Bertramin hotellissa - Agatha Christie

Kirjan nimi: Bertramin hotellissa (At Bertram's Hotel)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Simo Mäenpää
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 1983

Sivumäärä: 268

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Mutta suuri aula oli kaikkein suosituin paikka iltapäiväteen aikaan. Iäkkäät naiset seurasivat kiinnostuneina ja uteliaina sisääntulijoita ja ulosmenijöitä ja tuntiessaan heidän joukostaan vanhoja ystäviä lausuivat sopimattomia huomautuksia näiden vanhentuneesta ulkomuodosta. Amerikkalaiset katselivat ihastuneina, kun englantilainen eliitti kokoontui nauttimaan perinteellistä iltapäiväteetään. Sillä iltapäivätee oli todellakin Bertramia parhaimmillaan.'

s. 7-8 

 

Bertramin hotelli on vanhanajan kultahelmi Lontoon kaduilla. Se selvisi toisen maailmansodan pommituksista ja näyttää nyt 1955 aivan samalta kuin vuonna 1939. Vaikka muu maailma on mennyt eteenpäin, ei Bertramissa ole näkyvissä yhtä ainuttakaan muovin palaa. Kaikki on kunnostettu näyttämään juuri siltä kuin ennenkin. Jopa asiakaskunta erilaisine ylempine pappismiehineen ja maalaisaatelisineen luo rikkaille amerikkalaisturisteille kuvan tuosta ihastuttavasta vanhasta Englannista. Tällä kertaa Bertramiin on lähtenyt lomailemaan myös neiti Marple, jolle hänen siskontyttönsä on herttaisesti kustantanut tämän rentoutumismatkan. Tällä kertaa ei pitäisi vanhan tädin sotkeutua mihinkään murhajuttuihin kuten Bahaman lomalla kävi Lomahotellin murhassa.

Bertramissa neiti Marple juo teetä Lady Selinan kanssa, joka on turhankin innokas bongailemaan vanhoja tuttujaan hotellin asiakaskunnasta. Varsinkin kun hyvin usein hänen tunnistamisensa osuvat pieleen. Samalla hotelliin saapuu kuuluisa hurjapää ja maailmannainen Bess Sedgwick, johon viimeiseksi uskoisi törmäävä tässä uneliaassa mutta loistokkaassa vanhanajan hotellissa. Hänen vauhdikkaista elämänvaiheistaan ja eri aviomiehistä Marple saa kuulla perusteellisen selostuksen Lady Selinalta.

 

Asuupa hotellissa myös hyvin hajamielinen kaniikki Pennyfather, joka tuon tuosta aina unohtaa minne on menossa. Hänen oli tarkoitus lähteä Sveitsiin seminaariin ja palata sen jälkeen takaisin Bertramiin. Häntä ei kuitenkaan kuulu takaisin. Pennyfather on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Toisaalla Scotland Yard on saatu polvilleen, sillä aivan uudenlainen ryöstöaalto piinaa Englantia. Tapahtumilla ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta vanha vainukoira Pappa on päättänyt seurata ohuimpiakin johtolankoja. Ei kai vain kaikista epätodennäköisimmällä Bertramin hotellilla olisi jotakin osaa tässä?

 

' "Tämä on piilopaikka", hän [Marple] sanoi ääneen. "Piilopaikka, siltä minusta tuntuu... Ja varsin vaikea löytää...". Senköhän vuoksi hän oli eilen illalla tuntenut olonsa niin omituisen vaivautuneeksi? Hänellä oli ollut tunne, ettei kaikki ollut aivan kohdallaan... '

s. 49-50 

 

Bertramin hotellissa on hiukan erilainen Christie. Murhaa saadaan odotella ja keskiöön nouseekin kirkonmiehen katoaminen sekä Brittiensaaria vaivaavat ryöstöt. Alun pienen yllättymisen jälkeen pidinkin tästä vaihtelusta. Bertram oli herkullinen näyttämö. Kaikki on niin viimeisen päälle, mutta silti Marplea vaivaa tunne, että jokin ei ole kohdillaan. Aivan kuin jopa henkilökunta näyttelisi varsin taidokkaasti osaansa suuressa näytelmässä, jonka tavoitteena on esittää ajan pysähtyminen. Englantilaisissa muffineissa ei ole voita säästelty ja kuminakakku on kuin isoäidin tekemää. Jotenkin myös köyhtyneellä maalaisaatelilla on varaa asua tässä kalliissa hotellissa. Ovathan he kuitenkin tärkeätä rekvisiittaa tunnelmanluojina.

 

Vaikka tapaammekin neiti Marplen heti salapoliisikertomuksemme ensisivuilla, niin hän ei kuitenkaan ole kovin aktiivisesti selvittelemässä mitään. Tämä rooli jätettiin Pappalle, joka vaikutti monien poliisivoimien innokkaiden nuorempien työntekijöiden silmissä jo höpsähtäneeltä muinaismuistolta. Tuon vanhahtaneen maalaisolemuksen alla piili kuitenkin terävät aivot. Marple olikin pikemminkin Pappan silmät Bertramissa, jossa korkeiden tuolien lomassa voi vanha rouva kuulla yhden jos toisenkin yksityisen keskustelun. Tarinaa rakenneltiin siis hyvin rauhassa, joten loppu tuntuikin tulevan hiukan yllättävän intensiivisesti. Erilainen Christie joka tapauksessa, jossa oli haastavampaa pohtia varsinaisia syyllisiä matkan varrella kuin perinteisissä murhajuonissa. Tällä kertaa tuo ihastuttava Bertramin miljöö veti kuitenkin sen verran vahvasti puoleensa, että tähdet kallistuivat lopulta peräti neljään.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka ja Agatha Christien kirjat 

  

Haltiain verta - Andrzej Sapkowski

Kirjan nimi: Haltiain verta (Krew elfów)

Sarja: Noituri #3
Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1994, suomennos 2012

Sivumäärä: 358

Mistä: Kirjastosta

 

' Cintran prinsessa... Kohtalon lapsi... Vanhemman veren lapsi, haltiain verta. Geralt Rivialainen, Valkoinen susi, hänen kohtalonsa. '

s. 10-11 

 

Haltiain verta jatkaa Noituri (the Witcher) sarjan toisesta osasta Kohtalon miekasta tuttujen henkilöiden parissa. Meren takaa hyökänneet nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran kaupungin. Ciri, nuori tyttö ja Cintran prinsessa, on juuri ja juuri päässyt pakoon. Koska Ciri on Yllätyksen lapsi, on kohtalo sitonut hänet yhteen noituri Geralt Rivialaiseen. Yhdessä he tekevät matkaa kohti hyvin piilotettua Kaer Morhenia, Noiturisiirtolaa. Noiturit ovat kuitenkin olleet jo pitkään halveksittuja mutantteja, joille maksetaan kyllä hirviöiden hävittämisestä, mutta muuten heillä ei ole asiaa ihmisten ilmoille. Ennen Noitureita koulutettiin Kaer Morhenissa, mutta nyt tuo aika on vain muisto enää. Noiturien siirtola on rauniot, jossa muutama yksittäinen noituri viettää talviaan.

 

Geraltilla on hyvät syynsä piilottaa Ciri maailmalta. Nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran, mutta elossa oleva vahvat voimat omaava perijätär on heille riskitekijä. Monet haluavaisivatkin löytää tämän nuoren tytön myös mantereella. Erityisesti eräs velho Reince ei tunnu kaihtavan keinoja löytääkseen tämän ennustusten lapsen. Geralt aloittaakin Cirin noiturikoulutuksen Kaer Morhenissa. Kammottavat painajaiset ja taikuuden heräilyn oireet kuitenkin vaivaavat Ciriä, joten Geraltin on pyydettävä apua myös naispuolisilta luotettavilta velhotuttaviltaan Trissiltä ja Yenneferiltä. Koko maa on vajoamassa kaaokseen, kun jännitteet ihmisten ja epäihmisten (haltiat, kääpiöt, maahiset ym.) välillä kasvavat. Voiko Geraltkaan pysyä puolueettomana tässä tilanteessa?

 

' "Joskus sen oli tapahduttava", harmaahapsinen druidi julisti yhtäkkiä. "Sen oli tapahduttava. Olimme unohtaneet, että emme ole maailmassa yksin, emme ole maailman napa. Kuin limaisen lammen tyhmät, laiskat ja lihavat ruutanat emme uskoneet haukien olemassaoloon. Annoimme maailmamme limoittua, soistua ja tylsistyä. Katsokaa ympärillenne: kaikkialla rehottaa rikos ja synti, ahneus, voitonhimo, riita, epäsopu, tapainturmelus ja piittaamattomuus kaikista arvoista. Sen sijaan, että eläisimme niin kuin Luonto käskee, olemme alkaneet tuhota Luontoa. Ja mitä meille on jäänyt käteen? Sulatusuunien käryn turmeleva  ilma, teurastamoiden ja karvaamojen saastuttamat joet ja purot, järjettömästi hakatut metsät... Hah, jopa pyhän Bleobherisin elävään kaarnaan, katsokaa vaikka, aivan tuohon herra runoilijan pään yläpuolelle, on linkkuveitsellä kaiverrettu ruma sana. Ja kaiken lisäksi se on kaiverrettu väärin. Tekijä ei siis ole ollut vain vandaali vaan myös oppimaton, kirjoitustaidoton. Mitä enää ihmettelette? Kaiken oli pakko päättyä huonosti..." '

s. 23-24  

 

Haltian verta on ensimmäinen Noituri-sarjan täysiverinen romaani. Kaksi edellistä osaa ovat olleet enemmänkin novellikokoelmia, joissa noituri Geralt on seikkaillut. Nyt päästiinkin syventämään uudella tasolla päähenkilöitämme ja tuota kohtaloa, joka kuljettaa heitä ympäriinsä. Erityisenä lisänä tuli myös tuo maailman yhteiskunnallisten jännitteiden kuvaukset. Tuota maailmaa hallitsivat ennen kääpiöt ja haltiat kunnes ihminen saapui ja valtasi alan. Nyt epäihmiset ovat viimein saamassa tarpeekseen toisen luokan kansalaisen asemastaan. On aika nousta kapinaan ja aloittaa sissisota. Sapkowski tuokin hienosti esille kuinka väestön jaottelu luo epäluuloja toinen toisiaan kohtaan, kunnes ne sopivalla sytykkeellä leimahtavat liekkeihin. Vastakkain on myös lajien lisäksi vahvasti tapa elää: ihmisten 'edistykselliset' keskiaikaiset kaupungit vastaan epäihmisten luonnonmukaisempi elintapa, joka on joutunut ahtaalle ihmisten toimien takia. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että Sapkowski oli upottanut tällaisia tärkeitä yhteiskunnallisia asioita teokseensa.

 

Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, Noituri-sarja on silti edelleen hyvin vahvasti fantasiaseikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu. Oli kiehtovaa päästä seuraamaan ja kuulemaan lisää noiturien vaativasta ja monien hengenkin vievästä rankasta koulutuksesta. Ei kuka tahansa pystyisikään noiturien vaativiin hirviöjahteihin ja taisteluihin. Tämän lisäksi raotettiin myös verhoa velhojen koulutuksen oppeihin kuten luonnon tarjoamien energioiden hyödynnykseen. Lukijana sainkin siis oikein tuplaten hyvää, sillä jostain syystä tällaiset koulutuskuvaukset erilaissa teoksissa kiehtovat minua suuresti.

Luonnollisesti kun on tullut näin paljon lisää sisältöä ja juonta sivuille on se myös jostain pois. Aiemmissa osissa kuvattiin mitä herkullisimmin lukuisia erilaisia hirviöitä ja mutantteja, joita Geralt kohtasi matkoillaan, mutta nyt näille mitä mielikuvituksellisille otuksille ei oikein jäänyt tilaa. Ymmärrän tämän, mutta silti jäin kaipaamaan noita osioita, sillä rakastan sitä kun pääsee venyttämään oman mielikuvituksen rajoja. Hämmentävää kyllä Haltiain verta ei myöskään sisältänyt minkäänlaista karttaa kuten yleensä fantasiakirjallisuudessa. Tämä teki hiukan haastavaksi seurata eri maiden hallitsijoiden strategisia asemoita ja suunnitelmia ja olin näissä osioissa aika pitkälti pyörältä päästäni. Hassua kuinka ennen en olekaan tajunnut kuinka paljon tuo kartta oikeasti auttaakaan uuteen maailmaan uppoutumisessa. 

 

Kokonaisuutena Haltiain verta on kuitenkin varsin onnistunut teos. Ahh voisin vain nautiskella noista dialogeista ja Sapkowskin kuivasta huumorista. Sapkowski taitaa edelleen tuon terävän sanailun, josta ei puutu särmää. Tässä fantasiasarjassa ei myöskään tarvitse pelätä liian mustavalkoisia asetelmia. Sapkowski on luonut maailman ja henkilöt, jotka koostuvat hyvin vahvasti erilaisista harmaan sävyistä. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tarina seuraavaksi etenee. Konflikteilta tuskin ainakaan vältytään...

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Viimeinen toivomus

2. Kohtalon miekka

 

Muualla luettu: Kirjojen pyörteissä, Kirjamielellä, Krooninen äly, Taikakirjaimet, Puolisilmä, Kirjojen rakastaja, Morren kirjablogi ja Booking it some more

 

Kirjavuosi 2021

 

 

 

Vuosi on jälleen kerran ollut poikkeuksellinen. Henkilökohtaisessa elämässä niin asuntokaupoilla kuin hääpaikan suhteen on tullut yllättäviä takaiskuja vastaan, joihin emme ole voineet vaikuttaa. Näin asustamme maaseudun omakotitalon sijasta edelleen kaupungissa kerrostalossa, mutta ehkä vuosi 2022 toisi uudet tuulet viimein mukanaan. Ainakin nyt on häätkin ensi kesäksi viimein saatu lukittua (kolmas hääpaikkavaraus toden sanoo eikös niin), joten paljon on odotettavaa. Kaikesta huolimatta lukuharrastus on pysynyt edelleen vahvasti mukana arjessa, ja on ollut ilo kirjoitella lukufiiliksistä ja saada myös teiltä rakkaat lukijat kommentteja. Ne lämmittävät aina sydäntä <3

 

Sen pidemmittä puheitta onkin aika sukeltaa vuoden 2021 kirjavuoteen. Koska datan pyörittely ja analysointi on ominta alaani, niin en voinut vastustaa kiusausta uppoutua omiin kirjallisiin tilastoihini myös vuoden 2021 osalta. Tässä siis koottujen nippeleiden parhaat palat:

Luetut kirjat: 60 kpl

 

Fyysinen kirja: 58

Äänikirja: 2

 

Kotimaisten osuus: 18 %

Sarjan osien osuus: 35 %

Uutuudet: 12 %

 

 

 

Luetut sivut: 23 526

Kuunneltu aika: 18h 53min

Keskimääräinen teoksen pituus: 406 sivua

Yli 500 sivuisten osuus: 24 %

Pisin teos: 1040 sivua Shantaram, Gregory David Roberts

Lyhyin teos: 91 sivua Eunukki, Kristina Carlson

Mistä luettavaksi: 

Kirjasto: 40

Oma: 12

Lainassa: 8

 

 

Kieli:

Suomi: 57

Englanti: 3 

 

Kirjailijoiden sukupuolijakauma:

Nainen: 32

Mies: 26

Tuntematon/useampi: 2 

 

En ollut asettanut mitään sen kummempia tavoitteita tämän vuoden lukemiselle, mutta olen iloinen että saavutin tuon 60 kirjan pyöreän virstapylvään. Tänä vuonna kuuntelin myös ihka ensimmäiset äänikirjani (tiedän olen hiukan myöhässä tästä junasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan)! Edelleen fyysinen opus on se aito miellyttävin lukemisen muoto minulle, mutta käsityöharrastusten kanssa, siivotessa tai puutarhahommissa on kyllä pakko myöntää, että äänikirja kaverina on aivan loistava keksintö. Muuta kirjallista uutta on ollut scifi genren vahva nousu lukulistalle, vaikka edellisvuonna se ei edes saanut omaa sektoria (vuoden 2020 tilastot täältä). Vastaavasti nuorten kirjallisuus on puolestaan harmillisesti jäänyt hiukan muiden genrejen jalkoihin, mutta Ankin kirjablogin 2022 alkuvuoden #luelanua (eli lasten ja nuorten kirjallisuutta) haasteen haamuilu tulee toivottavasti korjanneeksi tätä tilannetta ensi vuonna. Lopuksi vielä listaukseen vuoden huiput, jossa uusi intoni scifi kirjallisuuteen saattaa näkyä :D

 

Vuoden 2021 Top 5:

Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta

1984 - George Orwell 

Anna ystävämme - L.M. Montgomery 

Dyyni - Frank Herbert 

Päiväkirja - Anne Frank 

 

Oikein hyvää vuotta 2022 kaikille!

 

Kuolema lähettää viestin - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anu Niroma
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1931, suomennos 1989

Sivumäärä: 263

Mistä: Omasta hyllystä

' "Tarkoitatteko - että kapteeni Trevelyan on kuollut?"

"Kyllä."

Syntyi tauko. Oli kuin kukaan ei olisi tiennyt mitä kysyä seuraavaksi tai miten suhtautua tähän odottamattomaan käänteeseen. Ja hiljaisuuden aikana pöytä alkoi uudestaan heilua. Rytmikkäästi ja hitaasti. Ronnie luki kirjaimet ääneen.

M-U-R-H-A... '

s. 18-19

 

Lumipyry on eristänyt pienen Sittafordin kyläyhteisön muusta maailmasta. Kinoksia vastaan kartanolle on kuitenkin kerääntynyt lähes koko kylän väki. Sittaford Housen kartanon on vuokrannut varakas ja sosiaalisia tapahtumia rakastava rouva Willet tyttärineen ja he ovat pitämässä kutsut. Koska kaikki eivät pelanneet bridgeä, ehdotetaan että he pelaisivat Pöydän pyöritystä eli eräänlaista spiritismiä, jossa henget ovat yhteydessä heilauttelemalla pöytää. Hauska ilta saa kuitenkin ikävän käänteen kun pöytä kertoo, että kartanon omistava kapteeni Trevelyan on kuollut - murhattuna.

Trevelyanin läheinen ystävä ja naapuri majuri Burnaby päättää uhmata kauhistuttavaa lumipyryä ja lähteä tarpomaan 6 mailin matkan Sittafordin lähikaupunkiin Exhamptoniin, jonne Trevelyan on muuttanut talveksi. Onhan kaikki spiritismi humpuukia, mutta silti jokin epäilys kalvaa hänen mieltään. Paikan päällä majuri Burnabyn pahin pelko käykin toteen, sillä Trevelyan löydetään talostaan murhattuna.

 

Komisario Narracott saapuu tutkimaan tapausta. Pian selviää, että tuolla hyvin kitsaalla muta rikkaalla kapteeni Trevelyanilla on neljä testamentin edunsaajaa. Pian tehdäänkin jo pidätys. Emily Trefusis tietää kuitenkin, että tämä ei voi olla mahdollista, sillä pidätetyn kihlattuna hän tuntee tämän toivottoman tyhmyrin läpikotaisin. Tämä päättäväinen ja toimelias nainen ottaakin sydämen asiakseen löytää todellinen murhaaja. Apurikseen hän saa hurmattua Daily Wiren lehtimies Charles Enderbyn, joka on sattuman oikusta osunut keskelle elämänsä tapausta, joka voisi kiidättää hänen uransa aivan uusiin sfääreihin.

' Hänen oli tutkittava aineellisia asioita eikä yliluonnollisia. Hänen tehtävänsä oli selvittää murhaaja. Eikä hän tarvinnut siihen henkimaailman opastusta. '

s. 60

Jokin noissa Dartmoorin nummissa on sellaista, joka saa kirjailijoiden mielikuvituksen sykkimään. Nuo nummet ovat tietyllä tapaa karut ja suorastaan mystiset. Sumuisia päiviä riittää näillä main. Ei siis ihme, että ne ovat ensin inspiroineet Artur Conan Doylen hornan hurtan Baskervillen koirassa ja nyt puolestaan Christietä spiritistismi-istunnosta alkavasta murhatapauksesta. Ehkä vielä joku päivä sitä pääsisi fiilistelemään noiden nummien tunnelmaa ihan livenäkin.

 

Herkullinen pieni kyläyhteisö onkin tuolla nummien keskellä Sittafordissa kyseessä. Emily ja Charles saavat kuulla helposti kylän kaikki uutiset, sillä pienessä yhteisössä mikään ei pysy salassa. Tai on sinne muutama kysymysmerkki jäänyt, kuten miksi ihmeessä Etelä-Afrikasta saapuneet Willetit ovat halunneet muuttaa juuri talveksi noille autioille nummille ja maksaneet siitä vielä järkyttävää ylihintaa? Tai kuka ihme on kylässä asustava herra Duke, jonka sosiaalisesta asemasta ja menneisyydestä kenelläkään ei ole oikein selkoa?

Tällä kertaa Christien teoksessa eivät seikkailleetkaan tutut salapoliisimme vaan komisario Narracott ja Emily Charlen kanssa tekevät molemmat omia tutkimuksiaan. Aluksi painotuttiin viralliseen tutkintaan, mutta hyvin pian ihmisiä helposti käsittelevä päättäväinen Emily siirtyi valokeilaan vetämään selvittelytyötä. Vaikka itse mysteeri olikin riittävän mutkikas pitääkseen ainakin tämän lukijan hyvin varpaillaan aina loppuun saakka, jäin ehkä hiukan kaipaamaan tuttujen salapoliisiemme läsnäoloa. Emily oli ehkä jo hiukan liiankin tehokas eikä Marplemaiseen fiilistelyyn jäänyt niin paljon aikaa. Muuten varsin viihdyttävä Christie, joka sopi hyvin näihin tuiskuisiin talvipäiviin, joista mekin olemme päässeet nauttimaan. Hauskana yksityiskohtana vielä mainittakoon, että teoksessa viitattiin usein mitä olisi tapahtunut tai selviäisi mikäli kyseessä olisi vain kirja.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Kirjeystäviä - Eli Åhman Owetz

Kirjan nimi: Kirjeystäviä (Brevvännerna)

Kirjoittaja: Eli Åhman Owetz, suomentanut Meri Ala-Tauriala
Kustantaja: HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2021

Sivumäärä: 387

Mistä: Kirjastosta

' En saanut naista mielestäni.

Kuka oli nainen, joka oli istunut talonnurkalla syntymäpäivänään kirjoittamassa kirjettä ihmissuhdeasiantuntijalle, joka ei koskaan kirjettä saisikaan? Miksi nainen oli repäissyt sivun irti? Kirje oli päättynyt kesken lauseen. Oliko hänet yllätetty, ja hän oli hätäpäissään piilottanut kirjeensä kirjan väliin?

Kenties tuo mies, joka ei enää koskenut häneen, oli ilmestynyt paikalle hänen kirjoittaessaan.

Minä olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa nuo rivit '

s. 31

 

Malin on viisikymppinen maatalonemäntä - tai ainakin hän ennen oli. Nyt on Malinille rakkaat lypsylehmät myyty ja hän jäänyt vain kotirouvaksi, jolla ei ole enää mitään tehtävää, kun mies hoitaa metsätöitä ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Avioliitto on muutenkin väljähtänyt eikä puolisoiden välillä ole enää minkäänlaista kosketusta. Malinilla on vielä vaikka kuinka paljon elämää edessään, mutta hänestä tuntuu että hän on vankina omassa yksinäisyydessään ja toimettomuudessaan. Läheisyyden kaipuu on kova. Purkaakseen tuntojaan tulee hän kirjoittaneeksi kirjeen. Kirjeen, joka jää kesken ja sujahtaa kirjaston lainakirjan väliin.

 

Erik on puolestaan vasta eronnut 57-vuotias tukholmalainen, joka etsii elämälleen suuntaa. Hän on vuokrannut kesämökin pieneltä maalaispaikkakunnalta, joka tuntuu kodikkaalta. Tänne hän voisi ehkä jäädä pidemmäksikin aikaa. Lainattuaan kasan kirjoja läheisestä kirjastoautosta huomaa hän kotonaan erään kirjan välissä repäistyn paperinpalan, jossa tuntematon nainen purkaa syvimpiä tuntojaan. Erik on itse kokenut juuri tuon saman avioliiton hiipumisen ja samaistuu tähän naiseen. Hän päättää saada palautettua kyseisen kirjeen takaisin sen kirjoittajalle. 

Pian kirjastoautoon piilotetut kirjeet rupeavat kulkemaan puolin ja toisin. Kumpikaan ei tiedä kuka toinen on, mutta kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Kun ei ole huolta, että toinen voisi tunnistaa, voi aivan uudella tavalla olla oma itsensä. M kirjoittaa E:lle ja E M:lle. Tämä kirjeystävyys rupeaa tuomaan jumissa olevan Malinin päiviin uutta eloa, josta alkaa positiivisten tapahtumien sarja. Voisiko Malin löytää jotakin mukavaa tekemistä täyttämään tyhjiä päiviään? Entä olisiko hänen mahdollistaa löytää jopa rakkauden ja läheisyyden liekki takaisin lämmittämään elämää?

' Tosin sinun mielestäsi ajatukseni eivät olleetkaan kauheita. Kun ymmärsin sen ja luin ehdotuksesi kirjeystävyydestämme, tuntui siltä kuin ympärilläni olevaan "yksinäisyyden muuriin" olisi tullut pieni reikä. Aivan kuin olisit avannut ikkunan, jonka ääreen saatoin siirtyä kurkistamaan ulos. Edellyttäen että uskaltaisin.

Ja olen päättänyt uskaltaa! '

s. 57

 

Orwellin maalaamaan synkän tulevaisuuskuvan jälkeen kaipasin kipeästi jotakin kevyttä hyvänolon kirjaa, joka tyynnyttäisi lämmöllään tuon lähes fyysisen lukukokemuksen. Kahdessa blogissa olikin tullut vastaan tämä Åhman Owetzin uutuusteos, joka olisi maalaisromantiikkaa pullollaan. Tämä kuulosti juuri siltä mitä kaipasinkin - maaseudun rauhaisaa eloa ja romantiikan hiljalleen lämpeneviä pyörteitä. Ja Kirjeystäviä ei pettänyt tällä saralla. Vaikka lehmät olivatkin jo myyty, niin Malinin uutta itsensä etsimistä oli nautinnollista seurata. Kuinka hän oikein rupesi puhkeamaan kukkaan, kunhan uskalsi ruveta ottamaan niitä ensiaskelia kohti elämää yksinäisen maatalon ulkopuolelle. Kaupungista muuttaneet Erikin maaseudun kaipuuseen ja ihasteluun taas pystyi hyvin samaistumaan. Eikä pidä unohtaa heidän kirjeenvaihtonsa kauniita hetkiä ja luonnon kuvauksia.

Itseasiassa kun tartuin tähän teokseen en ollut tajunnut, että päähenkilöt ovatkin jo viisissäkymmenissä. Yleensä en nimittäin kauheasti kiinnitä huomiota henkilöiden ikiin, mutta huomasin että näin puolet nuorempana oli hiukan vaikeampaa samaistua heidän kokemuksiinsa joissa lapset ovat jo lentäneet pesästä ja avioliitto väljähtänyt. Tuntui myös vaikealta ymmärtää minkä takia omista toiveista ja tarpeista ei voitu puhua avioliitossa ennen kuin oli liian myöhäistä, sillä eihän ilman kommunikaatioita suhde voi vain toimia. Hienoa kuitenkin että kirjoitetaan myös monipuolista romantiikkaa, sillä eihän rakkaus katso ikää. Tuossa teoksen tarjoamassa rakkaustarinassa pystyikin elämään mukana, sillä sen verran lämmin ja inhimillinen se tuntui olevan. Ahmaisin Åhman Owetzin teoksen lähes yhdessä päivässä ja huudahtelin käänteiden mukana niin että kihlattuani huvitti. Näin joulun alla oli myös mukava päästä Malinin siivittämänä seuraamaan ruotsalaisen maalaiskunnan valmistautumista jouluun aina myyjäisisten käsitöistä perinneruokiin. Hyvää Joulua kaikille myös täältä ruudun takaa!

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja ja Kasoittain kirjoja

 

1984 - George Orwell

Kirjan nimi: 1984

Kirjoittaja: George Orwell
Kustantaja: Signet Classics

Julkaisuvuosi: 1949 / 1983

Sivumäärä: 245

Mistä: Äidiltä lainassa

' The thing that he was about to do was to open a diary. This was not illegal (nothing was illegal, since there were no longer any laws), but if detected it was reasonably certain that it would be punished by death, or at least by twenty-five years in a forced-labour camp. ' 

s. 9

 

On vuosi 1984, tai ainakin Winston uskoo niin, mutta nykyään on mahdotonta tietää varmasti. Hän on Puolueen ulkojäsen maailmassa, jossa se joka hallitsee nykyisyyttä hallitsee menneisyyttä. Winston on itsekin töissä Totuusministeriössä, jossa hän päivittäin kirjoittaa uudestaan vanhoja uutisia ja puheita. Puolue määrää mikä on totuus ja silloin myös kaiken historian ja aiemmin kirjoitetun pitää tukea sitä. Vanha poltetaan ja uusi tieto tulee tilalle. Ocean on sodassa Eurasian kanssa ja on aina ollutkin, vaikka Winston muistaa hyvin että vain muutama vuosi sitten Eurasia oli liittolainen ja Eastasia vihollinen. Nykyään tuon mainitseminen olisi rikoksista pahin: Ajatusrikos. Siitä rangaistus on aina kuolema. On olemassa vain yksi totuus ja se on Puolueen totuus. Sananvapaus on jo aikoja sitten menetetty. Nyt on ajatusten vapauden vuoro.

 

Winston on kuitenkin hereillä. Hän muistaa asioita ja ei ole aivopesty uskomaan kaikkea mitä telescreenit tuuttaavat. Muut unohtavat hetkessä, että suklaakiintiön määrää ilmoitettiin juuri eilen vähennettävän 30 grammasta 20 grammaan, kun jo seuraavana päivänä on kaikkien huulilla suuri riemu kun Puolue ilmoittaa että suklaakiintiö on nostettu ja on nyt peräti 20 grammaa. Kansalaiset elävät ja hengittävät täysin Puolueen oppien ja sanomisten mukaisesti. Jos Puolue sanoo, että 2+2=5 se on absoluuttisen varmasti 5. Winston kuitenkin tietää, että ei neljä sormea voi muuttua viideksi vaikka Puolue mitä sanoisi. 

 

Päähänpistona hän päättää aloittaa kirjoittaa päiväkirjaa. Jonnekin on tuota ympäröivän maailman absurdiutta pakko päästä purkamaan! Kehenkään ei nimittäin vai luottaa. Lapset aivopestään jo pienestä pitäen vakoilemaan vanhempiaan ja ilmiantamaan heidät pienimmästäkin epälojaalisuuden osoittamisesta Puolueelle. Rakkautta tai perhelojaaliutta ei enää ole. Teknologia on myös mahdollistanut 24/7 valvonnan. Kaikkialla on telescreenejä, jotka lähettävät propagandaa kansalle ja samalla ne toimivat valvontalaitteina, jotka poimivat pienimmänkin kuiskauksen ja jonka kautta Ajatuspoliisit voivat tarkkailla sinua. Pelottavan Rakkausministeriön tiloihin voi joutua kuulusteltavaksi (kidutettavaksi) jo vain väärästä mikroilmeestä. Kaikki sinussa voi pettää sinut. Yksikin väärä sana, liike, ele tai tunne voi paljastaa sinut. Onko Winstonilla edes mahdollisuutta? Hän itsekin uskoo, että kyse on vain ajasta, milloin kuolemantuomio on hänen kohtalonsa. Mutta voisiko olla muitakin, jotka ovat hereillä ja mielensä perukoilla vastustavat valvovaa Big Brotheria?

' WAR IS PEACE

FREEDOM IS SLAVERY

IGNORANCE IS STRENGTH.

[- -]

Always the eyes watching you and the voice enveloping you. Asleep or awake, working or eating, indoors or out of doors, in the bath or in bed - no escape. Nothing was your own except the few cubic centimetres inside your skull. '

s. 26

 

Orwell on luonut pelottavan ja hyvin tarkan kuvauksen totalitaristisestä yhteiskunnasta. Kuinka kansa voidaankin aivopestä uskomaan mihin vain. Jopa vahvimmat mielet voidaan taivuttaa uskomaan sydämestään Puolueeseen ja rakastamaan Big Brotheria. Jopa ne ihmiset, jotka itse kirjoittavat uudestaan historiaa uskovat täysin sieluin Puolueen absoluuttisiin totuuksiin. Doublethink on alitajuista. Totuus menettää itsessään merkityksensä, koska mitä vain uskotaan, kun se tulee auktoriteetin suusta. Perusteluille ei ole tarvetta. Jopa kieli on valjastettu täysin Puolueen käyttöön. Joukkoharha on täydellinen.

Totalitarismin varjo on taas nostamassa rumaa päätään. Nykyiseen poikkeustilanteeseen vedoten hallinnot kiristävät otettaan kansasta ja yksilönvapaus jää jalkoihin. Ja kuka tietää mitkä poikkeussäädöksistä jäävätkään vielä voimaan... Kuten teoksen jälkisanoissakin sanotan, niin nyt ei puhuta pelkästä Venäjästä tai Kiinasta vaan myös länsimaissa ja meidän rakkaassa Euroopassamme on samaa kehitystä nähtävissä. Orwellin 1984 onkin nyt hyytävän ajankohtainen. Tässä on muistutus siitä mihin totalitaariseen mielettömyyteen voidaankaan upota, kun hivutetaan pikkuhiljaa kansalaisoikeuksia ja yksilönvapautta rajoittavia toimia. Ensin se on vain se 'harmiton' pikkusormi, mutta harvoin se jää vain siihen. Orwell tuo myös hyvin esiin kuinka teknologian voittokululla on myös se varjoisa sivujuonne. Sitä voidaan nimittäin käyttää myös aivan uudella tavalla kansan valvontaan ja totaaliseen alistamiseen. Jo nyt puhelimesi tietää sinusta lähes kaiken.

 

1984 on teos, joka jokaisen tulisi lukea. Se herättää ajattelemaan totalitaarisen yhteiskunnan pelottavuutta ja absurdiutta. Kuinka helposti kansan mieltä voidaankaan masinoida ja kuinka teknologiaa voidaan käyttää myös kammottavaan kontrolliin. Asioita, joista on hyvä olla tietoinen. Orwellin Eläinten vallankumous on huomattavasti helpompi teos, mutta teemat ovat näissä silti osittain samat. Totalitarismi on tie vapauden ja itsemääräämisoikeuden menetykseen ja kurjuuteen. Valta korruptoi ja huipulle päässeet ovat valmiita tekemään mitä tahansa pysyäkseen siellä. Nämä ovat Orwellin varoituksen maailmalle. Hän oli itse ennen palavasieluinen sosialisti, joka kuitenkin näki myöhemmin aatteensa toteutuksen syövän. Sen jälkeen hän halusi valistaa ihmisiä totalitarismin vaaroista. 

 

Toinen klassikko dystopia, joka herättelee ajattelemaan maailmaa, jossa elämme on Huxleyn Uljas uusi maailma jossa valvontayhteiskunnan sijasta kansa oloutetaan kuluttamaan ja toimimaan yhteiskunnan tahdon mukaisesti - ja aina jos tuntuu pahalta niin on huume Somaa turruttamassa kaiken negatiivisen pois. Vaikka Huxley ja Orwell lähestyvätkin näitä tulevaisuudenkuviaan hiukan eri kulmista on niissä molemmissa paljon viitteitä aikaan jossa elämme. Epätoivoon ei kannata vajota, mutta on tärkeätä tiedostaa vaaranpaikat, jotka voivat ajaa elämämme utopiasta kohti kurin dystopioita.

' BIG BROTHER IS WATCHING YOU '

s. 5

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Jokken kirjanurkka, Kirjoihin kadonnut, Mitä luimme kerran, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuilua, Donna Mobilen kirjat, Kirjavaras Rere, Rakkaudesta kirjoihin, Mustelumo, There's no such thing as too many books, Kujerruksia, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Tuhat ja yksi sivua, Anna minun lukea enemmän, Iltaluvut, Kaikkia värejä, Kirjainten virrassa, Ikkunan takana, Ei vain mustaa valkoisella, Kirjaklassikot ja Cats, books & me

 

Matara - Matias Riikonen

Kirjan nimi: Matara
Kirjoittaja: Matias Riikonen
Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2021

Sivumäärä: 308

Mistä: Kirjastosta

 

' Isoveli korjasi kurssia etelään, eikä aurinko enää häikäissyt, ensimmäisen kallion juurella kasvoi sananjalkoja ja haapoja... isoveli kapusi kaatuneiden runkojen yli, ja pikkuveli seurasi, he koettivat olla heiluttamatta oksia ja avokalliolle päästyään kiersivät palleroporojäkälät, jotka pitivät askeleen alla äänekästä rahinaa. '

s. 172 

 

Pikkuveli seuraa isoveljensä hiipivää askellusta metsän siimeksessä. Ulkosyrjä, sisäsyrjä, kantapää... Risujen rasahtelua pitää varoa kuin saaliseläimenä olisi. Pikkuveli ihailee edellä kulkevan isoveljen taitoa kulkea täysin ääneti. Hän yrittää matkia varovaista askellusta perässä ja oppia mitä tiedustelijan tehtäviin kuuluu.

 

Pojat asuvat kesän opistolla, josta he päivisin aina kirmaavat metsään. Metsässä on oma kokonainen antiikkinen maailmansa, jonka mukaan he toimivat. Veljekset ovat osa Mataran yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Metsässä on kuitenkin myös toisia poikajoukkiota. Sodanuhka on todellinen. Matara ja metsän rinnakkaisyhteiskunta on pojille totista totta. Panokset ovat kovat, sillä mikäli kuolet tässä leikissä paluuta metsään ei enää ole. 

 

' Kukkivien vaahteroiden keskellä he kulkivat tuttua huikkua. Aukea täynnä arovuokkoja. Kulleroita, hietaorvokkeja, sananjalkojen versoja. Kielonlehtien tumma vihreä liukenemassa hämärään. Soitto ja laulua ja remuaminen kuuluivat jo, vaikkei kalliota vielä näkynyt. '

s. 30

Riikonen on onnistunut kirjoittamaan herkullisen tarinan, joka yhdistelee luonnon tarkkaa kuvausta, antiikin yhteiskuntarakenteita ja poikien leikkiä ja kasvua. Tätä lukiessa oli pakko ihailla poikien kykyä luoda tuo kokonainen rinnakkaisyhteiskuntansa, jossa on omat lakinsa, valuuttansa ja työnsä. Forumille keräännytään, senaattorit, auguuri ja toogapukuiset optimaatit politisoivat. Kampaamon vanhat nukenpäät toimivat vaimoina, joita vain rikkaimmilla vanhemmilla pojilla on varaa pitää. Näytelmiä järjestetään, kylpylässä kylvetään ja majojen arkkitehtuuri vaatii omat arkkitehtinsa. 

 

Kaikki ottavat myös pelin säännöt hyvin vakavasti. Sota kiihottaa mieltä ja samalla tuo poikien julmuuden ja nurjan puolen esiin. Matara on paikka, johon palataan kesä toisensa jälkeen ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Toisaalta se on paikka, jossa nämä pojat voivat kasvaa ja koetella rajojaan. Ulkopuolella he voivat olla ei ketään, mutta täällä kaikki on toisin. Toiset tavoittelevat valtaa, toiset rikkauksia ja toiset vain mukavia oltavia. Toiset haluavat uudistuksia ja toiset seurata pitkiä perinteitä, joita jo edelliset sukupolvet Matarassa ovat saavuttaneet. Välillä ihan henkeä sai pidätellä, kun jännitti henkilöiden hengen puolesta, vaikka kyseessä onkin leikki ja kuolema vain tarkoittaisi poistamista leikistä. Tiiviin ja uskottavan tunnelman Riikonen on onnistunut luomaan, vaikka näin parikymppisenä naisena en pystynytkään samaistumaan kaikkiin poikien auvoituksiin ja sotavimmaan.

En ollenkaan ihmettele, miten Riikonen on päässyt teoksellaan Finlandia ehdokkaaksi ja niittänyt muutenkin jo mainetta. Kaikista hienoimpana pidinkin hänen luonnon kuvaustaan. Poikien maastot heräsivät aivan uudella tavalla henkiin, kun jokainen puu- ja kasvilaji oli nimetty ja kasvistoalueet vaihtuivat, kun veljekset kulkivat tiedusteluretkillään. Mikäli Delia Owensin kehuttu romaani Suon villi laulu oli ylistyslaulu marskimaalle niin Riikosen teos oli Suomalaisen metsämaiseman monipuolisuudelle. Todella ilo lukea tällaista kerrontaa.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Tuijata, Kirsin Book Club, Kirjasta kirjaan ja Kirjat kertovat -lukupäiväkirja