Kruuna vai klaava - Jeffrey Archer

Kirjan nimi: Kruuna vai klaava (Heads You Win)

Kirjailija: Jeffrey Archer, suomentanut Saana Rusi

Lukija: Jukka Peltola
Julkaisija: Sitruuna

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 15h 35min

Mistä: Kirjastosta

 

Leningradissa vuoden 1986 Venäjällä nuori Alexandre Karpenko haaveilee joskus nousevansa maansa demokraattiseksi presidentiksi. Samassa talossa asuu hänen ystävänsä Vladimir, jonka kanssa jännitetään mihin yliopistoihin he ovat päässeet päättökokeiden jälkeen, ja myös miten ihmeessä saisi liput tulevaan huippu jalkapallo-otteluun. Vladimir onkin valmis tekemään mitä vain päästäkseen tuohon otteluun, onhan se tunnettua, että KGB palkitsee arvokasta tietoa tuovat ilmiantajansa. Pian Alexanderin satamassa työnjohtajana työskentelevä isä löydetään kuolleena. Sen jälkeen luokkansa priimus Alexander ei pääse mihinkään jatko-opintoihin sisään vaan hänet passitetaan satamatyömieheksi. Heidän perheestään on tullut KGB:n silmissä riskitekijöitä.

 

Kolja-enonsa avulla Alexanderin äiti Jelena suunnittelee pakoyrityksen. Satamassa on tuona iltana kuitenkin kaksi ulkomaille suuntaavaa laivaa. Toinen veisi heidät kohti Amerikkaa ja toinen Englantia. Alexander antaa kolikon päättää kumpaan konttiin he hyppäävät. Kohtalo on puhunut. Nyt tarina eriytyy. Englantiin lähtee nimittäin Sasha, jonka matemaattiset kyvyt johdattavat häntä eteenpäin. Hän hakee akateemista koulutusta ja politiikka vetää hänet syövereihinsä. Toisaalta taas Amerikkaan lähtee Alex. Shakkia pelaava nuorukainen, joka löytää mahdollisuuksia amerikkalaisesta unelmasta. Vaikka hän aloittaisi vain torikojuista niin joku päivä hän aikoo olla suuri liikemies, josta vielä opetetaan Harvardin käytävillä. Kaksi eri maata. Kaksi eri elämänpolkua.

 

Heti alkuun on todettava, että olen yllättynyt kuinka taitavasti Archer luo kahden rinnakkaisen elämänpolun tarinansa. Toisin kuin Atkinsonin Elämä elämältä, jossa aina tampattiin alusta uudestaan, niin tässä vuoroluvuin eletään niin Englannissa kuin Amerikassa. Molemmat menevät aluksi lukioon, sitten opiskelemaan, löytävät rakkauden, pyörittävät äitinsä kanssa ravintolaa ja lopulta tulee aika tehdä paluuta myös Venäjälle. Tarinat liippasivat läheltä, mutta silti ne olivat eri. Ympäristö nimittäin muovasi Alexanderin tarinaa eri suuntiin, mutta silti uskottavasti tuntui, että kyseessä oli sama ihminen pohjimmiltaan.

 

Alexanderin matkassa pääsi siis kokemaan niin Brittien politiikan kuin Amerikan liike-elämän. Politiikassa monet tulivat jo vanhoista tutuista suvuista eikä maahanmuuttaja Karpenkolla ollut helppoa vakuuttaa kansaa, vaikka taitava puhuja olikin. Aikamoista suhmurointia ja pelaamista vaalipiireistä tuo politiikka näytti olevan. Ja kun tarjolla oli käytännössä vain kaksi potentiaalista puoluetta, oli valinta haastava. Amerikassa puolestaan jo aikaisessa vaiheessa pohattojen valta tulee selväksi ja Alexin on opittava pelin säännöt. Toisaalta oppimalla tuon liike-elämän pelin voi myös nousta täydestä tyhjyydestä vaikka mihin. Siinä piilee se Amerikan unelman raadollisuus mutta myös mahdollisuudet.

 

Odotukseni eivät olleet tämän teoksen suhteet mitenkään korkealla. En ollut lukenut tästä yhtäkään arvostelua etukäteen ja valitsin sen, kun vain jotain piti kirjaston äänikirjapalvelusta saada heti kuunteluun. Yllätyinkin siis positiivisesti kuinka vetävän tarinan Archer maalaa lukijansa eteen. Niin Sashan kuin Alexin elämät olivat kiehtovia. Asiat etenivät mukavaa tahtia. Varsin mainio lukuromaani, joka ei silti taitu liian kevyeksi viihteeksi tai toiminnaksi. Ehdottomasti aion tutustua hänen tuotantoonsa jatkossakin.

 

Tähdet: 4 / 5 

 

Muualla luettu: Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta ja Kirjarouvan elämää   

 

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia - Iiris Leimu

Kirjan nimi: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Kirjailija: Iiris Leimu

Lukija: Maruska Verona
Julkaisija: Lind & co

Julkaisuvuosi: 2023, äänikirja 2023

Kesto: 7h 48min

Mistä: Kirjastosta

 

Italialaisen äitinsä kasvattama Melinda elää täyttä nuoren naisen elämää Helsingissä. On menestyvä ura mainostoimistossa, Instagramissa riittää seuraajia ja viikonloppuisin voi kilistellä sampanjaa komeiden urosten kanssa. Pieniä kupruja on kuitenkin ilmassa. Mainostoimiston pomo sekä sängyn kautta kiipivä Henna koittavat tehdä hänestä syntipukkia mainoskotastroofiin ja siten saada hänet savustettua firmasta ulos. Työstressiä siis riittää, kun hän koittaa kynsin hampain pitää oikeutetusta paikastaan kiinni ja pelastaa tilanteen. 

 

Onneksi töissä on kuitenkin ystävä, joka on päättänyt tarjota Melindalle irtiotto viikonlopun kylpylässä. Lumipyry kuitenkin yllättää sähköautoilevan Melindan matkalla. Apua hän saa läheiseltä laamafarmilta ja sen hyvin ärsyttävältä maajussilta. Onneksi edessä on kuitenkin rentouttava viikonloppu kylpylän poreissa ja hoidoissa... Vai onko sittenkään? Pian Melinda löytää itsensä uudestaan samaiselta laamatilalta. Ja huomaa, että eihän se maajussi niin mahdoton tapaus ollutkaan. Itse asiassa hänet onkin hyvin haastava karistaa mielestä. Toisaalta kaupungissa myös eräs hyvin varakas liikemies on myös iskenyt silmänsä Melindaan. Mitä siis tehdä. Valitako glamour vai tehdäkö hyppy tuntemattomaan?

 

Törmäsin tähän teokseen vastikään Annan Ruusun nimi -blogissa ja ajattelin tämän olevan täydellinen kirja eräälle ystävälläni, joka rakastaa laamoja ja alpakkoja. Kun kuitenkin selasin kirjaston äänikirjavalikoimaa, tämä osui uudestaan silmiini. Päätin siis itsekin sukeltaa tämän romanttisen tarinan pyörteisiin, kyllähän meistä jokainen nimittäin hiukan haaveilee siitä omasta maajussistaan.

 

Aivan aluksi minulla meni kuitenkin hetki löytää tarinan kanssa yhteinen sävel. Itse en välitä kaupunkilaisesta pintaliitoelämästä jota Melinda eli ja ihannoi. Merkkikengät tai cocktailit klubeilla eivät saa minua huokailemaan ihastuksesta. Enkä ole koskaan edes lähtenyt Instagramiin ja kotiruokaa arvostan enemmän kuin hienoja ravintolapöperöitä. Ei siis taida olla vaikea arvata kumman miekkosen kannatusjoukkoihin minä lukeuduin. Oikeastaan olisin välillä halunnut ravistella Melindaa ja huutaa hänelle miksi edes harkitset tuota toista, etkö näe millainen idiootti hän on!

 

Tarina kuitenkin heräsi henkiin, kun päästiin laamatilalle. Ai että sielu sai levätä tuolla maalaismaisemassa ja laamojen hauskojen kommellusten kanssa. Nauroin tätä kuunnellessa myös useamman kerran ääneen. Niin hersyviä sattumuksia Leimu on kirjoittanut sivuilleen. Loppujen lopuksi tämä olikin siis varsin toimiva romanttinen välipala, joka sopi mainiosti tällaiseen talviseen maisemaan. Varoituksen sananen tosin. Tämän lukemisen jälkeen saattaa tulla pakottava tarve googlettaa lähimmän laama- tai alpakkatilan sijainti.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Ruusun nimi 

 

Tulppaaneja kuninkaalle - Kristiina Vuori

Kirjan nimi: Tulppaaneja kuninkaalle

Sarja: Tulppaani #1

Kirjailija: Kristiina Vuori

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2023

Sivumäärä: 311

Mistä: Kirjastosta

' Mohammed Dei oli pyöritellyt hajamielisesti valtavaa rubiinisormustaan ennen kuin vastasi. "Olet liian nuori, jotta mikään olisi kiveen hakattu, mutta jo nyt voi nähdä, että sinulla on kaikki se, mitä menestyvällä odaliskilla tulee olla."

Kun Caitlín ei selvästikään ollut ymmärtänyt mistä kuvernööri puhui, mies oli heilauttanut epämääräisesti kättään.

"Maidonvalkea iho, merenvihreät silmät ja hiukset tummat kuin mustarastaan siipi. Sinut tullaan huomaamaan siitäkin huolimatta, että Suuressa seraljissa riittää kaunottaria vaikka poisjaettavaksi." '

s. 91

 

Kymmenvuotias Caitlín astuu perheensä mukana laivaan 1675 vuoden Irlannissa. Hänen isänsä on päättänyt muuttaa Länsi-Intiaan vaimonsa kauhuksi. Laivalla on ahdasta ja matka on pitkä, mutta Caitlín on utelias ja nauttii laivan tutkimisesta, silloin kun sylivauva veljensä vahtimiselta pääsee. Sitten miehistön silmiin osuu toinen laiva. Näillä vesillä kulkee pelätty merirosvokapteeni Diablo Reis. Hänen vääräuskoisten kaappareidensa haaviin heidän laivansa myös jää. 

 

Kaikki laivan miehistö ja matkustajat päätyvät orjiksi. Caitlínin äiti on kuitenkin satumainen kaunotar, joten häntä, yhdessä vihreäsilmäisen Caitlínin kanssa, odottaa tavallisista orjamarkkinoista eroava kohtalo. Heidät lähetetään Konstantinopoliin itse sulttaanin haaremiin suosionosoitusten toivossa. Siellä satojen muiden kaunokaisten kanssa he pääsevät elämään kultaiseen häkkiin. Caitlínista tulee Lale, nuori tulppaani, joka laitetaan oppimaan sulottaren taitoja. Vasta aika näyttää onko hänestä siihen mitä haaremin odaliskoilta vaaditaan, vai päätyykö hän vain tavalliseksi palvelija orjaksi. Tyhmä ei parane myöskään olla, sillä haaremi on täynnä naisia, jotka ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa saavuttaakseen sulttaanin kiinnostuksen ja sen jälkeen ylläpitämään asemansa.   

' Ei olut helppoa olla aikuinen, kypsä nainen satojen samankaltaisten joukossa. Zeyneb oli orja, jota orjat palvelivat. Hän ei omistanut mitään ja silti hän eli ylellisyydessä. Hän oli nimetön toisten nimettömien joukossa ja jos hän halusi rakastajan, hänen ainoa vaihtoehtonsa oli vanha mies, joka vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja joka halutessaan voisi surmata Zeynebin pelkästä päähänpistosta. Hänet oli koulittu viettelijättäreksi ilman, että kukaan kysyi, halusiko hän olla sellainen. Hän oli nainen kauneutensa kukoistuksessa, mutta suurella todennäköisyydellä häntä ei koskaan poimittaisi eikä hänestä tulisi äitiä. Ja kun nykyisestä sulttaanista aika jättäisi tai mies kammettaisiin pois valtaistuimeltaan, Zeyneb sysättäisiin Vanhaan seraljin ja unohdettaisiin sinne. Siellä, muiden hylättyjen joukossa, hän vanhenisi ja kuolisi yhtä nimettömänä kuin oli elänytkin. '

s. 186

Vuori on saanut inspiraationsa tähän tarinaansa Ulrika Bea Tanton historiasta. Ilmeisesti hämärän peitossa on kuitenkin mistä tämä nainen oli alkujaan kotoisin ja miksi hänet lähetettiin haaremista tänne pohjolaan. Nyt Vuori on päättänyt antaa hänelle äänen. Ehkä näin kaikki tapahtui? Ken tietää. Tulppaaneja kuninkaalle on kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa, joten seuraavassa osassa päästään jo tiedetympien asioiden äärelle.

Vaikka O´Farrelin Lucrezian muotokuvan kanssa minua häiritsikin se, että oikean henkilön historiasta ei ole ollut kauheasti mitään minkä päälle tarina on rakennettu, se ei häirinnyt tässä Vuoren teoksessa. Hänen käsissään nuoren tulppaanin elämä heräsi henkiin. Selkeästi Vuori on tehnyt taustatyötä Konstantinopolin Seraljista ja haaremin elosta. Näin sain kiehtovan kurkistuksen itselle vieraaseen maailmaan. Kuinka haaremin naiset elivät varsin yltäkylläisesti, mutta siitä hintana oli vapauden menetys. Enimmäkseen päivät olivat kuitenkin tylsiä, sillä naisia oli paljon eikä suurin osa heistä ikinä edes päätynyt sulttaanin katseen alle. 

 

Kulttuurien törmäys oli myös kiehtova aihealue teoksessa. Muslimikaapparit nimittäin pyydystivät orjikseen van kristittyjä. Heille annettiin mahdollisuus kääntyä muslimeiksi ja säästyä orjuuden kohtalolta. Kukaan ei silti tarttunut tähän tilaisuuteen edes esittäen käännynnäistä. Uskonnon ote oli niin vahva. Mielenkiintoista oli myös seurata kuinka kymmenvuotias Caitlín aluksi vierastaa huiveihin pukeutumasta, mutta nuorena parikymppisenä naisena hänestä tuntuu jo väärältä näyttäytyä huivitta. Niin nopeasti tavat iskostuvat. Elihän hän puolet iästään "muslimina". Odotankin innolla, miten hänen tarinansa tulee jatkumaan seuraavan kuninkaan tykönä.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä 

 

Kuolema Ehtoolehdossa - Minna Lindgren

Kirjan nimi: Kuolema Ehtoolehdossa

Sarja: Ehtoolehto #1

Kirjailija: Minna Lindgren

Lukija: Elina Latva
Julkaisija: Teos

Julkaisuvuosi: 2013, äänikirja 2017

Kesto: 10h 31min

Mistä: Kirjastosta

 

Yli yhdeksänkymppinen Siiri asuu palvelutalo Ehtoolehdossa. Päivät kuluvat mukavasti hänen ystävänsä ja myös palvelutaloasukki Irman kanssa, jolta tulee jatkuvasti juttua ja lentäviä sutkautuksia. Yhteisissä tiloissa pelaillaan myös korttia Suurlähettilään sekä entisen äidinkielenopettajan Anna-Liisan kanssa Mitä nyt Anna-Liisa ei ole päästä entisen ammattinsa viitasta ja korjaa jatkuvasti ihmisten kielioppivirheitä. Siirillä on myös ikioma harrastus. Hän ajelee pitkin Helsingin katuja raitiovaunuilla. Elämä on mallillaan, mitä nyt palvelutalon hinnoittelu on jo kallistumassa surkuhupaisan puolelle.

 

Sitten rupeaa tapahtumaan kummia. Ehtoolehdon mukava kokkipoika löydetään kuolleena. Ovathan hautajaiset Ehtoolehdon asukeille hyvinkin tuttuja, mutta miten se kuoleman viikate nyt osui kolmekymppiseen nuorukaiseen heidän kaltaisten yhdeksänkymppisten mummojen sijasta? Muitakin epäilyttäviä tapahtumia tapahtuu. Sotaveteraani kokee inhottavan suihkukohtauksen, aiemmin hyvinvoivia vanhuksia rupeaa katoamaan dementikkojen puolelle vihanneksiksi muuttuneina ja uusia lääkkeitä määrätään palvelutalon asukkaille ilman lääkärinkäyntejä. Siirin ei auta muu kuin ruveta selvittelemään asiaa ystäviensä kanssa, sillä muuten hukka heidät kaikki perii! Avukseen he saavat myös aivan oman Enkelinsä, joka kuuluu moottoripyöräkerhoon...

 

Muistan, että tämä Lindgrenin Ehtoolehto-sarja oli hyvinkin suosittu, kun teininä olin kesätöissä paikallisessa kirjastossamme. Nyt kun kaipasin jotakin mukavaa cozy crimea tämä sarja muistui mieleeni. Pitäisikös kokeilla? Osmanin Torstain murhakerho-sarja on ainakin koukuttanut minut täysin eläkeläisetsivineen. Jokin tuossa asetelmassa tuntuu nimittäin toimivan.

 

Aluksi kuitenkin yllätyin. Lindgrenin sarjaa on kuvailtu hauskaksi, mutta itse näin vain sen kuvaaman raadollisen vanhustenhoitomaailman. Kuinka housujen laskeminen maksaa 14e ja nostaminen 16e. On siinä hintaa yhdellä vessakäynnillä... Asiat myydään omaisille hienoina turvapalveluina ja todellisuus on, että kaikesta lisälaskutetaan eikä apua edes saa kun sitä tarvitsisi. Osuvasti Irmakin toteaa kuinka kaiken maailman eläimillä on puolestapuhujansa ja lait lajinomaisesta elosta ulkoiluineen ja virikkeineen kun taas vanhukset vain sullotaan laitoksiin ja unohdetaan sinne lääkkeitä täyteen pumpattuina. Lindgrenin teos sivalsi jo niin tarkasti tätä absurdia todellista maailmaa, että se ei enää olutkaan hauskaa. Miten olemme voineet päätyä tällaiseen tilanteeseen?

 

Onneksi vähän aikaa luettuani pääsin kuitenkin yli alkujärkytyksestäni. Ehtoolehdon ihanat henkilöt vetivät puoleensa ja olihan siinä pakko sulaa heidän laillaan katsomaan asioita tietty huvittunut pilke silmäkulmassa. Asioita ei pidä ottaa liian vakavasti. Ei tätä eloa muuten kestäisi. Irma oli siitä loistava esimerkki. Näin tämän vetävän teoksen siivellä Lindgren onkin päässyt kätevästi kuvaamaan tuota hoiva-alan alamäkeä. Aikamoisen vyyhden Ehtoolehdon ympärille ollaankin punottu, vaikka tuntui ettei kaikki langanpäät kuitenkaan aivan selvinneet. Oli myös aivan mahtavaa, kuinka yhdeksänkymppiset mummelit saivat avukseen helvetin enkelin, todella symppiksen herrasmiehen. Mikä parivaljakko Siiri ja Mika olivatkaan! Oikeastaan lopulta koukutuin tähän sarjaan aika lailla. Onneksi seuraavatkin osat löytyvät kirjaston äänikirjapalvelusta. Tiedänpähän mitä tulen piakkoin kuuntelemaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5  

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Illuusioita, Kirjan pauloissa, Amman lukuhetki, Annelin kirjoissa, Hurjan Hassu Lukija, Tarukirja, Sivutiellä, Nenä kirjassa, Rakkaudesta kirjoihin, Notko, se lukeva peikko, Tuijata, Lukukokemuksia ja vähän muutakin, Kirjojen keskellä, Eilispäivän kirjat ja Kirjallisia

Taikatalvi - Tove Jansson

Kirjan nimi: Taikatalvi (Trollvinter)

Sarja: Muumit #6

Kirjailija: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1957, suomennos 2007

Sivumäärä: 132

Mistä: Omasta hyllystä

' Ja sitten tapahtui sellaista, mitä ei ollut nähty ei kuultu siitä päivin, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta. '

s. 8

 

Kautta esi-isien muumit ovat talven koittaessa vetäytyneet talviunille ja heränneet uudestaan vasta kevään jälleen koittaessa. Nyt kuitenkin tapahtuu jotakin hyvin poikkeuksellista. Muumipeikko herää talviunestaan keskellä kovinta talvea. Hän kiertelee autiossa muumitalossa ja lopulta uskaltautuu kattoluukusta kurkistamaan ulos. Ja minkälaisen näyn hän kohtaakaan! Koko hänen tuntema vihreä laakso on hautautunut valkoiseen vaippaan. On autiota ja lumi kipristelee oudosti muumin silkkisellä iholla. Tämäkö on talvi?

 

Alkujärkytyksestä selvittyään Muumipeikko lähtee tutkimaan vieraaksi muuttunutta laaksoa. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla. Uimahuoneeseen on nimittäin muuttanut muuan Tuu-tikki sekä hänen näkymättömät päästäis ystävänsä. Myös Pikku Myy on herännyt kesken talviuniensa ja nauttii täysin rinnoin uusista kokemuksistaan. Pulkkamäkeä, hiihtoa, luistelua... Pikku Myy on elementissään, mutta Muumipeikkoa kaikki vieras vähän kauhistuttaa. Hiljalleen hän kuitenkin lämpenee tähän uuteen vuodenaikaan. On silti kevät ihana, kun se jälleen koittaa. 

' Oikeastaan tämän talvijutun pitäisi loppua juuri nyt, tähän ensimmäiseen kevätyöhön. Tuo myrsky, joka kulkee läpi salongin, sopisi tavallaan komeaksi päätökseksi. Ja jokaisella olisi silloin täysi vapaus kuvitella, miten tarina jatkui. Mutta sittenkin se olisi puijausta.

Sillä ei voisi missään tapauksessa olla ehdottoman varma siitä, mitä äiti sanoi kun hän heräsi. Ja saiko esi-isä asua edelleen kaakeliuunissa. Ja ehtikö Nuuskamuikkunen tulla takaisin ennen kirjan loppumista. Ja kuinka Mymmeli oli selviytynyt ilman pahvilaatikkoa. Ja missä Tuu-tikki asui sitten, kun uimahuoneesta tuli jälleen uimahuone. Ja monista muista asioista.

On oikeampaa jatkaa.

Varsinkin jäidenlähtö on tärkeä. Se oli niin jännittävä, ettei sitä mitenkään voi jättää kertomatta. '

s. 112-113

 

Olen keräillyt kirjaston Ota ja jätä-hyllystä näitä muumi-kirjoja aina kun niitä osuu silmiini. Taikatalvi on kuitenkin odottanut hyllyssäni oikeaa lukuhetkeä. Nyt kun lunta jälleen pyryttää ja kinokset vain kasvavat, oli loistava hetki sukeltaa tämän talvisen tarinan syövereihin. Sen suorastaan pystyi kuvittelemaan, kuinka muumitalo on hautautunut kattoa myöten hankiin ja kuinka pakkanen kipristyttää iholla. Tai tuntemaan sen lapsuuden riemun, kun pääsi pulkkailemaan.

 

Kaikesta talvisuudestaan huolimatta tämä Muumi-kirja ei kuitenkaan nouse suosikikseni. Edellisissä teoksissa olen ihastunut Janssonin tapaan yhdistellä satua ja oppeja elämästä kuorrutettuna lempeällä huumorilla ja nokkelalla sanailulla. Nyt yllätyinkin, kun Muumipeikon matkassa oli tiettyä alavireisyyttä. Ehkä se kuvastaa osuvasti talven pimeyden tuomia olotiloja, mutta ennemmin olisin halunnut kulkea Pikku Myyn matkassa, joka otti kaiken ilon irti. Muumipeikko vain murjotteli, stressaili ja voivotteli hyvän tovin ennen kuin lämpeni talvelle. Toisaalta Muumipeikko ei ole ikinä ennenkään ollut lempihahmoni Muumeista, joten ei pitäisi yllättyä, että hänen kirjassaan en kokenut samoja ihastuksen hetkiä kuin aiemmissa Muumeissani. Taitavasti hänen lapsekas mielensä on kuitenkin kuvattu. Nuoruuden kiivaus sekä vahvat pettymykset ja epävarmuudet. Mukava oli silti tutustua uusiin hahmoihin. Voi tuota ihanaa esi-isää!

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

4. Muumipapan urotyöt 

5. Vaarallinen Juhannus 

 

Muualla luettu: Sivuhenkilö, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Unelmien aika, Kirjahilla, Kirjojen pyörteissä, Sivutiellä, Sinisen linnan kirjasto, Anna minun lukea enämmän, Kirjahullun päiväkirja, Illuusioita, Amman lukuhetki, Tarinauttisen hämärän hetket, Kaisa Reetta T., Kirjallinen projektini, Viis kautta viis, Villasukka kirjahyllyssä ja Kirjojen kamari

Velhous verissä - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Velhous verissä (Sourcery)

Sarja: Kiekkomaailma #5

Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Mika Kivimäki
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2002

Sivumäärä: 308

Mistä: Kirjastosta

' "Minä etsin velhoa", ääni sanoi. Se tuntui käyneen käheäksi itsensä naamioimisen ponnistuksesta, mutta sekään ei ollut mitenkään epätavallista Tynnyrissä.

"Tarkoitatteko jotakin tiettyä velhoa?" Rincewind kysyi varovasti. Ihmiset joutuivat helposti hankaluuksiin juuri tällä tavalla.

"Sellaista joka kunnioittaa syvästi perinteitä ja jolla ei ole mitään vaaroja vastaan, jos saa hyvän korvauksen", toinen ääni sanoi. Se tuntui tulevan muukalaisen kainalossa olevasta pyöreästä, mustasta nahkalaatikosta.

"Ahaa", Rincewind totesi. "Se rajaa etsintäaluetta jonkin verran. Kuuluuko asiaan uhkarohkea matka tuntemattomille ta todennäköisesti vaarallisille maille?"

"Itse asiassa kyllä."

"Kohtaamisia eksoottisten eläinten kanssa?" Rincewind tiedusteli hymyillen.

"Mahdollisesti."

"Lähes varma kuolema?"

"Lähes varmasti."

Rincewind nyökkäsi ja otti hattunsa.

"Paljon onnea etsinnöillenne", hän toivotti. "Auttaisin mielelläni, mutta en halua." '

s. 50

 

Olipa kerran mies joka sai kahdeksan poikaa. Eipä siitä sen enempää paitsi, että Kiekkomaailman omalaatuisten sääntöjen mukaisesti tästä tämän kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta tuli velho. Sen olisi pitänyt jäädä siihen... Tämä velho kuitenkin pettyi velhouteen, sanoi hyvästit yliopistolle ja perusti perheen. Hän sai myös kahdeksan poikaa... Ja tämä kahdeksas poika olikin jotakin jo kauan sitten kadonnutta. Velho toiseen potenssin, puhdasta magiaa kanavoiva Lähteilijä. Sille on syynsä, minkä vuoksi velhot eivät nimittäin saa edes katsella liian pitkään hameväen perään. Kukaan ei ennen muistanut tuota syytä. Nyt kuitenkin koko Kiekkomaailman kohtalo on suistumassa kohti mitäpä sen vähempää kuin maailmanloppua.

 

Lähteilijä on vain nuori poika, mutta hänen velho isänsä on piiloutunut Kuolemalta tämän velhonsauvaan ja ohjailee sieltä käsin velhojen vallankaappausta. Velhojen johtajan, arkkikanslerin hattu on saanut tästä tarpeekseen ja lähtee livohkaan. Hän ottaa apurikseen maailmankuulun varkaan Conanin - suuren barbaarin tyttären, jonka ulkonäkö hämää. Hän on nimittäin isänsä veroinen taistelija ja sankari. He tarvitsevat maailmanlopun estämiseen mukaan myös velhon. Ikävä kyllä kapakasta ei löydy muuta kuin poloinen Rincewind omapäisine matkalaukkuineen. Nyt Rincewindin on siis jälleen pelastettava maailma, vaikka hän ei osaa taian taikaa ja viimeinen asia mitä hän haluaa on joutua osalliseksi seikkailuihin.

' Conania tuijotti Matkatavaran kantta. Se näytti aika tavalla suulta.

"Minä kannattaisin määritelmää 'hengenvaarallinen' ", hän sanoi.

"Se pitää perunalastuista", Rincewind paljasti ja lisäsi sitten: "Ehkä liioittelin vähän. Se syö perunalastuja."

"Entä ihmiset?"

"Niitä myös. Luulisin, että noin viisitoista tähän mennessä."

"Olivatko he hyviä vai pahoja."

"Sanoisin, että pelkästään kuolleita. Se pesee myös pyykkiä. Pyykit laitetaan sisälle ja ne ovat ulos otettaessa pestyjä ja silitettyjä." '

s. 72

Tässä Kiekkomaailman viidennessä osassa estradille astuu kahdesta ensimmäisestä osasta tuttu Rincewind ja tuo niin ihastuttava matkatavara. Valon tanssista kirjoittaessani totesin, että toivottavasti he seikkailevat jatkossakin, sillä olen aivan rakastunut tähän omapäiseen kaksikkoon, joten toiveisiini todellakin vastattiin. Tässä osassa matkatavara parka pettyy rakkaudessa, juo itsensä humalaan ja joutuu jos jonkinlaisen otuksen hyökkäyksen kohteeksi kammottavassa krapulassa. Huhhuh mihin seikkailuihin se päätyikään. Aivan uskomatonta kuinka yksi matkatavara voikaan olla niin sympaattinen ja elinvoimainen, että sen seikkailut vetivät minua melkein eniten puoleensa. 

Mitä muuhun tarinaan tulee, niin se käsitteli teemoinaan ehkäpä oman paikan löytymistä sekä vallanhimoa. Kuinka velhot heräävät ajattelemaan, että maailma olisi parempi paikka, jos velhot (tai vastaavasti mikä tahansa muu taho, joka näin sattuu itsestään ajattelemaan) olisivat vallankahvassa. Ja kuten yleensä tällaisista ajatuksista seuraa, niin kyllähän se kaikki meneekin päin helvettiä. Surullista myös kuinka Lähteilijän isän omat kaunat ja katkeruudet saivat hänet sokeutumaan ja käyttämään viatonta lastaan vallanvälineenä. Se on vaarallinen tie elää lastensa kautta omia haaveitaan...

 

Kokonaisuutena sanoisin, että tämä ei kuitenkaan noussut kovin erityiseksi teokseksi. Yleensä Pratchettin matkassa on päässyt seuraamaan humorillista tarinaa vahvalla oman aikamme satiirilla höystettynä. Nyt piti kuitenkin oikein pohtimalla pohtia, että mitkäköhän teemat tässä olivat tapetilla. Tuo yhteiskunnallinen satiiri jäi siis pienempään rooliin ja enempi ehkä jäätiin naureskelemaan fantasiakirjallisuuden kliseille, kuinka aina kammottava maailmanloppu uhkaa. Ja tietysti suuren kaikkivoipaisen sankarin kääntäminen naiseksi miesten vikistessä vieressä. Ja jäivätpä ne maailmanlopun kammottavat ratsastajatkin vain kapakkaan ryyppäämään... Ihan lystikäs tarina siis, mutta on hänen kynästään parempiakin nähty.

Tähdet: 3 / 5

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

Muualla luettu: Satun luetut ja Kirjus

Lucrezian muotokuva - Maggie O'Farrell

Kirjan nimi: Lucrezian muotokuva (The Marriage Potrait)

Kirjailija: Maggie O'Farrell, suomentanut Leena Ojalatva

Lukija: Tuija Kosonen
Julkaisija: S&S

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos ja äänikirja 2023

Kesto: 15h 13min

Mistä: Kirjastosta

 

Lucrezia istuu ruokapöydässä aviomiehensä Ferraran herttua Alfonson kanssa. Hän tietää, että mies haluaa hänen kuolevan. On vain he kaksi. Palvelijat on jätetty hoviin. Nyt jos koskaan hän aikoo toteuttaa aikeensa. Lucrezia on siitä varma. Miten tähän on päädytty?

 

Lucrezia de Medici on hovin viides lapsi 1550-luvun Firenzessä. Hän on aina ollut erillinen muista sisaruksista. Kuin tulta ja tappuraa. Hänet imetettiinkin keittiössä erillään muista. Koska hän ei koskaan päässyt oikein osalliseksi sisarustensa jutuista, kehitteli hän paljon omiaan. Hänellä oli terävä mieli ja vilkas mielikuvitus. Hänen suurin intohimonsa oli kuitenkin piirtäminen ja maalaaminen. Jännitystä elämään toi myös hänen isänsä Firenzen ruhtinaan eläintarha, jonne hän pääsi kerran näkemään ihka aitoa tiikeriä. Tämän häkkiin vangitun villipedon kanssa hän koki yhteyden.

 

Hoveissa avioliitot olivat tärkeää kaupankäyntiä ja liittoutumisia. Näin Lucrezian isäkin pelasi taitavasti tätä peliä lukuisilla lapsillaan. Kolmetoistavuotias Lucrezia seuraa vierestä, kun seuraava sisko on luvattu Ferraran herttualle Alfonsolle. Sitten vain käy niin, että Maria sisko kuolee. Ferraran herttualle käy kuitenkin seuraavakin tytär - Lucreazia. Nuoren tytön on aikaa kasvaa vielä hetki, mutta sitten hänet temmataan uuden hovin syövereihin. Todellisia ystäviä ei ole. Aviomiehessäkin on monia puolia. Herttuana hän on valmis mihin vain pitääkseen asemansa. Ja siihen tarvitaan perillinen.

Rakastan historiallisia romaaneja. Siinä vain on sitä jotakin kun pääsee sujahtamaan toiseen aikaan tarinallisessa muodossa joka pitää otteessaan. Varsinkin silloin kun kirjailija on tehnyt kunnolla taustatyönsä ja lukijana voi vain istua alas ja nauttia. Ja siitä ehkä kenkä jäi hieman puristamaan O'Farrellin kanssa. Lopussa kerrottiin näille romaaneille tyypillisesti mitkä ovat olleet ne historialliset tapahtumat joihin ne ovat perustuneet. Ilmeisesti Lucrezia kuoli virallisestikin (mikä kerrotaan jo alussakin eli en spoilaa mitään) sairastelun seurauksena, mutta jo tuolloin oli myös huhuja myrkyttämisestä. Tästä kirjan lähtökohdat siis. Kuitenkin kirjailija on itse sepittänyt tuon muotokuvan maalauksen ja kuolintapahtumatkin on lainattu kirjeissä hänen siskolleen ilmeisesti tapahtuneista. Kysymykseksi jäikin vähän, että kuinka laiha luuranko tämän teoksen taustalla onkaan ollut. Aika pitkä teos on joka tapauksessa kyseessä, joten vähän hölmistyneenä nyt jäin pohtimaan oliko kaikki sittenkin vain sepitettä. Ei siinä mitään, mutta kun olin asennoitunut, että nyt pääsen kurkistamaan, toki elävöitettyihin, oikeisiin tapahtumiin niin hiukan petyin.

Nyt tästä avautumisesta tointuneena niin takaisin itse teokseen. Selkeästi siinä haettiin jännitettä sillä, että kaikki aloitettiin jo tuolla syrjäisellä metsästysmajalla. Eli lukija tietää, että kaikki on mennyt päin prinkkalaa. Lucrezia on pian kuolemassa. Sitten palattiin Lucrezian lapsuuteen, häihin ja aikaan Ferraran hovissa, joilla selvennettiin, kuinka tähän oli päädytty. Mielestäni O'Farrell kuvasi hyvinkin uskottavasti lapsen tapaa hahmottaa maailmaa ja Lucrezian päähänpistoja. Myös tuo lapsuuden kohtaaminen tiikerin kanssa toimi mainiona vertauksena koko Lucrezian elämään. Hänkin oli villivarsa, joka oli vangittu pieneen häkkiin, ahdettu muottiin. Toisaalta Ferraran hovissa hän oli jo kuusitoistavuotias, joten olisin odottanut hiukan enemmän omatoimisuutta. Hän jotenkin jäi sinne lapsen tasolle ja avuttomuudelle.

 

Lucrezian muotokuva on teos, jonka kuunteli ihan mielellään, mutta en usko sen jättävän kovin kummoisia muistikuvia. Jo nyt pari päivää lopettamisen jälkeen on haastavaa palauttaa joitakin teoksen osia mieleensä. On se kyllä aikamoista ajatella näin nykylukijan näkövinkkelistä, että tytöt katsottiin sopiviksi avioon ja synnyttämään lapsia heti kun vain heidän kuukautisensa alkoivat. Huhhuh lapsiahan he itsekin vielä olivat. Kirjaimellisesti lapsenkamarista aviovuoteeseen. Ja jos perillistä ei kuulunut, kyllähän sitä vähän katsottiin sormien läpi, jos vaimolle tapahtui yllättävä kuolemantapaus... Onneksi en ole syntynyt tuohon maailmanaikaan.

 

Tähdet: 3 / 5  

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Tuijata, Lumiomena, Kirjareppu, Kirjahilla, Kirja hyllyssä, Kirjakko ruispellossa ja Kirjojen keskellä