailuun Joonaanmäen asukkaat joutuvatkin. Kiehtovia maailmoja oli luvassa. Pakko nostaa hattua Yrjänän mielikuvitukselle, joka on omanlaisensa ja samalla vanhoista seikkailukertomuksista tuttua.

 

Yksi teoksen lumovoimaisimmista aspekteista oli kuitenkin Yrjänä käyttämä kieli. Kuinka kauniin lyyristä kerrontaa. Jopa sivuja koristi taiteelliset reunukset. Tämä oli todella harkittu kokonaisuus. Olisin mieluusti vain lukenut Yrjänä runonomaista tekstiä. Kaikki muu, tarina ja ulkonäkö, olivat vain lisänä täydentämässä tämän kakun. Kuka olisi uskonut, että näin kaunis kerrontamuoto istuisi niin saumattomasti kunnon vanhanajan seikkailukertomukseen. Voin lämpimästi suositella tutustumaan tähän ainutlaatuiseen pikku tarinaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Amman lukuhetki, Tuijata, Eniten minua kiinnostaa tie, Kujerruksia, Kirjahilla, Elämä on ihanaa, Sanojen keskellä ja Anun ihmeelliset matkat  

Vaihtokauppa - Beth O'Leary

Kirjan nimi: Vaihtokauppa (The Switch)

Kirjoittaja: Beth O'Leary, suomentanut Taina Wallin
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 398

Mistä: Kirjastosta

 

' "Mummi hei... mitä jos vaihtaisimme päittäin?" sanon. "Jos minä tulisin tänne ja huolehtisin kaikista sinun projekteistasi? Minä jäisin tänne ja sinä muuttaisit minun asuntooni Lontooseen?"

Mummi katsoo minua. "Vaihtaisimme?"

"Niin. Vaihtaisimme paikkaa keskenämme. Sinä toteuttaisit sen Lontoon-juttusi! Kokeilisit deittailua siellä, kokisit seikkailusi... palauttaisit mieleesi, kuka sinä olit ennen Wade-vaaria. Ja minä tulisin tänne. Saisin täällä maalla vähän etäisyyttä kaikkeen, yrittäisin - yrittäisin saada asioita järjestykseen päässäni, koettaisin selvitellä mitä oikein tapahtui, ja huolehtisin sinun pikku projekteistasi ja ... auttaisin äitiä, jos hän tarvitsee apua. Voisin tehdä kaikkea, mitä sinä sitten teetkin hänen puolestaan, kävisin asioilla ja sen sellaista." '

s. 61

 

Leena on kolmeakymmentä lähestyvä uraohjus Lontoosta, joka on konsulttiyrityksessään yksiä nuorimpia menestyjiä. Nyt kuitenkin kaikki se mitä hän on huolella rakentanut on sortumassa kuin korttitalo konsanaan. Vuosi sitten Leena nimittäin menetti sisarensa Carlan eikä surutyötä ole suoritettu loppuun. Töissä romahtaminen johtaa kahden kuukauden pakolliseen lomaan. Leena on ymmällään elämästään. Mitä sillä tulisi tehdä nyt, kun ei olekaan töitä, joihin uppoutua aamusta iltaan?

 

Vastaavasti Leenan 79-vuotias mummi Eileen elelee omaa aktiivista elämäänsä maaseudun pikkukylässä. Päivät täyttyvät erilaisista projekteista ja komiteoista, joissa hän on eteenpäin puskeva voima. Hänen miehensä on kuitenkin ottanut ja lähtenyt nuoremman matkaan. Eileen kaipaisi kovasti rakkautta ja toista ihmissielua, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä. Pienessä reilu sadan hengen kylässä ei vain satu löytymään sopivan ikäisiä, ei kammottavia vapaita miekkosia.

Pakkolomallaan Leena menee tapaamaan mummiaan. Siellä he saavat täydellisen idean. Leena tarvitsee irtiottoa Lontoon hektisestä elämästään ja rauhallisen miljöön, jossa koota jälleen itseään. Eileen taas tarvitsee ison kaupungin, josta löytyisi roimasti lisää miehiä joita deittailla. He päätyvätkin vaihtamaan päittäin elämiään seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Miten uraohjus Leena solahtaa vastahakoisten eläkeläisten komiteoihin ja maaseudun hiljaiseloon? Entä kuinka toimelias mummi Eileen pärjää nettideittailun syövereissä suurkaupungissa? On aika kasvaa ihmisenä ja onpahan amorillakin omat suunnitelmansa.

 

' "Mutta kun minulla on täällä muitakin velvollisuuksia. On naapurustovalvontakomitea, ja Ant ja Dec, ja bingoreissut pakettiautolla... En minä voi mitenkään pyytää sinua ottamaan vastuullesi sitä kaikkea."

Yritän olla hymyilemättä mummin mittavalle vastuulistalle. "Ethän sinä pyydäkään. Minä tarjoudun."

Olemme pitkään hiljaa.

"Onkohan tämä nyt ihan tolkullinen suunnitelma?" mummi lopulta kysyy.

"Ehkä ei. Ei varmaan. Mutta nerokas se kyllä on." Virnistän. "En hyväksy kieltävää vastausta, ja sinä tiedät, että kun minä sanon niin, minä myös tarkoitan sitä."

Mummi näyttää huvittuneelta. "Tiedän." Hän päästää ilman ulos keuhkoistaan. "Voi herranen aika. Luuletko sinä, että minä selviydyn Lontoossa?"

"Äh, älä jaksa. Kysymys kuuluu, selviytyykö Lontoo sinusta." '

s. 62

 

Luin pari vuotta sitten O'Learyn Kimppakämpän, joka teki minuun vaikutuksen. Siinä oli juuri sopivassa tasapainossa huumoria ja vakavampia aiheita, unohtamatta ihanan freesiä lähtökohtaa. Siskoni mainitsi jokin aikaa sitten lukeneensa O'Learyltä myös tämän Vaihtokauppa teoksen. Tuosta tämä O'Leary muistui taas mieleeni. Ei sitten muu auttanut kuin seuraavassa kevyen lukemisen nälässä kipaista kirjastolle ja ottaa tämä O'Learyn toinen teos lukuun.

 

Siinä missä esimerkiksi Riley toistaa monissa teoksissaan hiukan samankaltaisia ideoita, O'Leary tuntui tarjoavan hiukan enempi vaihtelua. Lähtökohta on tosin jälleen herkullinen. Tällä kertaa tosiaan tyttärentytär ja mummi vaihtavat elämiä. Olen joitakin elämänvaihto teoksia lukenut ennenkin, mutta tuo sukupolvien välillä tehty vaihto toi kiehtovasti aivan uusia ulottuvuuksia. 

 

Oli mukava huomata, että O'Leary ei mennyt siitä missä aita on matalin. Yksiulotteisten stereotypioiden sijasta oli hienoa nähdä kuinka lähes kahdeksankymppinen Eileen on edelleen aktiivisesti etsimässä rakkautta ja kokeilee jopa vähän kevyempääkin suhdetta. Leenan matkassa taas näytettiin, että menestyvän uraohjuksen kuoren alla voi piillä muutakin. Läheisen menettämisen tuoma suru voi herättää myös vihaa ja katkeruutta. Kuka antoi Carlalle luvan luovuttaa? 

 

Koska teos löytyy romantiikkaosastolta, ei kukaan varmasti ylläty, kun varsin ilmiselvät rakkauskuviot tulevat eteen. Luonnollisesti matkassa on kuitenkin jokunen mutka. Vaihtokauppa ei siis yllä aivan Kimppakämpän tasolle, mutta onhan tuo lähtökohtakin tavanomaisempi kuin tuossa edellisessä teoksessa. Vaikka Vaihtokauppa ei siis välttämättä jätä kovin pitkää muistijälkeä, oli se varsin mukavaa luettavaa hiukan kevyemmän kirjallisuuden nälkään. Ja pakko se on ihailla Eileenin loputonta virtaa sekä ihanan pikkukylän karismaattisia henkilöitä. Jostain syystä ihastun näihin eläkeläiskuvauksiin teoksesta toiseen.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Paljon melua kirjoista ja Anun ihmeelliset matkat  

Mort - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Mort (Mort)

Sarja: Kiekkomaailma #4

Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Margit Salmenoja
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 2000

Sivumäärä: 272

Mistä: Kirjastosta

 

' ETKÖ SINÄ OLE TÄÄLLÄ ETSIMÄSSÄ HOMMIA?

Mortilla sytytti. "Haeskeletteko te oppipoikaa?"

Silmäkuopat, joissa aktiiniset neulankärjet hehkuivat, kääntyivät häntä kohti.

TIETENKIN. '

s. 16

 

Kiekkomaailmassa kaikki on hiukan omalaatuista. Tällä kertaa kohtaammekin tarinan pyörteissä itse Kuoleman. Kuolemalla on kriisi nimittäin meneillään. Häntä kiinnostaisi kauheasti ymmärtää ihmisiä ja heidän tunteitaan. Töitä on kuitenkin paiskittava. Mikä siis neuvoksi?

 

Pestausmarkkinoilla puolestaan nuori poika nimeltä Mort odottaa ja odottaa. Kuka nyt haluaisi tämän nuorukaisen palkata oppipojakseen, kun hänessä on enemmän jalkoja ja käsiä kuin koko muuta poikaa yhteensä. Keskiyön viimeisellä kumahduksella saapuu kuitenkin mies mustissa. Hupun alta paljastuu kukas muu kuin itse sinisilmäinen luuranko - Kuolema. Tarjolla olisi oppipoikapaikka, jossa ohjataan sieluja seuraavaan maailmaan.

 

Näin Mort päätyy Kuolemalle oppipojaksi - tarkistettuaan ensin, että luurankomainen olemus ei ole välttämätön pestin kannalta. Hän muuttaa asumaan Kuoleman kartanoon, jossa asustaa myös aamiaista valmistava iäisyyksiä vanha Albert sekä Kuoleman kasvattitytär Ysabel. Homma on helppo. Kun tiimalasista loppuvat hiekanjyvät, sen kuin heilautat viikatetta ja homma on sillä selvä. Paitsi, että Mort tulee sählänneeksi heti ensimmäisellä omalla keikallaan. Nyt koko maailman kohtalo ja valmiiksi kirjoitettu historia on nyrjähtänyt paikaltaan. Mikä siis avuksi, kun varsinainen Kuolema on viettämässä sapattia ihmisten maailmassa?

 

' NO KOLMANNEN EI AINAKAAN OLISI PITÄNYT AIHEUTTAA SINULLE ONGELMIA.

Hetki oli lyönyt. Mort oli vatvonut asiaa pitkään. Ei ollut mitään järkeä salata sitä. Hän oli sekoittanut historian koko tulevan kulun. Sellaisilla seikoilla on taipumus herättää ihmisten huomiota. Parasta kakistaa se ulos. Käyttäytyä kuin mies. Nielaista karvas kalkki. Lyödä kortit pöytään. Eikä kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa. Vaan heittäytyä armoille jukolauta.

Läpitunkevat siniset silmät tuikkivat suoraan häneen. [- -]

"Ei, herra", hän sanoi. '

s. 116-117 

 

Pratchettistä on muotoutumassa minulle takuuvarmaa fantasiaa, johon tarttua huumorinnälkään. Hänen kerrontansa on kirjoitettu niin herkullisesti kieli poskella, mutta samalla tarkkaavaisesti ivaillen todelliselle maailmalle, että oksat pois! Tälläkin kertaa oli ratkiriemukasta seurata kuinka Kuolema ottaa hatkat ja lähtee ihmisten pitoihin tanssimaan letkajenkkaa, kokeilemaan perhokalastusta ja pikaruokalaan paistamaan purilaisia hakiessaan kokemusta nimeltä ihmisyys. Oli myös hersyvää kuulla, kuinka Kuolema voi kulkea Kiekkomaailman pääkaupungin Ant-Morporkin kaduilla kenenkään tunnistamatta häntä: eihän ihmismieli nimittäin suostu käsittelemään tietoa, joka ei istu hänen ajatusmaailmaansa. Eihän itse Kuolema voi vain kävellä kadulla vastaan! Aivojen ainut järkeenkäypä reaktio tähän on siis automaattisesti poistaa moinen virhe lähetyksestä. Näin ihmiset voivat jatkaa onnellista eloa omassa kuplassaan. 

Aikamoisen sopan nuori Mort saikin tässä keitettyä koittaessaan pelastaa prinsessaa. Silti tuntui, että tämä ei ollut Pratchettin parhaimmistoa. Siinä missä esimerkiksi noidista ja tasa-arvosta kertova Johan riitti! suorastaan pursuili herkullisia kohtauksia, tuntui että Mort jäi paljon tavanomaisemmaksi kertomukseksi. Vaikka koko Kiekkomaailma on yksi epätodennäköisyyksien ilmentymä, niin silti tuntui jo vähän liian paksulta, kuinka Mort vain rakastui suuta päätä prinsessaan kerran hänet nähtyään. Toivottavasti tässä Kuoleman juonilangassa tullaan jatkossa seuraamaan yhä enempi itse Kuoleman työskentelyä. Hän nimittäin vaikutti varsin kiehtovalta ja sympaattiselta hepulta!

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija, Kirjus ja Stuff I like to read

 

Yksi meistä valehtelee - Karen M. McManus

Kirjan nimi: Yksi meistä valehtelee (One of Us Is Lying)

Sarja: Yksi meistä #1

Kirjoittaja: Karen M. McManus, suomentanut Inka Parpola
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018

Sivumäärä: 356

Mistä: Kirjastosta

 

' Seksivideo. Pelko yllätysraskaudesta. Kaksi pettämisskandaalia. Ja siinä vasta tämän viikon päivitys. Jos tietämyksenne Bayview High'n tapahtumista perustuisi vain ja ainoastaan Simon Kelleherin juorusivustoon, saattaisitte ihmetellä, miten kenelläkään on ylipäätänsä aikaa käydä tunneilla. '

s. 9

 

Bronwyn on kiltti tyttö ja luokkansa priimus, joka tavoittelee paikkaa Yalesta. Cooper on koulun tähtipelaaja baseballissa ja ovet suuremmille kentille ovat aivan pian avautumassa hänen edessään. Addy on kaunis ja suosittu tyttö, joka roikkuu urheilija poikaystävänsä Jaken jatkeena ilman sen suurempaa omaa identiteettiä. Nate on nuorisorikollinen, joka myy huumausaineita. Sitten on vielä Simon. Simon, joka kirjoittaa koulun pelättyä juorupalstaa About Thatia. Palstaa, joka paljastaa koulun oppilaiden synkimpiä salaisuuksia, eikä ole tiettävästi vielä kertaakaan ollut väärässä.

 

Näitä viittä lukion oppilasta ei näytä yhdistävän oikein mikään. Paitsi, että nyt he kaikki löytävät itsensä jälki-istunnosta. Jälki-istunnosta, jonka päätteeksi vain neljä heistä on enää hengissä. Kaikilla jälki-istuntoon osallistujilla on omat salaisuutensa, joita he eivät halua päätyvän päivän valoon. Juorupalstan kirjoittaja Simon on kuitenkin nyt kuollut. Kuka olisi ollut valmis näin radikaaliin tekoon suojellakseen itseään tulevilta paljastusjutuilta? Kaikki ovat epäilyksen alla. Kuka heistä valehtelee?

 

' "Hän on prinsessa ja sinä olet urheilusankari", Simon sanoo. Hän nyökkää kohti Bronwynia, sitten Natea. "Sinä olet aivot. Ja sinä rikollinen. Te kaikki olette eläviä teinileffastereotypioita."

"Mikä  sinä itse sitten olet?" Bronwyn tivaa. Hän on hortoillut ikkunan äärellä, mutta menee nyt pulpetilleen ja istahtaa sen päälle. Hän ristii säärensä ja vetää tumman ponnarinsa toisen olan yli. Hän on jotenkin söpömpi tänä vuonna. Ehkä uudet silmälasit? Pitempi tukka? Aivan yllättäen hänestä on alkanut uhota seksikkään nörtin viboja.

"Minä olen kaikkitietävä kertoja", Simon tokaisee.

Bronwynin kulmakarvat kohoavat mustien pokien ylle. "Teinileffoissa ei ole sellaista."

"Ah, armas Bronwyn." Simon iskee silmää ja kulauttaa mukin tyhjäksi yhdellä pitkällä hörpyllä. "Mutta tosielämässä sellaisia kyllä on." '

s. 17-18 

 

Ahh tässäpä nostalginen nuorten romaani niille, jotka ovat fanittaneet Gossip girliä nuoruudessaan. On juorupalsta, joka paljastaa koulun oppilaiden salaisuuksia ja suhdesotkuja. Ja sitten on kauniita ja omalla tavalla menestyneitä yksilöitä, joiden elämää seurataan sivusta. Jokainen neljästä epäilystä on nimittäin myös vuorotellen kerronta vuorossa. Tilannetta seurataan siis vähän jokaisen kantilta. Näin henkilöt syventyvät ja jännitys tiivistyy. Voiko kertojaankaan luottaa? 

McManusin teokset ovat ilmeisesti varsin suosittuja nuortenkirjoja, sillä tähänkin viisi vuotta vanhaan teokseen on edelleen jonoa kirjastossa lukuisista kappaleista huolimatta. Ymmärrän kyllä hyvin miksi. Teos imaisi mukaansa. Siinä oli teinien suhdedraamaa ja elämän ongelmia, mutta samalla taustalla kulki myös tuo murhan selvittely. Omaan makuuni kaikki henkilöt olivat ehkä hiukan epäuskottavan kauniita ja ihmissuhteet kehittyivät liiankin vinhaa vauhtia, mutta tällainen tietty naiivius nyt tuntuu kuuluvan moniin nuortensarjoihin. Kokonaisuutena McManus on silti onnistunut rakentamaan kiehtovan mysteerin ja näitä nuoruuden kliseitä luki varsin mielellään. Ehkä tulevaisuudessa voisin jopa kokeilla hänen muitakin teoksiaan.

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Amman lukuhetket, Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Lintusen kirjablogi, Hurjan Hassu Lukija ja Kirjojen keskellä   

Maailman kauhea vihreys - Benjamín Labatut

Kirjan nimi: Maailman kauhea vihreys (Un verdor terrible)

Kirjoittaja: Benjamín Labatut, suomentanut Antero Tiittula
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

' Moderni maailma ei olisi mahdollinen ilman miestä, joka "otti leipää ilmasta", kuten sen ajan lehdistö kuvasi, vaikka hänen ihmeellisen keksintönsä välitön käyttötarkoitus ei ollutkaan ruokkia nälkäisiä massoja vaan tarjota Saksalle raaka-ainetta, jota se tarvitsi voidakseen jatkaa ruudin ja räjähteiden valmistamista ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Britannian laivasto oli katkaissut siltä pääsyn Chilen salpietariin. Haberin keksinnön ansiosta Euroopan konflikti pitkittyi vielä kahdella vuodella ja kaatuneiden määrä kasvoi molemmin puolin miljoonilla. '

s. 29

 

1900-luvulla tehtiin paljon uraauurtavaa tiedettä. Toisaalta kaikella on aina kaksi puolta. Fritz Haber on tästä hyvä esimerkki. Hän kehitti ammoniakin valmistusmenetelmän, joka mullisti lannoiteteollisuuden ja siten varmisti ruuantuotannon nykyaikaisen massatuotannon. Toisaalta sitä käytettiin myös ruudin valmistukseen. Haber myös tuomittiin sotarikollisena maailmansodan jälkeen, sillä hän kehitti kammottavia taistelukaasuja, myös Zyklon B:n. Pian sen jälkeen hän sai kemian Nobel-palkinnon - tosin lannoite läpimurrostaan. 

 

On noussut myös monia muita tieteilijöitä, jotka ovat joutuneet painimaan moraalisten läpimurtojensa kanssa. Muutama kuuluisa matemaatikko on kehittänyt niin mullistavia tapoja käsitellä matematiikkaa, että lopulta he ovat päätyneet vetäytymään omiin oloihinsa ja sanoutumaan irti tuosta kammottavasta tieteenalasta. He ovat nähneet jotain mitä tavallinen kuolevainen ei voi ymmärtää - matematiikan tuhovoiman, jos tarpeeksi syvältä kuopsuttaa. 

 

Maailman ymmärryksen tavoittelu on myös ajanut monia tieteilijöitä lähes hulluuteen heidän koittaessaan saada otetta tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta. Eineistein, Schrödinger, Heisenberg, de Broglie, Bohr... Kvanttimaailma ei noudata mukavia ennustettavia uria. Kuinka siihen saatiin tolkkua? Onko kyseessä aallot, hiukkaset vai jotakin muuta? Aikansa suurmiehet kukin pyrkivät ratkaisemaan tätä ongelmaa omilla lähestymistavoillaan. 

 

' Nimittäin vaihtoehto olisi ollut mieletön. Kun ideaalitähdestä siirryttiin tuonnemmas, Einsteinin laskukaavasta katosi järki: aika pysähtyi, avaruus kiertyi kerälle kuin käärme. Kuolevan tähden keskustassa kaikki massa kääntyi yhteen äärettömän tiheään pisteeseen. Schwarzschildista oli käsittämätöntä, että maailmankaikkeudesta voisi löytyä mitään tällaista. Sellainen soti tervettä järkeä vastaan ja asetti yleisen suhteellisuusteorian pätevyyden arveluttavaan valoon, minkä lisäksi se uhmasi fysiikan perusteita: singulariteetissa ajan ja avaruuden käsitteet menettivät merkityksensä. Karl Schwarzschild koetti löytää jonkin ratkaisun luomaansa arvoitukseen. Ehkä virhe juontuikin hänen omasta ajattelustaan. Eiväthän tähdet olleet täydellisen pyöreitä, täysin liikkumattomia ja vailla sähkövarausta: poikkeama johtui idealisoiduista olosuhteista, joille hän oli perustanut laskelmansa mutta jotka eivät onnistuneet jäljittelemään todellisuutta. Singulariteetti, niin hän itselleen vakuutteli, oli kauhea hirviö mutta pelkkää mielikuvitusta, paperitiikeri, kiinalainen lohikäärme. '

s. 38

 

Labatutin teos on jotakin mikä pakenee selkeää kategorisointia. Se yhdistelee faktaa ja fiktiota. Teos koostuu useammasta pienestä tarinasta, joissa valotetaan näitä historian suuria tieteilijöitä. Mitä he ovat keksineet, minkälaisten asioiden kanssa painineet ja miten se istuu osaksi suurempaa kuvaa. Kaikki limittyy ja lomittuu yhteen. Tässäpä vasta tarkka läpileikkaus tiedemiesten elämistä ja havainnoista.

 

Varoituksen sananen kuitenkin ennen kuin tähän teokseen innostuu tarttumaan. Suositeltavaa voisi nimittäin olla omata joko a) jonkinlaista ennakkoymmärrystä fysiikasta tai b) virkeät ja tiedonjanoiset aivot. Näen nimittäin, että tämä teos voisi tarjota niin paljon. Nyt univajeisilla aivoillani tästä meni kuitenkin isoja osia vain siihen, että koitin pysyä perässä, että kukas tämä heppu olikaan ja miten ihmeessä kaikki ovat melkein elelleet joissain parantoloissa, joissa ovat tehneet suuret läpimurtonsa, jotka ovat järisyttäneet maailmaa ja saaneet tieteilijän itse lähes sekoamaan.

 

Tuntui että tahmaisilla aivoillani en vain aivan jaksanut pysyä tässä kärryillä. Silti aina välillä kirkkaampina hetkinä ja lyhyempien osien kanssa koin silti todellista kiinnostusta. Erityisesti nuo matemaatikot saivat sisäisen uteliaisuuteni hyrisemään. Mitä ihmettä he ovat voineet keksiä, jotta he reagoisivat siihen noin rajusti? Luin diplomi-insinööri miehelleni teoksesta otteita ja hän, vähän enemmän näistä asioista ymmärtävänä, kuunteli myös innoissaan. Teos ei kuitenkaan ole pelkkää tiedettä vaan se valottaa myös paljon itse tiedemiesten elämänvaiheita. Kiehtovat raamit siis teokselle, mutta tähän lukuhetkeen, vauva-arjen keskellä, olin vain harmillisesti väärä yleisö. Näen silti teoksen potentiaalin.  

 

' Mutta kyse ei ole vain tavallisista ihmisistä: tutkijatkaan eivät enää ymmärrä maailmaa. Mieti vaikka kvanttimekaniikkaa, lajimme kruununjalokiveä, täsmällisintä, kauneinta ja vaikuttavinta fysiikan teoriaa, jonka olemme koskaan keksineet. Siihen perustuvat älypuhelinten ylivalta ja internet, ja se tarjoaa lupauksen laskutehosta, joka vetää vertoja jumalalliselle älylle. Se on muovannut maailmamme täysin uusiksi. Osaamme käyttää sitä ja se toimii kuin jonkin oudon ihmeen kautta, ja silti maapallolla ei ole ainuttakaan sielua, ei elävää eikä kuollutta, joka ymmärtäisi sitä todella. Mieli ei pysty käsittämään sen paradokseja ja ristiriitoja. Aivan kuin teoria olisi tänne toiselta planeetalta tupsahtanut monoliitti ja me olisimme apinoita hyörimässä sen ympärillä, leikkimässä sillä ja heittelemässä sitä kivillä ja kepeillä vailla aitoa ymmärrystä. '

s. 202-203

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuijata, Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Anssin kirjat ja Alussa oli sana 

 

Kuolema sisäoppilaitoksessa - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Kuolema sisäoppilaitoksessa (The Murders at Fleat House)

Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Tuukka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023

Sivumäärä: 487

Mistä: Siskolta lainassa

 

 ' Nuori Rory Millarkin oli näyttänyt aivan aaveelta silloin, kun hänet oli löydetty jyskyttämästä ovea kellarissa, jonne hänet oli lukittu yöksi.

Charlie Cavendish, joka oli epäilemättä syyllinen, oli kiistänyt kaiken, niin kuin tavallista, ja mikä pahinta, oli vieläpä pitänyt tapahtumaa huvittavana. Robert Jones tunsi epämiellyttäviä väristyksiä pelkästä ajatuksesta. Hän toivoi, että kykenisi suremaan Charlien elämän ennenaikaista päättymistä, mutta huomasi, ettei kyennyt. '

s. 18-19

Englannin maaseudulla Norfolkissa on St Stephenin sisäoppilaitos. Sen Fleat House asuntola kaipaisi jo kipeästi päivitystä, mutta oppilaiden vanhemmat maksavat silti pitkän pennin saadakseen kulta mussukkansa tänne opinahjoon kirjoille. Nyt rehtori Robert Jones on kuitenkin uransa tuskallisimman tilanteen edessä. Yksi lähes täysi-ikäisistä oppilaista on löydetty kuolleena. Charlie Cavendish oli pienempien koululaisten kauhu ja jatkuva piinaaja. Silti tätä koulukiusaajaa ei oltu saatu kuriin. Moni ei jää suremaan hänen menetystään. Tapaus vaikuttaa siltä, että Charlie oli saanut epileptisen kohtauksen ja kuollut siihen yöllä. Hänen varakas isänsä vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Yardissa työskennellyt Jazz Hunter on palannut sapattivapaansa jälkeen takaisin Englantiin. Hänen miehensä oli pettänyt häntä eikä Jazz kestänyt jäädä katsomaan tilannetta, työskenteliväthän he samassa paikassa. Nyt hän on vetäytynyt Norfolkin maaseudulle, kun hänen entinen pomonsa pelmahtaa paikalle. Läheisestä sisäoppilaitoksesta on löytynyt ruumis. Jazz päättää ottaa tutkinnan vastuulleen ja palata poliisin riveihin. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo. Kaikkien odotusten vastaisesti nuoren Charlien kuolinsyy rupeaa herättämään kysymyksiä. Mutta kuka olisi ollut valmis surmaamaan kylmäverisesti koulupojan - oli hän millainen kiusaaja tahansa?

 

' "Ilmeisesti nuori Cavendish onnistui nielaisemaan kaksi aspiriinitablettia, vaikka tiesi olevansa niille allerginen. Keskustelin eilen hänen äitinsä kanssa, ja tämä sanoi niin."

"Oliko poika kännissä?"

"Patologin raportin mukaan ei."

"Entä lääkkeissä?"

"Ei."

"Otti sitten tabletit varmaan vahingossa."

"Juuri sitä varten kuljetat minua halki Norfolkin maaseudun, ylikonstaapeli Miles: selvittämään tapahtumia." '

s. 69

Riley on tullut tunnetuksi erityisesti hänen Seitsemän sisarta-sarjastaan. Tuon menestyksen siivittämänä on kustantaja ruvennut nyt kovaa tahtia suomentamaan myös hänen muita romaanejaan. Tyypillisesti niissä kuljetaan kahdessa aikatasossa ja ihmissuhteet ja eksoottiset ympäristöt ovat keskiössä. Tämä Kuolema sisäoppilaitoksessa on tästä kuitenkin poikkeus. Aikatasoja on kerronnassa vain yksi, vaikka menneisyyden jotkin tapahtumat nousevatkin tärkeinä palapelin palasina esiin. Suhdekiemuroiden sijasta tällä kertaa kyseessä on myös puhdasverinen dekkari. On tapahtunut rikos ja polisi tutkii sitä. Ihmisiä haastatellaan ja Jazz koittaa saada tapahtumista selkoa. Vähän näille sivuille oli koitettu tuota suhdedraamaa saada juttuun liittyvien henkilöiden sekä Jazzin ex-miehen kautta, mutta se jäi varsin pieneen rooliin.

 

Puhtaasti dekkarina arvosteltuna Kuolema sisäoppilaitoksessa on aika tusina tavaraa. Sen lukaisee rivakasti ja juonta seuraa ihan mielellään, mutta se ei herätä sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Rileyn omin ala ei siis selkeästi ole tällä saralla. Toisaalta tämä koko teos on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Näin kirjailijalla ei ole ollut mahdollisuutta hioa sitä sitten vuoden 2006, jolloin hän sen kirjoitti. Tästä teoksesta tuntui uupuvan se jokin mikä nostaisi sen seuraavalle tasolle. Mikäli siis Rileyn genrekokeilut kiinnostavat, suosittelisinkin tarttumaan hänen toiseen jännäriinsä Vaaralliseen kirjeeseen. Tuo teos nimittäin liimasi ainakin tämän lukijan jännittämään mitä sen sivuilla tapahtuukaan seuraavaksi, mitä mysteerin takana piilikään ja Rileylle ominaisesti mukaan oli sekoitettu mukavasti vielä vähän romantiikkaakin. 

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Lue meille äitikulta, Mustelmiinan mietteitä, Luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain ja Sirjan tarinat