A Christmas Carol - Charles Dickens

Kirjan nimi: A Christmas Carol
Kirjoittaja: Charles Dickens
Kustantaja: Bantam Books
Julkaisuvuosi:  1843/2009
Sivumäärä: 85
Mistä: Omasta hyllystä

' "That is no light part of my penance," pursued the Ghost. "I am here to-night to warn you, that you have yet a chance and hope of escaping my fate. A chance and hope of my procuring, Ebenezer." [- -]

"You will be haunted," resumed the Ghost, "by Three Spirits." '

s. 18

Saiturin joulu, Jouluaatto, Joululaulu, rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta siitä huolimatta ne kaikki pitävät sisällään tämän saman klassikkotarinan joka on lähes jokaiselle tuttu. Tämän pienen kirjan keskiössä on vanha ja kärttyisä Ebenezer Scrooge, joka pitää joulua täytenä humpuukkina. Miksi tuo päivä eroaisi muista? Turhaa rahojen tuhlausta! Scrooge on tunnettu piheydestään. Vaikka hän on kartuttanut huomattavan omaisuuden, elää hän hyvin askeettisesti. Jokaista penniä tai lämmityshiilen palaa venytetään maksimiinsa eikä mikään ole minkään arvoista ilman sen rahallista tuottoarvoa - ei edes ihmissuhteet.

Eräänä jouluaattona pahantuulinen Scrooge palaa töistä kotiinsa ja kohtaa entisen yhtökumppaninsa Jacon Marleyn haamun. Marleyn haamu kantaa mukanaan raskeita ketjuja elämättömän elämänsä seurauksena. Marley on tullut varoittamaan Scroogea tämän karusta kohtalosta, mikäli jokin ei muutu ja pian. Tätä varten Scroogen tykö on tuleva kolme joulun haamua: Menneen, Nykyisen ja Tulevan. Jokainen näistä haamuista tulee näyttämään pahansisuiselle Scroogelle niin hyviä kuin huonoja hetkiä pitkin hänen eri aikojen jouluja. Ehkä saituri viimein oppisi elämään ja löytäisi joulun ilon.

' Scrooge having no better answer ready on the spur of the moment, said, "Bah!" again; and followed it up with "Humbug."

"Don't be cross, uncle," said the nephew.

"What else can I be" returned the uncle, "when I live in such a world of fools as this? Merry Christmas! Out upon merry Christmas! What's Christmas time to you but a time for paying bills without money; a time for finding yourself a year older, and not an hour richer; a time for balancing your books and having every item in 'em through a round dozen of months presented dead against you? If I could work my will," said Scrooge, indiginantly, "every idiot who goes about with 'Merry Christmas,' on his lips, should be boiled with his own pudding, and buried with a stake of holly through his heart. He should!" '

s. 4

Dickensin joulukertomus on pikkuruista sivumääräänsä huomattavasti suurempi teos. Kuka olisi uskonut että vaivaisessa kuudessa viikossa kyhään koottu tarina rahavaikeuksien paikkaamiseksi tulisi loppujen lopuksi sellaiseksi myyntimenestykseksi että vielä satojen vuosienkin jälkeen lähes kaikki tietävät mistä tarinassa on kyse. Kyseessä on siis todellinen Klassikko isolla k:lla. 

Joulukertomuksessa on paljon asioita joista pidin. Ensinnäkin sen sisältämä lämminhenkinen tarina joulun voimasta muuttaa happaminkin sydän, on jotakin hyvin koskettavaa. Erityisesti tovereitaan huomattavasti synkempi kolmas haamu sai palan liikahtamaan sisuksissani. Tämän lisäksi tykästyin täysin Dickensin nokkelaan kertojaan, joka otti kontaktia lukijaan ja vertasi alussa muun muassa Marleyn kuolleena olemista Shakespearen Hamlettiin. Olin myös positiivisesti yllättynyt kuinka Dickensin aiemmista alkuperäiskielellä lukumissani teoksista (Little Dorrit ja Oliver Twist) poiketen pitkien ja hankalaselkoisten korulauseiden viljely oli hyvin vähäistä tässä teoksessa. Pikkutarinan annettiin soljua eteenpäin.

Tietysti kertomuksen lyhyellä sivumäärällä oli myös seurauksensa. Koin että muutos rupesi tapahtumaan Scroogessa hiukan liian nopeasti ja vaivattomasti. Toinen mokoma sivumäärään lisää ei siis olisi ollut pahitteeksi, jotta henkilöihin oltaisiin saatu lisää syvyyttä ja kertomukseen vielä lisä lusikallinen koskettavuutta. Toisaalta ehkä juuri tarinan pienous on osasyy sen menestykseen. Ehkä aina kaikkea ei tarvitsekaan syventää puhki. Christmas Carol on aikuisten satu Joulun ihmeestä. 

HYVÄÄ JOULUA!

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Kaisa Reetta T., Kirjojen kamari, Jeenin kirjablogi, Kirjan pauloissa, Olipa kerran kirjablogi ja Luettua

Loistava ystäväni - Elena Ferrante

Kirjan nimi: Loistava ystäväni - Lapsuus ja nuoruus (L'amica geniale)
Sarja:  Napoli #1
Kirjoittaja: Elena Ferrante, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2011, suomennos 2016
Sivumäärä: 362
Mistä: Kirjastosta

 ' Kuuntelin, mitä Lila sanoi Nulle, ja sanoin sitten hiljaisella äänellä saman Tinalle vähän eri muodossa. Jos Lila pani pullonkorkin nukkensa päähän hatuksi, minä sanoin omalle nukelleni murteella: Tina, pane tämä kuningattaren kruunu päähäsi, ettet vilustu. Jos Lila hyppi ruutua Nu käsivarsillaan, minä tein kohta samoin Tinan kanssa. Mutta sellaista ei ollut vielä tapahtunut, että olisimme päättäneet jostakin leikistä ja ruvenneet leikkimään sitä yhdessä. '

s. 24-25

66-vuotiaana Elena saa puhelun lapsuuden parhaan ystävänsä pojalta Rinolta: Lila on kadonnut kuin tuhka tuuleen jättämättä mitään jälkeensä. Ystävänsä dramaattisuudesta suivaantuneena Elena päättääkin kirjoittaa heidän yhteisen tarinansa muistiin. Lila ei voi noin vain paeta ja pyyhkiä itseään olemattomiin.

Lilan ja Elenan yhteinen taival alkaa heidän lapsuudestaan. Pieninä he leikkivät yhdessä mutta erillään korttelin pihalla, mutta vasta koulujen alettua heidän tuttavuutensa viimein syvenee ystävyydeksi. Lila ja Elena ovat tietyssä mielessä toistensa vastakohdat mutta samalla toisiaan täydentävät kilpasiskot. Siinä missä Elena on kiltti ja tunnollinen on Lila opettajien kauhu jota ei kiinnosta muiden ajatukset. Elena on ollut koulun tähtioppilas, mutta sitten tulee Lila. Kuriton tyttö, jonka äly on aivan toista luokkaa. 

Siinä missä itsetietoinen Lila johtaa, Elena seuraa perässä. Tyttöjen ystävyyden dynamiikka on pysynyt samana eikä siitä tunnu pääsevän eroon. Heidän koko lapsuutensa ja nuoruutensa pyörii saman köyhän Napolilaisen korttelin ympärillä jossa väkivalta on arkea. Kaikkien yllätykseksi Elena kuitenkin ponnistaa jatkamaan opintojaan kansakoulun jälkeen. Lilan koulutie puolestaan nousee pystyyn perheen vastustuksesta. Viimein Elenalla on jotakin omaa, jossa hän voi loistaa ilman vaaraa jäädä kilpasiskonsa jalkoihin. Vai onko sittenkään? Pikku hiljaa nuorison hormoonit rupeavat nimittäin hyrräämään. Mieskuviot rupeavat olemana tyttöjen pääasiallinen kiinnostuksenkohde, mutta miten akneinen Elena voisi ikinä kilpailla tässä ystäväänsä Lilaa vastaan, jonka perään kaikki kulmakunnan kollit kuolaavat.

' Tekisikö hän aina kaiken, mitä minun oli tarkoitus tehdä, minua ennen ja minua paremmin? Pakeniko hän minua, kun seurasin häntä, mutta pysytteli kannoillani mennäkseen edelleni? '

s. 147

Loistava ystäväni on nimensä mukaisesti tarina kahden tytön omalaatuisesta ystävyyssuhteesta, jossa itsevarma Lila vie ja epävarma Elena koittaa pysyä mukana. Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi he ovat kuitenkin erottomattomat. Erityisesti Elena tuntui ripustautuvan Lilaan. Lilan kiinnostuksenkohteet olivat ne mitkä olivat elämässä oikeasti merkityksellisiä. Lilan tapa puhua ja kirjoittaa oli jotakin mitä Elenakin pyrki omaksumaan. Toisaalta myös Elena kirittää Lilaa opiskelemaan omatoimisesti, sillä eihän hän voisi jäädä jälkeen.

Ystävyyden lisäksi Ferranten teoksessa on myös vahva miljöö, joka vaikuttaa voimakkaasti tyttöjen elämään. Toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa elämä ei ole helppoa. Köyhyyttä ja väkivaltaa piisaa, eivätkä vanhat sodanaikaiset kaunat ole vielä unhoittuneet. Monille kortteli oli koko elämä, ja ajatus korttelista ylös ponnistamisesta on absurdi. Kouluja käyvälle Elenalle tämä vastakkaisuus iskee vasten kasvoja: muut puhuat karkeata murretta ja hoitvat välienselvittelyt nyrkein ja asein sanojen sijasta. Harvinaisen älykästä Lilaa ei puolestaan päästetty jatkamaan opintoja, sillä vanhemmat näkivät tytön kouluttamisen vähäisten varojen tuhlauksena. Ehkä juuru siksi Elena ja Lila tarvitsivatkin niin paljon toisiaan: jonkun jonka kanssa jatkuva kilpaulu ajaisi heidät lopulta nousemaan köyhyydestään.

 ' Ja pian hän osoitti konkreettiset syyt, antoi tunnistettavat kasvot sille epämääärisen kireälle ilmapiirille, jossa olimme lapsina korttelissamme eläneet. Fasismin, natsismin, sodan, liittoutuneet, monarkian, tasavallan hän muutti kaduiksi, taloiksi, kasvoiksi;'

s. 162

Tuntuu että lähes kaikki ovat lukeneet Ferrantea, joten päätin itsekin viimein tarttua tähän kehuttuun Napoli-sarjaan. Aluksi yllätyinkin, sillä odotin jotakin ajatuksia herättävää ja rankkaa kuvausta Napolin köyhistä kortteleista, mutta tuntui että en saanut kirjasta oikein mitään irti. Äärimmäisen koskettavan Blondin jälkeen Loistava ystäväni ei ravistellet. Asennoituessani uudestaan teokseen enempi lukuromaanina kuin koskettavana kertomuksena sodan jälkeisestä Napolista, teos kuitenkin syttyi eloon. Tyttöjen välinen ystävyys ja muut ihmissuhteet ovat kiehtovan aitoja ja eläväinen miljöökin toimi varsin mainiosti. Vaikka en allekirjoittaisikaan takakannen lainausta modernista mestariteoksesta, niin Elenan ja Lilan tarina kyllä tarjoaa lämminsydämisen kasvukertomuksen pimeneviin iltoihin. 

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Kirjan pauloissa, Kirsin Book Club, Luettua elämää, Kannesta kanteen, Kirjakontti, Mitä luimme kerran, Kirjoihin kadonnut, Leena Lumi, Kaisa Reetta T., Lukuneuvoja, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Donna mobilen kirjat, Rakkaudesta kirjoihin, Villasukka kirjahyllyssä, Reader, why did I marry him?, Kirja vieköön!, Sanoissa ja sivuilla, Lukutuulia ja Oksan hyllyltä

 

Blondi - Joyce Carol Oates

Kirjan nimi: Blondi (Blonde)
Kirjoittaja: Joyce Carol Oates, suomentanut Kristiina Drews
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  2000, suomennos 2001
Sivumäärä: 943
Mistä: Kirjaston Ota/Jätä-hyllystä

' Räystään alla oli kapea ikkuna, josta näkyi kauas, vaikka kuinka monen kilometrin päähän, ja jos hän nousi seisomaan omalle sängylleen (paljain jaloin, yällä yöpaidassa), hän näki RKO Motion Pictures - yhtiön korkeassa tornissa välkkyvät neonvalot:

      RKO     RKO     RKO

Jonain päivänä. '

s. 100

 Norma Jeane Baker on enkelikasvoinen pikkutyttö, joka asuu vuoroin isovanhemmillan ja vuoroin epätasapainoisen äitinsä Gladysin luona. Isää hänellä ei ole, mutta äitiään nuori Norma Jeane palvoo. Onhan tuossa äkkipikaisessa naisessa vähän Hollywoodin glamouria, sillä hän on studiolla töissä, vaikkakin vain takahuoneessa käsittelemässä syövyttäviä aineita. Norma Jeanen lapsuus ei ole rakastava ja hellä vaan kosketuskammoiselta äidiltä voi odottaa mitä vain, kuten ajelua metsäpaloalueelle tai tulikuumia kylpyjä. Lopulta katkera Gladys passitetaan mielisairaalaan ja ujo ja änkyttävä Norma Jean systeemin kourissa orpokotiin.

Myöhemmin tästä samaisesta pikkutytöstä kasvaa koko maailman  tunnetuin seksisymboli ja näyttelijä Marilyn Monroe. Satumaisesta menestyksestään huolimatta Norma Jeane ei tunnu itseään kotoisaksi Marilynin nahoissa. Tämä seksisymbolikin on vain yksi hänen lukuisista rooleistaan. Välttämätön paha jolla varmistaa ihmisten ihailu, sillä syvällä sisimmässään Marilyn on edelleen se hylätty pikkutyttö joka vain kaipaa epätoivoisesti rakkautta. Hänestä tulee siis Vaalea Prinsessa, mutta tämä ei ole tuhkimosatu. Marilynin kohtalo on rämpiä ongelmasta toiseen hermojensa, lääkkeiden ja miesten välikappaleena.

' Olla miehisen halun kohteena - se on sama kuin tietää, että minä olen olemassa! Silmien ilme. Kalun koveneminen. Vaikka sinä olet arvoton, sinua halutaan.

Vaikka sinun äitisi ei sinua halunnut, sinua silti halutaan.

Vaikka sinun isäsi ei sinua halunnut, sinua silti halutaan.

Minun elämäni perustotuus - olipa se lopulta totta tai totuuden irvikuva - oli: kun mies haluaa sinua, sinä olet turvassa. '

s. 200

Oates on tarttunut legendaariseen Marilyniin ja antaa hänelle romaanissaan äänen. Mitä tuon julkisivun takana on oikeasti tapahtunut? Blondi ei ole elämänkerta, vaan fiktiivinen tarina myytin takana. Toisaalta samalla se on uskottava kertomus siitä millainen Marilyn on saattanut olla ja minkälaisten psykologisten taakkojen kanssa hän on joutunut painiskelemaan koko ikänsä. Lähes tuhat suvuisessa romaanissaan Oates kyllä käy läpi koko Norma Jeanen elämän, mutta joitakin nimiä on saatettu muuttaa tai viitattu vain entiseen baseball pelaajaan tai ohjaaja H. Itse olin siinä antoisassa asemassa, että en juurikaan tiennyt etukäteen Marilynin elämästä, joten ahmin kaiken tiedon mitä kirjasta sain irti. Jälkikäteen luinkin faktoja Marilynin elämästä ja näyttäisi että Oatesin tarina mukailee varsin vahvasti Marilynin todellista elämänkulkua. Tietysti Marilynin tunteet ja ajatukset ovat kirjailijan omaa sepitettä samoin kuin kohtaukset suljettujen ovien takana.

Oatesin peilaama kuva Marilynista on hyvin surullinen. Kuinka rakkautta vaille jäänyt lapsi kasvaa oppimaan että saamalla miesten huomiota hän on välitetty. Hän on seksikäs nainen joka käytti ulkonäköään saadakseen kiintymystä  ja edistääkseen uraansa. Voi pojat että niitä miehiä sitten riittikin, niin vapaaehtoisesti yksityiselämässä kuin puolipakosta studiolla. Lukuisia rakastajia, huonosti tehtyjä abortteja ja lopuksi vielä lääkehuurut joilla ensin rauhoittavalla turrututeen tunteet ja perään pistetään piristävää että jaksaa painaa eteenpäin - ei kuulosta kovin tasapainoiselta. Tästä huolimatta Marilyn on samaan syssyyn kuvattu myös hyvin naiviksi ja viattomaksi. Hän pelkäsi julkisuutta, oli jatkuvasti epävarma suorituksestaan ja tuntui aina uskovan sokeasti mitä hänelle sanottiin. Niin kipeästi hän kaipasin ihmisten hyväksyntää, että lopulta se rikkoi hänet lopullisesti. Marilyn oli julkisuusrooli. Oikea Norma Jeane oli jäänyt edelleen siksi hauraaksi yksinäiseksi pikkutytöksi. 

Olen jo kahdessa aiemmassa lukemassani Oatesin teoksessa (Sisareni, rakkaani ja Haudankaivajan tytär) vakuuttunut hänen kirjallisesta lahjakkuudestaan. Oates ei kerro tarinaansa vain sanojen voimalla, vaan hän hyödyntää itse tekstiä paperilla. Kursivoinnit, välimerkkien aikaansaama hengästyttävä teksti ja jopa runot ovat seassa luomassa lukijalle kokonaisvaltaisen lukukokemuksen. Niitä ei ole käytetty liikaa, mutta samalla täytyy tunnustaa, että Oatesin teksti ei ole nopealukuisimmasta päästä, minkä huomaa varsinkin kun kyseessä on lähes tuhat sivuinen järkäle. Ehkä jostain olisi voinut tiivistää, mutta toisaalta Marilynin henkilökuvan kokonaisvaltainen rakentaminen vaatii oman aikansa. Uskomattomasti Oates tuntuukin saaneen Norma Jeanesta otteen sieltä myyttisen Marilynin takaa.

' Hän oli "Marilyn" - ei, hän oli "Angela" - hän oli Norma Jeane joka näytteli "Marilyniä" joka näytteli "Angelaa" - niin kuin venäläinen nukke, jonka sisällä on aina pienempi ja pienempi nukke '

s. 332

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Lukuisa, Ullan luetut kirjat, Nannan kirjakimara, Sivumerkkejä, Järjellä ja tunteella, Hurjan Hassu Lukija, Kujerruksia, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Hyllyn täydeltä ja Täällä toisen tähden alla

Eleanorille kuuluu ihan hyvää - Gail Honeyman

Kirjan nimi: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine)
Kirjoittaja: Gail Honeyman, suomentanut Sari Karhulahti
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2017, suomennos 2018
Sivumäärä: 429
Mistä: Kirjastosta

 ' Olen yksinäinen selviytyjä, olen Eleanor Oliphant. En tarvitse ketään - elämässäni ei ole yhtään suurta aukkoa eikä ikiomasta palapelistäni puutu ainuttakaan osaa. Olen omavarainen olento. Ainakin olen vakuuttanut niin itselleni aina. '

s. 16

Eleanor on kolmekymppinen nainen, jolla ei mene kovin hyvin. Hän on töissä design firmassa, mutta luovan työn sijasta Eleanorin päivät kuluvat pikkutarkassa laskutuksessa, jonka vuoksi uteluihin on helpointa vain vastata että toimistotöissä. Ei sen puoleen että utelioita olisi moniakaan. Eleanor on yksinäinen selviytyjä, joka ei aina osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Työpaikalla hänen erillaisuudelleen naureskellaan kahvihuoneessa. Toisaalta Eleanor on jo tottunut siihen. Eihän hänellä ikinä ole ollut juurikaan ihmiskontakteja elämässään. Eleanor elää hyvin säntillistä ja samoja uria pitkin kulkevaa elämäänsä: viikolla työt, perjantaina töiden jälkeen kaupan kautta kotiin josta ostetaan votkaa jolla turruttaa viikonloppuna ajatukset ja sitten maanantaina taas takaisin töihin ja kierto alkaa alusta.

Eräällä viikolla kaikki kuitenkin muuttuu. Eleanor nimittäin kohtaa Sen Oikean! Kohtaaminen saattaa kuitenkin olla liian painava sana, sillä oikeastaan hän näkee keikalla solisti Johnnie Lomondin lavalla, ja on välittömästi myyty. Nyt Eleanor saa uutta ponttia päiviinsä, sillä pitäähän hänen käydä läpi totaalinen ulkoinen muodonmuutos, jotta hän on valmis Johnnielle kun oikea hetki koittaa. Vaikka Johnnie projektin tiimoilta Eleanorin hiukset ja vaatteet kokevat muutoksen, vielä suurempi rooli on firman IT-tuki Raymondilla. Nähdessään vanhuksen kaatuvan kadulla, päätyvät he molemmat auttamaan. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa lapsellisia piirretty-paitoja käyttävä Raymondin ja sosiaalisesti eristäytyneen Eleanorin välillä rupeaa muotoutumaan jonkinlainen ystävyyssuhde, joka pakottaa Eleanorin pois mukavuusalueeltaan. Menneisyyden traumat eivät kuitenkaan ole jättää Eleanoria rauhaan. Kuinka oppia elämään kun painolastia on niin paljon? Voisiko kelkan kuitenkin kääntää ja tulla onnelliseksi? Tai että kuuluisi edes sitä ihan hyvää.

' Joinakin päivinä tuntuu, että minua pitävät kiinni tässä planeetassa säikeet, jotka ovat ohuita kuin hämähäkinseitti ja hauraita kuin kehrätty sokeri. Kova tuulenpuuska saattaisi katkaista ne, minkä jälkeen nousisin ilmaan ja ajautuisin pois kuin voikukan hahtuvat. '

s. 14

Olin lukenut monia kehuvia blogipostauksia Honeymanin teoksesta ja siitä kuinka se ei ole vain tyhjänpäiväistä hömppää. Yllätykseni olikin suuri kun aloitin luku-urakkani ja lähtöasetelmat tuntuivat niin kliseisiltä: on ruma ankanpoikainen jolla on suuri ihastus mieheen jota ei voi saada ja sitten kuvoihin ilmestyy mukava naapurinpoika joka viekin hitaan alun jälkeen naisen jalat alta. Onneksi alkuasetelma ei kuitenkaan johtanut tälle tuhansia kertoja tallatulle polulle, vaan se uskalsi ottaa oman suuntansa. Nimittäin kun päästiin kuluneesta alkuasetelmasta eteenpäin, Honeymanin teos rupesi pikkuhiljaa aukaisemaan Eleanorin kipeää menneisyyttä. Eikä se loppukaan ollut niin sokerinen.

Eleanorille kuuluu ihan hyvää onkin yllättävän raikas teos, jonka kanssa ei tarvitse pelätä liikaa höttöä. Tietysti joiltakin kliseiltä ei Honeymaninkään teoksessa voida välttyä. Eleanorin ulkoisen muodonmuutoksen seurauksena ihmiset rupeavat olemaan hänelle ystävällisempiä, joka kertoo samaa tarinaa kuin kaikka teinileffat: kuinka oppimalla meikkaamaan ja valitsemana trendikkäät vaatteet nörtistä puhkeaakin koulun kaunotar. Onneksi tämä jää kuitenkin pienempään rooliin, jolloin Eleanorin henkisella kasvulle jää sen ansaitsema paraatipaikka.

Vaikka teoksessa onkin siis hyvää, ei tietyiltä epäuskottavuuksilta voitu välttyä. Vaikka Eleanorilla olikin hyvin poikkeava lapsuus ja hän on erakoitunut koko ikänsä, niin kuinka todennäköistä on että 2010-luvulla kolmekymppisellä ei ole ikinä ollut kotona tietokonetta tai kännykkää? Elenaorin lapsuuden traumaattiset tapahtumat olivat myös niin järkyttäviä että hiukan maltillisemmallakin taustatarinalla oltaisiin voitu silti hätkähdyttää ja puhutella lukijaa olematta kuitenkaan niin over the top. 

Eleanorille kuuluu ihan hyvää on siis varsin puhutteleva teos joka kliseisen alkuihastuksen jälkeen tuo taidokkaasti esiin traumaattisen lapsuuden vaikutukset. Vaikka teos löytyykin romantiikka osastolta, on siinä kuitenkin synkkä pohjavire. Eleanorilla ei nimittäin todellakaan mene hyvin. Olikin hienoa nähdä kuinka hänen kasvuprosessi sisälsi nousevan käyrän lisäksi myös isojakin pudotuksia. Harvahan pääsee pohjalta yhdellä ponnistuksella ylös - varsinkaan yksin. Ystävyys onkin teoksen avainsana.

' En palanut tuhkaksi. Nousin liekeistä kuin pieni feeniks-lintu. Tunustelin arpiani, silitin niiden muhkuroita. En palanut, äiti, sanoin mielessäni. Kävelin tulen läpi ja selvisin hengissä. '

s.106 

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Mitä luimme kerran, Rakkaudesta kirjoihin, Kirja vieköön!, Oksan hyllyltä, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjakaapin kummitus, Eniten minua kiinnostaa tie, Paljon melua kirjoista, Luetut.net, Kirjojen keskellä, Sunnuntaiblogi, Järjellä ja tunteella, Kulttuuri kukoistaa, Hannan kirjokansi, Kirjoihin kadonnut, Kirjamerestä ongittua, Ei vain mustaa valkoisella, Kirja hyllyssä, Kirjarouvan elämää, Aina joku kesken ja Kirjasähkökäyrä
  

Mabellen kahdet kasvot - Agatha Christie

Kirjan nimi: Mabellen kahdet kasvot (One, two, buckle my shoe)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Eero Ahmavaara
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1940, suomennos 1966
Sivumäärä: 223
Mistä: Omasta hyllystä

' Suurempienkin miesten elämässä on joitakin nöyryyttäviä hetkiä. On sanottu, että yksikään mies ei ole sankari kamaripalvelijansa silmissä. Siihen voitaisiin lisätä, että harvat miehet ovat sankareita omissa silmissään astuessaan hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen. 

Hercule Poirot oli syvästi tietoinen tästä totuudesta.

Hän oli mies, joka oli tottunut pitämään itseään arvossa. Hän oli Hercule Poirot, joka monella tapaa oli muita ihmisiä etevämpi. Mutta tällä hetkellä hän ei kyennyt tuntemaan pienintäkään ylemmyyttä. Hänen rohkeutensa oli nollapisteessä. Hän oli vain tavallinen jänishousu, joka pelkäsi hammaslääkärin tuolia. '

s. 12-13

Vaikka mestarietsivä Hercule Poirot onkin monessa suhteessa tavallisten kuolevaisten yläpuolella, edes hän ei voi paeta säännöllisiä hammaslääkärin tarkastuksia. Hammaslääkäri herra Morleyn odotushuoneen jännittyneessä ilmapiirissä Poirot törmää murhanhimoiseen nuorukaiseen. Poistuessaan helpottuneena käyntinsä jälkeen kaikki näyttää puolestaan taas valoisalta ja samaisella nuorukaisellakin on selvästikin vain paha hammassärky vaivoinaan. Ulko-ovella herrasmiesmäisesti Poirot jopa auttaa hömelöä, ja Poirotin makuun aivan liian epähuoliteltua, naista, jonka kengän solki irtoaa. Mikään ei voi enää pilata Poirotin päivää, sillä hän on nyt vapaa kuin taivaan lintu.

Alle parin tunnin päästä Poirot saa kuitenkin puhelun tarkastaja Jappilta. Poirotin hammaslääkäri herra Morley on nimittäin löydetty kuolleena vastaanotoltaan. Vanhan vainukoiran onkin haastava hyväksyä selitystä, että vain noin tunti hänen käyntinsä jälkeen täysin tavallisesti rupatellut herra Morley olisi painanut liipasinta ja päättänyt päivänsä. Kun vielä selviää, että liike-elämän johtotähti itse Alistair Blunt kävi myös herra Morleyn vastaanotolla, on Poirot varma että tapahtuneessa on jotakin hämärää. Olisiko kaiken taustalla kommunistinen salaliitto joka haluaa raivata Bluntin tieltään? Sitten tapahtuu toinen kuolemantapaus. Poliisi löytää mielestään tyydyttävän selityksen molempiin tapauksiin, mutta Poirot ei asiaa niele. Kaikki ei nimittäin ole kohdallaan. Palapelistä puuttuu vielä jokin oleellinen pala.

' Hän muisti, kuinka hän oli istunut aikaisemminkin raapustaen paperille erillisiä tosiasioita ja nimiä. Lintu oli lentänyt ikkunan ohi korsi suussaan.

Hänkin oli kerännyt korsia...

Hänellä oli niitä - nyt jo melko paljon. Ja kaikki olivat siististi tallessa hänen järjestelmällisissä aivoissaan - mutta hän ei ollut vielä yrittänyt järjestää niitä. Se oli seuraava askel - järjestää korret mielekkääksi kokonaisuudeksi.

Mikä häntä pidätti? Hän tiesi vastauksen. Hän odotti jotakin.

Jotakin väistämätöntä, ennalta määrättyä, ketjun seuraavaa rengasta. Kun se tulisi - silloin - silloin hän voisi jatkaa. '

s. 104-105

Jälleen kerran dame Christie tarjoilee lukijoilleen kutkuttavan mysteerin. Kuka olisi voinut murhata herra Morleyn, kun sisällä oli vain rajattu määrä henkilöitä? Entä kenellä olisi ylipäätänsä ollut motiivia päästää tämä herttainen hammaslääkäri päiviltään? Pohatta Bluntin on myös pakko liittyä tapahtumaketjuun jollain tapaa, sillä eihän koko tapahtumassa olisi muuten päätä eikä häntää. Olikin kiehtovaa seurata kuinka tällä kertaa Christie tuo dekkarinsa sivuille myös Euroopan poliittisen tilanteen niin keskustelujen kuin teorioiden kautta. En ole aiemmin huomannut vastaavaa, joten tämä lisäelementti olikin miellyttävä tuulahdus historiaa - tai pikemminkin Christien todellisuutta. Välillä sen nimittäin täysin unohtaa, että Christiehän (1890-1976) aloitti kirjoittamisen jo vuonna 1920 ja on siten elänyt läpi molemmat maailmansodat.

Mabellen kahdet kasvot onkin varsin mainio Poirot, jonka ahmaisin itselleni epätyypillisesti peräti yhdessä illassa. Näin ainakin kaikki juonikuviot ja pienet yksityiskohdat pysyivät päässä, vaikkakaan en voi sanoa osanneeni yhdistellä taaskaan näitä vihjeitä täysin oikeaksi ratkaisukokonaisuudeksi. Näiden vihjeiden lisäksi oli myös ihanaa bongailla muita ajan hengen yksityiskohtia kuten villaisia alusvaatteita ja kuulotorvia. Vaikka siis nautinkin teoksesta, niin muutama kitini nyt kuitenkin kustantajalle: nimen suomennos oli kyllä varsin epäonnistunut enkä myöskään suosittelisi lukemaan taakakantta turhan tarkasti etukäteen. Muuten voin kyllä lämpimästi suositella tätä vähän vähemmän tunnettua Christietä, sillä onhan se ihana nähdä Poirotin hiukan inhimillisempikin puoli - hänkin pelkää hammaslääkäriä!

Tähdet: * * * *

Kruununpuisto - Laila Hirvisaari

Kirjan nimi: Kruununpuisto
Sarja:  Imatra #1
Kirjoittaja: Laila Hirvisaari
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  2005/2006
Sivumäärä: 508
Mistä: Kirjastosta

' Vieressä kuohui valtoimenaan koski, valkoinen vaahto nousi korkealle ilmaan ja koko ajan kuului huumaava jylinä todistuksena veden voimasta. Lähellä olevan hotellin tornit näyttivät jotenkin epätodellisilta. Koko rakennus oli kuin satulinna, joka oli joltain muulta ajalta. '

s. 298

Hyytävänä huhtikuisena aamuna vuonna 1904, Anna Kristiina Kuzmin lähtee suomalaistaustaisen äitinsä Elviiran ja venäläistaustaisen isänsä Nikolain kanssa koskelle. Imatran koski on kuitenkin petollinen. Vaikka kokeneena soutajana Nikolai luulee tuntevansa sen syöverit, on koskella kuitenkin oma tahto. Traagisen veneonnettomuuden seurauksena Anna Kristiina menettää äitinsä ja Nikolai vaimonsa. Tämä ei ole kuitenkaan ainut sattumus Ritikanrannan asuinalueella. Tornatorin tehtaan asuinkamareissa elää ahtaasti monenlaista pariskuntaa ja perhettä. Työnantaja huolehtii työntekijöistään, mutta silti ei kaikelta murheelta voida välttyä. Onneksi on kuitenkin tiivis yhteisö joka huolehtii toisistaan niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

Samaisen kosken varralla on vähän matkan päässä taas aivan toinen todellisuus. Imatran valtionhotelli, tuo mystinen satulinna jossa voi törmätä venäläisiin ylimystöläisiin, seisoo jylhänä kosken vieressä. Tänne tekee myös matkan venäläinen kreivitär Darja Dmitrijevna yhdessä uuden suomalaisen seuraneitinsä Julian kanssa. Narvan rannat vaihtuvat siis Imatran kosken pauhuun. Julia huomaa kuitenkin pian, että kreivittär ei ole tullut vain nauttimaan maisemista.

 ' Yleisen riemun vallassa tehtiin tilaa Naimi Henriikan pyllylle, ja lyötiin lisää löylyä. Puhuttiin toisten puheiden päälle, huudettiin, naurettiin, ilakoitiin. Unohdettiin, että Elviira Kuzmina oli kuollut, tytär Anna Kristiina käynyt hyvästelemässä äitinsä ruumishuoneella ja Nikolai Kuzmin järjesti vaimonsa hautajaisia. Unohdettiin hetkeksi, että Jenny Karhusta oli potkaistu mahaan, ja että Katri Haapanen ei päässyt saunaan, kun hoiti Jennyä. Unohdettiin, että oli tullut takatalvi ja tuuli ulvoi saunan nurkissa. Nyt oli vain höyryn peittämä sauna, tutut naiset, iloinen puheensorina, saunasaippuan tuoksuvat aromit ja puhtaiksi pestyt hiukset. '

s. 98

Kontrasti köyhän suomalaisen työläiskansan ja venäläisten ylimystön välillä on silmiinpistävä.  Ritikanrannassa arjen pieneistä iloista nautitaan yhdessä, vaikka monella mittapuulla elintaso ei olekaan korkealla. Toisaalta Julia näkee kreivittären mukana Venäjän hovin loiston. Loiston mukana tulee kuitenkin huoli statuksesta ja oikeasta asemoitumisesta polittisella kartalla eikä missään nimessä saa näyttää heikkouksiaan muille. Vastaavasti Imatran valtiohotelli, oli suomalaisilta kiellettyä aluetta, sillä eihän rahvas saa sekoittua herrainkansaan. Uskomattoman kuuloista, mutta Suomihan oli tuolloin vielä osa Venäjää ja vastakkainasettelu oli voimissaan.

Hirvisaari tuo myös hienosti esiin tuon ajan poliittisen ilmapiirin. Venäjän hoveissa puhutaan kykenemättömästä keisarista ja kuka olisi sopiva seuraaja. Vastaavasti Suomen puolella tunteita kuumentaa kenraarikuvernööri Bobrikov, jonka voimakas venäläistämisohjelma eskaloituu lopulta hänen murhaan. Julian veli muun muassa tunsi tähän poliittiseen murhaan osallistuneita tahoja eivätkä Juliankaan vahvat suomalaiskannat jää huomiotta.

Kruunupuisto onkin mielenkiintoinen poikkileikkaus 1900-luvun alun Suomesta. Vaikka itse tarina onkin varsin kevyt, käsittelee se samalla niin kattavasti aikakauttaan, että Hirvisaaren kykyjä ei voi kuin ihailla. Toisaalta samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että aluksi olin aika skeptinen. En täysin ymmärtänyt miksi Ritikanranta oli mukana valtionhotellin sijasta ja sen laaja henkilökaarti sai myös pään pyörälle. Onneksi tarina löysi kuitenkin omat keskittyneet uransa. Kaikella oli oma paikkansa, enkä malta odottaa että pääsen jatkomaan Hirvisaaren Imatra-sarjan parissa. En ole nimittäin vielä valmis luopumaan Imatran kosken mahtavasta pauhusta.

' Julia katseli valtavan kosken pyörteitä väsymättä niihin koskaan. Valkoinen vaahto nousi korkealle, vesi möyrysi, huusi, julisti maailmalle, että täältä tullaan. Joskus koski oli niin täynnä vaahtoa, että se näytti vitivalkoiselta. Se oli julman kaunis, niin kuin veden olisi pitänyt samalla kertaa ulvoa kivusta, satuttaa ja pelästyttää, mutta samalla myös ihastuttaa. Näky pelotti, mutta siinä oli todella jotakin hengästyttävän ihanaa. Pyörteet nuolivat kivien pintoja ja teräviä kärkiä. Vesi teki omia uomiaan, sen mieli muuttui jatkuvasti. Pyörteet saattoivat kulkea korkealla, sitten ne tekivät valtavan kuperkeikan katsojan edessä, niin että aallon sisälle jäi tyhjää tilaa. Se saattoi leikitellä, tulla lähemmäksi katsojaa, nyt pyöritään pinnalla, tämä on kuin lasten leikkiä... Tulkaa tänne, minä tuhoan teidät silmänräpäyksessä. '

s. 402 

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: Kirjojen kuisketta 

The Red Queen - Matt Ridley

Kirjan nimi: The Red Queen: Sex and the Evolution of Human Nature
Kirjoittaja: Matt Ridley
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi:  1993
Sivumäärä: 405
Mistä: Poikaystävältä lainassa

' This concept, that all progress is relative, has come to be known in biology, by the name of the Red Queen, after a chess piece that Alice meets in Through the Looking-Glass, who perpetually runs without getting very far because the landscape moves with her: It is an increasingly influential idea in evolutionary theory, and one that will recur throughout the book. The faster you run, the more the world moves with you and the less you make progress. '

s. 19

Ridleyn klassikkoteos käsittelee ennen kaikkea seksuaalisen valinnan taustalla piileviä evoluutionaalisia seikkoja. Ensin lähdemme liikkeelle miksi seksiä ylipäätänsä on. Eliömaailmassa on kirjava kauttaus erilaisia lisääntymismetodeja aina jakaantumisesta sukupuolenvaihtoon kesken elämän. Miksi ihmisille on siis kehittynyt kaksi eri sukupuolta, joiden geenit yhdessä luovat pohjan jälkikasvulle? Yllättäen seksin taustasyynä vaikuttaisikin olevan kilpajuoksu mitäs muuta kuin loisia vastaan. Erilaiset bakteerit ja loiset ovat äärimmäisen tehokkaita lisääntymään, jolloin sattuma voi tarjota heille avaimet vastustuskyvyn läpi. Ihmisillä tai nisäkkäillä yleisimminkin lisääntymisen nopeudessa ei ole kehumista, joten he tarvitsivat uusia tapoja vastata loisien invaasioon. Geneettinen sekoittuminen mahdollistaakin vastustuskykylukkojen muuttumisen ja kehittymisen ajan myötä aina sukupolvelta toiselle. Tässä on ainakin yksi teoria, jonka Ridley esittää. Seuraava kysymys on tietenkin miksi sukupuolia on juuri kaksi jne. Näihin nouseviin jatkokysmyksiinkin Ridley pyrkii ottamaan kantaa.

Teoksen toinen osia keskittyy puolestaan evoluutioon ja parinvalintaan, jotka kulkevat vahvasti käsi kädessä. Etenemme pieneliö esimerkeistä kohti isompia ja tunnetumpia. Miksi esimerkiksi riikinkukko uroksella on niin mahtava muttä epäkäytännöllinen pyrstö? Läpi monien lintu- ja nisäkäslajien on nähtävissä, että parinvalinta on suosinut äärimmäisyyksiä pakottaen urokset tasapainottelemaan kapealle trapetsille jossa toisaalla on näyttävyys ja suvun jatkaminen, mutta toisaalta yli kehittyneenä yksilön selviytymismahdollisuudet laskevat dramaattisesti. Vastaavasti eri eläinten (mukaan lukien ihmisen) perheenhoitomallit näyttävät vaikuttavan vahvasti näihin preferensseihin. Onvathan evoluutionaariset tarpeet aivan erilaiset mikäli vain johtavat urokset hedelmöittävät  haareminsa vai pariudutaanko kumppanin kanssa yhteishuoltajuuteen. Lopussa Ridley pureutuu vielä tarkemmin itse ihmiseen sekä miesten ja naisten eroavaisuuksien ja parinvalinnan taustasyihin evolutionaarisesta perspektiivistä.

' Although it is a fair generalization to say that men are taller than women, nonetheless the tallest woman in a large group of people is usually taller than the shortest man: In the same way, even if a average woman is better at some mental task than the average men, there are many women who are worse at the task than the best men, or vice versa: But the evidence for the average male brain differenting in certain ways from the average female brain is now all but undeniable. Evolved differences are by definition "genetic", and any suggestion that men and women have genetically different minds horrifies the modern conscience for it seems to justify prejudice. '

s. 249 

Ridleyn teos tasapainoilee liian tieteellisen otteen ja tavallisen kansan luettavuuden välimaastossa. Erityisesti alussa otetaan lukijalta luulot pois kun käydään yksityiskohtaisesti läpi erilaisia pieneliöiden lisääntymisstrategioita ja teorioita niiden mahdollisista taustasyistä. Tästä kattavasta kattauksesta meni ainakin minun pääni paikoin pyörälle, mutta piti vain hyväksyä, että lukion kahden kurssin tietämykselläni biologiasta ei voi olettaakaan syväluotaavaa ymmärrystä eri teorioiden linkeistä toisiinsa. Tämä ei onneksi menoa haitannut, ja Ridley veti minut viimeistään mukaansa kirjan toisessa parinvalinta osiossa. Siellä esimerkit olivat hyvin konkreettisia ja vaikka tieteellistä teoriavertailua oli edelleen luvassa, imivät ne mukaansa pohtimaan ympäröivää maailmaa ja mitä kaikkea siellä näkeekään.

The Red Queen herättää siis paljon ajatuksia, mutta kaikkea ei ole niin helppo niellä näin modernissa ajatusmaailmassa. Onneksi Ridley tuo kuitenkin esiin paljon erilaisia teorioita, vaikkakin hän pyrkii kumoamaan mielestään väärät teoriat. Näin lukija saa kuitenkin kattavamman kuvan kuin vain Ridleyn vahvasti seksuaaliseen valintaan nojaavan evoluutionteorian. Erityisen selväksi kävi myös Ridleyn kanta sosialogiaan ja sosiaalievoluutioon, joiden teorioita hän nuijii huolella. Geenit nimittäin määrittävät ihmisiä. 

Monin paikoin Ridley siis haastaa lukijaansa ja vallitsevia näkökantoja asioihin. Hän myös tiedostaa esimerkiksi puhuessaan miesten ja naisten geneettisistä eroista, että tulee todennäköisesti suututtaneeksi monia. Kaikkea Ridleyn teoksen argumentteja ei siis tarvitse allekirjoitta, mutta kyllähän se on selkeää, että sukupuolten ominaisuuksien välillä on erilaiset jaukaumat, vaikkakaan niiden perusteella ei saisi tehdä yleistyksiä että nainen ei esimerkiksi voisi olla pitkä. Uskon Ridleynkin pyrkineen tällaiseen tasapainoon. The Red Queen onkin teos joka saattaa viedä lukijansa mukavuusalueelta, mutta samalle se palkitsee. En edes muista milloin teos olisi viimeeksi saanut minut pohtimaan ympäristöäni ja siinä näkemiäni asioita näin vahvasti uudesta näkökulmasta.  

The Red Queen oli myös ensikosketukseni Kindlen maailmaan. Monille e- ja äänikirjat ovat jo jokapäiväistä arkea, mutta itse olen pysynyt vuosia uskollisena perinteisen kirjaformaatin kannattajana. Näin jälkikäteen on kyllä pakko myöntää, että onhan se kätevää kun kädessä tarvitsee pitää valtavan tiiliskiven sijasta vain kevyttä lukulaitetta, joka pitää sisällään satoja teoksia. En ole kuitenkaan täysin myyty, sillä olen tietyssä mielessä myös visuaalinen lukija. Tykkään että näen lukemisen edistymisen kirjanmerkin hivuttautuessa pikku hiljaa takakantta kohden. Onhan se myös kätevää kun pystyy selaamaan tarvittaessa taaksepäin ilman huolta paikan hukkaamisesta. Pidän myös erityisesti vanhojen kirjojen tuoksusta. Koenkin, että e-kirjoille on omat aikansa ja paikkansa, esimerkiksi kun mukanaan ei halua raahata ekstra kiloja, mutta silti ei ole perinteisen kirjan voittanutta.

Tähdet: * * * *